Joskus näin jonkun liivijengiläisen ja liivissä oli isolla Säkylä. Mikä kerho mahtaa olla? Unohdin nimen. En ole liittymässä.
Sinikan kunto romahti ja paikka on nyt lopullisesti kiinni. Hyvä niin!!
Ketä äänestätte? Ite en tiiä. Mutta stubbia en jaksa enää kattoa, liian täynnä itteään koko ukko.Tietää kaikesta kaiken,puhuu paljon mutta vähän asiaa.
Kuusela olli asuuko vielä säkylässä
Loppuuko kun on tratta listalla. 17991,00€ pystyssä kiinteistö oy;lle.
Säkylän Yrittäjien hallitus on alkanut taas jakaa "palkintoa" omille hallituksen jäsenilleen. Tällä kertaa sen sai hallituksen jäsen Matti Tuominen. Onnittelut.
Onko tietoa, vieläkö Ristolan Nesteen pizzabaarissa on karaokea ja iltamia? Kun ei ole mitään kuulunut, ei edes fb-bookin omilla sivuilla! Älkää hyljätkö reipasta ja ahkeraa yrittäjää siellä baarissa, hänellä kovat maks…
Vielä toistaiseksi kiinteistön haltija on voinut itse järjestää sekalaisen yhdyskuntajätteen eli sekajätteen kuljetuksen sekä Säkylässä että Eurassa. Palvelun on siis voinut tilata haluamaltaan yritykseltä, mutta vuoden…
Nykyisin pelkkää tyhjää!
Kansainvälisestikin erittäin suosittu porilainen kirjailija, Arttu Tuominen esiintyy Säkylän kirjastossa huomenna keskiviikkona 11.10. Kaikki joukolla katsomaan oman maakunnan poikaa!!!!
Myynnissä kerrostaloasunto Kepolassa. Hinta 25 000€, tarjoukset kuunnellaan. Lisätietoja ja yhteydenotot: https://www.etuovi.com/kohde/20378207?haku=M1906845740&fbclid=IwAR2Q8cVhDve897KOy0XkGpBtj0uR0iIEn9i3ifxSjRvza5Q5b…
Kertokaa minulle mikä on jonkun Nikon tarkka osoite, asuu jossain huovilantiellä, joku varmaan tuntee tämän Nikon.
Hyvinvointialueen suunnitelmat: Rauma menettäisi yhden terveyskeskuksensa, sairaala nielaisisi myös Eurajoen toimipisteen – Satakuntaan kaavaillaan kuutta sotekeskusta Hyvinvointialue aikoo keskittää palveluitaan Harjav…
kunta joka tekee sopimuksen roskapöntön tyhjentämisestä roskapönttöjä tyhjentävän yrityksen kanssa. Jos kunta päättää roskapöntön tyhjentämisestä niin se tarkoittaa käytännössä sitä että omakotitalon roskapönttö tyhjenn…
Raukat vellihousut kokooontuvat porukalla ja nauravat ilkikurisen ivallisesti kuvatessaan kännyköillään pahoinpitelyitä. Ennen vanhaan hulttiokakarat saivat isän kädestä ja oppivat viimeistään silloin ihmisten tavoille.
Satakunnan kansa on saanut haltuunsa Säkylässä viimeviikonloppuna levinneitä väkivalta videoita. Pilkalinen, nauru raikaa ja kännykällä kuvaavien nuorten armeja seuraa hakatun uhrin julmaa, nöyryyttämistä Säkylän järkyt…
Palveluverkko on Satakunnan hyvinvointialueen syksyn päätöksenteon kärkiaihe. Aluehallituksen puheenjohtaja Harri Lehtonen kertoi kaiken keskiössä olevan ajatus, ettei palveluita voi enää nykyisessä muodossa tarjota. Ta…
Puskaradiosta bongattu ilmoitus ,varkaat vieneet kärryn tms kuirma-autolla. Onko jollain tietoa tapauksesta jäivätkö varkaat kiinni?
Haiseeko Säkylässä vielä? Onko päivittäinen ongelma ja kuinka laajalle haju leviää? Onko haju oikeasti asumismukavuutta laskeva, kuvottava vai vaan hieman epämiellyttävä? Pystyykö ulkona olemaan ollenkaan?
Miten tämä päivä sovitaan iltaan saakka menevän? Pientä askaretta kuin eilenkin illalla katsotaan missä mennään.