Mikä on hintaero Tukholmalla ja Suomella myös yleensäkin?
Ruotsi on entinen Saksa, joka levisi pohjoiseen ja itään. Ruotsi saikin suomensukuisilta anastettua paljon maita, vaikka suomalaiset eivät muista tapahtumasta mitään. Ruotsi sai luotua itseään Skandinaviassa. Suomelle j…
Tietääkö kukaan tarkistetaanko matkustusasiakirjat hyvin ruotsinristeilylle menossa? Haluaisin siis 18 vuotiaiden kavereiden kanssa mennä ruotsiin, mutta olen itse vielä 17, joten onko mahdollisuutta ettei laivaterminaa…
Tukholmassa viime aikoina vieraillessa on silmiin pistänyt, kuinka siellä näkyy Helsinkiä enemmän ihan tavallisia pohjoismaalaisen näköisiä lapsiperheitä, vaikka suomalaisten mielestä siellä pitäisi olla nykyisin lähinn…
Ettei tule yllätyksenä, että ruotsalaiset voivat ajatella eri tavoin kuin suomenruotsalaiset. Saavatko suomenruotsalaiset ilmaisia TV lähetyksiä Ruotsin TVstä verrattuna suomalaisiin tai venäläisiin ja virolaisiin lähet…
Kruunu herää. Pojat tulivat lähettilääksi herättämään Suomi Kustaan bullaan.
Sanna Marinin vastine Ruotsin Riksdagshusetissa. Kuinka korkealla ruotsinsuomalaiset istuvat Ruotsissa? Onko heistä vaihtokanavaksi Suomelle? Näin Suomen pitää ajatella, että onko heillä puheenmies Ruotsissa? Vaikkapa s…
Ketä vittu suomalaista on lusimassa Riksdagshusetissa? Onko ketään tchuhnaa valloittamassa Ruotsin markkinoita tällä hetkellä? Tai ruotsalaiset vain valloittamassa Suomen markkinoita.
Suomalaiset eivät voi tehdä mitään pelastaakseen suomalaisia ruotsalaisilta.
Ihmisten kohtaloita. Uskoivat yhteen maahan, joka petti heitä ja nyt he ovat maattomia. Ruotsista palaa venäläinen Suomeen.
Saksa kotiutti noin miljoona venäjän saksalaista. Suomi kotiutti kymmeniätuhansia inkeriläisiä. Ruotsi ei kotiuttanut ketään Venäjältä ja venäjän ruotsalaiset elävät edelleen Venäjällä tyhmittäen maata. Eikä Norjakaan o…
Pelle suomalaisten hallitus ja niiden takana lujat ruotsalaiset oikeat taustavaikuttajat. Kaatakaa ruotsalaisten Suomi omistus, niin vapaudutte!
Kaikki olivat pojista tyttöihin ylimielisiä paskiaisia. Lauseet eivät menneet yhteen, tavoitteet, tunteet. Vältettävää sakkia.
Nyt Tukholman paikallisbusseissa ja muissakin liikennevälineissä käy Visa-kortin etämaksu, eli ei tarvitse enää ostaa erikseen paikallisliikenteen lippua älypuhelimella tai kioskeista.
Onnibus aloitti taannoin satamayhteydet, joka tarkoittaa että eri puolilta Suomea pääsee samalla lipulla Helsingin ja Turun satamiin. https://www.onnibus.com/
Täältä voi etsiä sopivat julkisen liikenteen vuorot: https://reseplanerare.resrobot.se/index.html Täältä voi ostaa liput: https://kopbiljett.resrobot.trainplanet.com/travel-wizard/search-tickets
ympärilläni on ihmisiä jotka puhuvat ruotsia kuinka he saivat paljon valtaa suomessa kuinka heillä on rikkaat talot suomessa kuinka heillä on autot ja muuta vieras ryhmä maassa joka pitää suomalaiset otteessaan
Keltainen ruotsalainen blondi ei ole täydellinen blondi. Täydellinen blondi on valkoinen. Se ei ole keltainen. Ruotsin keltainen syntyy kun siihen sekoitetaan Norjan punaista. Ruotsi ei ole blondeille täydellinen paikka…
Kannattanee ostaa paivän reissulle varmaankin 24h -lippu. Mistä niitä voi ostaa? Tarvitseeko sellaista mitenkään leimata, ennenkuin on käyttövalmis? Tai kun nousee metroon, niin vaatiiko mitään toimenpiteitä?
Sen sijaan ruotsalaista, virolaista.