Vapaa kuvaus

s-posti [email protected] Olen pienestä pitäen uskonut. Syntynyt hedborgilaiseen evankelisuuteen. Edustan Kristus-keskeistä kristillistä, karismaattista katsantoa sekä olen vapaaehtoistyössä eräissä ns. kolmannen sektorin yhteisöissä . Olen toiminut helluntaissa / baptisteissa / elämänsanassa. Nykyisin uskonliikkeessä Toivonseurakunnassa ja luterilaisessa Kristillisessä Työväenyhdistyksessä. Mielenterveyspuolella suosittelisin jokaiselle ihmiselle ratkaisupainotteista, narratiivista lyhytterapia-ajattelua ja olen ns. psykonomi. A-kiltatoiminnassa myös mukana. Olen ennakkoluuloton ja ennakkoasenteeton kanssaihminen. Mottoni "Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko", Gal 5:6b. Ilman uskoa on muutoskyky mahdoton. Suosikkibändit/artistit: Uudistunut Jukka Tolonen kumppaneineen Suosikkileffat: Ben Hur, Kymmenen Käskyä, Egyptin Prinssi, Sound of the Music, Liekit, Vapaaksi Vihasta, Kujanjuoksu, Risti ja Linkkuveitsi Lempikirjat: Novum, IRT, Anteeksiantamisen Voima by Gene Lilly, Armoherätys by Ch.R.Swindoll Vapaa-aikanani: Livejournalisti, runoniekka, vaimoni kera pienten sukulaislasten kanssa Suosikkipalstat Suomi24 Keskusteluissa: adventismi Katson tv:stä mieluiten: luonto, matkailu, dokumentit, nyyhkyleffat Kotieläimet: Hämähämähäkki En pidä: Teeskentelystä ja siitä että pihdataan rakastaa-sanan käyttöä. Parhaat matkakohteet: Pitcairn, palestiinalaisalueen Betlehem, Pohjolan Lappi, Haifa, Turun seudun saaret, Berlin, Singapore, Biel/Bienne Sveitsissä, Muehlheim Etelä-Saksassa. Ruoka & juoma: Possu, kebab, Kermaperunat, Cokikset, mieto alkoholi vähäisenä seurajuomana Linkit: http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Jes. 53:1&rnd=1205393325280, http://www.evank.org, http://youngrensuomi.net/, http://www.reinosav.net/, http://www.wwnet.fi/users/veijone/ind98c.htm, http://www.123-cams.com/live-webcam.php?var=9080&site=http://www.livekotel.com, http://www.raunohelppi.com/index.php, http://www.irr-tv.fi/, Mobiiliraaamattu, Elävä Uutinen. Koulutus: --- Koulut: Merkonomi Ammatti: Eläkeläinen Työskentelen: Vapaaehtoistyössä Ase tai siviilipalvelus: Talousaliupseeri Yhdistykset/kerhot: Mt-yhd. A-kilta, Kristill.Työväen yhd. Siviilisääty: Varattu Lapset: Olen ylpeä vanhempi

Aloituksia

1311

Kommenttia

18023

  1. KAUKO-ITÄ TULEE, EUROOPPA MENEE

    Kymmenisen vuotta sitten Nokia oli ylivoimaisesti johtava kännykkämarkkinoilla.
    Sitten alkoi Nokian ällistyttävä alamäki juuri kun ollila oli sattunut olemaan vasta vuoden verran johdossa. Kun Kauko-Itä söi Ericssonin, päätti Länsi, että Nokiaa ei itä saa, vaan länsi syö sen. Ericsson ja Nokia olivat jähmettyneet, kun vain taaksepäin katsoivat kuin saara konsanaan. Niin se on, että nopeat syövät hitaat.
    Miksi Nokia pitäisi enää kauan pääkonttoriaan Suomessa, kun omistajat ja toiminta on kaukana täältä. Sitäpaitsi kenpä uskaltaisi pääomaa pitää tällaisessa maassa, joka lisää valtionvelkaa hurjaa vauhtia ja samalla pullistelee pikkumiehen voimaintunnossa avustamalla kreikkalaisia pankkeja ja espanjalaisia ja ja ...
    Miten edes olisi mahdollista että muutaman miljoonan veronmaksajan maa voisi rahoittaa itseään 10 kertaa suuremman maan. Kyllä tulevaisuus on heidän omissa veronmaksajissaan, aivan kuten meilläkin.

