HALOSELLE KIITOS MENNEESTÄ

EgoNisti

Kiitos presidentinvallan ja valtaoikeuksien puolustamisesta.
Kiitos Natoon liittymisen vastustamisesta ja yleisenasevelvollisuuden puolesta puhumisesta.
Kiitos raskaasta ja kuluttavasta rupeamasta suomalaisen hyvinvoinnin, jaksamisen ja pärjäämisen puolesta.
Kiitos toimimisesta vastavoimana pääministerille ja kokoomusjohtoiselle kohkaamiselle, joka tuntuu närästävän myös kansansuosikki Sauli Niinistöä.
Siinä kiitokset, nyt eilisen uutiseen.

Sauli Niinistö kertoi vihdoin suostuvansa ehdolle, jos joku puolue hänet ehdokkaaksi tahtoo. Tahtoo tietenkin. Mutta samalla Kokoomus/Katainen saa melkoisen kiven kenkäänsä, sillä Niinistö ei taatusti ole sen suostuvaisempi seinäruusuksi kuin presidentti Halonenkaan. Mitä presidentin valtaoikeuksiin tulee, Niinistö on asiasta täysin samaa mieltä presidentti Halosen kanssa. Presidentin valta tulee suoraan kansalta, sitä ei sovi ottaa kokonaan pois ja haalistaa virkaa vierailu-ja kättelytehtäväksi.

Niinistön ilmoitus vesitti myös Timo Soinin mahdollisuudet minimiin. Perussuomalaisten rivit rakoilevat Niinistön suuntaan jo ensimmäisellä kierroksella eikä Timosta ole kunnon haastajaksi. Kun Halosen vastustajat ovat puuttuneet säännöllisesti tämän kesäisiin olkihattuihin tai tilanteen mukaan oikeaan pukeutumiseen esim. helteisessä Pori Jazz-tapahtumassa, puutun minäkin lyhyesti Timo Soiniin. Luulisi tuohon ikään ehtineen ja paljon pukua käyttävän miehen osaavan edes solmionsa sitoa? Sen ei kuuluu roikkua munissa.
http://www.iltalehti.fi/oho/2011062813965941_oh.shtml

Onko kenestäkään Niinistön haastajaksi? Keskustalta on rahat loppu ja puolue muutenkin konkurssin partaalla. Olli Rehn hirtti itsensä EU-tukien puolustamiseen, Paavo Väyrynen ehdokkaana olisi vitsi eikä tarjokkaita ole jonoksi asti. SDP:n tilanne on täysin auki ja vilautelluista nimistä vain Lasse Lehtinen ja Eero Heinäluoma omaavat oikeasti mahdollisuuksia. SDP ja SAK:n koneisto voi ihan hyvin onnistua vaikka tv-suosikki Lasse Lehtisen kanssa, joka ei ole niin ryvettynyt päivänpolitiikassa.

Vihreiden ehdokas on lyöty lukkoon ja Haavisto voi saada nostetta kampanjaansa yli puoluerajojen, kiistämättä fiksu mies kun on, mutta voi sitä loanheiton määrää, minkä joutuukaan sietämään. Soinin kannattajathan jo aloittivat tällä palstalla eritoten Niinistön nälvimisen ikäerosta nuoreen vaimoonsa. Ei tuo siihen jää, rumemmaksi menee kun vaalit lähestyvät.

Niin tai näin, presidentti Halosta ei hetkauta. 12 vuotta Suomen ykköspaikalla arvostettuna, arvosteltuna, suurta kansansuosiota nauttivana ja historiaa ensimmäisenä suomalaisena naispresidenttinä tehneenä pitkän linjan poliitikkona. Ne eläkepäivät tulevat varmasti mieluisina eikä luottamustehtävistä ole pulaa jatkossakaan. Ja nyt voi myös sanoa vapaammin mitä ajattelee, kun ei tarvitse sovitella sanojaan hallituksen tai ulkoministeriön kanssa. Kiitos vielä kerran.

Saamme mielenkiintoiset vaalit.

500

580

    Vastaukset

    • Natooon

      "12 vuotta Suomen ykköspaikalla arvostettuna, arvosteltuna, suurta kansansuosiota nauttivana "

      Ha hja ha h .. hi hi hi hi hiiiiiih...

      arvostettuna, voi vuohen vidu! Halosta on arvostaneet vain entiset neukkukumppanit, ei kukaan muu.

    • 7.62X39

      "Kiitos Natoon liittymisen vastustamisesta "

      olet siis näköjään kommari.

      Mitä pahaa Natossa on, kerropa se meille.

      Koska me kuulumme länteen, on Nato meille luonnollinen liittolainen.

      • Tuore valtiovarainmi

        Tuore valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd) kannattaa naiskiintiöitä pörssiyhtiöiden hallituksiin. Urpilainen pitää mahdollisena, että naisedustukseen vaikutettaisiin lainsäädännöllä, jos luonnolliset tiet eivät tuota tulosta.

      • "Vaikka kunnianloukk

        "Vaikka kunnianloukkauksen kohdistaminen valtioneuvoston jäseneen ei sinänsä ole rangaistusta ankaroittava seikka, rikoksen uhrin poliittinen ja julkinen toiminta ei toisaalta myöskään anna aihetta teon lievempään arvostelemiseen."

      • Perusturvan korotus,
        "Vaikka kunnianloukk kirjoitti:

        Perusturvan korotus, verolinjaukset ja pieni- ja keskituloisten kohtelu jatkossa miellyttävät varmati presidettiä. SAK:kin on jo ehtinyt uutta paperia kehumaan, pomopuolen porhot ovat luonnollisesti olleet happamampia.

      • Sekä Risikko että pe

        Sekä Risikko että peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson (sd) uskovat, ettei sosiaali- ja terveyspalvelujen yksityistäminen laajene enää nykyisestä. Risikko arvioi, että yksityisten tuottamat palvelut pysyvät nykyisellä 25 prosentin tasolla.

      • Nelonen tutki kansan

        Nelonen tutki kansanedustajien taksimatkoja reilun kahden kuukauden ajalta. Ahkerimpia taksin käyttäjiä tuona aikana olivat SDP:n Tytti Tuppurainen ja perussuomalaisten Teuvo Hakkarainen, jotka käyttivät taksimatkoihinsa yli kaksituhatta euroa.

      • Tuore opetusminister
        Tuore valtiovarainmi kirjoitti:

        Tuore opetusministeri Jukka Gustafsson (sd) haluaa peruskouluun lisää opetustunteja, kirjoittaa sanomalehti Keskisuomalainen. Gustafssonin mukaan koulupäiviä olisi varaa pidentää erityisesti peruskoulun ensimmäisillä luokilla.

      • Huomisessa huippukok
        Tuore opetusminister kirjoitti:

        Huomisessa huippukokouksessa Brysselissä on hänen mukaansa saatava aikaan päätöksiä Kreikasta, jotta kriisin paheneminen entisestään voidaan välttää. Kriisin tartuntavaara muihin maihin on Kataisen mukaan suuri.

        Suomi pitää edelleen kiinni vaatimuksestaan saada Kreikalta vakuuksia. Muutoin Suomi ei osallistu Kreikalle suunniteltuun lisälainaohjelmaan.

      • Luottoluokitusyhtiö

        Luottoluokitusyhtiö Fitch Ratings on vahvistanut Suomen valtion pitkäaikaisen velan parhaaseen AAA-luokkaan. Jo aiemmin kaksi muuta merkittävää luottoluokittajaa Moody's ja Standard & Poors ovat antaneet Suomelle parhaan luokituksen.

      • Kristillisdemokraatt

        Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen ei aio asettua ehdolle puolen vuoden päästä järjestettävissä presidentinvaaleissa, kertoo Etelä-Suomen Sanomat.

      • Alkoholimainontaa yr
        Sekä Risikko että pe kirjoitti:

        Alkoholimainontaa yritettiin kiristää jo viime kaudella. Eduskunnan enemmistö allekirjoitti lakialoitteen, joka vaati mainonnan rajaamista tuotetietojen esittelyyn. Sen allekirjoitti myös Guzenina-Richardson.

        Silloinen peruspalveluministeri Paula Risikko (kok) kuitenkin tyytyi typistämään alkoholimainonnalle sallittuja kellonaikoja televisiossa. Mielikuvamainonnan kieltäminen ei hänelle käynyt.

      • Ruotsalaiset iltapäi
        Perusturvan korotus, kirjoitti:

        Ruotsalaiset iltapäivälehdet Expressen ja Aftonbladet julkaisivat Expo-lehden painoksen omien viikonloppunumerojensa välissä osoittaakseen solidaarisuutta Larssonia kohtaan.
        Tämän jälkeen uusnatsit räjäyttivät kostoksi Aftonbladetin toimittajan Peter Karlssonin auton. Karlsson ja hänen 8-vuotias poikansa loukkaantuivat iskussa

      • Ruotsalaiset iltapäi
        Huomisessa huippukok kirjoitti:

      • "Keskustan nykyjohto

        "Keskustan nykyjohto ei siis pääse eroon Väyrysestä estämällä hänen pääsynsä presidenttiehdokkaaksi, vaan tukemalla hänen valintaansa tasavallan presidentiksi", Väyrynen kirjoittaa. Hän muistuttaa, että presidentillä on valituksi tultuaan tapana erota puolueestaan.

      • Pohjoismaiden vihary

        Pohjoismaiden viharyhmiä on seurattava tarkemmin, sanoo presidentti Tarja Halonen.

        "Tietysti netissä on vaikea kontrolloida materiaalia, sillä kuka vain voi julkaista mitä vain", Halonen kommentoi keskiviikkona MTV3:lle Naantalin Kultarannassa.

      • kansainvälinen lehdi
        Pohjoismaiden vihary kirjoitti:

        kansainvälinen lehdistö, etenkin Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa, veti valitettavan hätiköidyt ja väärät johtopäätökset Oslon iskusta ennen kuin teon tekijä oli edes selvillä. Etenkin englanninkielisen lehdistön ensireaktio Oslon tapahtumiin oli välittömästi määritellä se terrorismiksi, ja useat ”asiantuntijat” osoittivat syyttävällä sormella kohti al-Qaidaa. Oslon murhien tekijän motiivia ja toteutusta pyrittiin etenkin yhdysvaltalaisessa mediassa selittämään “al-Qaidalta opittuna”. Etuliitteenä käytettiin lähes johdonmukaisesti islamiterrorismia tai al-Qaida -yhteyksiä vielä senkin jälkeen, kun tekijän tausta ja motiivit olivat selvillä.

      • Turun yliopiston edu
        Nelonen tutki kansan kirjoitti:

        Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen johtajan Ville Pernaan mielestä luisu kertoo siitä, etteivät keskustan eurokriittiset puheet ole ihmisten mielestä uskottavia.

        "Piikki kiinni -puheet käyvät vähän huonosti kaupaksi, kun ensin on pidetty piikkiä auki", Pernaa sanoo.

        Alkoholimainontaa yritettiin kiristää jo viime kaudella. Eduskunnan enemmistö allekirjoitti lakialoitteen, joka vaati mainonnan rajaamista tuotetietojen esittelyyn.

      • Asunto- ja viestintä
        "Keskustan nykyjohto kirjoitti:

        Asunto- ja viestintäministeri Krista Kiuru (sd) aikoo kutsua parlamentaarisen työryhmän pohtimaan Yle-uudistusta, kertoo Keskipohjanmaa. Lehden mukaan uudistus aiotaan toteuttaa pikavauhtia loppuvuoteen mennessä.

      • Tässä presidentti Ha

        Tässä presidentti Halonen on tehnyt ansiokasta työtä maailman naisten hyväksi. Toivottavasti tämä trendi voimistuu ja laajenee. Maailmassa elää satoja miljoonia naisia alistettuina huonoissa elinoloissa.

      • Tässä presidentti Ha
        Kristillisdemokraatt kirjoitti:

      • Oikeuskansleri Jaakk
        Huomisessa huippukok kirjoitti:

        Huomisessa huippukokouksessa Brysselissä on hänen mukaansa saatava aikaan päätöksiä Kreikasta, jotta kriisin paheneminen entisestään voidaan välttää. Kriisin tartuntavaara muihin maihin on Kataisen mukaan suuri.

        Suomi pitää edelleen kiinni vaatimuksestaan saada Kreikalta vakuuksia. Muutoin Suomi ei osallistu Kreikalle suunniteltuun lisälainaohjelmaan.

        Oikeuskansleri Jaakko Jonkka nuhtelee kolmea ministeriötä budjettitarkkuudesta lipsumisesta.

        Päätös koskee opetus- ja kulttuuriministeriötä, sosiaali- ja terveysministeriötä sekä sisäasiainministeriötä.

      • " Hovioikeus toteaa,
        Ruotsalaiset iltapäi kirjoitti:

        Ruotsalaiset iltapäivälehdet Expressen ja Aftonbladet julkaisivat Expo-lehden painoksen omien viikonloppunumerojensa välissä osoittaakseen solidaarisuutta Larssonia kohtaan.
        Tämän jälkeen uusnatsit räjäyttivät kostoksi Aftonbladetin toimittajan Peter Karlssonin auton. Karlsson ja hänen 8-vuotias poikansa loukkaantuivat iskussa

        " Hovioikeus toteaa, ettei sananvapauteen missään olosuhteissa kuulu toisten henkilöiden rikoksella uhkaaminen taikka näiden henkilökohtainen häpäisevä panettelu."

      • Suomi tuomitsee jyrk
        Oikeuskansleri Jaakk kirjoitti:

        Oikeuskansleri Jaakko Jonkka nuhtelee kolmea ministeriötä budjettitarkkuudesta lipsumisesta.

        Päätös koskee opetus- ja kulttuuriministeriötä, sosiaali- ja terveysministeriötä sekä sisäasiainministeriötä.

        Suomi tuomitsee jyrkästi siviiliväestön surmaamisen ja väkivallan Syyriassa, sanoi ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd) tiistaina. Suomi odottaa YK:n turvallisuusneuvoston puuttuvan Syyrian tilanteeseen.

      • Suomi tuomitsee jyrk
        kansainvälinen lehdi kirjoitti:

        kansainvälinen lehdistö, etenkin Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa, veti valitettavan hätiköidyt ja väärät johtopäätökset Oslon iskusta ennen kuin teon tekijä oli edes selvillä. Etenkin englanninkielisen lehdistön ensireaktio Oslon tapahtumiin oli välittömästi määritellä se terrorismiksi, ja useat ”asiantuntijat” osoittivat syyttävällä sormella kohti al-Qaidaa. Oslon murhien tekijän motiivia ja toteutusta pyrittiin etenkin yhdysvaltalaisessa mediassa selittämään “al-Qaidalta opittuna”. Etuliitteenä käytettiin lähes johdonmukaisesti islamiterrorismia tai al-Qaida -yhteyksiä vielä senkin jälkeen, kun tekijän tausta ja motiivit olivat selvillä.

        Suomi tuomitsee jyrkästi siviiliväestön surmaamisen ja väkivallan Syyriassa, sanoi ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd) tiistaina. Suomi odottaa YK:n turvallisuusneuvoston puuttuvan Syyrian tilanteeseen.

      • Eduskunnan talousval
        Huomisessa huippukok kirjoitti:

        Huomisessa huippukokouksessa Brysselissä on hänen mukaansa saatava aikaan päätöksiä Kreikasta, jotta kriisin paheneminen entisestään voidaan välttää. Kriisin tartuntavaara muihin maihin on Kataisen mukaan suuri.

        Suomi pitää edelleen kiinni vaatimuksestaan saada Kreikalta vakuuksia. Muutoin Suomi ei osallistu Kreikalle suunniteltuun lisälainaohjelmaan.

        Eduskunnan talousvaliokuntaan kuuluvan Lehden mielestä Katainen ja Urpilainen ovat antaneet harhaanjohtavia tietoja Suomen takausosuudelleen saamista vakuuksista Kreikan apupaketissa. Paketista sovittiin EU-huippukokouksessa heinäkuussa.

      • Eduskunnan talousval
        Turun yliopiston edu kirjoitti:

        Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen johtajan Ville Pernaan mielestä luisu kertoo siitä, etteivät keskustan eurokriittiset puheet ole ihmisten mielestä uskottavia.

        "Piikki kiinni -puheet käyvät vähän huonosti kaupaksi, kun ensin on pidetty piikkiä auki", Pernaa sanoo.

        Eduskunnan talousvaliokuntaan kuuluvan Lehden mielestä Katainen ja Urpilainen ovat antaneet harhaanjohtavia tietoja Suomen takausosuudelleen saamista vakuuksista Kreikan apupaketissa. Paketista sovittiin EU-huippukokouksessa heinäkuussa.

      • Kaksintaistelussa Re

        Kaksintaistelussa Rehn voittaisi sekä Heinäluoman (60-40) että Soinin (67-33). Heinäluoma puolestaan kukistaisi Soinin prosenttiluvuin 61-39.

      • Kaksintaistelussa Re
        Eduskunnan talousval kirjoitti:

      • "Me etsimme keinoa,
        Ruotsalaiset iltapäi kirjoitti:

        Ruotsalaiset iltapäivälehdet Expressen ja Aftonbladet julkaisivat Expo-lehden painoksen omien viikonloppunumerojensa välissä osoittaakseen solidaarisuutta Larssonia kohtaan.
        Tämän jälkeen uusnatsit räjäyttivät kostoksi Aftonbladetin toimittajan Peter Karlssonin auton. Karlsson ja hänen 8-vuotias poikansa loukkaantuivat iskussa

        "Me etsimme keinoa, onko riittävästi tahtotilaa, jotta pystyisimme yhdistämään työmarkkinapolitiikan ja talouspolitiikan niin, että ostovoima, työllisyys, kilpailukyky ja ennustettavuus lisääntyisivät. Mistään tuposta ei ole kysymys", Katainen sanoi. Kauhukuva olisi Kataisen mielestä kilpalaulanta palkoista, joka johtaisi epäterveeseen palkkakilpailuun ja inflaatioon. Työttömyys lisääntyisi kun kilpailukyky romuttuisi.

      • Ylimpiin oikeusviran
        "Vaikka kunnianloukk kirjoitti:

        "Vaikka kunnianloukkauksen kohdistaminen valtioneuvoston jäseneen ei sinänsä ole rangaistusta ankaroittava seikka, rikoksen uhrin poliittinen ja julkinen toiminta ei toisaalta myöskään anna aihetta teon lievempään arvostelemiseen."

        Ylimpiin oikeusviranomaisiin kuuluva Kalske painottaa, että maahanmuuttopolitiikkaa voi arvostella leimaamatta kokonaisia kansanryhmiä tekaistuilla väitteillä.

        Kalskeen mukaan etnisen tai rodullisen ryhmän julkinen leimaaminen ja solvaaminen täyttää tunnusmerkistön, joka on määritelty rikosnimikkeelle kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Samaa pykälää rikkoo, jos uhkailee jotain ihmisryhmää julkisesti.

      • Vihreiden ehdokas on
        "Keskustan nykyjohto kirjoitti:

        "Keskustan nykyjohto ei siis pääse eroon Väyrysestä estämällä hänen pääsynsä presidenttiehdokkaaksi, vaan tukemalla hänen valintaansa tasavallan presidentiksi", Väyrynen kirjoittaa. Hän muistuttaa, että presidentillä on valituksi tultuaan tapana erota puolueestaan.

        Vihreiden ehdokas on lyöty lukkoon ja Haavisto voi saada nostetta kampanjaansa yli puoluerajojen, kiistämättä fiksu mies kun on, mutta voi sitä loanheiton määrää, minkä joutuukaan sietämään. Soinin kannattajathan jo aloittivat tällä palstalla eritoten Niinistön nälvimisen ikäerosta nuoreen vaimoonsa. Ei tuo siihen jää, rumemmaksi menee kun vaalit lähestyvät.

      • Vihreiden ehdokas on
        "Keskustan nykyjohto kirjoitti:

        "Keskustan nykyjohto ei siis pääse eroon Väyrysestä estämällä hänen pääsynsä presidenttiehdokkaaksi, vaan tukemalla hänen valintaansa tasavallan presidentiksi", Väyrynen kirjoittaa. Hän muistuttaa, että presidentillä on valituksi tultuaan tapana erota puolueestaan.

        Vihreiden ehdokas on lyöty lukkoon ja Haavisto voi saada nostetta kampanjaansa yli puoluerajojen, kiistämättä fiksu mies kun on, mutta voi sitä loanheiton määrää, minkä joutuukaan sietämään. Soinin kannattajathan jo aloittivat tällä palstalla eritoten Niinistön nälvimisen ikäerosta nuoreen vaimoonsa. Ei tuo siihen jää, rumemmaksi menee kun vaalit lähestyvät.

      • Kaksintaistelussa Re
        Alkoholimainontaa yr kirjoitti:

        Alkoholimainontaa yritettiin kiristää jo viime kaudella. Eduskunnan enemmistö allekirjoitti lakialoitteen, joka vaati mainonnan rajaamista tuotetietojen esittelyyn. Sen allekirjoitti myös Guzenina-Richardson.

        Silloinen peruspalveluministeri Paula Risikko (kok) kuitenkin tyytyi typistämään alkoholimainonnalle sallittuja kellonaikoja televisiossa. Mielikuvamainonnan kieltäminen ei hänelle käynyt.

        Kaksintaistelussa Rehn voittaisi sekä Heinäluoman (60-40) että Soinin (67-33). Heinäluoma puolestaan kukistaisi Soinin prosenttiluvuin 61-39.

      • Eduskunta hyväksyy y

        Eduskunta hyväksyy yli puolet hallituksen lakiesityksistä ilman muutoksia. Valiokunnat tekevät teksteihin lähinnä täsmennyksiä ja täydennyksiä. Lakien asiasisältö muuttuu vain harvoin, ilmenee Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen ja Itä-Suomen yliopiston selvityksestä.

      • Niinistön ilmoitus v
        Ruotsalaiset iltapäi kirjoitti:

        Ruotsalaiset iltapäivälehdet Expressen ja Aftonbladet julkaisivat Expo-lehden painoksen omien viikonloppunumerojensa välissä osoittaakseen solidaarisuutta Larssonia kohtaan.
        Tämän jälkeen uusnatsit räjäyttivät kostoksi Aftonbladetin toimittajan Peter Karlssonin auton. Karlsson ja hänen 8-vuotias poikansa loukkaantuivat iskussa

        Niinistön ilmoitus vesitti myös Timo Soinin mahdollisuudet minimiin. Perussuomalaisten rivit rakoilevat Niinistön suuntaan jo ensimmäisellä kierroksella eikä Timosta ole kunnon haastajaksi.

      • Halonen pitää mahdol
        Kaksintaistelussa Re kirjoitti:

        Kaksintaistelussa Rehn voittaisi sekä Heinäluoman (60-40) että Soinin (67-33). Heinäluoma puolestaan kukistaisi Soinin prosenttiluvuin 61-39.

        Halonen pitää mahdollisena, että tapaus vaikuttaa turvallisuusjärjestelyihin Suomessa. Esimerkiksi päämiesten turvajärjestelyjä saatetaan tiukentaa.

      • Presidentti Tarja Ha

        Presidentti Tarja Halonen toivoo, että Suomen hallitus pystyy syksyn aikana käsittelemään kahta isoa ongelmaa yhtä aikaa. Talouskriisin rinnalla on huolehdittava myös siitä, etteivät rasismi ja vihapuheet lisäänny.

      • Presidentti Tarja Ha
        Halonen pitää mahdol kirjoitti:

        Ylimpiin oikeusviran kirjoitti:

      • Entinen pääministeri
        " Hovioikeus toteaa, kirjoitti:

        " Hovioikeus toteaa, ettei sananvapauteen missään olosuhteissa kuulu toisten henkilöiden rikoksella uhkaaminen taikka näiden henkilökohtainen häpäisevä panettelu."

        Entinen pääministeri Paavo Lipponen (sd) järjestää huomenna tiedotustilaisuuden Sdp:n presidenttiehdokkuuteen liittyen.

      • Mahdollisella toisel
        Niinistön ilmoitus v kirjoitti:

        Niinistön ilmoitus vesitti myös Timo Soinin mahdollisuudet minimiin. Perussuomalaisten rivit rakoilevat Niinistön suuntaan jo ensimmäisellä kierroksella eikä Timosta ole kunnon haastajaksi.

        Mahdollisella toisella kierroksella Niinistö voittaisi Rehnin prosenttiluvuin 80-20, Heinäluoman 83-17 ja Soinin 84-16. Kaksintaistelussa Rehn voittaisi sekä Heinäluoman (60-40) että Soinin (67-33).

      • 12 vuotta Suomen ykk
        Eduskunnan talousval kirjoitti:

        Eduskunnan talousvaliokuntaan kuuluvan Lehden mielestä Katainen ja Urpilainen ovat antaneet harhaanjohtavia tietoja Suomen takausosuudelleen saamista vakuuksista Kreikan apupaketissa. Paketista sovittiin EU-huippukokouksessa heinäkuussa.

        12 vuotta Suomen ykköspaikalla arvostettuna, arvosteltuna, suurta kansansuosiota nauttivana ja historiaa ensimmäisenä suomalaisena naispresidenttinä tehneenä pitkän linjan poliitikkona.

      • 12 vuotta Suomen ykk
        Kaksintaistelussa Re kirjoitti:

        Kaksintaistelussa Rehn voittaisi sekä Heinäluoman (60-40) että Soinin (67-33). Heinäluoma puolestaan kukistaisi Soinin prosenttiluvuin 61-39.

        12 vuotta Suomen ykköspaikalla arvostettuna, arvosteltuna, suurta kansansuosiota nauttivana ja historiaa ensimmäisenä suomalaisena naispresidenttinä tehneenä pitkän linjan poliitikkona.

      • Komitean hallitukses

        Komitean hallituksesta tuli perusilmeeltään vasemmistolainen, joskin muutama porvarikin, keskustasta ja liberaaleista, kuului joukkoon.
        DDR-komitean jäsenistöön sensijaan kuului poliittisten nuorisojärjestöjen, ammattiliittojen, eri yhdistysten ja jopa urheilujärjestöjen myötä jopa 1,5 MILJOONAA suomalaista.

      • Keskustan puheenjoht
        Tuore opetusminister kirjoitti:

        Tuore opetusministeri Jukka Gustafsson (sd) haluaa peruskouluun lisää opetustunteja, kirjoittaa sanomalehti Keskisuomalainen. Gustafssonin mukaan koulupäiviä olisi varaa pidentää erityisesti peruskoulun ensimmäisillä luokilla.

        Keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemi sanoo, ettei ole aikeissa ryhtyä ehdolle keskustan presidenttiehdokkaaksi.

        Kiviniemi sanoo, että hän on vastannut ehdokaskyselyihin vuoden ajan kieltävästi.

      • "Voi sanoa, että kai
        Keskustan puheenjoht kirjoitti:

        Keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemi sanoo, ettei ole aikeissa ryhtyä ehdolle keskustan presidenttiehdokkaaksi.

        Kiviniemi sanoo, että hän on vastannut ehdokaskyselyihin vuoden ajan kieltävästi.

        "Voi sanoa, että kaikki muut nimet paitsi minä. Analyysini siitä, että kisassa etsitään nimenomaan ei-päivänpolitiikassa olevaa ehdokasta, on vahvistunut. Minulta on kysytty tätä viimeisen vuoden aikana, ja vastaukseni on ollut ei. Se ei ole muuttunut."

      • halonenhan vois viel
        Tässä presidentti Ha kirjoitti:

        Tässä presidentti Halonen on tehnyt ansiokasta työtä maailman naisten hyväksi. Toivottavasti tämä trendi voimistuu ja laajenee. Maailmassa elää satoja miljoonia naisia alistettuina huonoissa elinoloissa.

        halonenhan vois vielä ottaa kisu vauvan....kyllä halosen täti kisut hyvin hoittaa.on ilo .kun on kissallakin ilo.

      • Tätä tuolloin hyvin
        Huomisessa huippukok kirjoitti:

        Huomisessa huippukokouksessa Brysselissä on hänen mukaansa saatava aikaan päätöksiä Kreikasta, jotta kriisin paheneminen entisestään voidaan välttää. Kriisin tartuntavaara muihin maihin on Kataisen mukaan suuri.

        Suomi pitää edelleen kiinni vaatimuksestaan saada Kreikalta vakuuksia. Muutoin Suomi ei osallistu Kreikalle suunniteltuun lisälainaohjelmaan.

        Tätä tuolloin hyvin ajankohtaista uutistapahtumaa ei ole kommentoitu lehdistössä enempää kuin televisiossakaan. Se vain katosi, tai ”kadotettiin” kaikessa hiljaisuudessa.

      • Tätä tuolloin hyvin
        Mahdollisella toisel kirjoitti:

        Mahdollisella toisella kierroksella Niinistö voittaisi Rehnin prosenttiluvuin 80-20, Heinäluoman 83-17 ja Soinin 84-16. Kaksintaistelussa Rehn voittaisi sekä Heinäluoman (60-40) että Soinin (67-33).

        Tätä tuolloin hyvin ajankohtaista uutistapahtumaa ei ole kommentoitu lehdistössä enempää kuin televisiossakaan. Se vain katosi, tai ”kadotettiin” kaikessa hiljaisuudessa.

      • Tätä tuolloin hyvin
        " Hovioikeus toteaa, kirjoitti:

        " Hovioikeus toteaa, ettei sananvapauteen missään olosuhteissa kuulu toisten henkilöiden rikoksella uhkaaminen taikka näiden henkilökohtainen häpäisevä panettelu."

        Tätä tuolloin hyvin ajankohtaista uutistapahtumaa ei ole kommentoitu lehdistössä enempää kuin televisiossakaan. Se vain katosi, tai ”kadotettiin” kaikessa hiljaisuudessa.

      • Tätä tuolloin hyvin
        Tätä tuolloin hyvin kirjoitti:

      • Halonen on saanut us
        12 vuotta Suomen ykk kirjoitti:

        12 vuotta Suomen ykköspaikalla arvostettuna, arvosteltuna, suurta kansansuosiota nauttivana ja historiaa ensimmäisenä suomalaisena naispresidenttinä tehneenä pitkän linjan poliitikkona.

        Halonen on saanut usein kohdata herjaamista ja jopa uhkailuja sananvapauden nimeen, mutta Tampereen hovioikeus otti nyt Turun käräjäoikeutta tuhdimman kannan Astrid Thorsin tapaukseen.

      • Keskustalta on rahat
        Halonen on saanut us kirjoitti:

        Halonen on saanut usein kohdata herjaamista ja jopa uhkailuja sananvapauden nimeen, mutta Tampereen hovioikeus otti nyt Turun käräjäoikeutta tuhdimman kannan Astrid Thorsin tapaukseen.

        Keskustalta on rahat loppu ja puolue muutenkin konkurssin partaalla. Olli Rehn hirtti itsensä EU-tukien puolustamiseen, Paavo Väyrynen ehdokkaana olisi vitsi eikä tarjokkaita ole jonoksi asti.

      • Keskustalta on rahat
        Sekä Risikko että pe kirjoitti:

        Sekä Risikko että peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson (sd) uskovat, ettei sosiaali- ja terveyspalvelujen yksityistäminen laajene enää nykyisestä. Risikko arvioi, että yksityisten tuottamat palvelut pysyvät nykyisellä 25 prosentin tasolla.

        Keskustalta on rahat loppu ja puolue muutenkin konkurssin partaalla. Olli Rehn hirtti itsensä EU-tukien puolustamiseen, Paavo Väyrynen ehdokkaana olisi vitsi eikä tarjokkaita ole jonoksi asti.

      • Keskustalta on rahat
        Eduskunta hyväksyy y kirjoitti:

        Eduskunta hyväksyy yli puolet hallituksen lakiesityksistä ilman muutoksia. Valiokunnat tekevät teksteihin lähinnä täsmennyksiä ja täydennyksiä. Lakien asiasisältö muuttuu vain harvoin, ilmenee Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen ja Itä-Suomen yliopiston selvityksestä.

        Keskustalta on rahat loppu ja puolue muutenkin konkurssin partaalla. Olli Rehn hirtti itsensä EU-tukien puolustamiseen, Paavo Väyrynen ehdokkaana olisi vitsi eikä tarjokkaita ole jonoksi asti.

      • 12 vuotta Suomen ykk
        Turun yliopiston edu kirjoitti:

        Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen johtajan Ville Pernaan mielestä luisu kertoo siitä, etteivät keskustan eurokriittiset puheet ole ihmisten mielestä uskottavia.

        "Piikki kiinni -puheet käyvät vähän huonosti kaupaksi, kun ensin on pidetty piikkiä auki", Pernaa sanoo.

        12 vuotta Suomen ykköspaikalla arvostettuna, arvosteltuna, suurta kansansuosiota nauttivana ja historiaa ensimmäisenä suomalaisena naispresidenttinä tehneenä pitkän linjan poliitikkona.

      • Vihreiden ehdokas on
        Eduskunnan talousval kirjoitti:

        Eduskunnan talousvaliokuntaan kuuluvan Lehden mielestä Katainen ja Urpilainen ovat antaneet harhaanjohtavia tietoja Suomen takausosuudelleen saamista vakuuksista Kreikan apupaketissa. Paketista sovittiin EU-huippukokouksessa heinäkuussa.

        Vihreiden ehdokas on lyöty lukkoon ja Haavisto voi saada nostetta kampanjaansa yli puoluerajojen, kiistämättä fiksu mies kun on, mutta voi sitä loanheiton määrää, minkä joutuukaan sietämään.

      • USA:n ulkoministeri
        " Hovioikeus toteaa, kirjoitti:

        " Hovioikeus toteaa, ettei sananvapauteen missään olosuhteissa kuulu toisten henkilöiden rikoksella uhkaaminen taikka näiden henkilökohtainen häpäisevä panettelu."

        USA:n ulkoministeri lyttää perussuomalaiset eikä taida tykätä Soinistakaan.
        Ei kai me sellaista nyt presidentiksi silloin voida äänestää, kun oikein amerikkalainen on tätä mieltä? :xDDDD
        http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011061913916923_uu.shtml

      • Kiitos presidentinva
        Tuore opetusminister kirjoitti:

        Tuore opetusministeri Jukka Gustafsson (sd) haluaa peruskouluun lisää opetustunteja, kirjoittaa sanomalehti Keskisuomalainen. Gustafssonin mukaan koulupäiviä olisi varaa pidentää erityisesti peruskoulun ensimmäisillä luokilla.

        Kiitos presidentinvallan ja valtaoikeuksien puolustamisesta.
        Kiitos Natoon liittymisen vastustamisesta ja yleisenasevelvollisuuden puolesta puhumisesta.
        Kiitos raskaasta ja kuluttavasta rupeamasta suomalaisen hyvinvoinnin, jaksamisen ja pärjäämisen puolesta.
        Kiitos toimimisesta vastavoimana pääministerille ja kokoomusjohtoiselle kohkaamiselle, joka tuntuu närästävän myös kansansuosikki Sauli Niinistöä.

      • Kiitos presidentinva
        Kaksintaistelussa Re kirjoitti:

        Kaksintaistelussa Rehn voittaisi sekä Heinäluoman (60-40) että Soinin (67-33). Heinäluoma puolestaan kukistaisi Soinin prosenttiluvuin 61-39.

        Kiitos presidentinvallan ja valtaoikeuksien puolustamisesta.
        Kiitos Natoon liittymisen vastustamisesta ja yleisenasevelvollisuuden puolesta puhumisesta.
        Kiitos raskaasta ja kuluttavasta rupeamasta suomalaisen hyvinvoinnin, jaksamisen ja pärjäämisen puolesta.
        Kiitos toimimisesta vastavoimana pääministerille ja kokoomusjohtoiselle kohkaamiselle, joka tuntuu närästävän myös kansansuosikki Sauli Niinistöä.

      • Kiitos presidentinva
        Kiitos presidentinva kirjoitti:

        Suomi tuomitsee jyrk kirjoitti:

        Suomi tuomitsee jyrkästi siviiliväestön surmaamisen ja väkivallan Syyriassa, sanoi ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd) tiistaina. Suomi odottaa YK:n turvallisuusneuvoston puuttuvan Syyrian tilanteeseen.

        Halonen pitää mahdollisena, että tapaus vaikuttaa turvallisuusjärjestelyihin Suomessa. Esimerkiksi päämiesten turvajärjestelyjä saatetaan tiukentaa.

      • Halonen pitää mahdol
        Kiitos presidentinva kirjoitti:

        Kiitos presidentinvallan ja valtaoikeuksien puolustamisesta.
        Kiitos Natoon liittymisen vastustamisesta ja yleisenasevelvollisuuden puolesta puhumisesta.
        Kiitos raskaasta ja kuluttavasta rupeamasta suomalaisen hyvinvoinnin, jaksamisen ja pärjäämisen puolesta.
        Kiitos toimimisesta vastavoimana pääministerille ja kokoomusjohtoiselle kohkaamiselle, joka tuntuu närästävän myös kansansuosikki Sauli Niinistöä.

        Halonen pitää mahdollisena, että tapaus vaikuttaa turvallisuusjärjestelyihin Suomessa. Esimerkiksi päämiesten turvajärjestelyjä saatetaan tiukentaa.

      • Olli Rehn hirtti its
        Oikeuskansleri Jaakk kirjoitti:

        Oikeuskansleri Jaakko Jonkka nuhtelee kolmea ministeriötä budjettitarkkuudesta lipsumisesta.

        Päätös koskee opetus- ja kulttuuriministeriötä, sosiaali- ja terveysministeriötä sekä sisäasiainministeriötä.

        Olli Rehn hirtti itsensä EU-tukien puolustamiseen, Paavo Väyrynen ehdokkaana olisi vitsi eikä tarjokkaita ole jonoksi asti.

      • Risikko arvioi, että
        USA:n ulkoministeri kirjoitti:

        USA:n ulkoministeri lyttää perussuomalaiset eikä taida tykätä Soinistakaan.
        Ei kai me sellaista nyt presidentiksi silloin voida äänestää, kun oikein amerikkalainen on tätä mieltä? :xDDDD
        http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011061913916923_uu.shtml

        Risikko arvioi, että yksityisten tuottamat palvelut pysyvät nykyisellä 25 prosentin tasolla.

      • 12 vuotta Suomen ykk
        Kaksintaistelussa Re kirjoitti:

        Kaksintaistelussa Rehn voittaisi sekä Heinäluoman (60-40) että Soinin (67-33). Heinäluoma puolestaan kukistaisi Soinin prosenttiluvuin 61-39.

        12 vuotta Suomen ykköspaikalla arvostettuna, arvosteltuna, suurta kansansuosiota nauttivana ja historiaa ensimmäisenä suomalaisena naispresidenttinä tehneenä pitkän linjan poliitikkona.

      • Mitä presidentin val
        Oikeuskansleri Jaakk kirjoitti:

        Oikeuskansleri Jaakko Jonkka nuhtelee kolmea ministeriötä budjettitarkkuudesta lipsumisesta.

        Päätös koskee opetus- ja kulttuuriministeriötä, sosiaali- ja terveysministeriötä sekä sisäasiainministeriötä.

        Mitä presidentin valtaoikeuksiin tulee, Niinistö on asiasta täysin samaa mieltä presidentti Halosen kanssa. Presidentin valta tulee suoraan kansalta, sitä ei sovi ottaa kokonaan pois ja haalistaa virkaa vierailu-ja kättelytehtäväksi.

      • Mitä presidentin val
        Sekä Risikko että pe kirjoitti:

        Sekä Risikko että peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson (sd) uskovat, ettei sosiaali- ja terveyspalvelujen yksityistäminen laajene enää nykyisestä. Risikko arvioi, että yksityisten tuottamat palvelut pysyvät nykyisellä 25 prosentin tasolla.

        Mitä presidentin valtaoikeuksiin tulee, Niinistö on asiasta täysin samaa mieltä presidentti Halosen kanssa. Presidentin valta tulee suoraan kansalta, sitä ei sovi ottaa kokonaan pois ja haalistaa virkaa vierailu-ja kättelytehtäväksi.

      • Presidentti Halonen
        Tässä presidentti Ha kirjoitti:

        Tässä presidentti Halonen on tehnyt ansiokasta työtä maailman naisten hyväksi. Toivottavasti tämä trendi voimistuu ja laajenee. Maailmassa elää satoja miljoonia naisia alistettuina huonoissa elinoloissa.

        Presidentti Halonen on siinäkin asiassa tehnyt arvokasta työtä ihmisoikeuksien ja tasa-arvon hyväksi.

      • Seuraava presidentti
        USA:n ulkoministeri kirjoitti:

        USA:n ulkoministeri lyttää perussuomalaiset eikä taida tykätä Soinistakaan.
        Ei kai me sellaista nyt presidentiksi silloin voida äänestää, kun oikein amerikkalainen on tätä mieltä? :xDDDD
        http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011061913916923_uu.shtml

        Seuraava presidentti saa aiempaa enemmän rahaa käyttöönsä, jos valtiovarainministeriön budjettiesitys toteutuu. Presidentin palkkiot kasvavat ensi vuonna 34 000 eurolla. Se nostaa palkkion 160 000 euroon.

      • 12 vuotta Suomen ykk
        12 vuotta Suomen ykk kirjoitti:

        12 vuotta Suomen ykköspaikalla arvostettuna, arvosteltuna, suurta kansansuosiota nauttivana ja historiaa ensimmäisenä suomalaisena naispresidenttinä tehneenä pitkän linjan poliitikkona.

        12 vuotta Suomen ykköspaikalla arvostettuna, arvosteltuna, suurta kansansuosiota nauttivana ja historiaa ensimmäisenä suomalaisena naispresidenttinä tehneenä pitkän linjan poliitikkona.

      • 12 vuotta Suomen ykk

        12 vuotta Suomen ykköspaikalla arvostettuna, arvosteltuna, suurta kansansuosiota nauttivana ja historiaa ensimmäisenä suomalaisena naispresidenttinä tehneenä pitkän linjan poliitikkona.

      • Ulkoministeri Erkki

        Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd) pitää Suomen jääntiä Kreikka-paketin ulkopuolelle todellisena vaihtoehtona.

      • Tuomiojan mukaan Suo
        Mitä presidentin val kirjoitti:

        Mitä presidentin valtaoikeuksiin tulee, Niinistö on asiasta täysin samaa mieltä presidentti Halosen kanssa. Presidentin valta tulee suoraan kansalta, sitä ei sovi ottaa kokonaan pois ja haalistaa virkaa vierailu-ja kättelytehtäväksi.

