sa4ru5

sa4ru5 profiilikuva
Joulu 2024
Vapaa kuvaus

Olen hyvää parisuhdetta arvostava uusiosinkku, jonkin verran elämää ja maailmaa nähnyt 60+ nainen. Joskus tunnen itseni vanhaksi, väsyneeksi ja/tai vihaiseksi. Useimmiten olen kuitenkin hyväntuulinen, optimistinen, positiivisesti elämään ja ihmisiin suhtautuva, pilke silmäkulmassa provosoiviakin ajatuksia ilmaan heittävä, innokas keskustelija.

En kuitenkaan koskaan tarkoituksella ilkeä tai pahantahtoinen, enkä katsele toisia alaspäin - paitsi useinkin fyysisesti pituuteni vuoksi.

PS: "En halua kertoa" -vastaus on mielestäni tylsä, mutta en osannut valita tarjotuista vaihtoehdoista.

Musiikkimakuni: vaihtelee tilanteen ja mielialan mukaan.

Jos voittaisin miljoonan: ajattelisin, että markkoina olisin hallinnut summan paremmin.

Vapaa-aikanani: liikun ulkona, uin, melon, luen, tapaan ystäviä, matkustelen, nautin hyvästä ruuasta, kokkaan, lojun (rankan työpäivän jälkeen) sohvalla ja katson televisiota, ajattelen, valokuvaan, opiskelen, kirjoitan ym.ym.

Elokuvat: katselen mielelläni monenlaisia elokuvia, useimmin eurooppalaisia. Esim. Almodovar on yksi lempiohjaajistani. Katson myös piirrettyjä.

Pukeudun: tilanteen mukaan. Niin että itse viihdyn ja erotun ympäristöstä riittävästi, ettei minua vahingossa ammuttaisi hirvenä metsässä tai luultaisi sohvatyynyksi sisätiloissa.


Postia voit halutessasi lähettää minulle osoitteeseen:

[email protected]


Facebook-kutsuihin en valitettavasti voi vastata, koska O-O:lla ei ole omaa fb-sivua.

Kotimaa: ---

Koulutus: ---

Ammatti: Muu

Siviilisääty: ---

Lapset: ---

Messenger: [email protected]

Liittynyt 21v sitten
225 aloitusta · 5833 kommenttia
Uusimmat aloituksetSuosituimmat aloituksetUusimmat kommentit
Mielestäni olisi kohtaliasta ilmoittaa vaikka sähköpostiviestillä, ettei syystä tai toisesta tuntunut siltä, että haluaa tavata uudelleen.

Onhan kyseessä se maaginen "jokin", joka yleensä saattaa ihmiset yhteen. Mistä sen voi tietää, mitä itse kukin on hakemassa. Eihän työpaikkaankaan yleensä valita sitä parasta ehdokasta, vaan sopivin. Ei siis ole mitään syytä, antaa pakkien vaikuttaa omaan itsetuntoon.

Omalla kohdallani olen ainakin pyrkinyt toimimaan reilusti, silloin kun kävin muutamilla treffeillä.
Olen esittänyt kohteliaat kiitokset ja todennut, etten minä varmaankaan ole oikea ihminen ko. henkilön kumppaniksi. Minusta olisi ihan turhaa loukata toista ihmistä kertomalla esim. että jokin asia hänen ulkoisessa olemuksessaan ärsyttää. Yhdessä tapauksessa totesimme yhdessä, että oli ihan kiva tavata ja jutella, mutta emme kuitenkaan vastanneet sitä, mitä toinen etsi.

Voimmehan ainakin omalta osaltamme vaikuttaa asiaan ja olla reiluja, vaikka hyvät tavat näyttävät monelta unohtuneen.
Yritän löytää jokaisesta päivästä jotain, josta voin olla onnellinen. - Joskus se on vaikeampaa, mutta olen huomannut hymyn maagisen voiman.