    Euro toki tarvitsisi apua ulkopuolelta - Kauko-Idältä, sillä olemme sotkeneet asiamme pahasti, kun emme ole ehtineet mukaan nykyaikaan.

    Salaperäinen talousmahti hallitsee, nykyisin puhutaan vain ostamisesta ja myymisestä ja kurssi ylöspäin tai alaspäin on kaikilla asioilla. Kauppasaarroilla ohjaillaan valtioitakin. Niin - ollaan huomaamatta menossa kohti pedonaikaa.

    Ilm. 13:17
    Kenenkään ei ole lupa ostaa eikä myydä mitään, ellei hänellä ole tätä merkkiä, joka on pedon nimi tai sen nimen luku*. [Kreikan ja heprean kirjaimia käytetään myös numeroina.]

    antti
  2. ## Ja miten kaikki villieläimet tulivat siellä toimeen keskenään? ##

    Hyvä ja asiallinen kysymys, sillä tuskin niitä kaikkia omiin karsinoihin laitettiin.
    Mutta sama rauhanhenki siellä varmaan vallitsi valittujen kesken kuin tulevassa
    rauhan valtakunnassa.

    Jes. 11:6
    Silloin susi asuu karitsan kanssa, ja pantteri makaa vohlan vieressä;
    vasikka ja nuori leijona ja syöttöhärkä ovat yhdessä,
    ja pieni poikanen niitä paimentaa.

    Kun luoja Rauhanruhtinas on heidän keskellään, ei hätää mitään.
    Eihän siellä niinkuin ei Nooan arkissakaan ollut kellään tarvetta
    taistella, taistella vaikkapa helvetin pelkoa vastaan inttämällä,
    ettei semmoista tuomion paikkaa ole. (Eikä siis tuomiota).

    Liiton arkkia ei Nooan päivinä vielä ollutkaan, kun lakia ei oltu kirjattu.
    Mutta näinä päivinä kiivaillaan kovasti lain puolesta. Tulee päivät, rauhanaika,
    jolloin ei lakiliiton arkkia tarvita, eikä siitä kinata, ei tahdota muistellakaan . . .

    Jer. 3:16
    "Kun te tämän jälkeen lisäännytte ja täytätte maan, ei kukaan kysy: 'Missä on Herran liitonarkku?' Se ei tule enää kenenkään mieleen, sitä ei muisteta eikä kaivata eikä uutta enää tehdä.

    ( Tässä asiakokonaisuus:
    Luopuneet palaavat Siioniin
    14 "Palatkaa takaisin, te luopuneet lapset!" sanoo Herra. "Minä otan teidät jälleen omikseni. Minä kokoan teidät kaikki ja tuon Siioniin -- vaikka teitä olisi vain yksi joka kaupungissa ja kaksi joka kansan keskellä.
    15 Minä annan teille mieleni mukaiset paimenet, ja he johtavat teitä viisaasti ja taitavasti. [Jer. 23:4; Hes. 34:23]
    16 "Kun te tämän jälkeen lisäännytte ja täytätte maan, ei kukaan kysy: 'Missä on Herran liitonarkku?' Se ei tule enää kenenkään mieleen, sitä ei muisteta eikä kaivata eikä uutta enää tehdä. [Jer. 31:33]
    17 Silloin Jerusalemia kutsutaan Herran valtaistuimeksi. Kaikki kansat kokoontuvat Jerusalemiin palvelemaan Herraa eivätkä kulje enää pahan ja paatuneen sydämensä mukaan. [Jes. 2:2; Miika 4:1; Sak. 8:20-23])

    antti
  3. Jumala on kiivaudessaan johdonmukainen, mutta kun turvaamme Kristukseen, armo voittaa järjellisyyden ja oikeudenmukaisuuden. Onhan selvää jo Raamatunkin mukaan, että oikeus ja kohtuus olisi, ettei Jumala hyväksy ketään ihmistä yhteyteensä. On Jumalan hullutusta - kiitos siitä Krituksen - pelastava evankeliumi Raamatussa. Nöyrät perivät taivasvaltakunnan, mutta mista oikeuksistaan kiinni pitävät tuomitaan, sillä enemmän he ovat velassa kuin saamassa.

