Mikä teki Ekmaninsta (21.Prikaati) hyvän komentajan?

3.Prikaatilla oli huono kun joukkojensiirron loppuvaiheessa heidän komentaja eversti Hannula kuoli lentopommituksessa. Tilalle tuli eversti Savonjousi, joka kuitenkin siirrettiin parin päivän päästä 10.Divisioonan komentajaksi ja sen jälkeen komentajaksi tuli eversti Haanterä. Prikaati sinällään taisteli siinä kuin muutkin mutta jotain oli miehistön keskuudessa pielessä sillä siinä oli kaikista 7 prikaatista selvästi eniten karkureita vaikka nuorista ikäluokista koostuneissa niitä yleensä oli muita hieman vähemmän. 15. ja 21.Prikaati joutuivat jopa rankempaan ja pitkäaikaisempaan paineeseen mutta karkuruutta niissä oli vähemmän.

Viime kädessä tämä kertoo johtamisen ongelmista. 20.Prikaatin ongelmat tiedettiin.Kempistä oli veto poissa hänen oltua pitkään "kotijoukoissa" ja pataljoonan komentaja Bäckman oli juoppo - osoitti kyvyttömyyttä rintamakomentajana jo hyökkäysvaiheessa. Hän teki siitä sitten tutkintovankeudessa johtopäätöksensä. Joukolla ei voi olla hyvä taisteluvire jos johtajat ovat noin heikossa hapessa.

Eivät Kemppi ja Bäckman mitään pelkkiä syntipukkeja olleet. Kemppi taantui selvästi johtajana vuoden 1941 jälkeen. Surullinen tapaus. Bäckmanin pitäminen pataljoonan komentajana oli osoitus armeijan valvonnan puutteesta.

R.R. Ryynänen kirjoitti:

3.Prikaatilla oli huono kun joukkojensiirron loppuvaiheessa heidän komentaja eversti Hannula kuoli lentopommituksessa. Tilalle tuli eversti Savonjousi, joka kuitenkin siirrettiin parin päivän päästä 10.Divisioonan komentajaksi ja sen jälkeen komentajaksi tuli eversti Haanterä. Prikaati sinällään taisteli siinä kuin muutkin mutta jotain oli miehistön keskuudessa pielessä sillä siinä oli kaikista 7 prikaatista selvästi eniten karkureita vaikka nuorista ikäluokista koostuneissa niitä yleensä oli muita hieman vähemmän. 15. ja 21.Prikaati joutuivat jopa rankempaan ja pitkäaikaisempaan paineeseen mutta karkuruutta niissä oli vähemmän.

Viime kädessä tämä kertoo johtamisen ongelmista. 20.Prikaatin ongelmat tiedettiin.Kempistä oli veto poissa hänen oltua pitkään "kotijoukoissa" ja pataljoonan komentaja Bäckman oli juoppo - osoitti kyvyttömyyttä rintamakomentajana jo hyökkäysvaiheessa. Hän teki siitä sitten tutkintovankeudessa johtopäätöksensä. Joukolla ei voi olla hyvä taisteluvire jos johtajat ovat noin heikossa hapessa.

Eivät Kemppi ja Bäckman mitään pelkkiä syntipukkeja olleet. Kemppi taantui selvästi johtajana vuoden 1941 jälkeen. Surullinen tapaus. Bäckmanin pitäminen pataljoonan komentajana oli osoitus armeijan valvonnan puutteesta.

Lue lisää

On kahdenlaista tietoa siitä erosiko Bäckman vai erotettiinko hänet armeijan palveluksesta 1930-luvun puolivälissä. 19.divisioonaan kuuluneen Kev Osaston johtajana häntä ei kaksisena pidetty ja vuonna 1943 hän suunnitteli surkeasti erään sitten pieleen menneen tiedusteluoperaation. Miehellä oli myös änkytysvika joka saattoi olla itsetuntoa heikentävä tekijä.

