Olen tilannut lehden määräajaksi eli vuodeksi. Nyt tilanne on se, että lehti pitää peruuttaa ja se on tullut minulle 1 kk. En ole koskaan saanut tilausvahvistusta, laskun kylläkin, mutta siinä ei ollut mitään tilausehdoista. Lehti on tilattu puhelimitse, eikä silloinkaan mainittu mitään tilausehdoista. Kun soitin peruutuksesta, minulle sanottiin, että laskuttavat saadut lehdet (ihan ok), mutta lisäksi 5 euron peruutusmaksun. Tilausehtoja ei ole myöskään yrityksen nettisivulla. Niitä ei yksinkertaisesti ole missään asiakkaan saatavilla. Minä en kyllä tuota peruutusmaksua haluaisi maksaa. Onko minulla mitään mihin vedota?
Lehtitilauksen
3
633
Vastaukset
- ensin asiakaspalveluun
saadaksesi ne tilausehdot.
- Kuluttaja 2
"Onko minulla mitään mihin vedota?"
Onhan siinä.
Etäkaupassa kuluttajalle pitää toimittaa tietyt tiedot "henkilökohtaisesti, kirjallisesti tai sähköisesti siten, että kuluttaja voi tallentaa ja toisintaa tiedot muuttumattomina". "Vahvistus on toimitettava mahdollisimman pian sopimuksen tekemisen jälkeen ja tavaran kaupassa viimeistään luovutusajankohtana, paitsi jos tavara sopimuksen mukaan luovutetaan kolmannelle."
(Kuluttajansuojalaki 6 luku 14 §)
"Jos vahvistus ei täytä 14 §:ssä säädettyjä vaatimuksia, peruuttamisaika on kolme kuukautta. Jos vahvistus tänä aikana oikaistaan, kuluttajalla on 1 momentin mukainen peruuttamisoikeus siitä päivästä, jona hän sai oikaistun vahvistuksen."
(Kuluttajansuojalaki 6 luku 15 §)
Eli lyhyesti: jos et ole saanut laissa määriteltyjä tietoja kirjallisena, sinulla on oikeus peruuttaa tilaus kolmen kuukauden kuluessa tilauksen tekemisestä. Tällöin sinun ei tarvitse maksaa mitään, vaan päin vastoin sinulla olisi oikeus periä kaikki peruuttamisesta johtuvat puhelinkulusi yms. heiltä takaisin. - Kuluttaja 2
"Jos kotimyyntiasiakirjaa tai 14 §:ssä tarkoitettua vahvistusta ei ole toimitettu kuluttajalle, sopimus ei sido kuluttajaa. Jos kuluttaja haluaa vedota sopimuksen sitomattomuuteen, hänen on ilmoitettava siitä elinkeinonharjoittajalle viimeistään vuoden kuluttua sopimuksen tekemisestä."
"Jos sopimus raukeaa kuluttajan vedottua sen sitomattomuuteen, elinkeinonharjoittajan on viivytyksettä ja viimeistään 30 päivän kuluttua ilmoituksen saatuaan palautettava saamansa maksusuoritukset sekä korvattava kuluttajalle tavaran tai muun suorituksen palauttamisesta aiheutuneet kulut."
(Kuluttajansuojalaki 6 luku 20 §)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Terveystalo paljasti yksityisen sairaanhoidon empatia puutteet
Yksityisellä puolella raha ratkaisee, jos ei ole rahaa potilas ei saa empatiaa eikä siten apuakaan: Poliisi teki rikosi1811836Puhuuko Orpo niin totta kuin osaa?
Vai osaisiko "en muuta keksinyt" -Orpo edes vähän paremmin puhua totta? https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f8d5241f-2701354Ehdin aamulla
ajattelemaan sinua. Olit ensimmäisenä mielessäni. Avasin silmäni tähän uneen, jota elämäksi kutsutaan. Kuuntelin lintuje1391275Mä todella toivon että
Sulla on nyt kaikki hyvin sun elämässä, olet sisukas nainen sen näki jo ensimmäisestä hetkestä.361057Laita viestiä?
Sitten kun on sinulle hyvä hetki, minä odotan. Jotain jäi kesken ja haluan viedä sen loppuun 😘61922- 68916
Olen ollut pois täältä neljä kuukautta
Neljä kuukautta sitten olin tosiaan psykoottinen, ja jouduinkin osastolle hoidettavaksi kahdeksi kuukaudeksi. Ystävyys-162914- 40818
Sun pitää mies unohtaa
Minut jo. Tiedän että se on sulle tosi hankalaa. Mut sun pitää unohtaa mut jo. Älä kirjoita mulle tänne viestejä enää.57762Ymmärräthän, että sun katkeruus ajaa mut pois
Sä olet niin itseriittoinen, ettet edes tajua mitä myrkkyä suollat ympärillesi. Olet harhaisessa päässäsi kuvittellut et39725