Harakanpoikanen yritti eilen eduskunnassa karistaa kertaheitolla untuvansa ja kasvattaa sulkiaan hyökkäämällä Sipilän yksityisasioihin. Mutta nolasi vain itsensä ja puolueensa. Ei tarvise Harakanpoikasen lentää Siperiaan asti opintomatkalle, sillä kylmää riittää Suomessakin.Teko kuuluu samaan sarjaan kuin Lohtander-video aikoinaan. Sitten ihmetellään, miksi kannatus laskee. Jos olisin Rinne, kulkisin katse maassa häpeästä tämän untuvikon takia.
Untuvikko Harakka
30
<50
Vastaukset
- Räksäkäinen
Kun Harakka ei mitään asioita hallitse, niin sitten yritetään tyhjällä paskan jauhamisella tulla huomatuksi, samaa mitä Arhinmäki harrastaa.
- Harakointia
On tietenkin hyvä, että SDP on ajettu kaapista ja näemme minkälaisa olemme äänestäneet.
Väistämättä herää kysymys mihin Harakka tarvitsee tietoja Sipilän omaisuudesta? Uskooko hän, että eduskunta voi päättää Sipilän osakkeista?
Kuka typerys teettää ymmärtämättömällä Harakalla tällaisia ”kysymyksiä”? Voiko Alholla olla osuutta asiassa?
Puhe SDP:n vaihdevuosista lienee sittenkin totta paitsi fyysisesti myös henkisesti. - siska
Ettei vaan Harakka ole valedemari, joka on ujutettu puolueeseen. Tulee vaan mieleen, kun muistaa hänen paskanheittotempauksensa Oulun teatterissa. Varokaa demarit.
- elävalehtele
Ei ollut Harakka mukana siinä tempauksessa.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Jumalan_teatteri
- Säälittäväää
Harakka oli saanut tehtävän Rkp:ltä. Jotain palkkiota vastaan tietenkin.
- samat-aatokset
Samaa epäilen sillä kaiksita katkerin on tällä hetkellä Haglund.
Tämä lienee vain alkusoittoa muistuu vain mieleen mikä ajojahti
Vanhasta kohtaan käynnistettiin heti kun yo-ruotsi poistui.
Heillä on varaa maksaa noille likaisen työn tekijoille joita ylestäkin
löytyy pilvin pimein.
Eivät he omia käsiään likaa vaan seuraavat vain tilannetta.
- fgdheeheh
Harakan pörhistelyn jälkeen Räsäsen puheenvuoro oli hyvä ja Vasemmiston myös osuva.
- tervatulla_katolla
Räsänen on viisas nainen joka on hänelle sopimattomassa roolissa. Hän ymmärtää, että kitisemällä kaikesta aiheuttaa vahinkoa vain itselleen. Demuilla on selviä menopaussi-oireita. Oireita ovat mm. ärtyneisyys, masentuneisuus, mielialan vaihtelut, aloitekyvyttömyys, kuumat aallot, yölliset hikoilupuuskat, ovulaatiot loppuvat. Oireet haittaavat merkittävästi jokapäiväistä elämää.
Puolue on kuin sen kannattajat, vaihdevuosi-iässä olevat kuntien virkailijat.
On surullista, että Harakan luettavaksi määrätään typeriä vikinöitä.
- SuomlaineN
Junger on näitä Jumalan teatterin paskanheittäjiä.
- eipäsvalehdella
Ei ollut. Eikä ole.
- etsikääitse
Lasse Lehtinen tänä aamuna Radio Rock Korporaatiossa sanoi hyvin SDPn tilanteesta, mikä siihen on johtanut. Onkohan siitä podcast?
- lintubongarit
SDP:n ongelma on kateuden lisäksi rahanahneus. Koko ajattelu pyörii rahan ympärillä ja toisten kadehtimisessa. Ihmisten sivistystason noustessa ja maailman avartuessa ei moinen alhaisiin tunteisiin vetoaminen riitä kannatuksen saamiseen. Propaganda ei oikein pure. Siinä syy auringonlaskun puolueeksi muuttumiselle.
SDP on tehnyt itsestään tarpeettoman raakkumalla kuin harakka. - VanhaVaris
Paska-harakan pestaaminen demareiden leiriin kertoo vain sdp:n syvästä ahdingosta mutta ei kaukonäköisyydestä.. Mutta pieleen meni, eikö olisi tärkeämpää yrittää kohottaa puolueen imagoa. Yritin googlettaa harakan saavutuksia elämässään: paskan heittoa, räkänokkajournalismia, teatterin kalusteiden rikkomista, potkut Vihreästä langasta jne. Ilmaisena neuvona kehoitan teitä palkkaamaan kunnon brändääjän tai muuten äänestäjät kaikkoavat kokonaan. Ei kannata aliarvioida äänestäjia, nykyään ihmiset osaavat ajatella omilla aivoillaan.
