Työttömyys 20 v sitten - Onko käsitykset muuttuneet?

Täällä Suomi24:llä tapahtuu outoja asioita.
Kirjoitin viestin ylläolevan otsikon alle. Se katosi. Mutta kas kummaa, se löytyikin erään riitaa lietsovan kirjoittajan viestistä! Hän (nim. Tellukka, Suomi24:n poistattaja ja riitojen lietsoja) oli piilottanut alkuperäisen viestini, laittanut sen vihaviestiksi samalla aloituksella kuin oli jo kirjoittanut 27.6.25, mutta nyt höystettynä 20 v vanhalla työttömyyttä käsittelevällä kirjoituksellani! - Rikollista toimintaa!

Lisäksi hän oli kirjoittanut että olen Keskisarjan kannattaja. -
Ilmoitan täten, että en ole persu, en ole Keskisarjan kannattaja, mutta annoin hänelle kiitoksen tv-haastattelusta, joka oli varmaan aito. Kiitos
sille jolle se kuuluu . Olen ruosu - joka Tellukkakin on, mutta T vihaa
ruosuja, ehkä itseäänkin.
Anonyymi-ap
2025-09-18 14:20:34
Kirjoitin allaolevan parikymmentä vuotta sitten. Kerroin, miten poliitikot
pallottelevat työttömyysasteen kanssa. Ei väliä onko siirtolainen vai oman
maan kansalainen. - Niin se meni parikymmentä vuotta sitten, taitaa
toimia edelleen samalla tavalla?

Teemu Keskisarjalle antaisin positiivista palautetta uskaltaa sanoa niinkuin
asia todellisuudessa on. Selvennyksen vuoksi sanon, etten edusta persuja,
niinkuin Tellukka väittää. Sanoo myös minun tuhoavan keskustelua propa-
gandaketjuillani! Yhtäkään ketjua hän ei ole pystynyt tuomaan esille ja se
johtuu siitä että en ole kiinnostunut Suomen politiikasta, kun en kerran asu
täällä. – Mutta työttömyys on yleismaailmallinen ilmiö. Siitä tässä ketjussa
puhutaan.
------------------------------------------------------------------------------------------------
MdK-MdK
6.6.2005 11:10
EU:n kulissien takana tehdään päätöksiä, joista meille
tavallisille pulliaisille ei puhuta mitään.

TYÖTTÖMYYS on sana, joka saa monen huolestumaan
ja hätääntymään ja ihmettelemään miksi nuorten, vahvojen
ihmisten on parhaassa iässään oltava ilman työtä.

Työttömyyttä vastaan ”taistelemisen” takana on todellisuus
johon vaan harvalla ja valitulla on sisäänpääsy. Tässä hiljai-
sessa maailmassa ovat politiikot, ekonomit ja ekonomitoi-
mittajat liikuttavan yksimielisiä siitä että työttömyys ei saa
laskea tietyn rajan alle.

Jos näin kuitenkin kävisi on valtion pankilla tehtävänä lisätä
työttömyyttä. NAIRU (Non Accelerating Inflation Rate of Un-
employment) – systeemi joka on tämän päivän todellisuutta.

Euroopan monetääriseen unioniin pääsemisen ehtona oli mm
että inflaatio ei olisi liian korkea.
Jos kaikilla on töitä niin vapaasta työvoimasta tulee pulaa.
Työnantajat, jotka ottavat uusia työntekijöitä saisivat houku-
tella suuremmalla palkalla, paremmalla työympäristöllä ja
muilla eduilla. Se tekisi tuotteet kalliimmaksi ja voitto laskisi.

Työnantaja nostaa tuotteittensa hintoja ja näin lähtee inflaatio
käyntiin. Tämä johtaa taas siihen että työntekijöitten palkat
ovat vähemmän arvoisia ja he vaativat suurempia palkkoja,
jotka työnantajien on hyväksyttävä jos haluavat säilyttää
henkilökuntansa.

Tästä on seurauksena jatkuva hintojen ja palkkojen ylöspäin
liikkuva spiraali mikä ei ole ollenkaan hyvä asia. Siksi pide-
tään palkkoja alhaalla.
(Tietenkin voisi yhtä hyvin sanoa että yhtiöitten voittovaati-
mukset olisi pidettävä alhaalla.)

Kuinka palkat sitten pidetään kurissa? Joo, nostamalla työttömyyttä.
Silloin ovat ihmiset huolissaan työpaikkansa menetyksestä, eivätkä
uskalla vaatia palkankorotusta. Hintoja ei tarvitse korottaa ja inflaa-
tio laskee.

Teoria on hyvin yksinkertainen ja julma. NAIRU-taso on mittari
jonka avulla ekonomit laskevat inflaatioliikkeen. Jos halutaan inflaa-
tion laskevan, voidaan se saada aikaan eri menetelmillä, esim. anta-
malla potkut tarpeeksi monelle.

Yksinkertaisinta on potkia henkilökuntaa julkisesta sektorista.
Ehkä valtion pankki nostaa korkoa niin ettei yrityksillä ole varaa
investoida ja tarvitsevat vähemmän henkilökuntaa.

EU:hun on pyrkimässä mm Turkki (huom. tämä kirjoitettu 2005),
jonka mukaantulo merkitsisi sitä että halpaa työvoimaa olisi
Euroopassa yllin kyllin, mikä taas olisi työnantajien painostus-
keino palkkaneuvotteluissa.
Ei mikään ihme, jos palkkoja jouduttaisiin laskemaan.


Tuo NAIRU-systeemin keksijä Milton Friedman sai Nobel-palkinnon 1976.
Jotta tämä ekonominen systeemi toimisi täytyy työntekijöitten kamppailla
keskenään työpaikoista ja vaatia vähiten palkkaa ja työturvallisuutta.

Työttömyys on poliittinen ase.

Nykyaikainen huutolaiskauppa on tulossa työmarkkinoille.
Elokuussa aikoo saksalainen yritys markkinoida ideansa pohjois-
maissa internetin kautta.

Työvoimaa haetaan ja se, joka lupaa tulla töihin halvimmalla,
voittaa. Ostajat ovat yrityksiä. Normaalia internetillä tapahtuvaa
huutokauppaa, mutta korkeimman tarjouksen sijasta voittaa hal-
vin tarjous.

Tämä oli tavallista 1800-luvulla kun myytiin ns. huutolaisia sille
joka halvimmalla osti.

Onneksi useimmat meistä ovat jo eläkeläisiä, eikä meidän tarvitse
hätäillä omalta kohdaltamme, mutta onhan meillä lapsia ja muita
läh

2

249

1Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kun kopioin ylläolevaa, niin viimeisten lauseitten kopioiminen ei lähtenyt liikeelle.

      Tämä oli edellisen kirjoituksen lopussa:
      Onneksi useimmat meistä ovat jo eläkeläisiä, eikä meidän tarvitse
      hätäillä omalta kohdaltamme, mutta onhan meillä lapsia ja muita
      läheisiä, jotka joutuvat kokemaan tällaisia yhteiskunnassa tapahtuvia
      muutoksia.

      Kaikki tapahtuu niin nopeasti, ettei ihme, jos ihmiset voivat huonosti.

      /MdK

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      59
      788
    2. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      111
      773
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      44
      640
    4. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      213
      578
    5. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      40
      534
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      52
      526
    7. Nykytiedon valossa

      Tekisitkö nykyisellä tietämyksellä jotain toisin ja mitä se olisi?
      Ikävä
      76
      523
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      22
      506
    9. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      82
      473
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      37
      470
    Aihe