Tuottajat haluavat lisää hintaa tuotteilleen, ovatko varonmaksajat valmiita maksamaan lisää tukia joita tuottajille maksetaan.
Halpaa ruokaa olisi maailmalla, mutta tuleilla estetään halvan ruuan tuonti hyvä niin, mutta asiat ovat kuitenkin kiemuraisia, tilat on "kasvatettu" suuriksi tuotantolaitoksiksi, joissa odotusarvot lasketaan tilan markkinahinnasta prosenteina joilla määritellään tuotteiden hintatasot.
Yhteisvastuu ruuan tuottamisesta on liutettu koko kansalle erilaisten tukien kautta, olisiko parempi että verorahoilla maksettavia tukia vähennetään ja tuottajien hintakilpailua lisätään markkinoilla ilman suurempia säännöstelyjä.
Ketkä ovat markkinatalouden suurimpia kannattajia?
Maitoa ja pyttipannua 30c tuote
26
<50
Vastaukset
- Hyvää-Pyttipannua
Lue toki tuolta lisää vai aiotko jankuttaa samasta asiasta kymmenillä uusilla avauksilla,, haloo?
http://keskustelu.suomi24.fi/t/13559210- markkinatalous
Minä kerron maidosta ja pyttipannusta ja siihen liittyvistä muista asioista, eli mikä onkaan sen ihmeellisempää kuin "varakkaiten" mielenilmaus.
- puna-kynä
Tuottajat eivät osoita mieltään siksi, että leipä olisi loppunut heidän pöydistään.
Miksi työttömät ja muut pienituloiset eivät osoita mieltään jotta leipää tulisi pöytään?
Kohta on taas Vappu "virallinen" mielenilmaisupäivä, mutta taitaa olla, että vain jeesusmarssia marsitaaan joka on aluperin kuulunut kesälle, eikä mitenkään liity vappuun.
Suomessa ei ole työväestöllä/vasemistolla johtajia jollasia aikoinaan oli, vappumarseissakin kokkolassa oli yli kilometrinpituiset marssijoiden rivit.
Turhat Vappu puheet joita kukaan ei jaksa kuunnella ovat turhanpäiväistä sananhelinää jolla ei ole mitään vaikutusta työväestölle.
Vappuna uutta:
Nykyaikana vasemmisto voidaan nostaa montusta vaikka sirkushuveilla johon liitetään työmiehiä kilpailemaan montunkaivamisessa ja oluenjuomisessa, niin yleisöä tulee katsomaan enempi kuin herranretaleitten suntinsoutua.
Lisäksi:
Kaupungin työntekijät voisivat kilpailla eri liikelaitosten/yritysten kesken vaikka sumopaini varusteilla ja näyttää kansalle, että kyllä me muutakin tehdään kuin seisotaan tai istutaan verorahoilla.- Jatkuvasti_uutta
Mielenosoituksessa ei ole enää mieltä, kun se muuttuu rutiiniksi. Tuossa tuottajien mielenilmauksessakaan ei ole samaa tehoa kuin aluksi, vaikka se järjestetään muistaakseni vasta kolmatta kertaa ja vaikka sillä on joka kerta ollut hieman eri variaatio. Nykyajan ihminen kaipaa jatkuvasti uusia ja rankempia elämyksiä.
- Kohtuus
Tuottajat ovat ihmeellinen yrittäjäjoukko joka itkee aina kaikesta. Jos muut yrittäjät sortuisivat tuohon, niin mikä mahtaisi heidän arvostuksensa olisi. Minä olen avaajan kanssa samaa mieltä, että tukien osuutta olisi pienennettävät ja avoin kilpailu olisi saatava myös maataloustuottajille. Käytetään se tuki muuten elintarvikkeiden hintojen alentamiseen.
- suohon-uppoaa
Tuottajat voisivat jakaa ruokaa köyhille ja pienituloisille, jotka hiljaisena alistuu myötäelämään varakkaiten murusilla.
- minäkaupunkilainen
"Käytetään se tuki muuten elintarvikkeiden hintojen alentamiseen."
