Ilman lain tekoja

Eki-50

Harhaan johtavissa liikkeissä on se paha pulma,että niissä voi olla täysin oikeaa opetusta 95%.Parhaiten niistä pääsee selville,kun tutkii,mitä muuta uudestisyntymän lisäksi uskovalta odotetaan. Jonkinlaisena sääntönä voitaneen pitää sitä,että jonkun asian ylikorostus hengellisyyden nimissä synnyttää aina harhaopin.

Lueskelin näitä asioita Paavo Lievosen kirjasta Näin sen näin.Mielestäni erinomaista tekstiä.

-Mitä muuta uudestisyntymän lisäksi uskovalta odotetaan

-Jonkin asian ylikorostus (hyvänkin) synnyttää aina harhaopin.

Suuntaan katsomatta nämä ovat hyviä kriteereitä.

15

290

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oppia?

      Matteuksen evankeliumin juuret ovat vahvasti perinteisessä juutalaisessa uskonnollisessa perinnössä ja Matteuksen varsin konservatiivinen juutalainen Jeesus ei tiedä mitään mistään luterilaisesta tai paavalilaisesta "yksin uskosta Kristuksen tähden ilman lain tekoja"-opista. Matteuksen Jeesuksen mukaan pelastus tulee teoista. Kuuluisassa vuorisaarnassa sanotaan: "ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan" - Matt.5:17-20. Jeesus opettaa selvästi, että hän ei kumoa VT:n lakia, vaan hän toteuttaa lakia eikä laista katoa pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat. Lakia kokonaisuudessaan opettavaa kutsutaan suureksi taivasten valtakunnassa. Jeesus päin vastoin jopa tiukentaa lain vaatimuksia ulottaen ne teoista ajatuksiin ja "sydämen" haluihin. Jeesus puhuu myös palkasta, jonka saamiseksi on noudatettava hurskautta oikein eli siten kuin hän opettaa (Matt.5:46-47; 6:1-7, 16-18). Jeesus opettaa Matt.7:21 (Luuk.6:46;13:25-27), että ei riitä, jos sanoo "Herra, Herra", vaan on toteutettava hänen sanansa - kysytään siis käytännön tekoja Jeesuksen, opetuksien noudattamista. Uskosta ja "armoon turvautumisesta" ei ole sanaakaan. Ei Luukkaan evankeliumikaan eikä Apostolien teot tunne Paavalin uskonvanhurskaus ja "Kristus on lain loppu"-opetuksia eikä kamppailua evankeliumin vapauttamiseksi VT:n laista, Paavalin teologiasta on vain ylimalkaisia viitteitä Luukkaan kaksoisteoksessa. Luukkaan evankeliumin tuhlaajapoika- ja fariseus sekä publikaani rukoilemassa -vertauksissa ei niissäkään näy välitöntä yhteyttä Paavalin armo- ja uskonvanhurskausteologiaan.

      • kyllä väärässä

        Matteus ei opeta teoilla pelastumista. Hän opettaa, millainen armosta pelastetun ihmisen elämän tulee olla. Kaksi eri asiaa siis.

      • se, että

        ymmärrät väärin Paavalin ajattelun. Ei hän kamppaillut hylkäämään lakia evankeliumin tähden. Vanha testamentti jo julistaa evankeliumia. Paavali kamppaili vääristyneitä ja vääriä ajatuksia vastaan, ja hänen opetuksensa on ihan sopusoinnussa sen kanssa, mitä Raamattu muuallakin opettaa. Paavalihan lainaa VT:tä koko ajan osoittaakseen, että hänen opetuksensa on ihan sama kuin se, mitä VT jo opettaa.

      • Eki-50
        se, että kirjoitti:

        Uskoon tultua,ei Jumala vaari ihmiseltä yhtään mitään.Ainoastaan,sen mitä Pyhä-Henki sisimmässäsi kehoittaa,se ei ole raskasta,vaan mielenkiintoista.

