Latusäännöt Saariselälle

Lissumaria

Olen vasta muutaman vuoden aktiivisesti harrastanut murtsikkaa. Nyt kahtena talvena olen ollut yht. 4 viikkoa Saariselällä. Ja voi sitä latutouhua siellä. Eikö siellä ihmiset osaa ladulla käyttäytyä.Pitkissä ylämäissä mennään hitaasti jopa 4 rinnakkain, yksi ladulla ja muut kolme luistelupaanalla. Jutellaan muista välittämättä. Takaa tuleva luisteluhiihtäjä ei pääse ohi, kun tilaa ei anneta. Tai luisteluhiihtäjä valtaa koko luistelualueen ylämäessä ja ei anna tilaa ohittajalle. Tapahtuu myös niin, että alamäkeen tuleva luisteluhiihtäjä valtaa tilan ylämäkeä vastaan tulevalta luisteluhiihtäjältä, vaikka voisi hyvin hetken laskea latuakin pitkin. Sitten hiihdetään samaan suuntaan molempia latuja ja juttua riittää ja tietenkin vastaantulija oikeanpuoleisella ladulla joutuu väistämään näitä hiihtosankareita. Kaiken huippuna oli tapaus (tosin vain yhden kerran), kun varovainen hiihtäjä Laanilan jyrkässä alamäessä kantoi suksia ja sauvoja poikittain sylissään ja käveli alaspäin aivan ladun vieressä siten, että sukset ja sauvat estivät kokonaan alamäkeen menevän ladun käytön. Useat hiihtäjät odottivat ylhäällä monta minuuttia, jotta tuo "hiihtäjä" pääsi alas ja latu vapautui. Ja kas kummaa - ainakin 95 prosenttia näistä latuhäiriköistä oli naisia. Minun on erittäin vaikea tätä kirjoitaa, koska olen itse nainen ja vieläpä feministi. Mutta näin ikävää se vain näkyy olevan. Laskettelijoille on tehty selvä ohjeet ja säännöt ja niitä jaetaan myös heille. Eikö olisi aika tehdä säännöt myös Saariselän murtsikkahiihtäjille ja jakaa kaikille? Olisi myös kiva tietää onko hiihtomeno muissakin Lapin keskuksissa yhtä holtitonta kuin Saariselällä. En ole näet vielä muualla käynyt.

0

66

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Baaritappelu

        Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
        Kokkola
        63
        6203
      2. Tappo Kokkolassa

        Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
        Kokkola
        25
        3976
      3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

        Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
        Sinkut
        260
        2373
      4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

        Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
        Kokkola
        26
        1930
      5. MAKEN REMPAT

        Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
        Suomussalmi
        26
        1393
      6. Mitä ihmettä

        Kaipaat hänessä
        Ikävä
        95
        1306
      7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

        Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
        Hindulaisuus
        304
        1077
      8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

        5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
        Ähtäri
        54
        1050
      9. Välillä käy mielessä

        olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
        Ikävä
        77
        996
      10. Mulla on kyllä

        Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
        Ikävä
        39
        961
      Aihe