Vapaa kuvaus

s-posti [email protected] Olen pienestä pitäen uskonut. Syntynyt hedborgilaiseen evankelisuuteen. Edustan Kristus-keskeistä kristillistä, karismaattista katsantoa sekä olen vapaaehtoistyössä eräissä ns. kolmannen sektorin yhteisöissä . Olen toiminut helluntaissa / baptisteissa / elämänsanassa. Nykyisin uskonliikkeessä Toivonseurakunnassa ja luterilaisessa Kristillisessä Työväenyhdistyksessä. Mielenterveyspuolella suosittelisin jokaiselle ihmiselle ratkaisupainotteista, narratiivista lyhytterapia-ajattelua ja olen ns. psykonomi. A-kiltatoiminnassa myös mukana. Olen ennakkoluuloton ja ennakkoasenteeton kanssaihminen. Mottoni "Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko", Gal 5:6b. Ilman uskoa on muutoskyky mahdoton. Suosikkibändit/artistit: Uudistunut Jukka Tolonen kumppaneineen Suosikkileffat: Ben Hur, Kymmenen Käskyä, Egyptin Prinssi, Sound of the Music, Liekit, Vapaaksi Vihasta, Kujanjuoksu, Risti ja Linkkuveitsi Lempikirjat: Novum, IRT, Anteeksiantamisen Voima by Gene Lilly, Armoherätys by Ch.R.Swindoll Vapaa-aikanani: Livejournalisti, runoniekka, vaimoni kera pienten sukulaislasten kanssa Suosikkipalstat Suomi24 Keskusteluissa: adventismi Katson tv:stä mieluiten: luonto, matkailu, dokumentit, nyyhkyleffat Kotieläimet: Hämähämähäkki En pidä: Teeskentelystä ja siitä että pihdataan rakastaa-sanan käyttöä. Parhaat matkakohteet: Pitcairn, palestiinalaisalueen Betlehem, Pohjolan Lappi, Haifa, Turun seudun saaret, Berlin, Singapore, Biel/Bienne Sveitsissä, Muehlheim Etelä-Saksassa. Ruoka & juoma: Possu, kebab, Kermaperunat, Cokikset, mieto alkoholi vähäisenä seurajuomana Linkit: http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Jes. 53:1&rnd=1205393325280, http://www.evank.org, http://youngrensuomi.net/, http://www.reinosav.net/, http://www.wwnet.fi/users/veijone/ind98c.htm, http://www.123-cams.com/live-webcam.php?var=9080&site=http://www.livekotel.com, http://www.raunohelppi.com/index.php, http://www.irr-tv.fi/, Mobiiliraaamattu, Elävä Uutinen. Koulutus: --- Koulut: Merkonomi Ammatti: Eläkeläinen Työskentelen: Vapaaehtoistyössä Ase tai siviilipalvelus: Talousaliupseeri Yhdistykset/kerhot: Mt-yhd. A-kilta, Kristill.Työväen yhd. Siviilisääty: Varattu Lapset: Olen ylpeä vanhempi

Aloituksia

1311

Kommenttia

18023

  1. EI LAISSA MITÄÄN VIKAA

    Ei käskyissä mitään vikaa ole, vaan käskyttäjissä. Käskyillä vaaditaan - rakkautta ei voi vaatia, vain antaa.

    Eihän noissa mitään vikaa ole - 10 käskyä yksinkertaistettuna ja sopivasti muunneltuna, ympärileikattujen juutalaisten perinteisestä uskonnosta. Sanoohan jo Sanakin, että laki itsessään on hyvä ja pyhä.

    Ihmettelin 30 vuotta, että kuinkas se Paavali nyt noin kovasti muistuttaa siitä että laki on kumottu, (Ef. 2:15, Kol 2:14, Hbr 7:18, Hbr 8:13). Paavalihan oli aiemmin kiivaillut lain puolesta enemmän kuin kukaan muu milloinkaan.

