Opet_vastaa
Elina Tuomi on helsinkiläinen opettaja, kuvittaja ja kirjoittaja, joka on valmistunut kuvataideopettajaksi vuonna 2011. Tuomi on työskennellyt lähes koko uransa Itä-Helsingissä.
Maarit Korhonen on toiminut luokanopettajana 35 vuotta. Hänet valittiin Vuoden luokanopettajaksi 2016. Korhonen on julkaissut kolme pamflettia: Koulun vika?, Herää, koulu! ja Kun koulu ei tajua.
Liittynyt sitten
Muokkaa profiilia0 aloitusta · 32 kommenttia
- Samaa mieltä, mutta s2 työllistää mielestäni niin, että omakielen opettajia pitää ohjeistaa, oppilaita lähettää eri puolille koulua, tulkkien varausta jne. Samalla alueella on usein myös paljon lastensuojeluperheitä ja mielenterveysongelmaisia vanhempia. Nämä kaikki kun lyödään samaan kouluun, kysyn, onko lähikoulu paras koulu? Ei ole, vaan se on päättäjien tietämättömyydestä johtuvaa turhaa lätinää. Asuntopolittikka erittäin suuressa roolissa. Jaksaminen on kovilla: ei itse opettaminen rasita vaan se kaikki muu säätäminen. Kehotan käyttämään kaikki annetut vapaat: vuorotteluvapaat, aikuisten opintotuet, irtisanoutumiset yms. Olen samaa mieltä, että jäävuoren huippu on vasta nähty mutta yksi osa ongelmaa on vanhentunut koulusysteemi, joka turhauttaa nuoria suunnattomasti. Eriarvoisuus on huikeaa tällä hetkellä ja sille olisi nopeasti tehtävä jotain ennen kuin räjähtää.
Maarit - Määräraha on ollut loistava. Sillä ollaan saatu pienempiä ryhmiä ja lisää henkilökuntaa. Sitä ei tule pienentää eikä poistaa ja se tulee jakaa niin aikaisin, etteivät hyvät työntekijät vaihdu kerran vuodessa, kun eivät uskalla jäädä odottamaan päätöstä. Voisiko sen rahan antaa vaikka kolmeksi vuodeksi kerrallaan? Asuntopolitiikka olisi tähän paras ratkaisu: ei kaikkia maahanmuuttajataustaisia samoihin lähiöihin ja ylipäätään yhden tuloluokan lähiöt pois. Lasten tulee nähdä kaikenlaisia perheitä.
Erot koulussa ovat järisyttävät. Toisessa kaikki aika menee säätämiseen: kurinpitoon ja lastensuojeluun ja omakielisten opettajien ohjeistamiseen ja tulkkien hakemiseen. Toisessa paikassa voi keskittyä opettamiseen.
Maarit - Ensimmäinen ja tärkein asia olisi opetusryhmien koko. Viimeksi minulla oli once in a lifetime-tilaisuus opettaa 17 oppilaan 4. luokkaa, ja siinä oli sellainen tuntu, että nyt ehtii opettaa. Kyllä joustavat ryhmät olisi hyvä myös mutta sehän on jo mahdollistakin tehdä. Tämä jako luokkiin syntymävuoden mukaan on vanhanaikainen ja aiheuttaa juuri sen, että luokan sisällä on valtavia eroja taidoissa. Tarvitaan myös moniammatillista porukkaa kouluihin ja mikä tärkeintä: salassapidon oikea ymmärtäminen eli jos teen lastensuojeluilmoituksen oppilaastani, pitäisi minun saada myös tieto, tehtiinkö asialle jotain.
Maarit - Varhaiskasvatus on tärkeä osa koulujärjestelmää. Varmasti moni yksilön myöhempää polkua ennakoiva asia on nähtävissä jo lapsuudessa ja siten päiväkodissa. Viime aikoina julkisuudessa on puhuttu paljon päiväkotien työvoimapulasta ja suurista ryhmäkoista. On selvää, että päivähoidon resurssit on saatava kuntoon. Mitä tulee suomea toisena kielenään puhuviin lapsiin, on totta, että suomen kielen taito kehittyy hitaammin jos ympärillä ei ole tarpeeksi suomea puhuvia ihmisiä. Tämä ei ole lasten vika.
