Vapaa kuvaus

s-posti [email protected] Olen pienestä pitäen uskonut. Syntynyt hedborgilaiseen evankelisuuteen. Edustan Kristus-keskeistä kristillistä, karismaattista katsantoa sekä olen vapaaehtoistyössä eräissä ns. kolmannen sektorin yhteisöissä . Olen toiminut helluntaissa / baptisteissa / elämänsanassa. Nykyisin uskonliikkeessä Toivonseurakunnassa ja luterilaisessa Kristillisessä Työväenyhdistyksessä. Mielenterveyspuolella suosittelisin jokaiselle ihmiselle ratkaisupainotteista, narratiivista lyhytterapia-ajattelua ja olen ns. psykonomi. A-kiltatoiminnassa myös mukana. Olen ennakkoluuloton ja ennakkoasenteeton kanssaihminen. Mottoni "Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko", Gal 5:6b. Ilman uskoa on muutoskyky mahdoton. Suosikkibändit/artistit: Uudistunut Jukka Tolonen kumppaneineen Suosikkileffat: Ben Hur, Kymmenen Käskyä, Egyptin Prinssi, Sound of the Music, Liekit, Vapaaksi Vihasta, Kujanjuoksu, Risti ja Linkkuveitsi Lempikirjat: Novum, IRT, Anteeksiantamisen Voima by Gene Lilly, Armoherätys by Ch.R.Swindoll Vapaa-aikanani: Livejournalisti, runoniekka, vaimoni kera pienten sukulaislasten kanssa Suosikkipalstat Suomi24 Keskusteluissa: adventismi Katson tv:stä mieluiten: luonto, matkailu, dokumentit, nyyhkyleffat Kotieläimet: Hämähämähäkki En pidä: Teeskentelystä ja siitä että pihdataan rakastaa-sanan käyttöä. Parhaat matkakohteet: Pitcairn, palestiinalaisalueen Betlehem, Pohjolan Lappi, Haifa, Turun seudun saaret, Berlin, Singapore, Biel/Bienne Sveitsissä, Muehlheim Etelä-Saksassa. Ruoka & juoma: Possu, kebab, Kermaperunat, Cokikset, mieto alkoholi vähäisenä seurajuomana Linkit: http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Jes. 53:1&rnd=1205393325280, http://www.evank.org, http://youngrensuomi.net/, http://www.reinosav.net/, http://www.wwnet.fi/users/veijone/ind98c.htm, http://www.123-cams.com/live-webcam.php?var=9080&site=http://www.livekotel.com, http://www.raunohelppi.com/index.php, http://www.irr-tv.fi/, Mobiiliraaamattu, Elävä Uutinen. Koulutus: --- Koulut: Merkonomi Ammatti: Eläkeläinen Työskentelen: Vapaaehtoistyössä Ase tai siviilipalvelus: Talousaliupseeri Yhdistykset/kerhot: Mt-yhd. A-kilta, Kristill.Työväen yhd. Siviilisääty: Varattu Lapset: Olen ylpeä vanhempi

Aloituksia

1311

Kommenttia

18023

  1. Vähättelet lakia, sillä lain tarkoitus oli osoittaa, että KAIKKI ovat läpeensä pilaantuneita. Ihmekös että kiihdyt, sillä Saulus kiivaili lain puolesta, kunnes Kristuksen kohtasi.

    Vilpittömästi saalisti kristittyjä kuten sinäkin. Luulisi Paavalin sanoneen, että vain tuon kristittyjen surmauttamisen hän hylkäsi, kun viisastui. Mutta hän luki kaiken lain tuntemisen roskaksi tuon rakkaan Jeesuksen tuntemisen rinnalla.

    "Muista pyhittää lepopäiväsi". Kuutena päivänä töitä, seitsemäs vapaapäivä. Siis rytmistä on kyse, ei laisinkaan viikonpäivän numerosta tai nimestä. Lauantai, 6. pvä ei ole ainoa oikea vapauden lain mukaan Kristuksessa, sapatin Herrassa.

    Jumala ei ensinkään katso lainnoudattamisiamme, vaan vilpittömän rakkauden mukaan Hän tuomitsee. "Minun oli jano...". Eikä niin, että: vääränä viikonpäivänä vietit lepopäivää - kadotukseen siitä syystä.

