- Heh. Huhut kuolemastani ovat sangen liioiteltuja. Jumalat ovat kaikki kuolleet tai piakkoin kuolemassa, mutta minä sen sijaan voin ja elän mainiosti. Voin vain kuvitella sitä tulisateen määrää, jota olette päälleni surkeilta jumaliltanne toivoneet. Mutta jumalat pettävät aina.
- Ihan elossa ja hyvissä voimissa.
Eipä enää oikein kiinnosta tämän konkurssikypsän ja kuolevan lahkon touhu. Sain ihan mielenkiintoista sisäpiirin tietoa ja voin kertoa että loppu on lähellä. Jeesus ei ole palaamassa, että maailmanlopusta ei ole kysymys, mutta eräs USA:ssa 1800-luvulla syntynyt hihhulilahko on aika pitkälti nyt tiensä päässä. - Varmaan siksi että tällä taikurilla oli vähän huono opettaja taikurien alkeiskurssilla.
Hyvä taikuri osaisi taikoa ihan poks vaan, tyhjästä, mutta huono taikuri ei osaa. Se tarvi jonkin kylkiluun, josta sitten taikoa päsäytti Eevan. Ei ollut sillä tohelolla mielikuvitusta. - No ei tarvi olla jumala tai Jumala, jotta ymmärtää että typerät myytit jäävät toteutumatta.
- <<<Isä yksin tietää >>>
Höpsis. Minäkin tiedän että koska tulee.
Ei koskaan. Se on ainoa varma asia tässäkin typerässä taikauskossa. - Eli et kykene kertomaan että mitä se sekopää sekoili tällä kertaa?
Vai koetitko vihjata että jonkin typerän myytin satuhahmo liihottelee tänne kohta pilven takaa?
Entä jos niin ei tapahdu joulukuussa 2017 niin voisitko myöntää että palvot typeriä videoita? - No osaatko omin sanoin kertoa että mitä tuo tärähtänyt pöljäke odottaa tapahtuvaksi?
Ei tuota paskaa jaksa kuin joku umpihullu katsoa, niin tiivistä meille. - >> Varauksia 1857, kappaleita 300 >>
Loistavaa! Sivistys voittaa aina taikauskon ja sen tulee vielä adventtikirkkokin karmaisevalla tavalla huomaamaan, kun Ted Wilsonin huuruinen visio nuoren maan kreationismin voitollisuudesta alkaa osoittaa todellisia karvojaan.
Ainoa asia mikä tulee tapahtumaan on se, että sekä adventisteja että adventtikirkkoa alkaa jokainen järkevä yhteisö karttamaan kuin spitaalisia. Kukaan ei halua olla heidän kanssaan tekemisissä, ennen kuin he ottavat todellisuuden vakavasti, mutta siinähän kuolevat pois. Ei tule kukaan kaipaamaan.
Oma kirjasto oli jo aamupäivällä ostanut 30 nidettä lisää ja varaukset olivat kivunneet 300 paremmalle puolelle. - >>> Aloittaja voi olla aivan huoleti! >>>
Kyllä, mutta eri syistä kuin luulet.
>>> Muut kuolleet heräävät vasta kun ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet >>
Kuolleet heräävät vain saduissa. - Omaan kirjastoon opuksia oli ostettu eilisen jälkeen 45 kappaletta, joista on nyt 95 varausta. Veikkaan että illalla varauksia on jo satoja.
Joten tieto ja sivistys kiinnostaa ihmisiä, vaikka välillä voi maailman menosta muurakin päätellä. - No tämähän selittää vihanhallintaongelman ja itsetunto-ongelmat. Liian nuorena leskeksi ja ei ole raukka toipunut suuren rakkauden menetyksestä ja se on vaikuttanut persoonallisuuteen kielteisesti. Haluaa kostaa kaikille omat vastoinkäymiset.
- Suunnilleen näin.
Esimerkiksi Raamatulla vain pyritään hallitsemaan ihmisiä, harhautetaan ihmisiä ja tyhmennetään ihmisiä, niin sen taustalla ei voi olla jotain jota kutsuisi Hyvyydeksi. - <<Israelilaisten käyttämä kalenteri löytyy ihan Raamatusta. >>
Eli puhumme tästä sumerilaisten kehittämästä kalenterista, joka kelpasi sitten heprealaisillekin?
Vai onko sinulla jokin vaihtoehtoinen totuus? Vai vaihtoehtoinen kalenterin historia?
