säälittävä

Kyllä se että haluat olla yksin on välttämistä uusilta hylkäämiskokemuksilta. Ja yleensä jos on kokenut vähän turvallisia ihmissuhteita ja joutunut jätetyksi, niin saattaa takertua liikaakin henkilöön johon ihastuu tai syntyy ystävyys. Se taas saa toisen ottamaan etäisyyttä ja tukahduttaa. Kyllähän elämässä ihmissuhteet "elävät": toisia tulee ja menee elämän tilanteidenkin myötä. Itse menetin bestikseni kun tämä alkoi seurustelemaan. Asuu jopa etäämpänä ja ei hänellä ole aikaa paljoa minulle. Toisen naisystävän kanssa olimme paljon yhdessä, reissasimme, puuhailimme yhdessä, mutta sitten vain jotenkin tuli henkinen etääntyminen ja emme enää olleet samalla henkisellä ulottuvuudella. Silti emme ole vihollisia ja voimme tarpeen tulle jelpata toisiamme ja jutella.

Ihminen muuttuu ja elämäntilanteet. Pitäisi löytää se elämän juju ja tarkoitus ihan vain oman elämän kautta, jossa ne ihmissuhteet ovat osa sitä. Kun kasvat ihmisenä, minuutesi vahvistuu niin alat oivaltaa elämän yksilöllisyyttä. On myös niitä, jotka elävät onnellista elämää yksin ja itsenäisinä ja heille riittää vain työkaverit, rupattelu naapurin kanssa sivumennen, asiointi virastoissa ja tuttavat.
Jospa saisit iloa lemmikeistä, mutta ne vaativat ja sitovat sinkkua. Voit hankkia ulkomailta kummilapsen tai kummikohteen ja varmasti olet jollekin ihan oikeasti tärkeä ja ratkaiseva ihminen maailmassa.

terveys on syödä uni- ssri-myrkkyjä...

Siltä tieltä ei ole paluuta, ellei itse halua.

Jos haluaa itsestään terveen, silloin kannattaa alkaa vierottautumaan noista myrkyistä, esim. Stefan Borg; Irti unilääkkeistä ja rauhoittavista aineista- kirjan avulla.
Lääkäreistä ei ole tuossa tapauksessa avuksi, sensijaan monet sairaanhoitajat pystyvät avustamaan tuossa asiassa.

Lisäksi noita em. myrkkyjä voi korvata turvallisilla luontaistuotteilla, joita ovat mm. melatoniini, l-teaniini, kauranversouute, l-tryptofaani, kamomilla etc...
Noilla aineilla pystyy täysin korvaamaan em. tuohoavat myrkyt.

Aiheeseen liittyvää nettitietoa on paljon, suomenkielellä mm. tri Tolosen nettisivut.

Ensimmäinen asia, mitä sinun tulee tehdä on lopettaa noiden lääkkeiden syönti ja aivan kokonaan. Ne tekee sinusta läskin, aivotoiminnaltaa sellaisen, ettei sinun kanssa voi keskustella. Sellasen "oudon" jonka kanssa ei kukaan edes halua seurustella. Heitä pillerit mäkee ja ala kävelemään. Kävele joka päivä 15-20 km ja älä anna periksi. Kävele itsesi kuntoon ja väsyneeksi. Ei haittaa vaikka pyörryt. Pysy liikkeessä koko ajan. Juo kahvia, vettä ja sauno. Sitten ala auttamaan ympärilläsi olevia ihmisiä. Siivoa, tee ruokaa, käy kaupassa, hoida paperiasioita. Laita asuinalueesi ilmoitustaululle lappu, että teet remonttihommia, kävelytät koiria tms. pienestä rahasta. Tunge itsesi elämään takaisin. Tee itsestäsi merkityksellinen monelle eri ihmiselle. Käy auttamassa vanhuksia, vammaisia tai siivoamassa löytöeläinten talossa. Pakota itsesi ulos lääkkeistä elämään tätä elämää.

Syö parmpaa ruokaa!

Itse olen 30v mies ja sama todellisuus meinaa iskeä nyt päin tähän ikään mennessä en ole onnistunut saamaan aikaan perhettä en työpaikkaa en tyttöystävää, tämä on sellainen asia että joskus tekisi mieli itkeä itsensä uneen kun edes tälläisiä perusasioita ja unelmia en ole onnistunut toteuttamaan elämässäni. On myös joskus pyörinyt itsetuhoisia ajatuksia mielessäni olen myös joskus hämärinä ja synkkinä hetkinä miettinyt miten sen teen jos tästä maailmasta oman käden kautta lähden. Masentaa kun asiat eivät ole hyvin ja tälläiset perusunelmat on ihmiseltä tuhottu täysin yhteiskunnan osalta.

