En minäkään tule liikuttuneeksi. :)
Minulla on yksi "huoli" noista nuorista perheistä.
Ymmärrän kyllä hyvin työssäkäyvien nuorten vanhempien paineet, sekä työssä että kotona.
Vaatii hyvää suunnittelua, että arkipäivä luistaa, varsinkin jos lapset ovat sen ikäisiä, että
harrastavat jotakin, jonne on kuskattava ja käytävä hakemassa.

Mutta sitten olen katsellut monta kertaa lenkillä ollessani, kun ulkona
on äitejä pienen lapsen kanssa, mutta näyttää että äidillä ja lapsella ei
ole keskenään mitään vuorovaikutusta.
Äiti näpyttelee kännykkäänsä, lapsi istuu vaunussa, katselee ympärilleen.
Kukaan ei puhu lapselle, että hän oppisi edes tietämään mitä hän näkee
ympärillään. Lapsi tarvitsee kielivaraston ja kuinka sen saa, jos kukaan ei
opeta? - Puhutaan sitten kuinka huono kielitaito lapsilla on kun aloittavat
koulun. En yhtään ihmettele, jos ensimmäisinä lapsuusvuosina ei aktiivi-
sesti puhuta ja kerrota lapselle. Parasta olisi, jos opettaisi lapselle myös
eri sanojen synonyymejä.

Omalla kohdallani oli tavoitteena ehtiä opettaa pojallemme riittävästi
suomea ruotsin rinnalla. Joskus meni 3-4-vuotiaalta opitut sanat sekaisin.
Kun opetin että kimalainen on "humla" ruotsiksi, niin eräänä päivänä hän
hihkaisi ulkona ollessamme: - Mamma, täällä pensaassa on humalainen!
Minä syöksyin katsomaan ja näin "humalaisen". :)
Mutta kielitaito on pojalla kiitettävä. Itsekin hän on hyvillään, että on
voinut jutella suomalaisten sukulaisten kanssa ja varsinkin kun vielä ehti
jutella isovanhempiensa kanssa.
Demeter 1 otti esille mm tuon yhteiskunnan tahdon siirtää
vanhusten hoitovastuun omaisille.

Se on niinkuin siirtyisi ajassa taaksepäin. Muistan 40-luvun,
kun isän äiti sairastui, eikä kukaan omaisista tarjoutunut hän-
tä hoitamaan. Äiti, joka oli miniä, teki aran tarjouksen, että jos
hänen hoitonsa ei pahalle tuntuisi, niin hän hoitaisi mummon.

Niin alkoi vuoden mittainen hoitovastuu. Ei mitään apuvälineitä,
ei pyykkikonetta, ei mitään. Kun sitten loppuaikoina meni sekä
hyvät että pahat alle muutaman kerran päivässä, niin tiesi hoita-
neensa anoppia. Siinä sivussa lapsilauma, navettatyöt ja muut
kotityöt hoidettavana. Ja se alituinen pyykinpesu.
Äiti oli laiha kuin ”luuviulu”, ei ruoka maistunut, eikä ehtinyt rau-
hassa syödäkään, kun aina piti olla kuulolla, jos mummo huusi
hänen nimeään kamaristaan. Silloin oli kiire. –

Tuo sanoihin tarttuminen pistää silmään. Varsinkin kun itse
yrittää säilyttää oman äidinkielensä ja sitten väärennetään tai
ollaan ymmärtävinään väärin, se kertoo enemmän sanojen vastaan-
ottajasta.
Juuri edellistä kappaletta kirjoittaessa olin jo jatkamassa muiste-
luani äidin raatamisesta, kun otinkin tekstin pois, juuri siitä syystä,
että sitä varmasti tultaisiin tonkimaan ”asiantuntijataholta”.
Siis olkoon kertomatta.

Onhan tässä juuri paljastunut sellainenkin asia että eräs tekstini
hävisi palstalta, ei poistettuna vaan piilotettuna oman käden oikeu-
della. Se oli sitten ”maustettu ja höystetty” ja laitettu anonyyminä
erääseen riitaketjuun ja nimetty minut persuksi, Keskisarjan kannat-
tajaksi.
Siinä oli tällainen esittely:
”Ikävä kyllä 70v palstalle on pesiytynyt täysin maaninen riidan-
lietsoja, elää omissa harhoissaan aivan täysin ja tuhoaa muuun
keskustelun loputtomilla propagandaketjuillaan hallitusta vastaan.”
+ perässä linkki 20 v vanhaan tekstiini, joka koski työttömyyttä.
En ole kirjoitellut 70+ :lla enkä lietsonut riitaa millään palstalla.

Löysin sen piilotetun tekstini ja laitoin esille uudestaan, ja suo-
eistin pahimpia mutkia väärennöksessä.
Kirjoittaminen on helppoa, jos ei joku tee sitä vaikeaksi.
Sananvapauden nimissä voi tehdä sekä hyvää että pahaa.
Hyvän huomenen toivotukset myös täältä lahden takaa!

Heräsin, kun ulkoa kuului siivouskoneitten jyrinää.
Syyssiivoukset ovat käynnissä. Kadut jynssätään perusteellisesti.
Ehkä olisivat voineet hiukan odottaa, jos se hirmumyrsky tästäkin
ohi pyyhältää. Voi tippua puista oksia, saattaa kaatua kokonaisia
puitakin ja muuta roskaa leviää kaduille. – Mutta aikataulut on tie-
tenkin merkitty kunnan kalenteriin ja sitä ei myrskyt muuta.

