Onko Ikaalislainen valtuutettu eksynyt, kun ei tiedä omaa kotipaikkaansa. Ainakin siltä vaikuttaa, koska laskutti kaupungilta perusteettomia matkakorvauksia.
eksynyt valtuutettu
30
123
Vastaukset
- kepulainen.tapa
Tuota on tapahtunut ennenkin kun Kiviniemenkadulla kortteeraava
valtuutettu laskutti 40 km matkakorvaukset jotka tosin osalta
taidettiin periä takaisin ? - Kenentapa
Sekö tekee asiasta sallittua?? Kuka tätä nyt harrasti, nimet esiin!!!??
- miehen.metsät
Valtuutetut maksavat puolueelleen osan kokouspalkkiostaan joten
jollain pitää tienatakkin koska hyvää halonhakkuuaikaa tuhraantuu
valtuustossa istumiseen.
- juunääspäivää
Mä ainakin haluaisin omat matkakorvaukseni sen mukaan mistä kortteerista aamulla päiväni aloitan ja sinne työmaalle vääntäydyn. Tiedän kyllä että verottaja haluaa verovähennyksissään kilometrit kirjoillaolopaikan mukaan, vaikka ei se mua haittaa kun olen kirjoilla 50km kauempana työpaikasta kuin työpaikka sijaitsee. Toisaalta taas ei se piru korvaa ku julkisten mukaan niin en ole viitsinyt asiaa sitten oikaistakaan. Kirjoilla olen halvemmin verotetussa kunnassa kuin tällä hetkellä fyysisesti pidän majaa tyttöystäväni asunnossa.
- ahneudenmakua
Valtuutettu ei kai voi virallisesti asua muualla, kuin siinä kunnassa missä toimii valtuutettuna. Jos on valtuutettuna Ikaalisissa , niin kotiosoitekin on Ikaalisissa ja siitä osoitteesta tulee matkakorvaukset. Erittäin yksinkertaista. Onko tämä todellakin ollut epäselvä asia jollekin valtuutetulle.
- juunääspäivää
ahneudenmakua kirjoitti:
Valtuutettu ei kai voi virallisesti asua muualla, kuin siinä kunnassa missä toimii valtuutettuna. Jos on valtuutettuna Ikaalisissa , niin kotiosoitekin on Ikaalisissa ja siitä osoitteesta tulee matkakorvaukset. Erittäin yksinkertaista. Onko tämä todellakin ollut epäselvä asia jollekin valtuutetulle.
Mikäs sitä estää muualla nukkumasta, luulisi sen nyt määräävään valtuutetunkin aseman minne veronsa maksaa ja näin lunastaa puhevaltansa kunnassa?
Se minkä sopimuksen mukaan mitäkin korvauksia maksetaan pitäisi kai lukea jossain kunnan omissa asiakirjoissa? Jos kirjauksia ei löydy laeista eikä paperosseista, niin onko silloin "syyllinen" isoonkiin valtakunnanrikokseen?
Tiedän että esimerkiksi kokouspalkkioitakin maksellaan kunhan on muistanut sen 15 minuuttia istua että saa nimensä läsnäolijaksi. Jos käyttää täällä esitettyä logiikkaa, niin miten näiden palkkioiden kanssa pitäisi menetellä? Pitäisikö vähentää saatua korvausta samalla rosenttiosuudella kuin mitä on ollut poissa kokouksesta? Pistäkääs lista ketkä poliitikot ovat parhaiten kunnostautuneet tässä kokouspalkkioasiassa. Nimiä esiin! - 628
Mistä tiedät ettei lue? Miten valtaosa osaa kuitenkin toimia asiassa oikein?? Nuku rauhassa missä haluat. Eihän tässä puhevaltaa olla keneltäkään viemässä, matkakulujen liiallista laskutusta vain hämmästellään. Jos olet Ikaalisten valtuutettu, asuinpaikka on silloin Ikaalisissa. Nukkumapaikastasi ei kukaan ole kiinnostunut.
- yrfyurtjgfhdf
628 kirjoitti:
Mistä tiedät ettei lue? Miten valtaosa osaa kuitenkin toimia asiassa oikein?? Nuku rauhassa missä haluat. Eihän tässä puhevaltaa olla keneltäkään viemässä, matkakulujen liiallista laskutusta vain hämmästellään. Jos olet Ikaalisten valtuutettu, asuinpaikka on silloin Ikaalisissa. Nukkumapaikastasi ei kukaan ole kiinnostunut.
No anna viite missä lukee? Puheesi menee nyt höpönassutuksen puolelle.
- 17320
Kaupungilla on matkakovauksista säännöt joiden mukaan toimitaan. Säännöt on kaikille samat. Jotkut vaan yrittää käyttää sääntöjä omaksi eduksi. Kai sen nyt itsekin käsität.
- lhfttdgjkjf
17320 kirjoitti:
Kaupungilla on matkakovauksista säännöt joiden mukaan toimitaan. Säännöt on kaikille samat. Jotkut vaan yrittää käyttää sääntöjä omaksi eduksi. Kai sen nyt itsekin käsität.
Laitappa tännekin ne säännöt jotka sanovat että matka maksetaan vain kirjoilla olo paikasta, eikä esim asumispaikasta.
- JarmoHoikkalatäti
Lopettakaa asian käsittely.
- guusisto
Taas hymyilevän hiihtäjän tekemisiä halutaan peitellä.
- letitbev
guusisto kirjoitti:
Taas hymyilevän hiihtäjän tekemisiä halutaan peitellä.