        Tuomiojan mukaan Suomi voi ottaa ansiokseen sen, että monissa muissakin euromaissa on herätty pohtimaan komission ja EKP:n valitseman tukilinjan mielekkyyttä ja kestävyyttä.

      • Vihreiden ehdokas on
        Alkoholimainontaa yr kirjoitti:

        Alkoholimainontaa yritettiin kiristää jo viime kaudella. Eduskunnan enemmistö allekirjoitti lakialoitteen, joka vaati mainonnan rajaamista tuotetietojen esittelyyn.

        Vihreiden ehdokas on lyöty lukkoon ja Haavisto voi saada nostetta kampanjaansa yli puoluerajojen, kiistämättä fiksu mies kun on, mutta voi sitä loanheiton määrää, minkä joutuukaan sietämään.

      • Mitä presidentin val
        "Me etsimme keinoa, kirjoitti:

        "Me etsimme keinoa, onko riittävästi tahtotilaa, jotta pystyisimme yhdistämään työmarkkinapolitiikan ja talouspolitiikan niin, että ostovoima, työllisyys, kilpailukyky ja ennustettavuus lisääntyisivät. Mistään tuposta ei ole kysymys", Katainen sanoi. Kauhukuva olisi Kataisen mielestä kilpalaulanta palkoista, joka johtaisi epäterveeseen palkkakilpailuun ja inflaatioon. Työttömyys lisääntyisi kun kilpailukyky romuttuisi.

        Mitä presidentin valtaoikeuksiin tulee, Niinistö on asiasta täysin samaa mieltä presidentti Halosen kanssa. Presidentin valta tulee suoraan kansalta, sitä ei sovi ottaa kokonaan pois ja haalistaa virkaa vierailu-ja kättelytehtäväksi.

      • Mitä presidentin val
        12 vuotta Suomen ykk kirjoitti:

        12 vuotta Suomen ykköspaikalla arvostettuna, arvosteltuna, suurta kansansuosiota nauttivana ja historiaa ensimmäisenä suomalaisena naispresidenttinä tehneenä pitkän linjan poliitikkona.

        Mitä presidentin valtaoikeuksiin tulee, Niinistö on asiasta täysin samaa mieltä presidentti Halosen kanssa. Presidentin valta tulee suoraan kansalta, sitä ei sovi ottaa kokonaan pois ja haalistaa virkaa vierailu-ja kättelytehtäväksi.

      • Kun Halosen vastusta
        Vihreiden ehdokas on kirjoitti:

        Kun Halosen vastustajat ovat puuttuneet säännöllisesti tämän kesäisiin olkihattuihin tai tilanteen mukaan oikeaan pukeutumiseen esim. helteisessä Pori Jazz-tapahtumassa, puutun minäkin lyhyesti Timo Soiniin. Luulisi tuohon ikään ehtineen ja paljon pukua käyttävän miehen osaavan edes solmionsa sitoa? Sen ei kuuluu roikkua munissa.
        http://www.iltalehti.fi/oho/2011062813965941_oh.shtml

      • Urpilaisen mielestä
        Ruotsalaiset iltapäi kirjoitti:

        Ruotsalaiset iltapäivälehdet Expressen ja Aftonbladet julkaisivat Expo-lehden painoksen omien viikonloppunumerojensa välissä osoittaakseen solidaarisuutta Larssonia kohtaan.
        Tämän jälkeen uusnatsit räjäyttivät kostoksi Aftonbladetin toimittajan Peter Karlssonin auton. Karlsson ja hänen 8-vuotias poikansa loukkaantuivat iskussa

        Urpilaisen mielestä Suomen kansan enemmistö oli eduskuntavaaleissa sitä mieltä, että edellisen hallituksen EU-tukipolitiikkaan piti saada muutos.

        "Olen hyvin huolissani siitä, jos meillä ikään kuin eliitin keskuudessa alkaa olla sellaista ilmapiiriä, että meidän ei tarvitsisi kuunnella kansaa, kun päätöksiä tehdään kotimaassa tai Euroopassa", Urpilainen sanoi.

      • Vaikeassa ja epävarm
        Suomi tuomitsee jyrk kirjoitti:

        Suomi tuomitsee jyrkästi siviiliväestön surmaamisen ja väkivallan Syyriassa, sanoi ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd) tiistaina. Suomi odottaa YK:n turvallisuusneuvoston puuttuvan Syyrian tilanteeseen.

        Vaikeassa ja epävarmassa tilanteessa presidentti Koivisto toimi suomalaisten selustan varmistaen, lopputulos kun ei ollut kirkossa kuulutettu.

      • Sauli Niinistö kerto
        Urpilaisen mielestä kirjoitti:

        Sauli Niinistö kertoi vihdoin suostuvansa ehdolle, jos joku puolue hänet ehdokkaaksi tahtoo. Tahtoo tietenkin. Mutta samalla Kokoomus/Katainen saa melkoisen kiven kenkäänsä, sillä Niinistö ei taatusti ole sen suostuvaisempi seinäruusuksi kuin presidentti Halonenkaan.

      • Sauli Niinistö kerto
        Keskustalta on rahat kirjoitti:

        Keskustalta on rahat loppu ja puolue muutenkin konkurssin partaalla. Olli Rehn hirtti itsensä EU-tukien puolustamiseen, Paavo Väyrynen ehdokkaana olisi vitsi eikä tarjokkaita ole jonoksi asti.

        Sauli Niinistö kertoi vihdoin suostuvansa ehdolle, jos joku puolue hänet ehdokkaaksi tahtoo. Tahtoo tietenkin. Mutta samalla Kokoomus/Katainen saa melkoisen kiven kenkäänsä, sillä Niinistö ei taatusti ole sen suostuvaisempi seinäruusuksi kuin presidentti Halonenkaan.

      • Liikenneministeri Me
        Risikko arvioi, että kirjoitti:

        Risikko arvioi, että yksityisten tuottamat palvelut pysyvät nykyisellä 25 prosentin tasolla.

        Liikenneministeri Merja Kyllönen (vas) ja sisäministeri Päivi Räsänen (kd) laskisivat tieliikenteen rattijuoppousrajaa. Rajaa pitäisi heidän mielestään pudottaa 0,5 promillesta 0,2 promilleen.

      • Liikenneministeri Me
        12 vuotta Suomen ykk kirjoitti:

        12 vuotta Suomen ykköspaikalla arvostettuna, arvosteltuna, suurta kansansuosiota nauttivana ja historiaa ensimmäisenä suomalaisena naispresidenttinä tehneenä pitkän linjan poliitikkona.

        Liikenneministeri Merja Kyllönen (vas) ja sisäministeri Päivi Räsänen (kd) laskisivat tieliikenteen rattijuoppousrajaa. Rajaa pitäisi heidän mielestään pudottaa 0,5 promillesta 0,2 promilleen.

      • Kun Halosen vastusta
        Tässä presidentti Ha kirjoitti:

        Tässä presidentti Halonen on tehnyt ansiokasta työtä maailman naisten hyväksi. Toivottavasti tämä trendi voimistuu ja laajenee. Maailmassa elää satoja miljoonia naisia alistettuina huonoissa elinoloissa.

        Kun Halosen vastustajat ovat puuttuneet säännöllisesti tämän kesäisiin olkihattuihin tai tilanteen mukaan oikeaan pukeutumiseen esim. helteisessä Pori Jazz-tapahtumassa, puutun minäkin lyhyesti Timo Soiniin. Luulisi tuohon ikään ehtineen ja paljon pukua käyttävän miehen osaavan edes solmionsa sitoa? Sen ei kuuluu roikkua munissa.
        http://www.iltalehti.fi/oho/2011062813965941_oh.shtml

      • Hovioikeus toteaa, e
        Liikenneministeri Me kirjoitti:

        Liikenneministeri Merja Kyllönen (vas) ja sisäministeri Päivi Räsänen (kd) laskisivat tieliikenteen rattijuoppousrajaa. Rajaa pitäisi heidän mielestään pudottaa 0,5 promillesta 0,2 promilleen.

        Hovioikeus toteaa, ettei sananvapauteen missään olosuhteissa kuulu toisten henkilöiden rikoksella uhkaaminen taikka näiden henkilökohtainen häpäisevä panettelu."

      • Palkka-armeijaa Halo
        Risikko arvioi, että kirjoitti:

        Risikko arvioi, että yksityisten tuottamat palvelut pysyvät nykyisellä 25 prosentin tasolla.

        Palkka-armeijaa Halonen ei mainitse sanallakaan eikä puhu mitään sen suuntaista. Suomalaisten puolustustahto on yhä kovaa luokkaa ja kansa suurelta osin yleisen asevelvollisuuden takana.

      • Niinistö ei Kataisen
        " Hovioikeus toteaa, kirjoitti:

        " Hovioikeus toteaa, ettei sananvapauteen missään olosuhteissa kuulu toisten henkilöiden rikoksella uhkaaminen taikka näiden henkilökohtainen häpäisevä panettelu."

        Niinistö ei Kataisen vallattomaksi kynnysmatoksi halua ja jättää todennäköisesti väliin, sen ilmoituksen jälkeen alkaakin ihan uusi pallopeli. Niinistön ja Kataisen välit tosin olisi oiva alusta pääministerin ja presidentin valtataistelulle, joten ei se ehdokkuuskaan mikään katastrofi olisi.

      • Keskustan ehdokasase
        Sauli Niinistö kerto kirjoitti:

        Sauli Niinistö kertoi vihdoin suostuvansa ehdolle, jos joku puolue hänet ehdokkaaksi tahtoo. Tahtoo tietenkin. Mutta samalla Kokoomus/Katainen saa melkoisen kiven kenkäänsä, sillä Niinistö ei taatusti ole sen suostuvaisempi seinäruusuksi kuin presidentti Halonenkaan.

        Keskustan ehdokasasettelu on auki. Puolueen kannattajat haluaisivat kyselyn mukaan omaksi ehdokkaakseen europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäen. Hän ei ole vielä ilmoittanut aikeistaan.

      • Presidentti ei ole k
        Perusturvan korotus, kirjoitti:

        Perusturvan korotus, verolinjaukset ja pieni- ja keskituloisten kohtelu jatkossa miellyttävät varmati presidettiä. SAK:kin on jo ehtinyt uutta paperia kehumaan, pomopuolen porhot ovat luonnollisesti olleet happamampia.

        Presidentti ei ole kuitenkaan tavalliseen virkamieheen rinnastettava, sillä hän on kansanvaaleilla valittu. Tämä henkilö on valituksi tullessaan saanut kansan enemmistön puolelleen.

      • Vaikeassa ja epävarm
        Suomi tuomitsee jyrk kirjoitti:

        Suomi tuomitsee jyrkästi siviiliväestön surmaamisen ja väkivallan Syyriassa, sanoi ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd) tiistaina. Suomi odottaa YK:n turvallisuusneuvoston puuttuvan Syyrian tilanteeseen.

        Vaikeassa ja epävarmassa tilanteessa presidentti Koivisto toimi suomalaisten selustan varmistaen, lopputulos kun ei ollut kirkossa kuulutettu.

      • Keskustapuolueella e
        Entinen pääministeri kirjoitti:

        Entinen pääministeri Paavo Lipponen (sd) järjestää huomenna tiedotustilaisuuden Sdp:n presidenttiehdokkuuteen liittyen.

        Keskustapuolueella ei ole rahaa järjestää jäsenvaalia presidenttiehdokkaasta, sanoo entinen kansanedustaja ja ministeri Paavo Väyrynen.

      • Keskustapuolueella e
        Mitä presidentin val kirjoitti:

        Mitä presidentin valtaoikeuksiin tulee, Niinistö on asiasta täysin samaa mieltä presidentti Halosen kanssa. Presidentin valta tulee suoraan kansalta, sitä ei sovi ottaa kokonaan pois ja haalistaa virkaa vierailu-ja kättelytehtäväksi.

        Keskustapuolueella ei ole rahaa järjestää jäsenvaalia presidenttiehdokkaasta, sanoo entinen kansanedustaja ja ministeri Paavo Väyrynen.

      • Keskustalta on rahat
        "Me etsimme keinoa, kirjoitti:

        "Me etsimme keinoa, onko riittävästi tahtotilaa, jotta pystyisimme yhdistämään työmarkkinapolitiikan ja talouspolitiikan niin, että ostovoima, työllisyys, kilpailukyky ja ennustettavuus lisääntyisivät. Mistään tuposta ei ole kysymys", Katainen sanoi. Kauhukuva olisi Kataisen mielestä kilpalaulanta palkoista, joka johtaisi epäterveeseen palkkakilpailuun ja inflaatioon. Työttömyys lisääntyisi kun kilpailukyky romuttuisi.

        Keskustalta on rahat loppu ja puolue muutenkin konkurssin partaalla. Olli Rehn hirtti itsensä EU-tukien puolustamiseen, Paavo Väyrynen ehdokkaana olisi vitsi eikä tarjokkaita ole jonoksi asti.

      • Keskustalta on rahat
        "Voi sanoa, että kai kirjoitti:

        "Voi sanoa, että kaikki muut nimet paitsi minä. Analyysini siitä, että kisassa etsitään nimenomaan ei-päivänpolitiikassa olevaa ehdokasta, on vahvistunut. Minulta on kysytty tätä viimeisen vuoden aikana, ja vastaukseni on ollut ei. Se ei ole muuttunut."

        Keskustalta on rahat loppu ja puolue muutenkin konkurssin partaalla. Olli Rehn hirtti itsensä EU-tukien puolustamiseen, Paavo Väyrynen ehdokkaana olisi vitsi eikä tarjokkaita ole jonoksi asti.

      • Urpilainen kävi kert
        Keskustan ehdokasase kirjoitti:

        Keskustan ehdokasasettelu on auki. Puolueen kannattajat haluaisivat kyselyn mukaan omaksi ehdokkaakseen europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäen. Hän ei ole vielä ilmoittanut aikeistaan.

        Urpilainen kävi kertomassa perjantaina eduskunnan suurelle valiokunnalle Euroopan väliaikaisen vakausmekanismi ERVV:n joustavoittamisesta sekä yleisemmin Euroopan taloustilanteesta ja vakuusneuvotteluista.

        Ministerin mukaan vakuusvaatimuksista pidetään tiukasti kiinni.

        "En saanut lainkaan kritiikkiä vakuusasioista", hän kertasi valiokunnan kuulemista.

      • Urpilainen kävi kert
        Keskustan puheenjoht kirjoitti:

        Keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemi sanoo, ettei ole aikeissa ryhtyä ehdolle keskustan presidenttiehdokkaaksi.

        Kiviniemi sanoo, että hän on vastannut ehdokaskyselyihin vuoden ajan kieltävästi.

        Urpilainen kävi kertomassa perjantaina eduskunnan suurelle valiokunnalle Euroopan väliaikaisen vakausmekanismi ERVV:n joustavoittamisesta sekä yleisemmin Euroopan taloustilanteesta ja vakuusneuvotteluista.

        Ministerin mukaan vakuusvaatimuksista pidetään tiukasti kiinni.

        "En saanut lainkaan kritiikkiä vakuusasioista", hän kertasi valiokunnan kuulemista.

      • Urpilainen kävi kert
        Tässä presidentti Ha kirjoitti:

        Tässä presidentti Halonen on tehnyt ansiokasta työtä maailman naisten hyväksi. Toivottavasti tämä trendi voimistuu ja laajenee. Maailmassa elää satoja miljoonia naisia alistettuina huonoissa elinoloissa.

        Urpilainen kävi kertomassa perjantaina eduskunnan suurelle valiokunnalle Euroopan väliaikaisen vakausmekanismi ERVV:n joustavoittamisesta sekä yleisemmin Euroopan taloustilanteesta ja vakuusneuvotteluista.

        Ministerin mukaan vakuusvaatimuksista pidetään tiukasti kiinni.

        "En saanut lainkaan kritiikkiä vakuusasioista", hän kertasi valiokunnan kuulemista.

      • Ulkoministeri Erkki
        Alkoholimainontaa yr kirjoitti:

        Alkoholimainontaa yritettiin kiristää jo viime kaudella. Eduskunnan enemmistö allekirjoitti lakialoitteen, joka vaati mainonnan rajaamista tuotetietojen esittelyyn.

        Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd) kehottaa muutaman vuoden kuluttua palaamaan tämänhetkiseen keskusteluun, jota on kiihkeästi käyty Suomen ja Kreikan sopimista Kreikan lainojen vakuuksista.

        "Voi olla, että Suomi tekee itse asiassa palvelusta koko Euroopalle",

      • Halosen kritiikki jo
        Tässä presidentti Ha kirjoitti:

        Tässä presidentti Halonen on tehnyt ansiokasta työtä maailman naisten hyväksi. Toivottavasti tämä trendi voimistuu ja laajenee. Maailmassa elää satoja miljoonia naisia alistettuina huonoissa elinoloissa.

        Halosen kritiikki johtui siitä, että USA aloitti sodan vastoin solmimiaan sopimuksia ja YK:n pysyväisjäseneltä on lupa odottaa enemmän.
        Ei ihme, että Bush oli viimeisenä vuonnaan Yhdysvaltain epäsuosituimpia presidenttejä ikinä.

      • Halosen kritiikki jo
        Tuore opetusminister kirjoitti:

        Tuore opetusministeri Jukka Gustafsson (sd) haluaa peruskouluun lisää opetustunteja, kirjoittaa sanomalehti Keskisuomalainen. Gustafssonin mukaan koulupäiviä olisi varaa pidentää erityisesti peruskoulun ensimmäisillä luokilla.

        Halosen kritiikki johtui siitä, että USA aloitti sodan vastoin solmimiaan sopimuksia ja YK:n pysyväisjäseneltä on lupa odottaa enemmän.
        Ei ihme, että Bush oli viimeisenä vuonnaan Yhdysvaltain epäsuosituimpia presidenttejä ikinä.

      • Kiviniemi sanoo, ett
        Entinen pääministeri kirjoitti:

        Entinen pääministeri Paavo Lipponen (sd) järjestää huomenna tiedotustilaisuuden Sdp:n presidenttiehdokkuuteen liittyen.

        Kiviniemi sanoo, että hän on vastannut ehdokaskyselyihin vuoden ajan kieltävästi.

      • Kiviniemi sanoo, ett
        Perusturvan korotus, kirjoitti:

        Perusturvan korotus, verolinjaukset ja pieni- ja keskituloisten kohtelu jatkossa miellyttävät varmati presidettiä. SAK:kin on jo ehtinyt uutta paperia kehumaan, pomopuolen porhot ovat luonnollisesti olleet happamampia.

        Kiviniemi sanoo, että hän on vastannut ehdokaskyselyihin vuoden ajan kieltävästi.

      • Presidentinvaali on

        Presidentinvaali on henkilövaali, ei puoluevaali. Toisella kierroksella on ihan uusi peli, jos siihen joudutaan. Omaa suosikkia minulla ei siis ole, joten Halosen väistyessä myös Jäbä väistyy. Siihen asti pidän Teitä vähän liikkeessä ja aiheutan tykytyksiä parille vanhukselle ja yhdelle äänestyikää lähestyvälle, joilla on ollut missio Halosta vastaan.

      • Presidentinvaali on
        Ylimpiin oikeusviran kirjoitti:

        Ylimpiin oikeusviranomaisiin kuuluva Kalske painottaa, että maahanmuuttopolitiikkaa voi arvostella leimaamatta kokonaisia kansanryhmiä tekaistuilla väitteillä.

        Kalskeen mukaan etnisen tai rodullisen ryhmän julkinen leimaaminen ja solvaaminen täyttää tunnusmerkistön, joka on määritelty rikosnimikkeelle kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Samaa pykälää rikkoo, jos uhkailee jotain ihmisryhmää julkisesti.

        Presidentinvaali on henkilövaali, ei puoluevaali. Toisella kierroksella on ihan uusi peli, jos siihen joudutaan. Omaa suosikkia minulla ei siis ole, joten Halosen väistyessä myös Jäbä väistyy. Siihen asti pidän Teitä vähän liikkeessä ja aiheutan tykytyksiä parille vanhukselle ja yhdelle äänestyikää lähestyvälle, joilla on ollut missio Halosta vastaan.

      • Vihreiden ehdokas on
        Palkka-armeijaa Halo kirjoitti:

        Palkka-armeijaa Halonen ei mainitse sanallakaan eikä puhu mitään sen suuntaista. Suomalaisten puolustustahto on yhä kovaa luokkaa ja kansa suurelta osin yleisen asevelvollisuuden takana.

        Vihreiden ehdokas on lyöty lukkoon ja Haavisto voi saada nostetta kampanjaansa yli puoluerajojen, kiistämättä fiksu mies kun on, mutta voi sitä loanheiton määrää, minkä joutuukaan sietämään.

      • Vihreiden ehdokas on
        Mitä presidentin val kirjoitti:

        Mitä presidentin valtaoikeuksiin tulee, Niinistö on asiasta täysin samaa mieltä presidentti Halosen kanssa. Presidentin valta tulee suoraan kansalta, sitä ei sovi ottaa kokonaan pois ja haalistaa virkaa vierailu-ja kättelytehtäväksi.

        Vihreiden ehdokas on lyöty lukkoon ja Haavisto voi saada nostetta kampanjaansa yli puoluerajojen, kiistämättä fiksu mies kun on, mutta voi sitä loanheiton määrää, minkä joutuukaan sietämään.

      • "Paavosta suomalaise
        " Hovioikeus toteaa, kirjoitti:

        " Hovioikeus toteaa, ettei sananvapauteen missään olosuhteissa kuulu toisten henkilöiden rikoksella uhkaaminen taikka näiden henkilökohtainen häpäisevä panettelu."

        "Paavosta suomalaiset saisivat oikean presidentin. Hän ei jätä ketään kylmäksi", Kiviniemi sanoi.

        Kiviniemen mukaan keskustassa on ollut viime aikoina "valitettavaa eriseuraisuutta", mutta nyt puolueen on luotava katse eteenpäin ja puhallettava yhteen hiileen.

      • "Paavosta suomalaise
        Liikenneministeri Me kirjoitti:

        Liikenneministeri Merja Kyllönen (vas) ja sisäministeri Päivi Räsänen (kd) laskisivat tieliikenteen rattijuoppousrajaa. Rajaa pitäisi heidän mielestään pudottaa 0,5 promillesta 0,2 promilleen.

        "Paavosta suomalaiset saisivat oikean presidentin. Hän ei jätä ketään kylmäksi", Kiviniemi sanoi.

        Kiviniemen mukaan keskustassa on ollut viime aikoina "valitettavaa eriseuraisuutta", mutta nyt puolueen on luotava katse eteenpäin ja puhallettava yhteen hiileen.

      • "- Uskallan sanoa, e
        Vaikeassa ja epävarm kirjoitti:

        Vaikeassa ja epävarmassa tilanteessa presidentti Koivisto toimi suomalaisten selustan varmistaen, lopputulos kun ei ollut kirkossa kuulutettu.

        "- Uskallan sanoa, että ulkopolitiikan Paavo osaa vaikka unissaan, Kiviniemi totesi."
        Kiviniemen mielestä suomalaiset saisivat Väyrysestä presidentin, joka ei jätä ketään kylmäksi.

        Ehkä. Tai ehkä presidentin jonka jokainen haluaisi .....kylmäksi.

      • Sdp:n presidenttiehd
        Tätä tuolloin hyvin kirjoitti:

        Tätä tuolloin hyvin ajankohtaista uutistapahtumaa ei ole kommentoitu lehdistössä enempää kuin televisiossakaan. Se vain katosi, tai ”kadotettiin” kaikessa hiljaisuudessa.

        Sdp:n presidenttiehdokkaaksi aikova Paavo Lipponen uskoo, että euroalueen velkakriisi on vielä ratkaistavissa, kunhan Kreikka toteuttaa vaaditut taloustoimet. Hän sanoi sunnuntaina Ylen uutisten haastattelussa, että suurissa euromaissa, erityisesti Saksassa on nyt poliittista tahtoa pitää euroalue koossa.

      • "Oli jo keväällä näh
        Sekä Risikko että pe kirjoitti:

        Sekä Risikko että peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson (sd) uskovat, ettei sosiaali- ja terveyspalvelujen yksityistäminen laajene enää nykyisestä. Risikko arvioi, että yksityisten tuottamat palvelut pysyvät nykyisellä 25 prosentin tasolla.

        "Oli jo keväällä nähtävissä vaalitilaisuuksien aikana, että ilmapiiri oli välillä aika aggressiivinen. Kun netissä pystyy vapaasti ilmaisemaan itseään, niin leviääkö se tuonne fyysiselle puolelle? Se on sellainen uhkakuva", sanoo valtioneuvoston turvallisuusyksikön johtaja Timo Härkönen.

      • Markkinat julistivat

        Markkinat julistivat maanantaina Kreikalle jo velkasaneerausta. Kreikan viikonloppuna julistamat uudet säästösuunnitelmat eivät vakuuttaneet sijoittajia, vaan Kreikan kahden vuoden valtionlainojen korot huitelivat jo yli 70 prosentissa.

      • Presidentti Koivisto
        Komitean hallitukses kirjoitti:

        Komitean hallituksesta tuli perusilmeeltään vasemmistolainen, joskin muutama porvarikin, keskustasta ja liberaaleista, kuului joukkoon.
        DDR-komitean jäsenistöön sensijaan kuului poliittisten nuorisojärjestöjen, ammattiliittojen, eri yhdistysten ja jopa urheilujärjestöjen myötä jopa 1,5 MILJOONAA suomalaista.

        Presidentti Koivisto sekä muut päättäjät toimivat VARMASTI parhaan taitonsa ja käytettävissä olevan tiedon pohjalta suomalaisten parhaaksi.

      • Tiedotustilaisuudess
        Tätä tuolloin hyvin kirjoitti:

        Tätä tuolloin hyvin ajankohtaista uutistapahtumaa ei ole kommentoitu lehdistössä enempää kuin televisiossakaan. Se vain katosi, tai ”kadotettiin” kaikessa hiljaisuudessa.

        Tiedotustilaisuudessa illalla puhuneen pääministeri Jyrki Kataisen (kok) mukaan budjetin tavoitteena on pysäyttää velkaantumisen kasvu.

        Valtion ensi vuoden budjettiesityksen loppusumma on 52,3 miljardia euroa. Hallitus esittää, että valtion menoista leikataan ensi vuonna 1,1 miljardia euroa ja veroja korotetaan 1,1 miljardia euroa.

      • Tiedotustilaisuudess
        Halonen pitää mahdol kirjoitti:

        Halonen pitää mahdollisena, että tapaus vaikuttaa turvallisuusjärjestelyihin Suomessa. Esimerkiksi päämiesten turvajärjestelyjä saatetaan tiukentaa.

        Tiedotustilaisuudessa illalla puhuneen pääministeri Jyrki Kataisen (kok) mukaan budjetin tavoitteena on pysäyttää velkaantumisen kasvu.

        Valtion ensi vuoden budjettiesityksen loppusumma on 52,3 miljardia euroa. Hallitus esittää, että valtion menoista leikataan ensi vuonna 1,1 miljardia euroa ja veroja korotetaan 1,1 miljardia euroa.

      • Niinistön ja Kataise
        Niinistö ei Kataisen kirjoitti:

        Niinistö ei Kataisen vallattomaksi kynnysmatoksi halua ja jättää todennäköisesti väliin, sen ilmoituksen jälkeen alkaakin ihan uusi pallopeli. Niinistön ja Kataisen välit tosin olisi oiva alusta pääministerin ja presidentin valtataistelulle, joten ei se ehdokkuuskaan mikään katastrofi olisi.

        Niinistön ja Kataisen välit tosin olisi oiva alusta pääministerin ja presidentin valtataistelulle, joten ei se ehdokkuuskaan mikään katastrofi olisi.

      • Hallitusohjelmassa j
        Tiedotustilaisuudess kirjoitti:

        Tiedotustilaisuudessa illalla puhuneen pääministeri Jyrki Kataisen (kok) mukaan budjetin tavoitteena on pysäyttää velkaantumisen kasvu.

        Valtion ensi vuoden budjettiesityksen loppusumma on 52,3 miljardia euroa. Hallitus esittää, että valtion menoista leikataan ensi vuonna 1,1 miljardia euroa ja veroja korotetaan 1,1 miljardia euroa.

        Hallitusohjelmassa ja ensi vuoden budjetissa ulkoasiainhallintoon kohdistuvat säästöt iskevät kovalla kädellä Suomen edustustoverkkoon. Ulkoasiainministeriön talousjohtaja Risto Hakoila sanoo, että ministeriö joutuu rakenteellisiin muutoksiin eli käytännössä karsimaan edustustoverkkoaan.

      • Hallitusohjelmassa j
        Olli Rehn hirtti its kirjoitti:

        Olli Rehn hirtti itsensä EU-tukien puolustamiseen, Paavo Väyrynen ehdokkaana olisi vitsi eikä tarjokkaita ole jonoksi asti.

        Hallitusohjelmassa ja ensi vuoden budjetissa ulkoasiainhallintoon kohdistuvat säästöt iskevät kovalla kädellä Suomen edustustoverkkoon. Ulkoasiainministeriön talousjohtaja Risto Hakoila sanoo, että ministeriö joutuu rakenteellisiin muutoksiin eli käytännössä karsimaan edustustoverkkoaan.

      • Perussuomalaisten pu
        Ulkoministeri Erkki kirjoitti:

        Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd) kehottaa muutaman vuoden kuluttua palaamaan tämänhetkiseen keskusteluun, jota on kiihkeästi käyty Suomen ja Kreikan sopimista Kreikan lainojen vakuuksista.

        "Voi olla, että Suomi tekee itse asiassa palvelusta koko Euroopalle",

        Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini edellytti avointa äänestystä Jussi Halla-ahon erottamisesta, jos puolueen eduskuntaryhmä ei olisi tukenut yksimielisesti Soinin ehdotusta.

        Vaatimus merkitsi, että Soinia uhmaavien olisi pitänyt astua esiin.

      • Perussuomalaisten pu
        Keskustalta on rahat kirjoitti:

        Keskustalta on rahat loppu ja puolue muutenkin konkurssin partaalla. Olli Rehn hirtti itsensä EU-tukien puolustamiseen, Paavo Väyrynen ehdokkaana olisi vitsi eikä tarjokkaita ole jonoksi asti.

        Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini edellytti avointa äänestystä Jussi Halla-ahon erottamisesta, jos puolueen eduskuntaryhmä ei olisi tukenut yksimielisesti Soinin ehdotusta.

        Vaatimus merkitsi, että Soinia uhmaavien olisi pitänyt astua esiin.

      • Perussuomalaisten pu
        "Oli jo keväällä näh kirjoitti:

        "Oli jo keväällä nähtävissä vaalitilaisuuksien aikana, että ilmapiiri oli välillä aika aggressiivinen. Kun netissä pystyy vapaasti ilmaisemaan itseään, niin leviääkö se tuonne fyysiselle puolelle? Se on sellainen uhkakuva", sanoo valtioneuvoston turvallisuusyksikön johtaja Timo Härkönen.

        Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini edellytti avointa äänestystä Jussi Halla-ahon erottamisesta, jos puolueen eduskuntaryhmä ei olisi tukenut yksimielisesti Soinin ehdotusta.

        Vaatimus merkitsi, että Soinia uhmaavien olisi pitänyt astua esiin.

      • Lähisuhdeväkivallan
        Asunto- ja viestintä kirjoitti:

        Asunto- ja viestintäministeri Krista Kiuru (sd) aikoo kutsua parlamentaarisen työryhmän pohtimaan Yle-uudistusta, kertoo Keskipohjanmaa. Lehden mukaan uudistus aiotaan toteuttaa pikavauhtia loppuvuoteen mennessä.

        Lähisuhdeväkivallan sovittelun rajaaminen on kirjattu uuteen hallitusohjelmaan. Oikeusministeriön neuvottelevan virkamiehen Aarne Kinnusen mukaan vielä ei tiedetä, kuinka tiukasti järjestelmään puututtaisiin tai ollaanko se kieltämässä kokonaan.

      • Lähisuhdeväkivallan
        Alkoholimainontaa yr kirjoitti:

        Alkoholimainontaa yritettiin kiristää jo viime kaudella. Eduskunnan enemmistö allekirjoitti lakialoitteen, joka vaati mainonnan rajaamista tuotetietojen esittelyyn.

        Lähisuhdeväkivallan sovittelun rajaaminen on kirjattu uuteen hallitusohjelmaan. Oikeusministeriön neuvottelevan virkamiehen Aarne Kinnusen mukaan vielä ei tiedetä, kuinka tiukasti järjestelmään puututtaisiin tai ollaanko se kieltämässä kokonaan.

      • Lipponen sanoi, ett
        Vihreiden ehdokas on kirjoitti:

        Vihreiden ehdokas on lyöty lukkoon ja Haavisto voi saada nostetta kampanjaansa yli puoluerajojen, kiistämättä fiksu mies kun on, mutta voi sitä loanheiton määrää, minkä joutuukaan sietämään.

        Lipponen sanoi, että on vaikeata uskoa, että Suomen eduskunnassa johtopaikoilla olevat ihmiset avoimesti halveksivat demokratiaa ja näyttävät pääsevän siitä kuin koirat veräjästä.

        Perussuomalaisten puheenjohtaja tunnisti, että kyseessä on kansanedustaja Jussi Halla-aho (ps) ja tämän nettikirjoittelu ja perussuomalaisten asiasta tekemät johtopäätökset.

      • Lipponen sanoi, ett
        Kiviniemi sanoo, ett kirjoitti:

        Kiviniemi sanoo, että hän on vastannut ehdokaskyselyihin vuoden ajan kieltävästi.

        Lipponen sanoi, että on vaikeata uskoa, että Suomen eduskunnassa johtopaikoilla olevat ihmiset avoimesti halveksivat demokratiaa ja näyttävät pääsevän siitä kuin koirat veräjästä.

        Perussuomalaisten puheenjohtaja tunnisti, että kyseessä on kansanedustaja Jussi Halla-aho (ps) ja tämän nettikirjoittelu ja perussuomalaisten asiasta tekemät johtopäätökset.

      • Euroopan unionin jäs

        Euroopan unionin jäsenmailla on lukuisia syitä äänestää "kyllä", kun YK:n yleiskokous tällä viikolla käsittelee palestiinalaishallinnon anomusta laajemmasta tunnustamisesta.

        Näin katsovat suomalainen rauhannobelisti, presidentti Martti Ahtisaari ja espanjalainen Javier Solana, Naton entinen pääsihteeri ja entinen EU:n ulkopoliittinen edustaja.

      • 3 kertaa poistettu,
        Oikeuskansleri Jaakk kirjoitti:

        Oikeuskansleri Jaakko Jonkka nuhtelee kolmea ministeriötä budjettitarkkuudesta lipsumisesta.

        Päätös koskee opetus- ja kulttuuriministeriötä, sosiaali- ja terveysministeriötä sekä sisäasiainministeriötä.

        3 kertaa poistettu, neljännen kerran postattu.
        "Alaskalaisten ja libyalaisten öljytulot" eivät kuulu presidentille eivätkä ole palstan aihepiiriä. Aiheesta ei tee palstalle kuuluvaa kysymys "tietääkö presidentti?", muutenhan tänne voisi kirjoittaa ihan mistä tahansa. Aiheeksi on kuitenkin rajattu presidentti ja presidenttiys. Avaus ei ole ulkopolitiikkaa vaan vieraiden maiden talouspolitiikkaa, siis väärällä palstalla.

      • Toivottavasti sellai
        Seuraava presidentti kirjoitti:

        Seuraava presidentti saa aiempaa enemmän rahaa käyttöönsä, jos valtiovarainministeriön budjettiesitys toteutuu. Presidentin palkkiot kasvavat ensi vuonna 34 000 eurolla. Se nostaa palkkion 160 000 euroon.

        Toivottavasti sellaista eläkeläisten rahastusta mooses ei toista kertaa pääse toteuttamaan.

      • Toivottavasti sellai
        Keskustapuolueella e kirjoitti:

        Keskustapuolueella ei ole rahaa järjestää jäsenvaalia presidenttiehdokkaasta, sanoo entinen kansanedustaja ja ministeri Paavo Väyrynen.

        Toivottavasti sellaista eläkeläisten rahastusta mooses ei toista kertaa pääse toteuttamaan.

      • Keskustan presidentt
        Tätä tuolloin hyvin kirjoitti:

        Tätä tuolloin hyvin ajankohtaista uutistapahtumaa ei ole kommentoitu lehdistössä enempää kuin televisiossakaan. Se vain katosi, tai ”kadotettiin” kaikessa hiljaisuudessa.

        Keskustan presidenttiehdokas Paavo Väyrynen katsoo, että pääministeri Vladimir Putinin paluu Venäjän presidentiksi korostaisi presidentin ulkopoliittista asemaa myös Suomessa. Väyrynen arvioi lauantaina, että Suomen ja Venäjän välisiä suhteita hoidettaisiin jälleen entistä enemmän valtionpäämiesten tasolla.

      • Keskustan presidentt
        "Paavosta suomalaise kirjoitti:

        "Paavosta suomalaiset saisivat oikean presidentin. Hän ei jätä ketään kylmäksi", Kiviniemi sanoi.

        Kiviniemen mukaan keskustassa on ollut viime aikoina "valitettavaa eriseuraisuutta", mutta nyt puolueen on luotava katse eteenpäin ja puhallettava yhteen hiileen.

        Keskustan presidenttiehdokas Paavo Väyrynen katsoo, että pääministeri Vladimir Putinin paluu Venäjän presidentiksi korostaisi presidentin ulkopoliittista asemaa myös Suomessa. Väyrynen arvioi lauantaina, että Suomen ja Venäjän välisiä suhteita hoidettaisiin jälleen entistä enemmän valtionpäämiesten tasolla.

      • Keskustan presidentt
        Ruotsalaiset iltapäi kirjoitti:

        Ruotsalaiset iltapäivälehdet Expressen ja Aftonbladet julkaisivat Expo-lehden painoksen omien viikonloppunumerojensa välissä osoittaakseen solidaarisuutta Larssonia kohtaan.
        Tämän jälkeen uusnatsit räjäyttivät kostoksi Aftonbladetin toimittajan Peter Karlssonin auton. Karlsson ja hänen 8-vuotias poikansa loukkaantuivat iskussa

        Keskustan presidenttiehdokas Paavo Väyrynen katsoo, että pääministeri Vladimir Putinin paluu Venäjän presidentiksi korostaisi presidentin ulkopoliittista asemaa myös Suomessa. Väyrynen arvioi lauantaina, että Suomen ja Venäjän välisiä suhteita hoidettaisiin jälleen entistä enemmän valtionpäämiesten tasolla.

      • "Putinin toimiessa n
        Keskustapuolueella e kirjoitti:

        Keskustapuolueella ei ole rahaa järjestää jäsenvaalia presidenttiehdokkaasta, sanoo entinen kansanedustaja ja ministeri Paavo Väyrynen.

        "Putinin toimiessa nykyisessä tehtävässään Venäjän poliittinen järjestelmä kehittyi pääministerikeskeiseen suuntaan. Putinin siirtyessä presidentiksi tämän tehtävän merkitys kasvaisi", Väyrynen kirjoittaa blogissaan.

      • "Putinin toimiessa n
        Halonen pitää mahdol kirjoitti:

        Halonen pitää mahdollisena, että tapaus vaikuttaa turvallisuusjärjestelyihin Suomessa. Esimerkiksi päämiesten turvajärjestelyjä saatetaan tiukentaa.

        "Putinin toimiessa nykyisessä tehtävässään Venäjän poliittinen järjestelmä kehittyi pääministerikeskeiseen suuntaan. Putinin siirtyessä presidentiksi tämän tehtävän merkitys kasvaisi", Väyrynen kirjoittaa blogissaan.

      • "Putinin toimiessa n
        Hallitusohjelmassa j kirjoitti:

        Hallitusohjelmassa ja ensi vuoden budjetissa ulkoasiainhallintoon kohdistuvat säästöt iskevät kovalla kädellä Suomen edustustoverkkoon. Ulkoasiainministeriön talousjohtaja Risto Hakoila sanoo, että ministeriö joutuu rakenteellisiin muutoksiin eli käytännössä karsimaan edustustoverkkoaan.

        "Putinin toimiessa nykyisessä tehtävässään Venäjän poliittinen järjestelmä kehittyi pääministerikeskeiseen suuntaan. Putinin siirtyessä presidentiksi tämän tehtävän merkitys kasvaisi", Väyrynen kirjoittaa blogissaan.

      • 12 vuotta Suomen ykk
        Kiviniemi sanoo, ett kirjoitti:

        Kiviniemi sanoo, että hän on vastannut ehdokaskyselyihin vuoden ajan kieltävästi.

        12 vuotta Suomen ykköspaikalla arvostettuna, arvosteltuna, suurta kansansuosiota nauttivana ja historiaa ensimmäisenä suomalaisena naispresidenttinä tehneenä pitkän linjan poliitikkona. Ne eläkepäivät tulevat varmasti mieluisina

      • Pääministeri Jyrki K
        Keskustapuolueella e kirjoitti:

        Keskustapuolueella ei ole rahaa järjestää jäsenvaalia presidenttiehdokkaasta, sanoo entinen kansanedustaja ja ministeri Paavo Väyrynen.

        Pääministeri Jyrki Katainen (kok) on huolestunut Suomen poliittisen ilmapiirin muuttumisesta. Kataisen mielestä kyky sopia kiistoja ja neuvotella on muuttunut mustavalkoiseksi ja suvaitsemattomuutta suosivaksi.

      • Sdp:n presidenttiehd
        Tässä presidentti Ha kirjoitti:

        Tässä presidentti Halonen on tehnyt ansiokasta työtä maailman naisten hyväksi. Toivottavasti tämä trendi voimistuu ja laajenee. Maailmassa elää satoja miljoonia naisia alistettuina huonoissa elinoloissa.

        Sdp:n presidenttiehdokas Paavo Lipponen hyväksyy Aamulehden anteeksipyynnön häneen kohdistetuista vääristä pahoinpitelyväitteistä. Lipponen ilmoitti keskiviikkona, että lehden anteeksipyyntö on selittelevä, mutta siitä selviää kuitenkin olennainen.

      • Keskustan presidentt
        Pääministeri Jyrki K kirjoitti:

        Pääministeri Jyrki Katainen (kok) on huolestunut Suomen poliittisen ilmapiirin muuttumisesta. Kataisen mielestä kyky sopia kiistoja ja neuvotella on muuttunut mustavalkoiseksi ja suvaitsemattomuutta suosivaksi.