Eli annetaan tuet kauppiaalle, vai?
- ViinaaJaVattua
En ole syönyt tässä pariin päivään kunnolla, mutta ehkä se on vain hyvästä kun on tota vararavintoa vyötäröllä? :) parin päivän paaston jälkeen ruoka taas maistuu... ^^
Kunhan muistaa juoda ja kunnolla.... - oma-home-kullankallis
Tämä aloitus on parempi kuin se perseenuolijan toinen aloitus, tässä on jopa asiaakin.
- mifelk
Eivät maataloustuottajatkaan voi tuottaa sitä ruokaa ilmatteeksi mitä ahneet kapitalisti kauppiaat myyvät hyvällä voitolla k sekä s marketeissaan,ja kyllä se nyt toteutettu hinnan alennus on suurimmaksi osaksi pois maatalous tuottajilta,on varmaa tietoa koska olin 14 vuotta lomittajana,Ei sitä säästöä tule yhtään sen enempää jos ylijääm'ä safkoja aletaan rahtaamaan konteissa jostain itä-eusta tai länsi eusta kyllä ne sielläkin haluavat varmasti osansa saattaa jopa kalliimmaksi tulla,
- maatalous-kapitaali
Millä luuulet pienituloisen ostavan maataloustuotteita, no et varmaan näytä tietävän.
Pienillä tuloilla ostetaan ns. punaisilla hintalapuilla varustettuja tuotteita ja kun varakastuottaja saa maataloustukia ja pienituloinen asumistukia sekä perusturvasta lisää ruokarahaa, niin ne otetaan hiukan parempi tuloisten verorahoista, milloinka veroja aletaan keräämään veronmaksukyvyn mukaan ja tulojen noustessa myös verotuksen pitää nousta progressiivisesti.
Pienituloinen vuokralla asuva ei voi myydä omaisuuttaan ruoan tarpeeseen koska sitä ei ole, maataloustuottaja voi tarvittaessa myydä sitä hyvin kasvavaa metsäänsä ja ostaa rahoilla niille pankolla makaaville nuorille vaikka auton.
- Kohtuus
Markkinatalous määrittelee hintatason, niin myydessä kuin ostaessakin. Tuottajilla on huonot myyjät vai onko niin, että tuottajien omat välikädet tarvitsevat liikaa? Miten on Valion, Atrian jne. ottamat "siivut" välistä jos kilpailijat pystyvät myymään kaupoille edullisemmin, vrt. Kotimaiset ja Pirkka tuottee jotka toimittaa joku muu kuin Valio tai Atria tms.
- totuusseerumi
Maataloustuottajien emännät ovat niitä jotka vetävät välistä.
Suomen vahvin ja rikkain ay-liike MTK, siinä jää SAK köyhän pojan asemaan.
http://www.mtk.fi/reppu/fi_FI/reppu/ - Haloooo
Koitappa lukea prikan ja ennen kaikkea kotimaista sarjan tuotteista, kuka ne on valmistanut! Siellä lukee mm atria, snellman, hk, pouttu, lunden, kasslink, arla ingman, valio.
- arek
Taas tuo tukituki jankutus jatkuu päivästä toiseen vuodesta toiseen..kyllä Suomessa kok ja sdp onnistunut aivopesemään kannattajansa tehokkaasti maatalous vastaiseksi.
- totuusseerumi
Tukituki ja erilaiset etuudet ovat jo yli 20 miljardia vuodessa, asiasta kannattaa jankuttaa, koska noista "köyhän" etuisuuksista hyötyvät eniten varakkaat.
Yläpäähän eli rikaille menevistä etuisuuksista pitäisi leikata ainakin 5 miljardia vuodessa ja siirtää niitä sinne minne ne alunperin on takoitettu eli pienituloisille.
