KUTSU...
Kuulen sisimmässäni kutsun. Kuulen sen selvänä, välillä kuin koko sisimpäni täyttävänä huutona, ikään kuin suurena vesiputouksena, joka peittää alleen muut äänet. Välillä se kutsu on kuin hento tuulenvire, kuin kuiskaus, jonka kuu-
lee vain kuin pysähtyy, mutta se on silti selvä. Välillä kutsu hukkuu kokonaan arjen touhuihin, kiireeseen, huoliin ja joskus monien inhimillisesti katsoen hyvienkin asioiden alle, se peittyy muiden äänien voimistuessa. Koko ajan, ikuisuuden, se kutsu kuitenkin soi korviini:
”Tule lähemmäs poikani, tule minun luo, ISÄSI LUO, ja juo!”
Kuulen myös ikään kuin ISÄN sanat:
”Onko sinulla jano? Tule minun luokseni, minä annan sinulle juotavaa, elävää vet-
tä, joka sinussa saa aikaan uutta ELÄMÄÄ”.
Näen samalla edessäni Jumalan virran, joka on täynnä elämää ja rakkautta. Itse olen ollut vasta rannalla, joen törmällä, saanut kyllä vähän pirskeitä, korkeintaan kastellut välillä jalkojani. Se virta vetää puoleensa, tunnen sen sydämessäni. Se virta
on täynnä jotakin sellaista, mitä en ole ennen juurikaan ymmärtänyt tai kokenut. Se virta on avannut silmiäni hieman raolleen, näkemään, vain hieman, ja olen suuressa ihmetyksessä. Virtaan hyppääminen, niin ettei jalat ylety pohjaan, on
KUTSU UUTEEN, keskelle tuota vuolasta jokea, jossa virta on voimakkain ja vie mennessään. Tämä KUTSU ei ole vain minulle, vaan se on myös sinulle, meille kaikille, ja koko seurakunnalle.
Nico Autero, Risteyspaikka
Isänsydämeltä
28
2349
Vastaukset
- BereanCall
https://www.youtube.com/watch?v=_mNTsDxvRF8&feature=youtu.be&t=9m19s
Epäselvää?- hmmm..mielenkiintoista
hmmm..mielenkiintoista
https://www.youtube.com/watch?v=BBmZ3ciCeX0&feature=youtu.be&t=22m53s - HoseeHalapenjo
Tämä on tätä perusällöttävää siirappitahmaa, mikä korniudessaan suorastaan puistattaa. Kuka tuo isin ihana höpönassu postamallasi videolla on, BereanCall?
- BereanCall
HoseeHalapenjo kirjoitti:
Tämä on tätä perusällöttävää siirappitahmaa, mikä korniudessaan suorastaan puistattaa. Kuka tuo isin ihana höpönassu postamallasi videolla on, BereanCall?
Uhri.
https://www.youtube.com/watch?v=OH6hSzgsqpc
https://www.youtube.com/watch?v=R3_AYDz6LaI&feature=youtu.be&t=41m50s
https://www.youtube.com/watch?v=EjzXdx5rz80 - fake_fatherheart
mitäs nää eput oikein on? Kaikki Isänsydän-opetuksen vaikutuksessa?
- antaumuksella
fake_fatherheart kirjoitti:
mitäs nää eput oikein on? Kaikki Isänsydän-opetuksen vaikutuksessa?
Isän sydämelle antautuneita jotka laulavat antaumukselle sulle antaudun
- isän.sydän.perkeleestä
Isän sydän perkeleestä.
- ÄlkääMenköHeidänPeräss
Tämä on kuin seireenien kutsuvaa hyminää..kutsu kiusaukseen, tuletule vähän, edes vähän lähemmä, ja HUPS huomaat tulleesi nykäistyksi mukaan. Tämä on kutsu hengelliseen haureuteen, uskottomuuteen Yljälle..JEESUSTAHAN meidän tuli rakastaa, Hän on jokaisen itselleen verensä vuodattamalla, syntiemme tähden, kutsunut! JEESUS ON YLKÄ, HÄN MENNYT VALMISTAMAAN JOKAISELLE KUTSUTULLE -MAJAN. Ja on vastaanottamassa USKOLLISET JA TOTISET! ÄLKÄÄ OSOITTAUTUKO USKOTTOMIKSI HERRALLE, ISÄN TYKÖ EI OLE UUTA TIETÄ. JEESUKSEN KAUTTA VAAN, YLPEÄT ISÄKIN TUNTEE VAIN -kaukaaaaa.VAROITUS,jos joku vielä kuulisi!
