Onko nurmikon kylvämisen ajankohdalla väliä eli voiko nurmikon siemenet kylvää jo huhtikuussa tai onko parempi odotella toukokuulle? Pihamme on sammaloitunut ja kasvaa voikukkaa ym. Olen haravoinut sammalta pois ja hieman lannoittanut kevätlannoitteella pihaa. Nyt olisi tarkoitus kylvää uutta siementä. Vielä suunnittelin tuhkan levittämistä vähitellen nurmikolle. En tiedä, onnistunko näillä keinoin saamaan uuden nurmikon!
Kiitokset vinkeistä etukäteen!
nurmikon kylvö
5
5770
Vastaukset
- voi kylvää
jos maata kerran pystyy jo muokkaamaan. Itäminen kylmässä on hitaampaa, joten älä odota vihertymistä kuin joskus toukokuun lopulla.
- miriam
Mainitsemillasi keinoilla tuskin saat kunnollista nurmikkoa aikaiseksi. Syy siihen on sammal, joka paljastaa maan olevan nyt liian hapanta hyvän nurmen kasvulle.
Kannattaisi rikkoa maanpintaa vaikka talikolla tai muilla piikeillä nurmen juuriston syvyydeltä ihan tiheään, vajutella reikiin runsaasti hiekkaa ja sitten koko ruohikon alueelle kalkkia ihan reippaasti. Näin maa ilmavoituu ja kalkki vähentää happamuutta.
Kun nämä toimet on tehty, haravoi maan pinta paikattavilta kohdilta ilmavaksi ja lisää uutta multaa jonkin verran, tasoita ja kylvä ristikylvönä siemenet. Haraa kevyesti ja jyrää pinta tiiviiksi. Sit huolehdi, ettei kylvökset pääse kuivumaan itämisen aikana.
Kesän mittaan saatat joutua vielä hoitamaan tuota sammalongelmaa muillakin aineilla, mutta alkuun pääset näinkin.- Miedu
Niin sellaista kyselen, että voiko multaa lisätä nurmen päälle? Kun tuntuu, että maa nurmikon alla on liian tiivistä ja multaa ei ole kuin muutaman sentin paksuudelta. Jos siihen lisäisi parin sentin kerroksen multaa tai nurmikatetta ( http://www.kotipuutarhuri.com/tuotteet/nurmikon-hoitotu otteet/nurmikon-kate/ ) , auttaisikohan asiaa ettei tartte alkaa isompaa projektia tekemään? Eihän nurmikko tukahde sinne alle?
- mie vaan
Miedu kirjoitti:
Niin sellaista kyselen, että voiko multaa lisätä nurmen päälle? Kun tuntuu, että maa nurmikon alla on liian tiivistä ja multaa ei ole kuin muutaman sentin paksuudelta. Jos siihen lisäisi parin sentin kerroksen multaa tai nurmikatetta ( http://www.kotipuutarhuri.com/tuotteet/nurmikon-hoitotu otteet/nurmikon-kate/ ) , auttaisikohan asiaa ettei tartte alkaa isompaa projektia tekemään? Eihän nurmikko tukahde sinne alle?
Maan pinta rikotaan haraamalla ennen uuden mullan lisäystä ja että siitä poistetaan kaikki lehdet, sammal ja rikkakasvit. En ole käyttänyt tuota nurmikon KATE-tuotetta, mutta luulen, ettei sitäkään laiteta paksulti nurmen päälle vaan se sirotellaan maahan ohuelti.
Jos alle jää vanha nurmi sellaisenaan tiiviinä mattona ja päälle levitetään uudet mullat, estyy veden ja ravinteiden nousu maaperästä uudelle nurmelle.
- Anonyymi
Löydät alueesi nurmikon istutusta tarjoavat palveluntarjoajat yhdellä tarjouspyynnöllä http://kodinplaza.fi/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5853889Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483328- 382801
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662769Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192154- 322101
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121977- 291865
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171810Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471759