Vapaa kuvaus

Aloituksia

489

Kommenttia

8309

  1. Minä taas olen iloinen siitä, että nykyisin myös jumalia voi arvostella sekä kritisoida.

    Tämähän on hyvin tuore ilmiö, koska ei tästä pitkä aika ole, kun siitä sai jopa kuolemantuomion, eli niin vähän ihmiset silloinkaan luottivat jumaliensa kykyyn hoitaa asioitaan.

    Tietenkin arvostelun ja kritiikin lisääntyminen johtuu siitä, että osa ihmisistä tietää 100 % varmuudella sen, että nykyisten uskontojen jumalia ei ole oikeasti olemassa, eikä ole koskaan ollutkaan.

    MInäkään en voi olla koskaan täysin varma siitä, etteikö mitään yliluonnollista olentoa olisi tuolla olemassa, mutta sen minä tiedän varmasti, että esim. kristinuskon jumalaa ei ole olemassa, eikä muidenkaan uskontojen jumalia.

    Siksi minä sitä tietenkin uskallan ja kykenen kritisoimaan ja arvostelemaan.

    Jos minulla olisi edes sinapinsiemenen verran epäilyä, että se saattaa sittenkin olla olemassa, niin en minä niin hölmö olisi, että sellaista taikaukkoa menisin kritisoimaan, joka saattaisi pahimpien juttujen mukaan jopa kiduttaa minua sitten ikuisuuden jossain pätsissä.

    Eli jumalat ovat menettäneet uskottavuutensa ja tässä tapauksessa se tarkoittaa sitä, että määrätty osa ihmisistä tietää jo täydellisellä varmuudella, että uskontojen kuvailemia jumalia ei ole olemassa

    Mutta onko mitään yliluonnollista olentoa olemassa, jota voisi joku kuvailla jonkinlaiseksi jumaluudeksi, niin se on sitten täysin toinen tarina.

    Jos vaivautuu perehtymään juutalaisuuteen ja siihen että mitä he messiaaltaan odottavat, niin sen perusteella on helppo todela että Jeesus oli valhemessias ja tavallinen kylähullu.

    Jos Jeesus olisi ollut oikea messias, niin siinä tapauksessa juutalaiset olisi koottu yhteen maailman ääristäkin Israelin maahan, rakennettu Jerusalemin temppeli uudelleen, kaikki ihmiset olisivat hylänneet omat, väärät uskontonsa ja maan päälle olisi tullut ikuinen rauha ja tämä kaikki olisi tapahtunut Jeesuksen eläessä.

    Koska näin ei tapahtunut, Jeesus oli valhemessias, kylähullu ja vain ne harvat juutalaiset, jotka eivät tätä suostuneet hyväksymään, pitivät häntä messiaana ja perustivat harhaluulojensa ja pettymyksensä ympärille uuden lahkon.

    Jeesuksen jälkeenkin useita messiasehdokaita on käynyt täällä pyörähtämässä, eli vaikkapa Simon bar Kokhba, joka osoittautui samanlaiseksi huijariksi kuin Jeesuskin, mutta uutta lahkoa ei sitten enää hänen ympärilleen pystytetty.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Simon_bar_Kokhba

    Vuosien 132–1744 aikana täällä on pyörähtänyt noin 28 messiasehdokasta, joista jokainen menestyi toimissaan yhtä hyvin kuin Jeesus.

    Šabbetai Tsevi oli yksi viimeisimmistä tällaisista sankareista, mutta koska kaikki raamatussakin ennustetut asiat eivät toteutuneet, hän osoittautui yhtä hyväksi messiaaksi kuin Jeesuskin.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/%C5%A0abbetai_Tsevi

    Jeesuksen erottaa muista valhemessiaista vain se, että hänellä oli hyvin intomielisiä seuraajia, joiden kirjalliset tuotokset ja pettymyksensa selitykset jäivät elämään ja niistä muodostui Maapallon historiaa hyvin merkittävästi muokannut ilmiö, joka toisaalta tiedetty historia mielessä olisi saanut jäädä syntymättä.