Jankutan lisää miksi tuohon suuntaan en edetty, meillä on ollut vuosikymmeniä päätösvalta oikeistolla joka esittää, että tuolle ja tuolle pienituloisten ryhmälle pitää antaa jotakin ja siinä sitten samalla etenee sivussa "kultakasat" varakkaille. - arek
Kyllä nyt nim totuusseerumi oli vähäsen hakoteillä:) ensinnäkin kuten varmaankin olet lukenut ja seurannut niin maidontuottaja saa noin 30snt litralta maidosta,kun sama maitolitra saapuu sitten joakisen suomen kansalaisen ostettavasksi sinne kuuluisaan lähimarkettiin,jossa jossa se kulissien takana lymyilevä johtaja ja hänen alaisensa henkilökunta,tekee työtään niin maitolitran hinta onkin noussut siinä välisä ylläriylläri yli 1e litralta,missä siis syy korkeaan maidon hintaan sekä lihan jne? veikkaampa edelleenkinettei suomalaoinen tuottaja saakuin pienen osan tuosta litrahinnasta vaikka tekee suurimman työn sen eteen.että kyseisten tuotteiden laatu täyttäisi kaikki eeuu standardit jopa ylittää ne:) Suomessa on kasvukausi erittäin lyhyt.kun se muualla euroopassa on paljon pitempi lisäksi meillä rakkaassa suomessa oln kalliit lannoitteet jne ei se mikään kasva puussa ilmatteeksi nin se vain,kysykäähän niiltä kauppiailtanne kuinka paljon on heidän saama kate ruoan hinnasta? veikkaampa että ette saa vastausta:)
- totuusseerumi
arek kirjoitti:
Kyllä nyt nim totuusseerumi oli vähäsen hakoteillä:) ensinnäkin kuten varmaankin olet lukenut ja seurannut niin maidontuottaja saa noin 30snt litralta maidosta,kun sama maitolitra saapuu sitten joakisen suomen kansalaisen ostettavasksi sinne kuuluisaan lähimarkettiin,jossa jossa se kulissien takana lymyilevä johtaja ja hänen alaisensa henkilökunta,tekee työtään niin maitolitran hinta onkin noussut siinä välisä ylläriylläri yli 1e litralta,missä siis syy korkeaan maidon hintaan sekä lihan jne? veikkaampa edelleenkinettei suomalaoinen tuottaja saakuin pienen osan tuosta litrahinnasta vaikka tekee suurimman työn sen eteen.että kyseisten tuotteiden laatu täyttäisi kaikki eeuu standardit jopa ylittää ne:) Suomessa on kasvukausi erittäin lyhyt.kun se muualla euroopassa on paljon pitempi lisäksi meillä rakkaassa suomessa oln kalliit lannoitteet jne ei se mikään kasva puussa ilmatteeksi nin se vain,kysykäähän niiltä kauppiailtanne kuinka paljon on heidän saama kate ruoan hinnasta? veikkaampa että ette saa vastausta:)
Voinhan minä hiukan antaa periksi, mutta tuottajilla on tilalta kaupanhyllylle omaa väkeä päättämässä ja valvomassa etujaan läpi ketjun.
http://www.mtk.fi/reppu/fi_FI/reppu/
Suuruuden ihanointi ketjutuksessa maksaa.
Tuottajiahan on kehotettu investoimaan suuruuteen jolloin myös suuria määriä pitää viedä suuriin marketteihin ja siellä kulutkin ovat suuria ja ainahan ne hintoihin laitetaan jotka sitten viimekädessä kuluttajat maksavat.
Ennen pienitila tuli omillaan toimeen, vaikka hehtaareja, koneistusta ja tuotetta tehtiin vähemmän, tuottajat voisivat perustaa tuotteilleen kevyemmän ja kustanustehokkaaman ketjun tuotteilleen, mutta ilmeisesti on "mukavempaa" viedä marketteihin muitten tavaroiden sekaan omat tuotteet ja saahan sitten suurten kejussa itsekin jotakin edullisemmin.
En tiedä miten omien tuotteiten myynti suoraan tuottajilta kuluttajalle on edennyt, sitä ainakin oltiin tekemässä vähän samaan malliin kuin ruotsissa.
