Me kaikki varmaan tiedetään että miehet ja naiset on ainakin vähän erilaisia, myös henkisesti.
Nyt tarvitsisi tietää tämmöne juttu:
Naisethan tykkää yleensä syyllistää muita ihmisiä (miehiä lähinnä) kaikenmaailman paska tempuista, mm. pettämisestä, seläntakana kieroilusta, tunteilla leikkimisestä ja ennen kaikkea valehtelusta. Tästähän vois päätellä ettei nää temput olisi naisten mieleen, eikö?
Mutta.
Suurin osa naisista syyllistyy näihin temppuihin myös itse. Tätä ei varmaan tarvitse mitenkään erityisemmin todistella? Silti, kun kuuntelee näiden naisten keskusteluita, saa helposti sellaisen käsityksen ettei ko. temppuja hyväksytä.
Miesten puolella homma taas on pikemminkin niin päin, että näillä teoilla enemmänkin niiku kerskutaan kaveriporukassa. Joten mies joka ei näitä juttuja oikein hyväksy, myöskin kertoo mielipiteensä julkisesti ja näin ollen paljastaa todellisen luonteensa.
Mutta kun te naiset. Miksi teidän pitää olla noin perseestä? Miksi ei voi kertoa suoraan millainen luonne on, joten ei tule väärinkäsityksiä?
Itse olen toistanut samaa virhettä ja luottanut naiseen joka väittää ettei hyväksy valehtelua, pettämistä, kieroilua jne. ja kokenut karvaan pettymyksen.
Niinse vaan tuntuis olevan että jos mies pettää/valehtelee on hän täysi sovinistisika-paska, mutta jos nainen pettää/valehtelee hän tekee vain virheen. Niinkuin me kaikki joskus.
Kertokaas nyt tyhmälle miehelle, mistä tunnistaa rehellisen, luotettavan, AIDON naisen.
PS. Varo halpoja kopioita.
Naiset kertokaas
7
2098
Vastaukset
- päivänvalon
sanat ja teot ovat eri asioita
kaikki väittävät olevansa rehellisä ja aitoja ja uskollisia silloin kun siitä on etua.
mutta liian harva on sitä myös teoissaan - Minja
Ei tuo ole pelkästään naisten ongelma, kyllä minusta kyse on enemmän yksilöstä kuin sukupuolesta.
Kyse on ehkä enimmäkseen objektiivisuuden tai empatian puutteesta. Ei osata ajatella asioita mitenkään muuten kuin omasta näkökulmasta.
Minulla oli vuosia sitten eräs miespuolinen kaveri, joka oli melko mustasukkainen naisestaan. Eräänä sunnuntaina hän paasasi minulle puoli tuntia siitä, kun hän oli edellisenä iltana ollut naisensa kanssa baarissa ja hän oli itse lähtenyt käymään vessassa.
Takaisin tullessaan baaritiskillä hänen naisensa vieressä oli mies, joka oli yrittänyt iskeä naista. Mies oli kuullut naisensa kieltäytyvän juomista ja kuinka tämä oli pyytänyt miestä poistumaan, mutta mies ei ollut uskonut. Kaverini ja tämän tyttöystävän välille ei siis tullut riitaa asiasta, mutta kaverini ihmetteli suu vaahdossa hirveään ääneen kuinka törkeitä miehet voivat olla, että käyvät vikittelemään toisen miehen naista vaikka toinen sanoo olevansa varattu ja pyytää toista poistumaan. Hänen järkkymätön mielipiteensä oli, että toisten ihmisten puolisot pitää jättää rauhaan.
N. puolitoista vuotta myöhemmin kaverini suhde kariutui. Suhde loppui kummankin yhteisestä päätöksestä, mutta kaverini oli tässä liikkeelle paneva voima.
Heti, kun suhde oli loppunut ja kaverini oli muuttanut erilleen tyttöystävästään, hän alkoi kierrellä baareja entistä tiukempaan tahtiin. Vähitellen hän alkoi harrastaa yhdenillansuhteita ja päätyi lopulta iskemään myös varattuja naisia, ihan tietentahtoen. Kun kysyin häneltä tästä, hänen kommenttinsa oli, että jos hän näkee viehättävän naisen, hän tekee kaikkensa saadakseen tämän sänkyynsä. Se oli hänen mielestään hänen oikeutensä sinkkuna. Ja totesipa vielä päälle, että eihän hän tehnyt mitään väärää, eihän hän pettänyt ketään...