        Keskustan presidenttiehdokas Paavo Väyrynen, 65, kiertää Suomea jo tappotahtia, kun hän yrittää rakentaa peruskannatusta maakunnissa. Väyrysen tavoitteena on kiertää kaikki Suomen maakunnat lokakuun loppuun mennessä ja lähes kaikki Suomen kunnat ennen vaalipäivää.

      • Sovun löytyminen oli
        Ruotsalaiset iltapäi kirjoitti:

        Ruotsalaiset iltapäivälehdet Expressen ja Aftonbladet julkaisivat Expo-lehden painoksen omien viikonloppunumerojensa välissä osoittaakseen solidaarisuutta Larssonia kohtaan.
        Tämän jälkeen uusnatsit räjäyttivät kostoksi Aftonbladetin toimittajan Peter Karlssonin auton. Karlsson ja hänen 8-vuotias poikansa loukkaantuivat iskussa

        Sovun löytyminen olisi Heinäluoman mukaan "valoisin asia, mitä Suomessa on tapahtunut kuukausiin tai vuosiin". Heinäluoma arvioi asiaa Ylen TV1:n Ykkösaamu-ohjelmassa lauantaina.

      • Rkp:n ylimääräisessä
        Tuore valtiovarainmi kirjoitti:

        Tuore valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd) kannattaa naiskiintiöitä pörssiyhtiöiden hallituksiin. Urpilainen pitää mahdollisena, että naisedustukseen vaikutettaisiin lainsäädännöllä, jos luonnolliset tiet eivät tuota tulosta.

        Rkp:n ylimääräisessä puoluekokouksessa eilen ehdokkaakseen valitsema vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet, 50, näyttää olevan näissä presidentinvaaleissa ainoa naispuolinen ehdokas. Rkp:n ehdokkaalla on siten selkeä oma profiilinsa, joka erottaa hänet muista ehdokkaista.

      • Niin tai näin, presi
        Halosen kritiikki jo kirjoitti:

        Halosen kritiikki johtui siitä, että USA aloitti sodan vastoin solmimiaan sopimuksia ja YK:n pysyväisjäseneltä on lupa odottaa enemmän.
        Ei ihme, että Bush oli viimeisenä vuonnaan Yhdysvaltain epäsuosituimpia presidenttejä ikinä.

        Niin tai näin, presidentti Halosta ei hetkauta. 12 vuotta Suomen ykköspaikalla arvostettuna, arvosteltuna, suurta kansansuosiota nauttivana ja historiaa ensimmäisenä suomalaisena naispresidenttinä tehneenä pitkän linjan poliitikkona.

      • Tasavallan president
        Perussuomalaisten pu kirjoitti:

        Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini edellytti avointa äänestystä Jussi Halla-ahon erottamisesta, jos puolueen eduskuntaryhmä ei olisi tukenut yksimielisesti Soinin ehdotusta.

        Vaatimus merkitsi, että Soinia uhmaavien olisi pitänyt astua esiin.

        Tasavallan presidentti valitaan välittömällä vaalilla syntyperäisistä Suomen kansalaisista kuuden vuoden toimikaudeksi. Sama henkilö voidaan valita presidentiksi enintään kahdeksi peräkkäiseksi toimikaudeksi.

      • ”- Lähi-idän joukkot
        halonenhan vois viel kirjoitti:

        halonenhan vois vielä ottaa kisu vauvan....kyllä halosen täti kisut hyvin hoittaa.on ilo .kun on kissallakin ilo.

        ”- Lähi-idän joukkotuhoaseeton vyöhyke olisi merkittävä panos sekä aseidenriisunnalle ja joukkotuhoaseiden leviämisen estämiselle että alueelliselle ja maailmanlaajuiselle turvallisuudelle.

      • Puheeksi tuli muun m
        12 vuotta Suomen ykk kirjoitti:

        12 vuotta Suomen ykköspaikalla arvostettuna, arvosteltuna, suurta kansansuosiota nauttivana ja historiaa ensimmäisenä suomalaisena naispresidenttinä tehneenä pitkän linjan poliitikkona. Ne eläkepäivät tulevat varmasti mieluisina

        Puheeksi tuli muun muassa 1940-luvulla Kalliossa käytetty slangi. Mäkelä muisteli alueella käytyjä flaidiksia eli tappeluja ja kertoi staran tarkoittaneen vanhaa ihmistä, eikä suinkaan tähteä kuten nykyään.

      • "Tässä on vähän sell
        Ruotsalaiset iltapäi kirjoitti:

        Ruotsalaiset iltapäivälehdet Expressen ja Aftonbladet julkaisivat Expo-lehden painoksen omien viikonloppunumerojensa välissä osoittaakseen solidaarisuutta Larssonia kohtaan.
        Tämän jälkeen uusnatsit räjäyttivät kostoksi Aftonbladetin toimittajan Peter Karlssonin auton. Karlsson ja hänen 8-vuotias poikansa loukkaantuivat iskussa

        "Tässä on vähän sellainen tunne, että vaali vaalilta ja Paavo Paavolta joku on tunkemassa Natoa minun kurkustani väkisin alas. Minä en sitä tälläkään kertaa niele.

      • Halonen on jatkuvast
        Ruotsalaiset iltapäi kirjoitti:

        Ruotsalaiset iltapäivälehdet Expressen ja Aftonbladet julkaisivat Expo-lehden painoksen omien viikonloppunumerojensa välissä osoittaakseen solidaarisuutta Larssonia kohtaan.
        Tämän jälkeen uusnatsit räjäyttivät kostoksi Aftonbladetin toimittajan Peter Karlssonin auton. Karlsson ja hänen 8-vuotias poikansa loukkaantuivat iskussa

        Halonen on jatkuvasti muistanut ottaa keskusteluun naisten aseman parantamisen ja tasa-arvon, niin meillä Suomessa kuin puhujamatkoillaankin. Nyt voimme nähdä konkreettisen tuloksen, josta voimme kaikki olla ylpeitä.

      • Tuolloin Rkp oli aik
        Huomisessa huippukok kirjoitti:

        Huomisessa huippukokouksessa Brysselissä on hänen mukaansa saatava aikaan päätöksiä Kreikasta, jotta kriisin paheneminen entisestään voidaan välttää. Kriisin tartuntavaara muihin maihin on Kataisen mukaan suuri.

        Suomi pitää edelleen kiinni vaatimuksestaan saada Kreikalta vakuuksia. Muutoin Suomi ei osallistu Kreikalle suunniteltuun lisälainaohjelmaan.

        Tuolloin Rkp oli aikaansa edellä, kun puolue asetti ehdokkaakseen kokeneen naisen. Liberaalisen kansanpuolueen ehdokas Helvi Sipilä oli vuoden 1982 vaaleissa kaikkien aikojen ensimmäinen naispuolinen presidenttiehdokas.

      • Johtopaikoilla oleva
        Halonen pitää mahdol kirjoitti:

        Halonen pitää mahdollisena, että tapaus vaikuttaa turvallisuusjärjestelyihin Suomessa. Esimerkiksi päämiesten turvajärjestelyjä saatetaan tiukentaa.

        Johtopaikoilla olevat Nato-kiihkoilijat kiroavat julkisuudessa Pohjoismaisen yhteistyön ja täten rauhantyön saavutukset. Presidentti on ollut se kansan tahdon ilmaisija joka on viimekädessä estänyt pientä kansaa luisumasta kansainvälisten konfliktien osapuoleksi.

      • Halosen viisaus oli
        Ylimpiin oikeusviran kirjoitti:

        Ylimpiin oikeusviranomaisiin kuuluva Kalske painottaa, että maahanmuuttopolitiikkaa voi arvostella leimaamatta kokonaisia kansanryhmiä tekaistuilla väitteillä.

        Kalskeen mukaan etnisen tai rodullisen ryhmän julkinen leimaaminen ja solvaaminen täyttää tunnusmerkistön, joka on määritelty rikosnimikkeelle kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Samaa pykälää rikkoo, jos uhkailee jotain ihmisryhmää julkisesti.

        Halosen viisaus oli Kekkosen perinnön ylläpito mahdollisuuksiensa mukaan jopa nyt EU-sortokaudella.

      • Kolme päivää ennen v
        Kiviniemi sanoo, ett kirjoitti:

        Kiviniemi sanoo, että hän on vastannut ehdokaskyselyihin vuoden ajan kieltävästi.

        Kolme päivää ennen vuoden 1994 presidentinvaalien toista kierrosta esitetty Tuttu juttu -ohjelman jakso oli Martti Ahtisaaren kampanjatoimiston ideoima, väitetään tänään ilmestyvässä kirjassa.

        Ohjelman silloinen juontaja Timo Koivusalo kiistää väitteen.

      • Tavastia-klubilla He
        Asunto- ja viestintä kirjoitti:

        Asunto- ja viestintäministeri Krista Kiuru (sd) aikoo kutsua parlamentaarisen työryhmän pohtimaan Yle-uudistusta, kertoo Keskipohjanmaa. Lehden mukaan uudistus aiotaan toteuttaa pikavauhtia loppuvuoteen mennessä.

        Tavastia-klubilla Helsingissä järjestetään 11. joulukuuta tukikonsertti, jossa esiintyvät muun muassa Anna Puu, Lauri Ylönen, Olavi Uusivirta, Anssi Kela, 22-Pistepirkko sekä 15 muuta artistia.

        Musiikkiväen keskuudessa on myös kiertänyt julkilausuma, jonka on tähän mennessä allekirjoittanut 130 alalla työskentelevää. Kannanoton allekirjoittajat toteavat haluavansa olla mukana kohentamassa Suomen henkistä ilmapiiriä.

      • Nelosen uutiset kysy
        Alkoholimainontaa yr kirjoitti:

        Alkoholimainontaa yritettiin kiristää jo viime kaudella. Eduskunnan enemmistö allekirjoitti lakialoitteen, joka vaati mainonnan rajaamista tuotetietojen esittelyyn.

        Nelosen uutiset kysyi Niinistöltä, kumpi olisi mieluisampi vastustaja toiselle kierrokselle, Soini vai Väyrynen.
        - Minulla ei ole mitään suosikkeja siinä suhteessa. Puhun itse aika suoraan ja toivon suorapuheisen vastustajan, jos toiselle kierrokselle itse pääsen, Niinistö sanoo.

      • Uskon et jokaisessa
        Halonen pitää mahdol kirjoitti:

        Halonen pitää mahdollisena, että tapaus vaikuttaa turvallisuusjärjestelyihin Suomessa. Esimerkiksi päämiesten turvajärjestelyjä saatetaan tiukentaa.

        Uskon et jokaisessa asuu se pieni rasisisti jonka joku vähemmistö ryhmä sieltä herättää. Ja hos sussa ei sitä ole pyydän nöyrimmin anteeksi

      • Kansalaisten luottam
        Kiviniemi sanoo, ett kirjoitti:

        Kiviniemi sanoo, että hän on vastannut ehdokaskyselyihin vuoden ajan kieltävästi.

        Kansalaisten luottamus demokratian toimivuuteen Suomessa on heikentynyt sitten viime kevään, selviää TNS Gallupin puolueiden tilauksesta tekemästä puoluebarometristä. Silti enemmistö kansasta (55 prosenttia) yhtyy väittämään, jonka mukaan demokratia toimii Suomessa hyvin.

      • Presidentti viittais
        Ruotsalaiset iltapäi kirjoitti:

        Ruotsalaiset iltapäivälehdet Expressen ja Aftonbladet julkaisivat Expo-lehden painoksen omien viikonloppunumerojensa välissä osoittaakseen solidaarisuutta Larssonia kohtaan.
        Tämän jälkeen uusnatsit räjäyttivät kostoksi Aftonbladetin toimittajan Peter Karlssonin auton. Karlsson ja hänen 8-vuotias poikansa loukkaantuivat iskussa

        Presidentti viittaisi esimerkiksi mielipidetiedusteluissa ilmi tulleisiin näkemyksiin siitä, miten suomalaiset suhtautuvat muualta tuleviin ihmisiin.
        Halonen muistutti kuulijoita siitä, että maailman paras hyvinvointiyhteiskunta ei ole mikään saavutettu etu.

        Presidentin mukaan Suomen vahvuus on avoimessa, globaalissa suhtautumisessa toisiin niin, että suomalaiset olisivat samalla itseensä luottavia ja "äärimmäisen vastuuntuntoisia".

      • Kristillisten Essaiy

        Kristillisten Essaiyah on aito hihhuli, äärikristitty, jonka on mahdoton ymmärtää tavallista elämää ilman Raamattunsa suomaa vanhanaikaista ohjenuoraa. Ei menestymisen mahdollisuutta, Luojalle kiitos. xD

        Toivoa ei ole myöskään Timo Soinilla presidentiksi asti. Soinin vitsimaakareilla on kova tehtävä tehtailla sutkauksia, kun joukot vuotaa Niinistölle ja Väyryselle. Lisäksi pitäis jotain asiaakin jossain välissä sanoa ettei ihan pellenä pidetä.

      • Vasemmiston puheenjo
        Vihreiden ehdokas on kirjoitti:

        Vihreiden ehdokas on lyöty lukkoon ja Haavisto voi saada nostetta kampanjaansa yli puoluerajojen, kiistämättä fiksu mies kun on, mutta voi sitä loanheiton määrää, minkä joutuukaan sietämään. Soinin kannattajathan jo aloittivat tällä palstalla eritoten Niinistön nälvimisen ikäerosta nuoreen vaimoonsa. Ei tuo siihen jää, rumemmaksi menee kun vaalit lähestyvät.

        Vasemmiston puheenjohtaja Paavo Arhinmäki vaatii hallitusta pitäytymään hallitusohjelmaan kirjatuissa tavoitteissa vähentää eriarvoisuutta. Uhkana on, että hallituksen toimet talouslaman torjumisessa vievät kehitystä päinvastaiseen suuntaan.

        Arhinmäen mielestä sopeuttamistoimet pitää hoitaa verotuksen, ei uusien leikkausten kautta.

      • "Presidentin pitää n
        Tuore opetusminister kirjoitti:

        Tuore opetusministeri Jukka Gustafsson (sd) haluaa peruskouluun lisää opetustunteja, kirjoittaa sanomalehti Keskisuomalainen. Gustafssonin mukaan koulupäiviä olisi varaa pidentää erityisesti peruskoulun ensimmäisillä luokilla.

        "Presidentin pitää näyttää suuntaa sellaisille arvoille, joissa arvostetaan ihmisten erilaisuutta ja moninaisuutta. Jokaisen pitää olla tasa-arvoinen sukupuolesta, seksuaalisesta suuntautumisesta, uskonnosta tai etnisestä taustasta riippumatta."

      • Väyrysen mielestä ky

        Väyrysen mielestä kyse ei ole ensinnäkään mistään perinteestä, jos Ahtisaari on sen pari kertaa tehnyt.

        "Se on amerikkalainen tapa, se ei sovi mielestäni suomalaiseen kulttuuriin, presidentti voi muutoin myös uudenvuodenpuheessaan tuoda esiin oman arvomaailmansa ja tukea kristillisiä arvoja."

        Väyrynen lisäsi, ettei ylipäänsäkään halua sekoittaa politiikkaa ja uskontoa toisiinsa. Kokoomuksen Sauli Niinistö kuittasi Väyryselle heti.

        "Niin, vaikka et sekoittaisi keskenään, niin sanoit että puheessa sitten tuet kristillisiä arvoja. Se on ihan hyvä", Niinistö nauratti yleisöä.

      • Väyrynen, Kepusta. S
        12 vuotta Suomen ykk kirjoitti:

        12 vuotta Suomen ykköspaikalla arvostettuna, arvosteltuna, suurta kansansuosiota nauttivana ja historiaa ensimmäisenä suomalaisena naispresidenttinä tehneenä pitkän linjan poliitikkona.

        Väyrynen, Kepusta. Sitä sakkia on kärsitty jo riittävän pitkään. Samasta puolueesta kuin Zombie Vanhanen, se olisi jo yksistäänkin riittävä peruste unohtaa hänet.

      • Vihreiden presidentt
        Ylimpiin oikeusviran kirjoitti:

        Ylimpiin oikeusviranomaisiin kuuluva Kalske painottaa, että maahanmuuttopolitiikkaa voi arvostella leimaamatta kokonaisia kansanryhmiä tekaistuilla väitteillä.

        Kalskeen mukaan etnisen tai rodullisen ryhmän julkinen leimaaminen ja solvaaminen täyttää tunnusmerkistön, joka on määritelty rikosnimikkeelle kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Samaa pykälää rikkoo, jos uhkailee jotain ihmisryhmää julkisesti.

        Vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto on tavannut tänään kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen (ps) tämän perheen sahalla Viitasaarella Keski-Suomessa. Vierailu on osa Haaviston vaalikampanjaa, mutta sen ohella sovitteleva tapaaminen Hakkaraisen pyynnöstä. Tapaamiseen osallistuivat myös Hakkaraisen vanhemmat.

      • Teuvo Hakkarainen il
        Lähisuhdeväkivallan kirjoitti:

        Lähisuhdeväkivallan sovittelun rajaaminen on kirjattu uuteen hallitusohjelmaan. Oikeusministeriön neuvottelevan virkamiehen Aarne Kinnusen mukaan vielä ei tiedetä, kuinka tiukasti järjestelmään puututtaisiin tai ollaanko se kieltämässä kokonaan.

        Teuvo Hakkarainen ilmoitti kolmisen viikkoa sitten jättäytyvänsä pois linnan juhlista, koska ei koe ansaitsevansa kutsua. Hänen mukaansa veteraanien ja muiden ansioituneempien kansalaisten tulisi saada etusija.

      • "Puna-Halonen" on ha
        halonenhan vois viel kirjoitti:

        halonenhan vois vielä ottaa kisu vauvan....kyllä halosen täti kisut hyvin hoittaa.on ilo .kun on kissallakin ilo.

        "Puna-Halonen" on haukkumanimi entiselle perusdemarille eikä homotanssiaisten käyttökään ole muutaman vieraan vuoksi asiallista? Onhan vieraita kuitenkin liki tuhat. asiatonta ja homofobista roskaa.

      • Luonnoksessa huomioi
        Ulkoministeri Erkki kirjoitti:

        Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd) pitää Suomen jääntiä Kreikka-paketin ulkopuolelle todellisena vaihtoehtona.

        Luonnoksessa huomioidaan myös ensimmäistä kertaa tavoitteiden ja todellisuuden välinen ammottava kuilu. Hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n mukaan vaarallista lämpötilan nousua yli kahden asteen ei voida estää nykyisillä päästövähennystavoitteilla.

      • Viimeisiä kuukausiaa
        Kristillisdemokraatt kirjoitti:

        Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen ei aio asettua ehdolle puolen vuoden päästä järjestettävissä presidentinvaaleissa, kertoo Etelä-Suomen Sanomat.

        Viimeisiä kuukausiaan tasavallan presidentin virkaa hoitava Tarja Halonen saa HS-raadilta tyydyttävän arvosanan kahdesta virkakaudestaan. Raadin kouluarvosanojen keskiarvo on 7,93. Numero pyöristyy kahdeksikkoon.

        Useimmat vastaajat ovat melko tyytyväisiä maan ensimmäiseen naispresidenttiin. Halosen katsotaan raivanneen tasa-arvolle tietä sekä omalla esimerkillään että tekemillään aloitteilla. Toisaalta monen mielestä Halonen on toisella presidenttikaudellaan esiintynyt arvojohtajana vaisummin kuin 2000-luvun alkupuolella.

      • " Don´t do the crime
        "Keskustan nykyjohto kirjoitti:

        "Keskustan nykyjohto ei siis pääse eroon Väyrysestä estämällä hänen pääsynsä presidenttiehdokkaaksi, vaan tukemalla hänen valintaansa tasavallan presidentiksi", Väyrynen kirjoittaa. Hän muistuttaa, että presidentillä on valituksi tultuaan tapana erota puolueestaan.

        " Don´t do the crime, if you can´t do the time." Kun töpeksii, vieläpä tekemällä murhan tai kaksi, pitää elinkautisen merkitä kunnon tuomiota. En itse ymmärrä miksi esimerkiksi ensikertalaisena tuomio puolittuu, se tuskin auttaa tekijää ymmärtämään, että teoilla on seuraukset.

      • " Don´t do the crime
        Teuvo Hakkarainen il kirjoitti:

        Teuvo Hakkarainen ilmoitti kolmisen viikkoa sitten jättäytyvänsä pois linnan juhlista, koska ei koe ansaitsevansa kutsua. Hänen mukaansa veteraanien ja muiden ansioituneempien kansalaisten tulisi saada etusija.

        " Don´t do the crime, if you can´t do the time." Kun töpeksii, vieläpä tekemällä murhan tai kaksi, pitää elinkautisen merkitä kunnon tuomiota. En itse ymmärrä miksi esimerkiksi ensikertalaisena tuomio puolittuu, se tuskin auttaa tekijää ymmärtämään, että teoilla on seuraukset.

      • "Jos järjestelmässä
        "Puna-Halonen" on ha kirjoitti:

        "Puna-Halonen" on haukkumanimi entiselle perusdemarille eikä homotanssiaisten käyttökään ole muutaman vieraan vuoksi asiallista? Onhan vieraita kuitenkin liki tuhat. asiatonta ja homofobista roskaa.

        "Jos järjestelmässä on riittävän tiukat ehdot rahastosta jaettavalle tuelle, ja Suomi saa tästä varmistuksen, voi olla mahdollista tarkastella tilannetta uudelleen. Tähän työhön tarvitaan kaikki mahdollinen asiantuntemus Suomessa ja tiivis keskustelu muiden euromaiden kanssa", Lipponen sanoi

      • Valiokunnan mielestä
        Perussuomalaisten pu kirjoitti:

        Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini edellytti avointa äänestystä Jussi Halla-ahon erottamisesta, jos puolueen eduskuntaryhmä ei olisi tukenut yksimielisesti Soinin ehdotusta.

        Vaatimus merkitsi, että Soinia uhmaavien olisi pitänyt astua esiin.

        Valiokunnan mielestä vaarana on, että euroalue ajautuu ensi vuonna taantumaan ja pankkikriisiin. Eurokriisin luoman epävarmuuden vuoksi on varauduttava siihen, että työttömyys kasvaa, kotimainen kysyntä vähenee ja sosiaaliturvamenot lisääntyvät.

        Valiokunta pitää selvänä, että keväällä valtiontaloudessa joudutaan mittaviin uusiin leikkauksiin ja veronkorotuksiin.

      • Ehdokkailta kysyttii
        Olli Rehn hirtti its kirjoitti:

        Olli Rehn hirtti itsensä EU-tukien puolustamiseen, Paavo Väyrynen ehdokkaana olisi vitsi eikä tarjokkaita ole jonoksi asti.

        Ehdokkailta kysyttiin tasavallan presidentin tulevasta roolista, vähemmistöryhmien asemasta ja siitä, millainen presidentti ehdokas olisi. Vastauksissa ei ollut havaittavissa mitään suuria eroja.

        Jokainen korosti presidentin roolia ulkopolitiikan johtajana yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Vähemmistön asema koettiin kohtalaisena. Kuitenkin tällä saralla on vielä paljon tehtävää. Ehdokkaat kertoivat hieman eri sanoin olevansa kaikkien presidentti.

      • Demokratiapalkinto j
        Perussuomalaisten pu kirjoitti:

        Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini edellytti avointa äänestystä Jussi Halla-ahon erottamisesta, jos puolueen eduskuntaryhmä ei olisi tukenut yksimielisesti Soinin ehdotusta.

        Vaatimus merkitsi, että Soinia uhmaavien olisi pitänyt astua esiin.

        Demokratiapalkinto jaetaan tänä vuonna ensimmäisen kerran. Se on kansallinen palkinto, jolla halutaan tehdä tunnetuksi kansalaisyhteiskuntaa ja sen merkitystä. Vuosi 2011 on Euroopan vapaaehtoistoiminnan vuosi ja sen juhlistamiseksi ensimmäinen palkinto annetaan vapaaehtoisille. Tämä valinta korostaa vapaaehtoistoiminnan merkitystä ja erityispiirrettä suomalaisessa yhteiskunnassa ja demokratiassa – tehdään, ei vaan puhuta.

      • Vuotta myöhemmin puh
        Niin tai näin, presi kirjoitti:

        Niin tai näin, presidentti Halosta ei hetkauta. 12 vuotta Suomen ykköspaikalla arvostettuna, arvosteltuna, suurta kansansuosiota nauttivana ja historiaa ensimmäisenä suomalaisena naispresidenttinä tehneenä pitkän linjan poliitikkona.

        Vuotta myöhemmin puheessa muistutettiin, että demokratian toteutuminen edellyttää myös vahvaa kansalaisyhteiskuntaa eli toimintaa vaalien välilläkin. Vain vuonna 2009 demokratia oli pienessä roolissa, mutta vuonna 2010 se nousi keskeiseksi teemaksi muun muassa vaalirahoituskohun takia.

      • Suomen pitäisi katso
        Ruotsalaiset iltapäi kirjoitti:

        Ruotsalaiset iltapäivälehdet Expressen ja Aftonbladet julkaisivat Expo-lehden painoksen omien viikonloppunumerojensa välissä osoittaakseen solidaarisuutta Larssonia kohtaan.
        Tämän jälkeen uusnatsit räjäyttivät kostoksi Aftonbladetin toimittajan Peter Karlssonin auton. Karlsson ja hänen 8-vuotias poikansa loukkaantuivat iskussa

        Suomen pitäisi katsoa Haaviston mielestä EU:ta laajemmalle senkin takia, että ollaan pyrkimässä YK:n turvallisuusneuvoston jäseneksi.

      • Väyrynen kritisoi Ni
        Luonnoksessa huomioi kirjoitti:

        Luonnoksessa huomioidaan myös ensimmäistä kertaa tavoitteiden ja todellisuuden välinen ammottava kuilu. Hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n mukaan vaarallista lämpötilan nousua yli kahden asteen ei voida estää nykyisillä päästövähennystavoitteilla.

        Väyrynen kritisoi Niinistöä siitä, että Kreikan tukipakettiasian yhteydessä Niinistö olisi ollut jälkiviisas ja samalla "potki kintuille" Jyrki Kataista (kok). Niinistö vastasi, että Väyrynen puhuu omiaan ja esittää täysin mahdottomia.

      • Ylipäällikkönä Halon
        Lähisuhdeväkivallan kirjoitti:

        Lähisuhdeväkivallan sovittelun rajaaminen on kirjattu uuteen hallitusohjelmaan. Oikeusministeriön neuvottelevan virkamiehen Aarne Kinnusen mukaan vielä ei tiedetä, kuinka tiukasti järjestelmään puututtaisiin tai ollaanko se kieltämässä kokonaan.

        Ylipäällikkönä Halonen olisi voinut ottaa jalkaväkimiinoihin tyystin toisenlaisen otteen kuin mitä käytännössä nähtiin. Ei kokonaisista asejärjestelmistä ole syytä luopua niin kevyin perustein, kuin nyt tapahtui. En ole sinänsä eri mieltä ratkaisusta, mutta olisin suonut sen tapahtuvan olennaisesti harkitummin.

      • Irtautumisulottuvuu
        Ylipäällikkönä Halon kirjoitti:

        Irtautumisulottuvuus. Lähinnä Timo Soinin aloitteesta väitellään siitä, pitäisikö Suomen lähteä pois euroalueesta? Soinin mielestä eurolla ei ole tulevaisuutta, ja Suomen pitäisi käynnistää irtaantumistoimet välittömästi. Myös Väyrynen on suositellut paluuta markkaan, ainakin euron rinnalla, ja jos olen oikein ymmärtänyt Mauri Pekkarisen puheenvuorosta, tällä ajattelulla on keskustassa enemmän kannatusta. Jos eurosta irtaantumisesta tulee koko keskustan kanta, se on erittäin merkittävä muutos Suomen politiikassa.

      • Presidenttiehdokkail
        Turun yliopiston edu kirjoitti:

        Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen johtajan Ville Pernaan mielestä luisu kertoo siitä, etteivät keskustan eurokriittiset puheet ole ihmisten mielestä uskottavia.

        "Piikki kiinni -puheet käyvät vähän huonosti kaupaksi, kun ensin on pidetty piikkiä auki", Pernaa sanoo.

        Presidenttiehdokkailla ei ole haluja lyhentää presidentin toimikautta nykyisestä maksimista, kahdestatoista vuodesta.

        Ehdokkaat joutuivat ottamaan kantaa kauden pituuteen maanantai-iltana Tampereella Aamulehden ja Ylen Tampereen Radion yhteispaneelissa.

        Kaikki paikalla olevat ehdokkaat pitivät nykyistä mallia tyydyttävänä. Kokoomuksen Sauli Niinistö tosin näki, että yläkantissa ollaan.

        "12 vuotta ei ole liikaa, mutta pitkä aika se on."

      • Väyrynen, Lipponen,

        Väyrynen, Lipponen, Niinistö ja Haavisto varmaankin pystyisivät hoitamaan Venäjä-suhteita asiallisesti. Mitään radikaaleja eroja tuossa asiassa ei noiden ehdokkaiden välillä tässä kysymyksessä nähdäkseni ole. Ehkä Väyrysellä olisi parhaat edellytykset hoitaa niitä ministeritaustansa perusteella. Soini olisi siinä suhteessa isompi kysymysmerkki.

      • Lipponen syytti tors
        12 vuotta Suomen ykk kirjoitti:

        12 vuotta Suomen ykköspaikalla arvostettuna, arvosteltuna, suurta kansansuosiota nauttivana ja historiaa ensimmäisenä suomalaisena naispresidenttinä tehneenä pitkän linjan poliitikkona.

        Lipponen syytti torstaina Ylen vaalitentissä perussuomalaisten puheenjohtajaa Timo Soinia siitä, että tämä ei ole riittävän tiukasti puuttunut puolueen edustajien rasistisiin puheisiin. "Perussuomalaiset ei ole mikään äärioikeistolainen puolue, mutta siellä on selkeästi äärioikeistolaisia, kuten Halla-aho ja Niinistö, jotka julkisesti halveksivat demokratiaa ja piileksivät Timo Soinin leveän selän takana", Lipponen totesi.

      • Lipposen vastaisku
        Perussuomalaisten pu kirjoitti:

        Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini edellytti avointa äänestystä Jussi Halla-ahon erottamisesta, jos puolueen eduskuntaryhmä ei olisi tukenut yksimielisesti Soinin ehdotusta.

        Vaatimus merkitsi, että Soinia uhmaavien olisi pitänyt astua esiin.

        Lipposen vastaisku

        Lipponen ei kuitenkaan anna arvostelussaan periksi. SDP:n veteraanipoliitikko muistuttaa Jussi Niinistön puheesta eduskunnassa viime syksynä. Tuolloin Niinistö sanoi, että "poistaa varmistimen, kun kuulee sanan demokratia". Lipposen mukaan Niinistö pitää parlamentarismia kansanvallan heikentämisenä.

        Samalla Lipponen haluaa antaa Niinistölle oppitunnin Suomen tasavallan synnyn vaiheista.

        - J. Niinistö unohtaa, että Suomen hallitusmuodon perustaksi tuli vuonna 1919 eduskuntakeskeinen parlamentaarinen järjestelmä, Lipponen muistuttaa.

      • Miksi sitten Natoon,
        Vasemmiston puheenjo kirjoitti:

        Vasemmiston puheenjohtaja Paavo Arhinmäki vaatii hallitusta pitäytymään hallitusohjelmaan kirjatuissa tavoitteissa vähentää eriarvoisuutta. Uhkana on, että hallituksen toimet talouslaman torjumisessa vievät kehitystä päinvastaiseen suuntaan.

        Arhinmäen mielestä sopeuttamistoimet pitää hoitaa verotuksen, ei uusien leikkausten kautta.

        Miksi sitten Natoon, jos ryssänpelkoa ei enää ole olemassa. Onko ainoa peruste myönteiselle Nato-kannalle vain kansainvälisissä Nato-kriisienhallintaoperaatioissa? Epäilen.

        Mielestäni Suomen ei tarvitse leikkiä maailmanpoliisia pienoisjenkkiläisestä nyky-kulttuuristamme huolimatta. YK:n rauhanturvatoiminnasta sen sijaan Suomella ja suomalaisilla on paljon hyviä kokemuksia, mutta kun lähdetään oikeasti sotimaan, niin annetaan innokkaampien mennä etujoukoissa.

        Kytkykauppaa Nato-jäsenyys toisi puolustusvoimien materiaalihankintoihin melko varmasti, eikä tuota kai kukaan järki-ihminen voi kiistää?

      • Halu jakaa maailma m
        Väyrynen kritisoi Ni kirjoitti:

        Väyrynen kritisoi Niinistöä siitä, että Kreikan tukipakettiasian yhteydessä Niinistö olisi ollut jälkiviisas ja samalla "potki kintuille" Jyrki Kataista (kok). Niinistö vastasi, että Väyrynen puhuu omiaan ja esittää täysin mahdottomia.

        Halu jakaa maailma meihin ja vastustajiin istuu syvällä ihmisluonnossa. Aivan liian monet poliitikot ovat käyttäneet tätä hyväkseen ja ratsastaneet eteenpäin viholliskuvia rakentamalla. Ja aivan liian usein kansa on lammasmaisesti julistanut heidät johtajikseen. Pahimmillaan ollaan ajauduttu vihan kierteeseen, jossa vastapuolen koventuva retoriikka lisää kovien keinojen kannatusta toisella puolella. Viha ruokkii vihaa. Siksi olen ylpeä suomalaisista, että he äänestivät enemmän sillanrakentajaa kuin muurinpystyttäjiä.

      • Vihreiden presidentt
        Perussuomalaisten pu kirjoitti:

        Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini edellytti avointa äänestystä Jussi Halla-ahon erottamisesta, jos puolueen eduskuntaryhmä ei olisi tukenut yksimielisesti Soinin ehdotusta.

        Vaatimus merkitsi, että Soinia uhmaavien olisi pitänyt astua esiin.

        Vihreiden presidenttiehdokkaan Pekka Haaviston tukikonsertin lippuja on ryhdytty jo myymään eteenpäin Huuto.netissä. Esimerkiksi kahden alakatsomolipun hinta on noussut 110 euroon.

        Konsertissa paluun lavalle tekee vuonna 2001 lopettanut Ultra Bra.

        Kokoaan suurempi Suomi 2012 -tukikonsertin liput varattiin loppuun runsaassa kahdessa tunnissa. Liput tulivat myyntiin tänään tiistaina kello 12, ja viimeiset niistä varattiin kahden jälkeen.

      • Nyt tapahtuva muutos
        Halosen kritiikki jo kirjoitti:

        Halosen kritiikki johtui siitä, että USA aloitti sodan vastoin solmimiaan sopimuksia ja YK:n pysyväisjäseneltä on lupa odottaa enemmän.
        Ei ihme, että Bush oli viimeisenä vuonnaan Yhdysvaltain epäsuosituimpia presidenttejä ikinä.

        Nyt tapahtuva muutos on kooltaan suurempi kuin Kekkosen jälkeinen muutos. Suomen vene on muutoksen virrassa, tähystäjänä presidentti koettaa välttää kivet ja karit sekä selviytyä koskista.
        Ensimmäinen perämies pääministeri kääntää peräsintä parhaan taitonsa mukaan. Muu porukka sauvoo välillä rauhallisemmin, välillä henkensä hädässä pitääkseen veneen suunnassa ja kulkuasennossa.

        Molemmista ehdokkaista voi tulla presidentti, mutta vahvimmilla on Niinistö. AY-liike ja demarit lisäävät Haaviston äänipottia, johon yllätyksellisesti Soinin puolueen kannattajat saattavat antaa lisänsä.

        Niinistö ei ole ainakaan näkyvästi maaseudun ystävä, vaikka sai sieltäkin paljon ääniä – Haavisto on tarjonnut maaseudulle kättään. Maaseutu eli provinssi saattaa ratkaista vaalin, jos vaivautuu uurnille.

      • Sdp:n nuorisojärjest
        Johtopaikoilla oleva kirjoitti:

        Johtopaikoilla olevat Nato-kiihkoilijat kiroavat julkisuudessa Pohjoismaisen yhteistyön ja täten rauhantyön saavutukset. Presidentti on ollut se kansan tahdon ilmaisija joka on viimekädessä estänyt pientä kansaa luisumasta kansainvälisten konfliktien osapuoleksi.

        Sdp:n nuorisojärjestö liputtaa presidentinvaalien toisella kierroksella vihreiden Pekka Haaviston puolesta.

        Demarinuorten mielestä Haavisto on kokenut, kansainvälisesti suuntautunut, sivistynyt ja suvaitsevainen.

        "Haavisto ei ole vasemmistolainen, mutta hän kannattaa kestävää kehitystä, inhimillisiä arvoja ja rauhantyötä, eikä hän edusta suurpääomaa", demarinuorten puheenjohtaja Timo Kontio perustelee järjestönsä asettumista Haaviston tueksi.

      • Uusjaon piiriin kuul
        Vihreiden presidentt kirjoitti:

        Vihreiden presidenttiehdokkaan Pekka Haaviston tukikonsertin lippuja on ryhdytty jo myymään eteenpäin Huuto.netissä. Esimerkiksi kahden alakatsomolipun hinta on noussut 110 euroon.

        Konsertissa paluun lavalle tekee vuonna 2001 lopettanut Ultra Bra.

        Kokoaan suurempi Suomi 2012 -tukikonsertin liput varattiin loppuun runsaassa kahdessa tunnissa. Liput tulivat myyntiin tänään tiistaina kello 12, ja viimeiset niistä varattiin kahden jälkeen.

        Uusjaon piiriin kuuluvat myös Timo Soinia (ps) pohjoisessa äänestäneet 34 300 ihmistä.

        - Ei ole sattumaa, että Niinistö oli tiistaina Oulussa, sanoo kokoomuksen puoluesihteeri Taru Tujunen.

        Haavisto puolestaan matkustaa tänään Kemiin ja Rovaniemelle.

        - Alueen tärkeydestä kertoo, että vietämme kokonaisen päivän pohjoisessa, kertoo Haaviston kampanjapäällikkö Riikka Kämppi.

        - Äänestyskartoissa näkyy selvä kahtiajako. Ja Haavisto on puhunut koko kampanjan ajan, että Suomi ei saisi jakautua kahtia.

      • Tunnen Pekka Haavist
        Kiviniemi sanoo, ett kirjoitti:

        Kiviniemi sanoo, että hän on vastannut ehdokaskyselyihin vuoden ajan kieltävästi.

        Tunnen Pekka Haaviston hyvin ja Sauli Niinistön niin hyvin kun hänet saattaa tuntea, jos ei ole siinä henkilöautossa, johon mahtuvat hänen parhaat ystävänsä. Itse asiassa Pekka Haavisto ja Sauli Niinistö ovat tässä asiassa hyvin samanlaisia, molemmat pitävät sisimmät ajatuksensa hyvin tiukasti itsellään. Kenties juuri siksi molemmiat ovat myös lahjakkaita kirjailijoita, ajatukset eivät karkaa keskeneräisinä, niitä on maltettu muhittaa.

      • Monet työttömät jätt
        Lähisuhdeväkivallan kirjoitti:

        Lähisuhdeväkivallan sovittelun rajaaminen on kirjattu uuteen hallitusohjelmaan. Oikeusministeriön neuvottelevan virkamiehen Aarne Kinnusen mukaan vielä ei tiedetä, kuinka tiukasti järjestelmään puututtaisiin tai ollaanko se kieltämässä kokonaan.

        Monet työttömät jättivät presidentinvaalien toisella kierroksella sunnuntaina äänestämättä. Helsingin kaupungin tietokeskus on tehnyt Helsingin Sanomien avoimen vaalidatan pohjalta analyysin pääkaupunkiseudun vaalialueiden työttömyysprosentin ja äänestysprosentin yhteydestä.

        Kaupungin tietokeskuksen kokoamissa kartoissa näkyy yleiskuva pääkaupunkiseudun äänestyskäyttäytymisestä.

        Korkean työttömyysprosentin äänestysalueilla myös äänestysprosentti jäi pääkaupunkiseudun keskimääräistä äänestysprosenttia alemmaksi.

      • Nimittikö tuore pres
        Irtautumisulottuvuu kirjoitti:

        Irtautumisulottuvuus. Lähinnä Timo Soinin aloitteesta väitellään siitä, pitäisikö Suomen lähteä pois euroalueesta? Soinin mielestä eurolla ei ole tulevaisuutta, ja Suomen pitäisi käynnistää irtaantumistoimet välittömästi. Myös Väyrynen on suositellut paluuta markkaan, ainakin euron rinnalla, ja jos olen oikein ymmärtänyt Mauri Pekkarisen puheenvuorosta, tällä ajattelulla on keskustassa enemmän kannatusta. Jos eurosta irtaantumisesta tulee koko keskustan kanta, se on erittäin merkittävä muutos Suomen politiikassa.

        Nimittikö tuore presidentti Sauli Niinistö heti "vaalivoittoa seuranneena yönä" ministerikseen Venäjän arvostelijana tunnetun Heidi Hautalan?
        Entä onko Suomessa otettu huostaan 16000 venäläislasta?

        Näin on tapahtunut, mikäli uskoo Pravda.ru:n ja Golos Rossii -radion analyysejä Suomen presidentinvaaleista.

        Molempien välineiden artikkeleissa on vihjailevan ennakkoasenteen lisäksi muutamia karkeita asiavirheitä, jotka asettavatkin jutut aivan oman arvoonsa.

      • Ulkoministeri Erkki
        Vasemmiston puheenjo kirjoitti:

        Vasemmiston puheenjohtaja Paavo Arhinmäki vaatii hallitusta pitäytymään hallitusohjelmaan kirjatuissa tavoitteissa vähentää eriarvoisuutta. Uhkana on, että hallituksen toimet talouslaman torjumisessa vievät kehitystä päinvastaiseen suuntaan.

        Arhinmäen mielestä sopeuttamistoimet pitää hoitaa verotuksen, ei uusien leikkausten kautta.

        Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) vastustaa aikomusta kaventaa valtion omistusosuutta lentoyhtiö Finnairissa, kertoi Helsingin Sanomat sunnuntaina.

        –Muutoin olen sitä mieltä, ettei kansallisvarallisuuden surutonta hävittämistä ja lyhytnäköistä yksityistämistä tule enää jatkaa, ei myöskään Finnairin määräysvallasta luopumisella

      • Paavo Väyrynen (kesk
        "Keskustan nykyjohto kirjoitti:

        "Keskustan nykyjohto ei siis pääse eroon Väyrysestä estämällä hänen pääsynsä presidenttiehdokkaaksi, vaan tukemalla hänen valintaansa tasavallan presidentiksi", Väyrynen kirjoittaa. Hän muistuttaa, että presidentillä on valituksi tultuaan tapana erota puolueestaan.

