Kenen kanssa sitä nykyisin oikein uskaltaa ryhtyä suhteeseen, kun vaikuttaa siltä, että pinnallisuus ja itsekkyys kasvavat jatkuvasti sekä miesten että naisten piirissä.
Jatkuvasti kasvavia ja tiukentuvia vaatimuslistoja alkaa olla molemmilla sukupuolilla ja enää ei kelpaa muu kuin aivan täydellinen mies tai nainen.
Ja ehkä pelottavinta on, että siltä ei ehkä kykene itsekään välttymään. Kun huomaa muiden miesten ja naisten etsivän sitä unelmien partneria ja joidenkin jopa onnistuvan löytämään sellaisen, niin eikö siinä tule jokaiselle mieleen kysymys. "Miksi minun pitäisi tyytyä huonompaan ? Minä en ole ihmisenä yhtään sen vähäarvoisempi kuin joku toinenkaan mies/nainen, joten enkö minäkin ole oikeutettu saamaan yhtä hyvän parisuhteen ja seurustelukumppanin ?"
Minä minä minä
17
158
Vastaukset
- ATM.
"Meille" käytettyihin jämiin tyytyville tai ilman oleville on jo nimikin.
Se juttu piileekin siinä, ettei pidä vertailla toisen hyvää omaan hyvään. Pitää tietää mistä itse tykkää ja tulla onnelliseksi sitä kautta. Vertailuhan se kaikista pahin masentaja onkin. Jos aina vertaa omaa elämäänsä jonkun toisen elämään, sen sijaan että eläis sellaista elämää mistä itse tykkää.
Joku mitä toisella on voi näyttää paremmalle, kun se mitä itsellä on. Mutta ei se silti läheskään aina parempaa ole. Mikä voi olla parempaa, kun se minkä sä koet ihanaksi kokemalla, etkä vertailemalla ja kaukaa kateellisena katselemalla? Miks tuhlata elämäänsä kadehtimiseen, mitä jollain on, kun voi itse elää itselleen hyvän elämän sillä mitä itsellä on ja mihin omat rahkeet riittää? Ja usko mua, ne riittää todella pitkälle, kun oivaltaa mikä on tärkeetä.
Tässä on sanoma, jota kannattaa miettiä ihan vakavasti.
http://www.youtube.com/watch?v=7kwM_AXWnNw
Terveisin entinen maailmasta masentuja.- just joooo
Sinunkin on hyvä noteerata kuitenkin sellainen asia, että samassa vallitsevassa kulttuurissa ja siis sen ehdoin kaikkine lakeineen ja arvoineen me kaikki elämään kuitenkin joudumme.
just joooo kirjoitti:
Sinunkin on hyvä noteerata kuitenkin sellainen asia, että samassa vallitsevassa kulttuurissa ja siis sen ehdoin kaikkine lakeineen ja arvoineen me kaikki elämään kuitenkin joudumme.
Elämä elettävä on ainoa laki jonka edessä mä taivun. Muuta pakkoa ei ole, kun kuolla kerran. Sehän on susta itsestäs kii miten nöyrästi ja pikkutarkasti elät muiden säännöillä.
tinka_tiger kirjoitti:
Elämä elettävä on ainoa laki jonka edessä mä taivun. Muuta pakkoa ei ole, kun kuolla kerran. Sehän on susta itsestäs kii miten nöyrästi ja pikkutarkasti elät muiden säännöillä.
Plus sä voit tehdä kaiken, kuten sun odotetaan tekevän tai sä voit tehdä niinkun sä haluat tehdä. Tai miettiä miten sun kannattaa tehdä. Aika usein ne rajottimet ja möröt on vain ja ainoastaan siellä omassa päässä. Tai ei uskalleta elää ja sitten taas selitellään.
- ei tuu mittää
tinka_tiger kirjoitti:
Elämä elettävä on ainoa laki jonka edessä mä taivun. Muuta pakkoa ei ole, kun kuolla kerran. Sehän on susta itsestäs kii miten nöyrästi ja pikkutarkasti elät muiden säännöillä.
Kerroppas Tinka, mitä voin tehdä, kun itse osaan olla tyytyväinen omiin juttuihini ja omaan naiseeni (silloin kun sellainen on löytynyt), mutta kun naiset eivät ole tyytyväisiä mihinkään? Mitä minä voin tehdä sille että nainen ei ole tyytyväinen mihinkään ja vertailee minuakin ystäviensä miehiin jatkuvasti?
tinka_tiger kirjoitti:
Plus sä voit tehdä kaiken, kuten sun odotetaan tekevän tai sä voit tehdä niinkun sä haluat tehdä. Tai miettiä miten sun kannattaa tehdä. Aika usein ne rajottimet ja möröt on vain ja ainoastaan siellä omassa päässä. Tai ei uskalleta elää ja sitten taas selitellään.
http://www.youtube.com/watch?v=PnzdhQyb1gU&NR=1
Päivänjatkot!!ei tuu mittää kirjoitti:
Kerroppas Tinka, mitä voin tehdä, kun itse osaan olla tyytyväinen omiin juttuihini ja omaan naiseeni (silloin kun sellainen on löytynyt), mutta kun naiset eivät ole tyytyväisiä mihinkään? Mitä minä voin tehdä sille että nainen ei ole tyytyväinen mihinkään ja vertailee minuakin ystäviensä miehiin jatkuvasti?
Miksi tunkea liian pientä kenkää jalkaan? Voithan sä katsoa sopivankin kengän jalkaas. Ei se homma oikeen toimi yksisuuntaisesti. Et sä ole vastuussa toisen onnesta, se on jokaisen omalla vastuulla. Jos nainen ei pidä susta omana itsenäs, niin miksi se sitten sun kanssa olis? Ja mitä sä teet ihmisellä joka ei pidä susta sellaisena kun sä olet? Oivalluksia, meillä kaikilla on työkalut, niitä pitää vaan opetella käyttämään. Löytää ne, uskaltaa.

