Kesäaikaan oli varmaan erilaista ruokaa kuin talvella. Maisteltiinko juhannuksena herkkuja? Oliko ruuasta puutetta ennen kuin uusi sato taas saatiin? Mitä syötiin kun oli niukkaa?
Mitä ennen syötiin kesällä?
8
238
Vastaukset
- uusiperuna
Meillä oli kolme lehmää ja maidosta tehtiin juhannukseksi punaista heraa. Sitä keitettiin hellalla tuntikausia eikä lisätty siirappia kuten nykyään. Hitaasti poristen herasta tuli punertavaa ja vähän sokeria lisättiin ja sitten pänikkä kaivoon jäähtymään, se oli herkkua. Eipä muita juhannusherkkuja tarvittu.
- 22
Meillä oli kesäruokia;
-uudet peruna valkokastike kananmunalla maitoon ja paljon ruohosipulia.
- kalaa hiillostettiin savustettiin ja paistettiin uunissa täytettynä.
Tomaatit itse viljeltiin ihan myyntiin
- tuoreena leivän päällä
-Tomaattilaatikko oli maailman ihaninta;
- tomaatin kanta otettiin pois juuresveitsen kärjellä pyöräyttäen tomaatit kaltattiin.
- sitten ladottiin uunivuokaan, kerrosten väliin juustoraastetta korppujauhoa ja persiljaa silppuna valkopippuria ja suolaa. ripaus sokeria.
- pinnalle juustoraastetta uunissa kunnes kauniin väristä.
Tähän käytettiin pieniä tomaatteja ne on aina ollut makeimpia.
-Kaalilaatikko me 7 lasta ei syöty kaalikääryleitä, niin äiti alkoi tehdä laatikoksi joskus 1945 (oli käynyt talouskoulun 1935)
- maitokaali
- isoäidin kurkut jotka ravisteltiin sokerissa kahden lautasen välissä ja päälle etikkatilliliemi.
- viiliä sai joka päivä kupillisen, iltaisin tehtiin oli aamulla valmista. taalkkunajauhoa
Marjoja ei ollut kuin vattuja ja herukoita, mutta viinirypäleitä oli neljä isoa puuta, päärynöitä, luumuja ja kirsikoita.
Kesäruuat olivat hyviä ja niitä sai syödä kaikki kun oli lihaa se oli vain miehille. - melkein 80
Kyllä meillä ainakin esim. juhannuksena oli pöydässä keitettyjä munia, palvattua sianlihaa uusia perunoita ja viiliä Jälkiruokana, isäni halusi aina vielä talkkunajauhoja viiliin.
- i_a..*'
No tuo kesäkeitto... Uuden sadon herneitä, porkkanaa, perunaa, tilliä, persiljaa, sipulia jne... Se oli jotain... :)
- uusiperuna
nimimerkki 22, millaista on/oli maitokaali?
- kokkelipiima
uusiperuna kirjoitti:
nimimerkki 22, millaista on/oli maitokaali?
vastaan vaikka ei minulta kysyta. Kaali, pienitty keitetaan kypsaksi,lisataan maito ja keitetaan viela. On vahan kuin kesakeitto mutta pelkalla kaalilla.
- ullamirjami*
Ihana kuulla kuinka me kaikki ollaan syöty samoja kesäherkkuja. Siinä vaan on erotus ,että minä olin 5vuotias kun sota alkoi ,ja kaupunkilais lapsena ei ollut aina vatsan täytettä , meitä oli 5 lasta ja äiti yksin koitti laittaa jotain ,mitä nyt kortiannoksilla sitten sai .
Joppia saatiin juoda ,sitä Äiti haki isolla kannulla pari kertaa viikossa .
Maalla se juotettiin eläimille.
Mutta kuitenkin olen saanut hyvän terveyden --eikä mitään puutostautia eikä allergiaa ole ollut. - Sametti(f)iilis
Parasta oli kermainen viili. Siinä oli ihana samettipinta, melkein oranssi kun lehmien maito oli laidunaikaan niin vitamiinipitoista.
Viilikulhoja oli eri kokoisia, sai valita ison tai pienen. Siihen päälle sai laittaa sokeria. Se oli ihanaa kesäruokaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama245037Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä634046Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve743612Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732698Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1472473Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta602348Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl762159Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?272117- 1351664
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko371515