        Paavo Väyrynen (kesk) kiistää Turun Sanomien väitteen, jonka mukaan Väyrynen olisi käynnistänyt lauantaina kansalaiskeräyksen ilman asianmukaista lupaa.

        Väyrynen kertoo tiedotteessa lähettäneensä Poliisihallituksen lupahallintoyksikköön tiedustelun luvan tarpeellisuudesta oma-aloitteisesti ennen Turun Sanomien uutista. Hän myös huomauttaa tarvitsevansa luvan vasta helmikuun 20. päivän jälkeen, mihin asti tukiyhdistykselle tehdyt lahjoitukset kirjautuvat osaksi presidentinvaalikampanjaa.

        Virallinen rahankeräyslupahakemus on jätetty tänään.

      • Dragsvikin varuskunn
        Kristillisten Essaiy kirjoitti:

        Kristillisten Essaiyah on aito hihhuli, äärikristitty, jonka on mahdoton ymmärtää tavallista elämää ilman Raamattunsa suomaa vanhanaikaista ohjenuoraa. Ei menestymisen mahdollisuutta, Luojalle kiitos. xD

        Toivoa ei ole myöskään Timo Soinilla presidentiksi asti. Soinin vitsimaakareilla on kova tehtävä tehtailla sutkauksia, kun joukot vuotaa Niinistölle ja Väyryselle. Lisäksi pitäis jotain asiaakin jossain välissä sanoa ettei ihan pellenä pidetä.

        Dragsvikin varuskunnan säilyttäminen sovittiin jo kesän hallitusneuvotteluissa, europarlamentaarikko Carl Haglund sanoi perjantaina Hufvudstadsbladetin verkkolehden haastattelussa.

        Haglund osallistui Rkp:n riveissä hallitusneuvotteluihin.

        Myös HS kertoi heinäkuun lopussa, että Dragsvik suojattiin hallitusneuvotteluissa. Perussuomalaiset olivat ehdottaneet ennen vaaleja Dragsvikin varuskunnan lakkauttamista. Hallituslähteiden mukaan hallitusohjelman kirjaus ”ruotsinkielisen varusmieskoulutuksen turvaamisesta” oli viesti juuri perussuomalaisille.

      • Halonen muistuttaa,
        Paavo Väyrynen (kesk kirjoitti:

        Halonen muistuttaa, että presidentiksi valitaan yksi henkilö edustamaan instituutiota. Tällöin on pakko myöntyä siihen, ettei presidentti voi aina olla samasta poliittisesta muotista. Halosen mukaan hänellä on riittänyt ainakin halua olla koko kansan presidentti.

        - Nämä kannanotot kertovat siitä, että kaikki eivät hyväksyneet enemmistön päätöstä.

        Hän kehottaa kunnioittamaan demokratiaa.

        - Olen sanonut nyt käydyn vaalin jälkeen niille, jotka eivät saaneet haluamaansa presidenttiä: älkää toistako tätä käyttäytymistä. Kysymys on nimittäin siitä, kunnioittaako demokratiaa ja tätä instituutiota.

      • Pääministeri Jyrki K
        Viimeisiä kuukausiaa kirjoitti:

        Viimeisiä kuukausiaan tasavallan presidentin virkaa hoitava Tarja Halonen saa HS-raadilta tyydyttävän arvosanan kahdesta virkakaudestaan. Raadin kouluarvosanojen keskiarvo on 7,93. Numero pyöristyy kahdeksikkoon.

        Useimmat vastaajat ovat melko tyytyväisiä maan ensimmäiseen naispresidenttiin. Halosen katsotaan raivanneen tasa-arvolle tietä sekä omalla esimerkillään että tekemillään aloitteilla. Toisaalta monen mielestä Halonen on toisella presidenttikaudellaan esiintynyt arvojohtajana vaisummin kuin 2000-luvun alkupuolella.

        Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) sanoo, että hallitus tukee presidentin paikan jättävää Tarja Halosta YK:n työjärjestön ILO:n pääjohtajaksi, jos tämä pyrkii tehtävään, Savon Sanomat kertoo.

      • Toivottavasti Rosenh
        Asunto- ja viestintä kirjoitti:

        Asunto- ja viestintäministeri Krista Kiuru (sd) aikoo kutsua parlamentaarisen työryhmän pohtimaan Yle-uudistusta, kertoo Keskipohjanmaa. Lehden mukaan uudistus aiotaan toteuttaa pikavauhtia loppuvuoteen mennessä.

        Toivottavasti Rosenholtz-lista julkistetaan kokonaisuudessaan. Lähihistoria on avattava, jotta pahimmat madot saadaan kaivettua esiin ja julkisesti nöyryytettyä!

      • Helsingin Hakaniemes
        Miksi sitten Natoon, kirjoitti:

        Miksi sitten Natoon, jos ryssänpelkoa ei enää ole olemassa. Onko ainoa peruste myönteiselle Nato-kannalle vain kansainvälisissä Nato-kriisienhallintaoperaatioissa? Epäilen.

        Mielestäni Suomen ei tarvitse leikkiä maailmanpoliisia pienoisjenkkiläisestä nyky-kulttuuristamme huolimatta. YK:n rauhanturvatoiminnasta sen sijaan Suomella ja suomalaisilla on paljon hyviä kokemuksia, mutta kun lähdetään oikeasti sotimaan, niin annetaan innokkaampien mennä etujoukoissa.

        Kytkykauppaa Nato-jäsenyys toisi puolustusvoimien materiaalihankintoihin melko varmasti, eikä tuota kai kukaan järki-ihminen voi kiistää?

        Helsingin Hakaniemessä purettiin maanantaina muuttokuormaa, joka STT:n tietojen mukaan kuuluu tasavallan presidentti Tarja Haloselle ja hänen puolisolleen tohtori Pentti Arajärvelle.

        Presidenttiparin uusi koti on tilava kattohuoneisto. Asunnon välittömässä läheisyydessä sijaitsevat muun muassa Hakaniemen tori ja kauppahalli.

        Halonen ja Arajärvi muuttavat takaisin presidentin entisille kotikulmille pian sen jälkeen, kun valta Mäntyniemessä vaihtuu. Halonen on syntynyt Kallion kaupunginosassa.

      • Juhlallisuudet alkoi
        Presidentti Halonen kirjoitti:

        Presidentti Halonen on siinäkin asiassa tehnyt arvokasta työtä ihmisoikeuksien ja tasa-arvon hyväksi.

        Juhlallisuudet alkoivat 11.52 eduskuntatalolla, kun Kaartin jääkärirykmentin sotilassoittokunta soitti Porilaisten marssin.

        - Hyvää päivää kunniakompania, Halonen tervehti joukkoja.

        - Hyvää päivää Rouva tasavallan presidentti, kajahti ilmoille viimeistä kertaa Haloselle.

      • Eduskunnan entinen p
        Mitä presidentin val kirjoitti:

        Mitä presidentin valtaoikeuksiin tulee, Niinistö on asiasta täysin samaa mieltä presidentti Halosen kanssa. Presidentin valta tulee suoraan kansalta, sitä ei sovi ottaa kokonaan pois ja haalistaa virkaa vierailu-ja kättelytehtäväksi.

        Eduskunnan entinen puhemies, presidentinvaalien toiselta kierrokselta pudonnut Paavo Lipponen (sd) ei osallistunut Sauli Niinistön virkaanastujaisiin eduskunnassa.

        Lipponen kommentoi STT:lle sähköpostitse, että hänellä oli työeste.
        "Sitä paitsi en ole kenellekään selitysvelvollinen", Lipponen totesi.

        Poissaolo herätti huomiota, sillä entiset puhemiehet ovat protokollan mukaan itseoikeutetusti paikalla virkaanastujaisissa.

      • Eduskunnan pitkäaika
        kansainvälinen lehdi kirjoitti:

        kansainvälinen lehdistö, etenkin Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa, veti valitettavan hätiköidyt ja väärät johtopäätökset Oslon iskusta ennen kuin teon tekijä oli edes selvillä. Etenkin englanninkielisen lehdistön ensireaktio Oslon tapahtumiin oli välittömästi määritellä se terrorismiksi, ja useat ”asiantuntijat” osoittivat syyttävällä sormella kohti al-Qaidaa. Oslon murhien tekijän motiivia ja toteutusta pyrittiin etenkin yhdysvaltalaisessa mediassa selittämään “al-Qaidalta opittuna”. Etuliitteenä käytettiin lähes johdonmukaisesti islamiterrorismia tai al-Qaida -yhteyksiä vielä senkin jälkeen, kun tekijän tausta ja motiivit olivat selvillä.

        Eduskunnan pitkäaikainen puhemies Riitta Uosukainen (kok) ymmärtää Sdp:n entisen presidenttiehdokkaan Paavo Lipposen poisjääntiä torstaisesta presidentin virkaanastujaisista.

        "Presidentinvaalikampanja on selvästi sattunut häneen. Minusta se oli inhimillinen reaktio. Myönnän kyllä, että moni tuli minulle sanomaan, että olisi ollut mies jos olisi tullut", kertoo Uosukainen HS:lle.

        Lipponen putosi presidentinvaalin toiselta kierrokselta.

        Uosukainen menetteli aikoinaan toisin, kun hän oli ollut kokoomuksen presidenttiehdokkaana vuonna 2000, mutta hävinnyt Tarja Haloselle.

        "Olin puhemiehenä hoitamassa [virkaanastujaisissa] presidentti Halosen paikallensa. Muusta ei ollut kysettäkään – se asia oli hoidettava."

        Lipposen poissaolo herätti huomiota, sillä entiset puhemiehet ovat protokollan mukaan itseoikeutetusti paikalla virkaanastujaisissa.

      • Presidentti kaivoi m
        Miksi sitten Natoon, kirjoitti:

        Miksi sitten Natoon, jos ryssänpelkoa ei enää ole olemassa. Onko ainoa peruste myönteiselle Nato-kannalle vain kansainvälisissä Nato-kriisienhallintaoperaatioissa? Epäilen.

        Mielestäni Suomen ei tarvitse leikkiä maailmanpoliisia pienoisjenkkiläisestä nyky-kulttuuristamme huolimatta. YK:n rauhanturvatoiminnasta sen sijaan Suomella ja suomalaisilla on paljon hyviä kokemuksia, mutta kun lähdetään oikeasti sotimaan, niin annetaan innokkaampien mennä etujoukoissa.

        Kytkykauppaa Nato-jäsenyys toisi puolustusvoimien materiaalihankintoihin melko varmasti, eikä tuota kai kukaan järki-ihminen voi kiistää?

        Presidentti kaivoi myös toisen positiivisen asian Venäjän vaaleista. Hänen mielestään myönteistä vaalien aikaan oli paikallisten osallistuminen vaalivalvojaisiin.

      • Ulkoministeri Erkki
        Valiokunnan mielestä kirjoitti:

        Valiokunnan mielestä vaarana on, että euroalue ajautuu ensi vuonna taantumaan ja pankkikriisiin. Eurokriisin luoman epävarmuuden vuoksi on varauduttava siihen, että työttömyys kasvaa, kotimainen kysyntä vähenee ja sosiaaliturvamenot lisääntyvät.

        Valiokunta pitää selvänä, että keväällä valtiontaloudessa joudutaan mittaviin uusiin leikkauksiin ja veronkorotuksiin.

        Ulkoministeri Erkki Tuomiojan mukaan EU:n jäsenmaiden sitoutuminen yhteiseen ulkopolitiikkaan on heikentynyt.

        "Me emme vastaa omien kansalaistemme odotuksiin emmekä edes EU:n ulkopuolisten maiden odotuksiin, jotka haluaisivat nähdä EU:n pelaavan suurempaa ja vahvempaa roolia", Tuomioja sanoi saapuessaan unionin ulkoministereiden epäviralliseen kokoukseen Kööpenhaminassa.

      • Keskustan kunniapuhe
        Luonnoksessa huomioi kirjoitti:

        Luonnoksessa huomioidaan myös ensimmäistä kertaa tavoitteiden ja todellisuuden välinen ammottava kuilu. Hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n mukaan vaarallista lämpötilan nousua yli kahden asteen ei voida estää nykyisillä päästövähennystavoitteilla.

        Keskustan kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen arvioi, että oppositio pystyy torjumaan kuntien mahdolliset pakkoliitokset. Väyrynen esittää Keskisuomalaisessa, että pakkoliitoksia ei voida tehdä ilman perustuslain muuttamista. Tämän taas oppositio voisi Väyrysen mukaan estää.

        Väyrynen arvelee, ettei nykyinen hallitus seiso kuntauudistushankkeen takana niin yhtenäisenä kuin ulospäin näyttää. Rintaman rakoilemisesta on jo ollut nähtävissä merkkejä.

        Väyrynen uskoo siihen, että kaupunkien kehyskuntien kokoomuslaiset ja sosiaalidemokraattiset valtuustoryhmät torjuvat kuntauudistusmallin. Lisäksi lähestyvät kunnallisvaalit luovat lisää paineita.

      • HALOSKA SAASTUTTI SU
        Helsingin Hakaniemes kirjoitti:

        Helsingin Hakaniemessä purettiin maanantaina muuttokuormaa, joka STT:n tietojen mukaan kuuluu tasavallan presidentti Tarja Haloselle ja hänen puolisolleen tohtori Pentti Arajärvelle.

        Presidenttiparin uusi koti on tilava kattohuoneisto. Asunnon välittömässä läheisyydessä sijaitsevat muun muassa Hakaniemen tori ja kauppahalli.

        Halonen ja Arajärvi muuttavat takaisin presidentin entisille kotikulmille pian sen jälkeen, kun valta Mäntyniemessä vaihtuu. Halonen on syntynyt Kallion kaupunginosassa.

        HALOSKA SAASTUTTI SUOMEN ILMAPIIRIN.
        MITÄTÖI KOKO PRESIDENTTI-INSTITUUTION.
        SETAN AKKA LOPPUUN SAAKKA.
        SUOMEN HÄPEÄPILKKU NUMERO 1.
        Suomen kansa sai hävetä 12 vuotta silmät päästänsä tuon lesbon touhujen vuoksi.
        KAUANKO MENEE AIKAA PAIKATA TILANNE?

      • Presidentti Tarja Ha
        Juhlallisuudet alkoi kirjoitti:

        Juhlallisuudet alkoivat 11.52 eduskuntatalolla, kun Kaartin jääkärirykmentin sotilassoittokunta soitti Porilaisten marssin.

        - Hyvää päivää kunniakompania, Halonen tervehti joukkoja.

        - Hyvää päivää Rouva tasavallan presidentti, kajahti ilmoille viimeistä kertaa Haloselle.

        Presidentti Tarja Halonen ryhtyy YK:n väestökysymyksiin keskittyvän korkean tason työryhmän rinnakkaispuheenjohtajaksi.

      • Anne-Liisa Palmu ver
        Väyrynen, Kepusta. S kirjoitti:

        Väyrynen, Kepusta. Sitä sakkia on kärsitty jo riittävän pitkään. Samasta puolueesta kuin Zombie Vanhanen, se olisi jo yksistäänkin riittävä peruste unohtaa hänet.

        Anne-Liisa Palmu vertaa globaalia yritystä maapalloa kiertävään avaruusalukseen.
        "- Alus zoomailee yläilmoista paikkaa, johon olisi järkevä laskeutua toviksi. Sitten kun alus laskeutuu, se pudottaa imuriputket alas, ja aikansa ravintoa imettyään se lähtee taas jatkamaan matkaa.

      • Missähän se kiltteys
        Pohjoismaiden vihary kirjoitti:

        Pohjoismaiden viharyhmiä on seurattava tarkemmin, sanoo presidentti Tarja Halonen.

        "Tietysti netissä on vaikea kontrolloida materiaalia, sillä kuka vain voi julkaista mitä vain", Halonen kommentoi keskiviikkona MTV3:lle Naantalin Kultarannassa.

        Missähän se kiltteys muumimammalla todellisuudessa.

      • Presidentti Tarja Ha
        Väyrynen kritisoi Ni kirjoitti:

        Väyrynen kritisoi Niinistöä siitä, että Kreikan tukipakettiasian yhteydessä Niinistö olisi ollut jälkiviisas ja samalla "potki kintuille" Jyrki Kataista (kok). Niinistö vastasi, että Väyrynen puhuu omiaan ja esittää täysin mahdottomia.

        Presidentti Tarja Halonen löi maanantaina Suomen Rahapajalla ensimmäisen tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden juhlarahan. Julkistamisen yhteydessä Halonen kommentoi myös Finnairin bonuskohua.

        " Ihmiset haluavat osallistua tuloksen tekemiseen omalla työllään, mutta haluavat myös, että heitä kohdellaan ihmisinä myös työpaikan ulkopuolella. Kohtuullinen osuus tuloksesta ja vastuusta kuuluu jokaiselle", Halonen sanoo Nelosen uutisten haastattelussa.

      • Suomesta piirtyi vii
        Perussuomalaisten pu kirjoitti:

        Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini edellytti avointa äänestystä Jussi Halla-ahon erottamisesta, jos puolueen eduskuntaryhmä ei olisi tukenut yksimielisesti Soinin ehdotusta.

        Vaatimus merkitsi, että Soinia uhmaavien olisi pitänyt astua esiin.

        Suomesta piirtyi viime vuonna maailman viestimissä uudenlainen kuva: EU:n mallioppilaana pidetty maa paljastuikin änkyräksi Suomen vaadittua Kreikalta vakuuksia ja vastustettua Bulgarian ja Romanian Schengen-jäsenyyttä.

        Kyseisissä maissa Suomea kritisoitiinkin voimakkaasti. Romanian presidentti Traian Basescu syytti paikallisissa viestimissä Suomea "epäeurooppalaiseksi".

        Bulgarialaislehdissä Suomen toimintaa pidettiin kohtuuttomana ja epäoikeudenmukaisena. Kreikkalaislehdissä herättivät huomiota Timo Soinin kommentit "ei makseta etelän laiskimuksille".

      • Uuden tasavallan pre
        Presidentinvaali on kirjoitti:

        Presidentinvaali on henkilövaali, ei puoluevaali. Toisella kierroksella on ihan uusi peli, jos siihen joudutaan. Omaa suosikkia minulla ei siis ole, joten Halosen väistyessä myös Jäbä väistyy. Siihen asti pidän Teitä vähän liikkeessä ja aiheutan tykytyksiä parille vanhukselle ja yhdelle äänestyikää lähestyvälle, joilla on ollut missio Halosta vastaan.

        Uuden tasavallan presidentin ulkomaanmatkailu käynnistyi lauantaina, kun Sauli Niinistö lähti reittikoneella Helsinki-Vantaan lentoasemalta kohti Etelä-Korean pääkaupunkia Soulia. Niinistö osallistuu Soulissa ydinturvahuippukokoukseen.

        Maanantaina käynnistyvässä kokouksessa 53 maata sopii keinoista parantaa ydinpolttoaineen valvontaa maailmassa ja erityisesti tavoista estää ydinasekelpoisen polttoaineen joutuminen terroristien käsiin.

      • Niinistö on suora Ha
        HALOSKA SAASTUTTI SU kirjoitti:

        HALOSKA SAASTUTTI SUOMEN ILMAPIIRIN.
        MITÄTÖI KOKO PRESIDENTTI-INSTITUUTION.
        SETAN AKKA LOPPUUN SAAKKA.
        SUOMEN HÄPEÄPILKKU NUMERO 1.
        Suomen kansa sai hävetä 12 vuotta silmät päästänsä tuon lesbon touhujen vuoksi.
        KAUANKO MENEE AIKAA PAIKATA TILANNE?

        Niinistö on suora Halosen jatke, allekirjoittaa kaiken hallituksen tekemän kuten Halonenkin, toistaa papukaijamaisesti lähinnä median jo kertomia itsestäänselvyyksiä kuten Halonenkin. Presidentin koko valta pitäisi ottaa pois, se ei sitä tarvitse, vallan rajoittaminen oli yksi oikeakin ele hallitukselta. Halonen jatkoi 12v 'sateenkaarihallituksien' ministerintyötään, kansaan vaikuttamista presidenttimäisesti en kertaakaan nähnyt, Niinistön presidenttiajan väitän nyt muodostuvan täysin samanlaiseksi!!

      • Keskustan presidentt
        Halu jakaa maailma m kirjoitti:

        Halu jakaa maailma meihin ja vastustajiin istuu syvällä ihmisluonnossa. Aivan liian monet poliitikot ovat käyttäneet tätä hyväkseen ja ratsastaneet eteenpäin viholliskuvia rakentamalla. Ja aivan liian usein kansa on lammasmaisesti julistanut heidät johtajikseen. Pahimmillaan ollaan ajauduttu vihan kierteeseen, jossa vastapuolen koventuva retoriikka lisää kovien keinojen kannatusta toisella puolella. Viha ruokkii vihaa. Siksi olen ylpeä suomalaisista, että he äänestivät enemmän sillanrakentajaa kuin muurinpystyttäjiä.

        Keskustan presidenttiehdokkaan Paavo Väyrysen kampanjamukien myynnistä ei aloiteta esitutkintaa. Helsingin poliisin mukaan asiassa ei ole syytä epäillä rikosta.

        Paavo ja Vuokko -mukit olivat talven presidentinvaalien hittituote. Niitä myytiin yli 400 000 eurolla.

        Poliisille tehdyssä tutkintapyynnössä epäiltiin, ettei keskusta maksanut mukimyynnin tuotoista veroja.

      • Keskustan puheenjoht
        Vihreiden presidentt kirjoitti:

        Vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto on tavannut tänään kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen (ps) tämän perheen sahalla Viitasaarella Keski-Suomessa. Vierailu on osa Haaviston vaalikampanjaa, mutta sen ohella sovitteleva tapaaminen Hakkaraisen pyynnöstä. Tapaamiseen osallistuivat myös Hakkaraisen vanhemmat.

        Keskustan puheenjohtajaehdokas Paavo Väyrynen on kiertänyt kampanjoimassa kaikissa 320 kunnassa Manner-Suomen alueella.

        Aikaa suoritukseen kului reilu vuosi, Väyrysen tiedotteessa kerrotaan.

        Viimeisinä vuorossa olivat tiistaina pohjanmaalaiset Korsnäs ja Karijoki.

        Väyrynen on mitä ilmeisimmin kautta aikain ensimmäinen suomalaispoliitikko, joka on vastaavaan suoritukseen yltänyt. Kuntien määräkin on tosin viime vuosina pudonnut yli sadalla.

      • Matka Tukholmaan tai
        Presidentti Tarja Ha kirjoitti:

        Presidentti Tarja Halonen toivoo, että Suomen hallitus pystyy syksyn aikana käsittelemään kahta isoa ongelmaa yhtä aikaa. Talouskriisin rinnalla on huolehdittava myös siitä, etteivät rasismi ja vihapuheet lisäänny.

        Matka Tukholmaan taittuu Ilmavoimien kuljetuskoneella.

        Samanlaista konetta on aikoinaan käyttänyt myös presidentti
        Tarja Halonen miehensä, tohtori Pentti Arajärven kanssa.

      • Niinistöstä ei löydy
        Ylipäällikkönä Halon kirjoitti:

        Ylipäällikkönä Halonen olisi voinut ottaa jalkaväkimiinoihin tyystin toisenlaisen otteen kuin mitä käytännössä nähtiin. Ei kokonaisista asejärjestelmistä ole syytä luopua niin kevyin perustein, kuin nyt tapahtui. En ole sinänsä eri mieltä ratkaisusta, mutta olisin suonut sen tapahtuvan olennaisesti harkitummin.

        Niinistöstä ei löydy muuta hyvää sanottavaa, kuin nuori ja "edustava" vaimo.
        Kaikki muut sivun jutut näyttää olevan kritisoivia.

      • Presidentti ajaa suo
        Lipposen vastaisku kirjoitti:

        Lipposen vastaisku

        Lipponen ei kuitenkaan anna arvostelussaan periksi. SDP:n veteraanipoliitikko muistuttaa Jussi Niinistön puheesta eduskunnassa viime syksynä. Tuolloin Niinistö sanoi, että "poistaa varmistimen, kun kuulee sanan demokratia". Lipposen mukaan Niinistö pitää parlamentarismia kansanvallan heikentämisenä.

        Samalla Lipponen haluaa antaa Niinistölle oppitunnin Suomen tasavallan synnyn vaiheista.

        - J. Niinistö unohtaa, että Suomen hallitusmuodon perustaksi tuli vuonna 1919 eduskuntakeskeinen parlamentaarinen järjestelmä, Lipponen muistuttaa.

        Presidentti ajaa suomalaisten etuja sinnikkäästi virkakautensa loppuun, vaikka pääministeri yrittääkin pitää presidentin kaukana EU-kokouksista. Tässä nähdään, että Halosta siellä tarvittaisi.

      • neitikevat

        Luottoluokitusyhtiö kirjoitti:

        Luottoluokitusyhtiö Fitch Ratings on vahvistanut Suomen valtion pitkäaikaisen velan parhaaseen AAA-luokkaan. Jo aiemmin kaksi muuta merkittävää luottoluokittajaa Moody's ja Standard & Poors ovat antaneet Suomelle parhaan luokituksen.

        Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio ovat matkustaneet tänään valtiovierailulle Ruotsiin. Kaksipäiväinen matka on presidentti Niinistön ensimmäinen valtiovierailu.

        Presidenttiparin matka Helsingistä Tukholmaan taittui ilmavoimien koneella. Arlandan lentokentällä heitä olivat vastassa Ruotsin prinssi Daniel ja ulkoministeri Carl Bildt.

      • Molemmat ruotsalaise
        Uuden tasavallan pre kirjoitti:

        Uuden tasavallan presidentin ulkomaanmatkailu käynnistyi lauantaina, kun Sauli Niinistö lähti reittikoneella Helsinki-Vantaan lentoasemalta kohti Etelä-Korean pääkaupunkia Soulia. Niinistö osallistuu Soulissa ydinturvahuippukokoukseen.

        Maanantaina käynnistyvässä kokouksessa 53 maata sopii keinoista parantaa ydinpolttoaineen valvontaa maailmassa ja erityisesti tavoista estää ydinasekelpoisen polttoaineen joutuminen terroristien käsiin.

        Molemmat ruotsalaiset päivälehdet kommentoivat naureskellen Salen ja Jennin viime hetken ruotsin preppauskurssia, kun kummaltakaan ei tuo toinen kotimainen oikein suju. Euroviisumaana Aftonbladet pilkkasi Niinistön puhetta, ei tankero-englanniksi vaan tankero-ruotsiksi.
        "- Äta ny? Vad?", solkotti Niinistö kun kuningas sitten viittoili käsin tätä sitten ruokapöytään päin ja vaihtoi kielen englanniksi.

        Lehdet kommentoivat, että se edellinen puhui sentään sujuvaa ruotsia eikä vaikuttanut siltä kuin olisi BB-talosta karannut.

        Ja taas sai hävetä.

      • ENTÄ MIKÄ TÄMÄ TUNNU
        HALOSKA SAASTUTTI SU kirjoitti:

        HALOSKA SAASTUTTI SUOMEN ILMAPIIRIN.
        MITÄTÖI KOKO PRESIDENTTI-INSTITUUTION.
        SETAN AKKA LOPPUUN SAAKKA.
        SUOMEN HÄPEÄPILKKU NUMERO 1.
        Suomen kansa sai hävetä 12 vuotta silmät päästänsä tuon lesbon touhujen vuoksi.
        KAUANKO MENEE AIKAA PAIKATA TILANNE?

        ENTÄ MIKÄ TÄMÄ TUNNUSTAMISKOMITEA OLI?
        Komitean tavoitteena oli taivuttaa Suomi ensimmäisenä länsimaana tunnustamaan DDR. Komitea ajoi virallisesti myös Saksan liittotasavallan tunnustamista, mutta vain siksi, että tunnustaminen olisi tukenut DDR:n maailmanpoliittista asemaa. Loppujen lopuksi vuonna 1970 perustetun komitean työ tuotti tulosta niin myöhään, että muutamat muut länsimaat olivat "ehtineet ensin".

      • Kauheesti on juttua
        Helsingin Hakaniemes kirjoitti:

        Helsingin Hakaniemessä purettiin maanantaina muuttokuormaa, joka STT:n tietojen mukaan kuuluu tasavallan presidentti Tarja Haloselle ja hänen puolisolleen tohtori Pentti Arajärvelle.

        Presidenttiparin uusi koti on tilava kattohuoneisto. Asunnon välittömässä läheisyydessä sijaitsevat muun muassa Hakaniemen tori ja kauppahalli.

        Halonen ja Arajärvi muuttavat takaisin presidentin entisille kotikulmille pian sen jälkeen, kun valta Mäntyniemessä vaihtuu. Halonen on syntynyt Kallion kaupunginosassa.

        Kauheesti on juttua riittänyt seinäkukkasesta, harmaa hiirulainen Jennistä, Niinistöstä itsestään ei montaakaan riviä.

      • USA:n asuntokupla, t
        Miksi sitten Natoon, kirjoitti:

        Miksi sitten Natoon, jos ryssänpelkoa ei enää ole olemassa. Onko ainoa peruste myönteiselle Nato-kannalle vain kansainvälisissä Nato-kriisienhallintaoperaatioissa? Epäilen.

        Mielestäni Suomen ei tarvitse leikkiä maailmanpoliisia pienoisjenkkiläisestä nyky-kulttuuristamme huolimatta. YK:n rauhanturvatoiminnasta sen sijaan Suomella ja suomalaisilla on paljon hyviä kokemuksia, mutta kun lähdetään oikeasti sotimaan, niin annetaan innokkaampien mennä etujoukoissa.

        Kytkykauppaa Nato-jäsenyys toisi puolustusvoimien materiaalihankintoihin melko varmasti, eikä tuota kai kukaan järki-ihminen voi kiistää?

        USA:n asuntokupla, tiettyjen EU-maiden leväperäinen taloudenhoito ja globalisaation haasteet pienelle maallemme ovat moninaiset. On kahdenlaista kapitalismia: työpaikkoja luovaa teollisuuskapitalismia ja työpaikkoja tuhoavaa finanssikapitalismia.

      • Kekkonen käytti aika
        Presidentti Tarja Ha kirjoitti:

        Presidentti Tarja Halonen löi maanantaina Suomen Rahapajalla ensimmäisen tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden juhlarahan. Julkistamisen yhteydessä Halonen kommentoi myös Finnairin bonuskohua.

        " Ihmiset haluavat osallistua tuloksen tekemiseen omalla työllään, mutta haluavat myös, että heitä kohdellaan ihmisinä myös työpaikan ulkopuolella. Kohtuullinen osuus tuloksesta ja vastuusta kuuluu jokaiselle", Halonen sanoo Nelosen uutisten haastattelussa.

        Kekkonen käytti aikanaan häikäilemättä hyväkseen perustuslain presidentille sallimia oikeuksia ja siksi niitä ruvettiin karsimaan tämän väistyttyä.
        " Suomen nykyinen perustuslaki on vuodelta 2000, ja presidentti Tarja Halonen muistuttaa, että lain laatijoiden tarkoituksena ei ollut nostaa pääministeriä Urho Kekkosen vertaiseksi voimahahmoksi

      • Komiteassa tuolloin
        Irtautumisulottuvuu kirjoitti:

        Irtautumisulottuvuus. Lähinnä Timo Soinin aloitteesta väitellään siitä, pitäisikö Suomen lähteä pois euroalueesta? Soinin mielestä eurolla ei ole tulevaisuutta, ja Suomen pitäisi käynnistää irtaantumistoimet välittömästi. Myös Väyrynen on suositellut paluuta markkaan, ainakin euron rinnalla, ja jos olen oikein ymmärtänyt Mauri Pekkarisen puheenvuorosta, tällä ajattelulla on keskustassa enemmän kannatusta. Jos eurosta irtaantumisesta tulee koko keskustan kanta, se on erittäin merkittävä muutos Suomen politiikassa.

        Komiteassa tuolloin hääränneen Etelä-Savon maakuntajohtajan Hannu Vesan mukaan Halonen ei ollut ainakaan komitean puitteissa aktiivinen DDR:n tukija, vaikka varapuheenjohtajana toimikin. Itse asiassa Vesalla ei ole Halosesta mitään muistikuvaa liittyen komitean toimintaan.

      • Kylmä totuus on, ett
        Ulkoministeri Erkki kirjoitti:

        Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) vastustaa aikomusta kaventaa valtion omistusosuutta lentoyhtiö Finnairissa, kertoi Helsingin Sanomat sunnuntaina.

        –Muutoin olen sitä mieltä, ettei kansallisvarallisuuden surutonta hävittämistä ja lyhytnäköistä yksityistämistä tule enää jatkaa, ei myöskään Finnairin määräysvallasta luopumisella

        Kylmä totuus on, että USA on nyt sotinut 10 vuotta, suurimman osan aikaa kahdella rintamalla. Rahaa on palanut ja liittolaisia on kupattu. Ja koska emme ole Nato-maa, luojalle ja Haloselle kiitos, emme myöskään ole USA:n kannalta maailman tärkein valtio.

      • Miksi Niinistö ei kä
        Väyrynen, Lipponen, kirjoitti:

        Väyrynen, Lipponen, Niinistö ja Haavisto varmaankin pystyisivät hoitamaan Venäjä-suhteita asiallisesti. Mitään radikaaleja eroja tuossa asiassa ei noiden ehdokkaiden välillä tässä kysymyksessä nähdäkseni ole. Ehkä Väyrysellä olisi parhaat edellytykset hoitaa niitä ministeritaustansa perusteella. Soini olisi siinä suhteessa isompi kysymysmerkki.

        Miksi Niinistö ei käytä lippistä? Noh, Niinistön hattumaku on erilainen, huhujen mukaan myös alusvaatteista löytyy yllätyksiä.
        http://www.flickr.com/photos/bigfatmushroomco/3794290353/

      • Presidentti armahti
        Suomesta piirtyi vii kirjoitti:

        Suomesta piirtyi viime vuonna maailman viestimissä uudenlainen kuva: EU:n mallioppilaana pidetty maa paljastuikin änkyräksi Suomen vaadittua Kreikalta vakuuksia ja vastustettua Bulgarian ja Romanian Schengen-jäsenyyttä.

        Kyseisissä maissa Suomea kritisoitiinkin voimakkaasti. Romanian presidentti Traian Basescu syytti paikallisissa viestimissä Suomea "epäeurooppalaiseksi".

        Bulgarialaislehdissä Suomen toimintaa pidettiin kohtuuttomana ja epäoikeudenmukaisena. Kreikkalaislehdissä herättivät huomiota Timo Soinin kommentit "ei makseta etelän laiskimuksille".

        Presidentti armahti vuosina 2010–2011 seitsemän miestä, jotka olivat kieltäytyneet joko asevelvollisuudesta tai siviilipalveluksesta. Kaikissa tapauksissa korkein oikeus olisi hylännyt anomukset. Osa miehistä oli ehtinyt istua vankilassa, osa ei.
        Vain kaksi asevelvollisuudesta kieltäytyneen armahdushakemusta hylättiin näiden kahden vuoden aikana.

      • Kiitos presidentinva
        USA:n asuntokupla, t kirjoitti:

        USA:n asuntokupla, tiettyjen EU-maiden leväperäinen taloudenhoito ja globalisaation haasteet pienelle maallemme ovat moninaiset. On kahdenlaista kapitalismia: työpaikkoja luovaa teollisuuskapitalismia ja työpaikkoja tuhoavaa finanssikapitalismia.

        Kiitos presidentinvallan ja valtaoikeuksien puolustamisesta.
        Kiitos Natoon liittymisen vastustamisesta ja yleisenasevelvollisuuden puolesta puhumisesta.
        Kiitos raskaasta ja kuluttavasta rupeamasta suomalaisen hyvinvoinnin, jaksamisen ja pärjäämisen puolesta.
        Kiitos toimimisesta vastavoimana pääministerille ja kokoomusjohtoiselle kohkaamiselle, joka tuntuu närästävän myös kansansuosikki Sauli Niinistöä.

      • USA:n asuntokupla, t
        Kristillisten Essaiy kirjoitti:

        Kristillisten Essaiyah on aito hihhuli, äärikristitty, jonka on mahdoton ymmärtää tavallista elämää ilman Raamattunsa suomaa vanhanaikaista ohjenuoraa. Ei menestymisen mahdollisuutta, Luojalle kiitos. xD

        Toivoa ei ole myöskään Timo Soinilla presidentiksi asti. Soinin vitsimaakareilla on kova tehtävä tehtailla sutkauksia, kun joukot vuotaa Niinistölle ja Väyryselle. Lisäksi pitäis jotain asiaakin jossain välissä sanoa ettei ihan pellenä pidetä.

        USA:n asuntokupla, tiettyjen EU-maiden leväperäinen taloudenhoito ja globalisaation haasteet pienelle maallemme ovat moninaiset. On kahdenlaista kapitalismia: työpaikkoja luovaa teollisuuskapitalismia ja työpaikkoja tuhoavaa finanssikapitalismia. Miten Suomi menestyy, riippuu siitä, kumpaa kapitalismia maassamme arvostetaan ja tuetaan. Tuloerojen kasvuun ei saada muutosta ellei puhuta myös etiikasta ja moraalista. Siitä mikä on oikein ja mikä väärin. Presidentti on puhunut tuosta useinkin, mutta toimittajien ja kuulijoiden on pahana tapana kuulla vain se, mikä miellyttää korvaa.

      • Juha Sipilä on kesku
        Asunto- ja viestintä kirjoitti:

        Asunto- ja viestintäministeri Krista Kiuru (sd) aikoo kutsua parlamentaarisen työryhmän pohtimaan Yle-uudistusta, kertoo Keskipohjanmaa. Lehden mukaan uudistus aiotaan toteuttaa pikavauhtia loppuvuoteen mennessä.

        Juha Sipilä on keskustan puheenjohtajaehdokkaista oikeistolaisin, Paavo Väyrynen konservatiivisin. Näin voi päätellä HS:n ehdokkailla teettämän arvokyselyn perusteella.

      • Pekka Haaviston pres
        Vihreiden presidentt kirjoitti:

        Vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto on tavannut tänään kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen (ps) tämän perheen sahalla Viitasaarella Keski-Suomessa. Vierailu on osa Haaviston vaalikampanjaa, mutta sen ohella sovitteleva tapaaminen Hakkaraisen pyynnöstä. Tapaamiseen osallistuivat myös Hakkaraisen vanhemmat.

        Pekka Haaviston presidentinvaalikampanjan suuri ongelma oli pieni joukko vihreitä, jotka kampittivat kampanjaa. Tällaisen kuvan antaa tänään torstaina julkaistava kirja Sydänten presidentti (Helsinki-kirjat).

        Kirjoittajat, Haaviston kampanjapäällikkö Riikka Kämppi ja kirjailija ja viestintäammattilainen Jussi Lähde, mainitsevat nimeltä vihreiden puoluesihteerin Panu Laturin.

        Kämpin mukaan "Panu Laturin johdolla pieni osa vihreistä ryhtyi kapinoimaan ja lyömään kapuloita rattaisiin vielä silloinkin, kun tavoiteltu toinen kierros koitti."

      • Miksi ihmeessä Niini
        Helsingin Hakaniemes kirjoitti:

        Helsingin Hakaniemessä purettiin maanantaina muuttokuormaa, joka STT:n tietojen mukaan kuuluu tasavallan presidentti Tarja Haloselle ja hänen puolisolleen tohtori Pentti Arajärvelle.

        Presidenttiparin uusi koti on tilava kattohuoneisto. Asunnon välittömässä läheisyydessä sijaitsevat muun muassa Hakaniemen tori ja kauppahalli.

        Halonen ja Arajärvi muuttavat takaisin presidentin entisille kotikulmille pian sen jälkeen, kun valta Mäntyniemessä vaihtuu. Halonen on syntynyt Kallion kaupunginosassa.

        Miksi ihmeessä Niinistön KANNATTAJASTA ei irtoa kuin joutavaa ja lapsellista lässytystä? Kannattaako ahkeroida avauksia jos ei ole mitään SANOTTAVAA?

      • Kiitos presidentinva
        Keskustan puheenjoht kirjoitti:

        Keskustan puheenjohtajaehdokas Paavo Väyrynen on kiertänyt kampanjoimassa kaikissa 320 kunnassa Manner-Suomen alueella.

        Aikaa suoritukseen kului reilu vuosi, Väyrysen tiedotteessa kerrotaan.

        Viimeisinä vuorossa olivat tiistaina pohjanmaalaiset Korsnäs ja Karijoki.

        Väyrynen on mitä ilmeisimmin kautta aikain ensimmäinen suomalaispoliitikko, joka on vastaavaan suoritukseen yltänyt. Kuntien määräkin on tosin viime vuosina pudonnut yli sadalla.

        Kiitos presidentinvallan ja valtaoikeuksien puolustamisesta.
        Kiitos Natoon liittymisen vastustamisesta ja yleisenasevelvollisuuden puolesta puhumisesta.

      • Perussuomalaisten mu
        Eduskunnan entinen p kirjoitti:

        Eduskunnan entinen puhemies, presidentinvaalien toiselta kierrokselta pudonnut Paavo Lipponen (sd) ei osallistunut Sauli Niinistön virkaanastujaisiin eduskunnassa.

        Lipponen kommentoi STT:lle sähköpostitse, että hänellä oli työeste.
        "Sitä paitsi en ole kenellekään selitysvelvollinen", Lipponen totesi.

        Poissaolo herätti huomiota, sillä entiset puhemiehet ovat protokollan mukaan itseoikeutetusti paikalla virkaanastujaisissa.

        Perussuomalaisten mukaan EVM:n pääomittaminen hallituksen esittämällä 1,44 miljardilla eurolla lisää myös valtion lainanoton tarvetta huomattavasti.

        Eduskunta saa EVM:n pääomituksen sisältävän vuoden toisen lisäbudjetin käsiteltäväkseen tiistaina.

      • Vuoden 2006 vaalien
        Eduskunta hyväksyy y kirjoitti:

        Eduskunta hyväksyy yli puolet hallituksen lakiesityksistä ilman muutoksia. Valiokunnat tekevät teksteihin lähinnä täsmennyksiä ja täydennyksiä. Lakien asiasisältö muuttuu vain harvoin, ilmenee Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen ja Itä-Suomen yliopiston selvityksestä.