Kouluissa työskentelee loistavia S2-opettajia, kielten opettajia ja tulkkeja. Opettajia koulutetaan ottamaan haltuun kielitietoisia työtapoja, jotka tukevat oppilaiden suomen kielen kehitystä. Monet kielet tukevat toisiaan ja on hienoa, jos lapsi puhuu useaa kieltä. Tässä tarvitaan selkeästi resurssien lisäksi asennemuutosta.
Elina - Minusta on näkyvissä trendi, että nuoret ihmiset muuttavat myös takaisin maalle. Omavaraistalous houkuttelee ja vanhoja maatiloja myydään nuorille pareille. Itse uskon, että urbanisaatio on iso trendi, mutta sille löytyy myös vastaliike. Voi olla, että maalaiskoulu tarjoaa jotain ihan muuta kuin ison kaupungin iso koulu. Toisaalta netti mahdollistaa melkein minkä tahansa asian opiskelun missä tahansa.
Maarit - Kiitos hyvästä kysymyksestä, keinoja eriytymisen ehkäisyyn on olemassa. Tutkija Venla Bernelius on viisaasti sanonut, että keskiluokan valinnat ohjaavat eriytymiskehitystä. Tämä näkyy eritoten siinä miten ja minne ihmiset asettuvat asumaan. Asuntopolitiikalla ja kaupunkisuunnittelulla voidaan vaikuttaa segregaatioon. Samoin tietenkin varmistamalla, että alueen palvelut ovat kunnossa ja ihmisillä hyvä olla. Helsingissä Myllypuro on esimerkki alueesta, johon on kohdistettu kehitystoimia.
Jokaisen koulun pitäisi olla niin hyvä ettei koulun vaihtoa tarvitse edes harkita. Tärkeää on, että koulujen erityisopetuksen resurssit ovat kunnossa ja lastensuojelussa ehditään vastata puhelimeen. Lähikouluperiaate herättää kysymyksiä alueilla, joissa yleisopetuksen luokissa opiskelevista puolella on erityisen tai tehostetun tuen päätös. Oppilaaksiottoalueita on kenties muutettava.
On varmistettava, että pätevät opettajat hakevat jatkossakin alueista riippumatta kaikkialle töihin. On epäreilua, että toisaalla työ pitää sisällään eri asioita ja palkka on silti sama. Tämä koskee myös päivähoidon resursseja.
Koulussa eriytymistä voidaan ehkäistä pienentämällä ryhmäkokoja, palkkaamalla riittävä määrä opettajia ja ohjaajia, varmistamalla että koulussa on tarvittaessa läsnä kuraattori ja psykologi, samoin terveydenhoitaja ja lääkäri. Myös koulun ulkopuolisilla tahoilla, kuten vanhempainyhdistyksillä ja harrastusseuroilla on tärkeä tehtävä eriytymisen ehkäisyssä.
Elina - Itse edustan Turkua ja sen lähiseutuja, mutta eriarvoistuminen ja tasa-arvokysymykset koskevat koko Suomea. Olen kiertänyt puhumassa n. 50 kunnassa viime vuosina ja ongelmat tuntuvat olevan aika samoja, menee mihin vain. Me vastaajat olemme ihan tavallisia opettajia emmekä ole tietoisia, mitä suunnitelmia on mainitsemiisi epäkohtiin. Jos minulla olisi valta, laittaisin oppilaat etäopetukseen vaikka pari päivää viikossa eli seuraisivat opetusta kotoa Skypen kautta ja tekisivät samat tehtävät kuin muutkin, mutta reissaamista tulisi vähemmän. Kotikoulu-mahdollisuutta käytetään vielä todella vähän. Sekin poistaisi liikkumisongelman. Kyllähän ne ongelmat ainakin täällä etelässä alkavat olla niin hurjia lasten mielenterveysongelmien ja päihteiden kanssa, että ei ihme, jos keskustelu pyörii niissä.
Maarit - Tilanne tosiaan varmasti vaihtelee kouluittain. Niissä työyhteisöissä, joissa olen itse saanut työskennellä, ongelmatilanteita ja mieltä askarruttavia asioita on purettu joko esihenkilön kanssa, omassa tiimissä tai kaikille yhteisessä kokouksessa. Toimivassa työyhteisössä kukaan ei jää yksin.
