Ratsatuksen aloittamisen kynnys aikuisena! (Olen 22-vuotias)

Ratsastuskipinä :)

Moikka!
Olen haaveillut hevostelusta koko pienen ikäni, mutta siihen ei ole koskaan ollut lapsena mahdollisuutta. Nyt mahdollisuus olisi, mutta kynnys sen aloittamiseen tuntuu liialliselta. Lisäksi jännittää mitä ihmiset siellä tallilla sanoo ja kstsovatko pitkään jos ei vaikka ihan heti ala kaikki sujumaan.

Ajatus on pyörinyt päässä jo parin vuoden ajan ja innostus on kova :) Olen miettinyt myös muita harrastusmahdollisuuksia mutta aina palaan ratsastuksen ja kysymykseen: Miksipä ei? Onko muilla kokemusta vastaavasta?

Asun Turun seudulla ja olisi kiva että tallilla olisi hyvät ja kannustavat opet ja ilmapiiri. Olen selaillut kaiken maailman keskusteluja ja tallien sivuja mutta en oikein tiedä mitä ajatella joten siksi kysynkin teiltä :) Hinta-taso saisi olla maksimissaan joku 22/23 euroa tunti.

Nyt viimeisimpänä mielessä on ollut Alvan talli Raisiossa, näyttää kivalta paikalta. Onko kokemuksia kellään? Järjestetäänkö aikuisille omia alkeiskursseja?
Ylipäätänsä olisi kiva kuulla talleista joissa olisi "senioreille" omat kurssit :D En katso pahalla ratsastaa samaan aikaan tunneilla esim. 15-vuotiaiden kanssa, mutta olisi kiva että olisi omankin ikäistä seuraa!

Joten siis, kivoja talleja Turussa tai lähikunnissa?

PS: Jos joku on samassa tilanteessa/haaveilee tästä, niin meseosoitekin löytyy tarvittaessa :)

Suuri kiitos vastauksista jo etukäteen :)

34

3144

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tätiratsastaja

      Aloita ihmeessä :). Itse aloitin uudestaan tyli 40 vuotiaana yttäreni aloittaessa ratsastamisen. Hevostelu on ihan vetänyt mukaansa ja ostinkin hiljattain oman hevosen :). Kuulinpa 65 joka nyt pari vuotta ratsastettuaan osti oman hevosen. Perheessä toinen puolisko tosin alan ammattilainen. Onnea uuden harrastuksen pariin.

    • Puskaratsu ja tätsy

      Samoin aloitin tyttären innostamana ratsastuksen yli 40-vuotiaana. Tosin, minä en ole koskaan aiemmin ratsastanut, eli ihan 0:sta lähdettiin.

      Hieno laji ja kuntokin nousee. Ei muutakuin tallille vaan kokeilemaan. Jos jossain tallilla ei suju, niin aina voi vaihtaa tallia. =)

    • Aikuisratsastaja

      kukaan järkevä ihminen ei kyttäile ja naureskele toisen tekemisiä. Kannattaa mennä aikuisten alkeiskurssille, niitä järjestetään ihan mukavasti aika monella tallilla. Niissä tapaa samanhenkisiä ihmisiä, ja voi jäädä jopa koukkuun hevosteluun.

    • Tillintalli on ihq:)

      Tyttäreni 8 v käy Alvan talleilla ja itse aloitin uudelleen n. yli 20 vuoden jälkeen uudelleen (satunnaisia kertoja silloin tällöin välissä) ja käyn Tillintallilla Nousiaisissa ja on aivan mahtava. Talli on pieni ja niin ovat ryhmätkin. Itse olen ryhmässä jossa meitä on vain 4 ja kaikki aikuisiällä aloittaneita yli 40 kymppisiä. Kaisa-ope on tosi asiantunteva ja kannustava ammattilainen, suosittelen :)

    • Aloita ihmeessä!

      Mun äiti aloitti ratsastuksen viisi vuotta sitten 66-vuotiaana ja harrastaa edelleen :) Eikä kukaan ole todellakaan naureskellut, enemminkin sitä pidetään hienona että löytää hevosharrastuksen pariin, oli sitten minkä ikäinen tahansa. Monihan aloittaa vasta eläkkeellä ratsastuksen/jonkun muun harrastuksen.
      Tsemppiä vaan! Ja kyllä niitä aikuisten alkeistunteja järjestetään etenkin vähän isommilla talleilla, esim.Keiramon tallilla (sijaitsee Kaarinassa).

