Vapaa kuvaus

Suomi24 on Suomen suurin verkkoyhteisö. Kuukausittain palvelussa vierailee jopa yli 3,5 miljoonaa kävijää. Suomi24 on vakiinnuttanut paikkansa Suomen käytetyimpien sivustojen joukossa ikään tai paikkakuntaan katsomatta.

Keskustelut on Suomi24:n tunnetuin palvelu, tunnettu suomalaisten sähköisenä mielipidepankkina. Päivittäin julkaistaan jopa yli 20 000 uutta mielipidettä ja yhteensä mielipiteitä on jo yli 79 miljoonaa.

Suomi24 on perustettu vuonna 1998 ja sen omistaa City Digital Group.

Terveisin,

Suomi24 -tiimi

Aloituksia

272

Kommenttia

3347

  • Uusimmat aloitukset
  • Suosituimmat aloitukset
  • Uusimmat kommentit
  1. Hei käyttäjät,

    Haluamme oikoa muutamia esittämiänne väitteitä.

    Ensiksi, uudistukselle oli olemassa erittäin hyvät perustelut. Vanha palvelu oli jäykkä, eikä sitä pystynyt kehittämään mihinkään. Nyt tuotanto on tuotu Suomi24:än, kuten suurin osa muistakin palveluistamme, jolloin voimme kehittää palvelua tulevaisuudessakin vastaamaan entistä paremmin käyttäjien tarpeita.

    Käyttäjä on meille aina numero yksi. Jos joku menee pieleen teidän käyttökokemuksenne osalta, olemme epäonnistuneet jollain tavalla. Olemme vilpittömästi pahoillamme, että testeistä huolimatta uudistuneeseen palveluun pääsi lipsahtamaan virheitä, joita siellä ei tietenkään lanseerausvaiheessa enää pitäisi olla. Sen takia teemme kovasti nyt töitä, että viimeisetkin viilaukset saadaan kohdilleen.

    Palaute palstoilla on korostuneen negatiivista. Olemme saaneet myös positiivista palautetta, ja monen mieli on muuttunut, kun hän on hetken aikaa käyttänyt uutta palvelua. Kaikki uusi tuntuu aluksi vastenmieliseltä, mutta uskomme että kun pienet virheet on karsittu ja olette tutustuneet palveluun, on lopputulos kaikkien osalta myönteinen.

    Seuraamme tarkkaan monilla eri mittareilla muutoksen vaikutuksia ja tulemme varmasti tekemään käyttäjille myös tutkimusta käyttökokemuksista hyvinkin pian lähitulevaisuudessa.

    Uudistuksen suunnittelutyön taustalla on valtava määrä asiakaspalautteita ja kehitysideoita, joita olemme teiltä saaneet vuosien varrella. Tarkoitus on ollut nimenomaan luoda käyttäjien oma palvelu. Meillähän perusprofiili on edelleen maksuton toisin kuin useilla kilpailijoilla, joten olemme nimenomaan pitäneet tärkeänä, että meille kaikki saavat tulla. Koska kuitenkin kyseessä on yritystoiminta, tarjoamme lisämaksusta tiettyjä lisäominaisuuksia tärkeille Plus-asiakkaillemme. Ilman Plus-asiakkaita ja mainostuloja ei tällaista palvelua olisi mahdollista tarjota laisinkaan.

    Aloittaja mainitsi, että tekisimme Suomi24:ä sivutoimena. Se ei pidä paikkaansa, vaan meitä on täällä täysipäiväisesti nelisenkymmentä iloista veijaria tekemässä tätä palvelua teille. Joukossamme on monenlaisia osaajia ja tyyppejä. Välillä teemme amatöörimäisiä virheitä, tämä väite on kyllä varmasti ihan totta.

    Jokainen tehköön omat päätöksensä siitä, missä hänen seuranhakunsa tapahtuu. Me toivotamme kaikki palveluumme tervetulleeksi, mutta sieltä saa myös poistua ja sinne palata, jos siltä tuntuu.

    Onnea ja menestystä seuranhakuun, missä ikinä se sitten tapahtuukaan.

    Terveisin,
    Elina
    Suomi24
  2. Heippa,

    Hmm. Kuulostaa nyt kyllä erikoiselta. Voitko kertoa tilanteestasi lisää? Oliko profiilisi piilotettu kun siirto tapahtui? Mitä tapahtuu jos yrität kirjoittaa viestiä tai klikata ohjeita?

    Jätä palautteesi mieluiten kirjautuneena, niin pääsen paremmin tutkimaan tilannettasi.

    Terkuin,
    Elina
    Suomi24