R.R. Ryynänen kirjoitti:

3.Prikaatilla oli huono kun joukkojensiirron loppuvaiheessa heidän komentaja eversti Hannula kuoli lentopommituksessa. Tilalle tuli eversti Savonjousi, joka kuitenkin siirrettiin parin päivän päästä 10.Divisioonan komentajaksi ja sen jälkeen komentajaksi tuli eversti Haanterä. Prikaati sinällään taisteli siinä kuin muutkin mutta jotain oli miehistön keskuudessa pielessä sillä siinä oli kaikista 7 prikaatista selvästi eniten karkureita vaikka nuorista ikäluokista koostuneissa niitä yleensä oli muita hieman vähemmän. 15. ja 21.Prikaati joutuivat jopa rankempaan ja pitkäaikaisempaan paineeseen mutta karkuruutta niissä oli vähemmän.

Viime kädessä tämä kertoo johtamisen ongelmista. 20.Prikaatin ongelmat tiedettiin.Kempistä oli veto poissa hänen oltua pitkään "kotijoukoissa" ja pataljoonan komentaja Bäckman oli juoppo - osoitti kyvyttömyyttä rintamakomentajana jo hyökkäysvaiheessa. Hän teki siitä sitten tutkintovankeudessa johtopäätöksensä. Joukolla ei voi olla hyvä taisteluvire jos johtajat ovat noin heikossa hapessa.

Eivät Kemppi ja Bäckman mitään pelkkiä syntipukkeja olleet. Kemppi taantui selvästi johtajana vuoden 1941 jälkeen. Surullinen tapaus. Bäckmanin pitäminen pataljoonan komentajana oli osoitus armeijan valvonnan puutteesta.

Lue lisää

Kempillä ei muuten ollut yleisesikuntaupseerin koulutusta. Hän oli suorittanut vain SKK:n johtamiskurssin joka ei ole peruste yleisesikuntaupseerin nimitykselle.

Ekmanin koulutustaso oli aivan toista luokkaa. Tykistöosaaja, ampumamenetelmien kouluttaja, reserviupseerikouluttaja, rintamakokemusta, johtajana pätevä. Osasi tavan jolla porrastaen vetäydytään. Uskomaton saavutus tuon 21.Pr:n tuominen pisimmällä reitillä mikä millään yksiköllä oli kesällä 1944. Olisi luullut että prikaati olisi otettu Ilomantsissa reserviin mutta vielä mitä: sen piti ottaa osaa vielä kaksipihtiliikkeen toisena voimana.

T.S. Malin kirjoitti:

Kempillä ei muuten ollut yleisesikuntaupseerin koulutusta. Hän oli suorittanut vain SKK:n johtamiskurssin joka ei ole peruste yleisesikuntaupseerin nimitykselle.

Ekmanin koulutustaso oli aivan toista luokkaa. Tykistöosaaja, ampumamenetelmien kouluttaja, reserviupseerikouluttaja, rintamakokemusta, johtajana pätevä. Osasi tavan jolla porrastaen vetäydytään. Uskomaton saavutus tuon 21.Pr:n tuominen pisimmällä reitillä mikä millään yksiköllä oli kesällä 1944. Olisi luullut että prikaati olisi otettu Ilomantsissa reserviin mutta vielä mitä: sen piti ottaa osaa vielä kaksipihtiliikkeen toisena voimana.

Lue lisää

...nimittäin kahden venäläisen divisioonan tuhoamiseen ja estää kolmen merijvprikaatin avustusyritykset. Operaatioon otti osaa yli 10 000 miestä. 21.Prikaati muodosti niistä noin 40%. Tuoreita voimia toi Raappana Rukajärveltä 2 pataljoonan verran. Kannakselta tullut RvPr osallistui operaatioon myös.

》Mies ampui mieluummin kuulan kalloon kuin tyytyi katsomaan Suomen vajoamista perseennuolijoiden ja kiipijöiden yhteiskunnaksi. 《

Tappoi itsensä kun joutui oikeuteen naapurinsa kissan ampumisesta!

Siinä tuli yhden hurrin pää kirjaimellisesti käteen!

S.0 Lindgren ja kissat
Nolo loppu 5.4.2010 21:08 

http://keskustelu.suomi24.fi/node/8979744

http://keskustelu.suomi24.fi/node/2092766#comment-43514779

Tuuri Heporauta: Syöksypommittajia

Lentomestari "Otso" Rantalan muisteluja. Karisto 2007 3.p.

Tuossa kirjassa maailmanmestariampujanakin tunnettu Rantala kertoilee sotajuttujaan ja omia vaiheitaan mm. ampumakilpailumatkoistaan Espanjaan, vuotta ei mainita, ja Italiaan sekä Roomaan vuonna 1935.