- fatherheart
ISÄN SYDÄN KONFERENSSI!
30.-31.7.2016 Risteyspaikka Paloheinäntie 9 Pakila Helsinki!
Uusi ilmestys isästä! Uskaltaudu virtaan! Hylkää entinen! Uusi aika alkaa isän sydämessä!
WWW.RISTEYSPAIKKA.FI- pitäkääristeyksenne
ihanko lapsellisia olette vai mikä ihme teitä vaivaa!?
- omituistasepustusta
voi mitä roskaa on tuo aloituksen piimäteksti!
tajuaakohan nämä isänsydämelliset mitään todellisesta Jeesuslaisuudesta, en usko. - Hyväää
- Jlavihaahylkäämistä
???
- copypaste
Petri Mäkilä kuuluu uusapostoliseen liikkeeseen
nimetesiin
10.5.2016 17:11
Petri Mäkilän mukaan hengellisiä ylilyöntejä ei ole, eikä Suomessa ole uusapostolista liikettä, eikä hänellä ole ollut mitään kontakteja
http://www.ristinvoitto.fi/ristin_voitto/rv-tv/rv-uutiset_1432016/
http://nakymagazine.fi/uusin-lehti
Petri Mäkilä kuuluu itse uusapostoliseen liikkeeseen ja Näkylehden kustantajiin yhdessä Suomen Apostolit ry:n kanssa.
Näyn takana
Ahvenainen Martti
Andberg Kaj
Autero Kim
Risteyspaikkaseurakunta
Paloheinäntie 9, 00670 Helsinki
Puh: 0400 400 743
Email: [email protected]
www.risteyspaikka.fi
Auranen Erkki O.
Pastori, Misericordia-säätiö
Länsituulentie 10, 02100 Espoo
Puh: 0400 469 686
Email: [email protected]
Backman Glory
Pastori/evankelista, Turun Cityseurakunta
PL 48, 20101 Turku
Puh: 0400 961 931
www.glorybackman.com Couprie Dirk-Jan
Ekholm Fredrik
Eräkangas Mikko ja Eija-Mia
Evankelistoja, Järvenpään Vapaaseurakunta "Arkki"
Kadetintie 20 A 6, 00330 Helsinki
Puh: (09) 241 2053, 040 746 9953
Email: [email protected]
http://users.svk.fi/erakangas/
www.arkki.org
Grönroos Kenneth
Günther Markku
Välimäenkatu 12 A 15, 37100 Nokia
Puh: (03) 342 5028
Email: [email protected]
Hackzell Peter
Elävä Sana -seurakunta
Veturitori 2, 00520 Helsinki
Puh: (09) 148 2510
Email: [email protected] Heikkilä Kari
Heikkilä Lasse
Säveltäjä
Tampere
www.lasse.net Heikkinen Janne
Huotelin Raimo
Arkkitehti, Suur- Helsingin Seurakunnan lapsityön vastaava, Seurakunnan kasvu ry:n toiminnanjohtaja, Forum Missio ry:n hallituksen puheenjohtaja
Puh: 050 566 7227
Ihalainen Martti Jalkanen Kaarlo
Juntunen Kaarlo Karjalainen Kai
Kavasto Eero
Kirkkoherra
Puh: 050 598 1606
www.netti.fi/~kullaa Kohvakka Seppo
Koivisto Markku
Email: [email protected]
www.nokiamissio.com Koivu Vesa
Seurakunnan johtaja, Jyväskylän Vapaaseurakunta
Rajakatu 31 B 44, 40720 Jyväskylä
Puh: (014) 254 467, 040 704 8493
Email: [email protected]
www.vesakoivu.cjb.net
www.svk.fi/srk/jyvaskyla
Kokkola Rauno Korhonen Markus
Nokia missio ry
PL 118, 37101 Nokia
Puh: (03) 341 5569, 0400 744 763
Email: [email protected]
www.nokiamissio.com
Kuismin Jari Kumpula Markku J.
