Nyt kun kaikki ovet ovat pantu eräälle perheelle kiinni Turkinmatkalla ja joutuneet suureen ahdinkoon, jossa jopa kuollut lapsi on sylissä.
Nyt, siis nyt voitte erinomaisesti "näyttää" ateismisen rakkauden lähimmäiseenne ja tehdä vaikka keräys, että tuo 50 000 ekua maksanut ambulanssilento tulisi suoritettua.
Nyt katsotaan, kuin tämä maailma paranee, tarjotaan apua, eikä pelkästään alaikäisille viinaa ja sitä itse "sapattisin" kitataan, että se sapatti "tulisi häpäistyä!" ; ) .
Onhan se nyt kovasti häpäisty, oikein vihreältä näyttää, mutta siinä häpäisyjen välissä tekisi välillä ateistikin hyvän työn.
Kokeilkaas aivan "pahuuttaan", minkälainen on maailmannne kädenojennus, kun muut ovet on kiinni, vai nosteletteko käsiä ja "pirruuttelette" suutanne.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015072620094168_uu.shtml
leike kirjoituksista.
"Soitin Suomen suurlähetystöön Turkissa. He sanoivat, että eivät voi auttaa. Soitin Kelaan. He sanoivat, eivät auta, kun kyseessä ei ole EU-maa. Sossussa ei autettu. Punainen Risti ei suostunut auttamaan, he sanoivat, että voin hakea apua mahdollisesti myöhemmin. Kirkon Ulkomaanapu sanoi samaa. Lastenklinikoiden Kummeista sanottiin, että he eivät auta yksittäistapauksissa." Kyllä kehitysmaalaisia autetaan kaikilla tavoin mutta katsokaa miten omia kohdellaan....
/.../
Neljän päivän sairaalalasku Turkissa oli 6 444 euroa .
Isomman ambulanssilennon hinta oli 50 000 euroa, pienemmän 30 000 euroa. Hinnat tuntuivat niin järkyttäviltä, että pari harkitsi jo menevänsä salaa tavalliselle reittilennolle.
/../
Jenni ja Mikko joutuivat kohtaamaan jokaisen vanhemman pahimman painajaisen. He eivät kuitenkaan ole päässeet tekemään surutyötä kunnolla. Nyt he yrittävät selvittää matkasta kertynyttä laskua: heillä on yli 50 000 euroa velkoja maksettavana. ..
// Bushmannihan on kehunut tulojensa runsaudella, varmaan pystyy takataskustaan maksamaan "lesken roponaan", tämän maan herran nimissä.
Tämän maan herra ylistäisi suuresti tekoasi, lähimmäistäsi kohtaan, vaan meniköse niin, että hänet pitikin jättää tienlaitaan, niitten joukkoon, jotka alaikäiset siellä makaa iloisen naurajan jäljiltä.??
Iloiselle naurajalle ja bushmannille tehtävä.
25
56
Vastaukset
- parinappiajaRahaa
Sen lisäisin, että jos keräätte rahakeräyksen ja kolehtihaavinne ei häpäistyisi uskovaisesta, niin parisin parin napin lisäksi siihen hieman rahaakin, aivan myötätunnosta tähän lähimmäisen apuun. Mutta, antaisin teidän aloittaa asian.
Meinaan kristittyjen kohdalla paljon autetaan, kun monet ovet ovat kiinni, eikä apua tule.
Mutta, kerrankin hoidettaisiin "uskontojen uhrien ja tieteen lehtien" lukijoiden toimesta rahankeruu. - tietäähätuon
Ei iloinen nauraja naurultaan ennätä. Aikaa kuluu myös paitojen vaihdossa, kun tuppaavat kuolasta kastumaan. Pensasmies väijyy naapurin kissaa ettei istuksi autonsa konepellillä, siinä se aika päivystäessä kuluu. Rahaa ei ole muille jakoon.