Eikö se ole Jahvelle vähän noloa käyttää sumerilaisten kehittämää kalenteria? Pakanoita ja epäjumalanpalvojia kun taisivat olla. - No kerropas että miten se toimii?
Mitä etuja Jahve saa kun se valitsee tietosi mukaan juuri israelilaisen kalenterin?
Saako on enemmän huomiota vai vähemmän huomiota verrattuna jonkin toisen kalenterin käyttämiseen?
Ehkäpä hän on teistä tolloista jo niin masentunut, kun on itsekin tajunnut että teikäläisten kanssa pitäisi selvitä koko loppu ikuisuus, niin valitsee lyhimmän mahdollisen tuhatvuotiskauden?
Mutta kelloon ja kalenteriin on sidottu Jahvekin. Aika masentavaa. No itsepä on soppansa keittänyt. - <<<MUTTA Jonathan Cahn on tutkinut shmitan vuosi -asiaa. >>>>>
Hän olisi voinut tehdä jotain järkevääkin. Mutta toisaalta hänestä on tullut rikas mies typerysten kustannuksella.
<<<Shmitan vuosina tulevat Jumalan toimenpiteet.>>>
Höpönlöpö. Tämä huijari noukkii mieluisiaan asioita isosta korista teille hölmöille pällistettäväksi ja unohtaa ne tuhannet ja taas tuhannet asiat, jotka eivät sovi hänen huuhaaseensa.
<<Tämä on varsinkin mielenkiintoista. Itsekään en niin tarkasti vielä ymmärrä asiaa, mutta kiinnostava asia joka tapauksessa on.>>>
Ainoa asia mikä on mielenkiintoista on se, että miten helvetin helppoa on ihmisten huijaaminen. Kuten sinun huijaamisesi. - <<Jos dt = 1000 vuotta, se on sitten 1000 vuotta, riippumatta alkuhetkestä, kalenterista, yms.>>
No ei se nyt noin mene. Kalentereja on useita erilaisia, joiden tuhat vuotta ei ole keskenään yhtä pitkä aika.
Joten mitä kalenteria sinun surkea jumalasi joutuu käyttämään, jotta edes tämä menisi oikein?
Koska pakkohan sen pöljäkkeen on kalenterin mukaan alentua toimimaan, kun on kerran itsensä lupauksella tuollaiseen sitonut.
Jumalasi on kellon ja kalenterin orja, aivan kuten monet meistä ovat kellokortin orjia. - Toki teen virheitä. Niistä vain pitää ottaa opikseen eli olla tekemättä samoja montaa kertaa.
Mutta ihmislaji on niin typerä, että jokaisen sukupolven pitää tehdä samat virheet kuin edeltäjän ja jokaista sukupolvea voi kusettaa samoin valhein. Vaikka voisi olla tekemättäkin. Mutta uskonnot perustuvat meidän tyhmyyteen.
Ihminen ei ole kovin oppivainen kädellinen. - <<Eihän ne ihmiset voineet ajatella, että heille suunnatut lopunajan viestit olisi suunnattu tuleville sukupolville koska hehän elivät lopunajassa samoin kuin esim. milleriläiset 1800-luvun Amerikassa tai lopunajan odottajat tänään. >>
Aika käteväähän tämä toki on.
Samalla valheella voidaan jymäyttää tolloja yhä uudelleen ja uudelleen. Ja on jopa laki suojaamassa, että kun uskonnosta on kysymys, niin valhetta ei saa sanoa valheeksi, eikä huijausta huijaukseksi. Kyse on uskonnosta ja jos ihminen haluaa uskoa valheen, niin se on hänelle suotava ja ihan laki suojaa valehtelijaa.
Jos ei olisi uskonnon taikaviittaa, niin kyseessä olisi valhe ja huijaus. Kun on uskonnon taikaviitta, niin jos toinen on niin saatanan tyhmä että uskoo, niin valhe muuttuukin mahdolliseksi todeksi.
Nerokasta! - <<Jeshua tietää kaiken paremmin kuin me ja tarkka on se tuhat vuotta>>
Onko ihan päivän päälle?
Onko yhtä tarkka kuin lupasi palata opetuslasten vielä eläessä, mutta ei ole tullut vieläkään?
Taitaa olla ihan oma kalenteri sillä puupäällä. Anteeksi, puusepän äpäräpojalla. - No minkä kalenterin mukaan se menee?
Onko Jessellä Rolex vai Casio?
Kai teillä nyt edes jokin aavistus pitää olla, että teitä tolloja ei huijata vielä enemmän kuin nyt?
