Vapaa kuvaus

s-posti [email protected] Olen pienestä pitäen uskonut. Syntynyt hedborgilaiseen evankelisuuteen. Edustan Kristus-keskeistä kristillistä, karismaattista katsantoa sekä olen vapaaehtoistyössä eräissä ns. kolmannen sektorin yhteisöissä . Olen toiminut helluntaissa / baptisteissa / elämänsanassa. Nykyisin uskonliikkeessä Toivonseurakunnassa ja luterilaisessa Kristillisessä Työväenyhdistyksessä. Mielenterveyspuolella suosittelisin jokaiselle ihmiselle ratkaisupainotteista, narratiivista lyhytterapia-ajattelua ja olen ns. psykonomi. A-kiltatoiminnassa myös mukana. Olen ennakkoluuloton ja ennakkoasenteeton kanssaihminen. Mottoni "Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko", Gal 5:6b. Ilman uskoa on muutoskyky mahdoton. Suosikkibändit/artistit: Uudistunut Jukka Tolonen kumppaneineen Suosikkileffat: Ben Hur, Kymmenen Käskyä, Egyptin Prinssi, Sound of the Music, Liekit, Vapaaksi Vihasta, Kujanjuoksu, Risti ja Linkkuveitsi Lempikirjat: Novum, IRT, Anteeksiantamisen Voima by Gene Lilly, Armoherätys by Ch.R.Swindoll Vapaa-aikanani: Livejournalisti, runoniekka, vaimoni kera pienten sukulaislasten kanssa Suosikkipalstat Suomi24 Keskusteluissa: adventismi Katson tv:stä mieluiten: luonto, matkailu, dokumentit, nyyhkyleffat Kotieläimet: Hämähämähäkki En pidä: Teeskentelystä ja siitä että pihdataan rakastaa-sanan käyttöä. Parhaat matkakohteet: Pitcairn, palestiinalaisalueen Betlehem, Pohjolan Lappi, Haifa, Turun seudun saaret, Berlin, Singapore, Biel/Bienne Sveitsissä, Muehlheim Etelä-Saksassa. Ruoka & juoma: Possu, kebab, Kermaperunat, Cokikset, mieto alkoholi vähäisenä seurajuomana Linkit: http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Jes. 53:1&rnd=1205393325280, http://www.evank.org, http://youngrensuomi.net/, http://www.reinosav.net/, http://www.wwnet.fi/users/veijone/ind98c.htm, http://www.123-cams.com/live-webcam.php?var=9080&site=http://www.livekotel.com, http://www.raunohelppi.com/index.php, http://www.irr-tv.fi/, Mobiiliraaamattu, Elävä Uutinen. Koulutus: --- Koulut: Merkonomi Ammatti: Eläkeläinen Työskentelen: Vapaaehtoistyössä Ase tai siviilipalvelus: Talousaliupseeri Yhdistykset/kerhot: Mt-yhd. A-kilta, Kristill.Työväen yhd. Siviilisääty: Varattu Lapset: Olen ylpeä vanhempi

Aloituksia

1311

Kommenttia

18023

  1. "Olen käynnyt
    Kirjoittanut: monella 25.3.2007 klo 23.29

       ...keskustelupalstalla linkittämässä nämä sivut luettavaksi! Olen pyytänyt tutustumaan adventismin ylivertaisuuteen! Toivottavasti he jaksavat lukea aloituksia vähän kauempaakin, kun nuo viimmeiset kolme sivua pikkusen toistaa itseään. Mutta toivottavasti profetian henki auttaa sieltä löytämään Ellenin ja sapatin."

    On tällä ja muilalkin foorumeilla havaittu "Ellen ja sapatti". Vähällä on ollut Sana jäädä Ellenin lain varjoon.

    -------------------------------------
    Tälle sivulle on annettu nimi ADVENTISMI, joka tarkoittaa Kristuksen paluun odotusta, uskon tekoja tehden.

    Entinen sulhanen on kuollut - päässyt jo kotiin. Olemme, olette vapaat seuraamaan toista, uutta kihlaajaa. Itse asiassa on velvollisuus tulla kuuliaiseksi tälle uudelle.

    Edellisellä ei ollut valtuuksia lunastaa lupauksia, mutta tämä uusi - viimeinen - on aksanut hinnan ja lunastaa kaikki Jumalan lupaukset. Tänä päivänä, kerran palatessaan iäisyyden kynnyksellä ja vielä ikuisuudessa.

    Roomalaiskirje:
    7:3 Sentähden hän saa avionrikkojan nimen, jos miehensä eläessä antautuu toiselle miehelle; mutta jos mies kuolee, on hän vapaa siitä laista, niin ettei hän ole avionrikkoja, jos menee toiselle miehelle.

    7:4 Niin, veljeni, teidätkin on kuoletettu laista Kristuksen ruumiin kautta, tullaksenne toisen omiksi, hänen, joka on kuolleista herätetty, että me kantaisimme hedelmää Jumalalle.


    Ellen G Whiten muistoa kunnioittaen.

    Jälkilause:
    EN kysele kuolleilta haudan takaa, mikä haaste tänään on evankeliumilla. Sillä meillä on mm. maan mainio Jukka Norvanto joka arkiaamu klo 6 radio Deissä.

    Ja mm. on SRO:n Raimo Mäkelä, joka osaa paljastaa ja varoittaa narsistisista johtajista, joilla on taipumus opinkappaleidensa avulla sitoa heikkoja omiatuntoja nimensä palvojiksi. EGW varmaan sanoisi tänään: jättäkää minut virheineni ja ansioineni rauhaan - mennäksenne eteenpäin. AVK
  2. "Mitä kumottiin", kysäisee tuntematon, joka ei ole hankkinut Raamattua kotiinsa, jotta voisi tutkia vapaasti ja itsenäisesti. Siellä missä Henki on, siellä on vapaus, mikäli Henki saa luvan opastaa.
    Vain kotona voi lukea, että "kumottiin". Jossain tuo viisaus: "lakia ei armoon tarvita", on tullut kuulluksi.

    Sana myöntää, että laki itsessään olisi tosin hyvä, mutta korostaa, että se ihmisen heikkouden vuoksi oli heikko, voimaton, hyödytön, orjuuttava, pian häviävä, VANHENTUNUT, ja täten tuo entinen säädös kumotaan.
    Jeesus naulasi ristille KOKO lain, meitä kaikkia - ei vain juutalaisia - vastaan olevan lakisäädöskokoelman.
    Lain seuraaminen johtaa armon ulkopuolelle, sanoo Sana.