    SAPATIN rikkomisesta ei tuomita kadotukseen, vaan jo tässä ajassa näkyvät seuraukset. Oletkohan kyllin tarkka sapatinpäivän tehtävävalinnassa. Mökillä kesällä et saa puun puuta nostaa takkaan - jos noudatat lakia.

    Lainnoudattajan on tiedettävä ja pidettävä KAIKKI säädökset. Niinpä sapattina polttopuita kantanut kivitettiin, 4.Ms.32-36. Kymmentä käskyä ei voi tänäänkään erottaa muista käskyistä. Kai tiesit, että heinäsirkkoja saa syödä, 3.Ms.12:22 ja Herra jopa suosittelee tuota kevyttä ateriaa.

    Kymmenysten ja siihen viittaavan säädännön pääasia ei ollut eikä ole ikinä se tarkka antamisen määrä - vaan rakkaus - sydäntä riipaiseva antaminen; parasta anna pois.

    4.Mooseksen kirja:
    18:32 Kun te näin annatte siitä anniksi parhaimman osan, ette joudu syynalaisiksi ettekä saastuta israelilaisten pyhiä lahjoja ettekä kuole."

    antti
  2. TIETYSTI laki on - eihän muutoin Raamattu varoittaisi lain orjuudesta!

    Ei ole tarkoituksenikaan, että joku "muuttaisi mieltään". Minä vain kylvän, toinen kastelee - ja Jumala antaa kasvun.

    Seremonia- ja uhrilaista riippumatonta on se, mikä on saastaista ja mikä puhdasta.
    Maailman loppuun asti ovat Jumalan mielestä tietyt eläimet saastaisia - lainnoudattajille eli ympärileikatuille, mm. nämä: sika, strutsi, jänis, rapu, katkarapu, simpukka, mustekala. 3.Ms:12:3-23.

    Ja yksikin virhe johtaa kuolemaan, vaikka luulisi olevansa armosuojassa, koska on katsonut lain tauluihin eikä Kristukseen. Tätä U.T. tarkoittaa sanoessaan, että emme voi palvella Herraa lain vanhassa tilassa, kun vaellamme Hengessä - Hengen uudessa tilassa.

    Älkäämme flirttailko lain kanssa, ellemme ole varmoja, että joka pilkku tulee hoidetuksi. Ja jokainen ansa vältetyksi. Ja lähimmäinen asetetuksi etusijalle. Vilpittömät eivät voi olla perusteet siinä, että lainnoudattamisesta tehdään pelastuksen ehto, vaikka rakkauteen tulisi sensijaan yllyttää.

    Roomalaiskirje:
    7:6 mutta nyt me olemme irti laista ja kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankeina, niin että me palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa emmekä kirjaimen vanhassa.

    JOS lakiin katsominen ei olisi vaarallista, ei Raamattu varoittaisi, vaan mielellään sallisi vaikkapa varmuuden vuoksi tarkistaa laista, että kaikki tärkeä tulee tehdyksi.
    Mutta nytpä siinä samassa yhteydessä korostetaan, että "AINOA TÄRKEÄ on rakkautena vaikuttava usko" Gal 5:6b.

    Galatalaiskirje:
    5:4 Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi; te olette langenneet pois armosta.

    nimim: laki nujertaa - armo kasvattaa
  3. Kääntäkööt miten kääntävät, niin joka tapauksessa laki ja rakkaus ovat sovittamattomassa ristiriidassa. Ei ole kiinnostusta eikä aikaakaan lähimmäisen suhteen, jos lakiin katsoo.

    Sen vuoksi Paavali sanoi lainnoudattamista huoraamiseksi. Raamattu osoittaa ja sanoo selvästi, että laki on kumottu täyttämällä. (Jumalan Poika). Kumottu löytyy useasta kohdasta ja olen niitä toistanut ihan kyllästymiseen asti.

    Ei voi palvella kahta herraa ei voi ajaa kahdella hevosella. Ei voi omistautua sekä itsensä kiillottamiselle että lähimmäisen rakastajaksi peräti orjaksi. Lain kanssa naimisissa tai sitten Kristukselle kihlattu, Room 7. luku. Eritoten Room 7:3-4.

    Roomalaiskirje:
    7:3 Sentähden hän saa avionrikkojan nimen, jos miehensä eläessä antautuu toiselle miehelle; mutta jos mies kuolee, on hän vapaa siitä laista, niin ettei hän ole avionrikkoja, jos menee toiselle miehelle.