Kun tyytyy vähään, on helppo olla onnellinen
Olen tässä nuorten ja kauniitten maailmassa uneksinut, että jospa voisimme ystävien kanssa 8-kymppisenä työntää pitkin kesäistä Esplanadia (Helsingissä) samanikäistä morsianta, jonka kaulaan ripustaisimme kyltin: "Pääsen vihdoinkin naimisiin". Morsianmummo voisi myydä vaikka suukkoja tai muuta hauskaa, jotta saisimme juhlakassaa kartutetuksi.
Hulluttelisimme ja poikkeaisimme muutamissa lähiravintoloissa näyttämässä nuoremmille mallia.
Toivottavasti jalka vielä nousisi kaikilla.

Olen itseasiassa luvannut tarvittaessa itse uhrautua kärrättäväksi, ellei joku muu suostuisi. (Tietysti edellyttäen että jostain vielä silloinkin löytyisi vapaaehtoinen vaari.)
En ajatellut välttämättä tekemiseen pakottamista, mutta tuli mieleeni kaikenlaisia yhteisiin tiloihin ja tavaroihin liittyviä ongelmia, kun jotkut eivät aina muista ajatella toisiakin ihmisiä. Järjestyksen pito, siivous, tavaroiden katoaminen yms.

Toisaalta mietimme, ettei joka huushollissa tarvitsisi olla omaa saunaa, kirjastoa, pianoa, uima-allasta, kuntosalia yms. Kun rakentaisimme yhteistä tilaa, voisimme varustaa sen paremmin ja runsaammin kuin kukaan yksinään. Lisäksi monilta löytyy paljon tilaa vieviä tavaroita kotoaan, joita vanhemmiten ei välttämättä enää niin usein tarvitse ja joista voi kuitenkin olla vaikea luopua. Näin sellaisetkin voisi säilyttää pienempään asuntoon muuttaessaan ja niistä olisi iloa muillekin, kun ne sijoitettaisiin yhteisiin tiloihin.
Onhan meillä nyt ainakin tämä yksi uusi kanava, jolla voimme olla toisiin yhteydessä vaikka keskellä yötä, jos haluamme.

Löytyisikö sinun lähiympäristöstäsi ihminen/ihmisiä, jotka myös ovat yksin. Moni lähtisi varmaan mielellään välillä liikkeelle, jos joku kutsuisi mukaan. Iltateelle, iltakävelylle, pelaamaan seurapelejä tai muuten vaan juttelemaan, ilman sen kummempia tarjoiluita.

Oletko miettinyt, olisiko lähistöllä järjestöjä, joiden toimintaan voisit lähteä mukaan.
Entä muita ilmaisia tapahtumia?

Useimmilla paikkakunnilla on paljon sellaisia asioita, jotka eivät välttämättä maksa mitään.
Kiinnostaisiko SPR:n ystäväpalvelu tms., jolloin voisit kokea auttamisen iloa ja auttaa samalla itseäsi. - Tai joku voisi lähistölläsi kaivata apua.

Netistäkin voi löytää yllättäviä asioita.

Tiedän, että voi olla vaikeata ryhtyä aktiiviseksi, jos omat paukut ovat vähissä.
Yritä kuitenkin ottaa itseäsi niskasta kiinni, monilla on samanlainen ongelma ja juuri sinä voisit auttaa jotakuta.

Tsemppiä yksinäisyyden karkoitukseen!
Kevättä kohti ollaan kulkemassa, toivottavasti sekin piristää ja antaa uutta energiaa.
ainakin fyysiset oireet - luulen.

Tosin flirttaaminen voi useimmista naisista olla ihan mukavaa. Älä lopeta sitä, lopeta vonkaaminen, ellei se nopeasti tuota tulosta. ;)
Huulirasvasta voisi olla apua ongelmaasi
Minulla saattaa olla enemmän muita kuin itseäni rasittavia tapoja. Kun huomaan jonkin käyttäytymismallin rasittavan itseäni, pyrin löytämään uuden tavan toimia.