Matkalla mukana oli tietenkin luutnantti Sven Oskar Lindgren, joka tyylilleen uskollisena otti paikkansa epävirallisena matkan johtajana.
Hänestä on kirjassa montakin juttua sivuilla 94-120, mutta tässä on eräs aika erikoinen kommentti Linkusta: 

s. 97:

"Kuten tavallista, itseoppineena oppaana toimi S.O. Lindgren, Sven Oskar. Paitsi mestariampujana, hän oli monikielitaituri, hirtehishumoristi ja tarmonpesä, joka myöhemmin tosikoitoksissa osoittautui taitavaksi ja pidetyksi johtajaksi. Sanottiin hänen pahimmassakin tulituksessa tyynenä kävelleen miestensä suojautumista tarkastelemassa, itse korkeintaan joskus toisen polven varaan laskeutuen. Ihmeteltiin, kuinka hän partaisten ja ryvettyneiden jermujensa vaivat ja vastukset jakaen silti aina esiintyi leuka ajeltuna, asepuku tahrattomana ja jopa vanhan ohjesäännön mukainen vitivalkea kovikekaulus asetakin kauluksen sisäpuolella. Murheellista, että hän tietämättään kantoi elimellistä sairautta, joka jatkosodan lopulla sai yliotteen ja muutti hilpeän luonteen äkkipikaiseksi, jopa vainoharhaiseksi, siten vähitellen, etteivät lähimmätkään ystävät sitä aluksi oivaltaneet."

Erik J. Halmeen muistelmat 1916-1989

Sotavankina 1941 - 44

http://www.yle.fi/dokumentti/sotavangit/halmeen_muistelmat.htm

"Pataljoonan komentajanamme oli entinen maailmanmestari ampuja aktiivikapteeni S.0 Lindgren. Kuvittelimme ensin ettemme tuollaista kukonpoikaa juurikaan vitjassa tule näkemään, mutta erehdyimme. Hän ratsasti lakkaamatta ja joka paikassa. Vaikutti, ettei sillä ole hermoja eikä pienintäkään pelon tunnetta. Tästä Linkusta, kuten me häntä keskuudessamme nimitimme en malta olla kertomatta hiukan enemmän. Tappelutohinoissa aina pyritään käyttämään maastoa suojana. Linkku, ei koskaan edes kumartunut. Merkillinen tuuri seurasi miestä koko sodan ajan. Ainoan kerran kun sai siipeensä, teki sen itse. Jossain Itäkarjalassa käsitteli pistoolia niin huolimattomasti, että ase laukesi lävistäen pussin haaroissansa ja oli joutunut siitä hoitoon.
Linkku selvisi sodasta ehjänä, mutta kuoli sitten - niin hassulta kun se kuulostaakin - kissan takia. Hänellä oli maapaikka Pernajan pitäjässä. Tila oli ympäröity piikkilanka aidoilla kuin oikea keskitysleiri. Hän kasvatti fasaaneja. AK:n toimitusjohtajana ollessaan hän jollakin Puolan reissulla oli joutunut pahaan autokolariin, jossa oli vammautunut päähän vaikeahkosti. Hän väitti siellä Pernajassa ympäristön kissain tappavan fasaanejaan. Kuljeskeli ase kädessä ympäristössä ja ampui kaikki näkemänsä kissat. Kerran Linkku ampui kissan erään navetan nurkalla. Pahaksi onnekseen oli talon emäntä juuri navetassa lypsyllä ja lehmä laukausta säikähtäessään survoi emäntäänsä niin pahoin, että joutui sairaalareissun tekemään. Linkku yritti sitten sopia ja hyvittää jutun tuomalla konjakkia ja muuta hyvää, mutta isäntä oli niin sydämistynyt ettei suostunut sopimaan vaan pani jutun käräjiin. Kun käräjät Pernajassa piti olla huomenna, ampui Linkku itsensä illalla. Tämän kertoi minulle Linkun naapuri virolaissyntyinen veneveistäjä Nyström. Hän oli Linkun hyvä tuttava ja oli vuokrannut maatakin Linkulle. Näin päättyi rajun sotilaan elämä."