    1. Kor. 1:18
    Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.
    23
    me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus,

    1. Kor. 2:14
    Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti.

    1. Kor. 3:19
    Sillä tämän maailman viisaus on hullutus Jumalan silmissä. Sillä kirjoitettu on: "Hän vangitsee viisaat heidän viekkauteensa";

    Luuk. 10:
    21 Sillä hetkellä hän riemuitsi Pyhässä Hengessä ja sanoi: "Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille. Niin, Isä, sillä näin on sinulle hyväksi näkynyt.
    22 Kaikki on minun Isäni antanut minun haltuuni, eikä kukaan muu tunne, kuka Poika on, kuin Isä; eikä kukaan muu tunne, kuka Isä on, kuin Poika ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa."

    antti
  4. " Siinä missä maallisen lääkärin mahdollisuudet loppuvat,
    Jumalan mahdollisuudet alkavat. "

    Hämmästyttävä yhteisrintama löytyy, kun hätä on suuri, vaikka olisi kaukainenkin.
    Ja usko Jumalan mahdollisuuksiin saa Jumalan aivan heltymään entisestäänkin . . .

    Mark. 7:26
    Ja se vaimo oli kreikatar, syntyään syyrofoinikialainen; ja hän pyysi häntä ajamaan ulos riivaajan hänen tyttärestään.
    27 Niin Jeesus sanoi hänelle: "Anna ensin lasten tulla ravituiksi; sillä ei ole soveliasta ottaa lasten leipää ja heittää penikoille".
    28 Mutta hän vastasi ja sanoi hänelle: "Niin, Herra; mutta syöväthän penikatkin pöydän alla lasten muruja".
    29 Ja hän sanoi vaimolle: "Tämän sanan tähden, mene; riivaaja on lähtenyt sinun tyttärestäsi".

    Kun pyydetään porukalla apua vakavasti sairaiden puolesta, siinä opintaustat jäävät syrjään niinkuin pitääkin. Se että kinataan opeista, se on mielestäni hieman kristuksenpilkkaamistakin, sillä Kristus kehotti pitämään yhtä - vetämään yhtä köyttä yhteen suuntaan. Mutta Kristus sanoo myös, että kaikki Poikaan kohdistuva pilkka annetaan anteeksi, "kuinka paljon pilkannevatkin".

    Kun Jeesus jatkaa tuosta eteenpäin, tuosta että Pojan pilkat anteeksi annetaan, hän toteaa sitten, että Hengen pilkkaa ei anneta anteeksi, "ei tässä elämässä eikä tuleassa". Kun tuo maininta tapahtuu juurisellaisessa yhteydessä, jossa hän juuriparansisairaan, pidän totena, että Jeesus tarkoitti erityisesti Pyhän Hengen suorittamaa parantamistoimintaa. Niinpä riemuitsen erityisen paljon siitä, että tällä foorumilla suhtaudutaan vakavasti parantamistoimintaan, eikä aleta sitä arvostella niin, että joudutaan vaaravyöhykkeelle: voiman Hengen pilkkaaminen.

    Matt. 12.

    24 Mutta kun fariseukset kuulivat sen, he sanoivat:
    "Itsensä Belsebulin, pääpaholaisen, avulla hän pahoja henkiä karkottaa."
    25 Jeesus tiesi heidän ajatuksensa ja sanoi heille: . . .
    - -
    31 "Sen tähden sanon teille: jokainen synti ja herjaus tullaan antamaan ihmisille anteeksi, mutta Hengen herjaamista ei anteeksi anneta.
    32 Joka sanoo jotakin Ihmisen Poikaa vastaan, hänelle annetaan anteeksi, mutta joka puhuu Pyhää Henkeä vastaan, hänelle ei anteeksi anneta, ei tässä eikä tulevassa maailmanajassa.