Mainitsemasi tilanne on minullekin tuttu.
Sen jälkeen kun kotiini asennettiin turvalukko, joudun sulkemaan oven avaimella. En laita ovea kiinni, ennenkuin avaimet ovat kädessäni. Eli siinä poistui toinenkin rasittava asia, koska en enää voi jäädä oven ulkopuolelle.
Mihinkähän minä oikein pääni pistäisinkään, ellei lähettyvillä olisi sinun kaltaisiasi ajattelevia ihmisiä. Oivalsin heti monia perusteluja ajatuksellesi.

Minä olin ystävieni kanssa ajatellut, että jokaisessa asunnossa voisi olla pieni vaatimaton keittotila ja sitten yhteinen täydellisemmin varustettu keittiö, jossa voisi valmistaa vaativampia juttuja tai toteuttaa välillä yhteisiä projektejakin. - No, asuntojen yksilöllisestä varustelusta pitää tietysti jokaisen voida päättää itse. Ne yhteiset voivatkin sitten muodostua ongelmaksi. - Kuka mitäkin kokee tarvitsevansa.

Huomaan tässä ainakin, ettei suunnitelmaa kannata pitemmälle alkaa kehitellä, ennenkuin on vähintään "perusporukka" koossa.
alkuun kertomalla, mitä asioita sinun mielestäsi pitäisi ottaa asiaa suunniteltaessa huomioon?
Joopa, olen usein huomannut, että toiset toteuttavat samaan aikaan kun minä vaan suunnittelen. Hyvät ideat voivat kummuta useammasta lähteestä.

Sinä annoit pelottavan, mutta ilmeisesti realistisen kuvan siitä, mihin asiat myös voivat johtaa. Minä kyllä kuvittelin kaikki "yhtiömme" jäsenet eläviksi aktiivisiksi ihmisiksi, joilla olisi muutakin ajateltavaa kuin omat kremppansa. Pitänee lisätä pykälä yhtiöjärjestykseen, että kremppakeskustelut kielletään uhalla.

Tervetuloa mukaan hankkeeseen, koska aloitetaan? Pitäisikö alkaa suunnitella perustamiskokousta ja projektin aikatauluttamista?
Olisiko 10 vai 15 vuotta eteenpäin sopiva peruskivenmuurauspäiväksi?

Alkuperäinen suunnitelma taisi kuulua niin, että aloittaisimme ajoissa kehitellä suunnitelmaa ennenkuin tulemme vanhoiksi. Koska me sitten tulemmekaan vanhoiksi?

Vai pitäisiköhän alkaa suunnitella kollektiivia, eri-ikäisille ihmisille ja perheille?
Onkohan vielä 60-luvulta jäljellä yhtään sellaista? - Meinaan ihan normaalia yhteisöä ilman jotain fanaattista aatetta.

Pitänee löytää yhtiöön, joitain fiksuja ihmisiä, että saataisiin jotain järkeä asiaan. - Onhan tässä vielä aikaa suunnitella.
yleistät. En usko, että hampaat irvessä yhdessä elävät vanhemmat voisivat tarjota paremman kodin ja kasvualustan lapselleen kuin tasapainoiset eronneet.

Kysele mieluummin lastesi seurustelukumppaneilta heidän omista arvoistaan ja ajatuksistaan. Ihmiset ovat yksilöitä ja muodostavat yhdessä erilaisia perheitä - onnellisia tai onnettomia, siihen ei löytyne yhtä yhtenäistä tekijää, jonka perusteella ulkopuolinen voisi asiaa arvioida.

Luurankoja voi löytää yllättävistä kaapeista, samoin upeita selviytymistarinoita.
Olen samaa mieltä kanssasi, mutta ainakin minä olen aina nauttinut postikorteista ja kirjeitäkin "joudun" välillä edelleen kirjoittamaan, kun tuttavapiiriin kuuluu muutamia hieman vanhempia ihmisiä, jotka eivät välitä hankkia tietokonetta ja sähköpostia kotiinsa. Kirjoittaessa tulee käsitelleeksi asioita eri tavalla kuin esim. puhelimessa. Joskus voi käydä niin, että puhutaan vuorotellen, muttei oikein osata keskittyä käsittelemään pitempään yhtä asiaa, josta jompikumpi haluasi puhua.

