Allopaattinen lääketiede (koululääketiede) on Kuhnin kuvaamaa normaalitiedettä parhaimmillaan. Olemme kuitenkin lähestymässä hetkeä jolloin lääketieteessä tapahtuu paradigman vaihto ja sekavat teoriat saavat antaa tilaa uusille, todellisuutta paremmin kuvaaville malleille.
Murrosta pidättelee vielä hetken se tosiasia, että allopaattisen lääkebisneksen kannalta sen perustana olevan teorian heikkoudet ovat paremminkin siunaus kuin kirous. Mikäli allopaattinen lääketiede korjaisi perusteorioidensa heikkoudet, tuhoaisi se samalla oman tuottoisan liiketoimintansa.
Väitänkin, että allopaattinen lääketiede on tätä nykyä lähinnä tieteelliseksi hiottu menetelmä jonka avulla yksilö kyetään oireita peittelemällä saattelemaan pois homeostaasista.
Tämän jälkeen voidaankin siirtyä core-bisnekseen eli kontrolloimaan ja säätelemään saavutettua epätasapinotilaa kemikaalien ja kirurgian avulla. Kyseessä on siis nerokas bisnesmalli joka takoo rahaa sitä enemmän mitä suurempi osa kansasta saadaan ajautumaan pois homeostaasista.
Tämän pohjalta käy ymmärrettäväksi myös se, miksi allopaattinen lääketiede jatkuvasti vähättelee ruokavalion ja elämäntapojen merkitystä terveyden ylläpidossa sekä tukee ruokavaliosuosituksia joita noudattamalla homeostaasin ylläpitäminen on pidemmällä tähtäimellä lähes mahdotonta.
Allopaattinen lääketieteemme on liiketoiminnan ala joka takoo suuria voittoja homeostaasista sivuun ajautuneiden massojen tietämättömyyden kustannuksella.
Näillä voitoilla voidaan huoletta synnyttää tusinoittain parhaaseen katseluaikaan näytettäviä lääkärisarjoja sekä ”dokumentteja” joiden tarkoituksena on myydä allopaattinen inkvisitio massoille edistyksellisenä tieteenä.
Ikävä tosiasia kuitenkin on, että käynti allopaattisen lääkärin vastaanotolla jättää ongelmien alkusyyn lähes poikkeuksetta hoitamatta samalla kun niistä kertovat oireet pyritään piilottamaan jollain puoli-ilmaisella öljypohjaisella kemikaalilla jonka patenttitodistus, pseudotieteelliset tilastotutkimukset sekä ennen kaikkea massiivinen markkinointikoneisto on muuttanut ihmelääkkeeksi. "
Koululääketiede tiensä päässä!
25
63
Vastaukset
- Heti-apteekkiin
Mielenterveys"kuntoutujalla" näyttää olevan taas lääkkeet loppu.
- huolenvyöhyke
Kun nyt ei vaan sattuisi mitään.
- huoletonvyöhyke
huolenvyöhyke kirjoitti:
Kun nyt ei vaan sattuisi mitään.
Ei nyt satu mitään!
- Katastroofi
Apteekki ei ole auki!
Ja lääkkeet loppu!
- Lääkkeitäriittää
Lääkkeitä riittää. Syötetään jopa liikaakin! Jos vain haluttaisiin, niin miljardisäästöt olisivat totta!
http://www.studio55.fi/terveys/article/laakari-yli-puolet-suomalaisten-syomista-laakkeista-on-turhia/124318- selkämies
"Psykosomaattiset oireet tarkoittavat sitä, että kivun perimmäinen syy on ihmisen mielessä."
Antti Heikkilä muotoilee nätisti mielipiteensä siitä, mikä näitä selkäoireilijoita vaivaa.
- psykotomaattista
Psykosomaattiset oireet annetaan diagnoosiksi sillon kun lääkärin taito loppuu kesken. Arvauskeskuksessa tätä käy usein. Jos on varaa yksityiselle, niin kummasti alkaa "päävian" sijaan löytymään oikea syy oireisiin.
- väärämaali
Ihan kiva. Mutta taitaa olla yksityispuolen miehiä.
- Utelija
väärämaali kirjoitti:
Ihan kiva. Mutta taitaa olla yksityispuolen miehiä.
Minkä "yksityispuolen" miehii hää on?
- Psykosomaattisetoireet
Mutta jos menee oikeaan paikkaa kertomaan selkäoireistaan, niin vika ei ole psykosomaattinen, vaan asiakkaan kivut ja vaivat otetaan todesta, ja toimitaan niiden mukaan!
https://www.youtube.com/watch?v=al2OTUEUeqs- eiriittänyt
Onko tosiaan niin, että maan johtavalla vaihtoehtoisella ja kaiken tietävällä lääkärillä Antti Heikkilällä olisikin osaaminen ortopedina loppunut kesken?
- Mikroveivi
Se voi olla mahdollista, mutta onhan Heikkilä kuitenkin kunnostautunut mm. mikroaaltouuni tekniikan saralla.
- amerikoissa
eiriittänyt kirjoitti:
Onko tosiaan niin, että maan johtavalla vaihtoehtoisella ja kaiken tietävällä lääkärillä Antti Heikkilällä olisikin osaaminen ortopedina loppunut kesken?
Onko Heikki Anttila siis keksinyt mikroaaltouunin?
Luulin, että se keksittiin Amerikassa!
- Kuinkaon
Sanotaan, että laskelmat eivät valehtele......
http://magneettimedia.piimega.fi/totuus-julki-lasten-terveydentilasta/- Muttamutta
...mutta valehtelijat laskelmoivat.
- Niinpäniiin
...,mutta valehtelijat laskelmoivat....
- Lääkkeitä
Sivu- ja haittavaikutuksiin lisää lääkkeitä.
http://yle.fi/uutiset/farmaseutti_laakkeiden_sivuvaikutuksia_hoidetaan_usein_vain_uusilla_laakkeilla/7847480?ref=leiki-es - huonotantibiootit
Niinpä se taitaa olla, kun antibiotiitit sairastuttavat paljon enemmän ihmisiä kun hoitavat!
- Normaalitiedettä
Kuinka paljon normaalitiedettä? Kuinka paljon muuta?
- aivvanselväjuttu
Koululääketiede on tiensä päässä.
- sveitsinmalli
Meidän on otettava Sveitsin malli eli homeopatia käyttöön jokaiseen terveyskeskukseen.
- Tehohoitoo
Jos tuloksia halutaan saada myös potilaille, niin Kalevalainen jäsenkorjaus on välttämätön korjausmetodi terveyskeskuksissa, jolla saadaan myös konkreettisia tuloksia kipuleville potilaille, ainaisten pillerireseptien sijaan. Ja hinnat ovat vain murto-osa pitkien pillerihoitojen kustannuksista!
https://www.youtube.com/watch?v=al2OTUEUeqs
- Vanelllus
Olen aivan samaa mieltä!
Filosofian tupladiploomi maisteri ja lettutieteen vihtori VANELLUS - Pillereitä
Pillereitä pillerien päälle, pillereitä pillerien haittavaikutuksien hoitoon, pillereitä, pillereitä
http://www.studio55.fi/terveys/article/laakari-yli-puolet-suomalaisten-syomista-laakkeista-on-turhia/124318
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5773846Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483298- 382781
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662729Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192124- 322071
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121947- 291845
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171790Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471739