    Uskovien osalta asia pitäisi olal selvä, mutta jumalattomia se yhä ajakoon Kristuksen hoiviin, käyhän se tuttipulloruuasta vasta uskoontulleille, kuten Sana kuvailee. Usko on Herralle uskoton, jos se vilkuilee sitä entistä - lakia.

    ENSIN KUMOUTUMISEN PERUSTE:

    Roomalaiskirje:
    7:3 Sentähden hän saa avionrikkojan nimen, jos miehensä eläessä antautuu toiselle miehelle; mutta jos mies kuolee, on hän vapaa siitä laista, niin ettei hän ole avionrikkoja, jos menee toiselle miehelle.

    7:4 Niin, veljeni, teidätkin on kuoletettu laista Kristuksen ruumiin kautta, tullaksenne toisen omiksi, hänen, joka on kuolleista herätetty, että me kantaisimme hedelmää Jumalalle.

    KUMOTTU MIKÄ KUMOTTU - SILLÄ VANHURSKAUS ON JO ILMESTYNYT

    Hebrealaiskirje:
    7:18 Täten kyllä entinen säädös kumotaan, koska se oli voimaton ja hyödytön

    7:6 mutta nyt me olemme irti laista ja kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankeina, niin että me palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa emmekä kirjaimen vanhassa.

    Efesolaiskirje:
    2:15 kun hän omassa lihassaan teki tehottomaksi käskyjen lain säädöksinensä, luodakseen itsessänsä nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, tehden rauhan.

    Apostolien teot:
    18:28 Sillä hän kumosi suurella voimalla julkisesti juutalaisten väitteet ja näytti kirjoituksista toteen, että Jeesus on Kristus.

    Roomalaiskirje:
    3:21 Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,

    Roomalaiskirje:
    3:27 Missä siis on kerskaaminen? Se on suljettu pois. Minkä lain kautta? Tekojenko lain? Ei, vaan uskon lain kautta.

    Luukkaan evankeliumi:
    16:16 Laki ja profeetat olivat Johannekseen asti; siitä lähtien julistetaan Jumalan valtakuntaa, ja jokainen tunkeutuu sinne väkisin.

    "KAIKKI MIKÄ EI OLE USKOSTA, ON SYNTIÄ", Rm.14:23b.
    "Laki ei perustaudu uskoon", Gal.3:12. "Vaan jos täytätte KUNINKAALLISEN LAIN Raamatun mukaan: ´Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi´, niin hyvin teette", Jaak 2:8.

    Kristityn vaellus PERUSTUU USKOON.
    Juudaan kirje:
    1:20 Mutta te, rakkaani, rakentakaa itseänne pyhimmän uskonne perustukselle, rukoilkaa Pyhässä Hengessä.

    Hebrealaiskirje:
    6:1 Jättäkäämme sentähden Kristuksen opin alkeet ja pyrkikäämme täydellisyyteen, ryhtymättä taas uudestaan laskemaan perustusta: parannusta kuolleista töistä ja uskoa Jumalaan.

    1.Timoteuksen kirje:
    1:4 Eivätkä puuttuisi taruihin ja loppumattomiin sukuluetteloihin, jotka pikemmin edistävät turhaa mietiskelyä kuin Jumalan armotaloutta, joka perustuu uskoon, niin kehoitan nytkin.

    _AnttiVKantola_
  3. Jassoo. Yhden asian mies: kaste ensiksi. Mutta pääasiasta viis: uskosta.

    On yhdentekevää, mitä tekevät ne, jotka uskon ulkopuolella ovat, mutta uskovaisuudessa ei ole JÄRJESTYKSIÄ, sillä siinä on vain yksi asia, mikä auttaa. USKO NÄKEE näin:

    "Ainoa tärkeä on uskon kautta vaikuttava usko", Gal 5:6b.

    Mutta, jos tahdot tietää, sinä mieletön, opetus on VÄLTTÄMÄTÖNTÄ koko eliniän, mutta kastetta ei VÄLTTÄMÄTTÄ tarvitse suorittaa yhtenäkään päivänä. Ja usko tulee, kelle se armo suodaan - sullekin ehkä vielä - me emme voi ennustaa, missä tilanteessa se annetaan.

    Vielä näytät olevan kuolleessa tilassa, lain kuolleen kirjaimen kanssa naimisissa. Tuskin Paavali mietti, mikä järjestys niissä parissa kolmessa tapauksessa olisi se ainoa oikea.

    1.Korinttolaiskirje:
    1:17 Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan - ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi.

    1.Korinttolaiskirje:
    1:16 Kastoinhan tosin Stefanaankin perhekunnan; sitten en tiedä, olenko ketään muuta kastanut.

    Roomalaiskirje:
    7:3 Sentähden hän saa avionrikkojan nimen, jos miehensä eläessä antautuu toiselle miehelle; mutta jos mies kuolee, on hän vapaa siitä laista, niin ettei hän ole avionrikkoja, jos menee toiselle miehelle.

    7:4 Niin, veljeni, teidätkin on kuoletettu laista Kristuksen ruumiin kautta, tullaksenne toisen omiksi, hänen, joka on kuolleista herätetty, että me kantaisimme hedelmää Jumalalle

    Lopeta se kuolleen kirjaimen kanssa huoraaminen ja osoita kuuliaisuutta Kihlaajallesi!
  4. ÄLYTÖNTÄ HERJAA

    OLEN VAKUUTTUNUT siitä, että "opettajana" esiintyvä on juuri tuo nimimerkki "OLEN SEURANNUT NOITA", sillä noitavainolle maistuu tuo riivatun älytön herja taaskin. Ei ihminen itse kadehdi, vaan "hänesssä asuva synti".

    Riivaajat kadehtivat uskovan vapautta kristuksessa, (Gal. 2:4) ja siksi pyrkivät käyttämään ihmistä kyttäyskolonaan. EN syytä ihmistä, sillä vaikka ihminen toimisi lainomaisesti, se synti ei ole hänen suoranaista olemustaan - tänä uuden liiton aikakautena. Paavali huomauttaakin, että "sitä syntiä en siis tee ENÄÄ minä, vaan synti, joka minussa asuu. (Room. 7:19-20).
    ----------------------------------------------------------
    Olen ottanut vapauden vastata myös asiattomiin palautteisiin. Tuollaiseen pohjanoteeraukseenkin, jossa on kymmenkunta herjaa - ehkä idea on saatu 10 käskystä -. mutta ei siteeksikään raamatunkohtia - ei edes irtojakeita epäasiallisesti irti vedettynä asiayhteyksistään.