Henkilökohtaisesti lahjoitan joka vuosi huomattavan osan varoistani (useita kymmeniä tuhansia euroja) kärsivien ihmisten auttamiseen, mutta sen olen matkan varrella oppinut, että itse myös valvon, miten rahani käytetään. Yhtään euroa en anna jonkun humpuukilahkon keräykseen. Tiedän nimittäin kokemuksesta, että esim. adventtikirkon saamat varat käytetään sen lahkon pastorikunnan ja eliitin, eli valtaapitävien makean elämän ylläpitämiseen sekä lahkon mahdollisen budjettivajeen paikkailuun. Ensin ollaan lahkon sisällä tehty typeriä päätöksiä ja rahaa on haaskattu ja heitetty pohjattomaan kaivoon ja avun tarvitsijoille ei ole jäänyt lanttiakaan ja sitten ollaan ruinaamassa lisää rahaa, kun lahkon suorittama "business" on mennyt perseelleen. Kun rahan eteen ei ole tarvinnut vaivaa nähdä, vaan tuhlataan hällävälia mentaliteetilla lahkon vanhukselta kavalasti keinoteltu omaisuus ja koko vanhuksen elämäntyö jumalien nimissä ja hallelujaa huutojen säestyksellä, niin sellainen toiminta ei ansaitse saada mitään rahallista tukea, vaikkakin lahkojen jäsenet on petkutettu uskomaan, että annetut varat menevät jumalien hyödyksi ja taivaallisten olentojen kassaholveihin.
- satusedänpuheita
Ilmiantaja: Sinä puhut vain pienestä suomenmaasta mutta kyllä Adventtikirkolla on isoja sairaaloita, yliopistoja ja kouluja joita he pitävät yllä että ei ne rahat mene pastorikunnan elämään, ottaisit ensin tietoja koko maailman adventtikirkon toiminnoista, ennenkuin alat kirjoittelemaan jhan tuulesta temmattuja satujasi,
satusedänpuheita kirjoitti:
Ilmiantaja: Sinä puhut vain pienestä suomenmaasta mutta kyllä Adventtikirkolla on isoja sairaaloita, yliopistoja ja kouluja joita he pitävät yllä että ei ne rahat mene pastorikunnan elämään, ottaisit ensin tietoja koko maailman adventtikirkon toiminnoista, ennenkuin alat kirjoittelemaan jhan tuulesta temmattuja satujasi,
Minä olen ottanut selvää, mutta oletko sinä "satusedänpuheita"?
Sen verran on tullut tällä naamalla matkusteltua, että olen myös käynyt aika monessa adventistien ylläpitämässä sairaalassa mm. USA:ssa ja tiedän, että ne sairaalat tekevät liiketoimintaa, eikä esim. Kalifornian Loma Linda University Medical Centerin palveluksia ole monenkaan tavallisen jenkin varaa käyttää, koska sairaalan toiminta perustuu täysin liiketoiminnallisen tuloksen maksimointiin. Mitään hyväntekeväisyyslaitoksia ne sairaalat eivät suinkaan ole, vaikka joku kenties sinulle sellaisen kuvan on antanut. Raha ratkaisee kuka saa hoitoa ja kuka ei. Tämä pätee varsinkin USA:ssa. Se amerikkalainen, jolla on vara maksaa kalliita vakuutusmaksuja, sen elämä on helpompaa ja häntä palvellaan paremmin, koska tiedetään, että maksu annetuista hoidoista on varmemmalla pohjalla. Sairaaloilla on omat vakuutusasiantuntijat. jotka perehtyvät potilaan vakuutuksiin ja varmistuvat, että saavat maksimikorvauksen antamistaan palveluista. Ilman kaiken kattavaa vakuutusta tai paksua rahapussia on USA:ssa parempi hakeutua vain jonkun syrjäkylillä toimivan puoskarin hoitoon ja toivoa vain parasta.- tietäähätuon
ilmi-antaja kirjoitti:
Minä olen ottanut selvää, mutta oletko sinä "satusedänpuheita"?