    • Maisa-Riina

      Aloita ihmeessä! Ratsastus opettaa, kasvattaa, antaa uskomattoman hienoja kokemuksia joka kerta! Kokeilla kannattaa ainakin. :) Tillintalli on ihana paikka, suosittelen, siellä käy myös paljon muitakin aikuisia. Toinen todellakin varteen otettava paikka (jos ei pelkää hieman pidempää matkaa) on Hevosanttila Yläneellä.

      • Ratsastuskipinä :)

        Ensinnäkin kiitos kaikille vastanneille :)

        Näyttää mukavalta paikalta tuo Tillintalli eikä ole mikään kauhean kalliskaan.. ehkä sitä voisi harkita :)

        On myös hyvä, että tuolla on tunneilla max se 5 ratsastajaa/tunti. :)

        Jospa sitä viimeistään syksyllä uskaltautuisi mukaan...


    • heppatyttö89hah

      moooi, itsekin olen turun seudulta 21 vuotias, ja harrastanut ratsastusta nyt vuoden. Tällä hetkellä en käy ratsastuskoulussa vaan liikuttelen tuttujen hevosia. Olisi kiva löytää joku talli missä olisi samanikäistä porukkaa kun hevosystäviä ei täällä ole liikaa!

    • Ratsastuskipinä :)

      heppatyttönen89, harkitsetko siis että ihan jossain tallilla alkaisit käydä? Olisi myös kiva saada jotain oman ikäistä seuraa jos vaan mahdollista!

      Onko sulla kenties jtn meseosoiteta yms. sellaista? Ite en kyllä viittisi tänne kaikkien katseltavaksi mitään osoitetta laittaa :)

    • hevoshullu82

      Olen samaa mieltä muiden kanssa, että koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa ratsastusta! Itse haaveilin siitä aina, sekä lapsena että aikuisena. Lapsena vanhemmilla ei ollut varaa, ja 18-vuotiaana tie vei ulkomaille ja epäsäännöllisen elämän vuoksi ratsastusta ei tullut koskaan aloitettua. n. 5 vuotta sitten, 23-vuotiaana, rohkaistun kokeilemaan kaverin johdolla ulkomailla maastoratsastusta. Sitä harrastin sitten vuosia aina kun pystyin ja opettelin ratsastamaan itse :)

      Nyt tänä keväänä olen aloittanut ensimmäiset ratsastustuntini! Koska maastokokemusta jo on, olenkin edistyneempien, kuitenkin alle 5 v ratsastaneiden ryhmässä. Kaikki ovat olleet kannustavia, vaikka esim. hevosenhoito on minulle täysin vierasta. Tänä keväänä puhdistin hevosen kaviot ensimmäistä kertaa :) Nyt haluaisin vain ratsastaa joka päivä! Eli älä odota, vaan aloita ratsastus tänään ;)

    • ritirimpsu

      Ei kun ratsaille! Hieno laji ja opittavaa riittää koko ihmisiäksi, täysin valmista ei tule koskaan. Ei kannata masentua jos alussa tuntuu vaikealta, joka kerta oppii lisää ratsastuksesta ja näistä upeista eläimistä. Haasteita riittää, mutta paljon se antaa. Ja takuuvarmaa stressinpoistoa.

      Kunto kasvaa ja kehontuntemus/hallinta paranevat. Hienoja kokemuksia eläimen ja ihmisen yhteistyöstä. Moni aloittaa aikuisena, senioreiden alkeisryhmiä järjestävät monet ratsastuskoulut. Itse olen "uusaloittaja" parinkymmenen vuoden tauon jälkeen.

    • Turuntallipohtija

      Hei,
      on täällä Turun seudulla meitä muitakin alle kolmekymppisiä, jotka pohtii aloittamista. Itse olen ollut lapsena heppatyttö, mutta taukoa on kertynyt14v. Mieheni jolla ei ole mitään kosketusta hevosiin aiemmin, on pohtinut asiaa jo vuosia kuten sinäkin, "ratsastuskipinä". Päädyn tälle sivulle juuri etsiessäni vinkkejä siitä, missä uskaltaisi aloittaa ihan alusta... Olisi todellakin kiva löytää aikuisryhmä, missä aloittaa.