    7:4 Niin, veljeni, teidätkin on kuoletettu laista Kristuksen ruumiin kautta, tullaksenne toisen omiksi, hänen, joka on kuolleista herätetty, että me kantaisimme hedelmää Jumalalle.

    Viittaamasi Jaakob viestittää selkeästi, että vain LÄHIMMÄISENRAKKAUTTA NOUDATTAMALLA VOIMME VÄLTTÄÄ LAIN RIKKOMISTA. Jaak 2:8-10 (1-13). Laupias voisi jopa ylpeillä tuomiosta.

    Jaakobin kirje:
    2:8 Vaan jos täytätte kuninkaallisen lain Raamatun mukaan: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi", niin te hyvin teette;
    2:9 mutta jos te henkilöön katsotte, niin teette syntiä, ja laki näyttää teille, että olette lainrikkojia.
    2:10 Sillä joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin.

    Totuutta rakkaudessa noudattaen: antti
  4. Uskova_1 kirjoittelee kuin kaksiteräinen miekka. Päätelkää itsekukin, onko se hyvä vai paha asia. Mutta minä ainakin iloitsen yhdessä totuuden kanssa, olkootpa vaikka uskova-1:n esittämänä. En katso henkilöön, sillä henkilöön katsomisesta tulee VAPAUDEN LAIN MUKAAN kova tuomio:

    ---------------
    Jaakobin kirje:
    2:6 Mutta te olette häväisseet köyhän. Eivätkö juuri rikkaat teitä sorra, ja eivätkö juuri he vedä teitä tuomioistuimien eteen?
    2:7 Eivätkö juuri he pilkkaa sitä jaloa nimeä, joka on lausuttu teidän ylitsenne?

    2:8 Vaan jos täytätte kuninkaallisen lain Raamatun mukaan: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi", niin te hyvin teette;

    2:9 mutta jos te henkilöön katsotte, niin teette syntiä, ja laki näyttää teille, että olette lainrikkojia.

    2:10 Sillä joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin.

    2:11 Sillä hän, joka on sanonut: "Älä tee huorin", on myös sanonut: "Älä tapa"; jos et teekään huorin, mutta tapat, olet lainrikkoja.

    2:12 Puhukaa niin ja tehkää niin kuin ne, jotka vapauden laki on tuomitseva.

    2:13 Sillä tuomio on laupeudeton sille, joka ei ole laupeutta tehnyt; laupeudelle tuomio koituu kerskaukseksi.
    -----------

    Korinttolaiskirjeessä sanotaan, että profeettain henget ovat profetoivalle alamaiset. Uskova_1 näyttää käyttävän vastuullisesti armolahjoja - ei vääristele totuutta, vaan erottaa oikean väärästä.

    MIKSI Uusi Testamentti terävästi huomauttaa, että yhden kohdan rikkonut on jo rikkonut koko lain - jos se ei tarkoita sitä, että on elettävä vastuullisesti vapauden lain alla? (Armon alla).
  5. "kyllä hän joskus
    käyttää 30.3.2007 klo 08.58
       Vanhassa testamentissa monta kertaa puhutaan Herran enkelistä, joka muutama jae myöhemmin todetaankin olleen Jumala itse."
    =====================
    Kaiketi opettajalla on ollut Raamattu itseensä päin opettaessaan, koskapa kuulija näkee raamatun ja ristin väärinpäin. Että Jumala muka olisi käyttänyt enkeleitä peitenimenä. Oikaisen sellaisia:

    VAIN JEESUKSESSA JUMALA NÄHTIIN - NYT USKON VARASSA

    Johanneksen evankeliumi: 1:18
    Ei kukaan ole Jumalaa milloinkaan nähnyt; ainokainen Poika, joka on Isän helmassa, on hänet ilmoittanut.

    Joh. 20:29
    Jeesus sanoi hänelle: "Sentähden, että minut näit, sinä uskot. Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat!"
    Joh. 6:46
    Ei niin, että kukaan olisi Isää nähnyt; ainoastaan hän, joka on Jumalasta, on nähnyt Isän.

    Joh 14:7-9

    7 Jos te olisitte tunteneet minut, niin te tuntisitte myös minun Isäni; tästälähin te tunnette hänet, ja te olette nähneet hänet."   
    8 Filippus sanoi hänelle: "Herra, näytä meille Isä, niin me tyydymme".
       