Postikortteja lähetän ja saan edelleen. Kirjeet ovat harvenneet, mutta sähköpostikirjeenvaihto on vilkastunut.

Nämä keskustelut ovat sitten ihan oma lukunsa, en yhtään ihmettele, että monista tulee nettiriippuvaisia. - Pitänee sitten vanhempana yrittää pitää huoli, että säilyisi sitä oikeaakin elämää ja ihmisten kohtaamisia muussakin kuin virtuaalitodellisuudessa.

Niin, miten se olikaan se asiassa pysyminen ja puheko vaan rönsyilee? ;) Onneksi täällä ei voi ketään pakottaa "kuuntelemaan" loppuun asti.
Heitit mielenkiintoisen ajatuksen, Pirre.

Jossain alitajuisessa pyöriskelee jo kauan sitten viinilasin ääressä ystävien kanssa "maailmaa parantaessa" syntynyt ajatus: Jospa perustaisimme asunto-osakeyhtiön ja keräisimme joukon mukavia oman ikäluokkamme ihmisiä ja rakentasimme/kunnostaisimme yhteisen rivi- tms. talon, jossa olisi pienehköt asunnot ja paljon yhteisiä tiloja sekä tilat, joita voitaisiin kehitellä palvelutarpeiden mukaan - tai palvelut olisivat lähes välittömässä läheisyydessä. Aluksi voisimme varmaan saada monenlaista apua toisistamme ja voisimme järjestää erilaisia aktiviteetteja tarpeen ja mielenkiinnon mukaan.

Jos olen eläkeiässä hyvässä kunnossa ja edelleen aktiivinen, saatanpa ryhtyä puuhaamaan asiaa, ainakin selvittelemään mahdollisuuksia. Kollektiivisessa asumismuodossa on minusta paljon etuja, jos joukko on riittävän suuri, ettei yksi tai kaksi "ryppypeppua" saa pilattua hyvää asiaa ja ilmapiiriä.

Lasten varaan laskeminen ei varmaan ole viisasta, kun vain harvat voivat varmuudella tietää millainen on lasten tilanne ja missäpäin maapalloa he sattuvat asumaan.

Kamala on muuten niiden vanhusten tilanne, jotka joutuvat "hoitoon" ja asuvat kaukana lapsistaan. He eivät kuulemma nykyisin pääse enää siinä vaiheessa muuttamaan, koska kunnat eivät halua ottaa vastaan uusia taloudellisia rasitteita. Eli jos aikoo muuttaa samalle paikkakunnalle lastensa kanssa, se on tehtävä silloin, kun vielä pystyy itse hoitamaan asioitaan.
Etsi sinä vaan ihan rauhassa hyvännäköistä kumppania, kyllä niitä on varmasti täälläkin.
Minusta oli kiva kuulla, että suomalaisten itsetunto alkaa heräillä ja monet pitävät itseään "hyvännäköisenä".

Hyvännäköisen ja normaalin ero on varmaan aika vaikeasti määriteltävissä. Mutta on hämmästyttävää, että ihmiset haluavat luoda epärealistisia odotuksia oman ulkonäkönsä suhteen, asiahan selviää tavattaessa.

Toivottavasti treffikumppanisi nauttivat saadessaan edes kerran käydä treffeillä tosi kauniin naisen kanssa. - Siitä monet uneksivat.
Mielessäni herää kysymys, että moneltako mieheltä sinä onnistuit viemään itseluottamuksen. Peili voi valehdella, sinä et varmaankaan tehnyt sitä.
Luin äskettäin jostain, että ihmiset tuntevat vaistomaisesti vetoa sen näköiseen toisen sukupuolen edustajaan, jonka kanssa näyttäisi olevan parhaat mahdollisuudet tuottaa onnistuneita jälkeläisiä.