    Silloin ei olisi syntynyt erästä toista uskontoakaan ja planeettamme olisi ollut meille kaikille huomattavasti parempi paikka elää niin menneisyydessä kuin nykyisyydessäkin.
  2. >>> Upps - no jos nyt luet mitä itse kirjoitat niin ehkä jo tajuat kuinka väärässä olet. >>

    Kyllä minä tiedän ja muistan sen, että minä minä olen kirjoittanut. Onko sinulla ongelmia asian kanssa?

    >>> Raamattu sanoo esimerkiksi: ja blä blä blä >>

    Niin rakas Alex.

    Jos raamatussa olisikin edes yksi ohje jumalilta, joita ei olisi ennen juutalaisuutta esitetty jonkun toisen, varhaisemman uskonnon kautta, niin voisin olla jopa vaikuttunut beduiinien olemisesta aikaansa edellä.

    Mutta kun ei ole.

    >>> Etkö todellakaan tajua noiden esimerkiksi "Raamatun jakeiden" sisältöä ja siinä olevaa oikeudenmukaisuutta ja viisautta? Niissä ei ole tippaakaan taikauskoa .. >>

    Kuten sanottua niin beduiineista ei tee yhtään fiksumpia se, että he osasivat kopioida jo aikaisemmin esitettyä ajatuksia omaan uskontoonsa.

    Ja sitten pitää muistaa se, että parin järkevän jakeen ja ohjeen lisukkeena on käsittämätön määrä törkyä sekä täydellisen brutaalista ja taikauskoista huttua, niin se ei ikävä kyllä pelasta kokonaisuutta, jos sieltä sattuu löytymään jokin jae, joka vielä tänä päivänä kestää päivän valon.

    http://www.evl.fi/raamattu/1992/5Moos.21.html#o54

    >>> "Jos vanhemmilla on tottelematon ja uppiniskainen poika, joka kurituksesta huolimatta ei kuuntele heitä, 19 heidän on otettava poika kiinni ja vietävä hänet kaupunkinsa portille 20 ja sanottava kaupungin vanhimmille: 'Tämä meidän poikamme on tottelematon ja uppiniskainen. Hän ei kuuntele meitä, vaan viettää kevytmielistä ja juopottelevaa elämää.' 21 Silloin kaupungin miesten on joukolla kivitettävä poika hengiltä. >>

    Voi että onpas rakkaudellista ja oikeudenmukaista, kerrassaan.

    Kukahan jumala tuonkin on keksinyt, lienee päästään vialla?

    Hups anteeksi Alex, sehän olikin sinun jumalasi.
  3. >>> Sillä ei oikeastaan ole väliä kuka totuutta puhuu - beduiini tai vaikka ateisti siksi sen todistus arvo kuka sanoo mitäkin ei riipu siitä kuka sanoo vaan mitä hän sanoo. >>

    Siihen minä juuri mielipiteeni perustan. Jokaisesta raamatun jakeesta näkee, että sen on kirjoittanut taikauskoinen, mitään mistään tietämätön ihminen, joiden käsitys maailmasta perustui täysin väärään luonnonkäsitykseen.

    Siitä ei ole mitään epäselvyyttä 2000-luvulla, koska se huomattiin jo noin 500-600 vuotta sitten.

    >> Jos sinä nyt haluat että Raamattu on beduiinien kirjoittama niin minä uskon sitten beduiineihin enemmän kuin sinuun >>

    Näin on Alex. Sinulla on täysi oikeus muodostaa käsityksesi maailmasta ja luonnosta taikauskoisten, mistään mitään tietämättömien beduiinien jupinoista, jos koet, että se sinulle jotain antaa.

    Mutta se ei tee niistä taikauskoisista, täysin väärään luonnonkäsitykseen perustuvista nuotiotarinoista kuitenkaan totta.

    >> kun taas nuo sinun puheesi - jotka muuten on Jumalan pilkkaa ja beduiinien halventamista täynnä >>

    No olematonta ei oikein voi pilkata ja en minä tässä ole beduiineja pilkkaamassa, vaan kerron vain miten heille asiat olivat 2000-3000 SITTEN.