MTK on ainakin ollut mukana ja koko systeemille on pyritty kehittään oma titojärjestelmä alusta, no enpä ala kyselemään miten tuo homma on edennyt.
googleta vaikka (tuottajalta suoraan kuluttajalle) sieltäkin löytyy jotakin. - arek
Oikein olisi kiva tietää,keitä nämä mainitsemasi edunvalvojat olisivat? meinaatko että tuottajilla on olisi jokin men in black systeemi joka toimii vähän niinkuin valtiollinen polisi hiiren hiljaa ääntä pitämättä ? on teillä asiantuntijoilla kieltämättä mielenkiintoisia mielipiteitä ja salaliitto teorioita löytyy myös:) jatkakaa samaan malliin
- Kohtuus
Ei kukaan puhu maatalousvastaisuudesta, mutta kaikki me ihmettelemme miksi esim. maitoa voivat muut kuin Valio myydä paljon halvemmalla. Kuitenkin tuottajat saavat näiltä yhtä hyvän (tai huonon) tai jopa paremman tuottajahinnan kuin Valion tuottajat? Valion, Atrian tms. tuottajayritysten organsiaatiot ovat yhtä suuri tai suurempi syyllinen kuin kaupan porras,
- puna-kynä
Mitä etuja tuottaja saa?
Omin silmin todennut, että tuottaja ostaa kotitalouteen tavaraa joka laitetaan "tilan tilille", taitaa olla yleistä pienyrittäjillä, eipä tuosta voi oikein sylylistää, koska päätäjät ovat tehneet pienyrittämisen liian hankalaksi jotta inostus yritämiseen säilyisi.- arek
Maataloudessa ei mitenkään voi ostaa kotitalouteen meneviä tuooteita mainitsemallesi "maatalous tilille" kiitos siitä kuuluu verottajalle,joka kyllä seuraa ettei niin tapahdu,Eli saat ihan huolettaa edelleenkin narista näkökantojasi joissa ei ole minkäälaista totuuden pohjaa.
- puna-kynä
arek kirjoitti:
Maataloudessa ei mitenkään voi ostaa kotitalouteen meneviä tuooteita mainitsemallesi "maatalous tilille" kiitos siitä kuuluu verottajalle,joka kyllä seuraa ettei niin tapahdu,Eli saat ihan huolettaa edelleenkin narista näkökantojasi joissa ei ole minkäälaista totuuden pohjaa.
Maataloudessa ja kotitaloudessa on paljon samanlaisia-/kaltaisia "tavaroita" joita ei voi erotella muuta kuin paikan päällä katsomalla ja siihen ei verottajalla ole resursseja.
Se ei ole narinaa jos kertoo totuuksia.
- suomalainenmaistuu
Minulla ainakin on varaa ostaa ja palvella kotimaista tuotantoa vaikka se maksaisikin hieman enemmän.
Tiedän ainakin saavani puhdasta sapuskaa ja maitoa ja sen teen mielelläni.
Ostakaa TE köyhät mitä haluatte mutta ei teillä silloin oikeutta myöskään valittaa.
Itsehän ostoäätöksenne teette.- puna-kynä
Minullakin on varaa vaikka ostaa oman "tilan" mutta siitähän ei ole kysymys koska ilmeisesti sinäkin ostat satoja ulkomailta tuotuja tuotteita.
Vaikka maaseudulla onkin enemmän metsää kuin taajamissa, niin ei kannata mennä puun taakse piiloon.
Mikään maataloustuottaja ei tule toimeen ilman kulttajia ja ne kuluttajat ovat useinmiten muita kuin maataloustottajia.
"Maalaiset" kyllä "nokkivat" kuluttajiansa, ymmärtämättä että ei ehtyvää kuluttajaa kannata nokkkimalla tappaa.
- Muka-yrittäjät
Totta puhu, mutta sehän johtuu siitä ettei tuottajat ole mitään oikeita yrittäjiä. He vain tuottavat ja joku (jotkut) taho(t) maksaa tukia niin paljon kuin mahdollinen kilpailutilanne vaatii. Tällaisii yrittäjii ,,,,,,,,,,,,,,,,,
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5853889Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483328- 382801
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662769Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192154- 322101
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121977- 291865
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171810Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471759