Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Stubb kirjoitti A:n lyhyestä matikasta, selitys 90

outoosakkii

Vähän pelottaa, että meillä on suomen taloudesta vastuussa oleva valtioinvarainministeri, jonka päässä vajaa 10% muuttuu jopa 90:neen prosenttiin. Jo on hataralla pohjalla suomen talouden hoito, jos päässä heittää niin pahasti, tai ei ymmärrä lainkaan prosenttilaskuja, ja heittää noin tärkeissä asiassa lonkalta noin pieleen, niin kyllä pitäisi potkut antaa välittömästi.

Outoa jos noin tärkeä salkku, joka vaatii ministeriltä, hyviä matemaattisia taitoja, ongelman ratkaisukykyä, päättelykykyä, jota mm. matemaattiset taidot mittaa, niin miksi huonoimman läpimenneen ylioppilas arvosanan A, lyhyestä matematiikasta saanut valitaan noin tärkeään tehtävään.
Huonoa päättelykykyä myös heiltä, jotka ovat hänelle sen salkun luovuttaneet, sanoisin että jopa vatuutonta.
Nuo taidot vastaavat hallituksen tekoja ja leikkauksien seurauksia, päättelykyvyssä olevia heikkouksia, ja niiden huonoja vaikutuksia kansalaisiin ja yhteiskuntamme talouteen.

Ylioppilaskirjoitukset mittaa laajaa osaamista ja kypsyyttä, jos hallitus ei anna lainkaan mitään painoa noille arvosanoille, niin onko se ylimielisyyttä? vai tyhmyyttä? vai tulisiko enää ylioppilas kirjoituksia edes pitää? (turhaa rahan menoa, jos siihen ei voi yhtään luottaa)

Jos joku talousjohtaja puhuisi noin sekavia, niin tulisi samantien lähtöpassit. Kun isot yrityspamput"" irtisanotaan"" he saavat kultaisen kädenpudistuksen, mutta sehän ei ole etuus, josta leikattaisiin. Sipilän sanoin heillä ei ole etuuksia ; ))

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Susullisinta ja Suomen kannalta tuhoisinta tällä hallitusranteella on se, että tuo torvelo on Kokoomuksen eliittiä !! Siis parasta mitä kokoomuksella on tarjota - joko pelottaa kun alkaa rakentumaan suomen tulevaisuuden koko kuva kaikessa kauheudessaan. Valtionvaraministeri on idootti, ja samaa tasoa löytyy pääministeristä ja mikälieministeri Soinista - kaikki nyky-yhteiskunnan eliittiryhmää !!!!!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      71
      2348
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2123
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      79
      1745
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1557
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1546
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1495
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1459
    8. 55
      1323
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      78
      1268
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      30
      1209
    Aihe