        Vuoden 2006 vaalien alla tamperelainen Seppo Lehto kopioi presidentti Halosen vaalisivun ulkonäön ja julkaisi keksityn, valheellisen ja herjaavan cv:n, joka levisi keskustelupalstoilla kulovalkean tavoin. Jopa muutama Kokoomuksen kansanedustaja jäi kiinni tekstin levittämisestä ja Niinistön kampanjapäällikkö joutuikin pyytämään asiaa anteeksi sekä pyysi innokkaimpia kannattajia rauhoittumaan.

      • Kenraali kritisoi Na
        Kiitos presidentinva kirjoitti:

        Kiitos presidentinvallan ja valtaoikeuksien puolustamisesta.
        Kiitos Natoon liittymisen vastustamisesta ja yleisenasevelvollisuuden puolesta puhumisesta.
        Kiitos raskaasta ja kuluttavasta rupeamasta suomalaisen hyvinvoinnin, jaksamisen ja pärjäämisen puolesta.
        Kiitos toimimisesta vastavoimana pääministerille ja kokoomusjohtoiselle kohkaamiselle, joka tuntuu närästävän myös kansansuosikki Sauli Niinistöä.

        Kenraali kritisoi Nato-maiden ja etenkin Yhdysvaltojen säännöllisiä sotaharjoituksia arktisella alueella, jossa on valtavasti kaasua ja öljyä. Makarovin mukaan kärjistyvä kilpailu luonnonvaroista on uhka suotuisalle sotilaspoliittiselle tilanteelle.

      • - Presidentti Halone
        Juhlallisuudet alkoi kirjoitti:

        Juhlallisuudet alkoivat 11.52 eduskuntatalolla, kun Kaartin jääkärirykmentin sotilassoittokunta soitti Porilaisten marssin.

        - Hyvää päivää kunniakompania, Halonen tervehti joukkoja.

        - Hyvää päivää Rouva tasavallan presidentti, kajahti ilmoille viimeistä kertaa Haloselle.

        - Presidentti Halonen katsoi jalkineita ja sanoi, että "ei ole ensimmäinen kerta". Eikä ollutkaan, Jörn Doner oli kuulemma 80-luvulla tehnyt saman tempun samoissa juhlissa, Paleface huvittuu.

        - Sinänsä minun ei tarvinnut kauan miettiä, että lähdenkö linnan juhliin vai en. Ajattelin, että kun Juice Leskinenkin meni sinne, minä menen myös.

      • Kokoomuksen puolueko
        Niinistö on suora Ha kirjoitti:

        Niinistö on suora Halosen jatke, allekirjoittaa kaiken hallituksen tekemän kuten Halonenkin, toistaa papukaijamaisesti lähinnä median jo kertomia itsestäänselvyyksiä kuten Halonenkin. Presidentin koko valta pitäisi ottaa pois, se ei sitä tarvitse, vallan rajoittaminen oli yksi oikeakin ele hallitukselta. Halonen jatkoi 12v 'sateenkaarihallituksien' ministerintyötään, kansaan vaikuttamista presidenttimäisesti en kertaakaan nähnyt, Niinistön presidenttiajan väitän nyt muodostuvan täysin samanlaiseksi!!

        Kokoomuksen puoluekokous ei tällä kertaa kannata pakkoruotsin poistamista. Puoluekokous äänesti sunnuntaina kumoon puolueen nuorten liiton aloitteen, jonka mukaan toisen kotimaisen kielen pakollisuus olisi poistettu.

        Kaksi vuotta sitten Jyväskylässä puoluekokous kannatti puoluejohdon harmiksi aloitetta pakkoruotsin poistamisesta.

      • pitäisikö Niinistöä
        Lähisuhdeväkivallan kirjoitti:

        Lähisuhdeväkivallan sovittelun rajaaminen on kirjattu uuteen hallitusohjelmaan. Oikeusministeriön neuvottelevan virkamiehen Aarne Kinnusen mukaan vielä ei tiedetä, kuinka tiukasti järjestelmään puututtaisiin tai ollaanko se kieltämässä kokonaan.

        pitäisikö Niinistöä kutsua oikeistolaisuutensa vuoksi natsiksi tai fasistiksi, kun olet noin viehtynyt vuoden 1918 punikeihin, että edelleenkin asiattomasti sitä hoet? Jos jokin teksteissäsi kyrsii, se on suunnaton tyhmyytesi, ala-arvoinen p askanjauhaminen ja täydellinen kykenemättömyys tunnustaa tosiasioita ja faktoja. Mikään mitä Halonen teki tai jätti tekemättä, ei jäänyt kaivelemaan. Nuo 12 vuotta menivät täydellisesti, Niinistön 6 vuotta menee kompuroiden. Takaan sen.

      • ENTÄ MIKÄ TÄMÄ TUNNU
        Miksi ihmeessä Niini kirjoitti:

        Miksi ihmeessä Niinistön KANNATTAJASTA ei irtoa kuin joutavaa ja lapsellista lässytystä? Kannattaako ahkeroida avauksia jos ei ole mitään SANOTTAVAA?

        ENTÄ MIKÄ TÄMÄ TUNNUSTAMISKOMITEA OLI?
        Komitean tavoitteena oli taivuttaa Suomi ensimmäisenä länsimaana tunnustamaan DDR. Komitea ajoi virallisesti myös Saksan liittotasavallan tunnustamista, mutta vain siksi, että tunnustaminen olisi tukenut DDR:n maailmanpoliittista asemaa. Loppujen lopuksi vuonna 1970 perustetun komitean työ tuotti tulosta niin myöhään, että muutamat muut länsimaat olivat "ehtineet ensin".

      • - Tulin sellaisen ta
        Suomesta piirtyi vii kirjoitti:

        Suomesta piirtyi viime vuonna maailman viestimissä uudenlainen kuva: EU:n mallioppilaana pidetty maa paljastuikin änkyräksi Suomen vaadittua Kreikalta vakuuksia ja vastustettua Bulgarian ja Romanian Schengen-jäsenyyttä.

        Kyseisissä maissa Suomea kritisoitiinkin voimakkaasti. Romanian presidentti Traian Basescu syytti paikallisissa viestimissä Suomea "epäeurooppalaiseksi".

        Bulgarialaislehdissä Suomen toimintaa pidettiin kohtuuttomana ja epäoikeudenmukaisena. Kreikkalaislehdissä herättivät huomiota Timo Soinin kommentit "ei makseta etelän laiskimuksille".

        - Tulin sellaisen taistolaisvaiheen loppuaaltoihin. Tilastotieteen luennolla muistaakseni Paavo Joensuu -niminen henkilö piti vallankumouksen tilannekatsauksen. Alkoi tuntua, että olenkohan ihan oikeassa paikassa, Haavisto kertasi tuntemuksiaan Ylelle.

      • Teettihän haloska ta
        neitikevat kirjoitti:

        Presidentti ajaa suomalaisten etuja sinnikkäästi virkakautensa loppuun, vaikka pääministeri yrittääkin pitää presidentin kaukana EU-kokouksista. Tässä nähdään, että Halosta siellä tarvittaisi.

        Teettihän haloska taannoin jo kirjan koululaisten aineista, missä aiheeksi oli laitettu presidentti.
        No me lapsiraukat kirjoitettiin mahdollisimman kiltin ja halosta kehuvan aineen saadaksemme hyvän äidinkielen numeron.

      • Halonen on maailmall
        Dragsvikin varuskunn kirjoitti:

        Dragsvikin varuskunnan säilyttäminen sovittiin jo kesän hallitusneuvotteluissa, europarlamentaarikko Carl Haglund sanoi perjantaina Hufvudstadsbladetin verkkolehden haastattelussa.

        Haglund osallistui Rkp:n riveissä hallitusneuvotteluihin.

        Myös HS kertoi heinäkuun lopussa, että Dragsvik suojattiin hallitusneuvotteluissa. Perussuomalaiset olivat ehdottaneet ennen vaaleja Dragsvikin varuskunnan lakkauttamista. Hallituslähteiden mukaan hallitusohjelman kirjaus ”ruotsinkielisen varusmieskoulutuksen turvaamisesta” oli viesti juuri perussuomalaisille.

        Halonen on maailmalla tunnettu ja tunnustettu. Niinistö reppanaa ei tunne kukaan. Häntä ei kutsuta mihinkään kun Niinistöllä ei ole mitään sanottavaa ja jos onkin Niinistö alkaa pelkäämään ja sanoo sanottavansa niin epäselvästi että siitä ei kukaan tajua mitään.

        Maailman johtajilla ei ole aikaa tuollaiseen pelleilyyn. Suomen kansaan se vielä menee mutta ei muualla eikä maailman johtajiin.

      • Niinistön mukaan pak
        " Don´t do the crime kirjoitti:

        " Don´t do the crime, if you can´t do the time." Kun töpeksii, vieläpä tekemällä murhan tai kaksi, pitää elinkautisen merkitä kunnon tuomiota. En itse ymmärrä miksi esimerkiksi ensikertalaisena tuomio puolittuu, se tuskin auttaa tekijää ymmärtämään, että teoilla on seuraukset.

        Niinistön mukaan pakettien käsittelyprosessi on Suomessa perusteellisempi kuin monissa muissa euromaissa. Hänen mukaansa sekä Suomessa että eurotasolla on juupas-eipäs-väittelyä siitä, mitä oikein on päätetty

      • Pääministeri Jyrki K
        Vihreiden presidentt kirjoitti:

        Vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto on tavannut tänään kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen (ps) tämän perheen sahalla Viitasaarella Keski-Suomessa. Vierailu on osa Haaviston vaalikampanjaa, mutta sen ohella sovitteleva tapaaminen Hakkaraisen pyynnöstä. Tapaamiseen osallistuivat myös Hakkaraisen vanhemmat.

        Pääministeri Jyrki Kataiselta pääsi syvä, mutta hillitty huokaus, kun haulikkoampuja Satu Mäkelä-Nummela putosi trapin loppukilpailuista Lontoon kesäkisoissa.

        Katainen seuraa Lontoon kisoja sunnuntaihin asti, ja Mäkelä-Nummelan kisa oli seurattavien lajien kärjessä. "Hieno ja jännittävä kisa", Katainen sanoi ja harmitteli, ettei Mäkelä-Nummela pystynyt puolustamaan olympiakultaansa.

      • Valepersidentti Sale
        Niinistöstä ei löydy kirjoitti:

        Niinistöstä ei löydy muuta hyvää sanottavaa, kuin nuori ja "edustava" vaimo.
        Kaikki muut sivun jutut näyttää olevan kritisoivia.

        Valepersidentti Salen kirjoja ei osta kukaan. Niitä pitää jakaa ilmaiseksi. jotteivät joudu kaatopaikalle. Mokomia valheita ei olisi edes kannattanut kirjoittaa ja varsinkaan julkaista.

      • Laki maksaisi perusp
        Pekka Haaviston pres kirjoitti:

        Pekka Haaviston presidentinvaalikampanjan suuri ongelma oli pieni joukko vihreitä, jotka kampittivat kampanjaa. Tällaisen kuvan antaa tänään torstaina julkaistava kirja Sydänten presidentti (Helsinki-kirjat).

        Kirjoittajat, Haaviston kampanjapäällikkö Riikka Kämppi ja kirjailija ja viestintäammattilainen Jussi Lähde, mainitsevat nimeltä vihreiden puoluesihteerin Panu Laturin.

        Kämpin mukaan "Panu Laturin johdolla pieni osa vihreistä ryhtyi kapinoimaan ja lyömään kapuloita rattaisiin vielä silloinkin, kun tavoiteltu toinen kierros koitti."

        Laki maksaisi peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsoninmukaan yhteensä 144 miljoonaa euroa vuodessa, josta valtion osuus olisi puolet. Kokonaissummasta 28 miljoonaa kuluisi kirjaukseen, joka takaisi 0,5 hoitajaa vanhusta kohden.

        Backman ei määritellyt tarvittavaa summaa. Valtion kokonaismenoja Sdp ei kuitenkaan halua lisätä.

        "Ei pidä puhua pelkästään menoista vaan myös tuloista."

      • "En ymmärrä tätä hom
        Juha Sipilä on kesku kirjoitti:

        Juha Sipilä on keskustan puheenjohtajaehdokkaista oikeistolaisin, Paavo Väyrynen konservatiivisin. Näin voi päätellä HS:n ehdokkailla teettämän arvokyselyn perusteella.

        "En ymmärrä tätä hommafoorumin reaktiota, vihareaktiota. Tässä pitää nostaa [tuotantotiimin] turvallisuustasoa yllättäen. Eihän se voi mennä niin, että ihmisten turvallisuutta aletaan uhkailla, jos he tekevät elokuvaa", Lyytinen sanoi.

        Elokuva keskittyy Mannerheimin ihmissuhteisiin. Tekijätiimi ei Lyytisen mukaan odottanut, että suomalaisten on vieläkin vaikea käsitellä aihetta.

      • Vanhuspalvelulain he
        Suomesta piirtyi vii kirjoitti:

        Suomesta piirtyi viime vuonna maailman viestimissä uudenlainen kuva: EU:n mallioppilaana pidetty maa paljastuikin änkyräksi Suomen vaadittua Kreikalta vakuuksia ja vastustettua Bulgarian ja Romanian Schengen-jäsenyyttä.

        Kyseisissä maissa Suomea kritisoitiinkin voimakkaasti. Romanian presidentti Traian Basescu syytti paikallisissa viestimissä Suomea "epäeurooppalaiseksi".

        Bulgarialaislehdissä Suomen toimintaa pidettiin kohtuuttomana ja epäoikeudenmukaisena. Kreikkalaislehdissä herättivät huomiota Timo Soinin kommentit "ei makseta etelän laiskimuksille".

        Vanhuspalvelulain henkilöstömitoitus, verovapaat kilometrikorvaukset, kotitalousvähennys ja yleissivistävän koulutuksen rahoitus. Siinä ovat elokuun lopun budjettiriihen suurimmat kiistakysymykset, jotka repivät hallitusta.

      • Oikeuskanslerinviras
        " Don´t do the crime kirjoitti:

        " Don´t do the crime, if you can´t do the time." Kun töpeksii, vieläpä tekemällä murhan tai kaksi, pitää elinkautisen merkitä kunnon tuomiota. En itse ymmärrä miksi esimerkiksi ensikertalaisena tuomio puolittuu, se tuskin auttaa tekijää ymmärtämään, että teoilla on seuraukset.

        Oikeuskanslerinvirasto sai perjantaina valtiovarainministeriöltä selvityksen siitä, millaisia tietoja eduskunnalle annettiin EU:n pysyvästä kriisirahastosta EVM:stä.

        Oikeuskanslerinvirasto ei vielä perjantaina julkistanut valtiovarainministeriön selvitystä, sillä asiasta pitää mahdollisesti tehdä vielä lisäselvityksiä. Selvitys julkistetaan mahdollisesti ensi viikolla.

      • Oikeuskanslerinviras
        Oikeuskanslerinviras kirjoitti:

      • Presidentti Sauli Ni
        Paavo Väyrynen (kesk kirjoitti:

        Paavo Väyrynen (kesk) kiistää Turun Sanomien väitteen, jonka mukaan Väyrynen olisi käynnistänyt lauantaina kansalaiskeräyksen ilman asianmukaista lupaa.

        Väyrynen kertoo tiedotteessa lähettäneensä Poliisihallituksen lupahallintoyksikköön tiedustelun luvan tarpeellisuudesta oma-aloitteisesti ennen Turun Sanomien uutista. Hän myös huomauttaa tarvitsevansa luvan vasta helmikuun 20. päivän jälkeen, mihin asti tukiyhdistykselle tehdyt lahjoitukset kirjautuvat osaksi presidentinvaalikampanjaa.

        Virallinen rahankeräyslupahakemus on jätetty tänään.

        Presidentti Sauli Niinistön lopputyötutkielmaa ei edelleenkään löydy Turun yliopistosta.

        Vuonna 1974 oikeustieteellisestä tiedekunnasta valmistuneen Niinistön lopputyötutkielma nousi pinnalle ensimmäisen kerran alkuvuodesta presidentinvaalikampanjan aikaan. Tuolloin useat tiedotusvälineet saivat ihmisiltä pyyntöjä selvittää, onko Niinistön opinnäytetyötä ollenkaan edes olemassa, koska sitä ei löydy yliopiston arkistoista.

      • Eduskunnan puhemies
        Keskustan puheenjoht kirjoitti:

        Keskustan puheenjohtajaehdokas Paavo Väyrynen on kiertänyt kampanjoimassa kaikissa 320 kunnassa Manner-Suomen alueella.

        Aikaa suoritukseen kului reilu vuosi, Väyrysen tiedotteessa kerrotaan.

        Viimeisinä vuorossa olivat tiistaina pohjanmaalaiset Korsnäs ja Karijoki.

        Väyrynen on mitä ilmeisimmin kautta aikain ensimmäinen suomalaispoliitikko, joka on vastaavaan suoritukseen yltänyt. Kuntien määräkin on tosin viime vuosina pudonnut yli sadalla.

        Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma (sd.) kehottaa hallitusta sopuun vanhuspalvelu-uudistuksesta.

        "On aika parantaa ikäihmisten hoivapalveluja niin kotihoidossa, vanhainkodeissa kuin palvelutaloissa. Nyt on käynyt ilmeiseksi, etteivät pelkät suositukset riitä. Siksi tarvitsemme lainsäädäntöä ikäihmisten paremman hoidon toteuttamiseksi", hän korosti lauantaina Lahdessa.

      • Euroopan komission v
        Paavo Väyrynen (kesk kirjoitti:

        Paavo Väyrynen (kesk) kiistää Turun Sanomien väitteen, jonka mukaan Väyrynen olisi käynnistänyt lauantaina kansalaiskeräyksen ilman asianmukaista lupaa.

        Väyrynen kertoo tiedotteessa lähettäneensä Poliisihallituksen lupahallintoyksikköön tiedustelun luvan tarpeellisuudesta oma-aloitteisesti ennen Turun Sanomien uutista. Hän myös huomauttaa tarvitsevansa luvan vasta helmikuun 20. päivän jälkeen, mihin asti tukiyhdistykselle tehdyt lahjoitukset kirjautuvat osaksi presidentinvaalikampanjaa.

        Virallinen rahankeräyslupahakemus on jätetty tänään.

        Euroopan komission varapuheenjohtaja Olli Rehn vahvisti maanantaina, että komission esitys EU:n yhteisestä pankkivalvonnasta koskee laajasti euroalueen pankkeja, myös pienempiä.

        ”Kuten olemme nähneet viime vuosina, myös pienet pankit voivat aiheuttaa talouden myllerrystä”, Rehn sanoi Euroopan parlamentin talousvaliokunnan kuulemisessa.

      • Tarjan työntulokset
        Ylipäällikkönä Halon kirjoitti:

        Ylipäällikkönä Halonen olisi voinut ottaa jalkaväkimiinoihin tyystin toisenlaisen otteen kuin mitä käytännössä nähtiin. Ei kokonaisista asejärjestelmistä ole syytä luopua niin kevyin perustein, kuin nyt tapahtui. En ole sinänsä eri mieltä ratkaisusta, mutta olisin suonut sen tapahtuvan olennaisesti harkitummin.

        Tarjan työntulokset ovat parempia kahdentoista vuoden aikana, kuin mitä valepersidentti Salelta voi odottaa. Tarja takaisin ja Sale veks.

      • Vanhempien tulee mui
        Lähisuhdeväkivallan kirjoitti:

        Lähisuhdeväkivallan sovittelun rajaaminen on kirjattu uuteen hallitusohjelmaan. Oikeusministeriön neuvottelevan virkamiehen Aarne Kinnusen mukaan vielä ei tiedetä, kuinka tiukasti järjestelmään puututtaisiin tai ollaanko se kieltämässä kokonaan.

        Vanhempien tulee muistuttaa lapsiaan säännöllisesti, että heidän omassa nuoruudessaan kaikki oli köyhempää ja ankeampaa.
        Ei kannata tulla riippuvaiseksi päihteistä.
        Liity Helsingin Golfklubiin !

      • NUORTEN esittämiin t
        Kauheesti on juttua kirjoitti:

        Kauheesti on juttua riittänyt seinäkukkasesta, harmaa hiirulainen Jennistä, Niinistöstä itsestään ei montaakaan riviä.

        NUORTEN esittämiin toiveisiin vastaaminen vaatii poliittisia ja taloudellisia panostuksia, kuten nuorten yhteiskuntatakuuta. Näitä panostuksia ei voida korvata kolmannella sektorilla, hyväntekeväisyydellä tai naapurivahdilla. Hyvinvointivaltion vastuuta kansalaisistaan ei voi ulkoistaa, vaikka nämä kansalaiset eivät vielä äänestysiässä olisikaan.

      • Pää­hal­li­tus­puo­l
        Keskustan kunniapuhe kirjoitti:

        Keskustan kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen arvioi, että oppositio pystyy torjumaan kuntien mahdolliset pakkoliitokset. Väyrynen esittää Keskisuomalaisessa, että pakkoliitoksia ei voida tehdä ilman perustuslain muuttamista. Tämän taas oppositio voisi Väyrysen mukaan estää.

        Väyrynen arvelee, ettei nykyinen hallitus seiso kuntauudistushankkeen takana niin yhtenäisenä kuin ulospäin näyttää. Rintaman rakoilemisesta on jo ollut nähtävissä merkkejä.

        Väyrynen uskoo siihen, että kaupunkien kehyskuntien kokoomuslaiset ja sosiaalidemokraattiset valtuustoryhmät torjuvat kuntauudistusmallin. Lisäksi lähestyvät kunnallisvaalit luovat lisää paineita.

        Pää­hal­li­tus­puo­lueet eli ko­koo­mus ja Sdp ovat eri miel­tä sii­tä, kuin­ka tär­keä yh­den pro­sen­tin ali­jää­mä­ta­voi­te on. Edus­kun­nan val­tio­va­rain­va­lio­kun­nan pu­heen­joh­ta­jan Kim­mo Sa­sin (kok) mie­les­tä kir­jaus­ta on "eh­dot­to­mas­ti" nou­da­tet­ta­va.

      • Niinistön mukaan eur
        Komiteassa tuolloin kirjoitti:

        Komiteassa tuolloin hääränneen Etelä-Savon maakuntajohtajan Hannu Vesan mukaan Halonen ei ollut ainakaan komitean puitteissa aktiivinen DDR:n tukija, vaikka varapuheenjohtajana toimikin. Itse asiassa Vesalla ei ole Halosesta mitään muistikuvaa liittyen komitean toimintaan.

        Niinistön mukaan eurosta eroaminen "ei ole vaikeassa tilanteessa mikään ratkaisu".

        Muitakaan helppoja ratkaisuja ei Niinistön mielestä ole, ainakaan hänen tiedossaan.

        Yleiseksi Eurooppaa parantavaksi lääkkeeksi Niinistö ehdotti eri maille keskinäisen luottamuksen kasvattamista ja tietoisuutta omasta tilasta.

        "Eikä tosiasioiden tunnustamisestakaan haittaa olisi", Niinistö heitti.

        Suomella ei tässä tilanteessa ole Niinistön mielestä "varaa ylimieliseen pullistelupolitiikkaan sen paremmin kuin kynnysmattona olemiseen".

      • Ilkeiden huhujen muk
        Väyrynen kritisoi Ni kirjoitti:

        Väyrynen kritisoi Niinistöä siitä, että Kreikan tukipakettiasian yhteydessä Niinistö olisi ollut jälkiviisas ja samalla "potki kintuille" Jyrki Kataista (kok). Niinistö vastasi, että Väyrynen puhuu omiaan ja esittää täysin mahdottomia.

        Ilkeiden huhujen mukaan takana on tietoinen halu kuihduttaa Suomen kansallinen puolustusjärjestelmä, jotta muuta mahdollista tapaa täyttää vaje ulkoisessa turvallisuudessa ei ole kuin liittyä sotilasliitto Natoon. Tässä puolutusnihilistit, vasemmistopuolueet ja vihreät, löivät veljen kättä sotilasliitto Natoa kannattavan kokoomuksen kanssa, Niinistö väittää.

      • Keskustan puoluesiht
        Niinistö on suora Ha kirjoitti:

        Niinistö on suora Halosen jatke, allekirjoittaa kaiken hallituksen tekemän kuten Halonenkin, toistaa papukaijamaisesti lähinnä median jo kertomia itsestäänselvyyksiä kuten Halonenkin. Presidentin koko valta pitäisi ottaa pois, se ei sitä tarvitse, vallan rajoittaminen oli yksi oikeakin ele hallitukselta. Halonen jatkoi 12v 'sateenkaarihallituksien' ministerintyötään, kansaan vaikuttamista presidenttimäisesti en kertaakaan nähnyt, Niinistön presidenttiajan väitän nyt muodostuvan täysin samanlaiseksi!!

        Keskustan puoluesihteerin mukaan kokoomus jatkaa samaa kaksien rattaiden politiikkaa kuin viime vaalikaudella. Silloin kokoomuksen kansanedustajat haukkuivat silloisen hallituksen politiikan maakunnissa, mutta eduskunnassa kuitenkin äänestivät hallituksen linjan mukaan.

      • "Toivon, että mietit
        Väyrynen, Lipponen, kirjoitti:

        Väyrynen, Lipponen, Niinistö ja Haavisto varmaankin pystyisivät hoitamaan Venäjä-suhteita asiallisesti. Mitään radikaaleja eroja tuossa asiassa ei noiden ehdokkaiden välillä tässä kysymyksessä nähdäkseni ole. Ehkä Väyrysellä olisi parhaat edellytykset hoitaa niitä ministeritaustansa perusteella. Soini olisi siinä suhteessa isompi kysymysmerkki.

        "Toivon, että mietittäisiin ensin lomautuksia ennen kuin irtisanotaan", Ihalainen sanoi toimittajille Porvoossa järjestetyssä seminaarissa.

        Hän kommentoi syksyn yt-ilmoituksia, joista tuorein on Rautaruukin torstainen ilmoitus 250 työntekijän vähentämisestä.

      • Molempien välineiden
        Eduskunnan puhemies kirjoitti:

        Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma (sd.) kehottaa hallitusta sopuun vanhuspalvelu-uudistuksesta.

        "On aika parantaa ikäihmisten hoivapalveluja niin kotihoidossa, vanhainkodeissa kuin palvelutaloissa. Nyt on käynyt ilmeiseksi, etteivät pelkät suositukset riitä. Siksi tarvitsemme lainsäädäntöä ikäihmisten paremman hoidon toteuttamiseksi", hän korosti lauantaina Lahdessa.

        Molempien välineiden artikkeleissa on vihjailevan ennakkoasenteen lisäksi muutamia karkeita asiavirheitä, jotka asettavatkin jutut aivan oman arvoonsa.

      • Presidentti Tarja Ha
        Pekka Haaviston pres kirjoitti:

        Pekka Haaviston presidentinvaalikampanjan suuri ongelma oli pieni joukko vihreitä, jotka kampittivat kampanjaa. Tällaisen kuvan antaa tänään torstaina julkaistava kirja Sydänten presidentti (Helsinki-kirjat).

        Kirjoittajat, Haaviston kampanjapäällikkö Riikka Kämppi ja kirjailija ja viestintäammattilainen Jussi Lähde, mainitsevat nimeltä vihreiden puoluesihteerin Panu Laturin.

        Kämpin mukaan "Panu Laturin johdolla pieni osa vihreistä ryhtyi kapinoimaan ja lyömään kapuloita rattaisiin vielä silloinkin, kun tavoiteltu toinen kierros koitti."

        Presidentti Tarja Halonen lähtee hallituksen puheenjohtajaksi vasta perustettuun Helsinki Sustainability Centeriin. Voittoa tuottamattoman konsulttiyrityksen tarkoituksena on tuottaa nimekkään kansainvälisen verkostonsa avulla tietoa kestävän kehityksen päättäjille.

        ”Kauppaan kestävää kehitystä maailmalle siinä, missä Ahtisaari rauhaa”, Halonen kuvasi uutta pestiään.

        Keväällä presidentin tehtävät jättänyt Halonen kertoi toimivansa kansainvälisissä verkostoissa vielä jonkin verran "tuoreustakuulla".

      • Halosen mukaan häne
        Kiitos presidentinva kirjoitti:

        Kiitos presidentinvallan ja valtaoikeuksien puolustamisesta.
        Kiitos Natoon liittymisen vastustamisesta ja yleisenasevelvollisuuden puolesta puhumisesta.
        Kiitos raskaasta ja kuluttavasta rupeamasta suomalaisen hyvinvoinnin, jaksamisen ja pärjäämisen puolesta.
        Kiitos toimimisesta vastavoimana pääministerille ja kokoomusjohtoiselle kohkaamiselle, joka tuntuu närästävän myös kansansuosikki Sauli Niinistöä.

        Halosen mukaan hänen puheenjohtajuutensa yhtiössä ei ole täyspäiväinen toimi. Kyseessä on verkosto, jossa presidentti ja yhtiön jäsenet voivat viedä asioita eteenpäin ja auttaa toinen toisiaan.

        Palkkiostakaan ei ole vielä sovittu muuta kuin, että se on kohtuullinen ja presidentin päätettävissä. "En usko, että mitään palkkiota saankaan", Halonen kuittaa.

      • Presidentti Sauli Ni
        Väyrynen, Lipponen, kirjoitti:

        Väyrynen, Lipponen, Niinistö ja Haavisto varmaankin pystyisivät hoitamaan Venäjä-suhteita asiallisesti. Mitään radikaaleja eroja tuossa asiassa ei noiden ehdokkaiden välillä tässä kysymyksessä nähdäkseni ole. Ehkä Väyrysellä olisi parhaat edellytykset hoitaa niitä ministeritaustansa perusteella. Soini olisi siinä suhteessa isompi kysymysmerkki.

        Presidentti Sauli Niinistö haluaa lastensuojeluasiat pois politiikan pöydältä. Niinistön mukaan asiat kuuluvat lastensuojeluviranomaisille, ja hän pitää viranomaisten yhteistyötä tärkeänä.

      • "Tiedotusvälineet ta
        Väyrynen kritisoi Ni kirjoitti:

        Väyrynen kritisoi Niinistöä siitä, että Kreikan tukipakettiasian yhteydessä Niinistö olisi ollut jälkiviisas ja samalla "potki kintuille" Jyrki Kataista (kok). Niinistö vastasi, että Väyrynen puhuu omiaan ja esittää täysin mahdottomia.

        "Tiedotusvälineet tavoittavat hyvin suuren joukon, ja median tietoa ajatellaan edelleen virallisena tietona ja totuutena. Silloin faktojen pitäisi olla kohdallaan", Arhinmäki sanoo.

      • Ilta-Sanomien ja Il
        Väyrynen, Lipponen, kirjoitti:

        Väyrynen, Lipponen, Niinistö ja Haavisto varmaankin pystyisivät hoitamaan Venäjä-suhteita asiallisesti. Mitään radikaaleja eroja tuossa asiassa ei noiden ehdokkaiden välillä tässä kysymyksessä nähdäkseni ole. Ehkä Väyrysellä olisi parhaat edellytykset hoitaa niitä ministeritaustansa perusteella. Soini olisi siinä suhteessa isompi kysymysmerkki.

        Ilta-Sanomien ja Iltalehden teettämissä mittauksissa oli havaittavissa pieniä mutta kiinnostavia liikahduksia. Niistä yksi jäi vaivaamaan niin paljon mieltäni, että päätin ottaa sen täällä koko porukan pohdinnan alle.

        Molemmat mittaukset näyttivät, että kokoomus ja demarit olisivat kärjessä, mutta loppukesästä alkanut ja syyskuussa jatkunut Perussuomalaisten nousu olisi hyytynyt. Muutokset ovat niin pieniä, että tässä voi olla kysymys virhemarginaalin tekemistä tepposista. mutta jotenkin tuntuu, ettei Perussuomalaisilla ole mennyt viimeisinä vaaliviikkoina aivan putkeen.

      • "Olen pohtinut, jout
        Vihreiden ehdokas on kirjoitti:

        Vihreiden ehdokas on lyöty lukkoon ja Haavisto voi saada nostetta kampanjaansa yli puoluerajojen, kiistämättä fiksu mies kun on, mutta voi sitä loanheiton määrää, minkä joutuukaan sietämään.

        "Olen pohtinut, joutuvatko tiedotusvälineet yksinkertaistamaan totuutta, kun markkinalogiikka kahlitsee journalismia entistä enemmän. Esimerkiksi kulttuurijournalismin tila supistuu selvästi ja sivumäärät vähenevät."

      • Oppositiopuolue kesk
        Presidentti Halonen kirjoitti:

        Presidentti Halonen on siinäkin asiassa tehnyt arvokasta työtä ihmisoikeuksien ja tasa-arvon hyväksi.

        Oppositiopuolue keskusta epäili hallituksen neuvottelutaitoa.

        "Hallitus on ottanut riskin korostamalla tavoitteistaan vain unionin rahoituksen leikkaamista", sanoi Jari Leppä (kesk).

      • Pääministeri Jyrki K
        Halu jakaa maailma m kirjoitti:

        Halu jakaa maailma meihin ja vastustajiin istuu syvällä ihmisluonnossa. Aivan liian monet poliitikot ovat käyttäneet tätä hyväkseen ja ratsastaneet eteenpäin viholliskuvia rakentamalla. Ja aivan liian usein kansa on lammasmaisesti julistanut heidät johtajikseen. Pahimmillaan ollaan ajauduttu vihan kierteeseen, jossa vastapuolen koventuva retoriikka lisää kovien keinojen kannatusta toisella puolella. Viha ruokkii vihaa. Siksi olen ylpeä suomalaisista, että he äänestivät enemmän sillanrakentajaa kuin muurinpystyttäjiä.

        Pääministeri Jyrki Kataisen (kok) mielestä eurokriisin hoitaminen on nopeimmin vaikuttava keino Suomenkin talousongelmien ratkaisemiseen. Hän sanoi Radio Suomen pääministerin haastattelutunnilla suhtautuvansa nyt toiveikkaammin eurokriisin hoitamiseen kuin muutama kuukausi sitten.

        Katainen kirjasi kolme keskeistä ongelmaa. Kansainvälisen talouskriisin ja eurokriisin lisäksi ongelmina ovat Suomen talouden rakennemuutokset ja väestön ikääntyminen, joka merkitsee työvoiman vähentymistä.

      • HS-gal­lu­pis­sa kan
        Dragsvikin varuskunn kirjoitti:

        Dragsvikin varuskunnan säilyttäminen sovittiin jo kesän hallitusneuvotteluissa, europarlamentaarikko Carl Haglund sanoi perjantaina Hufvudstadsbladetin verkkolehden haastattelussa.

        Haglund osallistui Rkp:n riveissä hallitusneuvotteluihin.

        Myös HS kertoi heinäkuun lopussa, että Dragsvik suojattiin hallitusneuvotteluissa. Perussuomalaiset olivat ehdottaneet ennen vaaleja Dragsvikin varuskunnan lakkauttamista. Hallituslähteiden mukaan hallitusohjelman kirjaus ”ruotsinkielisen varusmieskoulutuksen turvaamisesta” oli viesti juuri perussuomalaisille.

        HS-gal­lu­pis­sa kan­sa an­toi par­haat ar­vo­sa­nat eu­roop­pa­mi­nis­te­ri Ale­xan­der Stub­bil­le (kok), kult­tuu­ri­mi­nis­te­ri Paa­vo Ar­hin­mäel­le (vas) ja pää­mi­nis­te­ri Jyr­ki Ka­tai­sel­le (kok). Hei­koim­mat ar­viot sai­vat puo­lus­tus­mi­nis­te­ri Ste­fan Wal­lin (r), pe­rus­pal­ve­lu­mi­nis­te­ri Ma­ria Gu­ze­ni­na-Ric­hard­son (sd) ja si­sä­mi­nis­te­ri Päi­vi Rä­sä­nen (kd).

      • Mitkä ovat Salen arv
        Keskustan presidentt kirjoitti:

        Keskustan presidenttiehdokkaan Paavo Väyrysen kampanjamukien myynnistä ei aloiteta esitutkintaa. Helsingin poliisin mukaan asiassa ei ole syytä epäillä rikosta.

        Paavo ja Vuokko -mukit olivat talven presidentinvaalien hittituote. Niitä myytiin yli 400 000 eurolla.

        Poliisille tehdyssä tutkintapyynnössä epäiltiin, ettei keskusta maksanut mukimyynnin tuotoista veroja.

        Mitkä ovat Salen arvot? Palkkojen laskeminen, inflaation kiihdyttäminen, kansan kurjistaminen, Suomen tyhjentäminen ja liittäminen NATOon.

      • Historia opettaa, et
        "Puna-Halonen" on ha kirjoitti:

        "Puna-Halonen" on haukkumanimi entiselle perusdemarille eikä homotanssiaisten käyttökään ole muutaman vieraan vuoksi asiallista? Onhan vieraita kuitenkin liki tuhat. asiatonta ja homofobista roskaa.

        Historia opettaa, että aikakaudet jolloin Suomi on "kuulunut itään" ovat olleet Suomelle edullisia. YYA-aika merkitsi Suomelle ylpeyden ja voiman vuosia.

      • Kiitos Jennille, ole

      • Brittien virallista
        Suomesta piirtyi vii kirjoitti:

        Suomesta piirtyi viime vuonna maailman viestimissä uudenlainen kuva: EU:n mallioppilaana pidetty maa paljastuikin änkyräksi Suomen vaadittua Kreikalta vakuuksia ja vastustettua Bulgarian ja Romanian Schengen-jäsenyyttä.

        Kyseisissä maissa Suomea kritisoitiinkin voimakkaasti. Romanian presidentti Traian Basescu syytti paikallisissa viestimissä Suomea "epäeurooppalaiseksi".

        Bulgarialaislehdissä Suomen toimintaa pidettiin kohtuuttomana ja epäoikeudenmukaisena. Kreikkalaislehdissä herättivät huomiota Timo Soinin kommentit "ei makseta etelän laiskimuksille".

        Brittien virallista ryhmää johtivat Lord Balfour of Burleigh ja George Bruce. He tapasivat marsalkka Mannerheimin ja presidentti Risto Rytin toukokuun 4. päivä 1940. Tapaamisen aiheena oli anteeksipyyntö. Britit pahoittelivat sitä, britit hidastelivat Suomen auttamisessa, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen 30.11.1939.

        Brittien lupailema sotilasapu jäi lopulta pelkäksi suunnitelmaksi. Länsivaltojen joukkoja ei Suomeen tullut. Neuvostoliitto laskettiin tuolloin Saksan ystäväksi maiden välisen hyökkäämättömyyssopimuksen takia. Britannia oli puolestaan sodassa Saksaa vastaan.

      • Vähennysoikeutta raj
        Historia opettaa, et kirjoitti:

        Historia opettaa, että aikakaudet jolloin Suomi on "kuulunut itään" ovat olleet Suomelle edullisia. YYA-aika merkitsi Suomelle ylpeyden ja voiman vuosia.

        Vähennysoikeutta rajataan sekä kotimaisilta että ulkomaisilta yrityksiltä. Se koskee kotimaisia ja rajat ylittäviä korkosuorituksia.

      • Juristi Sale ei osaa
        Pää­hal­li­tus­puo­l kirjoitti:

        Pää­hal­li­tus­puo­lueet eli ko­koo­mus ja Sdp ovat eri miel­tä sii­tä, kuin­ka tär­keä yh­den pro­sen­tin ali­jää­mä­ta­voi­te on. Edus­kun­nan val­tio­va­rain­va­lio­kun­nan pu­heen­joh­ta­jan Kim­mo Sa­sin (kok) mie­les­tä kir­jaus­ta on "eh­dot­to­mas­ti" nou­da­tet­ta­va.

        Juristi Sale ei osaa lukea lakitekstejä. Niissä ei säädetä, että Suomen pitäisi paikata Naton rahapulassa hoitamatta jättämiä tehtäviä. Ei ole kysymys pohjoismaisesta yhteistyöstä, vaan Naton tehtävien hoitamisesta Suomen kansan veronmaksajien laskuun.

      • Ensimmäisenä naispre
        Anne-Liisa Palmu ver kirjoitti:

        Anne-Liisa Palmu vertaa globaalia yritystä maapalloa kiertävään avaruusalukseen.
        "- Alus zoomailee yläilmoista paikkaa, johon olisi järkevä laskeutua toviksi. Sitten kun alus laskeutuu, se pudottaa imuriputket alas, ja aikansa ravintoa imettyään se lähtee taas jatkamaan matkaa.

        Ensimmäisenä naispresidenttinä Halonen on ollut empaattinen koko kansan maan äiti, joka on toistuvasti puheissaan muistuttanut tasa-arvoon pyrkimisestä, oikeudenmukaisuuden tavoitteesta ja ennenkaikkea, toiminut vastavoimana kokoomuslaisten voimakkaalle natottamiselle.

      • Metsäylioppilaat jat
        Nelosen uutiset kysy kirjoitti:

        Nelosen uutiset kysyi Niinistöltä, kumpi olisi mieluisampi vastustaja toiselle kierrokselle, Soini vai Väyrynen.
        - Minulla ei ole mitään suosikkeja siinä suhteessa. Puhun itse aika suoraan ja toivon suorapuheisen vastustajan, jos toiselle kierrokselle itse pääsen, Niinistö sanoo.

        Metsäylioppilaat jatkoivat perinnettä, joka on alkanut jo vuonna 1963 presidentti Kekkosen aikana. Ylioppilaat lahjoittivat presidenttiparille komean joulukuusen, joka on kasvanut Hyvinkäällä. Glögiä ja kuusipipareita nauttiessaan presidenttipari ja vieraat keskustelivat mm. kuusikaupasta ja kuusiviljelystä. Maataloustuottajien Vehmaan yhdistys toi puolestaan joulupöytään rypsiporsaan kinkun. Kinkkukin on pitkä perinne, sillä se tuotiin presidentille 16. kerran.

      • Suurimmat lisäystoiv
        Anne-Liisa Palmu ver kirjoitti:

        Anne-Liisa Palmu vertaa globaalia yritystä maapalloa kiertävään avaruusalukseen.
        "- Alus zoomailee yläilmoista paikkaa, johon olisi järkevä laskeutua toviksi. Sitten kun alus laskeutuu, se pudottaa imuriputket alas, ja aikansa ravintoa imettyään se lähtee taas jatkamaan matkaa.

        Suurimmat lisäystoiveet koskivat perusväylänpidon ja perusradanpidon rahoitusta, joihin kumpaankin esitettiin 100 miljoonan euron lisäystä. Ministeriön menojen lyöminen lukkoon vaatikin noin 110 äänestystä.