Sen verran on tullut tällä naamalla matkusteltua, että olen myös käynyt aika monessa adventistien ylläpitämässä sairaalassa mm. USA:ssa ja tiedän, että ne sairaalat tekevät liiketoimintaa, eikä esim. Kalifornian Loma Linda University Medical Centerin palveluksia ole monenkaan tavallisen jenkin varaa käyttää, koska sairaalan toiminta perustuu täysin liiketoiminnallisen tuloksen maksimointiin. Mitään hyväntekeväisyyslaitoksia ne sairaalat eivät suinkaan ole, vaikka joku kenties sinulle sellaisen kuvan on antanut. Raha ratkaisee kuka saa hoitoa ja kuka ei. Tämä pätee varsinkin USA:ssa. Se amerikkalainen, jolla on vara maksaa kalliita vakuutusmaksuja, sen elämä on helpompaa ja häntä palvellaan paremmin, koska tiedetään, että maksu annetuista hoidoista on varmemmalla pohjalla. Sairaaloilla on omat vakuutusasiantuntijat. jotka perehtyvät potilaan vakuutuksiin ja varmistuvat, että saavat maksimikorvauksen antamistaan palveluista. Ilman kaiken kattavaa vakuutusta tai paksua rahapussia on USA:ssa parempi hakeutua vain jonkun syrjäkylillä toimivan puoskarin hoitoon ja toivoa vain parasta."Sen verran on tullut tällä naamalla matkusteltua"
Tuo selittää kyllä kaiken!!! - satusedänpuheita
tietäähätuon kirjoitti:
"Sen verran on tullut tällä naamalla matkusteltua"
Tuo selittää kyllä kaiken!!!Etpä satusetä ole varmaankaan käynyt edes Australiassa, siellä on hyvät Adventisti sairaalat ja koulut ja kauniilla paikalla Kaunis Avondalen gollege jossa on oppilaita ympäri maailmaa, vähän tunnut tietävän vaikka luulet tietäväsi.
tietäähätuon kirjoitti:
"Sen verran on tullut tällä naamalla matkusteltua"
Tuo selittää kyllä kaiken!!!Minkäs naamalleni voin? Sinun jumalasi tekosia kun vain ovat?
Omaksi kuvakseen on luonut? ;=)
Jos kuitenkaan naamani ei sinua miellytä, niin voinhan aina turvautua lääktieteen saavutuksiin ja käydä vaikka plastiikkakirurgin pakeilla?- kerettiläinen--
Kiinnostaisi tietää, miten valitset ne tahot ja kärsivät ihmiset, joita noin runsaskätisesti autat, jotteivat rahasi mene humpuukilahkoille?
satusedänpuheita kirjoitti:
Etpä satusetä ole varmaankaan käynyt edes Australiassa, siellä on hyvät Adventisti sairaalat ja koulut ja kauniilla paikalla Kaunis Avondalen gollege jossa on oppilaita ympäri maailmaa, vähän tunnut tietävän vaikka luulet tietäväsi.
---)Etpä satusetä ole varmaankaan käynyt edes Australiassa, siellä on hyvät Adventisti sairaalat ja koulut ja kauniilla paikalla Kaunis Avondalen gollege jossa on oppilaita ympäri maailmaa, vähän tunnut tietävän vaikka luulet tietäväsi.(---
Mitenkä Avondalen college tähän liittyy? Taidat nyt sekoitella asioita ihan tarkoituksella?
Avondalessa aivopestään nuoria uskomaan adventtikirkon höpinöihin ja jumaltaruihin. Siellä siis kasvatetaan kilttejä alaisia pastoreille ja pieni osa oppilaista voi päästä myös päälliköimään lahkonsa jäseniä ja tienaamaan heidän kustannuksellaan rahaa. Lahkojen kouluihin siis kerätään eri puolilta maailmaa lahkojen omia nuoria saamaan lisää aivopesua.