    Siinä että joku on beduiini, ei ole mitään vikaa tai hävettävää, jos pysyy omalla tontillaan. Sitten jos beduiini väittää, että hän tietää jonkin jumalallisen viisauden, niin sitten voi sanoa, että höpsis sentään.

    Mutta ehkäpä todella taikausko, lukutaidottomuus sekä kirjoitustaidottomuus sekä mistään mitään tietämättömyys on jumalien suosiossa, koska jostain syystä jumalat ovat läpi maailmanhistorian ilmestyneet vain kyseiset ominaisuudet omaaville ihmisjoukoille.

    Mutta beduiinit olivat aivan yhtä taikauskoisia ja mistään mitään tietämättömiä kuten vaikkapa eurooppalaiset olivat samaan aikaan, tosin kyseinen jumala ei vaivautunut ilmaantumaan tuolloisille eurooppalaisille, vaan heille jupisivat aivan toiset jumalat tuohon aikaan. Mistähän mahtaisi kertoa?

    >>> ja joissa vetoat ties minkälaisiin linkkeihin Ilta sanomista alkaen ei ole kovinkaan viisasta. >>

    No voin minä linkata myös vaikkapa Helsingin yliopiston sivuille koskien näitä taikauskoisia jupinoita, joten ole hyvä:

    http://www.helsinki.fi/teol/pro/emo/tarkastelutapoja/metodit1.html

    Antiikin ajan merkkihenkilö Euripides on yksi todennäköinen henkilö, joka keksi sinun jumalasi ja jolta tämä ajatus levisi alueella asuvien ihmisten tietoisuuteen, jotka alkoivat kehitellä ajatusta pidemmälle, eli juutalaiset.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Euripides

    Euripideen elinaika osuu hyvin siihen saumaan, jossa juutalaisuudesta kehittyi oikea uskonto Jahven ja erilaisten palvontamenojen myötä.

    Euripides kirjoitti tuolloin, että joskus on ollut aika, jolloin ihmisolentojen elämä on ollut epäjärjestyksessä, kuten eläinten elämä on, eikä hyveelliset saaneet palkintoa, eikä paheelliset rangaistuksia.

    Sitten ihmiset päättivät rankaisijoina tehdä lakeja, niin että Oikeus voisi pitää Rikoksen ja Väkivallan orjanaan.

    Sitten hän pohti, että kuitenkin osa ihmisistä harrasti edelleen pahaa, mutta salassa, Oikeudelta piilossa.

    Mutta sitten viisas ihminen keksi pahoille pelotteen, eli jumalien pelon, joka näkee ja kuulee kaiken, vaikka se tehtäisiin salassa. Hän kuulee, mitä kuolevaiset sanovat ja näkee, mitä kuolevaiset tekevät. Vaikka hiljaisuudessa suunnittelet oman pääsi sisässä pahaa, jumala näkee ja kuulee sen.

    Sitten hän kirjoitti hienosti, eli että jumalat sijoitettiin asumaan sinne, josta he voisivat pelottaa ihmisiä kaikkein eniten, eli korkeuksiin, josta he voisivat nähdä salamat ja pelottavan ukkosen ja taivaan tähtisilmineen.

    Tästä, ajattelen (kirjoitti siis Euripides edelleen), joku ensi kerran sai ihmiset uskomaan, että jumalten suku on olemassa.

    Siinä sinulle rakas Alex hieman ajatuksia tuolta tuhansien vuosien takaa. Hieman syvempi näkemys jumalista kuin aavikolla asuneilla beduiineilla.

    Jo Euripides, joka eli melkein 500 vuotta ENNEN Jeesusta ymmärsi, että jumalat ovat ihmisen keksintöä ja ihmisen mielikuvituksen tulosta, jotka on luotu pelottelemaan ihmisiä, jotka eivät osaa elää kunnolla, eli vaikka sinua siis, kun sellaisiin taikaukkoihin yhä uskot.