    Sitten aloin nähdä, että laki on hyvien ihmisten lyömäase - sillä he pitävät pahat loitolla ristin luota. Eivätkä kuitenkaan itsekään elä ristin varassa.

    Minä välitän syntisistä ja sairaista - Jeesus sen vaikuttaa. Hyvät ihmiset ylistävät omaa hyvyyttään ja kymmenen vaivaisen käskyn täyttämistä ja rukoilevat vain itsekseen, Luuk 18:11-12.
    Minulla ei ole mitään muuta kuin rukous: "Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!", Luuk 18:13. Sen perään minulla sitten jo onkin Isä meidän rukous, Matt 6:7-18.

    MITÄS VIKAA RAKKAUDESSA ON ?

    Kun rakastat, olet jo pitänyt koko lain - kun et rakasta, olet jo rikkonut koko lain.
    EF 3:17-21 :

    Ef.3:17 Näin Kristus asuu teidän sydämissänne, kun te uskotte, ja rakkaus on elämänne perustus ja kasvupohja.
    18 Silloin te kykenette yhdessä kaikkien pyhien kanssa käsittämään kaiken leveyden, pituuden, korkeuden ja syvyyden, [Kol. 2:2,3]
    19 ja voitte tajuta Kristuksen rakkauden, joka ylittää kaiken tiedon. Niin Jumalan koko täyteys valtaa teidät.
    20 Jumalalle, joka meissä vaikuttavalla voimallaan kykenee tekemään monin verroin enemmän kuin osaamme pyytää tai edes ajatella,
    21 olkoon ylistys seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kautta kaikkien sukupolvien, aina ja ikuisesti. Aamen.

    Gal 5:14
    Lain kaikki käskyt on pidetty, kun tätä yhtä noudatetaan: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." [Mark. 12:31+]

    On tekopyhää puhua laista, sillä kukaan ei sitä Uuden liiton vaatimustasossa täytä.

    Matt 5:27 "Teille on opetettu tämä käsky: 'Älä tee aviorikosta.' [2. Moos. 20:14+; 5. Moos. 5:18+]
    28 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista niin, että alkaa himoita häntä, on sydämessään jo tehnyt aviorikoksen hänen kanssaan. [Job 31:1; Sananl. 6:25; 2. Piet. 2:14].

    Tuo suurrikollisuutta ehkäisemään tarkoitettu 10 käskyä on hirveä eksytys NIILLE, jotka katsovat hyvyyttään se mittapuuna. Sillä he eivät tahdo rakastaa.

    antti
  2. "kun täällä palstalla minä en ole nähnyt juutalaisia fariseuksia kirjanoppineita kirjoittelemassa.
    Mitä taas Jumalan käskyjen noudattamiseen tulee, niin nehän kuuluu jokaiselle, myöskin suomalaiselle.
    Joko sait käsityksen, sehän pitäisi olla selvä.
    Loukkaamalla toista saa vain vastustusta, ja karttamaan sellaista uskovaa."
    ====================== Mutta...

    VOISIKO KIVITAULUNKOVA LAINVAATIJA LOUKKAANTUA?

    Sinäpä sen sanoit - sen että TE ette ole juutalaisia - ette mikään uusi Israel. Siksi kummastelenkin sitä, että ympärileikattujen lakia olette noudattavinanne.

    Kun vielä ottaa huomioon sen Israel-vihan, mikä tuostakin paistoi läpi, on varsin outoa, että tahdotte markkinoida kaikille noita vanhentuneita juutalaissääköksiä.
    Ette ole kumonneet YHTÄKÄÄN niistä raamatunkohdista, joilla todistin, että vanhat liitot eivät enää ole voimassa. Miksi ette voi yhtyä iloiutsemaan totuudesta?

    Alan pikku hiljaa uskoa niitä juttuja, että adventistien raamatut tehdään amerikassa ja, että sieltä on poistettu mm. seuraavat jakeet.

