Käkikello

J.J

Sattuipa tuossa silmään päivänä eräänä eräällä kirpparilla pyöriessä siellä tuolloin myynnissä ollut käkikello.

No siinä sitten hintoja kysellessä,ja neuvotellessa lopputulokseksi muodostui kaupat tuosta nimenomaisesta kellosta.

Ja tietenkin kirpparilla kun ollaan,ostoksia tehdessä täytyy varautua siihenkin ettei tuote ole välttämättä 100%:ssa toimintakunnossa ja niin kävi tämän kellonkin kanssa.

Osoittautui näet ettei kellon mukana seuranneiden,todennäköisesti alkuperäisten punnusten paino tuntunut rittävän silloin,eikä riitä nytkään kellon sointipuolelle "voimanlähteeksi".

Toinen,eli käyntipuoli tuntuu toimivan normaalisti alkuperäisellä punnuksella.

Eli jos täällä on "asiantuntijoita",tai muuten vain kelloseppäalaa tuntevia,niin kysyisinkin neuvoa että mahdollisesti mistäpäin kelloa (koneistosta) voisi vikaa käydä etsimään,siis ilman että koko kellon koneistoa tarvitsisi purkaa ja irrottaa?

Tutkiskelin kellon koneistoa tuossa eräänä iltana ja eräs,muttei mihinkään (nähtävästi) vaikuttava vika kyllä löytyi,nimittäin erään rattaan akselin ympärille oli kerääntynyt aikalailla suuri möykky nukkaa jonka poistin mutta niinkuin sanoin,tuo ei vaikuttanut kellon toimivuuteen parantavasti.

21

16121

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aussijack

      Tarvitset pienen ruuvimeisselin ja pienet nokkapihdit. Jos kelloa ei ole aiemmin puosksroitu niin irroita takakansi; seuraavaksi kaksi ruuvia kyljestä jotka kiinnittävät palkeet, niissä on myös pieni naula joka saa jäädä paikalleen kasauksen helpottamiseksi.Nyt irroitat viisari mutterit ja pane merkille prikkojen järjestys.aukaise käen ovi ja taivuta ohut lanka varovasti joten se irtoaa käestä.Nyt kun palkeet ovat pois ja merkitty oikea ja vasen ja niiden nostolangat samoin voit irroittaa koneiston 4 puuruuvia ja ottaa koneisto ulos. jos ketjut haittaavat voit irroittaa koukun ketjusta ja vetää ne pois kokonaan. Yleensä koneistot eivät ole kuluneet öljy vain kovettunut, Tippa öljyä joka akseliinn ja antaa seistä yli öyön. Vanha oljy on pehmennyt ja voit upottaa koko koneiston "bensiiniin?" ja pestä pensselillä ja hammasharjalla. Kun kaikki osat ovat puhtaita ja kuivia alkaa uusi öljyäminen, ompelukoneöljy antaa parikymmentä vuotta elinaikaa. Öljyä pistetään vaikkapa virkkuuneulalla tippa jokaisen akselin laakeriin kukkuuosiin mitkä kohdat hankaavat toisiinsa. Liika öljy laakereista valuu vai pois ja lyhentää käynti-ikää.Ketjupyöriin voi laitella runsaammin. Jos muistat kaikkien osien paikan niin voit ruuvata koneiston kiinni käki ulkona ja ainoa osa mitä taivutettiin ovessa taivutetaan takaisin. Ennen palkeita on paras laittaa ketjut paikalleen ketjupyörä pyörii vain yhteen suuntaan ja pohja reijästä ujutetaan ketju tälle rattaalle käyttäen virkkuuneulaa hyvaksi. ketjun renkaat ja koukut kiinnitetään vasta kun kello on seinällä.
      Jos olet tarkasti pannut merkille kuinka palkeita nostavat tangot olivat ei pitäisi olla mitään vaikeuksia kiinnittää palkeet.Vanha naula pistää ne kohdalleen ja ruuvi kiinnittää ne lopullisesti .Kunnossa olevassa kellossa ei tarvitse taivuttaa kuin oven aukasia lankaa ja ketjujen päistä poistettavat renkaat ja koukut
      Tällä ajalla kun kirjoitin jutun olisin korjannut kukun, nopea korjaaja vai hidas kirjoittaja?
      Best of luck master.

      • J.J

        Täytyypä tuota korjauskonstia kokeilla tässä jokunen päivä.Jäi tuossa muuten mainitsematta,että tuo nimenomainen kello on saksalaista valmistetta,eli liekö miten yleistäkin että käkikellot ovat juuri saksalaisia?