    SANA "ÄLYTÖNTÄ" ON RAAMATULLINEN, SEN MYÖNNÄN

    "Älytön oppi, täytyy sanoa". TÄYTYY sanoa tietysti, kun lainomaisuutta ei aina erota riivaajaisten taholta tulevista käskemistä. KATSOTAAN, mitä Sana pitä älyttömänä.

    Galatalaiskirje:
    3:1 Oi te älyttömät galatalaiset! Kuka on lumonnut teidät, joiden silmäin eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna?
    3:2 Tämän vain tahdon saada teiltä tietää: lain teoistako saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta?
    3:3 Niinkö älyttömiä olette? Te alotitte Hengessä, lihassako nyt lopetatte?

    ÄLYTÖNTÄ

    Yhtä älytöntä kuin on tahallinen synnin tekeminen, on lain orjallinen seuraileminen. viittaan erityisesti Roomalaiskirjeeseen, Galatalaiskirjeeseen ja Herran veljen, Jaakobin kirjeeseen. Ei lain pakosta vaan rakkauden pakottamana - se on uuden liiton hengessä ymmärretävä KÄSKY.

    Kun ajaa taajamassa, on rakkauden nimessä katsottava, ettei jyrää lähimmäistä. Älytöntä on orjallisesti katsoa nopeusmittaria, sillähän ON tuhoisat seuraamukset.

    _AnttiVKantola_
  5. AKantola
    Kirjoittanut: sinulla ei näytä 24.3.2007 klo 23.47

       "Olevan muuta tarjolla uskossasi kuin sian sorkat, joita hyvällä omalla tunnolla syöt ja lain repiminen jota innolla puolustat. Köyhää on on uskosi."
    --------------------------------------------------
    Kiitos yllä mainitusta palautteesta! Aina kantaa-ottavalla palautteella on arvoa.

    OLEN RAMATULLINEN OPETUKSESSANI - VASTUSTUS ON ANTIKRISTUKSEN HENKEÄ

    Olen naimisissa Sanan kanssa - siksi ikäänkuin "revin lain" ja jätän tarjotut sian sorkat syömättä.

    KÖYHÄÄ OLISI uskoni, jos olisin yhä naimisissa lain kirjan kanssa, sillä jo arkikin osoittaa, ettei uskolla ole mitään tekemistä lain noudattamisen kanssa. Laki itsessään on hyvä ja pyhä. Mutta Raamattu tuo selvästi esiin ne seikat, miksi lain NOUDATTAMINEN koituu synniksi.
    -------------------
    "Revin lain", sen ilolla myönnän - teen sen Pyhän Hengen voimalla. Sana opettaa, että kaikki, mikä ei ole uskosta, on syntiä. Lisäksi Sana sanoo, että lainnouattaminen ei perustu uskoon. Laki siis tuleerepiä ja se jo revittiinkin -. temppelin esirippu repesi 2000 vuotta sitten, eikä voida korjata.

    Asetettaessa kuuliaisuuden ehdoksi lauantaisapatin ja kymmenykset, tehdään synti, jota Raamattu nimittää "oman vanhurskauden pystyttämiseksi". Porttokirkon pystyttämistä se on, mikäli otetaan todesta Room 7:1-6.
    ---------------------
    VAPAAN KRISTITYN VAELLUS OLKOON VASTUULLISTA - EI PAKANALLISTA

    Toisessa vastauksessaan nimetön herjasi vapauttani Kristuksessa, sanoen sen olevan pakanuutta. Vastuuttomana se sitä olisikin, mutta Jumala luottaa sinuun, joka olet Kristuksessa.

    Galatalaiskirje:
    5:13 Te olette näet kutsutut vapauteen, veljet; älkää vain salliko vapauden olla yllykkeeksi lihalle, vaan palvelkaa toisianne rakkaudessa.

    Jaakobin kirje:
    1:25 Mutta joka katsoo täydelliseen lakiin, vapauden lakiin, ja pysyy siinä, eikä ole muistamaton kuulija, vaan todellinen tekijä, hän on oleva autuas tekemisessään.
    2:12 Puhukaa niin ja tehkää niin kuin ne, jotka vapauden laki on tuomitseva.

    Roomalaiskirje:
    8:2 Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.
    -----------------
    "KÖYHÄÄ on uskosi". Jumala on rikas antaja, joten hengellisesti köyhää ei Jumalan uskokaan ole.

    Galatalaiskirje:
    2:20 Ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.
    ------------------------------
    "SIAN sorkat, joita hyvällä omallatunnolla syöt".

    Miksi ei saisi olla hyvää omaatuntoa - Sanahan kehottaa pyytämään sitä jo kasteessa? Siksi, että vain syyllistämällä voidaan kristittyä vallita, helvetinpelottelulle altista.
    Sianlihan sekä ne jauhetut sorkat Luoja pyhittää, kun Herran nimessä ruoka siunataan. Sillä Kristus ei ole turhaan kuollut.
    ---------------------------------
    Huom! JOS omatutosi ei salli sianlihaa, muista, että silloin ET saa syödä myöskään jänistä, suomalaista strutsia, katkarapuja, rapua, simpukoita - mutta niiden sijaan toki hyvin ravitsevia heinäsirkkoja. Viittaan kymmenen käskyn noudattajille annettuun lakiin, 3.Ms:11:3-23.

    ROOM 14:14 Minä tiedän ja olen varma Herrassa Jeesuksessa, ettei mikään ole epäpyhää itsessään; vaan ainoastaan sille, joka pitää jotakin epäpyhänä, sille se on epäpyhää.
    -------------------------------
    SAPATINLEPO on edessäpäin, mutta toisaalta Jumalan valtakunnassa ja Kristuksessa sisäpuolella olevina meillä JO on pysyvä rauha aj sapatinlepo.