    Opetus tuossa siis on mm., että parantaminen ei ole saatanasta, vaan on pikemminkin todiste voimallisesta Jumalasta. Ei sairautta ajeta ulos sielunvihollisen voimalla.

    Luuk.5:
    23 Kumpi on helpompaa, sanoa: 'Sinun syntisi on annettu anteeksi', vai sanoa: 'Nouse ja kävele'?
    24 Mutta jotta tietäisitte, että Ihmisen Pojalla* on valta antaa maan päällä syntejä anteeksi" -- hän puhui nyt halvaantuneelle -- "minä sanon sinulle: nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi."

    antti
  5. ## On todella surkeaa seurata näitä "uskovaisia" ## Nimim.: "järkevä usko = paras"

    Jos järkevää uskoa tahdot, ala sitten itsekin noudattaa sellaista . . .

    Room. 12:1
    Niin minä Jumalan armahtavan laupeuden kautta kehoitan teitä, veljet,
    antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi;
    tämä on teidän järjellinen jumalanpalveluksenne.

    JA LISÄÄ JÄRKEVÄÄ USKOA, TOSIN AIVOT EI KÄSITÄ, VAIN SYDÄN

    2. Kor. 4:7
    Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima
    olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä.

    Ef. 1:
    17 anoen, että meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä,
    antaisi teille viisauden ja ilmestyksen Hengen hänen tuntemisessaan
    18 ja valaisisi teidän sydämenne silmät, että tietäisitte, mikä on se toivo, johon hän on teidät kutsunut, kuinka suuri hänen perintönsä kirkkaus hänen pyhissään
    19 ja mikä hänen voimansa ylenpalttinen suuruus meitä kohtaan, jotka uskomme-sen hänen väkevyytensä voiman vaikutuksen mukaan,

    20 jonka hän vaikutti Kristuksessa, kun hän herätti hänet kuolleista ja asetti hänet
    oikealle puolellensa taivaissa,
    21 korkeammalle kaikkea hallitusta ja valtaa ja voimaa ja herrautta ja jokaista
    nimeä, mikä mainitaan, ei ainoastaan tässä maailmanajassa, vaan myös tulevassa.
    1.Tim. 3:16
    Ja tunnustetusti suuri on jumalisuuden salaisuus: Hän, joka on ilmestynyt
    lihassa, vanhurskautunut Hengessä, näyttäytynyt enkeleille, saarnattu pakanain
    keskuudessa, uskottu maailmassa, otettu ylös kirkkauteen.

    antti
  6. ## - sielullinen ruumis (kuoleva ihminen)
    - hengellinen ruumis (katoamaton ruumis)
    Katoavainen muuttuu ylösnousemuksessa katoamattomaksi hengelliseksi ruumiiksi (1. Kor 15:52,53)
    - kaikki me muutumme katoamattomaksi ##

    Amen! Noinhan asia on. En aivan tarkkaan tiedä, miten asia selitetään adventismissa, mutta niin on, että katoavaisuus on, kuten Raamattu toteaakin,
    luotu katoamattomuuden kautta ja ihminen on katoamattoman Jumalan siementä.

    1.Kor.15. : http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=1.+Kor.+15:1&rnd=1339317751552

    1.Kor.15:36 Sinä mieletön, se, minkä kylvät, ei virkoa eloon, ellei se ensin kuole!

    Kuolemassa "kylvetään sielulline nruumis" - se nousee katoamattomana.
    Paavali tähdentää, ETTEI sama nouse, vaan uusi varsi.

    Dan. 12:2
    Ja monet maan tomussa makaavista heräjävät,
    toiset iankaikkiseen elämään, toiset häpeään
    ja iankaikkiseen kauhistukseen.

    TÄTÄ AIVOT EI VOI KÄSITTÄÄ EIKÄ TIEDE:
    Uskovien kuolevaiset tai jo kuolleet ruumiit kirkastetaan katoamattomiksi!