      • aussijack
        J.J kirjoitti:

        Täytyypä tuota korjauskonstia kokeilla tässä jokunen päivä.Jäi tuossa muuten mainitsematta,että tuo nimenomainen kello on saksalaista valmistetta,eli liekö miten yleistäkin että käkikellot ovat juuri saksalaisia?

        Sweitsissä on ollut rauha 300 vuotta eivät edes käkikelloa keksinet. Myyvät niitä kyllä ylihintaan.
        Sanoit kellossasi olevan kaksi erilaista painoa. Iso käpy on viikon vedolle tarkoitettu ja pienempi jokapäiväiselle vedolle. Hommatovat samat.kellot kyllä erilaisia.
        Aurinkoista syksyä sinne täältä Suomen kevääseen.

      • Käkikelloon rakastunut
        aussijack kirjoitti:

        Käkikello oli minulle lapsuuden haaveen täyttymys, joka ei surukseni saanut aikuisenakaan toteutua.Ostin käkikellon 50-vuotis lahjakseni työkavereitteni keräämällä summalla. Tästä haaveestani syntyi vaimoni ja minun välinen kädenvääntö joka kesti 3-vuotta ja huipentui uuteen vuoteen 2007.
        Poistin jo uutena käkikellostani gongi-äänen ja jätin pelkän kukunnan siihen aikamerkiksi. Viikonloppuni alkoi, laittaessani käkikelloni aikaan ja ottaessani pari kaljaa rennosti tuolissani istuen. Vaimoni puolestaan otti kolmen vuoden aikana säännöllisersti aina humalassa ollessaan puheeksi käkikellon hänelle aiheuttaman unihäiriön. Viimeinen kinastelu uutena vuotena 2007 vieraitten kesken, jolloin hermostuin ja löin vieraitten lähtemisen jälkeen rakkaan käkikelloni pirstaleiksi pihalaattaa vasten.Nyt ei ole käkikelloa eikä kovin kummoisia välejäkään, joten toivoisin kannanottoja kyseiseen tapahtumaan.

      • Original J.J

        Oho,no sattuipas somasti kun etsiessäni taas jälleen netistä tietoa käkikelloista, satuinkin joskun "muinoin" aloittamaani keskusteluun samaisesta aiheesta.

        Kelloa en tuolloin käynytkään "seppäämään", kun asiaa kyselin, vaan sainkin kellon tuolloin toimimaan hankkimalla siihen painavammat puntit,joilla kello toimi tämän välin kirjoittamastani ensimmäisestä viestistä parinviikon takaiseen aikaan, eli seitsemisen vuotta kello toimi suht ok, kunnes siihen samaiseen kelloon tuli isompi, mekaaninen vika, jonka oireena oli se että kukunta meni jumalattoman nopeaksi.

        No siinä kello sitten siis roikkui parisen viikkkoa seinällä viallisena ja "rääkyi" holtittomalla vauhdilla kukkumiset ja minä siinä miettien että "jotain tarttis varmaan tehdä".

        Noh,kellon kellosepälle vientiä en edes ajatellut,olisi varmaan mennyt uuden kellon hinta jos snne olisi korjattavaksi vienyt,sensijaan saatuani kellon seinältä ja avattuani sen,oli tämän vian aiheuttaja jo helposti havaittavissa ja ihan "maallikonkin" korjattavissa kun vähän tutki ja mietti,ja sekös helpotti.

        Nimittäin kukunnan "jarruropelin"(,en tiedä miksikä sitä kelloseppäpiireissä sanotaan,mutta kuitenkin sen akselissaan pyörivän messinkipeltiläpän) ripustus oli toiseltapuoleltaan pettänyt ja se roikkui enää toiselta puoleltaan, toisesta kiinnikkeestään akselillaan, ja näinollen pyöri holtittomasti akselin mukana,eikä enää hoitanut hommaansa niinkuin pitää ja jouduin kellon näinollen nyt "pakon edessä" joka tapauksessa purkamaan jotta korjaus olisi toteutettavissa,jossa tarvikkena käytin muuten muutaman millin pituista pätkää kuparilankaa,tinakolvia ja tietystikin tinaa, jotta sain uuden kannakkeen kuparilangasta tehtyä ja kolvilla ja tinalla sen langanpätkän siihen messinkiläppään kiinnitetyä.

        Niinpä siinä stten ajattelinkin että nyt samalla kun muutenkin koneisto pitää irrotella huoltoa varten,niin samallahan sen ja ne punttiketjutkin tietty voi nyt sitten pesaistakin bensassa ja niinpä sitten teinkin aussijackin ohjeen mukaan, ja aivan uskomaton määrä bensa-astian pohjalle jäikin koneistosta irronnutta mustaa töhnää,kissan/yleensä lemmikin karvoja jne. muuta vuosikymmenien aikana kerääntynyttä moskaa,joten en yhtään ihmettele jos kello muutekin rupesi jo jumittelemaan.