      • mutta..
        Eki-50 kirjoitti:

        Uskoon tultua,ei Jumala vaari ihmiseltä yhtään mitään.Ainoastaan,sen mitä Pyhä-Henki sisimmässäsi kehoittaa,se ei ole raskasta,vaan mielenkiintoista.

        minä kun olen lukenut Raamatusta, että Pyhä Henki johtaa meidät kaikkeen totuuteen,olemaan myös kuuliainen Jumalan käskyillekin.
        Siis kymmennille käskyille, ja jos silloin kun ihminen uudesti syntyy ne kirjoitetaan sydämmeen, niin eikö se tarkoita sitä että sinä kunnioitat niitä, sillä sydämmen kyllyydestähän se suu puhuu.

      • Eki-50
        mutta.. kirjoitti:

        Pyhä-Henki johtaa kaikkeen totuuteen.Olemme Hengen uudessa tilassa,emme kirjaimen vanhassa tilassa.Kuka on sanonut,että Jumalan sanaa tahallaan rikotaan.

      • ei pidä paikkaansa
        mutta.. kirjoitti:

        minä kun olen lukenut Raamatusta, että Pyhä Henki johtaa meidät kaikkeen totuuteen,olemaan myös kuuliainen Jumalan käskyillekin.
        Siis kymmennille käskyille, ja jos silloin kun ihminen uudesti syntyy ne kirjoitetaan sydämmeen, niin eikö se tarkoita sitä että sinä kunnioitat niitä, sillä sydämmen kyllyydestähän se suu puhuu.

        Nyt puhuit varsin väärin. Otetaampa näytti viestistäsi ->Siis kymmennille käskyille, ja jos silloin kun ihminen uudesti syntyy ne kirjoitetaan sydämmeen, niin eikö se tarkoita sitä että sinä kunnioitat niitä, sillä sydämmen kyllyydestähän se suu puhuu.(( Sinut on adventtikirkossa opetettu, että adventistien kymmenet käskytkin kuuluvat muka noudatettaviksi. Näin kavalasti adventismi ujuttaa heidän 28 omaa käskyään vaivihkaa uskontoonsa. Kun me seuraamme mitä adventistit sapattisin tekevät käytännössä, niin huomaammekin heidän noudattavan kirkkonsa opetusta mutta eivät Raamatun opetuksia. Ei adventismin noudattaminen sapattina ole Raamatun sapatinviettoa.

      • toteutunut?
        kyllä väärässä kirjoitti:

        Matteus ei opeta teoilla pelastumista. Hän opettaa, millainen armosta pelastetun ihmisen elämän tulee olla. Kaksi eri asiaa siis.

        21:22   Ja kaiken, mitä te anotte rukouksessa, uskoen, te saatte."

    • Eki-50 antoi hyvän vikin harhaan johtavista korostuksista. SILLÄ Raamattu nimeää uskon kautta udestisyntyneelle vain YHDEN tosi tärkeän.

      "Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko", Gal 5:6b. Onhan se siten myös ainoa pelastuksessa kiinni pitävä asia. Sana korostaakin vain tätä yhtä, sanoen sitä KUNINGASKÄSKYKSI. Jeesuksen taatessa uuden käskynsä kuninkuuden - se täten kylläkin kumoaa entiset säädökset.

      Jaakobin kirje:
      2:8 Vaan jos täytätte kuninkaallisen lain Raamatun mukaan: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi", niin te hyvin teette.

      Galatalaiskirje:
      1:23 Heidän kuuloonsa oli vain tullut: "Meidän entinen vainoojamme julistaa nyt sitä uskoa, jota hän ennen hävitti";

      Hebrealaiskirje:
      7:18 Täten kyllä entinen säädös kumotaan, koska se oli voimaton ja hyödytön.