    1.Tess.4:13
    Tahdomme, veljet, teidän olevan selvillä siitä, mitä tapahtuu kuoleman uneen nukkuville, jotta ette surisi niin kuin nuo toiset, joilla ei ole toivoa.
    14 Jos kerran Jeesus on kuollut ja noussut kuolleista, niin kuin me uskomme, silloin Jumala myös on Jeesuksen tullessa tuova poisnukkuneet elämään yhdessä hänen kanssaan.
    15 Ilmoitamme teille, mitä Herra on sanonut: Me elossa olevat, jotka saamme jäädä tänne siihen asti kun Herra tulee, emme ehdi poisnukkuneiden edelle.

    16 Itse Herra laskeutuu taivaasta ylienkelin käskyhuudon kuuluessa ja Jumalan pasuunan kaikuessa, ja ensin nousevat ylös ne, jotka ovat kuolleet Kristukseen uskovina.
    17 Meidät, jotka olemme vielä elossa ja täällä jäljellä, temmataan sitten yhdessä heidän kanssaan pilvissä yläilmoihin Herraa vastaan. Näin saamme olla aina Herran kanssa.
    18 Rohkaiskaa siis toisianne näillä sanoilla.

    Rohkaisevasti; Antti
  7. ## Voi että - Antti etkö todellakaan ymmärrä tuota Luuk. 6:35 sanomaa? ##

    Joku tuntematon, joka käyttää nikkiä "alex-kasi", ei huomannut, että olin juuri selostanut Lk.6:35. No, selvitetäänpäs toisin sanoin, jotta alex pääsisi jyvälle.

    Luuk.6:35
    Ei, rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää ja lainatkaa, vaikka
    ette uskoisikaan saavanne takaisin. Silloin teidän palkkanne on suuri
    ja te olette Korkeimman lapsia, sillä hän on hyvä kiittämättömille ja pahoille.

    Jaehan selittää itse itsensä: koska Jumala on pyyteetön rakkaus, niin meidänkin tulee rakastaa ehdoitta, JOTTA TODELLA OLISIMME USKOVIA, Jumalan lapsia.
    Sitä seuraava jae vielä toistaa asian:

    36 "Olkaa valmiit armahtamaan, niin kuin teidän Isännekin armahtaa.

    OPETUS KOKONAISUUDESSAAN TÄSSÄ

    Rakastakaa vihamiehiänne
    27 "Mutta teille, jotka minua kuulette, minä sanon:
    Rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat.
    28 Siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden puolesta,
    jotka parjaavat teitä.
    29 Jos joku lyö sinua poskelle, tarjoa toinenkin poski.
    Jos joku vie sinulta viitan, anna hänen ottaa paitasikin.
    30 Anna jokaiselle, joka sinulta pyytää, äläkä vaadi takaisin siltä,
    joka sinulta jotakin vie.
    31 "Niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, niin tehkää te heille.

    32 Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, mitä kiitettävää siinä on? Syntisetkin rakastavat niitä, joilta itse saavat rakkautta.
    33 Jos te teette hyvää niille, jotka tekevät hyvää teille, mitä kiitettävää siinä on? Syntisetkin tekevät niin.
    34 Ja jos te lainaatte niille, joiden uskotte maksavan takaisin, mitä kiitettävää
    siinä on? Syntisetkin lainaavat toisilleen, kun tietävät saavansa takaisin saman
    verran.
    35 Ei, rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää ja lainatkaa, vaikka ette
    uskoisikaan saavanne takaisin. Silloin teidän palkkanne on suuri ja te olette
    Korkeimman lapsia, sillä hän on hyvä kiittämättömille ja pahoille.
    36 "Olkaa valmiit armahtamaan, niin kuin teidän Isännekin armahtaa.

    Entä jos emme tottele Herran käskyä elikkä emme ole Armon lapsia? No . . .

    Matt. 6:15
    Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään
    anna anteeksi teidän rikkomuksianne.

    antti
  8. ## Sapattina on suoritettava runsaammat uhrit 7. päivän adventtikirkolle.##

    Kuinka VÄHÄN tahdot uhrata, tuntematon nuukailija?
    Raamattu kehottaa sinua uhraamaan jopa itsesi, ensin Jumalalle, sitten myös adventisteille.