Majuri Lindgrenin taistelulähetti Olavi Liisanantti on kertonut siisteystarkastustapauksesta silminnäkijän kuvauksen kirjassaan Taistelulähetin sota. Siinä Linkku piti alastomiksi riisuttamilleen täydennysmiehille siisteystarkastuksen vanhalla rajalla joskus elokuussa 1944 ja silloin hän syynäsi miesten penisten esinahkojen alusia, oliko ne puhtaita. Hän valitsi kaikkein tuppikullisimman ja pitkänahkaisimman miehen ja sieltä löytyikin "valkoinen rasvarengas" poimujen seasta. Liisanantti itse sai 3 vrk arestia tuosta "pahasta" kun ei ollut valvonut miesten mulkkujen puhtautta.

Jussi Kuoppala Sotapapit kertoo Hytin tapauksenJussi Kuoppala: Sotapapit, Kirjapaja, 1976, 175 s. 

Yksikön papin nimi oli Ano Kauppinen ja koko hänen kertomansa sotajuttu on otsikoitu Rikkaiden kokemusten aika. Sivut 61-68 tuossa kirjassa Sotapapit. Kirja sisältää 28 eri sotilaspapin kertomusta heidän sotareissuistaan. 

Sivut 65-67 käsittelee sotamies Hytin murhaa elokuussa 1944.

"Kovassa taistelun tuoksinassa eräs pataljoona tai osa siitä joutui pakokauhun valtaan. Pataljoonan komentajana oli majuri S. O. Lindgren, sittemmin everstiluutnantti ja pakenevien joukossa mm. sotamies Eemil Hytti. Kun taistelu oli hiljentynyt, komentajan lähetti Olavi Liisanantti sai tehtävän ilmoittaa palaamisesta takaisin vitjaan. Kaikki muut paitsi Eemil Hytti menivät. Tämä oli jo kerinnyt panna sökörömpsänsä tulelle ja lupasi mennä heti sökönsä juotuaan. Komentajan käskystä tämä mies haettiin komentajan eteen, ja siinä tapahtui se, mitä ei olisi saanut koskaan tapahtua. S. O. Lindgren ampui miestä vatsaan, ja kun mies vielä sen jälkeen rukoili armoa, sitä ei tullut, vaan komentaja ampui kuolettavasti päähän. Takana todistajina seisoivat luutnantti Jussi Grönholm ja alikersantti Olavi Liisanantti. Lähettini sai komentajalta tehtävän kätkeä tuon ruumiin risukasaan. Lähetini tuli kauhuissaan luokseni ja kertoi tapauksen. Nyt alkoi minun vuoroni ja tarvitsin sitä rohkeutta, jonka olin kuin lahjana saanut juhannusyönä 1942.

Ruumis haettiin yön pimeydessä purilailla pois vihollispartioiden ahdistellessa. Yön miettimisen jälkeen tein viralliset ilmoitukset ja esitin myös toivomuksen, että ruumis haudattaisiin sankarihautaan. Näin ei kuitenkaan tehty, en tiedä miksi, vaan hänen jäännöksensä on viety Lappeenrannan siviilihautausmaahan. Tekoa ei hyväksynyt kukaan. Minun tehtäväkseni tuli lähteä prikaatin komentajan, eversti Ekmanin luokse. Menin ja pyysin häntä siirtämään S. O. Lindgrenin muihin tehtäviin. Jouduin käymään kaksikin kertaa. Vuorokauden kuluttua hän ilmoitti minulle, että S. O. Lindgren on siirretty Ilomantsin koulutuskeskukseen. Näin tämä asia oli ratkaistu, mutta nyt alkoikin ikään kuin kolmas vaihe.