Yösateita on ollut täällä meidän seuduilla, päivällä paistaa aurinko.
Sää on sellainen kuin Italiassa Garda-järven ympärillä: yöllä sataa
ja päivällä paistaa. Eilenkin oli +22º Parvekkeella kukat ovat par-
haimmillaan kun on sopiva lämpötila ja lasit suojaavat tuulen riepo-
tukselta.

Hiil-la kertoi rutiineistaan. Minulla on myös tarkat rutiinit, joista pi-
dän kiinni. Uskon, että rutiinit auttavat paljon, kun muisti alkaa pet-
tää, niin arkipäivä toimii jonkunlaisella sisäänrakennetulla automaa-
tilla.
Näin viikon alussa tuntuu, että sunnuntai vielä jatkuu. Kaikki suu-
remmat työt olen tehnyt loppuviikosta. Voisihan sitä aloittaa viikon
pesemällä pyykkejä, mutta jostakin syystä haluan että kaikki työt on
tehty, kun viikko loppuu. 😊 Sitten voi aloittaa uuden viikon uusilla
projekteilla.

Tällä viikolla tulee aamurutiineihin uusi lisä. Aamulenkiltä tullessa
poikkean p-paikan toisella puolella olevan vanhustentalon kuntosa-
lille. Olen kaivannut niitä aikoja kun kävin säännöllisesti salilla.
Naapuri kertoi tästä kuntosalista, että mekin saamme sitä käyttää.
Ja taidamme olla ainoat vanhukset, jotka sitä käyttävät. – Minun täy-
tyy vaan malttaa siirtää aamulenkkiäni muutamalla tunnilla eteen-
päin ja menen sen lämmittelykierroksen jälkeen salille.

Tarmokasta maanantaita!
En tiedä. mitä konsteja naiset käyttivät. Åitini ei käyttänyt mitään, mutta
hänellä oli niin upeat hiukset, ettei kyllä muuta tarvinnutkaan.

Kun sitten itse lähdin maailmalle ja ostin huulipunaa ja punaista kynsi-
lakkaa, niin isä maalaisjunttina totesi: - Tyttö on suanu suu- ja sorkkatauvin!
Suloista sunnuntaita!

Aamulenkki on tehty ja oli hauskuuksia horisontissa, kun
naapuritalon pääty, 3 kerrosta korkea, oli saanut seinämaa-
lauksen. Siinä on valkoinen hirvi ja kaksi keijukaista.
Vahinko ettei voi laittaa kuvaa. Täytyy sanoa, että se piristää
vanhustentaloa mukavasti. Houkuttelee ehkä vanhoja otta-
maan rollaattorit esille ja kiertävät korttelin nähdäkseen
maalauksen.

Siinä se aamupäivä on mennyt mukavissa merkeissä ja odotte-
len tulevaa suurella mielenkiinnolla. Hauskuuksia horisontissa! 😊

Hil-la kirjoitti aikaisemmin velvotteista. Velvoitteista, jotka kauan
sitten olivat miesten velvotteita, niinkuin talousasiat, laskujen
maksamiset jne. Naiset olivat kotirouvia, tai niinkuin oma äitini,
maalaistalon emäntä. Nyt on naisten osattava tehdä kaikkea,
jopa maksaa laskuja.

Naisia yritettiin ”työllistää” kaikella tavalla kotivuosien aikana.
Oli jopa oppaita, missä neuvottiin jos ei itse älynnyt, kuinka ko-
tityöt tehdään, missä järjestyksessä, millä tavalla. Siinä oppi,
pyyhitäänkö pölyt ennenkuin lattia on siivottu. Pyykinpesusta
ja jälkikäsittelystä oli ohjeet esim. kuinka tyynyliinojen nauhat
”kruusataan”. Sitä varten oli oma työkalukin. 😊
Siisti koti oli naisen kunnia. Kun siihen vielä lisättiin hyvä ruon-
laittotaito ja leivonnaiset, niin mies oli tehnyt todellisen löydön!

Oli rumaa, jos maalla asuva perheenäiti olisi lähtenyt ”lenkille”.
Siitä olisi ollut kylän tietotoimistoilla omat mielipiteensä ”lais-
kasta” emännästä, jolla on aikaa lorvailla. Ainakin piti kävellä
topakasti ikäänkuin antaakseen vaikutelman, että nyt on kiire.
Mihinkähän sillä nyt on meno? 😊
Jopa vaatetustakin sai ajatella. Naimisissa olevan naisen mekon-
helma ei saanut nousta polven yläpuolelle. Hiuksensa maalais-
naiset peittivät huivilla. Hiukset olivat useimmiten pitkät, mutta
ei vapaasti roikkuvia niinkuin nykyajan naisilla on. Hiukset olivat
letillä, kiedottu pään ympäri tai niskassa nutturalla.

Tulihan sitten ”polkkatukka” muotiin, mutta sitä leikkausta aina-
kin tätini katui, kun mummo kuoli ja hän oli omasta mielestään
niin ”riettaan näköinen” hautajaisissa. Laittoi hatun suruharsoi-
neen päähänsä, peittääkseen kampauksensa arvostelijoitten
silmiltä.

Tällaista tuli mieleen, että naisten asema on monella tavalla
muuttunut, mutta kyllä julkkisnaisia vieläkin höyhennetään ja
tutkitaan tarkkaan, miltä he näyttävät, mitä on päällä, niinkuin
nyt Melania Trumpin keltainen mekko, joka on ollut huomion
kohteena. Mutta keltainenhan on huomioväri liikenteessäkin.
Heippa tällä kertaa!