Lukuisat eri yritykset poistaa minusta maatietoinen ajattelu ovat osoittautuneet epäonnistuneiksi. Minua yritetään aivopestä monelta eri taholta palloajatteluun. Ja ne tahot, jotka eivät puhu palloista tai palloteoriois…
Kuten monet varmaan tietääkin, olen ollut jaksoilla milloin mihinkin syihin vedoten. Eli kansankielisemmin suljetulla. On väitetty mm. että olisin vaaraksi muille, että olisin mukamas psykoosissa ja sitä rataa. Kauhean …
Vaikka aion pysyä jatkossakin lujasti kiinni maatietoisessa ajattelussa, en hetkeen tule julistaa asian puolesta niin voimallisesti, kuin aiemmin. Syy: haluan nauttia vapaudesta. Jos puhun totuutta, häkki voi taas heila…
Täällä useat maatietoiset ovat aika ajoin todistaneet maan litteyden. Erikoisinta on se, että parhaat todisteet poistetaan ja niiden julkituojat saatetaan äärimmäisen huonoon valoon. Eli aito maatietoinen joutuu kohtaam…
Jos jollain on jotain suurta totuutta levitettävänä, hänen suu pyritään sulkee kaikin keinoin. Tepsivä keino tähän on esimerkiksi suljettuun laitokseen telkeäminen mielenterveydellisiin syihin vedoten. Lisäksi lisätään …
Taas jakso suljetulla takana! Ja jälleen vastoin tahtoani. Miksi? No kun uskaltaa pitää suunsa auki, se päätetään vaientaa. Mikäs sen parempi, kuin teljetä totuuden puhuja ”hulluna” suljetulle, jotta kukaan ei saisi kuu…
Tässä onkin hyvä kysymys. Eliitti tahtoo väkisin tuputtaa meille laajasti evoluutio-oppia, palloteoriaa, jumalatonta maailmankuvaa erilaisine asioineen, joista tänä päivänä on tullut valtavirtaa. Näitä en tarkemmin luet…
Tulemme vielä siihen vaiheeseen, milloin useimpien silmät tulevat aukeamaan tässä pallosumutusjutussa. Vielä palloteoria on valtavirtaa, mutta se ei tarkoita, että asia tulisi aina olemaan näin. On nimittäin viitteitä s…
Palloteoria väittää, että universumi on tautisen laaja alue tyhjyydessä, jossa on miljardeja palloja, eli planeettoja siellä sun täällä. Ja että muillakin palloilla voisi olla elämää. Loputtomuus universumin mielessä ku…
Loputtomiin ei salaisuutta voi yllä pitää. Sillä lopun aikana tullaan näkemään laajoja silmien avautumisia sille, kuinka meitä on läpi keväiden ja syksyjen sumutettu uskomaan palloja vilistävään universumiin. Jo nyt mon…
Se on niin, että ku joku uskaltaa pitää totuutta yllä, se sattuu ja lujaa. Etenkin jos se horjuttaa ”valtatotuutta”. Maan oikeasta muodosta ei saisi puhua. Jos joku tietää aiheesta liikaa, se teljetään suljetulle. Tätä …
Menneillään on aika kova informaatiosota jossa vanhoja hyviä arvoja sanoitetaan täysin uusiksi, eli arvokarttaa tavallaan piirretään kokonaan uusiksi, kuten kaikki varmaan ovat huomanneet. Lobataan paljon sellaisia asio…
Olen ollut useassa asiassa Anon kanssa eri mieltä. Esimerkiksi vaikka tässä Ukrainan sotajutussa, että mitkä syyt sen alkamiseen vaikutti. Ano kumartelee syvästi Kremlin suuntaan, joka mielestäni ei ole sopivaa. Ketään …
Omakohtainen kokemus sen osoitti oltuani pitkään suljetulla, että siellä on paljon ihmisiä, jotka eivät sinne kuulu. Itsekin jouduin vain ja ainoastaan siksi, kun halusin pitää maatietoutta yllä. Oma havaintoni oli, ett…
Olemmeko menossa kohti yhden totuuden maailmanjärjestystä? Pahasti näyttää, että siihen ollaan menossa. Kuka ja ketkä sitä maailmanjärjestystä ylläpitää, ei vielä tiedetä. Kuitenkin näyttää siltä, että vain tietynlainen…
Yhteiskunta on rakennettu siten, että se lynkkaa totuutta rakastavat maan rakoon. Esimerkiksi flättärit ovat saaneet kokea tämän. Nyt lynkataan huolella myös kaikkia kristittyjä ihan ”valtamedian” toimesta. Samaan syssy…
Maan ääret. Ne ovat kaukana ja tavoittamattomissa. Siellä ne kuitenkin on. Kaikkien työntövoimien ja karujen olosuhteiden takana. Kun ihminen pyrkii maailman äärtä kohti, työntövoimat kaarrattavat aina sinne suuntaan, m…
Maatietoinen keskustelu kohtaa aina ikäviä vastahyökkäyksiä. Eli litteän maan näkemysten julkituonti herättää joissain ihmeellistä kiukkua! En tiedä, mistä tämä johtuu. Onko menneillään joku ajojahti flättäreitä kohtaan…
Onko totuuden sana niin vaarallista, että se pitää systemaattisesti sensuroida kaikkialta muualta, paitsi täältä Suomi24.fi salaliittoteoria-palstalta? Esim. tiedepalstalta, filosofia-palstoilta jne. lähtevät maatietois…
Monesti saivartelijat saattavat todeta, että eihän maaa nyt litteä voi olla, kun kävi juuri kiipeilemässä vuorilla. Joo ei kukaan sitä ole tarkoittanutkaan. Totta kai maassa on kukkuloita ja kuoppia. Järviä, aromaita, k…