Kuinka paljon jalompaa onkaan tämä nykyinen keskustelu kuin se

vanha halveksiminen

juutalaisia kohtaan vihakirjoituksissa ja Herraa Yeshuaa kohtaan erinäistä syistä.

Abba Isä siunatkoon tätä palstaa, että voisimme ylläpitää Jumalan armoa ja totuutta ja näin myös kirkastaa Herran Kuninkuutta ja valtakuntaa ja vanhurskautta, niinkuin saamme kaiken kunnian ja kiitoksen antaa yksin Isälle Yeshuan nimessä ja Totuuden Hengessä, amen.

Hallelujah!

Jatketaan hyvän hedelmän ja keskustelun ja arvollisen juutalaisen jalouden esilläpitämistä, sillä siihen meidät on kutsuttu Juutalaisten Kuninkaan Herran Yeshuan nimessä ja voimassa, amen.

Herra on hyvä ja armonsa pysyy nöyrille ja tahtoaan etsiville ja tekeville, sillä se on rakkautta Israelin Pyhää Herraa kohtaan, eikä työ Herrassa ole turhaa vaan saamme nähdä hedelmää itsessämme ja myös toisissamme kunhan emme väsy anomaan ja kunnoittamaan ja kiittämään, eikä yksikään väsy joka saa Herran Hengen siunausta ja voimaa, niinkuin öljyä tarvitsee lamput ja astiohin sitä palaville annetaan ja yltäkylläisyyttä ja ylitsevuotavuutta tarjotaan rikkaan Isän lupauksen lapseudessa, amen.

Hallelujah Yeshuan nimessä!

13

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vastaus kysymykseen

      Tämä ei ole lainkaan jalompaa. Tätä ei voi nimittää edes keskusteluksi. Sinunkaan pitkissä lauseissa ei ole mitään tolkkua. Ne on pelkkää sisällyksetöntä sanahelinää.

    • 12 + 12

      Ei ollut mitään kysymystä vaan jalot juutalaiset voivat keskustella Yeshuasta ja on otollista, sillä ei ole mitään muuta nimeä, jossa juutalaiset voivat päästä Jumalan valtakuntaan ja vastaanottaa Jumalan lupauksen elävästä vedestä ja Pyhästä Hengestä.

      Tietenkin juutalaisuus -palstan keskipisteenä tulee olla todistus Israelin Pyhästä Herrasta juutalaisia ja kaikkia kohtaan, jotta voisivat kaikki saavuttaa hengellisen juutalaisuuden sydämen ympärileikkauksessa uskon kuuliaisuudessa Mestari Yeshuan opetuksia kohtaan ja siten ristimme kantamisessa niinkuin Lunastajamme on sen kantanut ja esimerkin antanut, amen.

      Hallelujah!

    • ziz77us

      Mitä siis voisit tehdä, ettei suhteesi Jumalaan olisi pelkkää sanan helinää?
      Voi olla että onkin niin, että suhteesi Jumalaan on hyvä ja otolliinen.
      Muistakaa että Jumala sanoi vuodattavansa Pyhän Hengen kaiken kansan ulottuville ja, että vain Pyhää Henkeä vastaan rikottuja syntejä ei saa anteeksi.
      Siksi Yeshua käytti viikunapuuta vertauksessaan, ainakin 2 kertaa, ensin kirosi viikunapuun jossa oli lehdet, muttei hedelmiä, toisella kertaa sanoi että oppikaa vertaus viikunapuusta, kun sen oksa on tuore ja lehdet puhjenneet tiedätte, että kesä on tullut lähelle.
      Pyhä Henki on tärkeä sen ansiosta, että sillä on parantava vaikutus ihmisiin itselleni tulee mieleen Iisak joka tarkoittaa, hän nauraa.

      • Älkäämme Eksykö!

        > Mitä siis voisit tehdä, ettei suhteesi Jumalaan olisi pelkkää sanan helinää?

        Jumalan armosta olen sitä saanut tehdä ja teen edelleen niinkuin Pyhä Henki sitä Raamatusta opettaa ja minua kehottaa ja johdattaa ja vaikuttaa tahtomista ja tekemistä. Näin uskon olevan myös kaikkien Herran Yeshuan opetuslasten kohdalla. Tietysti meillä on opetuslapsinaan erilaisia kutsumuksia ja tehtäviä ja teitä, mutta tärkeintä on uskoa ja rakastaa Herraa Yeshuaa ja panna kaikki toivomme armoonsa ja totuudessa vaeltaa.