- Uljas_kotka
Paska kepulin, paska mielipide
Kepuli pettää aina - VanhaVaris
Uljas_kotka kirjoitti:
Paska kepulin, paska mielipide
Kepuli pettää ainaUudistumisen ja kasvun edellytyksenä on kyky ottaa kritiikkiä vastaan ja tunnustaa tosiasiat.Pettymykseksesi voin kertoa; en ole demari, enkä kepulainen, enkä edes Sipilää äänestänyt. Olen vain politiikkaa aktiivisesti seuraava henkilö, ja muodostan mielipiteeni sen mukaan,mitä näen ja kuulen.
- skdlmies
"potkut Vihreästä langasta jne"<--------------Eikös potkut tulleet kun meni kysymään homo-haavistolta, ettäkö ollaanko sitä homoa, haavisto tietenkin kielsi ja harakan lento alkoi, ei saanut kysyä tuollaista likaista asiaa! mutta kun vuodet kuluivat kuis kävi rinta rottingilla homomaineella pekka elvistelee, pelkkä prkleen ylioppilas juntti ei minkäänlaista sivistystä ei oppineisuutta juntti yksinkertainen h. haavisto
- Ruisrääkkä
Ja mitähän Haaviston yksityiselämä Harakalle kuuluu. Tämä juuri on sitä nulikkamaista räkänokkajournalismia. Tuskinpa Harakkakaan riemastuisi, jos hänen yksyisasioitaan kaiveltaisiin. Varmasti sieltäkin löytyisi päivänvaloa kestämätöntä ainesta. Tuntuu siltä, että Harakka korskealla käytöksellä yrittää peitellä omia henkisiä traumojaan ja haavoittuvuuttaan. Tosimies????????
- Miksikäköhän
Miksi Harakka ei aloittanut varallisuus-utelua omasta puolueestaan. Esimerkiksi Tuomiojalta, paljonko olet perinyt, paljonko itse hankkinut, mihin ole sijoittanut ja paljonko olet saanut tuottoa ja onko verot varmasti maksettu.
- Harakointi
Ei tyhmyys ole Harakan omaa syytä. Ei myöskään se, että hänelle käsikirjoitetaan ja määrätään tuollaisia kysymyksiä luettavaksi eduskunnassa. Vika on sylttytehtaassa joka näitä vikinöitä tuottaa ja puolueen eliitissä joka määrää kuka niitä joutuu esittämään.
Älkää haukkuko ymmärtämätöntä Harakkaa joka tekee mitä käsketään eikä pakene vastuuta. - hanhivaan
Kyllä se tyhmyys on Harakan omaa syytä, jos ryhtyy likaisten temppujen osaston juoksupojaksi. Hänhän esiintyy aina besservisserinä, niin luulisi itse oivaltavan mahdolliset seuraukset.
- nimi_on_enne
Harakka-lintua sanotaankin sontatunkion sankariksi.
Harakka sopii hyvin SDP-sontatunkiolle.- voi-ändå
sieltähän se tulee Ylen sontatunkiolta.
- VainSkpPuuttuu
No nythän siellä on yhtenäinen oppositio demarit, vasurit, vihreät ja sokerina pohjalla rikkaidenkansanpuolue. Pakkoruotsi säilytettävä, pakolaiskiintiöt nostettava, kreikanvelat anteeksi jne.
- tarkkanäköinen
Katsos SDP:n ja RKP:n mailmankatsomus on pilkulleen yhtenevä. Nämä harakat ,lipposet donnerit ovat yhtä ja samaa ,sanoisinko so.... !No molemmat ovat työväestön etujen ajajina kunnostautuneet.
- tarkkanäköinen
tarkkanäköinen kirjoitti:
Katsos SDP:n ja RKP:n mailmankatsomus on pilkulleen yhtenevä. Nämä harakat ,lipposet donnerit ovat yhtä ja samaa ,sanoisinko so.... !No molemmat ovat työväestön etujen ajajina kunnostautuneet.
"Vai onkohan sittenkään?"
- Faktaapukkaa
Harakka tunnetaan paskan heittosta yleisön joukkoon.
- räksynräks
Harakka on 52v, mutta vieläkin on vain lapsellinen räkyttäjä.
- russakka-
Aina puhutaan: harakka. Oikea nimi on torakka.
- rotta_
Torakka tai russakka. Ihan sama!
- Pöllö-vaan
Harakan ongelmana on ylemmyydentunne muihin ihmisiin nähden, silloin karisma kaikkoaa. Kannattaisi muistaa, että aina on oleva sinua tyhmempiä, mutta aina on myös oleva sinua viisampia ja älykkäämpiä. Ei ole kellään vara asettua kenenkään yläpuolelle.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5743814Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483298- 382781
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662719Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192114- 322071
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121917- 291835
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171770Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471729