Jo nyt, ennen hallitusohjelman julkistusta on käynyt selväksi, että persut pettivät äänestäjänsä lukuisissa asioissa: he eivät saaneet mamu-politiikassa yhtään mitään todellista aikaan, he eivät tule poistamaan autoveroa, ja he tulevat jatkamaan Kreikan tukemista entiseen tapaan. MIKÄÄN siis ei muutu.
Persu-puolueen sisältä onkin jo nyt kuultu kritiikkiä saamatonta johtoa kohtaan. Lienee vain ajan kysymys, milloin persu-puolue hajoaa, kuten teki sen emo-puolue SMP:kin aikoinaan. Oma veikkaukseni on, että viimeistään vuoden kuluttua nähdään ensimmäiset irtiotot, ja osa persuista muodostaa oman erillisen eduskuntaryhmänsä. Tällöin persut tippuvat kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi, ja seuraavissa vaaleissa se kokee jytky-tappion.
Arvauksia kehiin: milloin Persu-puolue hajoaa?
30
<50
Vastaukset
- Persut-on-kiveen-hakattu
Nyt hyyskä-puna-viher-narkkarille täytyy tuottaa pettymys, persut ei hajoa koskaan.
.
3-4 vaalikautta eteenpäin ei sossumamutusta ole enää ollenkaan, se loppuu ajan kanssa, koska se on luotukin ajankanssa.
Samoin käy kehitysavun.
Tulevaisuudessa mamut ammutaan välimerelle, kunhan väenpaljous yltyy vielä tästä pahemmaksi, näin sotilaiden ei tarvitse ammuskella pelkkiä tyhjiä veneitä.
.
Siinä homoheinäpunikille viikonloppulle pureskeltavaa.- w34q34535334
Minä kylläkin lukeudun niihin persujen äänestäjiin, jotka ovat pettyneet persujen takinkäännöstä kaikissa antamissaan vaalilupauksissaan. Sossumamutukseen ei ole tulossa yhtään mitään muutosta. Tai oikeastaan sellainen muutos kyllä tulee, että tulevaisuudessa maahanmuutto kasvaa yhä kiihtyvällä tahdilla.
- realismi
w34q34535334 kirjoitti:
Minä kylläkin lukeudun niihin persujen äänestäjiin, jotka ovat pettyneet persujen takinkäännöstä kaikissa antamissaan vaalilupauksissaan. Sossumamutukseen ei ole tulossa yhtään mitään muutosta. Tai oikeastaan sellainen muutos kyllä tulee, että tulevaisuudessa maahanmuutto kasvaa yhä kiihtyvällä tahdilla.
Niin kauan kun Suomi on eussa suomella ei ole päätäntävaltaa paljonko meille tulee maahanmuuttajia kiitos tästä kuuluu edelliselle hallitukselle?
- erertertrer
realismi kirjoitti:
Niin kauan kun Suomi on eussa suomella ei ole päätäntävaltaa paljonko meille tulee maahanmuuttajia kiitos tästä kuuluu edelliselle hallitukselle?
...ja nyt Soini siunaa edellisten hallitusten tekemät päätökset. Aamen.
- kkdkdkdkdndnznd
On ikuinen. Kuten neuvostoliitto.
- realismi
Samaan aikaan eun kanssa?
- HajAllah
Persut hajoaa heti vuoden 2011 vaalien jälkeen. Näinhän sanottiin v. 2010.
- TarkkaTietoa
Kyllä puolue menee kahtia alkusyksystä. Sanoisin 23.9. viimeistään.
- 689446
Iso kiitos kaikille PS äänestäjille siitä, että RKP ja vihervassarit eivät ole tulevassa hallituksessa. Tämä yksistään on jo historiallinen saavutus. Ei pidä ahnehtia liikaa. Ahneella on paskainen loppum kuten sanonta kuuluu.
- rwrrtwrtrw
Ei siitä persuja ole kiittäminen, vaan Sipilää, joka otti hallitukseensa mieluummin kokoomuksen kuin vihervassarit. Kiitos Sipilä.