    9 Jeesus sanoi hänelle: "Niin kauan aikaa minä olen ollut teidän kanssanne, etkä sinä tunne minua, Filippus! Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän; kuinka sinä sitten sanot: 'Näytä meille Isä'?   

    ENKELIT ON HENKIOLENTOJA - JEESUS JA ISÄ OVAT YHTÄ

    "todetaankin olleen Jumala itse" - Väite ei pidä lainkaan paikkaansa, sillä Jumala on voitu nähdä vain maanpäällä vaeltavassa Jeesuksessa - sekin näkeminen on nyt uskon kautta.

    Mutta Sana tarkoittaa mainitsemalla Jumalan, että Jumala seisoo täysin kyseisen sanoman takana. Antakaamme Raamatun selittää itse itseään. Raamattu sanoo Jumalan ilmestyneen Aabrahamille Mamren tammistossa. Fyysisesti oli kuitenkin kyse kolmesta enkelistä, joita Aabraham aluksi luuli ihmisiksi.

    Mooses näki Herran kasvoista kasvoihin, 2. Ms.33:11. Samassa yhteydessä todetaan, että Jumala oli verhoutunut sankkaan pilvenpatsaaseen. Aina Raamattu paljastaa, oliko kyseessä Jumala vaiko vain Herran enkeli.
    Mutta sekaannusta voi syntyä siitä, että yleisesti uskottiin jo Herran enkelinkin näkemisen aiheuttavan kuoleman, Tuom 6:22-23.

    Elikkä asia on päinvastoin, kuin mitä nimimerkki "kolme_enkeliä" yrittää tuputtaa. Luullaan, että se on Jumala itse, mutta onkin vain enkelistä kyse. Outo ilmiö on se, että ylienkeli Mikael ja Jumala Jeesuksessa pyritään yhdistämään yhdeksi ja samaksi asiaksi.

    Siitä todettakoon, että Ilmestyskirjan 12. luvusta ilmenee, että Mikael taistelee alati pahuuden henkiolentoja vastaan. Käy ilmi, että Mikael suojelee Jeesusta, jolle Jumala valmisti ruumiin. Siis Jumala Jeesuksessa, ihmisten armoilla - Jeesuksen syntymä - ja Mikael turvaamassa.

    Joten Jeesus ja Mikael ei mitenkään voisi olla yksi ja sama. Mooses ei niinikään ole Jeesus, Hbr. 3:5-6. Sensijaan Jumala ja Jeesus ovat täydellisesti yhtä.

    TUNNISTATKO Herran Jeesuksen?

    Kanssasi tulisessa pätsissä? Dan 3:25 (24-28).


    Dan 3:25 Hän vastasi ja sanoi: "Katso, minä näen neljä miestä kävelevän vapaina tulessa, eivätkä he ole vahingoittuneet, ja neljäs on näöltänsä niinkuin jumalan poika".   

    Vanhurskautesi ja rauhasi kuninkaana? Hbr. 7:2-3 (1-28. 8:1-13).


    Hbr 7:2 jolle Aabraham myös antoi kymmenykset kaikesta ja joka ensiksi, niinkuin hänen nimensäkin merkitsee, on "vanhurskauden kuningas" ja sen lisäksi vielä "Saalemin kuningas", se on "rauhan kuningas";
       
    Hbr 7:3 jolla ei ole isää, ei äitiä, ei sukua, ei päivien alkua eikä elämän loppua, mutta joka on Jumalan Poikaan verrattava-hän pysyy pappina ainaisesti.   

    Lohikäärme ja Mikael ovat alati vastatusten, mutta Jeesus ja Jumala alati ovat yhtä.
    Herra on Isämme. Jumalan valtakunta ON "vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä", Room 14:17.

    _AnttiVKantola_
  6. "PÄÄSTÄ MEILLE BARABBAS!", Matt 27:17-26.

    Ota siitä sitten selvää, onko tässä taas kyseessä Jumalan peitenimi, joihin nimiin en ainakaan minä usko. Tällä foorumilla on jo väitetty, että Mikael muka olisi Jeesus-Jumalan peitenimi. Mutta advari UnaFortuna väittää Barabbasta Jeesuksen erääksi peitenimeksi.