        Herra Yeshua armoa ja totuutta Abba Isän tuntemisessa ja valtakunnassa sinulle "ziz77us"!


    • Juutalaisuus ilman

      Yeshuan tunnustamista ja rakastamista on kuollutta jumalanpalvelusta niinkuin Paavali Sauluksena luki kaiken entisen roskaksi, koska se tapahtui pelkästään lihassa ja veressä ilman Jumalan Ainosyntyisen Pojan siunausta elävässä vedessä ja Pyhässä Hengessä, sillä ainoastaan Kuningas Yeshuassa ja valtakunnassaan on ihmisillä hengellinen hyvä elämä, sillä Yeshua on Iankaikkinen Elämä, amen.

      Tietysti Jumala on siunannut juutalaisia oman Pyhän Nimensä tähden ja siitä saamme kiittää ja kunnoittaa Abba Isää Yeshuan nimessä, sillä onhan Israel ja juutalaiset päässeet takaisin luvattuun maahan ja lehdet näemme myös Jerusalemin viikunapuussa, vaikka se kirottiin ja temppeli tuhottiin, mutta samoin on siihen jälleen lehdet tulleet niinkuin jo Mooseksen kautta voimme lukea kuinka kansa takaisin maahan johdatetaan maanpakolaisuudesta ja miekan uhasta.

      Abba Isä Jumala ja Herra Yeshua Poikana on Hyvä ja Vanhurskas ja Pyhä, amen.

      Autuaat en ihmiset, jotka Herraa etsivät kokosydämisesti ja tahtovat pyhittyä ja vanhurskautua hänessä ja valtakunnassa, amen!

      • Tietysti lupauksen

        lapsina juutalaisille on paljon suotu ennenkaikkea Yeshuan työn ja toiminan ja sanojen kautta ihmein ja tunnusteoin ja Uudessa Testamentissa näistä todistavat silminnäkijät Matteus ja Markus ja Johannes, samoin Luukkaan ja Paavalin kautta olemme paljon saaneet, mutta parhaana ja viimeisenä on Ilmestyskirja suoraan Abba Isän sydämeltä ja sanasta sanaan alkukielellä ne on annetut, että pystyisimme ottamaan siitä vaarin sillä koskee ennenkaikkea Herran suurta päivään Yeshuan tulemuksen yhteydessä ja siinä seitsenvuotisjaksossa, josta Isä on meille edeltä tiedon antanut, amen.

        Hallelujah Yeshuan nimessä!


      • Uskonnollisuus ilman

        Yeshuan eläviä sanoja ja Pyhää Henkeä on maailmassa enemmän kuin yleistä ja ateismikin voidaan siihen lukea, sillä on pimeyden herran valheiden rakastamista, mutta samoin Jumalasta voidaan paljon puhua tai muista herroista ja jumalista ja ihmisistä, mutta ilman Jumalan Poikaa ei ole kenelläkään ihmisellä todellista Abba Isän siunausta ja yhteyttä ja rakkautta ja armoa ja totuutta, amen.


    • 4+18

      Jeesuksessa /kristuksessa on kaksi olemusta. Toinen on juutalainen olemus/henki/opetus ja toinen on juutalaisia ja jumalaa kiroava olemus ja hän itsekin sanoo, että hän ei voi päättää sitä, kummalla puolella kukakin istuu.

      Se oivallus tulee jostain korkeammalta taholta.

      Sieltä selviää myös se, että ne jotka ovat väärällä puolella ovat jo saaneet myös rangaistusta, eli jääneet pelkojensa vangeiksi ja saaneet verta juodakseen.

      Suurin osa on väärällä puolella eli ihmispalvonnassa, se ei ole tarkoitus.

      Jeesuksen juutalainen puoli on juutalaisuutta, se on se parempi puoli, eivätkä juutalaiset voi ottaa vastaan sitä mikä heissä jo on.
      VASTAA
      Kerro kaverille

      • vastauksen sait

        toiseen aloitukseen ja lyhyesti pyrin kirjoittamaan, sillä paljon esitit.