- 436547
rwrrtwrtrw kirjoitti:
Ei siitä persuja ole kiittäminen, vaan Sipilää, joka otti hallitukseensa mieluummin kokoomuksen kuin vihervassarit. Kiitos Sipilä.
Jos persujen äänet olisivat menneet kokoomukselle, kepulle ja demareille, niin punamultaa pukkaisi RKP:llä höystettynä.
Nyt Sipilä halusi kunnioittaa kansan valeissa ilmaisemaa tahtoa, vaikka hänen puolueensa kenttäväen keskuudessa on punamullalla vahna kannatus. - werwerweerqwer
436547 kirjoitti:
Jos persujen äänet olisivat menneet kokoomukselle, kepulle ja demareille, niin punamultaa pukkaisi RKP:llä höystettynä.
Nyt Sipilä halusi kunnioittaa kansan valeissa ilmaisemaa tahtoa, vaikka hänen puolueensa kenttäväen keskuudessa on punamullalla vahna kannatus.Hallitusveikkailuissa oli viime hetkiin asti punamulta vahvoilla nykyiselläkin vaalituloksella, mutta Sipilä teki itsenäisesti päätöksen porvarihallituksesta.
- 3463
Kolmen kolpalla on vankka tuki eduskunnassa, 124 paikka. Oppositio räksyttää 76 paikan turvin.
- 2362
Ylen toimittajille tämä on kova paikka. Jatkuvasti he tunkevat jotakin vanhaa demarihuuhkajaa jakelemaan viisauttaan ruutuun. On varmaan jo unohtunut, että demarit olivat neljä vuotta hallituksessa velkaannuttamassa maata.
- 57788
werwerweerqwer kirjoitti:
Hallitusveikkailuissa oli viime hetkiin asti punamulta vahvoilla nykyiselläkin vaalituloksella, mutta Sipilä teki itsenäisesti päätöksen porvarihallituksesta.
Niin teki, koska persujen vaalituksoken ansiosta kolmikolla on vankka enemmistö eduskunnassa. Kiitti, persujen äänestäjät.
- 456457
Kun persut ovat hallituksessa seuraavat 40 vuotta, niin RKP:tä ei tuolloin enää ole puoluekartalla ollenkaan.
- 23657
456457 kirjoitti:
Kun persut ovat hallituksessa seuraavat 40 vuotta, niin RKP:tä ei tuolloin enää ole puoluekartalla ollenkaan.
Mamutuksella RKP yrittää pönkittää kuihtuvaa kannatustaan, mutta eivät mamutkaan kaikki kielipuoluetta äänestä. Fiksuimmat äänestävät persuja, koska ymmärtävät, että pidot pilaantuu, jos kuokkavieraita tulee liian paljon.
- Bror-Erik
23657 kirjoitti:
Mamutuksella RKP yrittää pönkittää kuihtuvaa kannatustaan, mutta eivät mamutkaan kaikki kielipuoluetta äänestä. Fiksuimmat äänestävät persuja, koska ymmärtävät, että pidot pilaantuu, jos kuokkavieraita tulee liian paljon.
Ei SFP:n kannatus ole riippuvainen ulkoisista tapahtumista vaan puolueen
valitsemasta linjasta joten herkkupersut voinevat säästää valituksensa i-
han omaan nuotiopiiriinsä illan johtoteemaksi :) - 34637
Bror-Erik kirjoitti:
Ei SFP:n kannatus ole riippuvainen ulkoisista tapahtumista vaan puolueen
valitsemasta linjasta joten herkkupersut voinevat säästää valituksensa i-
han omaan nuotiopiiriinsä illan johtoteemaksi :)Ruotsia ei puhuta kohta enää Ruotsissakaan. Aika hoitaa ongelman linjavalinnoista riippumatta.
- Vankkarankka-ankka
3463 kirjoitti:
Kolmen kolpalla on vankka tuki eduskunnassa, 124 paikka. Oppositio räksyttää 76 paikan turvin.
