Eli ei vuosien kertymisestä ainakaan sinun kohdallasi kannata murehtia. Minua huolettaa se, miten paljon menetän joka vuosi, jonka elän ilman sinua. Menetettyjä vuosia itse kauneuden ja seikkailun äärellä. Olet kuin valtava luonnonpuisto, joka houkuttaa tutkimaan, polkuja etsimään ja kulkemaan.
Nainen ihanainen, kaunistut vuosi vuodelta
Anonyymi-ap
411918
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 41
Vanhimmat
Millos oot nähnyt minut tai siis tämän ihanaisen?
Venäläiset seuraa ihmisiä oikeasti. Ovat kuin vanhan ajan Viru hotelli vakoojat.
Miksi hukkaat aikaa?
Rakas olet ihanin mies maailmassa. Ikävä sinua.
Kaunista.
Jaha, jollekin vanhemmalle naiselle yritetään vaihteeksi imartelua, kun haukkumiset ei tepsineet huomion saamiseksi.
Pitikö tämäkin kääntää ilkeilyksi?
Sivusta - taitaa olla nuorempi kateellinen
No niinpä tietenkin. Hyvää spinnailua sinulle. Minusta ensimmäinen kommentoija on oikeilla jäljillä palstasedän avausten suhteen sekä sen eilisen ulkonäköä arvostelleen (no voi ei) aloituksen, että tämän aloituksen suhteen.
Ehkä hän tarkoittaa, että tämä palstamiehen luennoima tunteiden tulva on epäaitoa ja banaalia groomailun tapaista
Se on vaan puutteessa..
Sinulla taitaa itsellä olla kiva naisen kainalon kaipuu kun löydät tällaisen aiheen joka paikasta, toivottavasti löytyy sinimustien arvojesi mukainen kiivas suamineito
Hyvää yötä t luonnonpuisto
Saako tulla huiputtamaan vuoria?
Haluan sua:)
Nature IS My name ♥️
Kaunis viesti jollekin ❤️
Olipas se kaunista ja mukavaa että myös vanhempia naisia muistetaan eikä aina nuoria joka täällä palstalla tuntuu olevan se juttu. Eli hyvä sinä ja toiv se oikea ihminen löytää tämän joskus ja lukee. Tulee varmaan iloiseksi. ♥️ Ja iän myötä jotkut naiset todella vaan paranee sekä ulkoisesti että sisäisesti. Ihan samaa mieltä.
Jotkut naiset näyttävät kolmevitosena kuuskymppisiltä. Ei jatkoon. Tiedän erään.
Mut monet on siinä iässä vielä hyvinkin nuorennäköisiä, tiedän monia ja itse olen 33v ja en kyllä näytä vielä iköiseltäni kun olen niin siro ja hentorakenteinen. Mutta riippuu varmaan geeneistä pitkälti ja olemuksesta yli päänsä ja elämäntavoistakin ehkä vähän....alkoholi, tupakka, aurinko jne vanhentaa ainakin ihoa...mutta antaa kaikkien kukkien kukkia. Ei ole keltään pois.
Jotenkin huvittavaa joidenkin ulkonäkökeskeisyys. Alussa se on tietty sytyke mutta tuli leimahtaa ihan muusta kuitenkin. Ja tän kaikki rakastuneet tietää.
Minä olen tuo sinua ennen kirjoittanut ja en kyllä ole ulkonäkökeskeinen en mutta ehkä vähän outoa väittää että 35v näyttäisivät kuusikymppisiltä ja vaikka joku näyttäiskin niin mitä sitten. Kaikki vanhenee ne nuoretkin aikanaan ja miehet, se on luonnollista ja ihmisessä kaikki muu on niin paljon tärkeämpää eli sisin ja hyvä sydän. Ei se ulkonäkö suhteessa esim pitkälle kanna. Tarvitaan niin paljon muutakin. Olen just enkä melkein samaa mieltä kanssasi. Mutta nykyään ollaan liian ulkonäön perään ja se on surullista. Kaikki somet lisää vaan sitä. :(
Kyllä joka on tupakoinu jo 20 v,niin kasvot täynnä kellertäviä laikkuja. Iho tavallaan kuollut.
Tupakoivat näyttää paremmilta kuin ahmatti ylensyöjät. Mutta meditaatio ei pelasta sielua vaan vie manalaan.
Eräs K on upea.
Minkälainen K?
Special K
Montako kirjainta nimessä?
Voi muru .. :)
Tarkoitatko, että voi päätellä "muru"- sanasta?
Olisin iloinen, jos niin olisi.
Kulli
Ikä ja luonnonpuistot sekä tietynlainen kauneus, erilainen, osuu kyllä. Kiitos sanoista, tähän hetkeen ovat juuri sopivat. Kuten aina, mistä lie tiedätkään.
Tunnen sinut. Olet jotenkin läheinen, kuin sukulaissielu.
Olipa nätisti sanottu. Mut nillittäjä minussa haluaa sanoa luonnonpuistot yleensä suljettuja yleisöltä muita kuin tieteellistä tutkimusta varten. 😆
Milloin minun on mahdollista saada sinut? ❤️ naiselta
Muuten ihan kiva ajatuksena,
mutta en haluisi olla luonnonpuisto...
Ei tää mulle kyllä olekaan,
joten en nyt tän enempää tähän kommentoi...
Anteeks aloittajalle tästä....
Ei ole tarkoitettu pahalla henkilökohtaisesti...
Miksi et kerro noin kauniita tunteita hänelle? Kannattaisi.
Eipä 🤣 oon jo kanttura
Ihanaiset naiset rannalla
Olen ajatellut myös sinua. Hitto, kun mua pierettää kaalikeitto.
Itsekin seikkailijaluonne. Tähän asti lähinnä aatehistorian ja sen semmoisen tasolla. Nyt on varmaan reaalin vuoro vaihteeksi.