    Jottei totuus ja pääasia unohtuisi, laitan pari kolme kohtaa tähän.


    Ef 2:15
    Hän on kumonnut lain käskyineen ja säädöksineen, jotta hän omassa itsessään loisi nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, ja näin hän on tehnyt rauhan. [Kol. 2:14 | 2. Kor. 5:17; Gal. 6:15]   

    Kol 2:14
    Hän kumosi meitä rasittavan velkakirjan kaikkine määräyksineen ja teki sen mitättömäksi naulitsemalla sen ristiin. [Ef. 2:15; 1. Piet. 2:24]   

    Hbr 7:18
    Näin kumotaan aikaisempi määräys, koska se oli heikko ja hyödytön: [7:18,19: Room. 8:1-4]   

    Hbr 8:13
    Puhuessaan uudesta liitosta Jumala osoittaa, että ensimmäinen liitto on vanhentunut. Ja se, mikä on vanhentunut ja aikansa elänyt, häviää pian. [Room. 10:4]   

    Vanhurskaus   
    Room 3:21
    Nyt Jumala on kuitenkin laista riippumatta tuonut ilmi vanhurskautensa, josta laki ja profeetat todistavat. [1. Moos. 15:6; Jes. 53:11; Jer. 23:6; 1. Piet. 1:10 | Room. 1:17; Fil. 3:9]   

    iäti kestävän totuuden puolesta:

    antti
  3. Tiedä tuota. Mun Raamattu sanoo, että lain orja on ulkopuolella Kristuksen.
    Aitoja lainnoudattajia he minunkin mielestäni ovat, tuo hengellinen adventisti-israel, kunhan alkavat pitää KYMMENYSKÄSKYN.

    5. MOOS 14:22-29 :

    5.Ms.14:22 Kaikesta kylvösi sadosta, joka kasvaa pellollasi, anna joka vuosi kymmenykset,

    23 ja syö ne Herran, sinun Jumalasi, edessä, siinä paikassa, jonka hän valitsee nimensä asuinsijaksi: kymmenykset jyvistäsi, viinistäsi ja öljystäsi, niin myös raavaittesi ja lampaittesi esikoiset, että oppisit pelkäämään Herraa, sinun Jumalaasi, kaikkena elinaikanasi.

    24 Mutta jos tie on sinulle liian pitkä, niin ettet voi kantaa kannettavaasi, koska se paikka, jonka Herra, sinun Jumalasi, on valinnut asettaakseen siihen nimensä, on sinulle liian kaukana, -sillä Herra, sinun Jumalasi on sinua siunaava-
    25 niin muuta se rahaksi, pane raha kääröön, ota käteesi ja mene siihen paikkaan, jonka Herra, sinun Jumalasi, valitsee,

    26 ja osta sillä rahalla kaikkea, mitä haluat, joko raavaita tai lampaita, viiniä tai väkijuomaa, kaikkea, mitä mielesi tekee, ja syö siellä Herran, sinun Jumalasi, edessä ja iloitse, sinä ja perheesi.
    27 Äläkä jätä osattomaksi leeviläistä, joka asuu sinun porttiesi sisäpuolella, sillä hänellä ei ole osuutta eikä perintöosaa sinun rinnallasi.

    28 Joka kolmas vuosi tuo kaikki kymmenykset sinä vuonna saamastasi sadosta ja pane ne talteen porttiesi sisäpuolelle.
    29 Ja sitten tulkoon leeviläinen, jolla ei ole osuutta eikä perintöosaa sinun rinnallasi, niin myös muukalainen, orpo ja leski, jotka asuvat sinun porttiesi sisäpuolella, ja he syökööt ja tulkoot ravituiksi, että Herra, sinun Jumalasi, siunaisi sinua kaikissa kättesi töissä, joita teet."
  4. Äärimmäisen törkeä syytös Uskova_1 kohtaan ja siihen vastaan, vaikka asia ei minulle sinänsä kuulu.
    Miten saisimme paljastetuksi nuo, jotka nimettöminä ja rekisteröimättöminä herjaavat totuudenpuhujia valehtelijoiksi?

