Tervehdys 80 palstalaisille, itse kuulun vielä tuonne nuorempaan kastiin (30 )
mutta tulin teiltä kyselemään mitä lahjaksi 80 vuotta täyttävälle nuapurin isännälle? Asumme täällä maaseudun rauhassa ja synttärisankari on parhaita ystäviämme, mutta olemme pohtineet päämme puhki mitä ostaisi.
Ei kannata ehdottaa matkaa/kylpylää/hierojaa tms, niitä kyseinen isäntä ei ole ikinä käyttänyt eikä käytä, eikä muutenkaan tykkää käydä kaupungissa eli teatterit yms ei myöskään toimi. Toivoisin että saisin jotain vinkkiä jota voisi antaa ihan lahjaksi, tavara siis. Alkoholi ei käy myöskään eikä sikari.
Itse olemme saaneet kaksi asiaa mieleen,
1. Uudet "reinot" -tosin edelliset reinotkaan ei ole kerenneet vielä pahemmin vanhentua, osti keväällä. Mutta ovat kuitenkin hänen lempijalkineensa!
2. Lahjakortti s-ryhmän kauppoihin.
Olisiko muita ehdotuksia? Ja siis painotan että muaseudun isäntä :)
PS: vaatteet myös melkeinpä poissuljettu vaihtoehto, erittäin ylipainoinen henkilö joten vaatteiden ostaminen heidän omalla porukallakin hankalaa
Olisin kiitollinen jos osaisitte auttaa :).
Mitä lahjaksi 80 vuotta täyttävälle miehelle?
penniajatuksista
3
980
Vastaukset
- Erska Perska
Tilaa sille morsian thaimaasta.
- nainen 59
Kivahan se on, että täällä näytetään esimerkkiä kolmekymppiselle, millä tasolla kasikymppiset on. Täällä ei voi näköjään mitään asiallista kyselläkään. Hävettää puolestanne.
- vaikka tämä
nainen 59 kirjoitti:
Kivahan se on, että täällä näytetään esimerkkiä kolmekymppiselle, millä tasolla kasikymppiset on. Täällä ei voi näköjään mitään asiallista kyselläkään. Hävettää puolestanne.
Voisit ostaa jonkun vanhan koulukirjan.katsoppa www.isoaidinaikaa.fi
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama505248Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä734246Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve803754Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.742750Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1632601Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta672433Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?282365Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl792219- 1461814
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko421596