      Paavali luki roskaksi kaiken entisen säädöksen, alkaen julistaa sitä uskoa, jota hän ennen, lainnoudattajana hävitti.

      • auni1

        Mainitsit tuossa Jaak.2:8 Kuninkaalliseta laista, luin sitä vähän pitemmälle niin se on kymmenenkäskyn laki tuo Kuninkaallinen laki.Lueppa siitä edelleen vaikka 8:12 huomaat että siinä puhutaan kymmenistä käskyistä, minä kun luen Raamattua minulle ei sano irtolauseet mitään, sillä niistähän saa vaikka minkä sopan keittettyä, mutta täytyy lukea kokonaan se luku mitä kirjoittaja sillä haluaa ilmaista.

      • auni1 kirjoitti:

        KUNINKAALLINEN LAKI = LÄHIMMÄISENRAKKAUS

        Sain palautetta:

        Mainitsit tuossa Jaak.2:8 Kuninkaalliseta laista, luin sitä vähän pitemmälle niin se on kymmenenkäskyn laki tuo Kuninkaallinen laki.Lueppa siitä edelleen vaikka 8:12 huomaat että siinä puhutaan kymmenistä käskyistä, minä kun luen Raamattua minulle ei sano irtolauseet mitään, sillä niistähän saa vaikka minkä sopan keittettyä, mutta täytyy lukea kokonaan se luku mitä kirjoittaja sillä haluaa ilmaista. Kirjoittanut nikki: auni 1.
        -----------------------------------------------------
        Vastaan:

        LÄHIMMÄISENRAKKAUS EI KATSO HENKILÖÖN, Jaak 2:1-13 ja itse asiassa koko kirje.

        Olet saanut väärää opetusta Jaakobin kirjeestä. Kyllä se on kuten siinä lukee. "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi!". Elikkä sitä saa, mitä tilaa. Jo asiayhteyden otsakekin sen sanoo: Lähimäisenrakkaus ei katso henkilöön. Muu Raamattu vahvistaa tämän - Raamattuhan selittää itse itseään, sillä se on yhtä tosi joka kohdasta.

        Viitekohtien tarkastaminen on tärkeää. Mutta pelkästään Jaakobissakin tuossa lyhyessä Jaakobissa on paljon todistusta vapauden lain puolesta, (1:25, 2:12lähimmäisen rakkauden puolesta ja puhtaan uskonvanhurskauden puolesta, MUTTA lähimmäisen tuomitsemista VASTAAN.

        Jaakob pyrkii osoittamaan, että lainvaatija ON väärä tuomari. Jaakob todistelee monipuolisesti senkin totuuden, että se, joka hallitsee jopa kielensä (ja kynänsä), on jo osoittanut kaikessa muussa täydelliseksi. Mitä järjellisyyteen tulee, niin ylhäältä tulevaa viisautta Jaakob kuvaa aivan samaksi kuin on rakkaus.

        Niinikään jumalanpalveluksen hän osoittaa olevan - lähimmäisen rakastamista. Joten, Jaakobin kuningasajatukseksi osoittautuu LÄHIMMÄISENRAKAKUS. No, onhan hän Herran veli, lähimpää nähnyt ja kuullut.

        Jaakobin kirje: 2:8
        Vaan jos täytätte kuninkaallisen lain Raamatun mukaan: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi", niin te hyvin teette.

        Koko 2. luvulla Jaakob osoittaa, että JOS on rakkaudeton, niin silloin on rikkonut LAIN, koska lain tarkoitus ja päämärä on juuri tuo lähimmäisen rakkaus.
        Jaakob korostaa rakakuden kuningaskäskyä 2. luvussa myös laupeuden töiden vinkkelistä. Siten että joka on laupeudeton, hän on rikkonut koko lain - vaikka ei olisi tappanut tai tehnyt huorin.