Pääsin siviiliin ja jouduin UUMAJAN kaupunkiin sielunhoitotyöhön suomalaisten keskuuteen. (Munsalan soutukaartilla taisi lopussaan jo tunto kolkuttaa kun tarvittiin pappikin paikalle lat. huom.) Sinne minulle tuntematon fil.tri. Elfving kirjoitti kirjeen. Hän oli kuullut Vallilassa tapauksesta ja kysyi monen muun asian ohella: -Minkä rangaistuksen pitäisitte sopivana S. O. Lindgrenille? - En toivo mitään rangaistusta, vaan Eemil Hytin lapsille ja vaimolle eläkkeen mistä kautta tahansa. Tästä alkoikin pari vuosikymmentä kestänyt prosessi S. O. Lindgreniä vastaan. Erittäinkin tuomari (titteli kai kuuluisi olla oikeammin varatuomari, lat.huom.) Turja toimi aktiivisesti Uuden Kuvalehden avulla. Eläkettä lapset ja puoliso saivat aina joskus, toisinaan eivät. Tästä ei allekirjoittaneella ole tarkkoja tietoja. Saman komentajan kanssa Linnosvuo joutui siviilissä vaikeuksiin jopa niin pitkälle, että hänen olympialaisiin pääsynsä oli vaarassa. Turja lähetti jälleen miehensä minun luokseni ja yhteisvoimin toimittaessa. Linnnosvuon maine palautui. Hän pääsi olympialaisiin ja ampuikin kultaa. Lounela on myöhemmin kirjoittanut tästä ampumisesta näytelmän >>Mies joka ampui kissan>>. Lindgrenin aseet kalisivat näin edellisen lisäksi Linnosvuota vastaan ja naapurin kissojen menoksi. Turja on kirjoittanut toisen näytelmän, joka on esitetty Kansallisteatterissa. (Sotamiehen kunnia, 1971 lat. huom.)

S. O. Lindgren oli erinomainen sotilas. Sellaisena häntä ei kukaan ei kai arvostele, mutta tiedän myös sen, että kukaan ei hyväksy Hytin ampumista. Kun näin kerroin tapauksen S. O. Lindgren, tein sen kahdestakin syystä. Ensiksikin siksi, että totuus tuotaisiin esille sellaisena kuin se on. Toiseksi siksi, että papin ja nimenomaan sotilaspapin tehtävä on puuttua samalla tavalla asioihin epäoikeudenmukaisuuden korjaamiseksi kohdistukoot toimenpiteet sitten kehen tahansa. S. O. Lindgren ei kai itsekään ole hyväksynyt tekojaan, koskapa hän yritti sovittaa tekonsa itsemurhalla ampumalla päänsä murskaksi muutama vuosi sitten."

Eipä ollut Hytti ainoa juoksia, mutta hänet Linkku ampui. Siihen loppui hänen komentajuus papin toimesta!

Sotapappi kirjoitti:

Jussi Kuoppala Sotapapit kertoo Hytin tapauksenJussi Kuoppala: Sotapapit, Kirjapaja, 1976, 175 s. 

Yksikön papin nimi oli Ano Kauppinen ja koko hänen kertomansa sotajuttu on otsikoitu Rikkaiden kokemusten aika. Sivut 61-68 tuossa kirjassa Sotapapit. Kirja sisältää 28 eri sotilaspapin kertomusta heidän sotareissuistaan. 

Sivut 65-67 käsittelee sotamies Hytin murhaa elokuussa 1944.

"Kovassa taistelun tuoksinassa eräs pataljoona tai osa siitä joutui pakokauhun valtaan. Pataljoonan komentajana oli majuri S. O. Lindgren, sittemmin everstiluutnantti ja pakenevien joukossa mm. sotamies Eemil Hytti. Kun taistelu oli hiljentynyt, komentajan lähetti Olavi Liisanantti sai tehtävän ilmoittaa palaamisesta takaisin vitjaan. Kaikki muut paitsi Eemil Hytti menivät. Tämä oli jo kerinnyt panna sökörömpsänsä tulelle ja lupasi mennä heti sökönsä juotuaan. Komentajan käskystä tämä mies haettiin komentajan eteen, ja siinä tapahtui se, mitä ei olisi saanut koskaan tapahtua. S. O. Lindgren ampui miestä vatsaan, ja kun mies vielä sen jälkeen rukoili armoa, sitä ei tullut, vaan komentaja ampui kuolettavasti päähän. Takana todistajina seisoivat luutnantti Jussi Grönholm ja alikersantti Olavi Liisanantti. Lähettini sai komentajalta tehtävän kätkeä tuon ruumiin risukasaan. Lähetini tuli kauhuissaan luokseni ja kertoi tapauksen. Nyt alkoi minun vuoroni ja tarvitsin sitä rohkeutta, jonka olin kuin lahjana saanut juhannusyönä 1942.