    HBR 4:9 Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva.
    6:19 Se toivo meille on ikäänkuin sielun ankkuri, varma ja luja, joka ulottuu esiripun sisäpuolelle asti.
    ---------------
    KYMMENYKSET
    Mikäli Jeesus ei riittävästi maksanut kymmenyksiä ristintyöllään, niin ANTAMISEN NIMESSÄ voimme sitä työtä täydentää, ei SUORITTAMISELLA. Säädettyjen kymmenysten maksaminen sekä sapatin viettäminen säätämisen vuoksi - on ristin halventamista.
    -----------------
    HINNATTA JA MAKSUTTA JUMALA RAKASTAA -USKO PALKITAAN

    2.Korinttolaiskirje:
    9:7 Antakoon kukin, niinkuin hänen sydämensä vaatii, ei surkeillen eikä pakosta; sillä iloista antajaa Jumala rakastaa.

    9:8 Ja Jumala on voimallinen antamaan teille ylenpalttisesti kaikkea armoa, että teillä kaikessa aina olisi kaikkea riittävästi, voidaksenne ylenpalttisesti tehdä kaikkinaista hyvää.

    _AnttiVKantola_
  6. Jassoo. onhan sekin selitys. Veronkeruukeino sekin. Periaatteessa seurakunnat tietysti tarvitsevat rahaa. ei sitä kuitenkaan mitenkään voi Jumalaan yhdistää.

    Kun Hän uhrasi kaikkensa, niin hän samalla loi antamisen lait. Siis vapaasta sydämestä, ilman ohjausta. En tarkoita, etteikö srk tarvitsisi riittäviä vakituisia tuloja. Mutta ihmisten systeemeillä ei varsinkaan nyt uuden liiton aikana ole mitään tekemistä Jumalan kanssa.

    Kaikissa uskonnoissa tuollainen systeemi on. Siksi Jumalalla on jotain muuta mielessä. Eihän tuollaisesta kukaan saa näkyviin sitä, että onkko Jumalaa vai ei. Systeemit pelaa, vaikka ei olisi mitään Luojaa tai yhteyttä Häneen. Siitä jo tiedän, että se on sataprosenttisesti ihmisten systeemi.

    Oleellisinta on, että muutamalla tuollaisella sidoksella saadaan ihminen vakiintumaan kuuliaiseksi SYSTEEMILLE. Taannoin olin systeemin vankina ja maksoin bruttotuloista kymmenykset ihan kädet vapisten. Siis pelkäsin tuomiota virheestä. Nyt sitä on mahdoton enää käsittää, sillä en näe Jumalaa vaativaksi.

    Kyllä mä näen ihan muut asiat merkkinä siitä, että Jumala on mukana. Olen mielestäni saanut esimakua siitä, että JUMALA haluaa näyttää maailmalle uskollisuutensa siinä, että on sitä riippumatta ihmisen uskollisuudesta. Ja se tekee minuun vaikutuksen. Hän luottaa ensin ja hän rakastaa ensin.

    Jumala on minulle ei vähempää eikä enempää kuin hyvä Isä. Koskaan hän ei syytä minua, ei soimaa. Vain rohkaisee. En usko että Jumala tarvitsee mitään mitä minulla on, mutta minä tarvitsen tuon vahvan liittolaisen.
  7. USKOSTA ei ole kyse, jos ei tätäkään täysin selvää LAISTA VAPAUTTAMISTA USKALLETA USKOSSA VSTAANOTTAA:

    1.Korinttolaiskirje:
    10:25 Syökää kaikkea, mitä lihakaupassa myydään, kyselemättä mitään omantunnon tähden.

    Nythän on niin, että nuo säädökset kielletyistä ja sallituista eläimistä ovat yhä voimassa niiden kohdalla, jotka lakiin katsoo. Kymmeneen käskyyn ja silleen. Vakava asia.

    Ja lakiin katsominen on Raamatun mukaan huoraamista, epäuskoa, niskoittelua ja silleen, vaikka kuinka asia vääryyden alle peitettäisiin.

    Roomalaiskirje:
    7:4 Niin, veljeni, teidätkin on kuoletettu laista Kristuksen ruumiin kautta, tullaksenne toisen omiksi, hänen, joka on kuolleista herätetty, että me kantaisimme hedelmää Jumalalle.

    OOMME IRTI LAISTA - PITÄISI OLLA, ELLEI SITTEN HUORATA - VAIKKA PAAVALIN KIRJEET POISTETTAISIIN TEIDEÄN RAAMATUISTANNE.

    Roomalaiskirje:
    7:5 Sillä kun olimme lihan vallassa, niin synnin himot, jotka laki herättää, vaikuttivat meidän jäsenissämme, niin että me kannoimme hedelmää kuolemalle,
    7:6 mutta nyt me olemme irti laista ja kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankeina, niin että me palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa emmekä kirjaimen vanhassa.

    MUTTA JESSICA EHKÄ OSAA SELITTÄÄ, MITÄ TÄMÄ ON:
    Mä en ymmärrä sellaista asennetta.

    Galatalaiskirje:
    2:4 Noiden pariimme luikertaneiden valheveljien tähden, jotka orjuuttaakseen meitä olivat hiipineet vakoilemaan vapauttamme, mikä meillä on Kristuksessa Jeesuksessa,

    Se on vakava asia, kun ihmisiä pidetään orjina - Kristuksen omaisuutta:

    1.Korinttolaiskirje:
    7:23 Te olette kalliisti ostetut; älkää olko ihmisten orjia.

    Eikö paljastu KAKSOISELÄMÄ tästäkään:

    Galatalaiskirje:
    3:12 Mutta laki ei perustaudu uskoon, vaan: "Joka ne täyttää, on niistä elävä."


    Jos siis täytät lakia lakiin katsomalla, sun pelastukses ON lain varas. Mutta valitse elämä:

    Galatalaiskirje:
    6:2 Kantakaa toistenne kuormia, ja niin te täytätte Kristuksen lain.

    Jaakobin kirje:
    2:8 Vaan jos täytätte kuninkaallisen lain Raamatun mukaan: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi", niin te hyvin teette.