        JAAK 2:8-13 PYRITÄÄN OSOITTAMAAN, ETTÄ ON SUORASTAAN MAHDOTONTA VÄLTTYÄ LAIN TUOMIOLTA, JOS EI KATSO SUORAAN KUNINKAALLISEEN LAKIIN: "RAKASTA LÄHIMMÄISTÄSI NIINKUIN ITSEÄSI".

        NIINPÄ JAAKOBIN OPETUKSEN MUKAAN AINOA KEINO VÄLTTYÄ KADOTUSTUOMIOLTA ON PUKEUTUMINEN RAKAKUDELLA, LAUPEUDELLA, ANTEEKSIANTAVAISUUDELLA.

        USKO JA TEOT

        Jaak 2:14-26 opettaa uskon ja tekojen yhteen kuulumisesta. Erityisesti jakeet 21-23 osoittavat, että ei ole kyse lain teoista, vaan nimenomaan USKONVARAISISTA. Aabraham nimittäin oli valmis uhraamaan Iisakkinsa, vaikka Jumala oli aiemmin laillisesti ilmoittanut suvun jatkosta Iisakin kautta. Suojelukohdetta piti nyt - vastoin Jumalan säätämystä - alkaa uhraamaan, lupauksen antajalle.

        Kiitos Jumalan, Abraham antoi lain väistyä ja siirtyi uskon varaan - että Jumalalle on mahdollista kuitenkin olla uskollinen lupauksen antaja. Tämä USKO luettiin vanhurskaudeksi, mutta se uskohan ei olisi tullut koetelluksi, JOS hän olisi jääräpäisesti pitänyt pysyvänä Jumalan aikaisempaa säädöstä.

        Aabraham päästi irti laista ja otti uskonaskeleen kohti parhaimmastaan luopumista. Lain vangiksi tämä ei jäänyt, vaan usko sai liikkeelle - ja SE luettiin hänelle vanhurskaudeksi. Ei minkään lain totteleminen.

        ----------------------------------------------
        Valitettavasti minun Raamatussani Jaakobissa on vain 5 lukua - ei kahdeksaa - joten tuota kymmentä käskyä (8:12) en pääse Jeesuksen veren liiton testamentista tarkistamaan.

        Muuallakaan testamentissa ei siitä määräyksestä Jumalan lapsia koskien mainita, ei halaistua sanaakaan. Lainvaatijoille vastatessaan Uusi Testamentti tulee pari kolme kertaa maininneeksi Mooseksen käskyistä ja kymmenyksistä.

        Tässä Jaakobissahan pari käskyä mainitaan vain sen vuoksi, että voitaisiin verrata: lainnoudattaminen ei voi onnistua, mutta ei hätää, sillä lähimmäisenrakkaus ja laupeuden osoittaminen tulevat täyttäneeksi lainkin - vapaana laista, (2:13). Niin pysyvät nyt nämä kolme: usko, toivo ja rakkaus. Suurin niistä on rakkaus. Laki häviää, lakitieto ja kaikki tieto - kun näet rakkaus tulee täydelliseksi, ei noita tarvita)
        ----------------------------------------------

      • auni1
        AnttiVKantola kirjoitti:

        ymmärrät niin että on vai Rakkauden laki, eikä kymmenen käskyn laki niinkö?.
        Minä ymmärrän taas niin että on Rakasta Herraa sinun Jumalaasi kaikesta sielustasi ja voimastasi.
        Lähimmäistäsi niinkuin itseäsi, näissä kahdessa käskyssä riippuu laki ja profetat.
        Neljä ensimmäistä käskyä kymmenissä käskyissä, sanoo RAKASTAA JUMALAA JA KUUSI VIIMEISTÄ RAKASTAA LÄHIMMÄISTÄ.
        Minussa ei näissä ole mitään sellaista että on lain alla jos kunnioittaa kymmeniä käskyjä, ehkä se on monille tuo SAPATTI vain siinä esteenä, kun ihminen on uudesti syntynyt niin hän ilolla yhtyy Jumalan lakiin, tiedän sen itsestäni.