    Nimittäin heidän paha olonsa voi poistua vain paljastumisen kautta. Sellainen se on, se synnin laki. Totuus vapauttaa. Ilmitulo vapauttaa taakasta.

    Tuskin mikään muu.

    Ja mitä siinä memettää, siinä että menettää syyttävän mielen. Ei se mitään - ei yhtään mitään - että ulkopuolelta syytetään, mutta kun sisällä sisimmässä on valhe, niin se on tosi taakka.

    Tiedän msitä puhun, ja vain Jeesus oli kykeneväinen antamaan minulle puhtaan tunnon.
  5. Tarkoitat tietenkin Hoorebin vuorella sitä, että sen julistuksen jälkeen ne 10 ja LISÄKSI MONINKERTAINEN MÄÄRÄ MUITA LAKEJA, käskyjä - astuivat voimaan. Raamattu puhuu Siinain laista siksi, että lain taulut saatiin jo Siinailla, "tasan" kaksi kuukautta Egyptistä lähdön jälkeen, 2.Ms.19 - 32. luvut.

    Niiden oli määrä astua voimaan heti Luvattuun Maahan saapumisen jälkeen, mutta matkalla eivät olleet voimassa. (Silti kansa kaatui matkalle, rangaistuksena niskuroinnista. Niin että vain Joosua ja Kaaleb olivat alkuperäisiä "paluumuuttajia").

    Toki säädöksiä sateli kaiken aikaa, saastaisten ja puhtaitten eläinten luettelokin annettiin Moosekselle ja Aaronille vasta ilmestysmajassa, uhrilakien säätämisen jatkoksi, 3.Ms.11. luku.

       TÄSSÄ ADVENTISMI JÄÄ SANATTOMAKSI

    On loputtomasti kysymyksiä, joissa adventistit jäävät sanattomiksi. Esimerkkejä.

    1. "Kun te siis tulette siihen maahan ...". Eli miksi uusi israel tai hengellinen israel ei siis tule SIIHEN maahan? Ai niin: menkää KAIKKEEN MAAILMAAN".

    2. yritys. Miksi eivät noudata KAIKKEA lakia, Gal 3:10, lukuun ottamatta ehkä uhri- ja ilmestysmaja-säädöksiä? Onhan 2. Ms-kirjasta lähtien lukematon määrä lakeja. Mutta adventtikirkko on kaapannut vain ensimmäisen osan: 10 käskyä - ja viimeisen osan: sapattilaki, 2.Ms. 31:16-17 ja 32:15. (2.Ms.19. ja 2.Ms ja 2.Ms.32)

    3. Kun lainnoudattajia ovat ja lakia niin rakastavat, miksikäs sitten Kristus ei ole luovuttanut lain arkkia tauluineen Adventtikirkon haltuun?

    4. Kun ympärileikkaus on lakiliiton merkki ja kaste Kristus-kaste, niin miksi eivät ympärileikkauta itseään? Kiistatta näet on niin, että ympärileikkaamaton on lain ulkopuolella. Jatkokysymys: miksi adventisti haluaa olla lain kirouksen alla, kun Jeesus sentään tuli vapauttamaan lain kirouksesta? Gal 3:8-14.

    5. Sapattilaki on pyhimmillään ja IKUISENA sille Israelille, jolle on ikuisiksi ajoiksi luvattu Israelin maa, ja se on liiton merkki - ympärileikkausliiton.
    Ei kaiketi voida hengelliseen Israeliin soveltaa tuollaista fyysiselle Israelille annettua fyysistä merkkiä ja sen tunnusta: sapattilaki? 2.Ms.31:16-17.