Niin siinähän ongelma on, että kun sellaista naista on täysin mahdoton löytää, joka ei koko ajan vertailisi omaa miestänsä ja omaa elämäänsä muiden miehiin ja muiden elämiin. Ja kun minä en siitä vertailukisasta voittajana selviä ikinä, vaikka itse olisinkin elämääni tyytyväinen.
ei tuu mittää kirjoitti:

Jaano. Jos mä vertailen, niin yleensä niinpäin että miten paljon parempi mies mulla on, kun tolla toisella. En koskaan toisinpäin. x')
Osaan vetää kaiken kotiinpäin. Ja jos huomaan että en ole onnellinen jonkun ukon kanssa, niin se on mun ongelma, jolle mun on tehtävä jotain. Mutta ei ne ongelmat koskaan ole tulleet vertailusta. Pikemminkin oivalluksesta, että mä en halua elämääni jotain sellaista mikä saa mulle pahan olon. Mikä ei istu, se lähtee kävelemään.- ei tuu mittää
tinka_tiger kirjoitti:
Jaano. Jos mä vertailen, niin yleensä niinpäin että miten paljon parempi mies mulla on, kun tolla toisella. En koskaan toisinpäin. x')
Osaan vetää kaiken kotiinpäin. Ja jos huomaan että en ole onnellinen jonkun ukon kanssa, niin se on mun ongelma, jolle mun on tehtävä jotain. Mutta ei ne ongelmat koskaan ole tulleet vertailusta. Pikemminkin oivalluksesta, että mä en halua elämääni jotain sellaista mikä saa mulle pahan olon. Mikä ei istu, se lähtee kävelemään.Kuulostaa siltä, niin kuin kikkailisit sanoilla pois sen, että jos mies ei ole samaa tasoa kuin muiden miehet, niin et ole tyytyväinen ja lopetat suhteen.
ei tuu mittää kirjoitti:
Kuulostaa siltä, niin kuin kikkailisit sanoilla pois sen, että jos mies ei ole samaa tasoa kuin muiden miehet, niin et ole tyytyväinen ja lopetat suhteen.
Ei vaan nimenomaa mulle on ihan sama mistä muut naiset tykkää, kunhan mä löydän sen mistä minä tykkään. Vaikka koko loppu maailma ei miehestä tykkäisi. Usein mä tykkäänkin melko erilaisista miehistä, kun useimmat tuntemani naiset. Ja harvoin mä tykkään täysin sellaisista mistä useimmat naiset tykkää. Tai kertoo tykkäävänsä. Toki kaikki on hyvin suhteellista ja suhteutettavissa.
Mut lähtökohta on soitella omilla nuoteilla, eikä muiden. Jos mies on eri maailmasta kun mä ja haluaa tyystin erilaisia asioita kun mä, niin on se silloin aika hankalaa. Kaltaiseni kanssa elämisestä mä nautin, vaikka kaltaisuus ei tarkoita identtisyyttä. Ehkä ymmärrätkin tuon?
Miehellä kuitenkin tulee olla oma pää ja omat ajatukset, oma persoona eikä mun jatke. Tai jonkun muun jatke tai kopio.
- ei tuu mittää
Ok. No seuraava kysymys on sitten, että mistä löydän sinun tavallasi ajattelevan ja elämään suhtautuvan naisen? ei ole nimittäin vielä osunut käsiin.
- sitä mitä ansaitsee
Miksi teille pitäisi olla kaikki tarjottimella valmiina? Onko äiti laittamassa sukat jalkaan aamuisin kun oma toiminakyky tuntuu olevan monille täysin vieras käsitys?
Nettitreffit & netistä ohjeet seuran hakuun ym. paska. Miksi kukaan ei osaa ajatella ja toimia itsenäisesti? - ei tuu mittää
sitä mitä ansaitsee kirjoitti:
Miksi teille pitäisi olla kaikki tarjottimella valmiina? Onko äiti laittamassa sukat jalkaan aamuisin kun oma toiminakyky tuntuu olevan monille täysin vieras käsitys?
Nettitreffit & netistä ohjeet seuran hakuun ym. paska. Miksi kukaan ei osaa ajatella ja toimia itsenäisesti?Kun tuollaisia naisia, millaiseksi Tinka itseään kuvailee, ei melkein ollenkaan ole. Tyhjästä on paha nyhjäistä!
En minä tiedä? Mä löysin oman kaltaiseni miehen netistä, keskustelupalstalta. Ihan tsäkällä, mitään ees etsimättä. Eli se nyt voi tulla mistä vaan kohdalle, jos on tullakseen.
Tutustuin ja yllätyin iloisesti. Oon kyllä joskus miettinyt, että mitähän hyvää mäkin olen maailmassa muka tehnyt, että niin onnellisesti kävi ja semmosen miehen mulle nakkasi. Mutta emmää valita, en ikinä valita tästä "kohtalosta". Nymmä meen ulos, jotta morjens!!- ei ole tarkoituskaan
ei tuu mittää kirjoitti:
Kun tuollaisia naisia, millaiseksi Tinka itseään kuvailee, ei melkein ollenkaan ole. Tyhjästä on paha nyhjäistä!
Tuskin maailma mitään menettää vaikka pari pari jäisikin muodostumatta. Eikä kukaan yksipuolisesti voi sanoa olisiko tässä ollut mahdollisuus. Luulo ei kaunista ketään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama194919Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä543925Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve603503Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi942858On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole622698Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732658Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä982634Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1362397Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta572289Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl582084