      • Aika hyvin se Sauli
        Lipposen vastaisku kirjoitti:

        Lipposen vastaisku

        Lipponen ei kuitenkaan anna arvostelussaan periksi. SDP:n veteraanipoliitikko muistuttaa Jussi Niinistön puheesta eduskunnassa viime syksynä. Tuolloin Niinistö sanoi, että "poistaa varmistimen, kun kuulee sanan demokratia". Lipposen mukaan Niinistö pitää parlamentarismia kansanvallan heikentämisenä.

        Samalla Lipponen haluaa antaa Niinistölle oppitunnin Suomen tasavallan synnyn vaiheista.

        - J. Niinistö unohtaa, että Suomen hallitusmuodon perustaksi tuli vuonna 1919 eduskuntakeskeinen parlamentaarinen järjestelmä, Lipponen muistuttaa.

        Aika hyvin se Sauli on pystynyt "suvereenisen älykkyytensä ja valtiomiestaitonsa" peittämään, kun niistä kummastakaan ei ole mitään näyttöä tähän mennessä tullut.

        Rintaasi voi pakahduttaa vaikkapa oireileva sydän, joten jospa menisit lääkäriin.

      • http://www.talousela

      • Sauli on osoittanut
        kansainvälinen lehdi kirjoitti:

        kansainvälinen lehdistö, etenkin Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa, veti valitettavan hätiköidyt ja väärät johtopäätökset Oslon iskusta ennen kuin teon tekijä oli edes selvillä. Etenkin englanninkielisen lehdistön ensireaktio Oslon tapahtumiin oli välittömästi määritellä se terrorismiksi, ja useat ”asiantuntijat” osoittivat syyttävällä sormella kohti al-Qaidaa. Oslon murhien tekijän motiivia ja toteutusta pyrittiin etenkin yhdysvaltalaisessa mediassa selittämään “al-Qaidalta opittuna”. Etuliitteenä käytettiin lähes johdonmukaisesti islamiterrorismia tai al-Qaida -yhteyksiä vielä senkin jälkeen, kun tekijän tausta ja motiivit olivat selvillä.

        Sauli on osoittanut olevansa TODELLINEN SUOMALAINEN, joka on SUOMELLA TÖISSÄ. Upeaa Sauli!

      • Ehdottoman tärkeä po
        Metsäylioppilaat jat kirjoitti:

        Metsäylioppilaat jatkoivat perinnettä, joka on alkanut jo vuonna 1963 presidentti Kekkosen aikana. Ylioppilaat lahjoittivat presidenttiparille komean joulukuusen, joka on kasvanut Hyvinkäällä. Glögiä ja kuusipipareita nauttiessaan presidenttipari ja vieraat keskustelivat mm. kuusikaupasta ja kuusiviljelystä. Maataloustuottajien Vehmaan yhdistys toi puolestaan joulupöytään rypsiporsaan kinkun. Kinkkukin on pitkä perinne, sillä se tuotiin presidentille 16. kerran.

        Ehdottoman tärkeä politiikan alue eli ulkopolitiikka oli uskottavissa, luotettavissa käsissä, kun Halonen oli Suomen ruorissa.

      • Jääkiekkotermein…SE
        "Olen pohtinut, jout kirjoitti:

        "Olen pohtinut, joutuvatko tiedotusvälineet yksinkertaistamaan totuutta, kun markkinalogiikka kahlitsee journalismia entistä enemmän. Esimerkiksi kulttuurijournalismin tila supistuu selvästi ja sivumäärät vähenevät."

        Jääkiekkotermein…SE ON SIINÄ!

        Jaa mikä?

        Kun 7 vuotta sitten sain sähköpostiini viestin, jossa tarjottiin helppoa diiliä pisipäiden hämmentäjänä, luulin sitä ensin vitsiksi. Olin vuoden verran huvikseni juoksuttanut idiootteja ihan omaksi huvikseni ja nyt siitä tarjottiin jopa pientä korvausta. Nice. Kuka diilin tarjosi, kuka maksoi ja mitä maksoi ovat sinänsä toissijaisia asioita. Sanotaan, että hyvin pienellä vaivalla tienasi 7 vuodessa hyvälaatuisen pikkuauton erittäin vähäisellä päivittäisellä panostuksella ja sivuhupina sai nähdä kaikenmaailman ”älypäiden” raivokohtauksia.

        Mutta nyt se loppuu. Moni kyseli Niinistön tultua valituksi, että mitä se jäpä yhä palstalla riehuu, miksei se lopeta. Syy: diili oli vuoden 2013 loppuun. Hyvä niin. Olen nimittäin aivan h-vetin kyllästynyt palstan perusaiheisiin: jaaritteluun Koiviston konklaavista, punikin huuteluun, Halosen R-vikaan, kahteen vuoteen DDR-komiteassa, vuoden pestiin SETA:n johdossa sekä muuhun ala-arvoiseen koulukiusaamiseen ja lapselliseen p-skanjauhamiseen. Täydellisen epä-älyllistä roskaa uudestaan ja uudestaan, päivästä toiseen, vieläpä niin, että 90% kaikesta asiattomasta roskapostista tulee samalta änkyrältä.

        Eipä ole muissakaan ”vastustajissa” ollut kehumista. Matkan varrelle ovat hyytyneet Matti Keränen (ei uskalla enää nimellään kirjoitella, joko poliisi otti yhteyttä?), Loimaan Matti (liekö jo kuollut), City-Keskusta eli Seppo Hietanen ja monet muut. Helinä-keiju jaksaa yhä yksinpuhella konklaavistaan, taitaa talous olla yhä ruvella, kun ei pääse kaunastaan eroon? Eniten iloitsen kuitenkin siitä, että Niinistössä ei ole kehumista.

        Palstan Niinistö-kehut ovat lähinnä lauseen latteuksia tai sitten ihastellaan yhtä latuskaa ja väritöntä Jenniä.
        On varmaan hupaisaa kurkata palstaa kuukauden päästä, kun sivu on täynnä pusi pusi Jenni-viestejä. Sepä vasta antaa mainion kuvan poliittisesta Niinistön merkityksestä. Tuskin maltan odottaa, että kuherruskuukausi median kanssa loppuu ja Niinistöltäkin aletaan perätä mielipiteitä ja arvojohtajuutta pelkän edustamisen sijaan. Eiköhän tyhmempikin ne pöytätavat opi vaikka ensiksi olisikin epävarma mikä haarukka käteen kuuluu? En ole siksi Niinistön alusta vaikuttunut.

        En muuten odota tämän avauksen säilyvän palstalla, mutta laitan sen uudestaan muutaman kerran, että asianosaiset sen näkevät ja turha ihmettely jää pois. En voi kyllin alleviivata miten alamittaisina kuzipäinä ja juntteina pidän muutamia teistä. Ikävä ei tule. Syökää p-skaa syylät, senkun valitatte.

        Ps. Ai niin, minua on muuten ihan turha lesbotella vaikka naisista pidänkin. Vannon raamatun, äitini, lasteni ja ihan minkä puolesta hyvänsä haluatte, että sukupuoleni on mies. Ikä hiukan yli 50, vaimoni n. 20 vuotta nuorempi. Tämän päivän vastailen ketjuun, jos jollain on kysyttävää tai sanomista. Idioottien itkupotkuraivareihin en vastaa kuin ” voi voi”.

        31.12.2012

      • Niinistölle kansalta
        ”- Lähi-idän joukkot kirjoitti:

        ”- Lähi-idän joukkotuhoaseeton vyöhyke olisi merkittävä panos sekä aseidenriisunnalle ja joukkotuhoaseiden leviämisen estämiselle että alueelliselle ja maailmanlaajuiselle turvallisuudelle.

        Niinistölle kansalta huipputodistus - Halonen ei yltänyt samaan.

      • Sunnuntaisuomalainen
        Presidentti Tarja Ha kirjoitti:

        Presidentti Tarja Halonen löi maanantaina Suomen Rahapajalla ensimmäisen tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden juhlarahan. Julkistamisen yhteydessä Halonen kommentoi myös Finnairin bonuskohua.

        " Ihmiset haluavat osallistua tuloksen tekemiseen omalla työllään, mutta haluavat myös, että heitä kohdellaan ihmisinä myös työpaikan ulkopuolella. Kohtuullinen osuus tuloksesta ja vastuusta kuuluu jokaiselle", Halonen sanoo Nelosen uutisten haastattelussa.

        Sunnuntaisuomalainen: Niinistö ohitti Halosen keskiarvollaan

      • Eduskunnan puhemies
        Pääministeri Jyrki K kirjoitti:

        Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) sanoo, että hallitus tukee presidentin paikan jättävää Tarja Halosta YK:n työjärjestön ILO:n pääjohtajaksi, jos tämä pyrkii tehtävään, Savon Sanomat kertoo.

        Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö katsoo, että Suomi ja muut euromaat ovat olleet liian helläkätisiä myöntäessään tukia velkaantuneille maille. Niinistö ei kuitenkaan suoraan vastustanut tukia."

      • Miksi valitat ylläpi
        Jääkiekkotermein…SE kirjoitti:

        Jääkiekkotermein…SE ON SIINÄ!

        Jaa mikä?

        Kun 7 vuotta sitten sain sähköpostiini viestin, jossa tarjottiin helppoa diiliä pisipäiden hämmentäjänä, luulin sitä ensin vitsiksi. Olin vuoden verran huvikseni juoksuttanut idiootteja ihan omaksi huvikseni ja nyt siitä tarjottiin jopa pientä korvausta. Nice. Kuka diilin tarjosi, kuka maksoi ja mitä maksoi ovat sinänsä toissijaisia asioita. Sanotaan, että hyvin pienellä vaivalla tienasi 7 vuodessa hyvälaatuisen pikkuauton erittäin vähäisellä päivittäisellä panostuksella ja sivuhupina sai nähdä kaikenmaailman ”älypäiden” raivokohtauksia.

        Mutta nyt se loppuu. Moni kyseli Niinistön tultua valituksi, että mitä se jäpä yhä palstalla riehuu, miksei se lopeta. Syy: diili oli vuoden 2013 loppuun. Hyvä niin. Olen nimittäin aivan h-vetin kyllästynyt palstan perusaiheisiin: jaaritteluun Koiviston konklaavista, punikin huuteluun, Halosen R-vikaan, kahteen vuoteen DDR-komiteassa, vuoden pestiin SETA:n johdossa sekä muuhun ala-arvoiseen koulukiusaamiseen ja lapselliseen p-skanjauhamiseen. Täydellisen epä-älyllistä roskaa uudestaan ja uudestaan, päivästä toiseen, vieläpä niin, että 90% kaikesta asiattomasta roskapostista tulee samalta änkyrältä.

        Eipä ole muissakaan ”vastustajissa” ollut kehumista. Matkan varrelle ovat hyytyneet Matti Keränen (ei uskalla enää nimellään kirjoitella, joko poliisi otti yhteyttä?), Loimaan Matti (liekö jo kuollut), City-Keskusta eli Seppo Hietanen ja monet muut. Helinä-keiju jaksaa yhä yksinpuhella konklaavistaan, taitaa talous olla yhä ruvella, kun ei pääse kaunastaan eroon? Eniten iloitsen kuitenkin siitä, että Niinistössä ei ole kehumista.

        Palstan Niinistö-kehut ovat lähinnä lauseen latteuksia tai sitten ihastellaan yhtä latuskaa ja väritöntä Jenniä.
        On varmaan hupaisaa kurkata palstaa kuukauden päästä, kun sivu on täynnä pusi pusi Jenni-viestejä. Sepä vasta antaa mainion kuvan poliittisesta Niinistön merkityksestä. Tuskin maltan odottaa, että kuherruskuukausi median kanssa loppuu ja Niinistöltäkin aletaan perätä mielipiteitä ja arvojohtajuutta pelkän edustamisen sijaan. Eiköhän tyhmempikin ne pöytätavat opi vaikka ensiksi olisikin epävarma mikä haarukka käteen kuuluu? En ole siksi Niinistön alusta vaikuttunut.

        En muuten odota tämän avauksen säilyvän palstalla, mutta laitan sen uudestaan muutaman kerran, että asianosaiset sen näkevät ja turha ihmettely jää pois. En voi kyllin alleviivata miten alamittaisina kuzipäinä ja juntteina pidän muutamia teistä. Ikävä ei tule. Syökää p-skaa syylät, senkun valitatte.

        Ps. Ai niin, minua on muuten ihan turha lesbotella vaikka naisista pidänkin. Vannon raamatun, äitini, lasteni ja ihan minkä puolesta hyvänsä haluatte, että sukupuoleni on mies. Ikä hiukan yli 50, vaimoni n. 20 vuotta nuorempi. Tämän päivän vastailen ketjuun, jos jollain on kysyttävää tai sanomista. Idioottien itkupotkuraivareihin en vastaa kuin ” voi voi”.

        31.12.2012

        Miksi valitat ylläpidolle saadessa pskan vastapallona naamallesi?
        Eikö sisu riitä pojalla?
        Ottaako kupoliin?

      • "Pitäisi ehkä olla v
        Presidentti Tarja Ha kirjoitti:

        Presidentti Tarja Halonen löi maanantaina Suomen Rahapajalla ensimmäisen tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden juhlarahan. Julkistamisen yhteydessä Halonen kommentoi myös Finnairin bonuskohua.

        " Ihmiset haluavat osallistua tuloksen tekemiseen omalla työllään, mutta haluavat myös, että heitä kohdellaan ihmisinä myös työpaikan ulkopuolella. Kohtuullinen osuus tuloksesta ja vastuusta kuuluu jokaiselle", Halonen sanoo Nelosen uutisten haastattelussa.

        "Pitäisi ehkä olla vähän harkitsevaisempi näiden kirjoitusten kanssa. Ehkä pitäisi kirjoittaa tarkemmin, mitä tarkoittaa."

      • Viime viikolla Niini
        Kylmä totuus on, ett kirjoitti:

        Kylmä totuus on, että USA on nyt sotinut 10 vuotta, suurimman osan aikaa kahdella rintamalla. Rahaa on palanut ja liittolaisia on kupattu. Ja koska emme ole Nato-maa, luojalle ja Haloselle kiitos, emme myöskään ole USA:n kannalta maailman tärkein valtio.

        Viime viikolla Niinistö kommentoi Britannian EU-kansanäänestystä uutiskanava CNN:n haastattelussa. Niinistö kieltää lehtien haastattelussa, että hän olisi tukenut ajatusta kansanäänestyksestä Suomessa kiiteltyään Britannian tulevaa kansanäänestystä.

      • Soinin mukaan vaalik

      • eduskunnan puhemiehe
        Viimeisiä kuukausiaa kirjoitti:

        Viimeisiä kuukausiaan tasavallan presidentin virkaa hoitava Tarja Halonen saa HS-raadilta tyydyttävän arvosanan kahdesta virkakaudestaan. Raadin kouluarvosanojen keskiarvo on 7,93. Numero pyöristyy kahdeksikkoon.

        Useimmat vastaajat ovat melko tyytyväisiä maan ensimmäiseen naispresidenttiin. Halosen katsotaan raivanneen tasa-arvolle tietä sekä omalla esimerkillään että tekemillään aloitteilla. Toisaalta monen mielestä Halonen on toisella presidenttikaudellaan esiintynyt arvojohtajana vaisummin kuin 2000-luvun alkupuolella.

        eduskunnan puhemiehen Eero Heinäluoman (sd) väläyttämä kansanedustajien palkkioiden alennus ei saanut ilmaa siipiensä alle.

        Johannes Koskinen (sd) kysyi, kannattaisiko lainmuutoksen yhteydessä harkita myös presidentin palkkion asettamista verolle. Verottomuutta puolusti keskustelussa useaan otteeseen Zyskowicz.

      • Vuoden katsotuin ohj
        Molemmat ruotsalaise kirjoitti:

        Molemmat ruotsalaiset päivälehdet kommentoivat naureskellen Salen ja Jennin viime hetken ruotsin preppauskurssia, kun kummaltakaan ei tuo toinen kotimainen oikein suju. Euroviisumaana Aftonbladet pilkkasi Niinistön puhetta, ei tankero-englanniksi vaan tankero-ruotsiksi.
        "- Äta ny? Vad?", solkotti Niinistö kun kuningas sitten viittoili käsin tätä sitten ruokapöytään päin ja vaihtoi kielen englanniksi.

        Lehdet kommentoivat, että se edellinen puhui sentään sujuvaa ruotsia eikä vaikuttanut siltä kuin olisi BB-talosta karannut.

        Ja taas sai hävetä.

        Vuoden katsotuin ohjelmahan Itsenäisyyspvän bileet taas olivat, mutta Niinistön "historialliset" ensimmäiset bileet hävisivät odotetusti vuoden takaisille , presidentti Halosen emännöimille selvästi.
        http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013020616642404_uu.shtml

        Vuonna 2011 itsenäisyyspäivän juhlallisuuksia seurasi televisiosta yli 2 300 000 katsojaa, nyt utelijaita oli runsas 100 000 vähemmän, vain 2 190 000.

        Tuskin kukaan odotti muunlaista tulosta?

      • Yltiöliberalistinen
        Presidentti armahti kirjoitti:

        Presidentti armahti vuosina 2010–2011 seitsemän miestä, jotka olivat kieltäytyneet joko asevelvollisuudesta tai siviilipalveluksesta. Kaikissa tapauksissa korkein oikeus olisi hylännyt anomukset. Osa miehistä oli ehtinyt istua vankilassa, osa ei.
        Vain kaksi asevelvollisuudesta kieltäytyneen armahdushakemusta hylättiin näiden kahden vuoden aikana.

        Yltiöliberalistinen Sale luulee, että kansalla menee paremmin, kun pankkitoiminta on vapaata ja rippeitä tippuu Suomeenkin. Mutta tämä pankkikriisi ja veronmaksajien kyniminen ei pääty, ennenkuin pankkitoiminta säännöstellään. Säännöstelyä ei tule, ennen kokoomus ja Sale menettävät valtansa. Lontoon City pitää hävittää ja muut kaikki petos ja kavallusporukat.

      • Puolustusvoimat hank
        Pohjoismaiden vihary kirjoitti:

        Pohjoismaiden viharyhmiä on seurattava tarkemmin, sanoo presidentti Tarja Halonen.

        "Tietysti netissä on vaikea kontrolloida materiaalia, sillä kuka vain voi julkaista mitä vain", Halonen kommentoi keskiviikkona MTV3:lle Naantalin Kultarannassa.

        Puolustusvoimat hankkii Venäjältä PKM-konekiväärejä ja niiden varaosia.

        Puolustusvoimien mukaan hankinnan arvonlisäverollinen arvo on 3,1 miljoonaa euroa. Hankinta on käynnistetty viime vuonna.

        Hankittavat konekiväärit ovat samanlaisia kuin Puolustusvoimien aiemmin käyttöönsä hankkimat PKM-konekiväärit. Kauppaan sisältyvillä varaosilla turvataan nyt hankittavien ja Maavoimille aiemmin hankittujen konekiväärien elinkaari vuoteen 2020.

      • Haglund viittaa Soin
        Pääministeri Jyrki K kirjoitti:

        Pääministeri Jyrki Kataisen (kok) mielestä eurokriisin hoitaminen on nopeimmin vaikuttava keino Suomenkin talousongelmien ratkaisemiseen. Hän sanoi Radio Suomen pääministerin haastattelutunnilla suhtautuvansa nyt toiveikkaammin eurokriisin hoitamiseen kuin muutama kuukausi sitten.

        Katainen kirjasi kolme keskeistä ongelmaa. Kansainvälisen talouskriisin ja eurokriisin lisäksi ongelmina ovat Suomen talouden rakennemuutokset ja väestön ikääntyminen, joka merkitsee työvoiman vähentymistä.

        Haglund viittaa Soinin haastatteluun helmikuulta 2009. Siinä Soini sanoo, että oikeudessa rasismista tuomion saanut henkilö ei voi olla perussuomalaisten jäsen. Sittemmin tuomio tuli puolueen kansanedustajalle, mutta lähtöä ei tullut.

        "Ei ole hyväksyttävää, että ensin luvataan selkeä nollatoleranssilinja eikä pidetä siitä kiinni", Haglund sanoo. "Sitten, kun saa kritiikkiä, ei suostuta haastatteluihin eikä keskusteluihin. Se ei ole kovin uskottavaa."

      • Vaikka kiistat Brita
        Presidentti Tarja Ha kirjoitti:

        Presidentti Tarja Halonen ryhtyy YK:n väestökysymyksiin keskittyvän korkean tason työryhmän rinnakkaispuheenjohtajaksi.

        Vaikka kiistat Britannian maksamista pankkibonuksista ovat jättäneet Lontoon yhä enemmän syrjään unionin ytimestä, Saksan valtionvarainministerin Wolfgang Shcäublen mukaan Britannian ero Euroopan unionista olisi katastrofi.

        Kommentit ovat toistaiseksi painokkaimpia Schäublelta tämän yrittäessä välttää sotkua, joka saarivaltion mahdollisesta eroratkaisusta seuraisi.

      • Kuninkaallisia tarvi
        Viimeisiä kuukausiaa kirjoitti:

        Viimeisiä kuukausiaan tasavallan presidentin virkaa hoitava Tarja Halonen saa HS-raadilta tyydyttävän arvosanan kahdesta virkakaudestaan. Raadin kouluarvosanojen keskiarvo on 7,93. Numero pyöristyy kahdeksikkoon.

        Useimmat vastaajat ovat melko tyytyväisiä maan ensimmäiseen naispresidenttiin. Halosen katsotaan raivanneen tasa-arvolle tietä sekä omalla esimerkillään että tekemillään aloitteilla. Toisaalta monen mielestä Halonen on toisella presidenttikaudellaan esiintynyt arvojohtajana vaisummin kuin 2000-luvun alkupuolella.

        Kuninkaallisia tarvitaan lehtien levikin lisäämiseksi. Levikki romahtaisi, jos lehdet kirjoittaisivat oikeista asioista eikä pelkästään hömpästä. Ja siihenhän Jenniä ja Salea tarvitaan. Hömppälehtien kirjoituksiin. Ei siis oikeiden asioiden hoitoon.

      • Toimihenkilöitä edus
        Kylmä totuus on, ett kirjoitti:

        Kylmä totuus on, että USA on nyt sotinut 10 vuotta, suurimman osan aikaa kahdella rintamalla. Rahaa on palanut ja liittolaisia on kupattu. Ja koska emme ole Nato-maa, luojalle ja Haloselle kiitos, emme myöskään ole USA:n kannalta maailman tärkein valtio.

        Toimihenkilöitä edustava ammattiliitto PRO on ilmoittanut aloittavansa toimihenkilöitä koskevan lakon TeliaSonera Finlandissa ja viidessä muussa yrityksessä huomenna keskiviikkona. Lakko kestää torstai-iltaan kello 24:ään asti. PRO:n mukaan lakon syynä on voittoa tuottavan yrityksen huono henkilöstöpolitiikka.

      • Halosenkin parhaat "
        Presidentinvaali on kirjoitti:

        Presidentinvaali on henkilövaali, ei puoluevaali. Toisella kierroksella on ihan uusi peli, jos siihen joudutaan. Omaa suosikkia minulla ei siis ole, joten Halosen väistyessä myös Jäbä väistyy. Siihen asti pidän Teitä vähän liikkeessä ja aiheutan tykytyksiä parille vanhukselle ja yhdelle äänestyikää lähestyvälle, joilla on ollut missio Halosta vastaan.

        Halosenkin parhaat "kouluarvosanat" sunnuntaisuomalaisen gallupeissa olivat presidenttirupeaman alkuvuosilta, kun median myönteisyys vielä vaikutti. Samalla lailla se median suhtautuminen tulee muuttumaan vielä Niinistöönkin, kun kansa kyllästyy lukemaan vain Jennin tyylistä ja lehteä pitää myydä toisella tavalla. Henkselien paikuttelu vajaan vuoden jälkeen on hiukan tyhmää.

      • Vuonna 2011 itsenäis
        Presidentti Tarja Ha kirjoitti:

        Presidentti Tarja Halonen lähtee hallituksen puheenjohtajaksi vasta perustettuun Helsinki Sustainability Centeriin. Voittoa tuottamattoman konsulttiyrityksen tarkoituksena on tuottaa nimekkään kansainvälisen verkostonsa avulla tietoa kestävän kehityksen päättäjille.

        ”Kauppaan kestävää kehitystä maailmalle siinä, missä Ahtisaari rauhaa”, Halonen kuvasi uutta pestiään.

        Keväällä presidentin tehtävät jättänyt Halonen kertoi toimivansa kansainvälisissä verkostoissa vielä jonkin verran "tuoreustakuulla".

        Vuonna 2011 itsenäisyyspäivän juhlallisuuksia seurasi televisiosta yli 2 300 000 katsojaa, nyt utelijaita oli runsas 100 000 vähemmän, vain 2 190 000.

        Tuskin kukaan odotti muunlaista tulosta?

      • Halonen siirtyy perj
        Pohjoismaiden vihary kirjoitti:

        Pohjoismaiden viharyhmiä on seurattava tarkemmin, sanoo presidentti Tarja Halonen.

        "Tietysti netissä on vaikea kontrolloida materiaalia, sillä kuka vain voi julkaista mitä vain", Halonen kommentoi keskiviikkona MTV3:lle Naantalin Kultarannassa.

        Halonen siirtyy perjantaina Moskovasta Pietariin osallistuakseen Itämeri-huippukokoukseen ja tavatakseen muun muassa Venäjän pääministerin Dmitri Medvedevin. Silloin keskustelun keskiöön saattavat nousta kissa-asiat sanan varsinaisessa merkityksessä, sillä Halosen nykyinen kissahan on lahja Medvedeviltä.

      • Luulisi, että näiden
        Presidentti Sauli Ni kirjoitti:

        Presidentti Sauli Niinistön lopputyötutkielmaa ei edelleenkään löydy Turun yliopistosta.

        Vuonna 1974 oikeustieteellisestä tiedekunnasta valmistuneen Niinistön lopputyötutkielma nousi pinnalle ensimmäisen kerran alkuvuodesta presidentinvaalikampanjan aikaan. Tuolloin useat tiedotusvälineet saivat ihmisiltä pyyntöjä selvittää, onko Niinistön opinnäytetyötä ollenkaan edes olemassa, koska sitä ei löydy yliopiston arkistoista.

        Luulisi, että näiden rassukoiden elämä olisi jo helpottanut, kun saa Jennin tätimäistä garderoobia kehua, mutta ei....yhtä tyhjää ja sisällötöntä on homofobisen persuräkättäjän elämä. Siitä sosiaalisesta noususta porvarilliseen kastiin nousemisesta unelmoiden.

      • Miksei Niinistön kut
        http://www.talousela kirjoitti:

        http://www.talouselama.fi/uutiset/miljonaarit omistavat 39 prosenttia maailman varallisuudesta/a2079853

        Miksei Niinistön kutsua Valkoiseen Taloon kuulu? Onko siihen jokin hyvä syy?

        Se lienee ilmeisen kiusallinen kysymys joillekin? Halosen viimeiset 6 vuotta tuota matkaa tiukattiin tauotta palstalla lähes joka päivä ja nyt kysymys on sitten tabu, niinkö? Ei se kuulkaa sananvapauden maassa niin mene, että toiselta tiukataan samaa joka päivä ja toiselta ei lain?

        On sitä ihan asiallista perätä kun ensimmäinen vuosi on takana eikä kutsu ole vaan käynyt? Sen kutsunhan piti tulla saman tien, kuin Manulle illallinen. Kylmä totuus kuitenkin on, että Halonen on käynyt Valkoisessa Talossa kahdesti.

        http://www.hs.fi/kotimaa/Tarja Halonen vieraili Valkoisessa talossa kahdesti/a1305555894123
        Web of Trust

        Niinistö ei presidenttinä kertaakaan. Taitaa Halosen kolmas kerta olla lähempänä kuin Niinistön eka, kävihän presidentti Halonen Venäjälläkin äskettäin. Halosella on 12 vuoden aikana solmitut henkilökohtaiset suhteet olemassa, Niinistö vasta tutustuu vastapelureihinsa.

      • Rintamaveteraaniliit
        Oppositiopuolue kesk kirjoitti:

        Oppositiopuolue keskusta epäili hallituksen neuvottelutaitoa.

        "Hallitus on ottanut riskin korostamalla tavoitteistaan vain unionin rahoituksen leikkaamista", sanoi Jari Leppä (kesk).

        Rintamaveteraaniliiton 45-vuotisjuhlassa Oulussa sunnuntaina tervehdyssanat lausunut Tasavallan presidentti Tarja Halonen peräänkuulutti veteraanien kotikuntien ja valtion vastuuta taata perusoikeuksiin kuuluvien palveluiden saatavuus maan eri osissa. Veteraanien itsenäistä toimintakykyä sekä mahdollisuutta asua kotona mahdollisimman pitikään olisi kaikin tavoin tuettava ja ylläpidettävä, kaikki eivät löydä saatavilla olevaa apua, Halonen huomautti.

    • On tosiaan...

      ...huvittavaa miten Niinistön mollaus alkaa jo näin hyvissä ajoin ja niin kovin perussuomalaisilla teemoilla, kuten pakkoruotsi.

      • Soinin jytkystä

        ...pieni tussahdus. Keisarilla ei ole vaatteita, vain ylipitkä vatsakkaan miehen solmio.

      • kokoomusnuoret hyöty

        kokoomusnuoret hyötyvät itsekin positiivisesta syrjinnästä, kun sekä emopuolue että valtio myöntävät sille tukea.

      • Presidenttiehdokas S
        Soinin jytkystä kirjoitti:

        ...pieni tussahdus. Keisarilla ei ole vaatteita, vain ylipitkä vatsakkaan miehen solmio.

        Presidenttiehdokas Soinilla taitaa olla tekemistä puolueensa yhtenäisyyden kanssa, kun piti kahdet jatkotkin järjestää....hajoaako PerSut kahtia? Olisko sellainen onni?

      • kaikki kolme suurint
        Presidenttiehdokas S kirjoitti:

        kaikki kolme suurinta luokituslaitosta ovat amerikkalaistaustaisia. "He katsovat euroalueen talouden toimintaa vähän eri tavalla kuin täällä katsotaan."

      • EU-parlamentti linja

        EU-parlamentti linjasi toissapäivänä, että naisten osuutta pörssiyhtiöiden johdossa pitäisi saada nostettua tuntuvasti. Parlamentti patistaa komissiota ehdottamaan asiasta lainsäädäntöä, jos vapaaehtoiset toimet eivät tuota tulosta.

      • ihan sama
        kaikki kolme suurint kirjoitti:

        mitä amerikassa katsotaan, eivät jenkit ole jumalia kuin porvareille ja jutkuille.

      • Lähes puolet suomala

        Lähes puolet suomalaisista on sitä mieltä, että julkiset tulot ja menot on pyrittävä tasapainottamaan jo tämän vaalikauden aikana, Suomen Yrittäjien teettämä kysely kertoo.

      • Oikeusministeri Anna

        Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r) kannattaa seksuaalirikollisten lääkekastraatiota, kertoo Ylen uutiset. Henriksson aikoo viedä esityksen syksyllä eduskunnan käsiteltäväksi. Hoito koskisi vuosittain noin kymmentä vankia, ja se olisi vapaaehtoista.

      • "Suomi ei ole sellai

        "Suomi ei ole sellainen paikka, jossa terveys myydään rahasta. Terveys on koko kansan yhteinen asia, ja se kuuluu hoitaa julkisella sektorilla", hän linjasi.

      • Tuore opetusminister
        Presidenttiehdokas S kirjoitti:

        Presidenttiehdokas Soinilla taitaa olla tekemistä puolueensa yhtenäisyyden kanssa, kun piti kahdet jatkotkin järjestää....hajoaako PerSut kahtia? Olisko sellainen onni?

        Tuore opetusministeri Jukka Gustafsson (sd) haluaa peruskouluun lisää opetustunteja, kirjoittaa sanomalehti Keskisuomalainen. Gustafssonin mukaan koulupäiviä olisi varaa pidentää erityisesti peruskoulun ensimmäisillä luokilla.

      • Mauno Koivistosta tu

        Mauno Koivistosta tulee tänään Suomen pisimpään elänyt presidentti. Koiviston syntymästä on kulunut 87 vuotta, 7 kuukautta ja 25 päivää.

      • Huomisessa huippukok
        kaikki kolme suurint kirjoitti:

        kaikki kolme suurinta luokituslaitosta ovat amerikkalaistaustaisia. "He katsovat euroalueen talouden toimintaa vähän eri tavalla kuin täällä katsotaan."

        Huomisessa huippukokouksessa Brysselissä on hänen mukaansa saatava aikaan päätöksiä Kreikasta, jotta kriisin paheneminen entisestään voidaan välttää. Kriisin tartuntavaara muihin maihin on Kataisen mukaan suuri.

        Suomi pitää edelleen kiinni vaatimuksestaan saada Kreikalta vakuuksia. Muutoin Suomi ei osallistu Kreikalle suunniteltuun lisälainaohjelmaan.

      • Vanhan kissan hoitam
        ihan sama kirjoitti:

        Vanhan kissan hoitaminen edellyttää hoitajalta lisääntynyttä empaattisuutta, parempaa huomiokykyä ja nopeampaa reaktiovalmiutta. Ongelmien aikainen havaitseminen on tärkeää, koska kuntoutumisen edellytykset ovat huonommat ja hitaammat kuin nuoremmilla kissoilla.

      • Luottoluokitusyhtiö
        Oikeusministeri Anna kirjoitti:

        Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r) kannattaa seksuaalirikollisten lääkekastraatiota, kertoo Ylen uutiset. Henriksson aikoo viedä esityksen syksyllä eduskunnan käsiteltäväksi. Hoito koskisi vuosittain noin kymmentä vankia, ja se olisi vapaaehtoista.

        Luottoluokitusyhtiö Fitch Ratings on vahvistanut Suomen valtion pitkäaikaisen velan parhaaseen AAA-luokkaan. Jo aiemmin kaksi muuta merkittävää luottoluokittajaa Moody's ja Standard & Poors ovat antaneet Suomelle parhaan luokituksen.

      • Kristillisdemokraatt
        Luottoluokitusyhtiö kirjoitti:

        Luottoluokitusyhtiö Fitch Ratings on vahvistanut Suomen valtion pitkäaikaisen velan parhaaseen AAA-luokkaan. Jo aiemmin kaksi muuta merkittävää luottoluokittajaa Moody's ja Standard & Poors ovat antaneet Suomelle parhaan luokituksen.

        Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen ei aio asettua ehdolle puolen vuoden päästä järjestettävissä presidentinvaaleissa, kertoo Etelä-Suomen Sanomat.

      • Ruotsalaiset iltapäi
        "Suomi ei ole sellai kirjoitti:

        "Suomi ei ole sellainen paikka, jossa terveys myydään rahasta. Terveys on koko kansan yhteinen asia, ja se kuuluu hoitaa julkisella sektorilla", hän linjasi.

        Ruotsalaiset iltapäivälehdet Expressen ja Aftonbladet julkaisivat Expo-lehden painoksen omien viikonloppunumerojensa välissä osoittaakseen solidaarisuutta Larssonia kohtaan.
        Tämän jälkeen uusnatsit räjäyttivät kostoksi Aftonbladetin toimittajan Peter Karlssonin auton. Karlsson ja hänen 8-vuotias poikansa loukkaantuivat iskussa

      • Ruotsalaiset iltapäi
        Mauno Koivistosta tu kirjoitti:

        Mauno Koivistosta tulee tänään Suomen pisimpään elänyt presidentti. Koiviston syntymästä on kulunut 87 vuotta, 7 kuukautta ja 25 päivää.

        Ruotsalaiset iltapäivälehdet Expressen ja Aftonbladet julkaisivat Expo-lehden painoksen omien viikonloppunumerojensa välissä osoittaakseen solidaarisuutta Larssonia kohtaan.
        Tämän jälkeen uusnatsit räjäyttivät kostoksi Aftonbladetin toimittajan Peter Karlssonin auton. Karlsson ja hänen 8-vuotias poikansa loukkaantuivat iskussa

      • Pohjoismaiden vihary
        Huomisessa huippukok kirjoitti:

        Huomisessa huippukokouksessa Brysselissä on hänen mukaansa saatava aikaan päätöksiä Kreikasta, jotta kriisin paheneminen entisestään voidaan välttää. Kriisin tartuntavaara muihin maihin on Kataisen mukaan suuri.

        Suomi pitää edelleen kiinni vaatimuksestaan saada Kreikalta vakuuksia. Muutoin Suomi ei osallistu Kreikalle suunniteltuun lisälainaohjelmaan.

        Pohjoismaiden viharyhmiä on seurattava tarkemmin, sanoo presidentti Tarja Halonen.

        "Tietysti netissä on vaikea kontrolloida materiaalia, sillä kuka vain voi julkaista mitä vain", Halonen kommentoi keskiviikkona MTV3:lle Naantalin Kultarannassa.

      • Turun yliopiston edu
        Kristillisdemokraatt kirjoitti:

        Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen ei aio asettua ehdolle puolen vuoden päästä järjestettävissä presidentinvaaleissa, kertoo Etelä-Suomen Sanomat.

        Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen johtajan Ville Pernaan mielestä luisu kertoo siitä, etteivät keskustan eurokriittiset puheet ole ihmisten mielestä uskottavia.

        "Piikki kiinni -puheet käyvät vähän huonosti kaupaksi, kun ensin on pidetty piikkiä auki", Pernaa sanoo.

      • Alkoholimainontaa yr
        Huomisessa huippukok kirjoitti:

        Huomisessa huippukokouksessa Brysselissä on hänen mukaansa saatava aikaan päätöksiä Kreikasta, jotta kriisin paheneminen entisestään voidaan välttää. Kriisin tartuntavaara muihin maihin on Kataisen mukaan suuri.

        Suomi pitää edelleen kiinni vaatimuksestaan saada Kreikalta vakuuksia. Muutoin Suomi ei osallistu Kreikalle suunniteltuun lisälainaohjelmaan.

        Alkoholimainontaa yritettiin kiristää jo viime kaudella. Eduskunnan enemmistö allekirjoitti lakialoitteen, joka vaati mainonnan rajaamista tuotetietojen esittelyyn.

      • Asunto- ja viestintä
        Ruotsalaiset iltapäi kirjoitti:

        Ruotsalaiset iltapäivälehdet Expressen ja Aftonbladet julkaisivat Expo-lehden painoksen omien viikonloppunumerojensa välissä osoittaakseen solidaarisuutta Larssonia kohtaan.
        Tämän jälkeen uusnatsit räjäyttivät kostoksi Aftonbladetin toimittajan Peter Karlssonin auton. Karlsson ja hänen 8-vuotias poikansa loukkaantuivat iskussa

        Asunto- ja viestintäministeri Krista Kiuru (sd) aikoo kutsua parlamentaarisen työryhmän pohtimaan Yle-uudistusta, kertoo Keskipohjanmaa. Lehden mukaan uudistus aiotaan toteuttaa pikavauhtia loppuvuoteen mennessä.

      • Tässä presidentti Ha
        Tuore opetusminister kirjoitti:

        Tuore opetusministeri Jukka Gustafsson (sd) haluaa peruskouluun lisää opetustunteja, kirjoittaa sanomalehti Keskisuomalainen. Gustafssonin mukaan koulupäiviä olisi varaa pidentää erityisesti peruskoulun ensimmäisillä luokilla.

        Tässä presidentti Halonen on tehnyt ansiokasta työtä maailman naisten hyväksi. Toivottavasti tämä trendi voimistuu ja laajenee. Maailmassa elää satoja miljoonia naisia alistettuina huonoissa elinoloissa.

      • Kaksintaistelussa Re
        kaikki kolme suurint kirjoitti:

        kaikki kolme suurinta luokituslaitosta ovat amerikkalaistaustaisia. "He katsovat euroalueen talouden toimintaa vähän eri tavalla kuin täällä katsotaan."

        Kaksintaistelussa Rehn voittaisi sekä Heinäluoman (60-40) että Soinin (67-33). Heinäluoma puolestaan kukistaisi Soinin prosenttiluvuin 61-39.

      • Vihreiden ehdokas on
        Huomisessa huippukok kirjoitti:

        Huomisessa huippukokouksessa Brysselissä on hänen mukaansa saatava aikaan päätöksiä Kreikasta, jotta kriisin paheneminen entisestään voidaan välttää. Kriisin tartuntavaara muihin maihin on Kataisen mukaan suuri.

        Suomi pitää edelleen kiinni vaatimuksestaan saada Kreikalta vakuuksia. Muutoin Suomi ei osallistu Kreikalle suunniteltuun lisälainaohjelmaan.

        Vihreiden ehdokas on lyöty lukkoon ja Haavisto voi saada nostetta kampanjaansa yli puoluerajojen, kiistämättä fiksu mies kun on, mutta voi sitä loanheiton määrää, minkä joutuukaan sietämään. Soinin kannattajathan jo aloittivat tällä palstalla eritoten Niinistön nälvimisen ikäerosta nuoreen vaimoonsa. Ei tuo siihen jää, rumemmaksi menee kun vaalit lähestyvät.

      • Vihreiden ehdokas on
        Oikeusministeri Anna kirjoitti:

        Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r) kannattaa seksuaalirikollisten lääkekastraatiota, kertoo Ylen uutiset. Henriksson aikoo viedä esityksen syksyllä eduskunnan käsiteltäväksi. Hoito koskisi vuosittain noin kymmentä vankia, ja se olisi vapaaehtoista.

        Vihreiden ehdokas on lyöty lukkoon ja Haavisto voi saada nostetta kampanjaansa yli puoluerajojen, kiistämättä fiksu mies kun on, mutta voi sitä loanheiton määrää, minkä joutuukaan sietämään. Soinin kannattajathan jo aloittivat tällä palstalla eritoten Niinistön nälvimisen ikäerosta nuoreen vaimoonsa. Ei tuo siihen jää, rumemmaksi menee kun vaalit lähestyvät.

      • Niinistön ilmoitus v
        Vihreiden ehdokas on kirjoitti:

        Vihreiden ehdokas on lyöty lukkoon ja Haavisto voi saada nostetta kampanjaansa yli puoluerajojen, kiistämättä fiksu mies kun on, mutta voi sitä loanheiton määrää, minkä joutuukaan sietämään. Soinin kannattajathan jo aloittivat tällä palstalla eritoten Niinistön nälvimisen ikäerosta nuoreen vaimoonsa. Ei tuo siihen jää, rumemmaksi menee kun vaalit lähestyvät.

        Niinistön ilmoitus vesitti myös Timo Soinin mahdollisuudet minimiin. Perussuomalaisten rivit rakoilevat Niinistön suuntaan jo ensimmäisellä kierroksella eikä Timosta ole kunnon haastajaksi.