Hoikkala lopeta ennen kun ehit kunnolla alottaakaan.
- Rahat.pois.köyhiltä
Voisiko ketjun aloittaja avata tuota "laskutti kaupungilta perusteettomia matkakorvauksia". Millä tavalla perusteettomia?
- 1kunnontyöntekijä
Muaki kinnostaa tuo väitetty perusteettomuus sekä se että mihin ap:n väite perustuu..; lähde?
- opaskoira
Matkakulut kokouksiin korvataan kotoa kokouspaikalle. Vaikka käy töissä toisella paikkakunnalla, se ei oikeuta matkakorvauksien laskuttamiseen työpaikalta kokouspaikalle.
- opastakoiraa
Entäs kun laskuttaa yöpaikastaan kokouspaikalle välin?
Oletetaan että olen vaikka komennuksella tuppukylässä koko viikon. Keskiviikolle sattuu kutsuttukokous ja joudun matkustamaan sinne päästäkseni matkan X, Y:n sijaan. Olenko oikeutettu korvaukseen todellisten kilometrien mukaan vai pitääkö laskuttaa valheellisesti sen Y:n mukaan, koska muuten joku voi pahoittaa mielensä?
- 151429
Matkakulut kotoa kokouspaikalle. Näin sanoo säännöt, ja jos mennään sääntöjen mukaan ei menetellä valheellisesti.
- matkoilla
näin sanoo laki ja sopimukset jos on kokouspäivänä komennustyössä ja on viikolla asunto toisella paikkakunnalla tai vaikka omassa kunnassa toinen asunto työn takia niin matkakulut voi laskuttaa ensin matka vakituiselle asunnolle työasunnolta ja sitten sieltä kokouspaikalle. eli jos tarkkoja ollaan niin 2-eri matkalaskua. Näin se menee
- kotoa
Ei mene kaupungin luottamushommissa. Jossain muualla voi mennä, vaikka epäilen sitäkin.
- khftjgtohgrry
Säännötkö sanoo vai sanooko vain sinulle. Pläräsin kaupungin päätöksiä ja noista en löytänyt mainintaa. Myöskään en löytänyt lakia jossa asia selkeästi rajattaisiin jotenkin.
Jos väitteenne pitäisi paikkansa, nìin eikö kokousmatkat olisi määritelty yhdellä ilmoituksella kauden alussa, jonka mukaan sitten automaattisesti vakio summa maksetaan kokouspalkkion lisäksi.
Voisitteko ystävällisesti esittää jotain lähdeaineistoa väitöstenne tueksi? Eli miten määritellään luottamushenkilön käyttämä matka kokouspaikalle?
Ps. Onnesta oikeassa työelämässä ja jopa verottajan kanssa asiat eivät ole noin jöpöjäykkiä kuin täällä joku esittää. - jgriufijghfjjg
matkoilla kirjoitti:
näin sanoo laki ja sopimukset jos on kokouspäivänä komennustyössä ja on viikolla asunto toisella paikkakunnalla tai vaikka omassa kunnassa toinen asunto työn takia niin matkakulut voi laskuttaa ensin matka vakituiselle asunnolle työasunnolta ja sitten sieltä kokouspaikalle. eli jos tarkkoja ollaan niin 2-eri matkalaskua. Näin se menee
Näin se menee sillä edellytyksellä että muutenkin ei olisi joutunut matkustamaan sinne kotiosoitteeseensa. Matkakulujen ideahan on nimenomaan kattaa todelliset aiheutuneet matkakulut.
- JarmoHoikkalatäti
Mitä väliä matkakulujen suuruudella? Eiväthän ne ole poissa keneltäkään.
- pikkurahan.puute
Ainakin sellaisen valtuutetun puhe kunnan rahojen säästämisestä
on kleptokraattista joka itse keinottelee itselleen verovaroja. - lepralaatti
Onko se keinottelua jos haluaa rehellisesti laskuttaa aiheutuneista kuluista?
- Säännöt.uusiksi
Viidentoista minuutin kokousTienarit laskuttavat kokouspalkkiot sekä
matkat. Saamme viisautta suurella rahalla.
- 1462044
Ensin valtuutettu vaatii valtuustossa kokouspalkkioiden alentamista ja sen jälkeen laskuttaa ylimääräisiä matkakuluja. Hieno tapa muuttaa kokouspalkkiot verottomiksi matkakuluiksi. Hyvä että asia tuli ilmi.
- Villeonmahdoton
Mikä puolue ?
- kgdturhjdyh
Mikä siinä oli että kokouspakkioiden puolittaminen ei onnistunut? Ketkä äänestivät korvausten järkiperäistämistä vastaan?
Muutenkin olisi järkevämpää että jorvaukset menisivät vain todellisten kulujen mukaan, eikä palkintoperiaatteella. - 1kunnontyöntekijä
Persut ehdotti kokouspalkkioista luopumista, ei käynyt muille puolueille jokka keskitty hokemaan että ko.aloite oli äänten kalastelua vaikkei tuolloin ollut vaalit ees lähellä. Myöhemmin kaupunginjohtaja kertoi lehdessä kokouspalkkiot puolittamalla kaupungin säästävän x euroa (en muista summia, joten en lähde arvailemaan).., tämän puolittamisen en muista edenneen valtuustoaloitteeksi asti ollenkaan. Joku jolla pidempi poliittinen muisti, kertonee...?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5833868Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483318- 382791
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662749Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192134- 322081
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121967- 291855
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171800Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471749