    Room. 12:1
    Niin minä Jumalan armahtavan laupeuden kautta kehoitan teitä, veljet,
    antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi;
    tämä on teidän järjellinen jumalanpalveluksenne.

    2.Kor.8:5
    eivätkä he vain tehneet, niinkuin me olimme toivoneet, vaan antoivat itsensäkin,
    ennen kaikkea Herralle ja sitten meille, Jumalan tahdosta,

    "ILOISTA ANTAJAA JUMALA RAKASTAA"

    Fil. 4:18
    Olen nyt saanut kaikkea, jopa ylenpalttisesti; minulla on yllinkyllin,
    saatuani Epafroditukselta teidän lähetyksenne, joka on "suloinen tuoksu",
    otollinen, Jumalalle mieluinen uhri.

    2. Kor. 8:11
    Täyttäkää nyt siis tekonne, niin että, yhtä alttiisti kuin olitte sen päättäneet,
    sen myös täyttäisitte, varojenne mukaan.

    2. Kor. 8:19
    ja jonka seurakunnat vielä sen lisäksi myös ovat valinneet matkatoveriksemme
    viemään tätä rakkauden lahjaa, joka on meidän toimitettavanamme itse Herran
    kunniaksi ja oman alttiutemme osoitukseksi.

    2. Kor. 9:6
    Huomatkaa tämä: joka niukasti kylvää, se myös niukasti niittää,
    ja joka runsaasti kylvää, se myös runsaasti niittää.

    ESPANJALAISET OVAT ENNENKIN OLLEET KÖYHIÄ JA SILTI ANTANEET . . .

    2.kOR.8:1-5

    1 Mutta me saatamme teidän tietoonne, veljet, mitä Jumalan armo on vaikuttanut Makedonian seurakunnissa:
    2 että, vaikka he olivatkin monessa ahdistuksen koetuksessa, niin oli heidän ilonsa heidän suuressa köyhyydessäänkin niin ylenpalttinen, että he alttiisti antoivat runsaita lahjoja.
    3 Sillä voimiensa mukaan, sen minä todistan, jopa yli voimiensakin he antoivat omasta halustansa,
    4 paljolla pyytämisellä anoen meiltä sitä suosiota, että pääsisivät osallisiksi pyhien avustamiseen;
    5 eivätkä he vain tehneet, niinkuin me olimme toivoneet, vaan antoivat itsensäkin, ennen kaikkea Herralle ja sitten meille, Jumalan tahdosta,

    "Joka paljon on anteeksi saanut, se paljon rakastaa. Joka vähän on anteeksi saanut, se vähän rakastaa."

    antti
  9. OIKAISEN NIMETÖNTÄ KIRJOITTAJAA

    ## Vapaudu jo Antti
    Raamatussa nimen omaan on teemana se,
    että Jumala parantaa ne katuvat syntiset jotka haluavat parannusta.
    Se on Raamatun pääteema. ##

    Totuus kuitenkin on, että Jumala tahtoo parantaa yhtälailla ei-uskovaisen ja sitten jää toivomaan, että tämä osoittaisi kiitollisuutta ja kunnioitusta. Jumala rakastaa tuhlata hyvyyttään erityisesti sinne, missä sitä TARVITAAN, sinne missä on pula :

    Luuk. 6:35
    Vaan rakastakaa vihollisianne ja tehkää hyvää ja lainatkaa, toivomatta saavanne
    mitään takaisin; niin teidän palkkanne on oleva suuri, ja te tulette Korkeimman
    lapsiksi, sillä hän on hyvä kiittämättömille ja pahoille.

