Teiniaikana tunsin, kuinka homous oli totuus, joka tuli väkisin ulos. Se oli niitä totuuksia, jotka eivät pala tulessakaan. Oli iso järkytys tajuta, että kristinusko on sitä vastaan. Valheessa en voi elää.
Ensin yritin löytää tavan sovittaa sisäinen totuuteni kristinuskon kanssa. Häilyvä sellainen löytyy Jeesuksen antamasta rakkauden kaksoiskäskystä.
Kun aikani olen seurannut kristittyjen paatoksellista homovihaa ja toisaalta käsittämätäntä paradoksien palvontaa, olen eheytynyt. Minusta tuli agnostikko. Se vapauttaa.
Miksi en ole ateisti? Syy on siinä, että kristinusko olettaa Jumalan kieltäjät Jumalansa vastavoimiksi. Minä haluan astua sadun ulkopuolelle. Kun tarinaa ei ole, ei ole myöskään väitettä "Jumalaa ei ole".
Se sydänmen keveys kannattaa kokea. Sinun on lupa antaa ajatuksesi juosta sulokkailla niityillä ja mainingeilla ilman pelkoa ajatuspoliiseista. Syvältä sisältäsi kumpuava totuus homoudestasi saa olla sopusoinnussa minäsi kanssa. Tasapaino ja levollinen mieli on riemastuttava asia.
Teen hyvää ja hyviä tekoja yhä, mutta teen sen aidosta halusta ja aidosti hyviä asioita. En sorru näennäishyvään, kuten "pyhitä sunnuntai". Näennäishyvät farieukset (hetero, joka uskoo olevansa hyvä olemalla homoilematta samalla, kun himoitsee jokaista hamehelmaa) on mukava jättää oman synkkään keskiaikaansa.
Suosittelen. Katkaise side vainoajiisi. Jätä kristityt. Älä kiellä Jumalaa, sillä se on tarpeetonta. Unohda mumina ja kaavat, hymyile Jumalalle ja vapauta aistisi kokemaan tämä elämä jokaista piirtoa myöten.
Tee parannus ja eheydy
1
219
Vastaukset
Sinulle -latte!
Luin tekstisi ja yllätyin ilahtuneena sen rehtiydestä, raikkaudesta ja vilpittömyydestä. Olet upealla tavalla oivaltanut monia seikkoja ihmisenä olemisesta ja päivä päivältä ihmisenä kasvamisesta. Sinä, " -latte ", olet pohdiskelujesi kautta oivaltanut ja oppinut hyvin tärkeää elämästä ja ihmisyydesta: osaat arvostaa, rakastaa ja kunnioittaa itseäsi ainutkertaisena ihmisenä tässä olemassaolossa. Se on upeaa! Se on loistavaa! Se on kunnianosoitus elämälle!
Kokemasi sydämen keveys kertoo paljon kaunista ja hyvää sinusta sisäisenä ihmisenä. Olet saanut lujan, vankan kosketuksen sisäiseen itseesi. Se on suurenmoista ja ihailtavaa. Tasapainoinen ja levollinen mielesi on vankka ja vakaa perusta, jolta kohtaat maailman ja siinä ajan myötä erilaisia elämän kulkijoita. Huomaat, että ihmiset joita matkallasi kohtaat ovat juuri sellaisia kuin ovat, evätkä aina sellaisia kuin heidän toivoisi olevan. Silloin tuo tuntemasi ja kokemasi tasapainoinen ja levollinen mielesi on sinun tukesi ja turvasi aina ja kaikkialla missä oletkin elämäsi matkan varrella.
Tekosi ovat rehtejä, aitoja ja vilpittömiä niin itseäsi kuin muitakin kohtaan. Siitä olen kirjoituksesi perusteella vakuuttunut. Sen arvostaminen, rakastaminen ja kunnioittaminen aina ja kaikkialla mitä jumalallinen elämän on aikaansaanut ja ylläpitää ajasta aikaan on rakkauden osoitus elämän olemassaololle.
Onnea elämääsi " -latte "
Ystävällisesti
ed
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama1257949Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1526683Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1834795Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2473260Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta1012754Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh1152299- 1501935
Ruoan arvonlisävero menee käytännössä tukijussille
Ilman juomia elintarvikkeiden myynti vuonna 2025 oli reilut 15 miljardia euroa. Tuolla tasolla arvonlisävero pyörii pari131913Vihreät REPEÄMÄSSÄ oijoijoi....Virran sekoilut on liikaa
Jo ennestään vihreiden kannatus on suossa vaikka puolue istuu oppositiossa, nyt tuli Virran temppu kun häipyi tuosta vaa411734Yhteydenotto
Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?1971624