Vapaa kuvaus

Olen tullut vakuuttuneeksi siitä, että maa jossa elämme, on oikeasti litteä. Pohjoisnavaksi kutsuttu napa on maailmannapa, jonka ympärille maanpiiri levittäytyy. Antarktis muodostaa jäävallit ja maanääriin ei pääse kukaan, koska luonnon karut olot eivät sitä salli. Äärimmäinen kylmyys, railot jäässä yms. korjaavat pois uteliaat. Maan todellisesta muodosta tietoiseksi tulleet, eli ns. valaistuneet aistivat kuitenkin maan todellisen muodon. Emme elä siis missään epämääräisessä pallossa, joka sijaitsisi jossain järjettömässä tyhjiössä, joka vilisee loputtomiin erilaisia palloja, joista osa olisi itsevalaisevia (tähdet) ja osa heijastavia (planeetat) On vain yksi valonlähde, eliaurinko ja sitten himmeämmät taivaan kappaleet, eli kuu, tähdet ja revontulet.

Aloituksia

23

Kommenttia

366

  1. Tiettävästi viisaus asuu Pohjanmaalla. Näin olettaen, että Pohjanmaalla on poikkeuksellisen paljon maatietoisia ja perusteltua viisautta. Oman olettaman mukaan viisauden ydin lienee ruotsinkielisen Pohjanmaan alueella, jossa on myös runsaasti konservatiivista ajattelua. Pohjois-Pohjanmaa ja Keski-Pohjanmaakin on hyvin älykästä kansaa. Olette varmaan kaikki kuulleet esim Sievin ihmeestä. Sievi on kokoonsa nähden ollut hyvin teollistunut pitäjä. Joskin nykyajan laman aallot ovat vieneet Sievistäkin työpaikkoja. Oulun tiedätte kaikki. Siellä ollaan tehty uranuurtavaa tiedettä teknologisten asioiden ympärillä. Lienee kaikille tuttu tapaus Nokia. Oulun rooli siinä oli todella iso.

    Oulussa on muutenkin kosolti yrittäjyyttä ja menestystä, joskin moni menestystuote kaatuu lokakampanjoihin. Näistä mainittakoon Valkee korvavalokuulokkeet. Todella huippu laite ja itsekin sitä runsaasti käytän pimeinä aikoina. Tämä yritys kaatui perisuomalaiseen valitteluun ja lokakampanjaan, jolloin firma meni niin sanotusti lopulta nurin. Sittemmin valtaisasti muitakin firmoja kaatunut, myös Oulun alueella. Etelä-Pohjanmaakin on suht mainiota aluetta ja moni perustaa arvonsa kestävien asioiden, kuten kristinuskon pohjalle.

    Mutta asuu viisautta ja maatietoista ajattelua myös Lapissa ja Kainuussa, eli ei Pohjanmaa ole siinä mielessä ainutlaatuinen. Lapissa on itse asiassa todella paljon maatietoistakin ajattelua. Esim Muoniossa tutustuin erääseen todella älykkääseen shamaaniin, joka sittemmin oli vaihtanut katsantokannan kristinuskoon. Hän tiesi jo shamaanina toimiessaan, että maan on oltava litteä. Etelä-Suomessa on ehkä poikkeuksellisimman pilalle tyhmennetyt ajatukset, sillä siellä moni konservatiivinen asia lytätään helpommin kumoon. Tään voi havaita myös ihan some-keskusteluissa. Kaikki etelä-Suomalaiset eivät ole kuitenkaan menetettyjä tapauksia. Ilolla olen saanut huomata, että konservatismi ja jopa maatietoinen ajattelu on nousussa myös siellä. Kansa kuitenkin polarisoituu ja tulee kauheat jakolinjat ihmisten väleille. Osa saattaa syrjiä toista esim sen vuoksi, kun sattuu olemaan Hesasta, vaikka omais maatietoisen ajattelun ja olis muutoinkin sangen rehti ja konservatiivinen kaveri.