Ilmiselvästi tämä alkukantainen vietti toimii kohdallanne.
Tässä käsitellään taas kysymystä ja luonteenpiirrettä, joka ei mielestäni ensinkään riipu sukupuolesta. Toiset pettävät ja valehtelevat, toiset seisovat sanojensa ja tekojensa takana.

Jokainen meistä varmaan joutuu välillä pettymään ihmisiin. Minä toivon, etten koskaan muuttuisi epäluuloiseksi ja menettäisi lopullisesti uskoani ihmisiin. Olen tosin huomannut, etten kykene oikein tosissani edes kuuntelemaan sellaista ihmistä, jonka tiedän valehtelijaksi. Luottamuksen voi menettää vain kerran.

Itse lähden olettamuksesta, että ihminen on luotettava kunnes toisin todistetaan.
mutta kun miehet lakkasivat pitämästä heitä kauniina, heistä tuli pahasuisia akkoja
Katselin itse ikäistemme deitti-ilmoituksia ja vedin sellaisia johtopäätöksiä, että siellä on toinen toistaan upeampia aikuisia naisia ihan tositarkoituksella ja realistisin odotuksin etsimässä itselleen kumppania. - Toisin kuin useimmat samanikäiset miehet, joista useimmat näyttäisivät etsivän joko itseään 10 - 30 vuotta nuorempaa naista tai seksiseuraa (tai molempia).

Käypä siis katselemassa naisten deitti-ilmoituksia ja lähetä vastauksesi. - Uskon sinun piankin löytävän sen oikean, jos itse olet valmis rauhassa tutustumaan ja sitoutumaan. Monilla palstoilla on valintaa helpottavia kriteereitä, joten uskoisin sinun piankin löytävän etsimäsi.
Kuulemani ja lukemani perusteella haluaisin antaa sinulle yhden, omasta mielestäni tärkeän ohjeen: keskity yhteen ihmiseen kerrallaan! Jos virität pikaruletin, luulen onnistumismahdollisuuksiesi jäävän pienemmäksi. En usko sellaisen toimivan oikeassa elämässä.

Onnea hankkeellesi, vastaat varmaan monenkin aikuisen naisen unelmaa, jos olet kaltaistasi seuraa etsimässä.
Uskon, että yksi suuri syy saattaa olla se, että tarjontaa näyttäisi olevan niin paljon esim. täällä netissä ja tv antaa parinvalintaohjelmineen sellaisen kuvan, että jokaiselle on tarjolla joukko toinen toistaan kauniimpia, lahjakkaampia, koulutetumpia, älykkäämpiä, filmaattisempia yms. partneritarjokkaita. Pitää vaan valita. Valinta tapahtuu niin, että ehdokkaat laitetaan riviin, ja testataan kiireesti tapaamalla kutakin hetken ajan. Sitten aletaan pudottaa heikoimpia ehdokkaita yksi kerrallaan. Ellei lopuksi olekaan jäänyt jäljelle se yksi filmitähden näköinen miljonääri, joka voitaisiin kihlata samantien, ollaan hämmästyneitä ja jatketaan etsimistä.

Kukaan ei enää välitäkään tutustua ihan oikeasti ihmiseen, joka ei ensi tapaamisella vaikuta sekä ulkoisesti että sisäisesti täydelliseltä. Koko ajan on valintaprosessi käynnissä, eikä todelliseen tutustumiseen ehditä käyttää aikaa.

Etsitään sitä täydellistä upeaa naista/miestä koko loppuikä - ja jäädään yksin.

Jos etsisimme tasa-arvoista kumppania, voisimme ehkä sellaisen kohdatakin, mutta kun etsitään sitä ihmeellistä supermiestä tai -naista, odotukset ovat omat resurssit huomioon ottaen useimmiten täysin epärealistisia.

Onneksi löytyy poikkeuksiakin. Toivottavasti sinäkin olet sellainen ja löydät oikean ihmisen rinnallesi.
289 / 292
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt