Vapaa kuvaus

Olen tullut vakuuttuneeksi siitä, että maa jossa elämme, on oikeasti litteä. Pohjoisnavaksi kutsuttu napa on maailmannapa, jonka ympärille maanpiiri levittäytyy. Antarktis muodostaa jäävallit ja maanääriin ei pääse kukaan, koska luonnon karut olot eivät sitä salli. Äärimmäinen kylmyys, railot jäässä yms. korjaavat pois uteliaat. Maan todellisesta muodosta tietoiseksi tulleet, eli ns. valaistuneet aistivat kuitenkin maan todellisen muodon. Emme elä siis missään epämääräisessä pallossa, joka sijaitsisi jossain järjettömässä tyhjiössä, joka vilisee loputtomiin erilaisia palloja, joista osa olisi itsevalaisevia (tähdet) ja osa heijastavia (planeetat) On vain yksi valonlähde, eliaurinko ja sitten himmeämmät taivaan kappaleet, eli kuu, tähdet ja revontulet.

Aloituksia

22

Kommenttia

357

  1. Puhut inhottavan tylysti, kun joku uskaltaa puhua maatietoisella otteella. Pelottaako totuus, vai miksi toimit noin? Vai ootko kenties niin syvällä palloharhassa, että ylimielisenä haluat astua maatietoisten kommenttien yli ikään kuin halveksuen meitä flättäreitä? Tuollainen on ikävää. Puristaako kenkääsi yhtään? Vai mikä oikeesti laittaa sinut puhumaan noin ikävään sävyyn?