    Rakakudella:
    Jumalan Poika, uskollinen kihlattusi
  8. 1 KOR 10:23-27

    23 "Kaikki on luvallista" -- mutta kaikki ei ole hyödyksi. "Kaikki on luvallista" -- mutta kaikki ei ole rakentavaa. [1. Kor. 6:12]
    24 Kenenkään ei pidä etsiä omaa etuaan vaan toisen parasta. [Room. 15:2; 1. Kor. 13:5; Fil. 2:4]
    25 Syökää kaikkea, mitä lihakaupoissa on tarjolla, tekemättä kysymyksiä omantunnonsyistä. [1. Tim. 4:4]

    26 "Herran on maa ja kaikki mitä siinä on." [Ps. 24:1]
    27 Jos joku, joka ei usko, kutsuu teidät luokseen ja te otatte kutsun vastaan, älkää omantunnonsyistä kyselkö, vaan syökää kaikkea mitä teille tarjotaan. [Luuk. 10:7,8]

    Lähimmäisten halveksuntasi on niin alatyylistä aj omahyväistä, että tuntuu kuin olisit ... Etkö muka tiedä, mihin ne siat...sillä tuntuu kuin niiltä terveisiä toisit.

    TUOSTA KORINTTOLASIKIRJEEN KOHDASTA NÄKISIT, JOS OSTAISIT JEESUKSELTA SILMÄVOIDETTA, ETTÄ JUMALA TODELLAKIN PÄÄTTI. PÄÄTTI ETTÄ TÄSTÄ LÄHIN - 2000 VUOTTA SITTEN - ELÄIMET KAIKKI OVAT PUHTAITA, KUN HÄN E PUHDISTAA. PUHDISTI, KUN JEESUKSEN VERI VUOTI MAAHAN GOLGATALLA. Ei se ollut pelkkä päätösasia, vaan toimenpide.

    Jeesus sanoi myös, ettei se saaastuta mikä menee sisään - käsienpesun puuttuminen ynnä että Herra todelalkin pyhittä ruoan, kun se siunataan. Älä sinä vähättele Jumalan kykyä pyhittää. Saatat itsekin joskus vielä kokea tarvitsevasi pyhittämistä.

    Se mitä suusta tulee ulos, se Jeesuksen mielestä saastuttaa - tai kynästä. Pietari sanoo, että se, joka täysin hillitsee puheensa, on jo hallinnut kaiken muun ruumiissaan.

    Mutta itsemme pyhittäjiksi meistä ei ole, vaan mäkeä laas mekin menemme, ellei Herra pyhitä.

    Kun Pietari sai ikäänkuin syödeä pakanoita, niin totta maar sitten ruokaa mitä tahansa. Tämän ymmärtäisit, jos sinulla olisi ripauskin Henkeä. Mutta nytpä sinulla on Mooseksen peite silmillä ja korvissa kuulosuojaimet.
  9. LOPETETTAKOON TUO KIROTTU RAAMATUN SANAN VÄÄRISTELY!

    Sinä saivartelija! Vai ei Sana tunne vauvakastetta? Tunteeko "aikuiskasteen", tunteeko "pyhän kolminaisuuden?" Tunteeko "apostolinkyydin"?

    Tutkisit ensin asiat Pyhässä Hengessä ja sitten vasta ryhtyisit opettajaksi.
    Paavali ei paljonkaan kastanut, ei olisi välittänyt lainkaan kastaa.

    MUTTA kiistatta käy Raamatusta, että hän kastoi useita perhekuntia, mm. Stefanaan ja Lyydian perhekunnat. Palvelijoillakin oli velvollisuus mennä kasteelle ajan tavan mukaan.

    Mietipäs, sinä korkkiruuvi, montako kertaa jokin selkeä asia täytyy Raamatussa olla, ennen kuin sitä voidaan pitää totuutena!
    Entä täydentävätkö vai toisiaan vaiko kumoavat toisiaan Raamatussa näennäisesti ristiriitaiset kerronnat. Niitähän on lukuisia. Vaivainen esimerkki: Lähettikö Jeesus kokeeksi 70 vaiko 72 opetuslasta keikalle? Täysin merkityksetön esimerkki, mutta kuitenkin.

    Lähetyskäskystä puheen ollen. Kun noin vauvakasteen tuomitset, niin varmaan sitten myöskin vaadit todisteet uskosta tai "Jeesus on Herra" -tunnustuksen enne kuin olisit valmis kastamaan?
    Jollain laillako usko liittyy kasteen aikoihin? Luonnollistahan se on aikuiskastekäytännössä.

    Mutta suostutko tietämään tämän: "Usko ei ole joka miehen"? Entä pitääkö kastajien olla vahvoja uskossaan, ei epäileväisiä, etenkään Jeesuksen ylösnousemuksen suhteen? Eikös kaikki kansat pidäkin kastaa? "Kaikista kansoista" ne nykyään kääntävät.

    Mutta eiköhän Jeesus ole ostanut omakseen ihan jokaisen ja eiköhän siksi tahtoisi merkitä omakseen joka ainoan? No, viime mainittu on toisarvoista painoarvoltaan Kaikki kansat vai kaikista kansoista.

    Meikäläinen on tullut kokeneeksi kumpaisenkin kastekäytännön, tosin on "yksi kaste, yksi usko, yksi Jumala". Raamatun mallit heittelevät, sillä usko tulee, kun tulee - se on Herran hallussa. Mutta kastamaan ja opettamaan on lähetetty tai opettamaan ja kastamaan, miten vain.

    Uskohan siinä on se ainoa, minkä aikataulu on kokonaan Herran käsissä - siksi on niin monenlaisia tapauksia.
    Minä olen sisäistänyt vahvat perusteet kummallekin kastekäytännölle. Ehtivätkö muslimit käännyttää kaikki kansat? Jos kansat omaksuisivat tuon vihaamasi lapsikasteen, olisi islamin voittokululle sulku.

    Luepa muistin virkistämiseksi vielä tuosta LÄHETYSKÄSKY! :

    Matt 28:17-20:
    16 Kaikki yksitoista opetuslasta lähtivät Galileaan ja nousivat vuorelle, minne Jeesus oli käskenyt heidän mennä. [28:16-20: Mark. 16:14-18; Luuk. 24:36-49; Joh. 20:19-23; Ap. t. 1:6-8 : Matt. 26:32]

    17 Kun he näkivät hänet, he kumarsivat häntä, joskin muutamat EPÄILIVÄT.

    18 Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. [Dan. 7:14; Matt. 11:27+]

    19 Menkää siis ja TEHKÄÄ kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen [Mark. 13:10+ | 2. Kor. 13:13; 1. Piet. 1:2]

    20 ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti."