    Me muut emme tarvitse enää jumalia, emmekä ole tarvinneet pitkiin, pitkiin aikoihin, mutta te jotka yhä tarvitsette, niin pitäkää niistä kiinni ihmeessä.
  4. >> Emeritusprofesori Matti Leisola: Tiedemiehet eivät varmoja evoluutioteoriasta. >>

    No mutta Matti Leisola on itse hyvin varma evoluutiosta, koska hän on todennut evoluution mekanismit omissa johtamissaan tutkimusryhmissä todella luotettavasti:

    http://link.springer.com/article/10.1007/s00253-007-0964-2

    Matti Leisola kirjoitti tutkimuksessaan mm. näin:

    "It is often said that random genetic methods to improve enzyme properties “rely on simple but powerful Darwinian principles of mutation and selection” (Johannes and Zhao 2006). We agree."

    Miksi professori Leisola kirjoittaa tuossa juuri päin vastoin kuin mitä hän sitten suu vaahdossa saarnaa seurakuntansa kokouksessa?

    Hän ilmeisesti pitää seurakuntalaisiaan aika typerinä, vai mitä voisi kuvitella?

    Tällaista porukkaa tämä on, tämä kristillinen kreationistijengi.
  5. >>> Rukoukseeni vastattiin eli tulit monien muiden kanssa synnintuntoon. >>>

    Ai jaa. Enpä ole itse huomannut tulleeni synnintuntoon, kun se on yhtä hölmö uskontojen kehittämä termi kuin mikä tahansa muukin uskontojen keksimä asia.

    >> Vielä olet kuin uhmakas pikkuskidi, joka huutaa vanhemmilleen: "Minä ite!" ja sitten kurapöksyt väärin päin kiukuttelee muille, kun kurahousut hiertää. >>

    MIhin tämä liittyy? Sinun jumalaasi vai joihinkin muihin jumaliin tuhansista?

    Vai että sinä olet uhmakas pikkuskidi ja kun sinä ryömit polvet verillä jumalaasi nöyristelleen, niin hän tulee kääntämään kurahoususi?

    >> Jatka Raamatun tutkimista. >>

    Ei satukirjat enää kiinnosta tässä iässä, mutta mukavaa, jos sinulle vielä sadut saavat elämään jännitystä.

    >>> Nyt etsikkoaikana älä herjaa Jumalaa, vaan osoita kunnioitusta Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä kohtaan. >>

    Minulla on tieto siitä, että miten sinunkin jumalasi on syntynyt, niin minä en oikein noiden mielikuvituskavereiden puoleen enää viitsi kääntyä. Olematonta ei voi pilkata, eikä sen puoleen kunnioittaakaan.

    >> En usko Joulupukkiin, mutta en silti kirjoittele herjakirjoituksia hänestä. >>

    Mutta jos joku uskoo oikein palavasti ja sydämestään joulupukkiin, niin muuttuko se silloin todeksi?

    >>> esim. C-14 menetelmä ei ole tarkka laisinkaan >>

    Ahaa, no nyt selvisi. Sinä oletkin pekkareinikais-jumalan palvoja ja kannattaja. Olisihan tuo pitänyt arvata.

    >>> Itse olen tehnyt paljon labrahommia >>

    No mutta tämäpä hauskaa! Sinä voit tieteellisen työn kautta kumota minkä tahansa tieteellisen teorian ja sinusta tulee juhlittu sankari. Palkkaa Pekka kumppaniksi, niin tie ties minne on avoinna.

    >>> Kandee googlata huolella >>

    Unohdin jo sinun jumalasi oljenkorren. Sorry.

    >>> Usko tarkoittaa: >>

    Oikea vastaus on kylläkin itsepetosta.
  6. >> Minun Jumalani ei vastaa kenenkään itkupotkuraivareihin "Mutku mä tahon!" -vaatimuksiin. Enkä vastaa minäkään. >>

    Ei tässä ole itkupotkuraivareista kukaan muu puhunut kuin sinä.

    Jeesus sanoo selkeästi että minkä uskossa pyydätte, sen te saatte. Ei edes pientä ehtoa että ei saa.

    Jeesus siis valehteli?

    >>> Joten en rukoillut pyytämääsi rukousta vaan aivan jotain muuta. >>

    No sinähän kiva ihminen olet!