Jälleen siis tiesin enemmän kuin sinä, vaikka ilmeisesti istutkin lauantaisin kirkossa kuuntelemassa näitä ulkomailla opiskelleita pastoreitasi. Arvaatkos, miksi he kouluttavat itseään kirkkonsa omissa oppilaitoksissa useita vuosia? Epäilen, ettei sinulla ole siitä asiasta pienintäkään avistusta? Kuitenkin kiltisti uskot kaiken sen, mitä pastorisi sinulle kertovat?- satusedänpuheita
Omin silmin olen nähnyt ja kuullut, sinä niitä kuulopuheita siellä latelet ja kirjoitat sellaista jota et tiedä, mutta jos se sinulle antaa mielihyvää niin satuile pois.
kerettiläinen-- kirjoitti:
Kiinnostaisi tietää, miten valitset ne tahot ja kärsivät ihmiset, joita noin runsaskätisesti autat, jotteivat rahasi mene humpuukilahkoille?
---)Kiinnostaisi tietää, miten valitset ne tahot ja kärsivät ihmiset, joita noin runsaskätisesti autat, jotteivat rahasi mene humpuukilahkoille?(---
Autan lähialueita, koska avun tarvitsijoita on aivan "naapurissammekin". Suurin osa kohteistani sijaitsee Baltian maissa ja toimitan avun henkilökohtaisesti itse perille. Autan myös määrätyissä laitehankinnoissa ja kun hankin tuotteet paikan päältä, saan ne edullisemmin kuin esim. kotimaastani Suomesta.
Hyvin pitkään olen toiminut myös yksinhuoltajaperheiden "kummina" ja määrättyjen perheiden kanssa on muodostunut pitkäänkin jatkunut suhde, vaikka kohteiden elämäntilanne onkin ajan saatossa muuttunut radikaalisti ja yleensä aina vain parempaan suuntaan.Kiitos IA. Humanitäärinen apu on tärkeää. Se antaa monille lisää elinaikaa ja mahdollisuuden saada kuulla pelastuksen ilosanoman.
Jos olemme oikein tarkkoja, niin jos uskoo johonkin taikaukkoon, eli jumalaan, tonttuun tai maahisiin, niin tämä koko tapahtumaketju oli sen taikaukon tahto ja hänellä oli ilmeisesti jotain hampaankolossa kyseistä pariskuntaa kohtaan, koska salli tuon kauhean tapahtumasarjan heille tapahtua.
Olenko vallan väärässä?
Enymmärrä, että miksi taikaukkoon uskova tekee tällaisen avauksen, koska tuo uutinenhan paljastaa karmealla tavalla sen, että miten rakastavaisia, huolehtivaisia ja oikeudenmukaisia nämä taikaukot, (mm. jumalat), tapaavat olla.
Joten mitä ketjun avaaja halusi kertoa tällä uutisella omasta jumalastaan ja hänen koko maailmaan, kaikkiin sen tapahtumiin vaikuttavasta taikaukosta?- Ihmettelen
...mutta koska taikaukkoa ei ole, eli sitä otusta ei voi tästä(kään) syyttää, niin ainoa jonka käytös ja ajatusmallit voidaan kyseenalaistaa on kaiketi ihminen?
Sitä melkein toivois että sellainen taikaukko olis olemassa. Nyt kun harmillisesti vastuu kaikesta paskasta lankeaa auttamattomasti ihmisen omaan niskaan.
Milläs ihminen itseään puolustaa kun ei voi teoistaan jumaliakaan syyttää? Hyvä että ateistit ottavat itse vastuun käytöksestään. Ainakin jokunen. Jossain. Ehkä? Ällistyttävän usein kyllä siinä missä uskovainen vyöryttää syyn jumalilleen, niin ateisti viskaa ne muiden ihmisten harteille. Enhän minä, mutta ne muut.
Keitä ne muut mahtaa edes olla, ja jos niidenkin viat on aina jonkun toisen vikoja?
- iloinen_naurajaa
Ei koskaan pidä matkustaa ählämimaihin kuten Turkkiin. Eikä Venäjälle, Pohjois-Koreaan tai Afrikan alkeellisiin maihin. Eikä Jamaikalle.
Tyhmyydestä sakotetaan, sano! >Nyt, siis nyt voitte erinomaisesti "näyttää" ateismisen rakkauden lähimmäiseenne ja tehdä vaikka keräys, että tuo 50 000 ekua maksanut ambulanssilento tulisi suoritettua.