        Nyt kello taas on ollut pari vuorokautta huollon jälkeen seinällä ja toimii ainakin toistaiseksi vallan mainiosti,tavalla kuin on alunperinkin tarkoitettu.

      • Anonyymi
        Käkikelloon rakastunut kirjoitti:

        Käkikello oli minulle lapsuuden haaveen täyttymys, joka ei surukseni saanut aikuisenakaan toteutua.Ostin käkikellon 50-vuotis lahjakseni työkavereitteni keräämällä summalla. Tästä haaveestani syntyi vaimoni ja minun välinen kädenvääntö joka kesti 3-vuotta ja huipentui uuteen vuoteen 2007.
        Poistin jo uutena käkikellostani gongi-äänen ja jätin pelkän kukunnan siihen aikamerkiksi. Viikonloppuni alkoi, laittaessani käkikelloni aikaan ja ottaessani pari kaljaa rennosti tuolissani istuen. Vaimoni puolestaan otti kolmen vuoden aikana säännöllisersti aina humalassa ollessaan puheeksi käkikellon hänelle aiheuttaman unihäiriön. Viimeinen kinastelu uutena vuotena 2007 vieraitten kesken, jolloin hermostuin ja löin vieraitten lähtemisen jälkeen rakkaan käkikelloni pirstaleiksi pihalaattaa vasten.Nyt ei ole käkikelloa eikä kovin kummoisia välejäkään, joten toivoisin kannanottoja kyseiseen tapahtumaan.

        Meillä oli käkikello, jonka käki oli vanhuuttaan laiskistunut. Se läväytti luukun auki, mutta juuri ja juuri kurkkasi aukosta ja kähisi. Sitten luukku pamahti kiinni.
        Se oli huvittava, eikä häirinnyt samaan tapaan kuin nuoruuden kukkeudessa kukkuvat käet.
        Suurimman osan aikaa kellomme kuitenkin seisoi ja oli vain koristeena seinällä.

      • Anonyymi
        Käkikelloon rakastunut kirjoitti:

        Käkikello oli minulle lapsuuden haaveen täyttymys, joka ei surukseni saanut aikuisenakaan toteutua.Ostin käkikellon 50-vuotis lahjakseni työkavereitteni keräämällä summalla. Tästä haaveestani syntyi vaimoni ja minun välinen kädenvääntö joka kesti 3-vuotta ja huipentui uuteen vuoteen 2007.
        Poistin jo uutena käkikellostani gongi-äänen ja jätin pelkän kukunnan siihen aikamerkiksi. Viikonloppuni alkoi, laittaessani käkikelloni aikaan ja ottaessani pari kaljaa rennosti tuolissani istuen. Vaimoni puolestaan otti kolmen vuoden aikana säännöllisersti aina humalassa ollessaan puheeksi käkikellon hänelle aiheuttaman unihäiriön. Viimeinen kinastelu uutena vuotena 2007 vieraitten kesken, jolloin hermostuin ja löin vieraitten lähtemisen jälkeen rakkaan käkikelloni pirstaleiksi pihalaattaa vasten.Nyt ei ole käkikelloa eikä kovin kummoisia välejäkään, joten toivoisin kannanottoja kyseiseen tapahtumaan.

        Luin tarinasi käkikello ja valmiistasi kovin surullinen jos kaksi aikuista ihmistä ratkaisee asiansa tällä tavalla tappamalla käkikello.
        Voimia sinulle ystäväiseni ja puhumisen iloa teille mukaisellekin.yst ter.Käkikellon ystävä

    • big ben

      Hei
      tuosta lisä painosta käkikellolle tai mille tahansa muulle puntti kellolle. Niin en suosittele kelo pysähtyy kun ikää on tarpeeksi öljyt kuivuvat ja laakerit kuluvat. jos lisää öljyä kello yleensä lähtee käyntiin mutta pöly ja lika joka on muttanut juoksevan öljyn tahnaksi alkaa todella kuluttamaan laakereita. tuo pensassa peseminen on periaattessa ihan ok mutta ei sitten mitään 95 vaan apteekista puhdistettua pensaa tai sitten jos haluaa nuukailla naftalla. tuo painon lisääminen auttaa vähän aikaa mutta käy todella laakereitten päälle, pahimassa tapauksessa jos kello käy pitkään isommilla painoilla siitä tulee korjaus kelvoton kun kaikki laakerit tulee niin väljiksi että klappia tulee monta milliä ja sitten on ihan pirun moinen homma korjata kello. Eli jos haluu harrastella niin pesee kellon ja öljyää mutta ihan maltilla eikä käytä crseetä se kun hapettaa ja syö messinkiä ajan kanssa ja malttia sen öljyn määrän kanssa tippa pari riittää. jos rupee kikkailee sen lisä painon kanssa niin sitten pitää hyväksyä se että kun se kello sitten pysähtyy niin se voi olla korjaus kelvoton tai reppa on extra kallis kun nuo ratas juoksut on päin peetä

    • Hei kellon vitja on vedetty ihan ylös, miten saan sen alas.