        Ennen uskoon tuloani ne häiritsivät vähän, koska olin kasvanut luterilaisessa uskovaisessa kodissa, jossa kunnioitettiin Jumalan kymmeniä käskyjä, ja oma tunto oli sen vuoksi herkkä, joten tiesin jos tein väärin.
        Sitten kun kohtasin Herran henkilö kohtaiseksi Vapahtajakseni, niin nyt ne kymmenet käskyt, neuvoo ja opastaa tällä uskon tiellä.
        Mutta niillä en pelastu, enkä ole pelastunut niitä pitämällä.Kai sinä nyt ymmärsit, mitä tarkoitan, että kymmeniä käskyjä pitämällä ei kukaan pelastu, ainoastaan Jeesuksen kalliilla verellä me olemme saaneet pelastus mahdollisuuden,se on tarjona jokaiselle kuka vain haluaa sen ottaa vastaan.
        Anteeksi kun tein virheen kun laitoin siihen siihen Jaakobin kirj 8:12, sait sen käsityksen että minun Raamatussa on 8:san lukua, minun piti laittaa 8-12 nyt se kai meni oikein, teen vähän virheitä suomen kielessä.

        Ettäkö ymmärrän niin, että VAIN rakkauden laki, eikä kymmenen käskyn lakia?

        En ymmärrä niin! Sillä ymmärrykseni ei riitä edes tuon "vain" käsittämiseen.
        Sen pituus, leveys, korkeus ja ENNEN KAIKKEA SYVYYS on minulle lähestulkoon salaisuus.

        Suoraan sanoen, pidän hullutuksena sitä, että saattaakseen Minut takaisin yhteyteensä, Jumala valmisti itselleen ruumiin ja otti orjan muodon. Minkä vuoksi niin - ei ainakaan minun ITSENI ansiosta!
        Sulaa hulluutta se on, kevätauringon lämmön sulattamaa.

        Runollisesti sanoakseni, sen huminan kuulen ja tietäväni luulen:

        Johanneksen evankeliumi:
        3:8 Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt."

        Apostolien teot:
        27:13 Ja kun etelätuuli alkoi puhaltaa, luulivat he pääsevänsä tarkoituksensa perille, nostivat ankkurin ja kulkivat aivan likitse Kreetaa.

        KOLME ENKELIÄ

        Enkeleitä en pelkää, enkä niiden puolijälkeläisiä, muinaisia jättiläisiä. Joista polveutuvat goljatit.
        Sillä uudestisyntyneen ei ole lupa kumartaa enkeleitä.

        Enkelien kumartamiseksi kokisin kymmenen käskyn palvomisenkin, sillä vain enkelit olivat todistamassa sen saannin - Raamatun mukaan. Toki tuo moraalilaki tulee pidettyä ajattelemattakin. Senhän useimmat sivistyneet ihmiset täyttävät, vaikka eivät olisi saaneet Pyhää Henkeäkään.

        Seuraavanlaisilta sanoilta Hengen tuuli suojaa minua, puhaltaen vastaan.
        Vaikka ymmärrykseni on osaton, mitä rakkauteen tulee, niin pelon se karkottaa, vailla ymmärrystäkin.

        Ilmestyskirja: 8:13
        Ja minä näin, ja minä kuulin kotkan, joka lensi keskitaivaalla, sanovan suurella äänellä: "Voi, voi, voi maan päällä asuvaisia niiden jäljellä olevain pasunain äänten tähden, joihin kolmen enkelin vielä on määrä puhaltaa!"
        ------------------
        TOISAALTA, kun tarkemmin ajattelee. Tuo seinälle, kehysten sisään typistetty versio juutalaisten kymmenestä käskystä - se on tainnut tulla, aivan huomaamatta, pidettyä.