Puh: (08) 453 123, 0400 948 946
Email: [email protected]
www.cityseurakunta.org/yli
Kuusjärvi Jouko
Laaksonen Mikko
Pastori, Vaasan Keidas-seurakunta
Laivakatu 11, 65100 Vaasa
puh: (06) 321 2456, 050 343 4487
Email: [email protected]
Laaksonen Tapio
Laamanen Jukka, pastori
Joensuun Cityseurakunta
Torikatu 33, 80100 Joensuu
Gsm 040 736 5685
puh. (013) 748 751 (tsto)
fax (013) 748 752
Email: [email protected] ja [email protected]
www.cityseurakunta.net
Laitinen Minna-Liisa
Peltovuorenkuja 7, 01690 Vantaa
Puh: (09) 541 5474, 040 509 5510
Email: [email protected]
www.silmu-srk.fi
Laukkanen Antero "Mooses"
Majakka seurakunta
Etuniementie 5, 02230 Espoo
Puh: 050 582 0813
Email: [email protected]
www.majakka.fi Lehtonen Markus ja Taina
Email: [email protected]
Lipkin Tom
Vaasan Cityseurakunta
Korsholmanpuistikko 38 D, 65100 Vaasa
Puh: (06) 321 2875, 050 364 1477
Email: [email protected]
www.vaasancityseurakunta.org Makkonen Jussi
Mansikka-aho Cata Merisalo Pertti
Merikapteeni, OM-lähetyslaivat (palvelutyötausta)
Puh: 050 338 3895
Email: [email protected]
Muukka Kari
Nuorisotyönohjaaja, Järvenpään Vapaaseurakunta "Arkki"
Puh: (09) 291 7292 (toimisto ti-pe
klo 10-14), 040 541 3891
Email: [email protected]
www.x-tremeyoungpeople.org
www.arkki.org Mäkelä Pertti
Email: [email protected]
Mäkilä Petri Mäkilä Rainer
Mäkinen Arto Männistö Ari
Narinen Markku Nymalm Henrik
Pehkonen Seppo Pellikka Jani
Perttu Matti Raja-aho Paul
Seurakunnan johtaja, Järvenpään Vapaaseurakunta "Arkki"
Wärtsilänkatu 8 A, 04400 Järvenpää
Puh/fax: (09) 291 7292
Email: [email protected]
www.arkki.org
Matikainen Pekka ja
Ranssi-Matikainen Hanna Rantanen Riku
Rauha Vesa Rinne Riku
Koulu- ja nuorisotyö
PL 19, 37101 Nokia
Puh: 0400 989 933
Email: [email protected]
www.rikurinne.com
Romppanen Tuomo
Kustannusyhtiö Visio Oy
Hallituksen puh.joht.
Ruishalme Marketta
Sarsa Eva David Sterling pastori
Tampereen Kristillinen Yhteisö
Logos-Tampere Raamattukoulu
Voiton Keskus, Rautatienk. 25, Tampere
Puh. (03) 212 0210
www.voitonkeskus.net
[email protected]
Talvio Cai Tamminen Jessica
[email protected]
Tassia Kari Tenhunen Markku
Toimittaja
Pastori/ seurakunnan johtaja, Lahden Kääntöpiiri-seurakunta
Puh: (03) 756 3883, 044 575 4846,
050 344 1354
Email: [email protected]
www.kaantopiiri.org
Tormas Timo Tuunanen Jukka
Puheenjohtaja, Suomen Apostolit ry
Donner & Blitz Oy
Kauppakatu 23 b B 17, 80100 Joensuu
Puh: (013) 224 875, fax: (013) 221 950
Email: [email protected]
www.donnerblitz.com
Vaurula Hannu
Vehosmaa Ari Uusipesula Turku- Hyvä.aamen
PARASTA A-RYHMÄÄ NÄMÄ HENKILÖT
- ammattiauttajalletarve
Ei henkisesti tasapainoinen ihminen kirjoita tuollaista. Isän hylkääminen on johtanut mielikuvitusmaailmaan pakenemiseen. Auttaisitte kärsivää, ettekä pahentaisi pakenemista realiteeteista.
- Marko_K
Aloitus tökeröä Raamatun vääristelyä. Raamatun mukaan Jeesus, ei Isä, on se joka antaa elävää vettä.
- JEESUKSELLA.AVAIN
Juuri näin.
- puistattaatuonimilista
Kaikenlaista porukkaa hyvä tietää että osaa kiertää kaukaa.
kyllä tässäkin sekavassa maassa riittää kaikenlaista sekavaa sekottajaa, mutta missä on tulokset?
