Fysiikka ja kristinuskon Jumala?

Fysiikkaa on hallinnut 1900-luvulta lähtien positivistinen tieteenfilosofia, jonka lähtökohtaoletukset ovat läsnä esimerkiksi yleisessä suhteellisuusteoriassa ja kvanttifysiikassa. Positivismi korostaa mittaustuloksia perustana tulkinnoille: tulkintojen on perustuttava mittaustilanteeseen. Ellei positivismia olisi, yleistä suhteellisuusteoriaakin voitaisiin pitää järjestelmällisenä mittausvirheenä ja pitää kiinni tavanomaisesta tilan ja ajan käsityksistä — koska sellaiset edustavat mittaustilanteen kannalta ylimääräistä oletusta, ne on karsittava.
Albert Einsteinin ja Niels Bohrin vastakkainasettelu Kööpenhaminan konferenssissa tiivistyi siihen, että Einstein epäjohdonmukaisesti ei halunnut hyväksyä positivismia kvanttifysiikassa, vaikka hyväksyi sen yleisessä suhteellisuusteoriassa — voiton kiistassa vei Bohrin komplementarismi. Kvanttifysiikan ongelmana pidetään usein, että mikro- ja makrofysikaalista maailmaa ei voida sovittaa keskenään. Kuitenkin Planckin vakio on tarkimpana myös universaali vakio.
»Schrödingerin kissa« on ajatuskoe, joka osoittaa, että mikrofysikaalisilla tapahtumilla on myös makrofysikaalisia seurauksia. Makrofysikaalinen maailma on mikrofysikaalinen. Kuinka Kuu kuitenkin kiertää melko tasaisesti radallaan? Planckin vakio on pieni, eikä Kuu valtavana kappaleena ole riippuvainen yksittäisen atomiytimen hajoamisesta.

Silti: Planckin vakio on »universaali« vakio, mutta on mahdotonta mitata koko Kuuta mikrofysikaalisesti. Mihin perustuu makrofysikaalisen mikrofysikaalisuus? Se perustuu ajatukseen siitä, että kaikkea fysikaalista »kyetään« mittaamaan Planckin vakion tarkkuudella.
Kun kvanttifysiikan komplementarismissa asiat täytyy määrittää mittaustilanteen ja mittalaitteen mukaisesti, »kykeneminen« on riippuvaista mittalaitteiden tilanteesta. Vastaavasti ei ole esimerkiksi mittalaitetta, joka kykenisi ylittämään aalto-hiukkas-dualismin, eli mittalaitteen valinnan vaikutuksen havaittuun ilmiöön.
Kun huomioidaan mittalaitteiden suorituskyky optimaalisestikin, esimerkiksi Kuuta ei ole mitään syytä pitää mikrofysikaalisista yksiköistä koostuvana makrofysikaalisena kappaleena, joka voitaisiin redusoida Planckin vakion tarkkuudella tapahtuviin mittauksiin. Kun Kuu määritetään mittalaitteiden »kykyjen« perusteella, se ei ole kokoelma mikrofysikaalisia tapahtumia — on ainoastaan johdonmukaista, että reduktionismista luovutaan samalla positivistisella perusteella, jota käytetään muutenkin.
Kuten Kuuta on mahdotonta mitata mikrofysikaalisesti kaukoputkella, ei myöskään esimerkiksi ihmisen toimintaa voida mitata kokonaisuudessaan reduktionistisesti fysiikan mittalaitteilla — mittalaitteet eivät kykene sellaiseen tarkkuuteen ja koska mittalaitteet määrittävät fysiikan todellisuuden, fysiikan todellisuus loppuu siellä missä se ei kykene mittaamaan. Jotta ymmärrettäisiin kuinka suuresta metafyysisestä harppauksesta on kysymys: vaikka koko maailmankaikkeus muutettaisiin superitietokoneeksi, ei teoreettisestikaan olisi mahdollista laskea ihmisen toimintaa atomitarkkuudella.
Ihmisen toiminta ei siten ole pelkästään mikrofysikaalista, mutta ylijäävä osa ei ole pelkästään makrofysikaalistakaan — kaukoputkista tms. ei ole hyötyä vaikkapa psykologiassa, vaan varhaiskehityksen teoriasta, jonka tutkiminen on kuitenkin empiiristä, kokeellista ja tilastollista.
On ehkä ongelmallista yrittää soveltaa positivismia tieteeseen ihmisestä, mutta psykologian, antropologian, jne. tutkimustulokset ovat omanlaisensa »komplementarismin« mukaisesti fysiikan kanssa yhteensopivia, vaikka eivät redusoidu fysiikkaan.

Ihminen on siten välttämättä enemmän kuin fysikaalinen olento, vaikka hän ei ole silti ristiriidassa mikro- tai makrofysikaalisten tulosten kanssa — ihminen vain on enemmän. Ihminen voidaan määrittää, kuten luonto fysiikassa, ihmistä koskevien tieteiden mittaustulosten kokonaisuudeksi — mihin kuuluu ihmistieteissä myös esimerkiksi runsaampi tulkinnanvaraisuus.
Tieteessä tiedot ovat näkökulmia, joiden lisäksi ei ole mitään »asiaa itsessään«, johon olisi pääsy tieteiden ulkopuolelta. Kuitenkin tieteiden ulkopuolella on sellaisia asioita, kuten esimerkiksi matemaattinen ajatus on olemassa, vaikka se ei kuuluisi yhdenkään tieteen mittaustuloksiin — kuten on matemaattisesti mahdollinen n-ulottuvuus, jollainen fysikaalisesti mitattava maailma ei ole. Kun matemaattisesti todistettua n-ulottuvuutta on mahdotonta havaita neurologisesti aivokuvantamisen menetelmällä, n-ulottuvuutta ei positivistisen tieteenfilosofian perusteella myöskään sijaitse aivoissa — se sijaitsee ihmisen mielessä, mutta mieli ei sijaitse ainakaan kokonaan aivoissa, koska sitä ei voida redusoida aivoihin neurologisten mittaustulosten kokonaisuutena.
Sikäli kun kristinuskon kolminaisen Jumalan Isään on yhteyttä, täytyy huomioida tieteiden ja sen ulkopuolisen olemassaolon moninaisuus — Isän ei tarvitse olla mikrofysikaalinen, aivojen »sisällä«, tms.?