    _AnttiVKantola_
  10. VAIN USKON KAUTTA KRISTUSTA LÄHESTYTÄÄN - EI LAKI SIIHEN MITÄÄN LISÄÄ

    1 Kor 10:23-27: "Kaikki on minulle luvallista".

    23 "Kaikki on luvallista" -- mutta kaikki ei ole hyödyksi. "Kaikki on luvallista" -- mutta kaikki ei ole rakentavaa. [1. Kor. 6:12]
    24 Kenenkään ei pidä etsiä omaa etuaan vaan toisen parasta. [Room. 15:2; 1. Kor. 13:5; Fil. 2:4]
    25 Syökää kaikkea, mitä lihakaupoissa on tarjolla, tekemättä kysymyksiä omantunnonsyistä. [1. Tim. 4:4]
    26 "Herran on maa ja kaikki mitä siinä on." [Ps. 24:1]
    27 Jos joku, joka ei usko, kutsuu teidät luokseen ja te otatte kutsun vastaan, älkää omantunnonsyistä kyselkö, vaan syökää kaikkea mitä teille tarjotaan. [Luuk. 10:7,8

    Eikö Jumala muka ole tehnyt lohikäärmettä? Mitä etua on ihmisellä lohikäärmeeseen nähden, jos hän on ulkopuolella Kristuksen? Olethan langennut pois armosta, kun noin laista kerskaat!

    "Jeesus ei myöskään syönyt saastaisia eläimiä", herjaat Elämän Herraa.Sinäkö päätät, ikä on saastaista, mikä pyhää? KUITENKIN VARSIN HYVIN TIEDÄT, ETTÄ JEESUS SÖI SYNTISTEN KANSSA! Kaiketi elävä saasta on pahempi asia kuin kuollut raato.

    Eikö Luoja muka voi nauttia siitä ja sitä, mitä on luonut? Etkö muka tiedä: "Minkä Jumala on puhdistanut, sitä älä SINÄ sano epäpyhäksi"?


    Ap. t. 10:15    Ja taas ääni sanoi hänelle toistamiseen: "Minkä Jumala on puhdistanut, sitä älä sinä sano epäpyhäksi".    
    Ap. t. 11:9    Niin vastasi ääni taivaasta toistamiseen ja sanoi: 'Minkä Jumala on puhdistanut, sitä älä sinä sano epäpyhäksi'.    

    Teet tyhjäksi Raamatun totuuden, kun vaatimalla perinnäissääntöjä! Matt 15:16.


    GAL 5:4 Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi; te olette langenneet pois armosta.   
    GAL 5:5 Sillä me odotamme uskosta vanhurskauden toivoa Hengen kautta.   

    Sinä käärmeen sikiö, sinä kettu! (MATT 3:7, LUUK 13:23). Etkö muka tiedä, ettei se saastuta, mikä menee sisään, vaan se, mikä tulee ulos? (MATT 15:11)

    Olet isästä perkeleestä, kun tahdot estää ihmisiä pääsemästä koskettamaan Kristusta uskon kautta! Laitat lain kompastuskiveksi. Itsekään et tahdo sisälle mennä, vaan luotat itseesi. (LUUK 15:52)

    Et pidä Herraa rakkaana, kun sanot, että jonkun täytyy pyhittää liha, ennenkuin Herra voi sitä syödä. Sinä valkeaksi kalkittu muuri (Apt 23:3) - kumpi on suurempi: Luojako, joka loi - vaiko luotu, joka ei itsessään mitään ole, ei pyhää eikä pahaa? Mutta Isä yksin on hyvä.

    1. Kor. 16:22
    Jos joku ei pidä Herraa rakkaana, hän olkoon kirottu! Maran ata.

    Gal. 1:8
    Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.

    Gal. 1:9
    Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu.


    GAL 3:10 Sillä kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia; sillä kirjoitettu on: "Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee".   

    Mutta Jeesus söi syntisten kanssa, paransi israelilaisia ja palestiinalaisia, yms. Terveet ja hurskaat hän jätti tyhjiksi. Puhdista maljasi sisäpuolelta Jumalan Pojan uskossa!
  11. KOKO SEKAVAKIRJOITUKSENI TODISTI SITÄ TOTUUTTA, ETTÄ 2000 VUOTTA SITTEN JUMALA TEKI TÄYSIN UUDEN LIITON JEESUKSEN VERESSÄ JA LAAJENSI ARMOLIITTONSA KOSKEMAAN KAIKKIA IHMISIÄ.

    JA ETTÄ JUMALA ON SE, JOKA PYHITTÄÄ, EI OMA VAIVA SIIHEN MITÄÄN LISÄÄ. VAIKKA MEIDÄN TIETYSTI TULEE PYRKIÄ PYHÄSTI ELÄMÄÄN - ARMON EVANKELIUMIN ARVON MUKAISESTI.

    Hengellisiä asioita ei voikaan lihassa ymmärtää. Kysypä rukouksen hengessä Isältä, mistä on kyse. Ei epäilystäkään, etteikö Hän halukkaasti antaisi YLHÄÄLTÄ VIISAUTTA.

    Raamatusta aina voi tarkistaa laajempaa asikokonaisuutta tutkien. Myös ENNAKKOLUULOTON asenne tarvitaan, jotta voisi omaksua selaista, mikä itselle on uutta.

    Ihmettelen kovasti, ettei EDES AJATUKSIA HERÄTTÄNYT. Mutta näin e on:

    1.
    SEKAVA oli sekin, se kori täynnä saastaisia elukoita, kori joka unessa laskettiin Pietarin eteen. Ja Jumala sanoi: syö! Pietari ensin vastusteli. Mutta ääni sanoi: "Minkä Jumala on puhdistanut, sitä älä SINÄ sano saastaiseksi!" Pietari siitä YMMÄRSI, että pakanatKIN Herra pyhittää - siis USKON KAUTTA. Siispä Pietarikin alkoi myös pakanoille julistaa evankeliumia, koskapa Jumala tahtoi Kristukseen uskomisen kautta pelasstaa myös ei-juutalaisia. Armon evankeliumistahan on kyse.
    -------------------------
    2.
    TÄMÄ HENGELLINEN TOTUUS, ETTÄ JUMALA PYHITTÄ, KUN SE NÄYTETTIIN TÄLLEEN, ETTÄ SAASTAISIA ELÄIMIÄ VOI SYÖDÄ - SE AUTTAA YMMÄRTÄMÄÄN, ETTÄ NYT UUDEN LIITON AIKANA SAA SYÖDÄ SITÄKIN ELÄINTEN LIHAA, MIKÄ AIKAISEMMIN OLI KIELLETTYÄ.

