Erittäin tärkeää, ja pakollinen apu niille jotka sitä tavitsevat. Kansalaisjärjestöt tukevat ihmiskuntaa rappiolta, joka lisäntyy ja lisääntyy globaalisen eliitin myötä..
Taistelkaa ihmisoikeuksia vastaan!
Demokratia on elämämme ja arvomaailmamme! Siellä missä sitä ei ole, sinne sitä on vietävä! Sitä on hyväntekeväisyys!
humanitaarinen apu on
4
78
Vastaukset
Humanitaarinen apu on usein pelkkää huijausta. Esimerkiksi Jugoslavian hajoamissodan aikana Sarajeevon piirityksen vuoksi kerättiin miljoonien edestä apua. Ei mennyt koskaan perille: Serbit ryöstivät tuen itselleen ja YK ja Punainen risti jatkoi "avun toimittamista". Kun nyt ihmetellään miten serbijohtajat saattoivat piileskellä vuosikausia, niin on hyvä muistaa tuo miljoonien eurojen arvoinen "lahja" jonka he hommasivat serbeille. Ja muistaa, että lahjan saannin ainut edellytys oli korruptoitunut YK ja Punainen Risti. Kuka siis oikeasti halusi serbirikollisia oikeuteen? ehkä siinä koko humanitaarisen avun perus kysymys, tuki ei ole aina tarkoitettu kansalle, eikä ainakaan sille kansalle, jolle se kerätään.
NINEL- Anonyymi
Ihan turha afganistaniin antaa 22 miljoonaaeuroa. Terroristit ottavt kaikki rahat. Nauravat kun saavat helppoa rahaa. Pitää miettiä mihin maahan annetaan rahaa. Somalia on toinen maa mihin rahaa menee väärään paikkaan.
- Anonyymi
No somalian kansa tulee sitten suomeen loisimaan. Voi vittu turha antaa rahaa. Vai antaako somalia ruokaapua suomen köyhille. Syntyvyyden säännöstely somaliaan siinä ratkaisu ovat liian innokkaita nussimaan
- Anonyymi
Tunkeehan Suomi satoja miljoonia U6jrainan korruption rattaisiin,?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama194959Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä593974Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve713549Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi1002880On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole622708Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732668Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä982634Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1472433Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta592318Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl592099