Ruumis haettiin yön pimeydessä purilailla pois vihollispartioiden ahdistellessa. Yön miettimisen jälkeen tein viralliset ilmoitukset ja esitin myös toivomuksen, että ruumis haudattaisiin sankarihautaan. Näin ei kuitenkaan tehty, en tiedä miksi, vaan hänen jäännöksensä on viety Lappeenrannan siviilihautausmaahan. Tekoa ei hyväksynyt kukaan. Minun tehtäväkseni tuli lähteä prikaatin komentajan, eversti Ekmanin luokse. Menin ja pyysin häntä siirtämään S. O. Lindgrenin muihin tehtäviin. Jouduin käymään kaksikin kertaa. Vuorokauden kuluttua hän ilmoitti minulle, että S. O. Lindgren on siirretty Ilomantsin koulutuskeskukseen. Näin tämä asia oli ratkaistu, mutta nyt alkoikin ikään kuin kolmas vaihe.

Pääsin siviiliin ja jouduin UUMAJAN kaupunkiin sielunhoitotyöhön suomalaisten keskuuteen. (Munsalan soutukaartilla taisi lopussaan jo tunto kolkuttaa kun tarvittiin pappikin paikalle lat. huom.) Sinne minulle tuntematon fil.tri. Elfving kirjoitti kirjeen. Hän oli kuullut Vallilassa tapauksesta ja kysyi monen muun asian ohella: -Minkä rangaistuksen pitäisitte sopivana S. O. Lindgrenille? - En toivo mitään rangaistusta, vaan Eemil Hytin lapsille ja vaimolle eläkkeen mistä kautta tahansa. Tästä alkoikin pari vuosikymmentä kestänyt prosessi S. O. Lindgreniä vastaan. Erittäinkin tuomari (titteli kai kuuluisi olla oikeammin varatuomari, lat.huom.) Turja toimi aktiivisesti Uuden Kuvalehden avulla. Eläkettä lapset ja puoliso saivat aina joskus, toisinaan eivät. Tästä ei allekirjoittaneella ole tarkkoja tietoja. Saman komentajan kanssa Linnosvuo joutui siviilissä vaikeuksiin jopa niin pitkälle, että hänen olympialaisiin pääsynsä oli vaarassa. Turja lähetti jälleen miehensä minun luokseni ja yhteisvoimin toimittaessa. Linnnosvuon maine palautui. Hän pääsi olympialaisiin ja ampuikin kultaa. Lounela on myöhemmin kirjoittanut tästä ampumisesta näytelmän >>Mies joka ampui kissan>>. Lindgrenin aseet kalisivat näin edellisen lisäksi Linnosvuota vastaan ja naapurin kissojen menoksi. Turja on kirjoittanut toisen näytelmän, joka on esitetty Kansallisteatterissa. (Sotamiehen kunnia, 1971 lat. huom.)

S. O. Lindgren oli erinomainen sotilas. Sellaisena häntä ei kukaan ei kai arvostele, mutta tiedän myös sen, että kukaan ei hyväksy Hytin ampumista. Kun näin kerroin tapauksen S. O. Lindgren, tein sen kahdestakin syystä. Ensiksikin siksi, että totuus tuotaisiin esille sellaisena kuin se on. Toiseksi siksi, että papin ja nimenomaan sotilaspapin tehtävä on puuttua samalla tavalla asioihin epäoikeudenmukaisuuden korjaamiseksi kohdistukoot toimenpiteet sitten kehen tahansa. S. O. Lindgren ei kai itsekään ole hyväksynyt tekojaan, koskapa hän yritti sovittaa tekonsa itsemurhalla ampumalla päänsä murskaksi muutama vuosi sitten."

Eipä ollut Hytti ainoa juoksia, mutta hänet Linkku ampui. Siihen loppui hänen komentajuus papin toimesta!

Lue lisää

Ei kai Ekman erästä parhaimmista pataljoonan komentajaa, Lindgreniä, heittänyt ulos. Lindgrenistä olisi pitänyt tehdä Mannerheimristin ritari. Kriittisinä aikoina ei lepsuja "koskeloita" ja onnettomia bäckmaneja kannata suosia. Hytti alkoi soittaa poskeaa väärälle miehelle. Lingrenille ei pottuiltu.

Sotapappi kirjoitti:

Jussi Kuoppala Sotapapit kertoo Hytin tapauksenJussi Kuoppala: Sotapapit, Kirjapaja, 1976, 175 s. 