    6. Raamattu uhoo monissa kohdin, että tottelemattomien kansojen maat jäävät autioiksi ja tyhjiksi. Eikö adventismi uskalla (vielä) opettaa, että tyhjäksi jää Israelin maa ja ketään ei se alue kiinnosta?

    7. Aabraham eli ennen lakia ja Raamattu nimenomaan muistuttaa, että näin oli tarkoitus uskon kautta ei-juutalaiset pelastaa. Kuinka ihmeessä adventismi voi - ottaen huomioon vaikkapa vain Gal 3:14 - väittää olevansa muka hyljätyn Israelin korvaava ns. hengellinen Israel?

    8. Eikö maa enää tarvitsekaan sapattia? Sapattilain käytännön puoli koski ennen muuta maanviljelystä - onko adventisti-maanviljelijöitä? - sillä Luojan luoma luonto tarvitsee lepoa. Eräs varmasti tänäänkin tärkeä sapattilaki oli, että maan täytyi saada levätä joka 7. vuosi tykkänään, 3.Ms.25. luku.

    9. Adventistit pitävät kymmenyslain. Mistä lähin sen sai muuttaa rahaksi, sillä "mintuista ja tilleistä" Jeesus puhui? Miksi pitävät väkensä tietämättömänä kymmenyslain määräyksistä?

    SILLÄ KYMMENYKSET KÄYTETÄÄN KÖYHIEN KANSSA ATERIOIMISEEN JA JUHLIMISEEN. Aivan, 5.Ms.14:25 antaa luvan muuttaa sen rahaksi. MUTTA sillä rahalla tulee ostaa vahvaa ruokaa, "kaikkea mitä mieli tekee", etenkin lihaa - ja Jumalan osoittamassa paikassa syödä sekä juhlia KÖYHIEN KANSSA.Oluen kera!

    Miksi tämä hyvin Jeesuksen opetukseen istuva KYMMENYSLAKI ei kelpaa adventisteille? Tämä 5. MOOS. 14. luku - "Laki kymmenyksistä". Siis tämä vain kerran vuodessa, mutta kaiketi lihaa saa muulloinkin syödä ja olutta juoda, kunhan ei anna niiden vallita?

    5. MOOS 14:22-29 :

    Laki kymmenyksistä   
    22 "Luovuttakaa vuosittain kymmenykset kylvönne tuottamasta sadosta, kaikesta siitä, mikä kasvaa pelloillanne. [1. Moos. 14:20+]
       
    23 Teidän TULEE SYÖDÄ viljanne, viininne ja öljynne kymmenykset sekä nautojenne, lampaittenne ja vuohienne esikoiset Herran, Jumalanne, edessä siinä paikassa, jonka hän valitsee nimensä asuinsijaksi. Näin te OPITTE olemaan koko elinaikanne kuuliaisia Herralle, Jumalallenne. [5. Moos. 12:17,18]
       
    24 Mutta jos matka on pitkä -- Herra näet siunaa teitä tekemällä alueenne laajaksi -- ettekä siksi kykene viemään kymmenyksiänne siihen paikkaan, jonka Herra, teidän Jumalanne, valitsee nimensä asuinsijaksi,
       
    25 muuttakaa ne rahaksi, ottakaa rahat mukaanne ja menkää siihen paikkaan, jonka Herra, teidän Jumalanne, valitsee.   

    26 Ostakaa sillä rahalla kaikkea, mitä mielenne tekee, nautoja, lampaita ja vuohia, viiniä tai olutta tai muuta mieleistänne, ja syökää ja iloitkaa siellä perheinenne Herran, Jumalanne edessä.   