      • Presidentti Tarja Ha
        Vihreiden ehdokas on kirjoitti:

        Vihreiden ehdokas on lyöty lukkoon ja Haavisto voi saada nostetta kampanjaansa yli puoluerajojen, kiistämättä fiksu mies kun on, mutta voi sitä loanheiton määrää, minkä joutuukaan sietämään. Soinin kannattajathan jo aloittivat tällä palstalla eritoten Niinistön nälvimisen ikäerosta nuoreen vaimoonsa. Ei tuo siihen jää, rumemmaksi menee kun vaalit lähestyvät.

        Presidentti Tarja Halonen toivoo, että Suomen hallitus pystyy syksyn aikana käsittelemään kahta isoa ongelmaa yhtä aikaa. Talouskriisin rinnalla on huolehdittava myös siitä, etteivät rasismi ja vihapuheet lisäänny.

      • Presidentti Halonen
        Vihreiden ehdokas on kirjoitti:

        Vihreiden ehdokas on lyöty lukkoon ja Haavisto voi saada nostetta kampanjaansa yli puoluerajojen, kiistämättä fiksu mies kun on, mutta voi sitä loanheiton määrää, minkä joutuukaan sietämään. Soinin kannattajathan jo aloittivat tällä palstalla eritoten Niinistön nälvimisen ikäerosta nuoreen vaimoonsa. Ei tuo siihen jää, rumemmaksi menee kun vaalit lähestyvät.

        Presidentti Halonen on siinäkin asiassa tehnyt arvokasta työtä ihmisoikeuksien ja tasa-arvon hyväksi.

      • http://theoatmeal.co
        Mauno Koivistosta tu kirjoitti:

        Mauno Koivistosta tulee tänään Suomen pisimpään elänyt presidentti. Koiviston syntymästä on kulunut 87 vuotta, 7 kuukautta ja 25 päivää.

        http://theoatmeal.com/comics/cat_vs_internet

      • SDP:n olisi siis pit
        ihan sama kirjoitti:

        mitä amerikassa katsotaan, eivät jenkit ole jumalia kuin porvareille ja jutkuille.

        SDP:n olisi siis pitänyt antaa periksi Kokoomuksen alv:korotuksille, jotka siirtyis suoraan ruuan ja palveluiden hintoihin koskien juuri vähävaraisimpia kovimmin? Ja samalla suostua tasaveroon veroprogression kiristämisen sijaan, jotta satoja tuhansia tienaavat eivät vaan suuttuisi korotuksista?

      • Presidentti ei enää
        Tuore opetusminister kirjoitti:

        Tuore opetusministeri Jukka Gustafsson (sd) haluaa peruskouluun lisää opetustunteja, kirjoittaa sanomalehti Keskisuomalainen. Gustafssonin mukaan koulupäiviä olisi varaa pidentää erityisesti peruskoulun ensimmäisillä luokilla.

        Presidentti ei enää käy EU-kokouksissa vaikuttamassa, kun Kiviniemi omi pestin. Kun presidentin valtaa leikataan, näin käy.

        Kuka hyvänsä presidentiksi valitaankin, vaikuttamisen mahdollisuus on nykyistä pienempi.

      • Presidentti Halosen
        Asunto- ja viestintä kirjoitti:

        Asunto- ja viestintäministeri Krista Kiuru (sd) aikoo kutsua parlamentaarisen työryhmän pohtimaan Yle-uudistusta, kertoo Keskipohjanmaa. Lehden mukaan uudistus aiotaan toteuttaa pikavauhtia loppuvuoteen mennessä.

        Presidentti Halosen kannattajat jatkavat aloittamaansa asialinjaa ja Niinistön häviötä yhä surevat ressukat käyvät yhä aseettomimmiksi ja lapsellisimmiksi. Etevin itkupotkuraivari näkyy olevan kopioida tarttuva otsikko, jolla on ollut paljon lukijoita ja liittää sen perään saamaton, väkinäinen nauru.

      • Keskustalta on rahat
        Presidenttiehdokas S kirjoitti:

        Presidenttiehdokas Soinilla taitaa olla tekemistä puolueensa yhtenäisyyden kanssa, kun piti kahdet jatkotkin järjestää....hajoaako PerSut kahtia? Olisko sellainen onni?

        Keskustalta on rahat loppu ja puolue muutenkin konkurssin partaalla. Olli Rehn hirtti itsensä EU-tukien puolustamiseen, Paavo Väyrynen ehdokkaana olisi vitsi eikä tarjokkaita ole jonoksi asti.

      • ”Olemme perinteisest
        Tuore opetusminister kirjoitti:

        Tuore opetusministeri Jukka Gustafsson (sd) haluaa peruskouluun lisää opetustunteja, kirjoittaa sanomalehti Keskisuomalainen. Gustafssonin mukaan koulupäiviä olisi varaa pidentää erityisesti peruskoulun ensimmäisillä luokilla.

        ”Olemme perinteisesti Suomessa – mielestäni viisaasti – pitäneet arvossa laajaa kansallista yksimielisyyttä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Suomella voi olla vain yksi kanta ulospäin”, presidentti Halonen sanoi suurlähettiläspäivillä Eduskunnan pikkuparlamentissa

      • Kerrankin on mahdoll
        Presidentti Halonen kirjoitti:

        Presidentti Halonen on siinäkin asiassa tehnyt arvokasta työtä ihmisoikeuksien ja tasa-arvon hyväksi.

        Kerrankin on mahdollista vaikuttaa presidenttipeliin ilman että puoluejohtoiset gallupit sotkevat asiaa:

      • Sosiaali-ja terveysm
        ”Olemme perinteisest kirjoitti:

        ”Olemme perinteisesti Suomessa – mielestäni viisaasti – pitäneet arvossa laajaa kansallista yksimielisyyttä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Suomella voi olla vain yksi kanta ulospäin”, presidentti Halonen sanoi suurlähettiläspäivillä Eduskunnan pikkuparlamentissa

        Sosiaali-ja terveysministeriksi Halonen valittiin 1987, Pohjoismaiden yhteistyöministeriksi 1989-91, Harri Holkerin hallituksessa Halonen palveli oikeusministerinä vuosina 1990-91 ja Paavo Lipposen hallituksissa pesti ulkoasiainministerinä aina vuoden 2000 presidentinvaaleihin asti.

      • Halosen kritiikki jo
        Pohjoismaiden vihary kirjoitti:

        Pohjoismaiden viharyhmiä on seurattava tarkemmin, sanoo presidentti Tarja Halonen.

        "Tietysti netissä on vaikea kontrolloida materiaalia, sillä kuka vain voi julkaista mitä vain", Halonen kommentoi keskiviikkona MTV3:lle Naantalin Kultarannassa.

        Halosen kritiikki johtui siitä, että USA aloitti sodan vastoin solmimiaan sopimuksia ja YK:n pysyväisjäseneltä on lupa odottaa enemmän.
        Ei ihme, että Bush oli viimeisenä vuonnaan Yhdysvaltain epäsuosituimpia presidenttejä ikinä.

      • Vaikeassa ja epävarm
        Presidentti Halosen kirjoitti:

        Presidentti Halosen kannattajat jatkavat aloittamaansa asialinjaa ja Niinistön häviötä yhä surevat ressukat käyvät yhä aseettomimmiksi ja lapsellisimmiksi. Etevin itkupotkuraivari näkyy olevan kopioida tarttuva otsikko, jolla on ollut paljon lukijoita ja liittää sen perään saamaton, väkinäinen nauru.

        Vaikeassa ja epävarmassa tilanteessa presidentti Koivisto toimi suomalaisten selustan varmistaen, lopputulos kun ei ollut kirkossa kuulutettu.

      • Huhut alkoivat, kun
        Pohjoismaiden vihary kirjoitti:

        Pohjoismaiden viharyhmiä on seurattava tarkemmin, sanoo presidentti Tarja Halonen.

        "Tietysti netissä on vaikea kontrolloida materiaalia, sillä kuka vain voi julkaista mitä vain", Halonen kommentoi keskiviikkona MTV3:lle Naantalin Kultarannassa.

        Huhut alkoivat, kun EU-asioihin erikoistunut EU Observer -lehti kertoi Suomen luopuneen käteisvakuuden vaatimista Kreikalta.

      • Niinistö keräisi ens
        ”Olemme perinteisest kirjoitti:

        ”Olemme perinteisesti Suomessa – mielestäni viisaasti – pitäneet arvossa laajaa kansallista yksimielisyyttä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Suomella voi olla vain yksi kanta ulospäin”, presidentti Halonen sanoi suurlähettiläspäivillä Eduskunnan pikkuparlamentissa

        Niinistö keräisi ensimmäisellä kierroksella 51 prosentin kannatuksen, selviää MT3:n uutisten keskiviikkona julkaisemasta gallupista.

      • "Paavosta suomalaise
        Asunto- ja viestintä kirjoitti:

        Asunto- ja viestintäministeri Krista Kiuru (sd) aikoo kutsua parlamentaarisen työryhmän pohtimaan Yle-uudistusta, kertoo Keskipohjanmaa. Lehden mukaan uudistus aiotaan toteuttaa pikavauhtia loppuvuoteen mennessä.

        "Paavosta suomalaiset saisivat oikean presidentin. Hän ei jätä ketään kylmäksi", Kiviniemi sanoi.

        Kiviniemen mukaan keskustassa on ollut viime aikoina "valitettavaa eriseuraisuutta", mutta nyt puolueen on luotava katse eteenpäin ja puhallettava yhteen hiileen.

      • keskustan kannattaji
        Asunto- ja viestintä kirjoitti:

        Asunto- ja viestintäministeri Krista Kiuru (sd) aikoo kutsua parlamentaarisen työryhmän pohtimaan Yle-uudistusta, kertoo Keskipohjanmaa. Lehden mukaan uudistus aiotaan toteuttaa pikavauhtia loppuvuoteen mennessä.

        keskustan kannattajien usko oman puolueensa oppositiotyöskentelyyn on henkitoreissaan.

        Pääministerin, hallituksen ja opposition onnistumista selvitti TNS Gallup Helsingin Sanomien toimeksiannosta.

      • Sdp:n presidenttiehd
        Asunto- ja viestintä kirjoitti:

        Asunto- ja viestintäministeri Krista Kiuru (sd) aikoo kutsua parlamentaarisen työryhmän pohtimaan Yle-uudistusta, kertoo Keskipohjanmaa. Lehden mukaan uudistus aiotaan toteuttaa pikavauhtia loppuvuoteen mennessä.

        Sdp:n presidenttiehdokkaaksi aikova Paavo Lipponen uskoo, että euroalueen velkakriisi on vielä ratkaistavissa, kunhan Kreikka toteuttaa vaaditut taloustoimet. Hän sanoi sunnuntaina Ylen uutisten haastattelussa, että suurissa euromaissa, erityisesti Saksassa on nyt poliittista tahtoa pitää euroalue koossa.

      • Sdp:n presidenttiehd
        Vanhan kissan hoitam kirjoitti:

        Vanhan kissan hoitaminen edellyttää hoitajalta lisääntynyttä empaattisuutta, parempaa huomiokykyä ja nopeampaa reaktiovalmiutta. Ongelmien aikainen havaitseminen on tärkeää, koska kuntoutumisen edellytykset ovat huonommat ja hitaammat kuin nuoremmilla kissoilla.

        Sdp:n presidenttiehdokkaaksi aikova Paavo Lipponen uskoo, että euroalueen velkakriisi on vielä ratkaistavissa, kunhan Kreikka toteuttaa vaaditut taloustoimet. Hän sanoi sunnuntaina Ylen uutisten haastattelussa, että suurissa euromaissa, erityisesti Saksassa on nyt poliittista tahtoa pitää euroalue koossa.

      • Sdp:n presidenttiehd
        Kerrankin on mahdoll kirjoitti:

        Kerrankin on mahdollista vaikuttaa presidenttipeliin ilman että puoluejohtoiset gallupit sotkevat asiaa:

        Sdp:n presidenttiehdokkaaksi aikova Paavo Lipponen uskoo, että euroalueen velkakriisi on vielä ratkaistavissa, kunhan Kreikka toteuttaa vaaditut taloustoimet. Hän sanoi sunnuntaina Ylen uutisten haastattelussa, että suurissa euromaissa, erityisesti Saksassa on nyt poliittista tahtoa pitää euroalue koossa.

      • "Oli jo keväällä näh
        ihan sama kirjoitti:

        mitä amerikassa katsotaan, eivät jenkit ole jumalia kuin porvareille ja jutkuille.

        "Oli jo keväällä nähtävissä vaalitilaisuuksien aikana, että ilmapiiri oli välillä aika aggressiivinen. Kun netissä pystyy vapaasti ilmaisemaan itseään, niin leviääkö se tuonne fyysiselle puolelle? Se on sellainen uhkakuva", sanoo valtioneuvoston turvallisuusyksikön johtaja Timo Härkönen.

      • Hallitus aikoo leika
        keskustan kannattaji kirjoitti:

        keskustan kannattajien usko oman puolueensa oppositiotyöskentelyyn on henkitoreissaan.

        Pääministerin, hallituksen ja opposition onnistumista selvitti TNS Gallup Helsingin Sanomien toimeksiannosta.

        Hallitus aikoo leikata viennin edistämiseen ja yritysten kansanvälistämiseen suunnattuja tukia, vaikka se on luvannut ohjelmassaan tukea vientiä ja kansainvälistyviä yrityksiä.

      • Perussuomalaisten pu
        Presidentti Halonen kirjoitti:

        Presidentti Halonen on siinäkin asiassa tehnyt arvokasta työtä ihmisoikeuksien ja tasa-arvon hyväksi.

        Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini edellytti avointa äänestystä Jussi Halla-ahon erottamisesta, jos puolueen eduskuntaryhmä ei olisi tukenut yksimielisesti Soinin ehdotusta.

        Vaatimus merkitsi, että Soinia uhmaavien olisi pitänyt astua esiin.

      • Lipponen sanoi, ett
        Luottoluokitusyhtiö kirjoitti:

        Luottoluokitusyhtiö Fitch Ratings on vahvistanut Suomen valtion pitkäaikaisen velan parhaaseen AAA-luokkaan. Jo aiemmin kaksi muuta merkittävää luottoluokittajaa Moody's ja Standard & Poors ovat antaneet Suomelle parhaan luokituksen.

        Lipponen sanoi, että on vaikeata uskoa, että Suomen eduskunnassa johtopaikoilla olevat ihmiset avoimesti halveksivat demokratiaa ja näyttävät pääsevän siitä kuin koirat veräjästä.

        Perussuomalaisten puheenjohtaja tunnisti, että kyseessä on kansanedustaja Jussi Halla-aho (ps) ja tämän nettikirjoittelu ja perussuomalaisten asiasta tekemät johtopäätökset.

      • Lipponen sanoi, ett
        Alkoholimainontaa yr kirjoitti:

        Alkoholimainontaa yritettiin kiristää jo viime kaudella. Eduskunnan enemmistö allekirjoitti lakialoitteen, joka vaati mainonnan rajaamista tuotetietojen esittelyyn.

        Lipponen sanoi, että on vaikeata uskoa, että Suomen eduskunnassa johtopaikoilla olevat ihmiset avoimesti halveksivat demokratiaa ja näyttävät pääsevän siitä kuin koirat veräjästä.

        Perussuomalaisten puheenjohtaja tunnisti, että kyseessä on kansanedustaja Jussi Halla-aho (ps) ja tämän nettikirjoittelu ja perussuomalaisten asiasta tekemät johtopäätökset.

      • Euroopan unionin jäs
        Sosiaali-ja terveysm kirjoitti:

        Sosiaali-ja terveysministeriksi Halonen valittiin 1987, Pohjoismaiden yhteistyöministeriksi 1989-91, Harri Holkerin hallituksessa Halonen palveli oikeusministerinä vuosina 1990-91 ja Paavo Lipposen hallituksissa pesti ulkoasiainministerinä aina vuoden 2000 presidentinvaaleihin asti.

        Euroopan unionin jäsenmailla on lukuisia syitä äänestää "kyllä", kun YK:n yleiskokous tällä viikolla käsittelee palestiinalaishallinnon anomusta laajemmasta tunnustamisesta.

        Näin katsovat suomalainen rauhannobelisti, presidentti Martti Ahtisaari ja espanjalainen Javier Solana, Naton entinen pääsihteeri ja entinen EU:n ulkopoliittinen edustaja.

      • Vihreiden presidentt
        Kerrankin on mahdoll kirjoitti:

        Kerrankin on mahdollista vaikuttaa presidenttipeliin ilman että puoluejohtoiset gallupit sotkevat asiaa:

        Vihreiden presidenttiehdokkaan Pekka Haaviston kampanjapäällikkö Riikka Kämppi ilmoitti keskiviikkona, että vaalikampanjaan ei pestata harjoittelijoita työehtosopimusta alhaisemmalla palkalla. Kampanjaviestinnän tekijöiksi etsitään nyt vapaaehtoisia, joille ei makseta palkkaa.

      • Vihreiden presidentt
        Sdp:n presidenttiehd kirjoitti:

        Sdp:n presidenttiehdokkaaksi aikova Paavo Lipponen uskoo, että euroalueen velkakriisi on vielä ratkaistavissa, kunhan Kreikka toteuttaa vaaditut taloustoimet. Hän sanoi sunnuntaina Ylen uutisten haastattelussa, että suurissa euromaissa, erityisesti Saksassa on nyt poliittista tahtoa pitää euroalue koossa.

        Vihreiden presidenttiehdokkaan Pekka Haaviston kampanjapäällikkö Riikka Kämppi ilmoitti keskiviikkona, että vaalikampanjaan ei pestata harjoittelijoita työehtosopimusta alhaisemmalla palkalla. Kampanjaviestinnän tekijöiksi etsitään nyt vapaaehtoisia, joille ei makseta palkkaa.

      • Äärioikeistolaisen K
        Hallitus aikoo leika kirjoitti:

        Hallitus aikoo leikata viennin edistämiseen ja yritysten kansanvälistämiseen suunnattuja tukia, vaikka se on luvannut ohjelmassaan tukea vientiä ja kansainvälistyviä yrityksiä.

        Äärioikeistolaisen Kansallissosialistisen Suomen Vastarintaliikkeen jäsenhakemuksia vuoti eilen julkisuuteen. Niistä ilmeni, että perussuomalaisten kansanedustajan Juho Eerolan eduskunta-avustaja Ulla Pyysalo on kaksi vuotta sitten hakenut ryhmän jäsenyyttä.

      • Niinistö, Soinin tai
        Soinin jytkystä kirjoitti:

        ...pieni tussahdus. Keisarilla ei ole vaatteita, vain ylipitkä vatsakkaan miehen solmio.

        Niinistö, Soinin tai Paavojen, kritisoineen.
        Väliin on jäänyt myös kannattajiltaan, kun olen tivannut kantaa esim. Timo Soinin hiljaisuuteen asian suhteen.

      • pakko-oireinen useil

      • Presidenttiehdokas P
        Vihreiden presidentt kirjoitti:

        Vihreiden presidenttiehdokkaan Pekka Haaviston kampanjapäällikkö Riikka Kämppi ilmoitti keskiviikkona, että vaalikampanjaan ei pestata harjoittelijoita työehtosopimusta alhaisemmalla palkalla. Kampanjaviestinnän tekijöiksi etsitään nyt vapaaehtoisia, joille ei makseta palkkaa.

        Presidenttiehdokas Paavo Väyrysen (kesk) tiukka kampanjatahti jatkuu. Väyrynen julkisti keskiviikkona kampanjabussinsa, jonka kyydissä hän kiertää ainakin joulun välipäivinä. Pitkälle lomalle ei ole sijaa, sillä Väyrysen kalenterissa on vielä sata tilaisuutta ennen ensimmäisen kierroksen varsinaista vaalipäivää.

      • Presidentinvaaleihin
        Sosiaali-ja terveysm kirjoitti:

        Sosiaali-ja terveysministeriksi Halonen valittiin 1987, Pohjoismaiden yhteistyöministeriksi 1989-91, Harri Holkerin hallituksessa Halonen palveli oikeusministerinä vuosina 1990-91 ja Paavo Lipposen hallituksissa pesti ulkoasiainministerinä aina vuoden 2000 presidentinvaaleihin asti.

        Presidentinvaaleihin liittyvät muodollisuudet etenevät tänään pykälän, kun hakemukset presidenttiehdokkaaksi on jätettävä 7.12. kello 16:een mennessä Helsingin vaalipiirilautakuntaan. Tämän jälkeen ei enää ehdokkaita voi asettaa.

        Käytännössä kaikki presidenttiehdokkaat ovat jo pitkään olleet selvillä.

        Presidentinvaalien ensimmäinen kierros käydään 22. tammikuuta. Jos kukaan ei saa yli puolta äänistä, käydään toinen kierros kahta viikkoa myöhemmin helmikuun alussa.

      • Nova Group tuki puhe
        Turun yliopiston edu kirjoitti:

        Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen johtajan Ville Pernaan mielestä luisu kertoo siitä, etteivät keskustan eurokriittiset puheet ole ihmisten mielestä uskottavia.

        "Piikki kiinni -puheet käyvät vähän huonosti kaupaksi, kun ensin on pidetty piikkiä auki", Pernaa sanoo.

        Nova Group tuki puhemies Sauli Niinistön (kok) presidentinvaalikampanjaa 2006 yhteensä 40 000 eurolla.
        Kohuttu yhtiö tuki IS:n tietojen mukaan Niinistön kampanjaa sekä suoraan rahallisesti että maksamalla merkittävän määrän hänen kampanjansa lehti-ilmoituksia.

      • Erityisen paljon Suo
        Vihreiden ehdokas on kirjoitti:

        Vihreiden ehdokas on lyöty lukkoon ja Haavisto voi saada nostetta kampanjaansa yli puoluerajojen, kiistämättä fiksu mies kun on, mutta voi sitä loanheiton määrää, minkä joutuukaan sietämään. Soinin kannattajathan jo aloittivat tällä palstalla eritoten Niinistön nälvimisen ikäerosta nuoreen vaimoonsa. Ei tuo siihen jää, rumemmaksi menee kun vaalit lähestyvät.

        Erityisen paljon Suomessa tapahtuu alle vuoden ikäisten lasten pahoinpitelyjä, jotka johtavat kuolemaan.

        Viime vuosina tapausten määrä on taas kasvanut, vaikka viimeisen puolen vuosisadan aikana lasten riski kuolla vanhempiensa surmaamana on vähentynyt merkittävästi.

      • Ylen YleLeaks-ohjelm
        Lipponen sanoi, ett kirjoitti:

        Lipponen sanoi, että on vaikeata uskoa, että Suomen eduskunnassa johtopaikoilla olevat ihmiset avoimesti halveksivat demokratiaa ja näyttävät pääsevän siitä kuin koirat veräjästä.

        Perussuomalaisten puheenjohtaja tunnisti, että kyseessä on kansanedustaja Jussi Halla-aho (ps) ja tämän nettikirjoittelu ja perussuomalaisten asiasta tekemät johtopäätökset.

        Ylen YleLeaks-ohjelmassa irvailtiin rajusti presidenttiehdokas Sauli Niinistölle ja hänen puolisolleen Jenni Haukiolle.

        Osuus, jossa Niinistöä ja Haukiota pilkattiin aloitetiin ohjelman juontajan Pirjo Heikkilän toimesta. Heikkilä aloitti, että Linnan juhlissa nähtiin monia mielenkiintoisia tyylejä.
        - Jenni Haukiolla oli erikoinen look. Hänethän oli stailattu isoäidiksi, Heikkilä aloitti ja käänsi keskustelun Nordmanille ja Tammisalolle.
        - Jenniä tultiin useaan otteeseen kiittämään hänen työstään rintamalottana, Nordman aloitti tykityksen.

        Tammisalo sai tästä vettä myllynsä.
        - Jenni Haukio ja Sauli ovat samassa tilanteessa, eli nyt ei saisi sanoa enää yhtään mitään. Tää on tietenkin vähän erikoinen tilanne, koska Jenni on myös kokoomuksen viestintäpäällikkö, joka ei nyt siis saa viestiä, Tammisalo heitti
        - Kokoomuksen piiristä on tosin sanottu, että he ovat erittäin tyytyväisiä, koska Jenni viestii kaikkein vakuuttavimmin silloin, kun hän on hiljaa.

      • Sisäasiainministeri
        ihan sama kirjoitti:

        mitä amerikassa katsotaan, eivät jenkit ole jumalia kuin porvareille ja jutkuille.

        Sisäasiainministeri Päivi Räsänen (kd) on puuttunut tuttavansa perhettä kohdanneen polkupyörävarkauden poliisitutkintaan, kertoo Iltalehti. Räsänen pyysi lehden mukaan alaisiaan selvittämään, miksi poliisi ei ollut tutkinut viime elokuussa tapahtunutta pyörävarkautta.

      • Kahdeksan presidentt
        Presidentti Halonen kirjoitti:

        Presidentti Halonen on siinäkin asiassa tehnyt arvokasta työtä ihmisoikeuksien ja tasa-arvon hyväksi.

        Kahdeksan presidenttiehdokasta ottavat yhteen illalla presidenttitentissä.

        Suorana Järvenpään lukiosta lähetettävä tentti alkaa Yle TV1:ssä kello 21.05.

        Lähes kaksituntisen paneelin aiheena on Suomen tulevaisuus. Tentin juontavat Jan Andersson ja Kirsi Skön.

        Paikalla on lisäksi tuhat opiskelijaa, jotka myös pääsevät esittämään kysymyksiä.

      • Niinistö toivoo, ett
        Sisäasiainministeri kirjoitti:

        Sisäasiainministeri Päivi Räsänen (kd) on puuttunut tuttavansa perhettä kohdanneen polkupyörävarkauden poliisitutkintaan, kertoo Iltalehti. Räsänen pyysi lehden mukaan alaisiaan selvittämään, miksi poliisi ei ollut tutkinut viime elokuussa tapahtunutta pyörävarkautta.

        Niinistö toivoo, että keskustelu johtaa demokratian lisääntymiseen.

        Hänen mukaansa duuman vaalien vaalivilpistä huolimatta äänestäjien protestihalu tuli näkyviin ja valtiojohto reagoi siihen.

        Positiivista on ollut myös se, että vaalien aikaan paikalliset osallistuivat vaalivalvojaisiin.

      • Väyrynen on mitä ilm
        Ylen YleLeaks-ohjelm kirjoitti:

        Ylen YleLeaks-ohjelmassa irvailtiin rajusti presidenttiehdokas Sauli Niinistölle ja hänen puolisolleen Jenni Haukiolle.

        Osuus, jossa Niinistöä ja Haukiota pilkattiin aloitetiin ohjelman juontajan Pirjo Heikkilän toimesta. Heikkilä aloitti, että Linnan juhlissa nähtiin monia mielenkiintoisia tyylejä.
        - Jenni Haukiolla oli erikoinen look. Hänethän oli stailattu isoäidiksi, Heikkilä aloitti ja käänsi keskustelun Nordmanille ja Tammisalolle.
        - Jenniä tultiin useaan otteeseen kiittämään hänen työstään rintamalottana, Nordman aloitti tykityksen.

        Tammisalo sai tästä vettä myllynsä.
        - Jenni Haukio ja Sauli ovat samassa tilanteessa, eli nyt ei saisi sanoa enää yhtään mitään. Tää on tietenkin vähän erikoinen tilanne, koska Jenni on myös kokoomuksen viestintäpäällikkö, joka ei nyt siis saa viestiä, Tammisalo heitti
        - Kokoomuksen piiristä on tosin sanottu, että he ovat erittäin tyytyväisiä, koska Jenni viestii kaikkein vakuuttavimmin silloin, kun hän on hiljaa.

        Väyrynen on mitä ilmeisimmin kautta aikain ensimmäinen suomalaispoliitikko, joka on vastaavaan suoritukseen yltänyt. Kuntien määräkin on tosin viime vuosina pudonnut yli sadalla.

      • Kiitos presidentinva
        Niinistö toivoo, ett kirjoitti:

        Niinistö toivoo, että keskustelu johtaa demokratian lisääntymiseen.

        Hänen mukaansa duuman vaalien vaalivilpistä huolimatta äänestäjien protestihalu tuli näkyviin ja valtiojohto reagoi siihen.

        Positiivista on ollut myös se, että vaalien aikaan paikalliset osallistuivat vaalivalvojaisiin.

        Kiitos presidentinvallan ja valtaoikeuksien puolustamisesta.
        Kiitos Natoon liittymisen vastustamisesta ja yleisenasevelvollisuuden puolesta puhumisesta.
        Kiitos raskaasta ja kuluttavasta rupeamasta suomalaisen hyvinvoinnin, jaksamisen ja pärjäämisen puolesta.
        Kiitos toimimisesta vastavoimana pääministerille ja kokoomusjohtoiselle kohkaamiselle, joka tuntuu närästävän myös kansansuosikki Sauli Niinistöä.

      • "Kriisimaiden on vai
        Turun yliopiston edu kirjoitti:

        Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen johtajan Ville Pernaan mielestä luisu kertoo siitä, etteivät keskustan eurokriittiset puheet ole ihmisten mielestä uskottavia.

        "Piikki kiinni -puheet käyvät vähän huonosti kaupaksi, kun ensin on pidetty piikkiä auki", Pernaa sanoo.

        "Kriisimaiden on vaikea muuttaa valuuttaansa. Sen sijaan taloutensa hyvin hoitaneelle Suomelle se olisi helppoa ja eduksi. Rahapoliittinen itsenäisyys lisäisi Suomen liikkumavaraa ja taloudellista uskottavuutta", Soini sanoi eduskunnassa keskiviikkona.

        Soinin mukaan Suomi voi eduskunnan päätöksellä jättäytyä tukipakettien ja pankkitukien ulkopuolelle.

      • Perussuomalaisten pu
        Niinistön ilmoitus v kirjoitti:

        Niinistön ilmoitus vesitti myös Timo Soinin mahdollisuudet minimiin. Perussuomalaisten rivit rakoilevat Niinistön suuntaan jo ensimmäisellä kierroksella eikä Timosta ole kunnon haastajaksi.

        Perussuomalaisten puheenjohtaja tunnisti, että kyseessä on kansanedustaja Jussi Halla-aho (ps) ja tämän nettikirjoittelu ja perussuomalaisten asiasta tekemät johtopäätökset.

      • Halosen mukaan suurt
        Vihreiden ehdokas on kirjoitti:

        Vihreiden ehdokas on lyöty lukkoon ja Haavisto voi saada nostetta kampanjaansa yli puoluerajojen, kiistämättä fiksu mies kun on, mutta voi sitä loanheiton määrää, minkä joutuukaan sietämään. Soinin kannattajathan jo aloittivat tällä palstalla eritoten Niinistön nälvimisen ikäerosta nuoreen vaimoonsa. Ei tuo siihen jää, rumemmaksi menee kun vaalit lähestyvät.

        Halosen mukaan suurten pörssiyhtiöiden ja pankkien toimintaa määrittänyt ahneuden kulttuuri on ollut arkea myös valtion omistamissa yrityksissä. Enää ei riitä, että nykyinen hallitus uudistaa palkkiosääntöjä.

      • Tarja Halonen jää hi
        Presidenttiehdokas S kirjoitti:

        Presidenttiehdokas Soinilla taitaa olla tekemistä puolueensa yhtenäisyyden kanssa, kun piti kahdet jatkotkin järjestää....hajoaako PerSut kahtia? Olisko sellainen onni?

        Tarja Halonen jää historiaan Lauri Relanderin tapaisena "välikauden presidenttinä", joka ei pystynyt arvojohtajana eikä ulkopoliittisena johtajana saamaan aikaan mitään merkittävää.

      • Turpiin on tulossa k
        Kristillisdemokraatt kirjoitti:

        Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen ei aio asettua ehdolle puolen vuoden päästä järjestettävissä presidentinvaaleissa, kertoo Etelä-Suomen Sanomat.

        Turpiin on tulossa kaikille puoluekannasta riippumatta.
        Poliittista vastuuta ei ota kukaan. On katsottava eteenpäin ja tehtävä päätökset sen mukaan. Me Suomalaiset pystymme siihen. Olemme ennenkin pystyneet ja silloin ei katsota mitä joku puolue on ollut mieltä joskus menneisyydessä.

      • Milloin Salen palkka
        Kiitos presidentinva kirjoitti:

        Kiitos presidentinvallan ja valtaoikeuksien puolustamisesta.
        Kiitos Natoon liittymisen vastustamisesta ja yleisenasevelvollisuuden puolesta puhumisesta.
        Kiitos raskaasta ja kuluttavasta rupeamasta suomalaisen hyvinvoinnin, jaksamisen ja pärjäämisen puolesta.
        Kiitos toimimisesta vastavoimana pääministerille ja kokoomusjohtoiselle kohkaamiselle, joka tuntuu närästävän myös kansansuosikki Sauli Niinistöä.

        Milloin Salen palkkaa alennetaan, niinkuin kaikkien suomalaisten? Jollei sitä alenneta, nähdään taas, mikä Sale on. EK:n ja oikeiston persidentti.

      • Kyseisissä maissa Su
        Turpiin on tulossa k kirjoitti:

        Turpiin on tulossa kaikille puoluekannasta riippumatta.
        Poliittista vastuuta ei ota kukaan. On katsottava eteenpäin ja tehtävä päätökset sen mukaan. Me Suomalaiset pystymme siihen. Olemme ennenkin pystyneet ja silloin ei katsota mitä joku puolue on ollut mieltä joskus menneisyydessä.

        Kyseisissä maissa Suomea kritisoitiinkin voimakkaasti. Romanian presidentti Traian Basescu syytti paikallisissa viestimissä Suomea "epäeurooppalaiseksi".

    • Nyökk nyökk..

      Nyökky-jokke alias EgoNisti ilmestynyt taas palstalle!

      • Nyök nyök U2

        Johan oli aikakin saada järkeä tälle palstalle...melko sanattomaksi se ainakin sinut veti.

      • Palsta on kahden...
        Nyök nyök U2 kirjoitti:

        Johan oli aikakin saada järkeä tälle palstalle...melko sanattomaksi se ainakin sinut veti.

        ...halosvastaisen nuijan ja jäbän terapiaistunto, jota tämä jäbä vie 6-0.

      • USA:n ulkoministeri

      • Väyrynen on huolissa

        Väyrynen on huolissaan tiedotusvälineiden kirjoituksista, joiden mukaan keskusta hakee Väyrysen tilalle ketä tahansa muuta ehdokasta. Tällainen julkisuus vahingoittaa Väyrysen mukaan puoluetta ja heikentää mahdollisuuksia presidentinvaaleissa.

        "Jos minua parempia ehdokkaita on tarjolla, heidän on tultava esiin ja ilmoittauduttava jäsenvaaliin", hän kirjoittaa.

      • "Vaikka kunnianloukk
        Nyök nyök U2 kirjoitti:

        Johan oli aikakin saada järkeä tälle palstalle...melko sanattomaksi se ainakin sinut veti.

        "Vaikka kunnianloukkauksen kohdistaminen valtioneuvoston jäseneen ei sinänsä ole rangaistusta ankaroittava seikka, rikoksen uhrin poliittinen ja julkinen toiminta ei toisaalta myöskään anna aihetta teon lievempään arvostelemiseen."

      • Mitä presidentin val
        Palsta on kahden... kirjoitti:

        ...halosvastaisen nuijan ja jäbän terapiaistunto, jota tämä jäbä vie 6-0.

        Mitä presidentin valtaoikeuksiin tulee, Niinistö on asiasta täysin samaa mieltä presidentti Halosen kanssa. Presidentin valta tulee suoraan kansalta, sitä ei sovi ottaa kokonaan pois ja haalistaa virkaa vierailu-ja kättelytehtäväksi.

      • Nykyinen ulkomaankau

        Nykyinen ulkomaankauppa- ja eurooppaministeri Alexander Stubb (kok) herätti viimeisinä ulkoministeripäivinään runsaasti närää ministeriössä.

        Stubb nosti hieman ennen vanhan hallituksen eroa diplomaattiavustajansa Päivi Pohjanheimon ulkoministeriön Eurooppa-osaston Keski-, Länsi- ja Etelä-Euroopan yksikön päälliköksi.

      • Lähes puolet suomala
        Väyrynen on huolissa kirjoitti:

        Väyrynen on huolissaan tiedotusvälineiden kirjoituksista, joiden mukaan keskusta hakee Väyrysen tilalle ketä tahansa muuta ehdokasta. Tällainen julkisuus vahingoittaa Väyrysen mukaan puoluetta ja heikentää mahdollisuuksia presidentinvaaleissa.

        "Jos minua parempia ehdokkaita on tarjolla, heidän on tultava esiin ja ilmoittauduttava jäsenvaaliin", hän kirjoittaa.

        Lähes puolet suomalaisista on sitä mieltä, että julkiset tulot ja menot on pyrittävä tasapainottamaan jo tämän vaalikauden aikana, Suomen Yrittäjien teettämä kysely kertoo.

      • Euromaat ovat kinast
        Mitä presidentin val kirjoitti:

        Mitä presidentin valtaoikeuksiin tulee, Niinistö on asiasta täysin samaa mieltä presidentti Halosen kanssa. Presidentin valta tulee suoraan kansalta, sitä ei sovi ottaa kokonaan pois ja haalistaa virkaa vierailu-ja kättelytehtäväksi.

        Euromaat ovat kinastelleet ylimääräisestä huippukokouksesta päiviä. Perjantaina ennen Van Rompuyn ilmoitusta Saksa ehti jälleen kumota huhut kokouksesta perättöminä.

        Kreikan uudella lainapaketilla on kiire, koska sen velkakriisin pelätään leviävän euroalueen suurmaihin Italiaan ja Espanjaan. Markkinoilla euromailta on penätty pikaisia ja yhteisiä toimia tilanteen rauhoittamiseksi.

      • Sekä Risikko että pe

        Sekä Risikko että peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson (sd) uskovat, ettei sosiaali- ja terveyspalvelujen yksityistäminen laajene enää nykyisestä. Risikko arvioi, että yksityisten tuottamat palvelut pysyvät nykyisellä 25 prosentin tasolla.

      • Sekä Risikko että pe
        Nykyinen ulkomaankau kirjoitti:

        Nykyinen ulkomaankauppa- ja eurooppaministeri Alexander Stubb (kok) herätti viimeisinä ulkoministeripäivinään runsaasti närää ministeriössä.

        Stubb nosti hieman ennen vanhan hallituksen eroa diplomaattiavustajansa Päivi Pohjanheimon ulkoministeriön Eurooppa-osaston Keski-, Länsi- ja Etelä-Euroopan yksikön päälliköksi.

        Sekä Risikko että peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson (sd) uskovat, ettei sosiaali- ja terveyspalvelujen yksityistäminen laajene enää nykyisestä. Risikko arvioi, että yksityisten tuottamat palvelut pysyvät nykyisellä 25 prosentin tasolla.

      • "Suomi ei ole sellai
        Nykyinen ulkomaankau kirjoitti:

        Nykyinen ulkomaankauppa- ja eurooppaministeri Alexander Stubb (kok) herätti viimeisinä ulkoministeripäivinään runsaasti närää ministeriössä.

        Stubb nosti hieman ennen vanhan hallituksen eroa diplomaattiavustajansa Päivi Pohjanheimon ulkoministeriön Eurooppa-osaston Keski-, Länsi- ja Etelä-Euroopan yksikön päälliköksi.

        "Suomi ei ole sellainen paikka, jossa terveys myydään rahasta. Terveys on koko kansan yhteinen asia, ja se kuuluu hoitaa julkisella sektorilla", hän linjasi.

      • Nelonen tutki kansan
        "Vaikka kunnianloukk kirjoitti:

        "Vaikka kunnianloukkauksen kohdistaminen valtioneuvoston jäseneen ei sinänsä ole rangaistusta ankaroittava seikka, rikoksen uhrin poliittinen ja julkinen toiminta ei toisaalta myöskään anna aihetta teon lievempään arvostelemiseen."

        Nelonen tutki kansanedustajien taksimatkoja reilun kahden kuukauden ajalta. Ahkerimpia taksin käyttäjiä tuona aikana olivat SDP:n Tytti Tuppurainen ja perussuomalaisten Teuvo Hakkarainen, jotka käyttivät taksimatkoihinsa yli kaksituhatta euroa.

      • http://lastenpreside
        Euromaat ovat kinast kirjoitti:

        Euromaat ovat kinastelleet ylimääräisestä huippukokouksesta päiviä. Perjantaina ennen Van Rompuyn ilmoitusta Saksa ehti jälleen kumota huhut kokouksesta perättöminä.

        Kreikan uudella lainapaketilla on kiire, koska sen velkakriisin pelätään leviävän euroalueen suurmaihin Italiaan ja Espanjaan. Markkinoilla euromailta on penätty pikaisia ja yhteisiä toimia tilanteen rauhoittamiseksi.

        http://lastenpresidentti.fi/fi/miska.html

      • Huomisessa huippukok
        http://lastenpreside kirjoitti:

        http://lastenpresidentti.fi/fi/miska.html

        Huomisessa huippukokouksessa Brysselissä on hänen mukaansa saatava aikaan päätöksiä Kreikasta, jotta kriisin paheneminen entisestään voidaan välttää. Kriisin tartuntavaara muihin maihin on Kataisen mukaan suuri.

        Suomi pitää edelleen kiinni vaatimuksestaan saada Kreikalta vakuuksia. Muutoin Suomi ei osallistu Kreikalle suunniteltuun lisälainaohjelmaan.

      • Alkoholimainontaa yr
        Palsta on kahden... kirjoitti:

        ...halosvastaisen nuijan ja jäbän terapiaistunto, jota tämä jäbä vie 6-0.

        Alkoholimainontaa yritettiin kiristää jo viime kaudella. Eduskunnan enemmistö allekirjoitti lakialoitteen, joka vaati mainonnan rajaamista tuotetietojen esittelyyn. Sen allekirjoitti myös Guzenina-Richardson.

        Silloinen peruspalveluministeri Paula Risikko (kok) kuitenkin tyytyi typistämään alkoholimainonnalle sallittuja kellonaikoja televisiossa. Mielikuvamainonnan kieltäminen ei hänelle käynyt.

      • "Keskustan nykyjohto

        "Keskustan nykyjohto ei siis pääse eroon Väyrysestä estämällä hänen pääsynsä presidenttiehdokkaaksi, vaan tukemalla hänen valintaansa tasavallan presidentiksi", Väyrynen kirjoittaa. Hän muistuttaa, että presidentillä on valituksi tultuaan tapana erota puolueestaan.