    Toivon, että Suomen kansa saisi pysyä yhtenäisenä joukkona, emmekä asettuisi toisiaan vastaan poliittisista erimielisyyksistä huolimatta. Itse voin hyvin esimerkiksi painaa duunia liberaalin ja joka pitää itteä muunsukupuolisena, vaikka itse ajattelen, että sukupuolia on vain kaksi. Hän saa ajatella niin ja maatietoinen ajattelukin on oma valinta. Jokainen saa päättää itse, mihin uskoo ja mille arvoille rakentaa elämänsä. Ja jokaisella on oikeus toimia vakaumuksensa mukaan. Voimme silti kunnioittaa kaikkia, vaikkemme lähtis kaikkiin kotkotuksiin mukaan.
  2. Hyvin olet kiteyttänyt flättärinä esiintyvät ihmiset, koska olen itsekin havainnut mututuntumallani samaa, että kaikki flättäreinä esiintyvät eivät välttämättä ole aitoja flättäreitä. Anonyymeilla palstoilla on aina se mahdollisuus, että osa trollaa ja tämä pätee eri aihealueisiin. Eniten trollausta esintynee kuitenkin yhteiskunnallisilla keskustelualueilla, joita ovat esimerkiksi uskonto, tiede, politiikka jne.

    Valotit myös hyvin asiaa, että on myös kolmas joukko, jotka eivät ole siis tosiasiassa sitä, minä esiintyvät, eivätkä trolleja, vaan haluavat kuulua johonkin tiettyyn ryhmään, koska se on heidän mielestä coolia, tai he hakevat sillä jotain etua tms. Esimerkiksi ihminen, joka ei oikeesti kuulu eliittiin, mutta haluaa esiintyä sellaisena, koska voi näin vakuuttaa olevansa jollain tapaa parempi ihminen.

    Tällä palstalla olen havainnut paljon trollausta flättäriaiheella, mutta kaikista ei voi tietää, mitä kirjoittaja todellisuudessa on. Onko hän oikeasti flättäri, trolli, vai haluaako hän esiintyä flättärinä vain siksi, koska haluaisi olla sellainen, muttei kykene.

    Nyt varmaan joku ihmettelee, miksi joku haluaa olla flättäri (maatietoinen) mutta ei kykene siihen. Näitä on. Tällainen ihminen on aivopesty lujasti palloteoriaan, josta hän haluaisi päästä irti, mutta hänen järkensä ohjaa tähän opetettuun pallomalliin. Hänen järkensä siis väittää lujasti, että maa on pallo, vaikka olisi voimakas halu olla aidosti maatietoinen ja kokea jotain aidosti valaistumista tässä maatietoisuuden saralla. Tällaisia ihmisiä on myös uskonnollisissa ryhmissä, erityisesti karismaattisissa suuntauksissa. Ihminen voi kadehtia niitä, joilla on runsaasti uskonnollisia kokemuksia ja koska itsellä ei ole, niin sitten teeskennellään sellaisia kielillä puhumisia jne, jotta voisit todistaa muille olevasi samoissa mahtavissa tuntemuksissa kuin aidosti uskovat.

    Asia on niin, että paljon useampi haluaisi olla aidosti maatietoinen, mutta kaikki eivät siihen kykene, koska heidät on systemaattisesti aivopesty palloteoriaan. Niin oli minutkin. Pitkään järkeni yritti palauttaa mua palloteorian kannattajaksi, mutta pitkän valaistumisen tien kulkeneena nämä epäilykset pikkuhiljaa hälvenivät ja sain kokea täydellisen valaistumisen maatietoisella polulla. Toki aina voi mennä vielä parempaan tällä valaistumisen polulla ja siihen totisesti pyrinkin. Eli koskaan ihminen ei ole missään asiassa täysin valmis. Aina voi rakentaa itseä parempaan päin. Täydelliseksi valaistumiseksi omalla kohdalla tarkoitan lähinnä sitä, että silloin jäi lopullisesti epäilykset ja tulin täysin tietoiseksi, ettei maa todellakaan ole pallon muotoinen!
  3. Se, että olen välillä suljetulla, ei todellakaan tarkoita sitä, että olisin mielisairas! Mistä ihmeestä sellaista olet päähäsi saanut. En ole ikinä törmännyt täällä mihinkään mainitsemaasi pöljäriziin. Liekkö keksimäsi hahmo ja jos on, niin mistä sen menit keksimään? Jos mielesi tuottaa noin outoja nimiä, niin voisikohan olla sinun päänupissa tutkimisen paikka? Silti en lähde täältä sinua miksikään mielisairaaksi kutsumaan, koska minulta puuttuu diagnosointioikeus. Ai miksikö? No kun niihin on valtuudet vain lääkäreillä. Minä en ole lääkäri, joten minä en diagnooseja jaa niin kuin sinä, joka ylität valtuudet, eli nostat itsesi lääkärin asemaan. Se on tietääkseni rikos, mutta en jaksa enempää mennä siihen. Toivon, että et jatkaisi tuolla kyseenalaisella alueella, vaan keskittyisit lausumaan vain sellaisia lausuntoja, jotka noudattavat tämän maan lakeja ja säädöksiä.