    NYT HERÄÄ KYSYMYS: "ONKO JUMALA TODELLA SANONUT, ETTÄ SAATTE SYÖDÄ KAIKKEA LIHAA?" ETSITÄÄN RAAMATUSTA VASTAUS, ETTÄ ONKO NÄIN MILTÄ NÄYTTÄISI:

    ----------------
    1 KOR 10:23-27

    23 "Kaikki on luvallista" -- mutta kaikki ei ole hyödyksi. "Kaikki on luvallista" -- mutta kaikki ei ole rakentavaa. [1. Kor. 6:12]
    24 Kenenkään ei pidä etsiä omaa etuaan vaan toisen parasta. [Room. 15:2; 1. Kor. 13:5; Fil. 2:4]

    25 Syökää kaikkea, mitä lihakaupoissa on tarjolla, tekemättä kysymyksiä omantunnonsyistä. [1. Tim. 4:4]
    26 "Herran on maa ja kaikki mitä siinä on." [Ps. 24:1]

    27 Jos joku, joka ei usko, kutsuu teidät luokseen ja te otatte kutsun vastaan, älkää omantunnonsyistä kyselkö, vaan syökää kaikkea mitä teille tarjotaan. [Luuk. 10:7,8]
    ----------------
    Ja vastaus löytyi: ei tarvitse omantunnonkaan tähden kysellä, vaan kaikkea lihaa voi syödä.
    Kylässäkään ei tarvitse epäillä ruokaa epäpyhäksi, vaan Herran nimeen siunaten voi syödä, mitä eteen laitetaan! Ihana vapaus, kun Herra pyhittää kaiken.
    ----------------------
    3.
    Uudessa liitossa joudutaan lisäksi huomioimaan se, että kun ennen laki pyhitti - uhritoimitusten ansiosta - niin uudessa liitossa ei uhritoimituksia enää ole. Vaan on välttämättä saatava uudestisyntymisen kautta Pyhä Henki.

    Jotta Herra sen kautta voisi pyhittää. Löytyneekö tähän ilmiselvään tarpeeseen lisäinformaatiota Raamatusta? Etsitään edes yksi kohta:

    2.Korinttolaiskirje:
    3:6 joka myös on tehnyt meidät kykeneviksi olemaan uuden liiton palvelijoita, ei kirjaimen, vaan Hengen; SILLÄ KIRJAIN KUOLETTAA, MUTTA HENKI TEKEE ELÄVÄKSI.

    Siinä se löytyi! Nyt vaan Hengen voimassa palvelemaan Herraa tällä kriteerillä:


    JAAK 2:8 Jos te noudatatte lain kuningaskäskyä niin kuin se Raamatussa on: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi", te teette oikein. [3. Moos. 19:18; Matt. 19:19+]   

    Ilman muuta kannattaa tutkia Raamatusta - itse - kokonaiset asiayhteydet, jotta voisi todeta, kuinka vakaat ja todet nämä asiat ovat!

    _AnttiVKantola_
  12. EDESSÄPÄIN LÄHI-IDÄN PYSYVÄ RAUHA
    Lue Raamatustasi lyhyt Sakarjan kirja kokonaisuudessaan!
    Profeetta Sakarja lupaa Israelille tulevaisuuden:

    Sakarja 12:7-8

    7 (12:7-8) "Sinä päivänä Herra on kilpenä Jerusalemin asukkaiden ympärillä, ja silloin heikoinkin heistä on kuin Daavid, ja Daavidin suku heidän johdossaan on kuin Jumala, kuin Herran enkeli.

    8 (12:7-8) Mutta Herra pelastaa ensiksi Juudan asuinsijat, etteivät Daavidin suku ja Jerusalemin asukkaat saisi suurempaa kunniaa kuin Juuda.

    MYÖS ISRAELIN NAAPURIKANSOISSA HERÄTYSTÄ - PALESTIINALAISTEN (=filistealaiset) sekä JERUSALEMIN ALKUPERÄISKANSAN (=jebusilaiset)KESKUUDESSA:

    Sakarja 9:7-8

    7 Minä otan verisen lihan pois heidän suustaan, tempaan iljettävät, saastaiset ruoat heidän hampaistaan. Silloin jäljelle jääneet filistealaiset tulevat minun omikseni. Heidät otetaan Juudan sukukuntien joukkoon, Ekronin asukkaat liitetään minun kansaani niin kuin jebusilaiset ennen. [1. Sam. 14:32; Hes. 33:25 | 2. Sam. 5:6]

    8 Minä itse asetun vartioon suojaamaan temppeliäni sotajoukoilta, jotka kulkevat tässä maassa. Kukaan ei enää ahdista minun kansaani. Minä vartioin sitä nyt omin silmin. [Jes. 14:32]

    SYYRIASSA (="pohjoinen maa")

    Sak 5:8 Minulle hän sanoi: "Paina mieleesi ne hevoset, jotka lähtivät pohjoista kohti. Ne vievät minun henkeni pohjoiseen maahan, jotta se vaikuttaisi siellä."

    ILM 21:12 ISRAELIN 12 SUKUKUNTAA IÄTI:

    Siinä oli suuri ja korkea muuri, jossa oli kaksitoista porttia ja porteilla kaksitoista enkeliä, ja niihin oli kirjoitettu nimiä, ja ne ovat Israelin lasten kahdentoista sukukunnan nimet.
  13. APT. 10. luku + Apt 11:1-18. MITÄ SE ON ?

    Kuningasajatus on siinä, että alkaa uusi maailmanaika - saastaiset pakanatkin kelpaavat Jumalalle - Kristuksen tähden. Yleisesti ottaen Israelin Jumalalla ei ollut ennen tätä mitään tarjottavanaan MEILLE PAKANOILLE.

    Se väliaikainen lakikin oli vain juutalaisille. Moraalilakina olemme siitä toki näin jälestäpäin hyötyneet - demokraattisen ja sivistyneen yhteiskunnan perustana.

    AINOASTAAN USKON KAUTTA JEESUS-NIMEEN PELASTUVAT NYT NIIN JUUTALAISET KUIN PAKANATKIN. Pietarille ensimmäiseksi annettiin tämä totuus. "Minkä Jumala on puhdistanut, sitä älä sinä sano epäpyhäksi."

