Niin varmaan. Mutta äijien yhteenlaulu ei. Tai ämmien. Oma kurkku on hyvä istrumentti. Jotenkin tuntuu, että oman äänen soittaminen olisi helpompaa kuin kitaran rimputtaminen.
Voihan se niinkin olla. En ole kokeillut koulun jälkeen ääntäni. Kaunishan se on, tok opettajan mukaan. Jotenkin on tässä vuosien varrella tullut sellainen tuntuma, että kaikki osaaminen, mitä liekin, sen osaaminen vie aikansa. Oli sitten konekirjoitusta, kitaransoittoa tai pikajuoksua. Tai muuta.
Jostain kummasta syystä en pidä hyvää konekirjoittajaa hyvää kitaristia huonompana. Enkä siivoojaa toimitusjohtajaa huonompana. Itse asiassa pidän toimitusjohtajaa siivoojaa huonompana. Ihmettelen kuinka paskan puhumisesta saa rahaa rutkasti, mutta raa asta työstä ei.
Mikä nyt ei tarkoita ettei minulle raha kelpaisi. Kelpaa taatusti. Tosin rahaa pitäisi olla jaossa enemmän kuin toimitusjohtaja tienaa kuukaudessa. Siis illan duunista.
Minun kun pitää huolehtia muistakin kuin pelkästään itsestäni. Pitää otta sukulainen mukaan ja hoitaja. Tilata niille hotellihuone jne. Ongelma on saada hoitaja extempore. Siis minne tahansa. Ja hoitajan pitää tuntea sukulaiseni. Siis tuntea.
Iisi homma? Iisimpää on tulla claptoniksi. Ihan kaikkine huumeongelmineen. Jos haluaisin olla koukussa huumeisiin, se olisi ihan iisiä. Hyvin iisiä. Pääsisin hengestäni amfetamiinilla hyvin nopeasti. Lääkärien mukaan. Samantien.
Tietty minua ihmetyttää suomalainen käytäntö., missä poliisi voi tehdä kotietsinnän, jos olen ottanut jotain kaljaa vahvempaa. Katsoa onko minulla esim lääkityksenä jotain kaljaa vahvempaa.
On minulla ja kasapäin reseptejä. Nuppini vuosi ja sen jälkeen on lääkkeitä piisannut.
Uskokaa hyvällä: Unilääkkeet on tabu. Ne vaikuttaa keskushermostoon. Voi kamala. Uskokaa hyvällä: Piristävät ovat vielä suurempi tabu. Niitä en ole vielä saanut. Heitin vitsinä lääkärille. Vaikkei väsymykseni olekaan mikään vitsi. Mutta kaikesta minun pitää tehdä vitsi. Todellisuus on niin inhottava. Väsyttää, väsyttää ja väsyttää. Enkä ole pätkääkään masentunut.
Sen melkein lääkärini tajuaa.Okei. Hesari kirjoittaa, että voi olla kyseessä kilpirauhasen alituotanto. Niin voi. Niin tädilläni. Serkullani kilpirauhasen ylituotanto. Minulla voi olla miesten viihdevuodet. Joka muuten olisi todennäköisintä. En muuten juttele tälläisista lääkärilleni sillä 45 minuuttia menee ihan muihin, tärkeimpiin asioihin.
Tietenkin lääkärini kiinnittää huomionsa "masentuneisuuteeni". Menihän tajuni kankaalle viime vuonna. Siitä saa kuulla, vaikka itse soitin 112:seen. En tiedä vieläkään miksi tajuni meni kankaalle - eikä lääkäritkään. Vakituisen lääkärin vihje on unilääkkeet ja alkoholi. Että varo yhdistelmää. Selitin yhteisvaikutuksen olevan mahdollinen. Yli litra kaksi desiä viiniä. Greippimehua ja kuumetta. Ei tuntunut vakuuttavalta lääkärin mielestä.
Oli sitten vakuuttavaa tai ei - näin vain kävi. 3,5 litraa viiniä on normaaliannokseni, Eikä silloin huimaa. Kyse on aivan jostain muusta. Ei alkoholin määrästä.
Beatlemania on ohi jo? +++
Taateli+ +++++++
0
59
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama907532Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1226275Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1604397Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2333034Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta902618Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh241866- 1281497
Yhteydenotto
Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?1901478Minkä arvosanan 4-10 annat Susanna Laineelle Farmi-juontohommista?
Minkä arvosanan 4-10 annat Suskille? Tätä ei tv:ssä: Susanna Laine paljastaa, mikä yksi asia hermostuttaa Farmi-kuvauk21751"Suomen Gossip Girl" Jannica Nordberg voitti Farmi Suomen
Onnea, Jannica! Jannica Nordberg voitti Farmi Suomen ja 30 000 euroa. Nordberg kutsuu itseään Suomen Gossip Girliksi19693