Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

PS KEMI osakeanti

Osakekauppias

Kiva kun ihmiset auttavat kotikaupunkinsa jalkapalloseuraa. On vain niin tahallaan sottaisesti kirjoitettu, että jos ei lue osakeantipaperia kunnolla, ei huomaa ansaa. Minäpä suomennan sen nyt teille kaikille:

Osakeanti järjestetään toiminnan rahoittamiseksi, siis jotta pelaajille voidaan maksaa palkat. Osakkeen hinta on 50 euroa, mutta huomatkaa että osakkeelle ei ole määrätty nimellisarvoa eikä sillä ei ole äänioikeutta...

Mielestäni on selvää, että tämän kesän toiminta rahoitetaan tällä, mutta mitä vuoden päästä? Tuskin uutta osakeantia voi järjestää, siinä tulee laki jo vastaan. Aika ovela veto tämä oli, annin sisältö sijoitetaan virallisesti vapaan pääoman alle eikä sillä ole vaikutusta yhtiön osakepääomaan.

Eikö olisi ollut reilumpaa tarjota vaikka PS KEMI SUPPORT - diplomia tuolla 50 euron hinnalla, osake-sana saa ihmiset luulemaan että he omistavat jotain. Kyse on kuitenkin vain yhtiön pitämisestä hengissä liigakulujen pihtiotteessa. Toivottavasti roskaosakemyynnistä tulleita varoja on vielä syksyllä jäljellä, että pojat voivat tehdä taas matkan kanarialle kauden päätteeksi. Miten vuoden päästä, toivottavasti keksitään edes vähän suoraselkeisempi tapa kerätä varat!

13

239

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ande53

      Jos haluat viidelläkympillä kotikaupungin joukkuetta kannattaa, niin onko silla nyt oikeasti mitään väliä, hyötyykö siitä itse mitään? Minusta ei ole.

    • Osakekauppias

      Korjaan asiavirheen, joka oli päässyt aloitukseeni. Eli tuolla osakkeella on äänioikeus yhtiökokouksessa, 1 ääni per osake, maksimissaan sama omistaja voi käyttää 20 ääntä, vaikka osakkeita olisi enemmänkin.

      Ande53: Eihän se olekaan pääasia, että pääseekö sijoittaja hyötymään, mutta kotikaupungin seuran tukemismahdollisuus olisi pitänyt kyllä mielestäni hoitaa sivistyneemmin. Nyt myydään mielikuvaa että ihminen omistaa jotain eikä se käytännössä pidä paikkaansa, tai saahan siitä todennäköisesti pullakahvit yhtiökokouksessa, jos sinne vaivautuu menemään.

      Yhtiö on perustettu viime vuoden lopulla ja sille on luotu "kuvitteellinen" toiminta, jolle nyt haetaan rahoitusta. Omistaako yhtiö liigaoikeudet, pelaajan oikeudet, maksaako yhtiö palkkoja? Toivottavasti yhdistyksen johdossa on sen verran taloustaitoisia ihmisiä, että he eivät urheiluhullujen sotkea asioita niin, että vuoden päästä ollaan konkurssihakemusta tekemässä....

      • Ostaavaiei

        Kun(jos) tuo yhtiö uitetaan johonkin kaupungin omistamaan yhtiöön kuten junkohallin kanssa tehtiin niin silloin tuon yhtiön osakkeen lunastushinta voi olla jotain nollan ja äärettömän korkean välillä. Tilin teon paikka? Vielä muutama päivä merkintäaikaa.


    • T.Turpeinen

      "eikä sillä ole vaikutusta yhtiön osakepääomaan. "
      Kertomasi osakeanti on täyttä huijausta. Kyllä jokaisella osakkeella tulee olla nimellisavo ja sen tulee kasvattaa osakepääomaa. Nyt on lähdetty huijauslinjalle ja vedätetään tyhmiä kemiläisiä pahasti höplästä. Tuollaiseen vedätykseen ei kukaan järkevä ihminen lähde mukaan. Osakeanti-sanaa käyttämällä tyhmät luulevat vielä olevansa osakkeenomistajia aivan kuin pankkiosakkeiden omistajat, joille maksetaan vuosittain osinkoa. Oikea sana olisi ollut avustus eikä osake. Huijauslinjalla luodaan kielteinen mielikuva PS Kemistä ja karkotetaan kannattajat.

      • mäkinostan

        ostakee ja ostakee


      • 545544

        Lainaus edeltä: ". Kyllä jokaisella osakkeella tulee olla nimellisavo ja sen tulee kasvattaa osakepääomaa" - ei tarvitse enää olla nimellisarvoa nykyisin voimassa olevan osakeyhtiölain mukaan.


    • satikutiralli

      keksittäisiinkö yhdessä jotain pitempikestoista rahoitusta joukkueelle, kun siellä on vain sähläreitä töissä. Jos ostit osakkeen, se raha menee johonkin lounaaseen reissussa. mitään pysyvää ei jää eikä mitään pysyvää rakenneta eikä osteta. Tarkoitus ei olekaan ilmeisesti että PS Kemin liito kestää 2 kautta pitemmälle???

      • keminporvari

        Ei sitä pyörää tarvi uudestaan keksiä. Hommaat 500 kausikortin ostajaa vuosittain ostamaan 200 euron kortin. Siitä tulee joka vuodelle satatuhattaeuroa. Tuumasta toimeen vaan...


    • TjgÖ

      Paljonkos niitä euroja sitten kertyi? Se merkitseminenhän loppui jo.

    • Vahannoyryytta

      Ps Kemi vissiin omistaa nykyään katsomon, pukukopit ja kentät? Ainakin semmoinen kuva tulee käytöksestä somessa ja toreilla. Katsomon penkit ja pukukopitkin valittu seuran väreihin.

    • Huijareita_kraka

      Muistatteko kun kommunismi kommunismi romahti venäjällä. Ihmisille myytiin hurjia määriä "osakkeita". Rahat käärittiin leveään elämiseen ja ihmiset kapinoivat kaupungilla poliisia vastaan, vaativat kaupunkia/valtiota maksamaan ihmisten viimeiset eläkerahat, jotka huijarit veivät.

      Käykö tässä samalla tavalla? Ihmiset huomaavat syksyllä, että ovat maksaneet osakkeista, joilla ei tee mitään, yritys ei omista mitään. Kaikki rahat on syöty ja maantielle diisselinä poltettu. Kemin kaupunki ostaa yhtiön yhteiskuntarauhan turvaamiseksi.

      • Ostaakonetuonkin

        Joo. Kemin velkapiikkiin sopii tuonkin seuran "oston"rahoitus.


    • basan

      Kerätköön rikkailta puheenjohtaja on yks Kemin rikkaimmista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      92
      2421
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2133
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      83
      1780
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1575
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1556
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1505
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      33
      1468
    8. 54
      1340
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      87
      1296
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      30
      1219
    Aihe