    >> Ja sain vastauksen, juuri sellaisen kuin halusin. Kiitos siitä! >>

    Mahtoiko se tapahtua Pariisissa perjantai-iltana, kuten tuossa ylempänä vihjailit?

    >>> Vaan kyse on siitä, että mitä on todella Raamattuun kirjoitettu. >>

    No mitä Jeesus sitten todella tarkoitti kun sanoi, että minkä te uskossa pyydätte, sen te saatte?

    >>> Kuten varmaan tiedät, että siteeraamalla kirjoituksia sieltä täältä johdattaa ymmärtämättömän harhaan. >>

    Saat nyt yhdistää ihan mitä tahansa Jeesuksen sanoihin, niin kerro minulle sitten ne jakeet, joiden kanssa nuo Jeesuksen sanat pitää lukea ja joiden kautta selviää, että Jeesus ei tarkoittanut mitä sanoi.

    >>> Tuo vuoren siirtyminen oli käsittääkseni vertaus, jossa Jeesus vertasi vuoren siirtymistä meren halkaisemiseen. >>

    Käsitääkseni Jeesus sanoi siinä suorasanaisen esimerkin siitä, että mihin rukous kykenee, jos se uskossa sanotaan.

    >>> Oletko muuten nähnyt dokkareita, jotka kertovat meren jakautumisesta? >>

    No ei paljoa sadut kiinnosta.

    >> Thanks to Google! >>

    Uskosin, että google ja youtube tulee olemaan sinun hukkuvan jumalasi oljenkorsi vielä hetken.

    >>> Hyvää Yötä!>>

    Kiitos ja hyvää huomenta.

    >>> God bless! >>

    Voin varmaan itse valita, että minkä jumalan siunauksia otan vastaan? On vara mistä valita. Taidan valita Kakan, kun se on minusta aika hauska nimi, jopa jumalalle.
  7. >>> Siksi ei pidä Jumalaa syyttää maailman julmuuksista. >>

    Jumalasi on kaiken tietämäni mukaan arvoasteikolla paholaisen yläpuolella, niin jumalasi sallii hänen tehdä tekosensa, joten kyllä minä sen perimmäisen syyn heitän jumalasi niskaan.

    Mutta en päässyt sitä itse hänelle kasvokkainen kertomaan, kun hän piileskelee jossain luolassa tai missä nyt sitten lymyää.

    >>> Evankeliumi Matteuksen mukaan luku 6 >>

    No en tiedä että mikä painos sinulla on, mutta minulla on muutakin sisältöä kuin Matteuksen 6 luku.

    >> Pointtini oli se, että antoiko Jumala sinulle mainitsemasi rukouksen henkilökohtaiseksi missioksi vai ihanko vaan provosoit lähimmäisiäsi? >>

    Minulla ei ole sinapinsiemen vertaa uskoa mielikuvituskaveriisi, joten siksi minä pyysinkin teitä, joilla on edes sinapinsiemenen verran uskoa, rukoilemaan, koska teidän rukouksenne pitäisi toteutua pilkulleen, mikäli raamattua on uskominen.

    Mutta sinäkään et siis usko, että jumalasi kykenee rukousksesi täyttämään, etkä välttämättä uskalla edes kokeilla, sillä kuten sanoit, niin sieltähän saattaa sitten tulla ihan mitä tahansa vastauksena. Että parempi varuilta pitää suu supussa ja toiveet visusti omana tietona, että ei vain käy kuten Pariisissa eilen.

    >>> Kun rukoilet, sinun pitää tietää, että kuka on Herrasi ja kenen oppeja noudatat. >>>

    En minä jaksa tuollaista, niin siksi minä pyysinkin teitä parempia ihmisiä ja uskovaisia sen tekemään. Mutta ettepä te näköjään luota jumalaanne yhtään sen enempää kuin minäkään.