    Olen toisaalla, aiheen puitteissa toki, näyttänyt toteen:

    1. Tiettyjä eläimiä ei lainnoudattaja saa syödä, 3.Ms:11:3-23.

    2. Uudessa liitossa ollaan irti laista, sillä uudestisyntyneen Jumala tietysti pyhittää, kun Henki hänessä asuu. Niinpä SAA SYÖDÄ aikaisemmin kiellossa olleita eläimiä, kunhan omatunto ei siitä loukkaannu.

    KAIKKI JUMALAN LUOMA ON PYHÄÄ JA OTOLLISTA SINÄNSÄ

    Se totuus, että olemme IRTI LAISTA, tulee vahvimmin todistetuksi juuri siinä, että kaikki ruoka on nyt puhdasta - lain kieltoja sen suhteen ei enää ole. Kun Pietari joutui myöntymään siihen, että Jumala pyhittää pakanatkin - niin kuinka paljoa ennemmin Luojan luomat ruokatarvikkeet ovat sinänsä pyhitettyjä ja puhtaita.

    Jumalahan laski unessa saastaisen eläinruokakorin Pietarin eteen ja sanoi: syö! Pietarin oli aluksi vaikea uskoa, että Jumala pyhittäisi pakanoita. Onhan ihminen saastaista lihaa kaksin verroin - nimittäin hengellisestikin, sillä "synti asuu meissä", loppuun asti.

    Roomalaiskirje:
    7:17 Niin en nyt enää tee sitä minä, vaan synti, joka minussa asuu.
    7:20 Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa ASUU.

    Sanoohan järkikin, että luonnon tuotteet eivät ole tehneet syntiä, mutta nytpä Jumala sanoo pyhittävänsä - yksin uskosta Kristukseen - SYNTISEN LIHAN! Jaloa käyttöä varten.

    Apostolien teot:

    Apostolien teot:

    10:12 Ja siinä oli kaikkinaisia maan nelijalkaisia ja matelijoita ja taivaan lintuja.
    10:13 Ja tuli ääni, joka sanoi hänelle: "Nouse, Pietari, teurasta ja SYÖ."

    11:9 Niin vastasi ääni taivaasta toistamiseen ja sanoi: 'Minkä Jumala on puhdistanut, sitä älä SINÄ sano epäpyhäksi.'

    Apostolien teot:
    11:18 Tämän kuultuansa he rauhoittuivat ja ylistivät Jumalaa sanoen: "Niin on siis Jumala pakanoilleKIN antanut parannuksen elämäksi."

    JUMALA MEIDÄT PYHITTÄÄ - EIVÄT OMAT TEKOMME

    Matteuksen evankeliumi:
    23:17 Te tyhmät ja sokeat! Kumpi on suurempi, kultako vai temppeli, joka kullan pyhittää?
    23:19 Te sokeat! Kumpi on suurempi, uhrilahjako vai alttari, joka uhrilahjan pyhittää?

    Hebrealaiskirje:

    2:11 Sillä sekä hän, joka pyhittää, että ne, jotka pyhitetään, ovat kaikki alkuisin yhdestä. Sentähden hän ei häpeä kutsua heitä veljiksi,
    9:13 Sillä jos kauristen ja härkäin veri ja hiehon tuhka, saastaisten päälle vihmottuna, pyhittää lihanpuhtauteen,
    13:12 Sentähden myös Jeesus, pyhittääkseen omalla verellänsä kansan, kärsi portin ulkopuolella.

    Johanneksen evankeliumi:
    6:63 Henki on se, joka eläväksi tekee; ei liha mitään HYÖDYTÄ. Ne sanat, jotka MINÄ olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä.

    2.Korinttolaiskirje:
    3:6 joka myös on tehnyt meidät kykeneviksi olemaan uuden liiton palvelijoita, ei kirjaimen, vaan Hengen; SILLÄ KIRJAIN KUOLETTAA, MUTTA HENKI TEKEE ELÄVÄKSI.

    _AnttiVKantola_
  14. Aihehan on "Ilman lain tekoja", ja olen siinä pysynyt kuuliaisesti. itse olet ailahdellut lain ja herjan välillä. Juuri sitä laki saa aikaan.

    UUDESTISYNTYMINEN LAIN ULKOPUOLELLE, mutta KRISTUKSEN SISÄPUOLELLE

    Roomalaiskirje:
    7:6 mutta nyt me olemme IRTI LAISTA ja kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankeina, niin että me palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa EMMEKÄ kirjaimen vanhassa.


    Galatalaiskirje:
    2:4 Noiden pariimme luikertaneiden valheveljien tähden, jotka orjuuttaakseen meitä olivat hiipineet vakoilemaan vapauttamme, mikä meillä on Kristuksessa Jeesuksessa,

    Roomalaiskirje:
    7:4 Niin, veljeni, teidätkin on kuoletettu laista Kristuksen ruumiin kautta, tullaksenne TOISEN omiksi, hänen, joka on kuolleista herätetty, että me kantaisimme hedelmää Jumalalle.

    Tiituksen kirje:
    3:5 pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan UUDESTISYNTYMISEN peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta.

    IRTI LAISTA = VAPAUTEEN

    Jaakobin kirje:
    1:25 Mutta joka katsoo täydelliseen lakiin, vapauden lakiin, ja pysyy siinä, eikä ole muistamaton kuulija, vaan todellinen tekijä, hän on oleva autuas tekemisessään.

    Galatalaiskirje:
    4:5 lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan.
    Galatalaiskirje:
    3:12 Mutta laki ei perustaudu uskoon, vaan: "Joka ne täyttää, on niistä elävä."

    LAUPEUDEN TEOT RATKAISEVAT - NIISSÄ USKO NÄKYY

    Jaakobin kirje:
    2:12 Puhukaa niin ja tehkää niin kuin ne, jotka vapauden laki on tuomitseva.
    2:13 Sillä tuomio on laupeudeton sille, joka ei ole laupeutta tehnyt; laupeudelle tuomio koituu kerskaukseksi.

    TYHJÄN SEURAAMISTA

    Hebrealaiskirje:
    8:13 Sanoessaan "uuden" hän on julistanut ensimmäisen liiton vanhentuneeksi; mutta se, mikä vanhenee ja käy iälliseksi, on lähellä häviämistään.


    Hebrealaiskirje:
    7:18 Täten kyllä entinen säädös KUMOTAAN, koska se oli voimaton ja hyödytön


    Isän puolesta: antti