    • ziz77us

      Jeesus tuli uuden liiton merkissä maanpäälle, hänen jälkeen tuli Pyhä Henki.
      Henki oli tosin jo Juutalaisilla ennen Jeesuksen lihaksi tuloa, mutta ei kaikkina aikoina.
      Ei Jeesus pyytänyt ihmisiä ottamaan vastaan juutalaisuutta, vaan tekemään taivaallisen Isän tahdon.
      Mikä on Jumalan tahto, että tekisit sitä mikä oikein on.

      • Jeesus (Yeshua) on

        Juutalaisten Kuningas ja pelastus on juutalaisista, Daavidin Juurivesasta ja Juudan Leijonasta ja Uudessa Jerusalemissa on portit nimetti Isralin kahdentoista sukukunnan mukaan ja perustuksina ovat juutalaiset profeetat ja apostolit ja Kulmakivenä ja Pelastuksen kalliona on ympärileikattu juutalainen Yeshua ja Uusi Liitto Herran veressä ja vedessä ja Pyhässä Hengessä on kirjoitettu Heprealaisissa pyhissä kirjoituksissa eli Vanhassa Testamentissa ja juutalaisten lankeeminen ei tietysti muuta Yeshuan juutalaisuutta Abba Isän tahdossa. Juutalaisuuden kautta olemme saaneet kaikki pyhät asiat eikä ilman Juutalaisten Kuningasta Yeshuassa voida mitään hyvää hengellistä saada Jumalan valtakunnassa eikä maan päällä, sillä kaikki muut Yeshuan sijaan ovat varkaita ja ryöväreitä ja kuolevia ihmisiä pyrkiessään siihen asemaan joka on Kuninkaalla. Saamma hengellisinä juutalaisina sydämen ympärileikkauksessa kiittää ja kunnioittaa Abba Isää Yeshuan (Jeesuksen) nimessä, amen.

        Älkäämme eksykö, sillä Herra on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti, amen.


    • 17+20

      'Tekisit sitä mikä oikein on..'


      Se on juutalaisuutta se lukee Tanakh'issa.

      Kristinopissa se on samaa, kuin että jaetaan ryöstösaalista. Väärä huoneenhaltija jakaa isäntänsä omaisuutta saadakseen itselleen ystäviä.

      • Etsi Jumalan hyvää

        hengellistä armoa ja totuutta Jeesuksen (Yeshuan) nimessä, niin sitä anoen saat, sillä se on Abba Isän lupaus kaikille ihmisille, vaikka annettiin Immanuelissa ensin juutalaisille ihmeiden ja tunnustekojen ja vertauksien seuratessa Jumalan ainosyntyistä Poikaa ja myös opetuslapsiaan, varsinkin apostoleitaan, joille annettiin valta ja voima yli pimeyden voimien ja rohkeutta ja raittiutta ja rakkautta Herran Hengessä.

        > Kristinopissa se on samaa, kuin että jaetaan ryöstösaalista. Väärä huoneenhaltija jakaa isäntänsä omaisuutta saadakseen itselleen ystäviä.

        Ei kaikki kritinoppi ole Abba Isän tahdon mukaista Yeshuassa.
        Ei kaikki juutalaisuus ole Abba Isän tahdon mukaista Yeshuassa.

        Tietysti juutalaisilla on etu, koska olemme saaneet kaikki pyhät asiat kauttaan, mutta ei uskottomien juutalaisten vaan uskollisten juutalaisten ja Immanuelin kautta Yeshuassa.

        Myös kristinuskossa voi olla Abba Isän mukaista Yeshuan opetuslapseutta, mutta edellyttää kuuliaisuutta ja rakkautta, joka on Yeshuan opetuksen mukaan tekemistä ja tämä sama koskee myös juutalaisuutta ilman pienintäkään erotusta, vaikka Abba Isä toimiikin Järjestyksen Jumalana nimen omaan lupauksien ja profetioidensa kautta ja sen tähden Jumalan pyhät kirjoitukset kannattaa kaikkien tuntea nimenomaan Jumalan Hengen opettamana, sillä vain Henki tekee eläväksi ja kiittäväksi ja kunnioittavaksi Yeshuan nimessä, amen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      47
      2974
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      92
      2808
    3. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      61
      2666
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      71
      2611
    5. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      95
      2590
    6. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      106
      2163
    7. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      52
      2039
    8. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      142
      1890
    9. Joskus tulee niin

      Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk
      Ikävä
      61
      1832
    10. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      22
      1715
    Aihe