      • Turun yliopiston edu
        Huomisessa huippukok kirjoitti:

        Huomisessa huippukokouksessa Brysselissä on hänen mukaansa saatava aikaan päätöksiä Kreikasta, jotta kriisin paheneminen entisestään voidaan välttää. Kriisin tartuntavaara muihin maihin on Kataisen mukaan suuri.

        Suomi pitää edelleen kiinni vaatimuksestaan saada Kreikalta vakuuksia. Muutoin Suomi ei osallistu Kreikalle suunniteltuun lisälainaohjelmaan.

        Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen johtajan Ville Pernaan mielestä luisu kertoo siitä, etteivät keskustan eurokriittiset puheet ole ihmisten mielestä uskottavia.

        "Piikki kiinni -puheet käyvät vähän huonosti kaupaksi, kun ensin on pidetty piikkiä auki", Pernaa sanoo.

      • Asunto- ja viestintä
        Nykyinen ulkomaankau kirjoitti:

        Nykyinen ulkomaankauppa- ja eurooppaministeri Alexander Stubb (kok) herätti viimeisinä ulkoministeripäivinään runsaasti närää ministeriössä.

        Stubb nosti hieman ennen vanhan hallituksen eroa diplomaattiavustajansa Päivi Pohjanheimon ulkoministeriön Eurooppa-osaston Keski-, Länsi- ja Etelä-Euroopan yksikön päälliköksi.

        Asunto- ja viestintäministeri Krista Kiuru (sd) aikoo kutsua parlamentaarisen työryhmän pohtimaan Yle-uudistusta, kertoo Keskipohjanmaa. Lehden mukaan uudistus aiotaan toteuttaa pikavauhtia loppuvuoteen mennessä.

      • Kaksintaistelussa Re
        Nyök nyök U2 kirjoitti:

        Johan oli aikakin saada järkeä tälle palstalle...melko sanattomaksi se ainakin sinut veti.

        Kaksintaistelussa Rehn voittaisi sekä Heinäluoman (60-40) että Soinin (67-33). Heinäluoma puolestaan kukistaisi Soinin prosenttiluvuin 61-39.

      • 12 vuotta Suomen ykk
        Sekä Risikko että pe kirjoitti:

        Sekä Risikko että peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson (sd) uskovat, ettei sosiaali- ja terveyspalvelujen yksityistäminen laajene enää nykyisestä. Risikko arvioi, että yksityisten tuottamat palvelut pysyvät nykyisellä 25 prosentin tasolla.

        12 vuotta Suomen ykköspaikalla arvostettuna, arvosteltuna, suurta kansansuosiota nauttivana ja historiaa ensimmäisenä suomalaisena naispresidenttinä tehneenä pitkän linjan poliitikkona.

      • Suomi pitää edelleen
        12 vuotta Suomen ykk kirjoitti:

        12 vuotta Suomen ykköspaikalla arvostettuna, arvosteltuna, suurta kansansuosiota nauttivana ja historiaa ensimmäisenä suomalaisena naispresidenttinä tehneenä pitkän linjan poliitikkona.

        Suomi pitää edelleen kiinni vaatimuksestaan saada Kreikalta vakuuksia. Muutoin Suomi ei osallistu Kreikalle suunniteltuun lisälainaohjelmaan.

      • keskustan kannattaji
        "Vaikka kunnianloukk kirjoitti:

        "Vaikka kunnianloukkauksen kohdistaminen valtioneuvoston jäseneen ei sinänsä ole rangaistusta ankaroittava seikka, rikoksen uhrin poliittinen ja julkinen toiminta ei toisaalta myöskään anna aihetta teon lievempään arvostelemiseen."

        keskustan kannattajien usko oman puolueensa oppositiotyöskentelyyn on henkitoreissaan.

        Pääministerin, hallituksen ja opposition onnistumista selvitti TNS Gallup Helsingin Sanomien toimeksiannosta.

      • Euroopan unionin jäs
        Mitä presidentin val kirjoitti:

        Mitä presidentin valtaoikeuksiin tulee, Niinistö on asiasta täysin samaa mieltä presidentti Halosen kanssa. Presidentin valta tulee suoraan kansalta, sitä ei sovi ottaa kokonaan pois ja haalistaa virkaa vierailu-ja kättelytehtäväksi.

        Euroopan unionin jäsenmailla on lukuisia syitä äänestää "kyllä", kun YK:n yleiskokous tällä viikolla käsittelee palestiinalaishallinnon anomusta laajemmasta tunnustamisesta.

        Näin katsovat suomalainen rauhannobelisti, presidentti Martti Ahtisaari ja espanjalainen Javier Solana, Naton entinen pääsihteeri ja entinen EU:n ulkopoliittinen edustaja.

      • Presidentin palkkiot
        Nelonen tutki kansan kirjoitti:

        Nelonen tutki kansanedustajien taksimatkoja reilun kahden kuukauden ajalta. Ahkerimpia taksin käyttäjiä tuona aikana olivat SDP:n Tytti Tuppurainen ja perussuomalaisten Teuvo Hakkarainen, jotka käyttivät taksimatkoihinsa yli kaksituhatta euroa.

        Presidentin palkkiot kasvavat ensi vuonna 34 000 eurolla. Se nostaa palkkion 160 000 euroon.

    • kielitaidoton..

      Nyökky-jokke on säälittävä tapaus ja tyypillinen demari, niinkuin nyökkimänsä halonen.
      Aina kädet syvällä muiden taskussa keräämässä ja tuhlaamassa rahaa, jota ei itse pysty hankkimaan.

      Kesken ovat jääneet Nyökyn opinnot, tyypillinen demari siis.
      Mistähän mahtaa johtua, että sossuloisten koulutus jää lähes aina kesken?
      Kuinka tuollainen kuvittelee toisten asioita hoitavansa, kun ei ole viitsinyt koulujaankaan käyvä!
      koulujakäymättömyys on laiskuuden ja lahjattomuuden merkki.

      • Persuilla eli teillä

        ...on edustaja, jolta jäi kesken peruskoulu, joten pienempää suuta.
        :xDDDD

      • ɐɯɐʇ ıoıdoʞ ɐɾ ɐɐʞʞʎ
        Persuilla eli teillä kirjoitti:

        ...on edustaja, jolta jäi kesken peruskoulu, joten pienempää suuta.
        :xDDDD

        ɐɯɐʇ ıoıdoʞ ɐɾ ɐɐʞʞʎʇ ɐuıɐd uɐɯɐʇ uɐɐɯǝʞnl ʎʎʇsʎd ɐʞʇoɾ ɐʇsııu ısʞʎ ʇǝlo soɾ

      • Presidenttiehdokas S

        Presidenttiehdokas Soinilla taitaa olla tekemistä puolueensa yhtenäisyyden kanssa, kun piti kahdet jatkotkin järjestää....hajoaako PerSut kahtia? Olisko sellainen onni?

      • Torstaina 7. heinäku
        Presidenttiehdokas S kirjoitti:

        Presidenttiehdokas Soinilla taitaa olla tekemistä puolueensa yhtenäisyyden kanssa, kun piti kahdet jatkotkin järjestää....hajoaako PerSut kahtia? Olisko sellainen onni?

        Torstaina 7. heinäkuuta presidentti Halonen ja tohtori Arajärvi osallistuvat Seinäjoella Cumbre Mundial del Tango –tapahtumaan.

      • Halosen huikea 12 vu
        Persuilla eli teillä kirjoitti:

        ...on edustaja, jolta jäi kesken peruskoulu, joten pienempää suuta.
        :xDDDD

        Halosen huikea 12 vuoden pesti on loppusuorallaan ja voimme jo jännittää tulevia ehdokkaita.

      • Niin tai näin, presi
        Halosen huikea 12 vu kirjoitti:

        Halosen huikea 12 vuoden pesti on loppusuorallaan ja voimme jo jännittää tulevia ehdokkaita.

        Niin tai näin, presidentti Halosta ei hetkauta. 12 vuotta Suomen ykköspaikalla arvostettuna, arvosteltuna, suurta kansansuosiota nauttivana ja historiaa ensimmäisenä suomalaisena naispresidenttinä tehneenä pitkän linjan poliitikkona.

      • Moni Linnan juhlien
        Halosen huikea 12 vu kirjoitti:

        Halosen huikea 12 vuoden pesti on loppusuorallaan ja voimme jo jännittää tulevia ehdokkaita.

        Moni Linnan juhlien ensikertalainen jännittää, mitä sanoa presidentille kättelytilanteessa. Presidentti Tarja Halonen itse toivoo, että hänelle ei toivoteta kätellessä hyvää itsenäisyyspäivää.

      • Oikeusministeri Anna
        ɐɯɐʇ ıoıdoʞ ɐɾ ɐɐʞʞʎ kirjoitti:

        ɐɯɐʇ ıoıdoʞ ɐɾ ɐɐʞʞʎʇ ɐuıɐd uɐɯɐʇ uɐɐɯǝʞnl ʎʎʇsʎd ɐʞʇoɾ ɐʇsııu ısʞʎ ʇǝlo soɾ

        Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r) kannattaa seksuaalirikollisten lääkekastraatiota, kertoo Ylen uutiset. Henriksson aikoo viedä esityksen syksyllä eduskunnan käsiteltäväksi. Hoito koskisi vuosittain noin kymmentä vankia, ja se olisi vapaaehtoista.

      • Sekä Risikko että pe
        Torstaina 7. heinäku kirjoitti:

        Torstaina 7. heinäkuuta presidentti Halonen ja tohtori Arajärvi osallistuvat Seinäjoella Cumbre Mundial del Tango –tapahtumaan.

        Sekä Risikko että peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson (sd) uskovat, ettei sosiaali- ja terveyspalvelujen yksityistäminen laajene enää nykyisestä. Risikko arvioi, että yksityisten tuottamat palvelut pysyvät nykyisellä 25 prosentin tasolla.

      • "Suomi ei ole sellai
        Moni Linnan juhlien kirjoitti:

        Moni Linnan juhlien ensikertalainen jännittää, mitä sanoa presidentille kättelytilanteessa. Presidentti Tarja Halonen itse toivoo, että hänelle ei toivoteta kätellessä hyvää itsenäisyyspäivää.

        "Suomi ei ole sellainen paikka, jossa terveys myydään rahasta. Terveys on koko kansan yhteinen asia, ja se kuuluu hoitaa julkisella sektorilla", hän linjasi.

      • Nelonen tutki kansan
        ɐɯɐʇ ıoıdoʞ ɐɾ ɐɐʞʞʎ kirjoitti:

        ɐɯɐʇ ıoıdoʞ ɐɾ ɐɐʞʞʎʇ ɐuıɐd uɐɯɐʇ uɐɐɯǝʞnl ʎʎʇsʎd ɐʞʇoɾ ɐʇsııu ısʞʎ ʇǝlo soɾ

        Nelonen tutki kansanedustajien taksimatkoja reilun kahden kuukauden ajalta. Ahkerimpia taksin käyttäjiä tuona aikana olivat SDP:n Tytti Tuppurainen ja perussuomalaisten Teuvo Hakkarainen, jotka käyttivät taksimatkoihinsa yli kaksituhatta euroa.

      • Tuore opetusminister
        Nelonen tutki kansan kirjoitti:

        Nelonen tutki kansanedustajien taksimatkoja reilun kahden kuukauden ajalta. Ahkerimpia taksin käyttäjiä tuona aikana olivat SDP:n Tytti Tuppurainen ja perussuomalaisten Teuvo Hakkarainen, jotka käyttivät taksimatkoihinsa yli kaksituhatta euroa.

        Tuore opetusministeri Jukka Gustafsson (sd) haluaa peruskouluun lisää opetustunteja, kirjoittaa sanomalehti Keskisuomalainen. Gustafssonin mukaan koulupäiviä olisi varaa pidentää erityisesti peruskoulun ensimmäisillä luokilla.

      • Mauno Koivistosta tu
        Presidenttiehdokas S kirjoitti:

        Presidenttiehdokas Soinilla taitaa olla tekemistä puolueensa yhtenäisyyden kanssa, kun piti kahdet jatkotkin järjestää....hajoaako PerSut kahtia? Olisko sellainen onni?

        Mauno Koivistosta tulee tänään Suomen pisimpään elänyt presidentti. Koiviston syntymästä on kulunut 87 vuotta, 7 kuukautta ja 25 päivää.

      • Huomisessa huippukok
        Oikeusministeri Anna kirjoitti:

        Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r) kannattaa seksuaalirikollisten lääkekastraatiota, kertoo Ylen uutiset. Henriksson aikoo viedä esityksen syksyllä eduskunnan käsiteltäväksi. Hoito koskisi vuosittain noin kymmentä vankia, ja se olisi vapaaehtoista.

        Huomisessa huippukokouksessa Brysselissä on hänen mukaansa saatava aikaan päätöksiä Kreikasta, jotta kriisin paheneminen entisestään voidaan välttää. Kriisin tartuntavaara muihin maihin on Kataisen mukaan suuri.

        Suomi pitää edelleen kiinni vaatimuksestaan saada Kreikalta vakuuksia. Muutoin Suomi ei osallistu Kreikalle suunniteltuun lisälainaohjelmaan.

      • Vanhan kissan hoitam
        Persuilla eli teillä kirjoitti:

        ...on edustaja, jolta jäi kesken peruskoulu, joten pienempää suuta.
        :xDDDD

        Vanhan kissan hoitaminen edellyttää hoitajalta lisääntynyttä empaattisuutta, parempaa huomiokykyä ja nopeampaa reaktiovalmiutta. Ongelmien aikainen havaitseminen on tärkeää, koska kuntoutumisen edellytykset ovat huonommat ja hitaammat kuin nuoremmilla kissoilla.

      • Asunto- ja viestintä
        Huomisessa huippukok kirjoitti:

        Huomisessa huippukokouksessa Brysselissä on hänen mukaansa saatava aikaan päätöksiä Kreikasta, jotta kriisin paheneminen entisestään voidaan välttää. Kriisin tartuntavaara muihin maihin on Kataisen mukaan suuri.

        Suomi pitää edelleen kiinni vaatimuksestaan saada Kreikalta vakuuksia. Muutoin Suomi ei osallistu Kreikalle suunniteltuun lisälainaohjelmaan.

        Asunto- ja viestintäministeri Krista Kiuru (sd) aikoo kutsua parlamentaarisen työryhmän pohtimaan Yle-uudistusta, kertoo Keskipohjanmaa. Lehden mukaan uudistus aiotaan toteuttaa pikavauhtia loppuvuoteen mennessä.

      • Soinin kannattajatha
        Niin tai näin, presi kirjoitti:

        Niin tai näin, presidentti Halosta ei hetkauta. 12 vuotta Suomen ykköspaikalla arvostettuna, arvosteltuna, suurta kansansuosiota nauttivana ja historiaa ensimmäisenä suomalaisena naispresidenttinä tehneenä pitkän linjan poliitikkona.

        Soinin kannattajathan jo aloittivat tällä palstalla eritoten Niinistön nälvimisen ikäerosta nuoreen vaimoonsa. Ei tuo siihen jää, rumemmaksi menee kun vaalit lähestyvät.

    • 251

      Saiskos nähdä nyökyn ja muiden punikkien viimeisen koulutodistuksen!?

      Vai onko vain apukoulutodistukset, joita ei tietenkään passaa näyttää...hys hyysss

      punikit meuhkanneet Kataisen matikan numerosta peruskoulussa, mutta Katainen on sentään lukenut maisteriksi, moniko punikki on?

      • Halonen otti kantaa

        Halonen otti kantaa riittämättömään väkivaltatilastointiin huomauttamalla, että naisiin kohdistuva väkivalta on tehtävä näkyväksi, jotta siihen voidaan puuttua.

      • Toimin puheenjohtaja

        Toimin puheenjohtajana yhdessä Etelä-Afrikan presidentti Zuman kanssa YK:n pääsihteerin Ban Ki-moon asettamassa kestävän kehityksen paneelissa. Paneelin jäsenistä puolet on naisia, mikä tulee varmasti näkymään suosituksissamme. Katsomme maailmaa myös naisen näkökulmasta.

      • EU-parlamentti linja
        Halonen otti kantaa kirjoitti:

        Halonen otti kantaa riittämättömään väkivaltatilastointiin huomauttamalla, että naisiin kohdistuva väkivalta on tehtävä näkyväksi, jotta siihen voidaan puuttua.

        EU-parlamentti linjasi toissapäivänä, että naisten osuutta pörssiyhtiöiden johdossa pitäisi saada nostettua tuntuvasti. Parlamentti patistaa komissiota ehdottamaan asiasta lainsäädäntöä, jos vapaaehtoiset toimet eivät tuota tulosta.

      • Nykyinen ulkomaankau

        Nykyinen ulkomaankauppa- ja eurooppaministeri Alexander Stubb (kok) herätti viimeisinä ulkoministeripäivinään runsaasti närää ministeriössä.

        Stubb nosti hieman ennen vanhan hallituksen eroa diplomaattiavustajansa Päivi Pohjanheimon ulkoministeriön Eurooppa-osaston Keski-, Länsi- ja Etelä-Euroopan yksikön päälliköksi.

      • Lähes puolet suomala
        Toimin puheenjohtaja kirjoitti:

        Toimin puheenjohtajana yhdessä Etelä-Afrikan presidentti Zuman kanssa YK:n pääsihteerin Ban Ki-moon asettamassa kestävän kehityksen paneelissa. Paneelin jäsenistä puolet on naisia, mikä tulee varmasti näkymään suosituksissamme. Katsomme maailmaa myös naisen näkökulmasta.

        Lähes puolet suomalaisista on sitä mieltä, että julkiset tulot ja menot on pyrittävä tasapainottamaan jo tämän vaalikauden aikana, Suomen Yrittäjien teettämä kysely kertoo.

      • Sekä Risikko että pe

        Sekä Risikko että peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson (sd) uskovat, ettei sosiaali- ja terveyspalvelujen yksityistäminen laajene enää nykyisestä. Risikko arvioi, että yksityisten tuottamat palvelut pysyvät nykyisellä 25 prosentin tasolla.

    • Tuo punikiksi...

      ...nimittely on yhtä junttia kuin Niinistön nimittely natsiksi tai fasistiksi.
      Harrastavatko demarit sellaista? No eivät.

      Aikuistu, miehisty ja opi solmimaan kravattisi. :xDDD

      • Mitä presidentin val

        Mitä presidentin valtaoikeuksiin tulee, Niinistö on asiasta täysin samaa mieltä presidentti Halosen kanssa. Presidentin valta tulee suoraan kansalta, sitä ei sovi ottaa kokonaan pois ja haalistaa virkaa vierailu-ja kättelytehtäväksi.

      • Alkoholimainontaa yr
        Mitä presidentin val kirjoitti:

        Mitä presidentin valtaoikeuksiin tulee, Niinistö on asiasta täysin samaa mieltä presidentti Halosen kanssa. Presidentin valta tulee suoraan kansalta, sitä ei sovi ottaa kokonaan pois ja haalistaa virkaa vierailu-ja kättelytehtäväksi.

        Alkoholimainontaa yritettiin kiristää jo viime kaudella. Eduskunnan enemmistö allekirjoitti lakialoitteen, joka vaati mainonnan rajaamista tuotetietojen esittelyyn. Sen allekirjoitti myös Guzenina-Richardson.

        Silloinen peruspalveluministeri Paula Risikko (kok) kuitenkin tyytyi typistämään alkoholimainonnalle sallittuja kellonaikoja televisiossa. Mielikuvamainonnan kieltäminen ei hänelle käynyt.

    • Toveri halonen

      Presidentin vaalivalvojaisissa liehui 3-4 lippua.
      Kaikki punaisia. ja myös Presidenti itse kääriytyi kommunistien lahjoittamaan kymmenien metrien pituiseen tulipunaiseen huiviin.
      http://farm1.static.flickr.com/53/105789100_25ee60e5ab.jpg

      "Koko kansan" presidentin vaalijuhlintaa säesti
      Punatähdet -yhtye, jonka esitti lauluja,
      jotka kertovat mm. Kommunistisesta manifestista ja vallankumouksesta.

      Lopuksi presidentti Halonen huuteli kannattajilleen "Venceremos!",
      "voitimme!", joka on tullut tunnetuksi kommunistien vallankumoushuudahduksena.

      Näin Halonen osoittautui ääri-kommunistiksi, eikä vaalimainoksissaan lupamakseen "koko kansan" presidentiksi,

      • Entä sitten?

        So what? Onko sillä ollut 6 vuoden aikana suurikin merkitys, että olet postaillut tuota satoja kertoja? Ei se ainakaan Halosen kannatusta ole heikentänyt?

        Punaista väriä tunnustaa myös Hifk, Ferrari ja Manchester United. Punainen on vain väri, kaunis tosin. Punatähdet on humoristinen orkesteri, eikö vitsi oikein avautunut? Jäikö Ultra Brakin ymmärtämättä vai tiedätkö koko bändiä?

        Venceramos! Me voitimme nuija.

      • Tuore maatalousminis
        Entä sitten? kirjoitti:

        Tuore maatalousministeri Jari Koskinen (kok) haluaa olla optimistinen, vaikka EU-komission tällä viikolla julkistama rahoituskehys vuosille 2014–2020 jäädyttää maataloustuet vuoden 2013 tasolle.

      • Keskustalta on rahat
        Entä sitten? kirjoitti:

        So what? Onko sillä ollut 6 vuoden aikana suurikin merkitys, että olet postaillut tuota satoja kertoja? Ei se ainakaan Halosen kannatusta ole heikentänyt?

        Punaista väriä tunnustaa myös Hifk, Ferrari ja Manchester United. Punainen on vain väri, kaunis tosin. Punatähdet on humoristinen orkesteri, eikö vitsi oikein avautunut? Jäikö Ultra Brakin ymmärtämättä vai tiedätkö koko bändiä?

        Venceramos! Me voitimme nuija.

        Keskustalta on rahat loppu ja puolue muutenkin konkurssin partaalla. Olli Rehn hirtti itsensä EU-tukien puolustamiseen, Paavo Väyrynen ehdokkaana olisi vitsi eikä tarjokkaita ole jonoksi asti.

      • Presidentti sai suit

        Presidentti sai suitsutusta kaikilta väestöryhmiltä. Tutkimuksen mukaan asiallisesti merkittäviä eroja ei synny tarkasteltiinpa ikäryhmiä tai maan eri osissa eläviä kansalaisia. Puoluekanta erottelee vastaajia jonkin verran, mutta kokoomuksenkin (61 prosenttia) ja perussuomalaisten (62 prosenttia) kannattajista selvä enemmistö kiittelee presidentti Halosen toimia. "

      • "Vaikka kunnianloukk
        Entä sitten? kirjoitti:

        So what? Onko sillä ollut 6 vuoden aikana suurikin merkitys, että olet postaillut tuota satoja kertoja? Ei se ainakaan Halosen kannatusta ole heikentänyt?

        Punaista väriä tunnustaa myös Hifk, Ferrari ja Manchester United. Punainen on vain väri, kaunis tosin. Punatähdet on humoristinen orkesteri, eikö vitsi oikein avautunut? Jäikö Ultra Brakin ymmärtämättä vai tiedätkö koko bändiä?

        Venceramos! Me voitimme nuija.

        "Vaikka kunnianloukkauksen kohdistaminen valtioneuvoston jäseneen ei sinänsä ole rangaistusta ankaroittava seikka, rikoksen uhrin poliittinen ja julkinen toiminta ei toisaalta myöskään anna aihetta teon lievempään arvostelemiseen."

      • "Vaikka kunnianloukk
        Tuore maatalousminis kirjoitti:

        Tuore maatalousministeri Jari Koskinen (kok) haluaa olla optimistinen, vaikka EU-komission tällä viikolla julkistama rahoituskehys vuosille 2014–2020 jäädyttää maataloustuet vuoden 2013 tasolle.

        "Vaikka kunnianloukkauksen kohdistaminen valtioneuvoston jäseneen ei sinänsä ole rangaistusta ankaroittava seikka, rikoksen uhrin poliittinen ja julkinen toiminta ei toisaalta myöskään anna aihetta teon lievempään arvostelemiseen."

      • kaikki kolme suurint
        Entä sitten? kirjoitti:

        So what? Onko sillä ollut 6 vuoden aikana suurikin merkitys, että olet postaillut tuota satoja kertoja? Ei se ainakaan Halosen kannatusta ole heikentänyt?

        Punaista väriä tunnustaa myös Hifk, Ferrari ja Manchester United. Punainen on vain väri, kaunis tosin. Punatähdet on humoristinen orkesteri, eikö vitsi oikein avautunut? Jäikö Ultra Brakin ymmärtämättä vai tiedätkö koko bändiä?

        Venceramos! Me voitimme nuija.

        kaikki kolme suurinta luokituslaitosta ovat amerikkalaistaustaisia. "He katsovat euroalueen talouden toimintaa vähän eri tavalla kuin täällä katsotaan."

      • Tuore valtiovarainmi
        "Vaikka kunnianloukk kirjoitti:

        "Vaikka kunnianloukkauksen kohdistaminen valtioneuvoston jäseneen ei sinänsä ole rangaistusta ankaroittava seikka, rikoksen uhrin poliittinen ja julkinen toiminta ei toisaalta myöskään anna aihetta teon lievempään arvostelemiseen."

        Tuore valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd) kannattaa naiskiintiöitä pörssiyhtiöiden hallituksiin. Urpilainen pitää mahdollisena, että naisedustukseen vaikutettaisiin lainsäädännöllä, jos luonnolliset tiet eivät tuota tulosta.

      • Niin tai näin, presi
        Entä sitten? kirjoitti:

        So what? Onko sillä ollut 6 vuoden aikana suurikin merkitys, että olet postaillut tuota satoja kertoja? Ei se ainakaan Halosen kannatusta ole heikentänyt?

        Punaista väriä tunnustaa myös Hifk, Ferrari ja Manchester United. Punainen on vain väri, kaunis tosin. Punatähdet on humoristinen orkesteri, eikö vitsi oikein avautunut? Jäikö Ultra Brakin ymmärtämättä vai tiedätkö koko bändiä?

        Venceramos! Me voitimme nuija.

        Niin tai näin, presidentti Halosta ei hetkauta. 12 vuotta Suomen ykköspaikalla arvostettuna, arvosteltuna, suurta kansansuosiota nauttivana ja historiaa ensimmäisenä suomalaisena naispresidenttinä tehneenä pitkän linjan poliitikkona.

      • Mauno Koivistosta tu
        Keskustalta on rahat kirjoitti:

        Keskustalta on rahat loppu ja puolue muutenkin konkurssin partaalla. Olli Rehn hirtti itsensä EU-tukien puolustamiseen, Paavo Väyrynen ehdokkaana olisi vitsi eikä tarjokkaita ole jonoksi asti.

        Mauno Koivistosta tulee tänään Suomen pisimpään elänyt presidentti. Koiviston syntymästä on kulunut 87 vuotta, 7 kuukautta ja 25 päivää.

      • Soinin kannattajatha
        "Vaikka kunnianloukk kirjoitti:

        "Vaikka kunnianloukkauksen kohdistaminen valtioneuvoston jäseneen ei sinänsä ole rangaistusta ankaroittava seikka, rikoksen uhrin poliittinen ja julkinen toiminta ei toisaalta myöskään anna aihetta teon lievempään arvostelemiseen."

        Soinin kannattajathan jo aloittivat tällä palstalla eritoten Niinistön nälvimisen ikäerosta nuoreen vaimoonsa. Ei tuo siihen jää, rumemmaksi menee kun vaalit lähestyvät.

    • totuus ei pala
      • Tuo punikiksi...

        ...nimittely on yhtä junttia kuin Niinistön nimittely natsiksi tai fasistiksi.
        Harrastavatko demarit sellaista? No eivät.

        Aikuistu, miehisty ja opi solmimaan kravattisi. :xDDD

    • ei haittaa haukku

      Nimitä vaan Niinistöä ja Kataista miksi haluat, niinkuin aina enenkin,
      se on sinun asiasi jäbäjuntti, sinäkin koulujakäymätön sossupummi!

      • Kukaan ei ole

        ...palstalla nimitellyt Niinistöä tai Kataista miksikään. Sinä varmaan kohta yllät siihenkin, kun kohta alat "kampanjoida" Soinisi puolesta?

      • Halosen huikea 12 vu
        Kukaan ei ole kirjoitti:

        ...palstalla nimitellyt Niinistöä tai Kataista miksikään. Sinä varmaan kohta yllät siihenkin, kun kohta alat "kampanjoida" Soinisi puolesta?

        Halosen huikea 12 vuoden pesti on loppusuorallaan ja voimme jo jännittää tulevia ehdokkaita.

      • "Vaikka kunnianloukk
        Halosen huikea 12 vu kirjoitti:

        Halosen huikea 12 vuoden pesti on loppusuorallaan ja voimme jo jännittää tulevia ehdokkaita.

        "Vaikka kunnianloukkauksen kohdistaminen valtioneuvoston jäseneen ei sinänsä ole rangaistusta ankaroittava seikka, rikoksen uhrin poliittinen ja julkinen toiminta ei toisaalta myöskään anna aihetta teon lievempään arvostelemiseen."

      • Tuore valtiovarainmi
        Halosen huikea 12 vu kirjoitti:

        Halosen huikea 12 vuoden pesti on loppusuorallaan ja voimme jo jännittää tulevia ehdokkaita.

        Tuore valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd) kannattaa naiskiintiöitä pörssiyhtiöiden hallituksiin. Urpilainen pitää mahdollisena, että naisedustukseen vaikutettaisiin lainsäädännöllä, jos luonnolliset tiet eivät tuota tulosta.

    • Kiitos vuosikausia jatkuneesta vasemmistoterrorismin puoluetamisesta ja terroristien uhrien kärsimyksen vähättelystä. Eihän kunnon punikki voi nauttia kaikista terroristien ja vasemmistodiktaattoreiden omiin kansalaisiin kohdistuvista teurastuksista, jos ei olisi keulakuvaa, jonka mielipiteitä toistamalla saa nautinnosta täydellisen.

      Kiitos siitä, että Ylipäällikkö Tarja Halonen on tehnyt kaikkensa maan puolustuskyvun heikentämiseksi. Nyt ilman Naton turvaa, on mahdoton pysäyttää mahdollista suur hyökkäystä ja sen pelossa Suomi on pakotetu nöyrtymään jokaiseen provokaatioon, johon Venäjä tulevaisuudessä ryhtyy.

      Kiitos siitä, että Tarja Halonen on osoittanut, että kansalaiset eivät merkitse YKlle mitään, järjestö on olemassa vain valtioden ja omien järjestöjen korruptoitunutta hallintoa varten. YK on valmis nostamaan vasemmisto-terroristeja valtaan ja jatkamaan kansalaisten riistoa.

      Kansanmurhia voidaan seurata sivusta ja odottaa kunnes voidaan käynnistää mittavia avustua ja jälleenrakennusohjelmia: ja tietenkin mahdollistaa hyvät mahdollisuudet YKn virkoja hoitaville matkustella ja elää YKn varoilla leveästi.

      Kiitos siitä, että suomalaiset saavat hävetä seniiliä mummoa, joka kahmii omaa lautasta Eu-pöytään. Sekä kaikesta siitä turhasta matkustelusta, jonka tuloksena on ollut, että monet kehitysmaat voivat laiminlyödä omaa panostaan maidensa talouden parantamisesta, kun Tarja Halonen on luvannut että läntisten teollisuusmaiden tulee antaa tukea vastikkeetta.

      Kiitos ennen kaikkea siitä, että jo ensikesänä ei enää tarvitse hävetä Tarja Halosta.

      NINEL

      • Kuules Ninel,...

        ...sinä olet kyllä hullu. Ihan omaa luokkaasi.
        Helinä on vaan tyhmä, Keränen seniili ja City-Keskusta muuten pihalla, mutta Sinä....ykkösidiootti kaikista.

        KIITOS SINULLE SIITÄ. :xDDDD

      • Näyttää siis siltä e

        Näyttää siis siltä ettei parin kaunaisen Halos-haukkujan yksinäinen ristiretki suomi24:llä vaikuta presidentin suosioon sitä eikä tätä. Ovatpahan poissa pahanteosta.

      • Soini voi rauhassa k
        Kuules Ninel,... kirjoitti:

        ...sinä olet kyllä hullu. Ihan omaa luokkaasi.
        Helinä on vaan tyhmä, Keränen seniili ja City-Keskusta muuten pihalla, mutta Sinä....ykkösidiootti kaikista.

        KIITOS SINULLE SIITÄ. :xDDDD

        Soini voi rauhassa keskittyä presidentinvaaleihin ja hioa stand up-komiikkansa teräväksi. Ei se kyllä virkaan asti riitä. Näytöt ja halu vastuunkantoon ovat heikkoa tasoa.

      • Soini voi rauhassa k
        Kuules Ninel,... kirjoitti:

        ...sinä olet kyllä hullu. Ihan omaa luokkaasi.
        Helinä on vaan tyhmä, Keränen seniili ja City-Keskusta muuten pihalla, mutta Sinä....ykkösidiootti kaikista.

        KIITOS SINULLE SIITÄ. :xDDDD

        Soini voi rauhassa keskittyä presidentinvaaleihin ja hioa stand up-komiikkansa teräväksi. Ei se kyllä virkaan asti riitä. Näytöt ja halu vastuunkantoon ovat heikkoa tasoa.

      • Soinin kannattajatha
        Kuules Ninel,... kirjoitti:

        ...sinä olet kyllä hullu. Ihan omaa luokkaasi.
        Helinä on vaan tyhmä, Keränen seniili ja City-Keskusta muuten pihalla, mutta Sinä....ykkösidiootti kaikista.

        KIITOS SINULLE SIITÄ. :xDDDD

        Soinin kannattajathan jo aloittivat tällä palstalla eritoten Niinistön nälvimisen ikäerosta nuoreen vaimoonsa. Ei tuo siihen jää, rumemmaksi menee kun vaalit lähestyvät.

    • Halonen on ollut

      ..."mies paikallaan" Kokoomuksen kuristaessa kansaa ja taistellut leijonan lailla suomalaisten puolesta.

    • lespokunigatar halon

      Suuresti ihmettelen miten joku on voinut ikinä äänestää Halosta.

      Presidentin pitäisi toimia kuitenkin osittain myös "esimerkkinä" kansalle - nythän se lähinnä on aiheuttanut seläntakana nauramista.

      Ilmeisesti moni suomalainen ajattelee, että jos presidentti on mitä sattuu, niin ollaan hyvin vahingoniloisia ja täten tyytyväisiä; eipähän päässyt se pätevä hemmo pressaksi, hihihi.

      Eli huonoitsetuntoinen ihminen äänestää Halosta, koska hän näin saa ylemmyydentunnetta kohdalleen (tai ainakin luulee saavansa).

      Muistan, kyllä hävetti olla suomalainen kun maailmalla naurettiin että naimaton, homojen puolustaja, sössöttäjä, raivokohtauksia saava muumimamma valittiin Suomen presidentiksi!
      Sillä pallillahan pitäisi olla joku jolla on "munaa"!

      Halonen tuli valituksi vain koska maamme naiset äänestivät meille uljaan naispresidentin :)

      • Tuore maatalousminis

        Tuore maatalousministeri Jari Koskinen (kok) haluaa olla optimistinen, vaikka EU-komission tällä viikolla julkistama rahoituskehys vuosille 2014–2020 jäädyttää maataloustuet vuoden 2013 tasolle.

      • Niin tai näin, presi

        Niin tai näin, presidentti Halosta ei hetkauta. 12 vuotta Suomen ykköspaikalla arvostettuna, arvosteltuna, suurta kansansuosiota nauttivana ja historiaa ensimmäisenä suomalaisena naispresidenttinä tehneenä pitkän linjan poliitikkona.

    • Miten sinä voisit

      ...tietää mitä "maailmalla nauretaan", kun et selvästikään ole käynyt edes ruotsinlaivalla? Älä pelkää naisia vaikka et niistä kokemuksia olekaan saanut. Kaikki eivät ole kuin äitisi...se pyykkäri, jonka vuoksi nyt vihaat koko ammattia. :xDDDDD

      • Pohjoismaiden vihary

        Pohjoismaiden viharyhmiä on seurattava tarkemmin, sanoo presidentti Tarja Halonen.

        "Tietysti netissä on vaikea kontrolloida materiaalia, sillä kuka vain voi julkaista mitä vain", Halonen kommentoi keskiviikkona MTV3:lle Naantalin Kultarannassa.

    • valitettavasti..
    • kihihhiiiii
      • ?hi.

        ?

      • huumoria.

        Tarja fiksu.

    • Etkö ole ennen

      ...nähnyt poliitikkojen nauravan tai hymyilevän? Small talkista on kyse, kepeästä lehdistön edessä tapahtuvasta näytelmästä ennenkuin käydään kiinni työasioihin.

      Luoja, että olet väsynyt. Et mitään muuta harrastusta itsellesi keksi?
      11 ja puoli vuotta on tehnyt Sinusta romua. Lopullinen romahtaminen on edessä kun elämänsisältösi jää eläkkeelle.

      • Ihmisten yksinäisyyt

        Ihmisten yksinäisyyteen täytyy hänen mukaansa kiinnittää vastedes enemmän huomiota.

        Presidentti kertoo viivyttäneensä Norjan joukkosurmien kommentointia, koska halusi kunnioittaa norjalaisia ja välttää hötkyiltyjä lausuntoja.

    • saas nähdä joo

      ett mitähän tuo palstan päivystävä punikkipoju, Jäbä.45 tekee puolen vuoden kuluttua kun Tarja Halonen on häädetty linnasta loisimasta ja tuhlaamasta rahaa ja ihan aikuisten oikea presidentti (oli nyt kuka tahansa - kaikki vaihtoehdot ovat parempia kuin nykyinen) on ryhtynyt pelastamaa sitä mikä pelastettavissa on parasiitin kahdentoista vuoden tuhoamisen jälkeen?

      Onko Jäpsykkäisen kohtalona narunjatkeen homma vaiko ihan täydellinen alkoholisoituminen tämän likitäydellisen täytteeksi?

      Kuoleeko se omaan ylettömän pieretävään vitutukseensa, kun ainut harrastus viedään?

      Vai haihtuuko se vain niinkuin paha haju, kaunaiset ajatukset ja roskauunista nouseva kuonasavu?

      • Tuo edellinen...

        ...kirjoitusko Sinut houkutteli läpinäkyvään kopiointiin?
        Osuiko niin pahasti? Kalahtiko nilkoille?
        Vitutti niin ettei veri kiertänyt kuin otsasuonissa?

        Ei se mitään. Se koirahan älähti johon kipeää teki, eikö vain?
        LOL, REPS & LMFAO.

    • kiitti vaan mummu
      • Vastustavathan Soini

        ...ja co tänä päivänä EU:ta?
        Mikä on pointtisi?

        Asevelvollisuuden puolesta Halonen on puhunut joka käänteessä.

    • Pohjoismaiden vihary

      Pohjoismaiden viharyhmiä on seurattava tarkemmin, sanoo presidentti Tarja Halonen.

      "Tietysti netissä on vaikea kontrolloida materiaalia, sillä kuka vain voi julkaista mitä vain", Halonen kommentoi keskiviikkona MTV3:lle Naantalin Kultarannassa.

    • Ihmisten yksinäisyyt

      Ihmisten yksinäisyyteen täytyy hänen mukaansa kiinnittää vastedes enemmän huomiota.

      Presidentti kertoo viivyttäneensä Norjan joukkosurmien kommentointia, koska halusi kunnioittaa norjalaisia ja välttää hötkyiltyjä lausuntoja.

    • miksi obama nauroi??
    • äänetönnä

      Kiitos Tarja Haloselle minunkin puolestani hyvistä vuosista presidenttinämme.

      Kauhukseni huomasin, että Lasse Lehtinen on vetäytynyt presidenttiehdok-
      kuudesta. Sen sijaan Paavo Lipponen on varmistanut oman osallistumisensa.

    • Soinille kiitos..
    • Vihreiden ehdokas on

      Vihreiden ehdokas on lyöty lukkoon ja Haavisto voi saada nostetta kampanjaansa yli puoluerajojen, kiistämättä fiksu mies kun on, mutta voi sitä loanheiton määrää, minkä joutuukaan sietämään.

    • niin-pä.

      Kiitos, kun häpäisit Suomen kansan huonolla käytökselläsi ja täydellisellä tyylittömyydelläsi ulkomaanmatkoillasi.

      Mutta pian se on vihdoinkin loppu!

    • Keräämme kai

      ...hiukan rahaa kunnon kukkapuskaan, kun Halonen väistyy?
      Kiitoksi 12 vuoden ahkeroinnista suomalaisten hyväksi....kuka kerää?
      Koroljov? Keränen? Helinä?

    • korsteeni

      Tervemenoa Halonen...ikävä ei tule
      ja toivottavasti ei mitään tehtäviäkään enää
      sulle tuu....ihan tarpeeksi oot mokannu!!!!

    • kiitoksia

      Tarja Halonen !

    • KIITOS TARJA

      H A L O N E N 12v.!

    • Pöllö 2

      Mikä on oikea nimitys. Tasavallan Presitentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio
      vai Tasavallan presitentti Sauli Niinistö puolisoineen.

    • käärinliina punainen
    • oijoijoijoi ku ei

      Tavjavessukka ei saanutkaan sitä Mivfiä, kehui jo liian aikaisin että syntymäpäiväksi ihan vavmaan saa vapisevan paketin. Ei muista enää mitätöntä hönttiä muovia Dimitvfi, kun ei ole enää vakoilu uutisia saatavana. Kissa kasvanut liian isoksi, ei kotiutuisi enää puhevikaisen mummon muvjuun, kuolisi ikävään ja huonoon hoitoon.

      Mutta saisihan lehdet kirjoittaa taas Mivfin kuolinuutinuutisesta etusivuillaan, niinkuin entistenkin.

    • Niinistö polttaa pul

      Niinistö polttaa pullansa karrelle eikä kukaan syö.
      Halosen puustit onnistuu aina.

    • 500tasaluku

      Suuri kiitos! Oli jo aika saada nainen korkeimpaan virkaamme.

    Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      44
      2931
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      92
      2793
    3. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      61
      2666
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      71
      2611
    5. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      95
      2571
    6. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      103
      2147
    7. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      51
      2031
    8. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      142
      1890
    9. Joskus tulee niin

      Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk
      Ikävä
      61
      1772
    10. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      20
      1648
    Aihe