kirjoituksesi on jopa huvittavan tutun kuuloista. olen lähempänä 40 ja sairastan kroonista masennusta. kolmisen vuotta sitten koin jonkinlaisen pohjakosketuksen; olin valmis kuolemaan kunhan apatia ja surkeus vain loppuisi. toivoin laillasi jonkin ulkopuolisen hoitavan homman, auton ajavan päälle tai muuta vastaavaa. halua tai kykyä ei aktiiviseen itsemurhaan olisi ollut.

minäkin olen yksin, ollut yli kymmenen vuotta. toisaalta viihdyn yksin, koska suhteen aloittaminen tuntuu pelottavalta. ja samaten, tuskin edes osaisin "olla" kenenkään kanssa. oma tila ja aika ovat liian tärkeitä menetettäväksi. enkä halua joutua kokemaan pettymyksiä, hylkäystä, arvostelua, itseni menettämistä, asioita jotka kokemuksissani liittyvät suhteisiin ja perhe-elämään.

mutta mutta. jollakin tapaa olen raahautunut elämän, vaikka en ihan valoisalle puolelle, niin johonkin hämärän rajamaille. ja kyllä vain, ensimmäinen ja tärkein apu oli lääkitys, joka todellakin pelasti henkeni. toinen iso apu on ollut lemmikin hankinta. vaikka tuntuu, etten jaksaisi, välittäisi, haluaisi pitää huolta itsestäni, en kuitenkaan voi jättää huolehtimatta avuttomasta eläimestä. ja kun on tarpeellinen edes jollekin, se antaa syyn ja tarpeen lähteä liikkeelle, noudattaa jonkinlaista rutiinia, antaa hieman merkitystä päivään. ja vaikka ei kukaan muu maailmassa välittäisi sinusta, lemmikki välittää (tai riippuu varmaanki lemmikistä).

masentuneelle on ihan turha sanoa, että vaan otat itseäsi niskasta kiinni ja lähdet lenkille. tai yhtä järkevää on ehdottaa lääkkeiden lopetusta, ja syöt vaan hyvin niin kyllä se siitä. harvemmin se siitä... tai että ajattele positiivisesti, sinä olet tärkeä ja hyvä ihminen. mutta kun tuntuu että on yhtä arvokas kuin kengän pohjaan tarttunut vanha purkka, niin positiiviset ajatukset ei paljoa auta.

ed. asiat auttoivat minua ja sopivat minulle, mutta jokaisen täytyy etsiä oma tiensä ja omat keinonsa saada mielihyvää. koska se on tärkeää, tehdä asioita jotka tuovat mielihyvää. ja ole rehellinen itsellesi ja muille. jos on paha olo, sano se ääneen. jos tuntuu ettet enää jaksa, sano sekin ääneen. ei se oloa paranna, mutta ehkä se muuttaa jotain.

vaikka nyt ehkä siltä tuntuu, että elämä on jo ohi, mutta kun ikää on "lähes kolmekymmentä"... vielä ehdit, usko pois.

Mitä lääkettä syöt? Syötkö ketipinoria? Vitut mistään pienestä annoksesta on haittaa... olen syönyt jo kymmenen vuotta lääkettä unettomuuteen, eikä minusta sitä päälle päin näe. Liikun paljon ja urheilen. Ilman lääkettä en nukkuisi paljoa, juuri siitä syystä että on stressiä ja huolia juuri mainitsemistasi asioista. Aika samassa tilanteessa ollaan. Lääke pitää juuri ja juuri työkykyisenä. Ilman työtä kun ei olisi paljon syitä poistua kotoa ja nähdä ihimisiä...