    Tässä ketjussa se väite. Ehkä tarkoitus on kyseenalaistaa Jeesuksen jumaluus, mene tiedä. Oikaisen: Ei Raamatussa eikä missään asiakirjassa ilmene, että Barabbas-nimi jossain tilanteessa voisi viitata Jeesukseen. Sensijaan "Jumalan Poika"-nimeä Raamattu käyttää hänestä korostettaessa hänen jumaluuttaan.

    Aina on syytä tarkistaa Raamatusta, eikä jehovien tai advarien raamatuista - etenkin Jeesuksen jumaluutta koskevat väittämät. Sillä me olemme vielä synneissämme ja päädymme kadotukseen, jos Jeesus ei olisi Jumala.

    kun väitetään, että Barabbas olisi ollut Jeesuksen käyttämä nimi, se on kuin huudettaisiin: päästä meille Barabbas. Mutta sen ajan lainvaatijat ihan oikeasti vaativat - ja saivatkin - Barabbaan keskelleen - Jeesuksen sijasta. Lainvaatijat vaativat laittomuuden tekijän astuvan keskelleen! Sitä Jumalan huumoria, että järjesti asian näin!

    MITÄ BARABBAASTA OPIMME?

    Kreikan Barabbas on käännettynä "isän poika". Mutta Jeesus käytti itsestään nimitystä "Ihmisen Poika", vaikka tuo Barabbas-nimikin olisi ollut varsin kuvaava - ei mikään peitenimi.

    Kun Jeesuksesta tuli Ihmisen Poika ja hänet naulittiin ristille, niin se lienee ollut onnenpotku kapinajohtaja Barabbaalle.

    Muistammehan, että kansa ylipappien villitsemänä huusi: "Päästä meille Barabbas!" Näin Barabbas sai armahduksen - Jeesuksen ansiosta. Jomman kumman täytyi mennä ristille. Sopii esikuvaksi meille; Jeesus meidän barabbaiden sijasta.

    Mieidä tuntemaamme Jeesusta kutsutaan, etenkin rukoiltaessa useinmiten Isäksi. Isä meidän-rukouksenhan jeesus itse opetti, Matt 7:7-18.
  7. Silti Sana on tosi, vaikka kuinka jumalattomat vänkäisivät.
    Tässä entisen täydellisen lainnoudattajan toteamus:

    Apostolien teot:
    26:14 ja me kaaduimme kaikki maahan, ja minä kuulin äänen sanovan minulle hebreankielellä: 'Saul, Saul, miksi vainoat minua? Työläs on sinun potkia TUTKAINTA VASTAAN.'

    JEESUS VOITTI PAAVALIN OMAKSEEN - LAINNOUDATTAJAT MENETTIVÄT PAAVALIN

    Roomalaiskirje:

    7:3 Sentähden hän saa avionrikkojan nimen, jos miehensä eläessä antautuu toiselle miehelle; mutta jos mies kuolee, on hän vapaa siitä laista, niin ettei hän ole avionrikkoja, jos menee toiselle miehelle.

    7:4 Niin, veljeni, teidätkin on kuoletettu laista Kristuksen ruumiin kautta, tullaksenne toisen omiksi, hänen, joka on kuolleista herätetty, että me kantaisimme hedelmää Jumalalle.

    7:6 mutta nyt me olemme irti laista ja kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankeina, niin että me palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa emmekä kirjaimen vanhassa.

    Galatalaiskirje:

    4:4 Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen,

    4:5 lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan.

    4:6 Ja koska te olette lapsia, on Jumala lähettänyt meidän sydämeemme Poikansa Hengen, joka huutaa: "Abba! Isä!"

    _AnttiVKantola_
  8. On kyse pyhyyden ja tekopyhyyden välisestä taistelusta. Synnin laki toisaalla ja toisaalla vapaus Kristuksessa. Jeesus tämän kiistan aloitti painavalla sanallaan ja teollaan - mutta hän sanoo myös viimeisen painavan sanansa.


    ADVENTISMIN JA KRISTINUSKON ERO: adventismi tulkitsee mm. vuorisaarnaa lain kuolleen kirjaimen mukaan - kristityt noudattavat sitä elämän Hengessä.

    TEENNÄISIKSI KALKITUT

    Matteuksen evankeliumi:

    23:27 Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te olette valkeiksi kalkittujen hautojen kaltaisia: ulkoa ne kyllä näyttävät kauniilta, mutta ovat sisältä täynnä kuolleitten luita ja kaikkea saastaa!