    >>> Rukousvastaus tulee Herraltasi. Kas kun, se mene niin, että "Kenen lauluja laulat, sen leipää syöt." >>>

    Minä en usko sinun jumalaasi enkä toisaalta siihen sarvipäähänkään, samasta huonosta sadusta ovat karanneet, mutta jos sinä kerran pidät niitä todellisina, niin Tahkovuori Itämeressä eilen kello 10 olisi saanut minut toisiin ajatuksiin.
  8. >> Mahtaako kyse kuitenkaan olla kyvyttömyydestä? >>

    Minä en keksi muuta loogista syytä. Mutta toki jos olet sitä mieltä, että jumalasi on vaikkapa liian ujo yms, niin voihan sitä olla muitakin syitä.

    >>> epäuskoisen haluttomuudesta tulla vakuuttuneeksi >>>

    Siis kuitenkin syy on kyvyttömyys, sillä ei kai jumalasi muuten pelkäisi että hän ei kykene murtamaan epäuskoisen haluttomuuden muuria?

    >> Jumalan haluttomuudesta vakuuttaa ihminen vasten tämän tahtoa? >>

    Tuossa nyt ei ole logiikan häivääkään. Siis jumala haluaa pysyä näkymättömänä, lusmuilla piilopaikassaan, koska pelkää vakuuttaa ihmisiä, epäuskoisia ihmisiä, koska kokisi tekevänsä sen vastoin epäuskoisen omaa tahtoa?

    Jumalallasi taitaa olla enemmän ongelmia mentaalipuolella kuin olen koskaan kuvitellutkaan! Joku tsemppikurssi voisi olla paikallaan! Go jumala go, sinä kykenet, sinä osaat, sinä voit jne. Hänelle voisi joku ostaa jonkin amerikkalaisen oppaan tyyliin kymmenen keinoa itsetunnon kohentamiseksi ja omien voimavarojen löytämiseksi!

    >>> kuinka mielissäsi olisit, jos Jumala ilmaisisi itsensä Sinulle niin, että epäileminen olisi hyvin, hyvin vaikeata? >>>

    Sitä päivää tässä on odoteltu.

    >> Jos huomaat, että ei se olisikaan mieluista vaan hyvinkin vastenmielistä >>

    Lienee sen ajan ongelma, mutta hauskaa on taas se kiemurtelu ja sinun epäuskosi omaan jumalaasi.

    Mutta jos hän olisi pa*ka jätkä, noin kansan kielellä ilmaistuna, niin minä voisin sen sitten hänelle sanoa ihan suoraan, kasvokkain, niin ei jäisi kumpaakan kaivelemaan.

    Sillä jos jumalasi ilmaisisi minulle itsensä niin, että en pitäisi häntä enää taikauskoisten hölmöjen mielikuvituskaverini ja voisin hieman haastatella häntä ja päästä jyvälle määrätyistä asioista, niin meistä voisi tulla ihan hyvät kaverit, jos vastaukset tyydyttäisivät minua.

    Mutta jos eivät tyydyttäisi, niin ei minulla olisi tarvetta silti palvoa häntä, eikä jumalasi tarvitsisi pelätä, että hän saisi vastentahtoisen palvojan riesakseen.

    Selvitämme kasvokkain asiat, mies miehelle (mikäli hän on kuvauksien mukainen vaalea hipiäinen metroseksuaali, hyvin leikatun parran ja tukan kanssa), niin sitten ei ole kummallakaan nokan koputtamista. Ilomielin otan vastaan kadotuspaikkani, jos en olisi kykeneväinen taivaaseen hänen ehdoillaan, jos olen ne oikein ymmärtänyt.

    Jos hän olisi hyvä tyyppi, niin voisin pyytää menneitä kommenteja anteeksi ja tarjota vaikka lounaan.

    >>> että hän on visusti varonut häiritsemästä mielenrauhaasi ja on antanut Sinun olla omissa oloissasi >>

    Minusta sen verran pitää olla jumalassa särmää ja luonnetta, että uskaltaisi piilostaan ryömiä esiin. Jos e siihen kykene, niin enpä vetoa löysi muustakaan.

    >>> Ja olisihan tämä maailma aika tylsä paikka, jos kaikki olisivat ateisteja tai kaikki uskiksia. >>>

    Tämä on toistaiseksi lähes paras kuulemani peruste jumalien piileskelylle! Propsit siitä.