    ## Raamattu ei todellakaan ole kirja jota ei ihminen voisi ymmärtää . ##

    Mutta jo yllä esitetyn Lk.6:35 perusteella havaitsee, että Raamatun oppi on järjenvastainen, mutta nöyrä sen ymmärtää hengessään ja iloitsee.

    antti
  10. PARANSI KAIKKI VAIKO VAIN NÄYTIKSI, VAI MITENKÄHÄN SE NYT OLIKAAN

    Matt. 8:16 :
    Mutta illan tultua tuotiin hänen tykönsä monta riivattua.
    Ja hän ajoi henget ulos sanalla, ja kaikki sairaat hän paransi;
    Matt. 12:15 :
    Mutta kun Jeesus huomasi sen, väistyi hän sieltä pois.
    Ja monet seurasivat häntä, ja hän paransi heidät kaikki,
    Matt. 14:14 :
    Ja astuessaan maihin Jeesus näki paljon kansaa,
    ja hänen kävi heitä sääliksi, ja hän paransi heidän sairaansa.

    - - -

    Joh.5:
    7 Sairas vastasi hänelle: "Herra, minulla ei ole ketään,
    joka veisi minut lammikkoon, kun vesi on kuohutettu;
    ja kun minä olen menemässä, astuu toinen sinne ennen minua".
    8 Jeesus sanoi hänelle: "Nouse, ota vuoteesi ja käy".
    9 Ja mies tuli kohta terveeksi ja otti vuoteensa ja kävi.
    Mutta se päivä oli sapatti.

    Jeesus paransi kaikki, jotka hänen eteensä kannettiin joko face to face tai rukouspyynnöin, TAPANSA MUKAAN. VAi tämäkö tapaus oli tarkoitettu
    meille malliksi, tämä 38 vuotta halvaantuneena oelvan valikoiminen parannettavaksi? Ja miksei se voinut odottaa sapatin yli? Tai miksei voinut
    sapattia kunnioittavasti käskeä miestä korjaamaan vuoteensa pois rannalta
    vasta sapatinjälkeisenä päivänä? Minulle tulee mieleen, että vuoteen olisi voinut
    jättää lammikon rannalle toivoa herättäväksi muistoksi, ehkä jopa parantavaksi.

    Meidän on todettava, että järki ei käsitä Ramatun logiikkaa, mutta henkemme
    riemuitsee siitä, että Iankaikkinen Isämme harrastaa rakkauden tekoja luoduille.
    Raamatun opetukset ovat uskonvaraisia, järkeilevä jää epäuskoonsa, eikä tule autetuksi.

    antti
  11. Seuraava lainaus on eräältä tuntemattomalta, jok käyttää nikkiä "alex-kasi"

    ## kuolemalla tarkoitetaan Raamatussa elämän loppumista..
    kaikki tämä olisi niin helppoa ymmärtää jokaiselle,
    jos ei kirkko tuputtaisi ihmisille tuota harha-oppiaan että ##

    Mutta hengellisesti valistuneet voisivat sanoa aivan muuta, nimittäin, että Raamattu
    tarkoittaa kuolemalla ensisisaisesti sitä, mitä jo "Aatamin aikoihin" -
    KUOLEMA ON SITÄ, ETTÄ YHTEYS JUMALAAN KATKEAA.

    Onhan näet tunnettua, että Adam ja Eva eivät kuolleet "sinä päivänä", mutta kuolivat pois Jumalan yhteydestä. Kristus sanoo tänään samaa: kuolema on ero yhteydestä Jumalaan :

    Matt. 23:27
    Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te olette valkeiksi
    kalkittujen hautojen kaltaisia: ulkoa ne kyllä näyttävät kauniilta, mutta ovat
    sisältä täynnä kuolleitten luita ja kaikkea saastaa!


    NIIN, ILMAN JUMALAA OLISIMME KÄVELEVIÄ HAUTOJA, JOTKA TUOMITAAN !
    -- mutta Jeesus herättää käveleviä hautoja . . .

    Luuk. 15:24
    sillä tämä minun poikani oli kuollut ja virkosi eloon,
    hän oli kadonnut ja on jälleen löytynyt.' Ja he rupesivat iloa pitämään.

    Jaak. 2:26
    Sillä niinkuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin myös usko ilman tekoja on kuollut.

    1. Joh. 4:1
    Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.

    Juud. 1:19
    Nämä juuri saavat aikaan hajaannusta, he ovat sielullisia, henkeä heillä ei ole.

    antti