Niin ne mielipiteet muuttuvat, kun oma tilanne muuttuu... Tässä käsitellään taas kysymystä ja luonteenpiirrettä, joka ei mielestäni ensinkään riipu sukupuolesta. Toiset pettävät ja valehtelevat, toiset seisovat sanojensa ja tekojensa takana.
Jokainen meistä varmaan joutuu välillä pettymään ihmisiin. Minä toivon, etten koskaan muuttuisi epäluuloiseksi ja menettäisi lopullisesti uskoani ihmisiin. Olen tosin huomannut, etten kykene oikein tosissani edes kuuntelemaan sellaista ihmistä, jonka tiedän valehtelijaksi. Luottamuksen voi menettää vain kerran.
Itse lähden olettamuksesta, että ihminen on luotettava kunnes toisin todistetaan.- Lunttaaja
AIDON naisen tunnistaa fysiikasta. Miehillä tuputin, naisilla suputin.
- piikikäs
Heh heh.. vai että kertokaa suoraan millainen luonne on. Make my day. Sen kun kertoo saa osakseen ylimielistä höhöttelyä. Ette te miehet usko, ajattelette kai että niin ne kaikki sanoo ja lepertelette kuinka suloinen ja kiltti oikeasti olen. Vaan kun en ole. Onko ihme että jossain vaiheessa ilmoitatte minulle että olen piikikäs, ajoittain luotaantyöntävä ja sulkeutunut, vaikkakin mielenkiintoinen. Aivan kuin olisitte juuri itse keksineet sen. Vaikka olen heti kättelyssä asian ilmaissut lähes samoin sanoin.
Kyllä se miehet niin on, että haluatte itse ottaa selvää ja uskotella tehneenne ainutkertaisen havainnon. En ala väitellä asiasta, että kuka oli eka. Saatte pitää mielipiteenne... enkä enää edes loukkaannu siitä. Olen sopeutunut lyhyisiin suhteisiin. Kukaan ei ole vaivautunut katsomaan millainen olen kun osoittaa todella välittävänsä (rakastavansa?) minusta, eikä välitä pikaisesta temperamentistani, sillä pahaa en sillä tarkoita. Rakkautta ja substraalia, sillä piikit tasoitetaan. - tosikko
Mikähän se varsinainen kysymys oli? Mistä tunnistaa rehellisen naisen, sellaisen, joka pitää sanansa ja on sellainen kuin lupaa?
No, minä olen vaalea, 164/52, ruskeat silmät...
:-)
Itse näkisin ogelman toisin. Minä olen aina ollut sellainen "kompleksikimppu" kuin mitä olen alun alkanen luvannutkin. Ja rehellinen. YLIrehellinen. Aito. Mutta kun ette te miehet usko!
Ei auta se, että elää kuten lupaa ja on sellainen kuin sanoo olevansa, silti on kuulemma vaikea uskoa. Sitten kun itse hölmöilette ja petätte, niin jälkikäteen kyynelsilmin tulette sanomaan, että olen enkeli ja ettette voineet sitä uskoa ja miksi ette voineet ja yhyy!
Minä en ole koskaan pettänyt ketään ja olen aina vannonut "kipeänkin totuuden" nimeen. En koskaan sano mitä en tarkoita enkä juoruile selän takana. Jos kommentoin toista ihmistä, niin voin sanoa sen myös päin pläsiä. Siltikin jokainen mies, jonka kanssa olen ollut, on minua pettänyt ja minulle valehdellut. MUTTA en silti ole katkera enkä ole sitä mieltä, että miehet olisivat perseestä. Ymmärrän, että teidän täytyy tehdä niin päin, että hakkaatte omaa päätänne seinään todetaksenne että se tekee kipeää sen sijaan, että oppisitte katsomalla kun joku toinen tekee niin.
Moni tekee virheitä ja niin pitääkin. Siinä KUINKA OSAA OTTAA OPIKSEEN, punnitaan ihminen.
Pusi pusi. - Selena
-yli 60 kiloisia
-ei akateemisia
-ei jakorasioita
-ei bilehileitä
-ei shoppailuhulluja
-osaavat keskustella asiasta kuin asiasta
tuolla pääset alkuun.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k533682On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole382361Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi712318Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä602208Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.281638Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma711564- 761467
Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?561012Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?68992Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi40879