    • Riders222

      Ja hei, kannattaa käydä vaikka hevosalan messuilla (esim. Tampereella Hevoset-messut) tutustumassa lajiin ja muihin harrastajiin. Saa paljon hyviä vinkkejä ja samalla uutta kipinää, jos vaikka viimeisestä selkään kipuamisesta olisi jo vuosikymmen tai pari. Samoin, jos uuden harrastuksen aloittaminen mietityttää, messuilla on eri kokoisia, luonteisia ja näköisiä heppoja - kaikille löytyy varmasti mieleinen harrastuskaveri!

    • Ratsastuskipinä :)

      Hei! Täällä kirjoittelee ketjun aloittaja ja edelleen on sama ongelma.. pokka ja rohkeus ei ole vieläkään riittänyt tunneille mukaan lähtemiseen.. :/ Onko joku samassa tilanteessa/harkitsee aloittamista?

      Mulle saa lähettää e-mailia. Osoite on:

      [email protected]

      • Jumping

        Minulla sama ongelma rohkeus ei oikein riitä ratsastuksen aloittamiseen, mutta intoa kyllä löytyy! :) Ongelmana on mihinköhän ryhmään minut laitettaisiin koska harva aloittaa ratsastuksen 14 vuotiaana? :/


    • ratsastaja1111

      teillä on helppoa, kun olette ihan uusia... itse aloitin ratsastamaan 10 v tauon jälkeen tallilla jossa käy kaikki ne ihmiset vielä jotka kävi 10 v sitten ja ketä parempi olin... en ole enää... todellakin nolottaa joka kerta mennä :(

      mutta olen päättänyt opetella uudestaan yhtä hyväksi ja paremmaksi.

      tarinan opetus? en tiedä onko sitä mutta olen sitä mieltä että pitää uskaltaa tehdä itselle tärkeitä asioita vaikka joko nolottais tai hävettäis, ja vaikka joku naurais tai puhuis selän takana... eihän sen takia voi jättää unelmiaan elämättä vai mitä?

      eli reippaasti harrastamaan!

    • 1+5

      Heippa, laittelen viestiä sulle ketjun alottelija :) sähköpostiinkin siis vielä, mutta itse alottelin ratsastuksen viime syksynä, ja ikää on 31v nyt :D Pienenä tuli oltu tallilla paljonkin ja muutamia kertoja kokeiltu, eli aika nollasta aloitin myös. Alootelijoissa oli sekä aikuisia että vähän vanhempia ja sitten aikuisia.. sieltä siirryinkin muutaman kuukauden jälkeen seuraavaan ryhmään.. tosi kivaa on, ja se todellakin nollaa kaiken, eikä ole hetkeäkään ajatella muita asioita. Tämä on upea harrastus! Oman hevosen vielä aion ostaa.. kunhan ensin löydän sopivan maatilan johon voisin muutaman laittaa :)

      • 1+5

        oho siis pieniä ja sitten vähän isompia lapsia ja myös aikusia :D Eli ratsastustason mukaan menee meillä ryhmät. :)


      • Aloittaja :)
        1+5 kirjoitti:

        oho siis pieniä ja sitten vähän isompia lapsia ja myös aikusia :D Eli ratsastustason mukaan menee meillä ryhmät. :)

        Hei! Ketjun aloittelija täällä jälleen :) Edelleen unelma elää mutta kynnys on jostain syystä valtava. Vinkkejä onko kellään antaa?? :) sähköpostia voi edelleen lähettää samaan ylläolevaan e-mailiin jos kiinnostusta on aloittaa näin myöhäisemmällä iällä eli jos ikää on 18 vuotta ja tunnet ettei haluaisi yksin mennä ;)

        Itse jännään niin paljon uusia paikkoja/tilanteita/ ihmisiä mutta aina harmittaa kun näkee jonkun ratsastamassa jossain tai muuten vaan heppoja.