        Kiltillä miehellä ei ole vihamiehiä, joten ei tulisi mieleenkään tappaa. Maailman ihanimman naisen sydäntä en rikkoisi aviorikoksen kautta.

        MUTTA minulla on suuri velka maksettavana. Jos kymmenyksillä lyhentäisin rakkauden velkaa, olisin koko ikäni velkavankeudessa. Kaikki 7 päivää viikossa rakkaus vaatii minua: kun ei ole ihka omia vihamiehiä, rakastan ystävieni vihamiehiä.

        Kun ei ole hinkua aviorikokseen, annan kaikkeni tukeakseni miespuolisia ystäviäni - sanoin ja töin - etteivät lankeaisi. Jostain kumman syystä en uuvu, vaan yli ymmärryksen käyvä rauha ympäröi minua ja tuntuu kuin elävän veden virrat kumpuaisivat sisimmästäni.

        _AnttiVKantola_

        kummallinen uskova, hyppäät pois aiheesta kun ei ole millä puolustaisit itseäsi, kehoittaisin takaisin Raamatun lukuun että pystyt vastaamaan oikei eikä sieltä täältä Raamatun paikkoja, jotka ei lähes tulkoonkaan sopineet kirjoitukseeni.

        Aihehan on "Ilman lain tekoja", ja olen siinä pysynyt kuuliaisesti. itse olet ailahdellut lain ja herjan välillä. Juuri sitä laki saa aikaan.

        UUDESTISYNTYMINEN LAIN ULKOPUOLELLE, mutta KRISTUKSEN SISÄPUOLELLE

        Roomalaiskirje:
        7:6 mutta nyt me olemme IRTI LAISTA ja kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankeina, niin että me palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa EMMEKÄ kirjaimen vanhassa.

        Galatalaiskirje:
        2:4 Noiden pariimme luikertaneiden valheveljien tähden, jotka orjuuttaakseen meitä olivat hiipineet vakoilemaan vapauttamme, mikä meillä on Kristuksessa Jeesuksessa,

        Roomalaiskirje:
        7:4 Niin, veljeni, teidätkin on kuoletettu laista Kristuksen ruumiin kautta, tullaksenne TOISEN omiksi, hänen, joka on kuolleista herätetty, että me kantaisimme hedelmää Jumalalle.

        Tiituksen kirje:
        3:5 pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan UUDESTISYNTYMISEN peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta.

        IRTI LAISTA = VAPAUTEEN

        Jaakobin kirje:
        1:25 Mutta joka katsoo täydelliseen lakiin, vapauden lakiin, ja pysyy siinä, eikä ole muistamaton kuulija, vaan todellinen tekijä, hän on oleva autuas tekemisessään.

        Galatalaiskirje:
        4:5 lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan.
        Galatalaiskirje:
        3:12 Mutta laki ei perustaudu uskoon, vaan: "Joka ne täyttää, on niistä elävä."

        LAUPEUDEN TEOT RATKAISEVAT - NIISSÄ USKO NÄKYY

        Jaakobin kirje:
        2:12 Puhukaa niin ja tehkää niin kuin ne, jotka vapauden laki on tuomitseva.
        2:13 Sillä tuomio on laupeudeton sille, joka ei ole laupeutta tehnyt; laupeudelle tuomio koituu kerskaukseksi.

        TYHJÄN SEURAAMISTA

        Hebrealaiskirje:
        8:13 Sanoessaan "uuden" hän on julistanut ensimmäisen liiton vanhentuneeksi; mutta se, mikä vanhenee ja käy iälliseksi, on lähellä häviämistään.

        Hebrealaiskirje:
        7:18 Täten kyllä entinen säädös KUMOTAAN, koska se oli voimaton ja hyödytön

        Isän puolesta: antti

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      183
      1536
    2. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      196
      1367
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      43
      1119
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      43
      823
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      720
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      701
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      700
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      36
      681
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      20
      640
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      617
    Aihe