Itse olen parin vuoden päästä 30v mies ja en ole ikinä seurustellut, suudellut tai pitänyt tyttöä edes kädestä. Itselläni on vain yksi kaveri, jonka kanssa en oikeastaan edes viihdy, kaksi hiljaista/ujoa ihmistä.. ei vain juttu luista. Ainoat läheiset ovat sisarukset ja vanhemmat joista 3 vuotta vanhempaa veljeä
näen n. kerran kuukaudessa, hänellä on laaja kaveripiiri ja naisystävä, onneksi hänestä ei tullut kaltaistani vässykkää joka ei osaa tutustua keneenkään. 2 muuta sisarusta onkin vielä lapsia. Vapaa-ajalla en tee oikeestaan muuta, kun kävelen/pyöräilen luonnossa ja kalastelen, mutta aina yksin ja, kun vastaan tulee ihmisiä nousee pala kurkkuun kuinka onnellisilta he näyttävät. 10 vuotta sitten masennus nousi todella voimakkaasti ja olin jo varma, että tapan itseni lähiaikoina, hain kuitenkin apua ja sain itseni jotenkin jaloilleni, tätä lääkkeiden syöntiä ja terapiakäyntejä jatkui viime vuoteen saakka, kunnes psykiatri lopetti vastaanoton, tuntui, että ensimmäisen vuoden jälkeen parantuminen jämähti täysin, kallistahan se oli. Nyt tuntuu, että tämä on muuttunut krooniseksi masennukseksi, jatkuva alakulo on mutta toisaalta olo, että ihan vitun sama, onneksi tämä ei kestä loputtomiin ja kuolen joskus, toivon vaan, että se tapahtuisi mahdollisimman nopeasti, en kuitenkaan aio tehdä sitä oman käden kautta, syynä on lähinnä, etten halua tuottaa tuskaa vanhemmilleni ja sisaruksilleni. Olen käynyt ammattikoulun ja olen kohtuu hyväpalkkaisessa duunissa joka ei ole täysin surkea ja pystyn keskustelemaan ihmisten kanssa jotka ovat sosiaalisia, mutta oma-aloitteisesti en uskalla/osaa keskustella mistään kenenkään vieraan kanssa ja seurustelua en voi kuvitellakkaan, ahdistus nousee aivan järkyttäviin mittasuhteisiin jos joku yrittäisi jotain, tosin ei ole ikinä yrittänyt koska en käy missään jossa olisi tämmöiseen mahdollisuus, baarit/harrastukset tai muut tämän kaltaiset. Eväät olisivat ulkopuolelta katsottuna ihan hyvät, mutta omassa päässä vaan joku on todella pahasti vialla, ettei vaan pysty.

Hei!

Kaikilla ihmisillä on vaikeuksia ja pahaa oloa. Ihminen itse voi olla liiankin vakavasti onneton. Masennus on sairautena hoidettava ja lääkekuuri siihen riittää nykyisin.
Masennuslääkitys keksittiin vasta 1990 luvulla.
Lääkärit antavat usein turhan isoja annoksia, itse pistän 20 mg tabletin veistellä pienemmäksi. Niillä on hoitovastetta pieninä annoksina ja lääkekuurina,, ei jatkuvassa käytössä. Alkuun väsyttävät usien, mutta väsymys helpottaa hetken kuluttua. Ole raitis, ihmisen tervehtyminen vaatii raittiutta ja masennus lääkitys alkoholi eivät sovi yhteen vähääkään koskaan. Etsi terveitä raittiita harrastuksia sitä mukaa kun jaksat, nyt voi liikkua ulkona lämpimässä. Pyöräily on hyvä laji.

http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/16

yst. terv. Jari Laurila
keskustelija

Aloittaja; Jos yhtään helpottaa, niin täällä on myös samanlaisia ajatuksia läpikäynyt henkilö. Olen kolmeakymmentä lähestyvä nainen. Nuoruuteni meni masennuksen kourissa, ja tietyllä tapaa voisi sanoa, että tuhlasin nuoruuttani, koska en osannut olla tunteideni kanssa, enkä hyväksyä itseäni ja minulla on aina ollut huono itsetunto. Monta vuotta meni syrjäytyneenäkin kun en löytänyt omaa paikkaani maailmassa, ja siitä ajasta lähtien olen aina kokenut olevani hiukan erilainen. Tämä erilaisuuden, huonommuuden tunne erkaannuttaa muista ja on äärimmäisen hankala olla sellainen kuin on, koska pelkään hylätyksi tulemista, yksinäisyyttä. Aika oli hyvin synkkää, ja olen edelleen jotenkin traumatisoitunut siitä kaikesta yksinäisyydestä ja rankasta ajasta. Olin siis tuolloin lähinnä vaan kotona. Olin myös äärimmäisen naiivi tuolloin ja jouduin miesten hyväksikäyttämäksi oman kiltteyteni ja naiiviuteni tähden. Lisäksi jos on joskus miettinyt itsemurhaa, ei siitä ihan heti yli pääse, tuo synkkä tunne elää mukana. Muistan haaveilleeni ystävistä, ja asioista koko tuon ajan, kuinka asiat olisivat paremmin... Silloin vielä ajattelin, että jos asiat natsaavat, minusta tulee onnellinen. Tämä illuusio on kokenut pientä säröä.