Elina - Tilanne vaihtelee varmasti kouluittain. Jokainen koulu toimii omien käytänteidensä mukaan. Oma kokemukseni: ei järjestetä yhteisiä ratkaisuhetkiä mutta toki apua voi aina pyytää, jos koulussa on henkilöstöä siihen: erityisope, kuraattori, psykologi yms.
Maarit - Kaipa sitä vapaaehtoista koulutusta on tarjolla. Itselläni on ollut aina paljon S2-oppilaita, mutta olen myös ollut niin isoissa kouluissa, että niissä on ollut erikseen s2-opettaja ja oppilaat ovat oppineet suomen kielen pääosin hänen kanssaan. Muut aineet ovat minulla enkä ole kyllä saanut siihen mitään koulutusta mutta maalaisjärjellä menty. Mutta kuten sanottu, koulutusta on varmaan tarjolla halukkaille.
Maarit - Kannatan kaikille opettajille koulutusohjelmia kaikkialle. Kaikki lisäkoulutus on hyvästä. Koulutusten tulisi entistä nopeammin vastata työvoimapulaan ja toisaalta työttömyystilanteeseen. Erkkaopeista on pääkaupunkiseudulla pula, joten ihmettelen miksi lisäkoulutukseen pääsy on tehty niin vaikeaksi. Moni aineenopettaja on työtön tai tekee muuta työtä, koska paikkoja ei ole. Joku tässä mättää.
Toisaalta pidän älyttömänä, että opettajalla pitää nykyään olla useampi pätevyys saadakseen työtä. Opettajien korkea koulutus on ollut maamme koulutusjärjestelmän helmi. Kun hakijoita on riittänyt, on yliopistot voineet karsia hyvistä hakijoista parhaat sisään. Luokanopettajakoulutuksen hakijamäärien lasku kertoo siitä, ettei opeduuni houkuttele enää tekijöitä entiseen malliin.
Elina - Kävin lapsena yhtenäistä peruskoulua, jossa opiskeli muun muassa kehitysvammaisia lapsia. Emme kuitenkaan opiskelleet yhteisissä luokkatiloissa ja luokkamme sijaitsivat koulun eri siivissä. Inkluusiosta puhuttaessa kouluani voidaan joko pitää inklusiivisena tai ei ollenkaan, riippuen näkökulmasta ja siitä mitä inkluusiolla kulloinkin tarkoitetaan.
YK:n Salamancan julistuksessa vuonna 1994 vaadittiin kaikkien lasten oikeutta opiskella kaikille yhteisessä koulussa. Suomi on allekirjoittanut julistuksen. Tilastokeskuksen (2019) mukaan lähes 20 prosenttia peruskoulun oppilaista sai syksyllä 2018 tehostettua tai erityistä tukea. Se on suuri määrä ja tarkoittaa sitä, että yhä useampi oppilas tarvitsee jotakin tukea oppimiseensa. Suomessa erityislapsia on tilastojen mukaan moninkertainen määrä verrattuna muihin EU-maihin kuten Belgiaan ja Ruotsiin. Tämä johtunee siitä, että maat hoitavat erityisopetuksen, jos hoitavat lainkaan, hyvin eri tavoin.
On selvää, että jokainen oppilas on yksilö ja jokaiselle on tarjottava yksilöllistä tukea oppimisen avuksi. Inklusiivisen koulun esteenä on mielestäni resurssien puute. Suomalaisesta koulusta on leikattu kahden viime hallituksen toimesta 2 miljardia euroa ja samalla on tehty uudistuksia, joiden toteuttaminen on ollut kouluissa lähes mahdotonta. Monessa kunnassa inkluusio on tarkoittanut sitä, että opettajan aika ja jaksaminen ovat olleet kortilla.
Inkluusio on tavoiteltava asia, mutta sen eteen on tehtävä valtavasti töitä. Tarvitaan asennemuutosta, rahaa ja koulutusta. Opettajien tutkintoja on muutettava vastaamaan uusia työtehtäviä. Koulun sisäisten rakenteiden on muututtava vastaamaan inklusiivisen koulun ihanteita. Jos poliittista tahtoa ja vaivannäköä ei ole, inkluusio ei toteudu parhaalla mahdollisella tavalla.
Elina