Yksikön papin nimi oli Ano Kauppinen ja koko hänen kertomansa sotajuttu on otsikoitu Rikkaiden kokemusten aika. Sivut 61-68 tuossa kirjassa Sotapapit. Kirja sisältää 28 eri sotilaspapin kertomusta heidän sotareissuistaan. 

Sivut 65-67 käsittelee sotamies Hytin murhaa elokuussa 1944.

"Kovassa taistelun tuoksinassa eräs pataljoona tai osa siitä joutui pakokauhun valtaan. Pataljoonan komentajana oli majuri S. O. Lindgren, sittemmin everstiluutnantti ja pakenevien joukossa mm. sotamies Eemil Hytti. Kun taistelu oli hiljentynyt, komentajan lähetti Olavi Liisanantti sai tehtävän ilmoittaa palaamisesta takaisin vitjaan. Kaikki muut paitsi Eemil Hytti menivät. Tämä oli jo kerinnyt panna sökörömpsänsä tulelle ja lupasi mennä heti sökönsä juotuaan. Komentajan käskystä tämä mies haettiin komentajan eteen, ja siinä tapahtui se, mitä ei olisi saanut koskaan tapahtua. S. O. Lindgren ampui miestä vatsaan, ja kun mies vielä sen jälkeen rukoili armoa, sitä ei tullut, vaan komentaja ampui kuolettavasti päähän. Takana todistajina seisoivat luutnantti Jussi Grönholm ja alikersantti Olavi Liisanantti. Lähettini sai komentajalta tehtävän kätkeä tuon ruumiin risukasaan. Lähetini tuli kauhuissaan luokseni ja kertoi tapauksen. Nyt alkoi minun vuoroni ja tarvitsin sitä rohkeutta, jonka olin kuin lahjana saanut juhannusyönä 1942.

Ruumis haettiin yön pimeydessä purilailla pois vihollispartioiden ahdistellessa. Yön miettimisen jälkeen tein viralliset ilmoitukset ja esitin myös toivomuksen, että ruumis haudattaisiin sankarihautaan. Näin ei kuitenkaan tehty, en tiedä miksi, vaan hänen jäännöksensä on viety Lappeenrannan siviilihautausmaahan. Tekoa ei hyväksynyt kukaan. Minun tehtäväkseni tuli lähteä prikaatin komentajan, eversti Ekmanin luokse. Menin ja pyysin häntä siirtämään S. O. Lindgrenin muihin tehtäviin. Jouduin käymään kaksikin kertaa. Vuorokauden kuluttua hän ilmoitti minulle, että S. O. Lindgren on siirretty Ilomantsin koulutuskeskukseen. Näin tämä asia oli ratkaistu, mutta nyt alkoikin ikään kuin kolmas vaihe.

Pääsin siviiliin ja jouduin UUMAJAN kaupunkiin sielunhoitotyöhön suomalaisten keskuuteen. (Munsalan soutukaartilla taisi lopussaan jo tunto kolkuttaa kun tarvittiin pappikin paikalle lat. huom.) Sinne minulle tuntematon fil.tri. Elfving kirjoitti kirjeen. Hän oli kuullut Vallilassa tapauksesta ja kysyi monen muun asian ohella: -Minkä rangaistuksen pitäisitte sopivana S. O. Lindgrenille? - En toivo mitään rangaistusta, vaan Eemil Hytin lapsille ja vaimolle eläkkeen mistä kautta tahansa. Tästä alkoikin pari vuosikymmentä kestänyt prosessi S. O. Lindgreniä vastaan. Erittäinkin tuomari (titteli kai kuuluisi olla oikeammin varatuomari, lat.huom.) Turja toimi aktiivisesti Uuden Kuvalehden avulla. Eläkettä lapset ja puoliso saivat aina joskus, toisinaan eivät. Tästä ei allekirjoittaneella ole tarkkoja tietoja. Saman komentajan kanssa Linnosvuo joutui siviilissä vaikeuksiin jopa niin pitkälle, että hänen olympialaisiin pääsynsä oli vaarassa. Turja lähetti jälleen miehensä minun luokseni ja yhteisvoimin toimittaessa. Linnnosvuon maine palautui. Hän pääsi olympialaisiin ja ampuikin kultaa. Lounela on myöhemmin kirjoittanut tästä ampumisesta näytelmän >>Mies joka ampui kissan>>. Lindgrenin aseet kalisivat näin edellisen lisäksi Linnosvuota vastaan ja naapurin kissojen menoksi. Turja on kirjoittanut toisen näytelmän, joka on esitetty Kansallisteatterissa. (Sotamiehen kunnia, 1971 lat. huom.)