Ei ole mitään 50 000 ekua maksanutta ambulanssilentoa. 30 000 € maksanut kyllä on.- öh-öh-öh
Mitä mahtaa liikkua päässä kun pitkälle raskaana lähdetään lomalle EUn ulkopuoliseen puolikehitysmaahan eikä edes oteta selvää omasta vakuutuksesta.
- vaiNiinköSeOn
siis pitkälle raskaana?? Laskitko?? -Raskaus oli edennyt viikolle 24 3
Ennen 29 raskausviikkoa syntyneet eivät kuulu korvauksen piiriin,
raskausviikkoja on 40 - 41 ja synnytys. Lentäminen on sallittua 36 raskausviikolle asti. Siis mitä tarkoitit moitteellasi? öh-öh-öh?
Tilanne varmaan tuli aivan yllätyksenä - niinkuin tuli.
Hieman verraten, tädilläni oli hieman sydänongelmaa. Lääkäri sanoi, että voitte hyvin matkustaa - aika oli Neuvostotasavalta-aikaa ja paikka Leningrad. Miten meni matka? Sinkkiarkussa palattiin. Siis kaikkea ei voi ennakoida ja syyllistää on helppo jälkikäteen.
---)Ei koskaan pidä matkustaa ählämimaihin kuten Turkkiin. Eikä Venäjälle, Pohjois-Koreaan tai Afrikan alkeellisiin maihin. Eikä Jamaikalle.(---
Pohjois-Korea nyt ainakin on pois matkustuslistaltani. Siellä kun ei ole muuta nähtävää kuin kurjuutta. Turkin mannerkin on poissuljettu, mutta harkintaan kyllä voisin panna jonkun saaren Turkin edustalta, jonne voisin viikoksi mennä lomailemaan.
Afrikan mantereellakin on tullut muutamaan otteeseen käytyä. Afrikassa pitää muistaa olla vain koskematta ihmisiin ja vältää katsekontaktia. Lomailemaan en Afrikkaan kyllä lähtisi. Venäjällä on vain huoria ja varkaita, joten sinne ei nyt mieli tee mennä muutenkaan.
Aloituksen linkissä esiintynyt lapsiperhe sai maksaa omasta tyhmyydestä. En suosittele kenellekään raskaana olevalle ulkomaanmatkoja ja jos välttämättä haluavat mennä, niin turha on sitten itkeä jälkeen päin kurjaa kohtaloaan.
Asiat on mietittävä ennen matkaa, eikä matkan aikana. Jos on tarpeeksi tuohta pankissa, niin se kyllä poistaa määrättyjä riskitekijöitä. Persaukisena on aivan turhaa tehdä ulkomaan reissuja. Terve järki valmistautuu myös pahimman skenaarion varalle ennen matkaansa. Voihan sitä matkaaja tulla turistikohteessa sairaaksi vaikka syömästään ruuasta ja parerempi on vain silloin pakata äkkiä kamansa ja häipyä vieraasta ympäristöstä, vaikka kuinka sairasvakuutukset olisi kunnossa.- Ihmettelen
Olipas varsinainen valionäyte nykyihmisen empatiakyvystä. Wau.
Tiedäkkö, vaikka joku tekee typeryyksiä eikä ajattele asiaa loppuun saakka, niin tunne-elämältään terve ihminen reagoi toisen kärsimykseen siitä huolimatta. Normaali empatiakyky kun ei valikoi kohteitaan sen mukaan, oliko kohteella kaikki järjen komponentit kasattuna loogiseen yhtälöön jolla lopputulos olisi kaiketi voitu ennustaa. Jos jonkun koira juoksee auton alle, niin kyllä mulle tulee paska olo siitä vaikka se koira olikin niin tyhmä että ihan itse juoksi sinne auton alle, ja paska olo tulee parkuvan omistajankin puolesta vaikka se olikin niin typerä että päästi ihan itse rakkinsa karkaamaan. Mutta mä nyt olenkin tällainen ilmeisen vajaa olio jolla tunteet pelaa automaationa, eikä niin että valikoin jalosti kuka on arvollinen saamaan empatiani ja muut kärsikööt kun ovat sen ansainneet.