        On ne vaan niin ylväitä ja hienoja eläimiä


    • kavio

      Talli,johon voit tulla kahdestaan kaverin kanssa vaikka vain viikonlopuksi :) www.humma-tupa.com

    • Uudelleen ihastus

      Itse ratsastin lapsesta saakka 16 vuotiaaksi asti. Tuolloin muutin opiskelemaan kauas kotoa ja oma ponini myytiin. Hevosinnostus vaihtui opiskeluun ja poikiin. Muutama vuosi sitten (23 vuotiaana) löysin uudelleen kipinän hevosiin. Aloin käymään tunneilla pikkutyttöjen seassa. Nyt suunnitelmissa oman hevosen osto. Kannustan siis itsekin vain rohkeasti kokeilemaan lajia :)

    • Käyn itse metiksessä

      Moi!
      Kysyit tallista Turun seudulta jossa on aikuisille ratsastus ryhmiä ja aikuisten alkeis ryhmiä. Metsäkylän ratsastuskeskus on aivan ihana paikka kanataa käydä katsomassa netti sivut ja soitaa ja kysyä onko milloin alkamassa aikuisten alkeis ryhmä. Tai tulla käymään.

    • Kannatan ratsastusta ehdottomasti: se kuulemma tekee hyvää selälle.

      Aloitin ratsastuksen itse jo 9 vuotiaana ja kävin 10 vuotta opetusratsastuksessa, tosin tasoni on edelleen matala (HeC/B). Kuitenkin nyt kun aikuis/opiskelija iällä ei ole varaa käydä talleilla opetusratsastuksessa niin kaverin ponin lainaaminen auttaa erityisesti minun selkä/hartia ongelmiin, vaikka vain maastossa ja kentällä mentäisiin.

      Suosittelen ehdottomasti, että kaikkia kiinnostavia lajeja kannattaa kokeilla, oli ikä mikä tahansa (ja oli kyseessä laji mikä tahansa). Eihän sitä ikinä tiedä, mikä laji on itselleen sopiva, jos ei uskalla kokeilla. :)

    • Olet jo hienoja kannustavia vastauksia saanut roppakaupalla....mene ja toteuta itseäsi. Itsekkin ratsastaneena(nykyisin harvemmin) ja mutta ratsujen liki eläneenä, tiedän ettei koskaan ole myöhäistä toteuttaa itseään.

    • Ihania otuksia

      Onpa ihanan positiivinen ketju. :) Kertooko se siitä, että hevosharrastajat ovat solidaarista väkeä?

      Itsekin olen ikäni haaveillut hevosharrastuksesta, mutta elämässä on tullut vain pari todellista kosketusta hevosiin. Kerran lapsena saimme kavuta erään tilan ison ratsun selkään ja muistan miten omistaja silloin kysyi, että olenko harrastanut hevosia, kun hyppäsin selkään niin kokenein ottein.

      Toisella kertaa olimme Kreikassa ihanalla ratsastusretkellä ja taas kävi samoin: ohjaaja kysyi, olenko ratsastanut paljonkin, kun laukassa oli niin oikeanlainen asento ja ote (todellisuudessa pelkäsin kyydissä henkeni edestä, koska hevonen oli iso ja nopea! =D). Mutta ilmeisesti minulla olisi piileviä kykyjä, kun vain uskaltautuisi mukaan. :)

      Olen nyt 38, mutta ehkä vielä joskus..

    • Tätiratsastaja

      Tallille vaan! n. 20 vuoden tauon jälkeen nousin ratsasille. Nyt olen ratsastanut n. 2 vuotta. En kadu, parasta mitä tiedän. Meillä on yhteinen harrastus tyttären kanssa.

    • Ratsastuksenohjaaja

      Nykyään tallit tarjoavat jo todella hyvin myös aikuisille omia alkeisryhmiä. Jos itse ratsastuksen aloittaminen jännittää, niin kannattaa käydä aluksi vaikka vain katselemassa tallilla että millainen meininki siellä on :) jo pelkästään ratsastustunteja seuraamalla oppii paljon, tosin toki siinä se fyysinen hyöty jää saamatta. Tai olisiko sinulla kenties ystävä jolla on samoja suunnitelmia kuin sinulla? Tallit tarjoavat usein yksityis- tai paritunteja. Hinta on tottakai korkeampi, mutta aluksi tällainen vaihtoehto voisi olla hyväksi sillä silloin opettaja ehtii keskittymään juuri sinuun.