    27 Mutta keskuudessanne asuvaa leeviläistä älkää jättäkö osattomaksi, sillä hänellä ei ole omaa perintömaata. [5. Moos. 12:19]
       
    28 "Joka kolmas vuosi teidän tulee jättää sadosta erottamanne vuotuiset kymmenykset omalle paikkakunnallenne,
       
    29 niin että leeviläiset, joilla ei ole teidän keskuudessanne omaa perintömaata, sekä luonanne asuvat muukalaiset, orvot ja lesket saavat syödä itsensä kylläisiksi. JOS teette, kuten Herra, teidän Jumalanne, on käskenyt, hän siunaa teitä kaikissa toimissanne. [4. Moos. 18:24 | 5. Moos. 26:12,13]   

    En odota saavani asiallista vastausta
  6. VIHAAN LAKIA - RAKASTAN VAPAUTTAJAANI

    Ap. t. 9:1
    Saul uhkui yhä vihaa ja murhanhimoa Herran opetuslapsia kohtaan. Hän meni ylipapin luo [Ap. t. 8:1; 1. Kor. 15:9; Gal. 1:13; 1. Tim. 1:13]

    KOL 2:13-15 :

    13 Te olitte kuolleita rikkomustenne ja ympärileikkaamattomuutenne vuoksi, mutta Jumala teki teidät eläviksi yhdessä Kristuksen kanssa. Hän antoi meille kaikki rikkomuksemme anteeksi, [Ef. 2:1,5,11]

    14 hän kumosi meitä rasittavan velkakirjan kaikkine määräyksineen ja teki sen mitättömäksi naulitsemalla sen ristiin. [Ef. 2:15; 1. Piet. 2:24]

    15 Hän riisui aseista vallat ja voimat ja saattoi ne kaikki häpeään, kun hän teki Kristuksesta niiden voittajan. [Luuk. 11:22; Joh. 12:31]

    Hämmästelen sitä, jos joku ihan oikeasti rakastaa lakia. Että ei piittaa siitä, kun ulkopuolelta määrätään. Ei ole oikeutta itseensä - ja vielä ehdoin tahdoin luovuttaa itsemääräämsioikeuden pois. Kun lain orja sanoo rakastavansa lakia, siinä on jotain mieletöntä. Älyttömiksi Paavali sättikin galatian maakunnan uskovaisia.

    Milläs konstilla se saatana tulee "valkeiuden enkelinä", ellei juuri lainvaatijana! Orjakauppa kukoistaa maailmassa, sillä amerikkaan viedään paljon tyttöjä orjiksi. Näillä ei ole oikeutta omaan ruumiiseensa eikä koko olemukseensakaan.
    Nyt sitten amerikasta tuodaan hengellinen lain orjuus pohjolaan seitsemännen päivän pyhimysten toimesta ja me otamme sen vastaan rakastaen sitä!
    Mutta Kristuksen todella tunteva ei voi olla sellainen. että rakastaisi lakia, jonka Jeesuksen Testamentti kuvaa orjuuttajaksi.

    PITÄKÄÄ VARANNE

    KOL 2:8
    PITÄKÄÄ VARANNE, ettei kukaan houkuttele teitä harhaan tyhjillä ja pettävillä viisauden opeilla, jotka nojautuvat ihmisten perinnäisiin käsityksiin ja maailman alkuvoimiin eivätkä Kristukseen. [Mark. 7:3; Gal. 4:3; Hepr. 13:9]

    TIEDÄ: LAIN VELKAKIRJA ON MITÄTÖN

    Kol 2:14
    Hän kumosi meitä rasittavan velkakirjan kaikkine määräyksineen ja teki sen mitättömäksi naulitsemalla sen ristiin. [Ef. 2:15; 1. Piet. 2:24]

    ASEISTARIISUNTA LAILLE TEHTY

    Kol 2:15 Hän riisui aseista vallat ja voimat ja saattoi ne kaikki häpeään, kun hän teki Kristuksesta niiden voittajan. [Luuk. 11:22; Joh. 12:31]

    Kristus on kuolemallaan voittanut lain ja synnin - synnin lain. Hän on lain vangin Vapauttaja. Roo 7:2-25 ja 8:7. Tässä on enemmän kuin IRTOJAE.