    Apostolien teot:
    23:3 Silloin Paavali sanoi hänelle: "Jumala on lyövä sinua, sinä valkeaksi kalkittu seinä; istutko sinä tuomitsemassa minua lain mukaan ja käsket vastoin lakia lyödä minua?"

    Matteuksen evankeliumi:
    23:23 Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te annatte kymmenykset mintuista ja tilleistä ja kuminoista, mutta jätätte sikseen sen, mikä laissa on tärkeintä: oikeuden ja laupeuden ja USKOLLISUUDEN! Näitä tulisi noudattaa, eikä noitakaan sikseen jättää.

    Uskollisuus on adventismin mukaan lainnoudattamista, mutta Jeesuksen mielestä lähimmäisenrakkautta syntisyytensä myöntämistä.

    Luukkaan evankeliumi:
    18:11 Fariseus seisoi ja rukoili itsekseen näin: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten minä ole niinkuin muut ihmiset, riistäjät, väärämieliset, huorintekijät, enkä myöskään niinkuin tuo publikaani.
    18:12
    Minä paastoan kahdesti viikossa; minä annan kymmenykset kaikista tuoistani.

    ARMAHDETUT SYNTISET

    Luukkaan evankeliumi:
    18:13 Mutta publikaani seisoi taampana eikä edes tahtonut nostaa silmiään taivasta kohti, vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen.'

    18:14 Minä sanon teille: tämä meni kotiinsa vanhurskaampana kuin se toinen; sillä jokainen, joka itsensä ylentää, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se ylennetään."

    Matteuksen evankeliumi:

    6:5 Ja kun rukoilette, älkää olko niinkuin ulkokullatut; sillä he mielellään seisovat ja rukoilevat synagoogissa ja katujen kulmissa, että ihmiset heidät näkisivät. Totisesti minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa.

    6:6 Vaan sinä, kun rukoilet, mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile Isääsi, joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle.


    Matteuksen evankeliumi:

    5:44 Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat,

    5:45 että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa; sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin.
  9. Jeesus täytti lain
    meidän puolestamme 30.3.2007 klo 01.15
       joten älä sinä kaiken aikaa selittele että lakia ei ole. Minkä lain Jeesus sitten muka täytti jos ei sitä edes ole?
    =====================
    Sinäpä sen sanoit!

    "Se on täytetty!" - huusi Ihmisen Poika ristiltä, koko maailmalle. Hänellä oli VALTUUDET tuo vapaus ilmoille kailottaa. Sillä hän täytti sen meidän puolestamme ja oli hetkeä aikaisemmin vakuuttanut, että se on loppu nyt. Että Kristus on lain loppu jokaiselle, joka uskoo.

    Jumala ja Ihminen sanoi: "Laki ja profeetat olivat Johannekseen asti. Siitä lähtien julistetaan Jumalan valtakuntaa ja jokainen tunkeutuu sinne väkisin". Luuk 16:16. Vapauden tie oli avattu, täytetty se, mikä oli este. TÄYTTÄMÄLLÄ POISTSETTU.

    Miksi synkistyt; miksi et iloitse yhdessä Totuuden kanssa? Oletko mieluummin naimisissa ihanan lain kanssa kuin verrattomasti ihanamman Kristuksen kanssa?

    Roomalaiskirje:

    7:3 Sentähden hän saa avionrikkojan nimen, jos miehensä eläessä antautuu toiselle miehelle; mutta jos mies kuolee, on hän vapaa siitä laista, niin ettei hän ole avionrikkoja, jos menee toiselle miehelle.

    7:4 Niin, veljeni, teidätkin on kuoletettu laista Kristuksen ruumiin kautta, tullaksenne toisen omiksi, hänen, joka on kuolleista herätetty, että me kantaisimme hedelmää Jumalalle.

    Paavali on Jeesuksen kanssa samaa mieltä: se on täytetty, SE ON PIDETTY !!! Paavali sanoo sen siinä samassa hengessä - älä sinäkään sano sitä muussa hengessä.


    Galatalaiskirje:
    5:12 Kunpa aivan silpoisivat itsensä, nuo teidän kiihoittajanne!
    5:13 Te olette näet kutsutut vapauteen, veljet; älkää vain salliko vapauden olla yllykkeeksi lihalle, vaan palvelkaa toisianne rakkaudessa.