S. O. Lindgren oli erinomainen sotilas. Sellaisena häntä ei kukaan ei kai arvostele, mutta tiedän myös sen, että kukaan ei hyväksy Hytin ampumista. Kun näin kerroin tapauksen S. O. Lindgren, tein sen kahdestakin syystä. Ensiksikin siksi, että totuus tuotaisiin esille sellaisena kuin se on. Toiseksi siksi, että papin ja nimenomaan sotilaspapin tehtävä on puuttua samalla tavalla asioihin epäoikeudenmukaisuuden korjaamiseksi kohdistukoot toimenpiteet sitten kehen tahansa. S. O. Lindgren ei kai itsekään ole hyväksynyt tekojaan, koskapa hän yritti sovittaa tekonsa itsemurhalla ampumalla päänsä murskaksi muutama vuosi sitten."

Eipä ollut Hytti ainoa juoksia, mutta hänet Linkku ampui. Siihen loppui hänen komentajuus papin toimesta!

Lue lisää

Jo armeija-aikana vahvistui käsitys että eräät inhoittavat tyypit voisivat äärimmäisissä tilanteissa olla sittenkin ne jotka vievät taistelut menestyksellä läpi todennäköisemmin kuin "mukavat, leppoisat johtajat". Lammio nyt vain oli parempi kuin Koskela, höpötti Linna mitä tahansa.

vetelä Hytti? kirjoitti:

Ei kai Ekman erästä parhaimmista pataljoonan komentajaa, Lindgreniä, heittänyt ulos. Lindgrenistä olisi pitänyt tehdä Mannerheimristin ritari. Kriittisinä aikoina ei lepsuja "koskeloita" ja onnettomia bäckmaneja kannata suosia. Hytti alkoi soittaa poskeaa väärälle miehelle. Lingrenille ei pottuiltu.

Lue lisää

Niin se paska vaan lensi ulos papin toimesta. Kuoppala oli mies paikallaan sodassakin.

3.Pr:n osalta pyydän perehtymään uudelleen!

" Tapola oli taktikko ja strategioiden laatija sekä kouluttaja. Ennen talvisotaa hän oli kirjoittanut kirjan Talvitaktiikkaa, jota talvisodan aikana löytyi venäjäksi käännettynä kaatuneiden venäläisten upseerien taskusta. Hän oli osaltaan laatimassa myös suomalaisten taktiikan ohjeita. Tutkijat ovatkin todenneet, että pitkälti Tapolan oppien mukaan suomalaiset pärjäsivät niin hyvin talvisodassa. Tapolahan oli myös kouluttamassa suomalaista upseeristoa Sotakorkeakoulun taktiikan opettajana ja RUK:n johtajana ennen sotia. Vuonna 1930 Tapola siirrettiin Viipuriin 2. divisioonan esikuntapäälliköksi. Vuonna 1934 Tapola nimitettiin Haminan varuskunnan päälliköksi ja Reserviupseerikoulun johtajaksi. Vuonna 1937 Tapola ylennettiin everstiksi ja hän siirtyi Yleisesikunnan komento- ja koulutusosaston päälliköksi. Tällöin hän oli suunnittelemassa ja järjestämässä ainoita talvisotaa edeltäviä suuria sotaharjoituksia elokuussa 1939. "

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kustaa_Tapola

Mannerheim ristin jo 3.10. 41 ansioistaan hyökkäysvaiheen armeijakunnan komentajana. Hänen tietyt töppäyksensä eivät tulleet Marskin tietoon.

Ekmanin ansioiden ei jostain syystä katsottu riittävän, vaikka saman tyyppisistä toimista sitä kyllä myönnettiin.
Hän sai lohduksi 1. lk Vapaudenristin tammenlehvän kera, mikä on erittäin korkea tunnustus.

Varkaita S O L koulutti. Hyvä näin!

S-O Lindgren oli omalaatuinen,poikkeuksellisen rohkea upseeri.Mestariampuja.
Hän kunnostautui Talvisodassa aivan erityisesti edeten luutnanttina jopa kolmen pataljoonan rippeiden muodostaman osaston komentajaksi Viipurinlahdella.