    • Cuckoo

      Irroita vitjan koukku ja vedä ketju pois.

    • schwarzwald

      Käkikellon valmistus on peräisin nimenomaan 1700-luvun Saksan Schwarzwaldista. Muun muassa suomalaiset (urheilu)toimittajat aikoinaan höpisivät usein käkikellomaasta tarkoittaessan Sveitsiä, mutta sehän oli ja on asiavirhe se.

    • Raahekalle

      Sain korjattavakseni vanhan käkikellon, josta oli viisari poikki ja heiluri kadoksissa, tilasin "päivä"-heilurin, koska punnukset painoivat 294 g ja 8 päivän koneistossa pitää kait olla toistakilon puntit?
      Mutta heiluri ei jaksa heilua, muutoin kun kädellä painamalla punnusta alaspäin, jolloin heiluri heiluu ja kello tikittää,,, Kysymys kuuluukin, onko minulla väärä heiluri? vai likainen koneisto (rasvat töhnänä)???? Eli puhdistuksen ja rasvauksen tarpeessa? Kukkumapuoli näyttäisi toimivan, vaikkei sekään ihan varmaa ole, kun ei kello käy, kuin viisareita vääntämällä:(

      • Juliaani

        Raahekalle puhdista se kello pirtulla edellisten viestuen vinkkien avulla. Kellon pitäisi sen jälkeen toimia. Koko koneisto opotettuna pirtuun ja sen jälkeen öljyäminen. Ite käytin aseöljyä

      • Anonyymi

        Takavuosina harrastin kelloja ja sain ohjeen oikeastakoneiston ja osien pesuaineesta. Paikallinen apteekki suostui sekoittammaan nesteen.

    • uurmaakari

      Kymmeniä käkikelloja korjannena voin kertoa että kellosta ei kulumat poistu liottamalla.
      Vanhat kellot korjataan, purkaamalla koko kello ja laakeroimalla sekä akselien hionnalla saadaan kello kuntoon. Koneisto pestään ja kasataan sekä öljytään.
      Käkikelloissa on yleensä vuorokaude tai viikon vedoilla. Yleensä käkikelloissa olevat koneistot on ohuella rungolla, jolloin laakerit kuluivat nopeasti ja huoltoväli lyhenee. Painojen lisääminen nopeuttaa kulumista.

      • Anonyymi

        Minulla on rikkinäinen käkikello. Jos nimimerkki uurmaakari korjaa käkikelloja niin minulla olisi korjattavaa. Missäpäin korjaaja on ja kuinka kallista? Itse olen helsingissä. Yhteyden minuun saa sähköpostilla [email protected]

    • Kuckuck

      Mitä pitäisi tehdä, kun käkikello - se saksalainen - kitisee? Öljytä, millä öljyllä?

    • Innokaskäki

      Hei! Ostimme kesäkirpparilta käkikello ja sain sen muuten toimimaan pysymään ajassa, mutta käki touhuaa omiaan. Lyö tunnit ja puolen tunnin lyönnit samaan. Lyö myös puolen aikaan tunnit ja puolen tunnin kukunnat. Esim. Kun lyö kolme kertaa niin silloin se kukkuu kaks puol tunnin lyönnit. Puolen tunnin päästä lyö 4 kertaa (3h puolen h). Ja puolen tunnin päästä lyö 5 kertaa jne. Toivottavasti selitin ymmärrettävästi ongelman.

      • Innokaskäki

        Tulipa hyvällä kieliopilla edellinen viesti. Tarkennan vielä, että kello lyö oikein puoli 1 ja klo 1. Sen jälkeen aloittaa nuo puolentunnin lisälyönnit.

      • Anonyymi

        Lyöntiä ohjaava kellon osa on epäjärjestyksessä

    • Käkikellot nostalgisia, lapsuudesta muistan mökille oli =)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1468
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      1012
    3. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      761
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      35
      745
    5. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      697
    6. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      111
      690
    7. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      669
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      36
      654
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      70
      628
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      303
      597
    Aihe