Sain tietyllä tavalla palikat kasaan ja opiskelen ja käyn töissä nykyään. Pääsin alalle, mihin on hankala päästä opiskelemaan, mutta poden opiskeluissa jatkuvaa huonommuudentunnetta, tunnen itseni tyhmäksi ja keskittymiskykyni on nolla. Joudun kokoajan kamppailemaan alemmuudentunteen kanssa opiskeluissa. Minulla on jopa jonkinsorttisia kavereitakin, on ollut seurustelusuhteita, mutta... Olen nykyäänkin onneton ja minulla on krooninen tyhjä olo, kai tätä voisi joksikin masennukseksikin sanoa. Viikot menee yksin kotona kun vapaa-aikaa on, viikonloppuisin puhelin saattaa piipata, kun joku kaipaa kaveria viihteelle. Tätä onnettomuutta ei oikein auta mikään. Poden jonkinsorttista ikäkriisiä, sillä näen kokoajan, kun jotkut hankkivat lapsia, hankkivat puolisoita, menevät eteenpäin. Haluaisin lapsia ja seesteisen rauhallisen elämän kumppanin kanssa, mutta toisaalta en halua olla masentunut äiti - kukaan lapsi ei ansaitse sellaista. Itse tunnun junnaavan samassa elämäntilanteessa vuosia. Pahin on pelko. Mitä jos jään yksin? Olen tässäkin asiassa erilainen - en ikinä saa sitä mitä muut saavat, se on tullut vuosien aikana tutuksi se tunne. Olen ollut vain sivustaseuraaja. Ironisinta tässä on, että on miehiä, jotka haluaisivat olla minun kanssani, yrittävät viestitellä, pyytää ulos, mutta en vain tunne mitään. Olen saattanut jonkin aikaa tappaa yksinäisyyttä jonkun kanssa jonkin aikaa, mutta toisen kosketus on jotenkin ahdistanut ja on tunne että ei tämä ole minulle oikea henkilö(en enää usko tähän oikea henkilö-lässytykseen muutenkaan). Kamalinta on sanoa, että olen yksinäisyydenpeloissani joskus vaan ollut jonkun kanssa vaan siksi että on joku,mutta sillä tavalla tuhoaa itseään, kaikki alkaa vaikuttaa tosi yhdentekevältä. Niinä kertoina, kun olen oikeasti ollut ihastunut, miehen ihastus onkin kaikonnut ja olen tullut lempatuksi. Lisäksi olen tullut väärinymmärretyksi, ja niinkin on käynyt, että olen ilmeisesti ollut niin kylmä, että henkilö on luullut että minä en ole kiinnostunut. Tunne lempatuksi tulosta kun itse on tuntenut tunteita ja avannut itseään on niin kamala, että tuntuu etten pysty siihen enää ja tekee mieli padota sellainen suojakuori, ettei niin pääse enää käymään. Ehkä jos itsetuntoni olisi parempi, en ottaisi sitä niin itseeni ja alkaisi etsiä itsestä vikoja. Silloin tekee mieli olla yksin, eikä päästää ketään liian lähelle. Olen saattanut pitkän aikaa rypeä itsesäälissä tämän jälkeen. Pelkään sitä, että jään yksin ja katkeroidun, huomaan ajan ajaneen ohi tai pahimmassa tapauksessa alan jonkun kanssa olemaan vaan siksi, että on joku ja kärvistelen onnettomassa suhteessa. Toisaalta olen huomannut senkin, että vaikka olisi kaikkea, ei siitä osaa nauttia, jos oma mieli on niin synkkä.

Pidän ihmisiä etäällä minusta. Tavallaan on kavereita, mutta en osaa tehdä heistä läheisiä. Jo se että sanoo, että nähdäänkö on vaikeaa. Ihmiset vaan tutustuvat ympärilläni ja minä jään yksinäiseksi sudeksi. En kai sitten ihan täysin osaakaan pitää ystävyyssuhteita, koska aikuisiällä olen ollut liian yksin. Tämä väärinymmärretyksi tulo on lisäksi kamalaa. Joskus jotkut ihmiset ovat arvostelleet käytöstäni, koska en osaa jotenkin ilmaista tunteitani. En osaa olla ihmisten kanssa.Mitä enemmän olen yksin, sitä vaikeampaa on olla muiden kanssa. Parisuhteen muodostaminenkin tuntuu kuin joltain urakalta-pitää antaa itsestään niin hieno vaikutelma. Jos kertoisin millainen oikeasti olen, hyväksyttäisiinkö minua..Joskus tuntuu, että kaipaisin vain kunnollisia ystäviä, mutta sensijaan saan niitä miehiä vaan, joilla on muut asiat mielessä.

Ei suomesta vaan saa kunnon apua kun on heikko. Muka 100% omatoimisuutta vaaditaan jokaiselta elämän piekseneeltä ihmiseltä. Eipä ole maan hoitosysteemit parantaneet syrjäytyneiden tilaa. Pitäisi olla yksi iso yhteisö jossa kaikki auttavat toisiaan. Ketään ei myös saa ikinä pakottaa. Mutta näin ei asiat ole. Toiset kärsii turhaan kuolemaan saakka, eikä ne saa mitään korvausta siitä ikinä.