---)Jos jonkun koira juoksee auton alle, niin kyllä mulle tulee paska olo siitä vaikka se koira olikin niin tyhmä että ihan itse juoksi sinne auton alle, ja paska olo tulee parkuvan omistajankin puolesta vaikka se olikin niin typerä että päästi ihan itse rakkinsa karkaamaan.(---
Ja minulla taas tulee hyvä olo kun se koira älysi juosta auton alle, kun kissa ajoi sitä takaa. Oma koirani on usein juossut auton alle pihallamme, vaikka on viisas kuin mikä. Ei se auto mikään paha ole, vaan se kuski siellä liikkuvan auton ratin takana kun voi olla tumpelo ja piittaamaton.
Tähän vuoden aikaa niitä rusakoita ja jäniksi tuntuu teillä riittävän, mutta yhdenkään päälle en ole ajanut, koska ennakoin aina tilannetta katsomalla kauemmaksi eteen, kun ajan autoa. Toiset tuijottavat vain konepeltiään ja ei siis ihme, että ajavat ihmisten ja eläinten päälle.
Pitääkö tumpeloita kohtaan tuntea empatiaa? Ei pidä. He ovat vain yhteiskunnan ja muiden ihmisten rasite ja vielä kun he mankuvat ja syyttävät toisia omista typeristä valinnoistaan.- Ihmettelen
Upeasti havainnoit darwinistista tunne-elämää pienen ohjailun avulla - josta pahoitteluni, mutta jostain kumman syystä kukaan ei myönnä evoluutioteorian johtavan empatiakyvyttömyyteen kun sitä suoraan kysyy. :)
Ihmettelen kirjoitti:
Upeasti havainnoit darwinistista tunne-elämää pienen ohjailun avulla - josta pahoitteluni, mutta jostain kumman syystä kukaan ei myönnä evoluutioteorian johtavan empatiakyvyttömyyteen kun sitä suoraan kysyy. :)
---)...mutta jostain kumman syystä kukaan ei myönnä evoluutioteorian johtavan empatiakyvyttömyyteen kun sitä suoraan kysyy. :)(---
Höpinöistäsi päätellen sinulla on vielä paljon opittavaa.
Itselläni empatian tunne on valikoivaa. En koe sinua kohtaan minkäänkaltaista myötätuntoa, jos esim. hosut julkisella paikalla puukon kanssa ja uhkaat henkeäni. Pitäisikö minun olla silloin empaattinen sinua kohtaan?
Valikoiva empaattisuus kun säästää minut monelta harmilta.
Uskonlahkojen pastorikunta ja palkolliset juuri pyrkivätkin tekemään sinusta nahjuksen ja sellaisen, joka vain myötätuntoisesti suhtautuu, kun häneltä viedään vuodekin alta. Osaatko yhtään päätellä, että miksi pastorisi haluavat sinun olevan kaikkiin tilanteisiin tyytyväinen? Siihenkin kohteluun, että sinulta riistetään kaikki jonkun lahkon ja jumalien nimissä?
Bushmanni: "Jos olemme oikein tarkkoja, niin jos uskoo johonkin taikaukkoon, eli jumalaan, tonttuun tai maahisiin, niin tämä koko tapahtumaketju oli sen taikaukon tahto ja hänellä oli ilmeisesti jotain hampaankolossa kyseistä pariskuntaa kohtaan, koska salli tuon kauhean tapahtumasarjan heille tapahtua."
Pakko myöntää, ettet ole aivan hakoteillä, vaikka kova oletkin purnaamaan. Kyllä Raamatusta voi päätellä, ihan loogisesti, että Luoja hallitsee luomakuntaansa suvereenisti. Vastaavasti vapaissa yhteiskunnissa kaikilla on oikeus määrätä omaisuudestaan.
http://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=pikahaku&hakuehto=aivoituksensa&kirjat=kr
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1762135
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo381483Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1321174Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe56932- 55866
Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol252845Kääminsä polttanut taksi suomussalmella
Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen20802Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."
Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S18735Aina ku nään sun kuvan
Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭58723Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis202679