      Vai olisiko aloittajalla esimerkiksi sukulaistyttö/-poika, jota kiinnostaisi hevoset? Ostaisit hänelle lahjaksi ratsastustunnin jota sitten lähtisit seuraamaan. Kolme kärpästä yhdellä iskulla; lahjaongelma valmiiksi mietitty, pääset viettämään aikaa sukulaisten kanssa pääset seurailemaan tallin menoa.

      Tsemppiä! Älä jätä huomiseksi sitä minkä voit tehdä jo tänään, sillä jos pidät siitä tänään, voit tehdä sen huomenna uudestaan! :)

    • Kasva aikuiseksi...

      Olet...
      Tai sitten henkisesti lapsi..
      Yleensä tytöiltä jää tuo heppahulluus jo ennen 15 ikävuotta.. Tietty jotkut ei kasva koskaan...

    • olin sukikaupassa ja viereinen mies kysyi,että
      miksi ostan suksia. vastasin että alan laskettelemaan.
      hän sanoi etten voi oppia enää, kun olen jo 13-vuotias
      ja hänen poika alotti 8wenä ja oli 10wee.

      kävin laskettelukoulun ja sitten vain hyppimään'hyppyreistä.

      otin pianotunteja 31weenä ja opin soittamaan pianoa
      kohtuullisen hyvin, ja tasoa nostettiin vähitellen vaike-
      ampaan suuntaan. äitini opetteli soittamaan
      pianoa 61weenä ja hyvin oppi.

      olen ratsastuksen aloittanut 15weenä ja suosittelen
      vain olemaan rohkea.

    • Koskaa ei oo liian myöhästä alottaa ratsastusta ja se on kiva harrastus, eli senku alotat vaan.

      Mie oon 22v & 19 vuotta harrastanu ratsastusta. Eli kokemuksen syvällä rintaäänellä mie voin sanoo että vielä näin 19 vuodenki jälkee mie opin vähän välii jotain uutta... Eli toi ratsastus on sellai harrastus missä sie opit koko aika jotaki uutta.

      Eikä kukaa sitä pahalla kato jos ja kun homma ei heti lähe oppikirjan mukaa sujumaa. Jokanen on joskus ollu alotteleva ensikertalainen. Ja mitä tulee noihin hintoihin nii yleensä talleilla on käytössä ratsastuskortti-systeemi mihin merkitää aina ku on ollu tunnilla mukana.

      Tosin mie vielä tähän loppuu kannustan sen verta lisää että jos homma ei heti lähe sujumaa oppikirjan mukaa nii älä luovuta... Myös epäonnistumiset on osa harrastusta ja nimenomaa niiden epäonnistumisten kautta se kokemus ja itseluottamus kasvaa, kuhan vaan oppii virheistää.

    • Jämäkkä Tatti

      Heippa. Mulla on ongelmaan ratkaisu. Jos oikea heppa tai poni pelottaa pitkän tauon jälkeen, niin täällä olisi tarjolla semmoinen jämäkkä varsi, jonka päällä saisit ratsastaa ja harjoitella niin paljon kuin haluat. Et tarvitse edes satulaa, vaan siihen voi hypätä ihan paljaaltaan. Ja lupaan olla nauramatta, kaikki ratsastustyylit ovat ihan oikeita ja mukavan tuntoisia,

    • Ratsastava äijä?

      Olen 42-vuotias isokokoinen MIES ja ratsastus kiinnostaisi (ihan hevosen, ei edellisen postaajan ehdottaman tatin päällä). Olisiko PK-seudulla tallia, jossa ei käy pelkkiä pikkutyttöjä? Erotun turhan paljon joukosta ja heiveröisemmälle hevoselle tulee varmaan minusta selkävaivoja. :)

    • Oeyusta

      Et ole missään tapauksessa liian vanha aloittamaan!! Tykkään kovasti ratsastusta harrastavista naisista, koska se kehittää heille kertakaikkisen ihanan muotoiset reidet =)

      Aloita ihmeessä vaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      190
      1863
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      62
      1290
    3. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      58
      1053
    4. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      149
      941
    5. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      46
      915
    6. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      80
      912
    7. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      54
      798
    8. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      80
      764
    9. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      729
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      320
      688
    Aihe