123 puhemiehen paikka. Elleivät lahjoita sitä oppositiolle. Nythän oppositio vinkuu senkin perään.
- Taisto.Sinisilmä
Vankkarankka-ankka kirjoitti:
123 puhemiehen paikka. Elleivät lahjoita sitä oppositiolle. Nythän oppositio vinkuu senkin perään.
Näyttää siltä, että oppositio tunkee väkisin hallitukseen.
Demokratia ottaa koville. Eikä ihme. Vihervassarithan ovat Stalinin henkisiä perillisiä. - H.E.von.Wihtuunze-Pascha
Kyllä vihervasemmiston pois hallituksesta jäämisestä on kiittäminen myös PS. Toiseksi suurimpana puolueena ilman muuta kuuluu hallitukseen.
Luulisi vasemmiston olevan samalla puolella, muuten samoja asioita mutta mamutus ja homotus untuvat olevan vasemmistoliiton pääteemoja. Siksi myös SDP on tippunut.
Minä muistan vielä vuosikymmenten takaisen aikakauden jolloin vasurit puhuivat työläisten ja vähäosaisten oikeuksista, ja vihreät ympäristöstä. Tuolloin heillä oli edes jonkinlainen pointti, vaikka hurmos silloinkin ylitti terveenjärjen äänen.
Mutta tämä uusi mokutus-agenda on aivan täysin järjetöntä roskaa, ja täytyy olla täysin ideologian sokaisema uskoakseen
siihen.
Nyt vihreät ovat valmiita kasvattamaan luonnon kuormitusta rajattomasti saadakseen rikastavaa väestöä Suomeen mahdollisimman paljon, ja vasurit ovat valmiita vetämään työläisten oikeudet ja palkkatason "globaalille" tasolle. Ja työttömille ei jää mitään.
Mikä saa liikkeet kääntymään perinteisiä lähtökohtiaan/kannattajiaan vastaan tuolla tavoin?
- kenttään
jos vasensiipi ajoi itsensä sivu raiteille niin uusia tuulia tulee tilalle.
- selväksituli
Mitä enempi viher-vasurit odottaa perussuomalaisten hajoavan, sen varmemmin se ei hajoa.
- selväksituli
Toennii vihervasurit on ajaneet ittensä ihan sivuraitelle, ei ole enää realitajua juuri mistään töläistä tai muutakaan kansanosaa koskevissa asioissa.
- JonesHenry
Kun käy ilmeiseksi että kaikilta muilta leikataan paitsi mamuilta!
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1431438199586.html - nääs
maanmuuton velvoiteet on eu jäsenyydrssä sovittu aikoinan.. pää ministeri lopulta päättää mitä leikataan 4 vuotta.
- Mitentoimia
Äänestäjät pettipät persun, muuten persut olisivat saaneet muodostaa hallituksen. Oletko sama marisia joka viimeksi oli sitä mieltä kun ei mennyt hallitukseen ja nyt kun menee niin taas tekeväärin. Mikä on se kolmasvaihtoehto mielestäsi?
- wewrwwerwer
Oletko itse se sama marisija, joka ensin sanoi että oli hyvä jäädä pois hallituksesta 2011 ja nyt 2015 sitten jostakin syystä olikin hyvä mennä hallitukseen. Nimittäin kääntämään takkia.
- Ei-hajoa
"Ei siitä persuja ole kiittäminen, vaan Sipilää, joka otti hallitukseensa mieluummin kokoomuksen kuin vihervassarit. Kiitos Sipilä."
.
Persujen äänestäjiä on kiittäminen, he ääänestivät ja laittoivat persut viher-punikkien edelle.
Persut ovat nousseet 15 vuodessa 1.5% puolueesta 20% tietämille.
Taas viher-punikeilla suunta on päinvastainen.
.
Miksi----koetapa pähkäillä jos älliä riittää. ?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5743814Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483298- 382781
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662719Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192114- 322071
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121917- 291835
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171770Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471729