EI missään niitä ole tyhjää veivaamista ja ajelemista sinne tänne porukka perässä kuin ampiaiset ja kaikki läpityhjiä ja kykenemättömiä mihinkään todelliseen Apsotoliseen työhön!
täsät ajasta ei jää mitään muuta kuin Istuvan seurakunnan tekemättömät työt. - hatanpää
Onko tämä nico autero trolli? Taayksiyritys voisi vastata. Samaa sekopääsakkia fatherheartin kanssa?
- todellisuustekeekipeää
Aito fatherheartilainen on. Niiden jutut on tällaisia.
- kannattaavaroa
Risteyspaikka suosii kaikkea uuskarismaattisuutta Heidi Bakerista alkaen. Jälki on sitten tämän näköistä.
- Otatkovastuun
Nico Autero, voisitko kertoa Frans Salmen ohjauksesta ja mentoroinnista? Oliko päävastuu sinulla vai Kim Auterolla?
- hengellinenhaureus
Lisäksi olisi aika tulla kaiken kansan tietoon Isän Sydän -koulutuksissanne tapahtuneet "erheet".
Kun tiedämme seurakuntanne haureuden, olisi väärin syyllistää yksinomaan Frans Salmi tapahtuneesta, sillä hänellä ei todellisuudessa ole ollut edes mahdollisuutta saada Risteyspaikassa opetusta. On ymmärrettävää, että käsityksenne avioliiton merkityksestä on erilainen Isän Sydän -oppinne johdosta, mutta koska ette ole halunneet muuttaa linjaanne ex-pastorinne Kim Auteron jälkeen, seurakuntanne ongelmien lakaisu maton alle on häpeä koko helluntailiikkeelle.
- YWAMkoivumäki
Boon Worship band on kantanut nimeään vuoden 2015 kesästä lähtien. Kyseessä on Helsingin Risteyspaikka seurakunnasta lähtöisin oleva ylistysbändi, jonka sanoitukset ja soinnut ovat tavalliseen äärikarismaattiseen tapaan "taivaallisia ja enemmän kuin musiikkia".
"Kuinka Yhdistät Itsesi Jumalan Voimaan. Sanassa Kalervo Dansk, ylistyksessä Boon Worship."
Tämä seurakunta järjestää profetaallisia seminaareja ja kutsuu Claus Möllerin sekä Pekka Perhon kaltaisia puhujia. Sama seurakunta on Missiomaailman yhteistyöseurakunta ja mainostaa jälleen sivustollaan Heidi Bakeria. Pesunkestäviä uuskarismaatikkoja siis. Seurakunnan pastoreiden palveluhistoria on hyvin tavallinen tai tarkemmin tavallisen ikävä, esimerkkeinä Veikko Pekki ja Kim Autero. Kim Autero on tarkoituksella "unohtunut" seurakunnan nettisivujen historiikistä. Kertonee yleisesti näistä seurakunnista ja myös miksi Uskon Sana Kokkola ei enää kommentoi entistä työntekijäänsä millään lailla.
Seurakunnan kannattamia pastoreita, evankelistoja tai muita ESYläisentyöntekijöitä ovat olleet muun muassa Jani Liukkonen, Arto Sädeaho ja Anne Miettinen.
Seurakunta on toistuvasti järjestänyt Isän Sydän -koulutuksia ja TV7Plus -kanavalla on nähty kanavapäällikkö Jarno Piipposen suosiollisella avustuksella muun muassa Rosa Vierimaa kertomassa raajojen ilmestymisestä uskonsanan voimalla. Rosan siskon eli Sofian Boon Worship band on saanut samoin nostetta TV7-kanavalta. Nyt Risteyspaikka, Boon Worship band ja Flow-illat saivat Frans Salmesta uuden keulakuvan ja mainostajan.
Seurakuntana Risteyspaikka ei eroa millään lailla Uskon Sana Kokkolasta, vaikka onkin nimellisesti helluntaiseurakunta. Kultahipuista höpäjävät epelit ja hengessä töherretyt sydämet ovat (olivat) molemmissa seurakunnissa arkea. - Koona
Ehkä kyseessä on vain vessahätä.
- Flowillat
Hätä ei taida korjaantua hetken helpotuksella.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1818407
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k264558- 504118
- 543572
- 513136
- 502880
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä262586- 362325
- 292046
Anteeksi kun käyttäydyn
niin ristiriitaisesti. Mä en usko että haluaisit minusta mitään, hyvässä tapauksessa olet unohtanut minut. Ja silti toiv382043