Vapaa kuvaus

Aloituksia

489

Kommenttia

8309

  1. >>> Jos nyt Jumalaa pidät mustasukkaisena siksi, että hän lakinsa perusteella meidät tuomitsee, niin miten mustasukkaisena pidätkään poliisikuntaa, joka kyttää ylinopeutta ajavia tutkien ja kameroitten kanssa. >>>

    Poliisi tekee työtään. Mutta oikeassa olet, että lahkosi logiikalla voimme verrata jumalaasi poliisiin.

    >>> Sillä lakihan sen määrittelee mikä on sitä oikein käyttäytymistä. >>>

    No nyt minä alan ymmärtää sinua yhä paremmin ja paremmin ja myös sen, miksi sinä olet tässä amerikkalaisessa lahkossa.

    Todellisuudessa laki ei määrittele ollenkaan sitä, kuinka meidän tulisi käyttäytyä ja kuinka meidän tulisi toimia ollaksemme hyviä kansalaisia.

    Laki vain auttaa meitä määrittelemään huonon käytöksen ja siitä saatavan rangaistuksen. Laki ei määrittele hyvää käytöstä.

    Vaikka jokin asia ei olisi päässyt lakiin, eikä sitä olisi erikseen kielletty, se ei välttämättä ole hyvää käytöstä ja sallittua. Kun asiasta tulee ongelma, se saatetaan lisätä lakiin määrittelemään huonoa käytöstä.

    On jonkin verran tällaisia ihmisiä, joille laki on todellakin ainoa ja oikea mittari hyvään käytökseen ja he koettavat etsiä eri laeista porsaanreikiä esimerkiksi tienatakseen enemmän.

    Kun henkilö on tehnyt rikoksen, niin sitten tulee laki kehiin ja laista katsomme millaisen rikoksen henkilö on tehnyt ja mitä siitä seuraa.

    SIksi meillä on laki, eikä siksi, että se määrittelisi tai ohjaisi meitä hyvään käytökseen. Laki on vain ohjenuora, josta löytyy vastauksia joihinkin kysymyksiin.
  2. >>>Siis en ole sanonut Jumalaa mustasukksiseksi, vaikka miten lukisin omia tekstejäni. Ihan mieletön ajatus, >>>

    kello 21.43 kirjoitit näin: Johan tuokin sapatin rikkomisesta kuolleeksi kivittäminen aikoinaan todistaa, miten tarkka Jumala on siitä, että hänen tahtoaan kunnioitetaan.

    Jumalasi vahtii niin mustasukkaisesti sääntöjään, että Hän jopa vaati miehen kuoliaaksi kivitettävksi, jota sinä sitten vielä puolustelet.

    Vaihdamme pari sanaa: Johan tuokin aviorikoksesta kuolleeksi kivittäminen todistaa, miten tarkka naapurin Matti on siitä, että eukkonsa hänen tahtoaan kunnioittaa.

    Eroaako sinun jumalasi millään tavalla naapurin Matista?

    >>> Ilman nopeusrajoituksia ei kukaan ajaisi ylinopeutta. >>>

    Ja nopeusrajoituksista huolimatta jotkut ajavat ylinopeutta. Saksan autobahnilla ei ole nopeusrajoitusta ja silti suurin osa ei aja kaasu pohjassa.

    >> Ilman Suomen lakia ei Suomessa olisi rikollisuutta. >>

    Oli lakia tai ei, silti osa ei sitä noudata.

    Nopeusrajoitukset ja lait ovat heitä varten, joilla ei ole ymmärrystä hyvään käytökseen tai järkevään toimintaan. Ja sitten on heitä, joita eivät edes lait rajoita.

    >> Miksi Jeesus kantoi syntimme ristillä, jos ei syntiä ole olemassakaan? >>

    Olen sinulle kertonut, että lahkoihin mennään juuri sen takia, kun halutaan vaikeisiin kysymyksiin helppoja ja nopeita vastauksia. Nyt valitettevasti sinä saat aivan itse miettiä tätä probleemaa vaikkapa lahkosi dogmien pohjalta. Tai sitten unohdat ne dogmit ja käytät vapaata ajattelua ja pohdit asioita monesta eri kulmasta, mutta taitaa olla liikaa pyydetty?

    Sinä olet kysellyt aivan tavattomasti tässä ketjussa, mutta itse et ole vaivautunut vastaamaan kovinkaan moneen kysymykseeni. Nyt saat miettiä itse, mikäli onnistuu.

    Mutta pitkän keskustelun päätteeksi olemme palanneet alkuun, eli sinun lahkosi päähenkilö ei ole kaikkien ihmisten Jumala, Kaikivaltias, vaan hän on vain niiden jumala, jotka haluavat hänen pikkutarkkoja ohjeitaan tunnollisesti noudattaa. Sitten jos et niitä sääntöjä tiedä, et pysty olemaan sen jumalan vaikutusalueella. Ensin pitää opetella ja hyväksyä 28 opinkohtaa ja sitten lisää ja sitten lisää ja sitten lisää...

    Jumalasi on vain niiden jumala, jotka jaksavat tuon koulun läpikäydä, ei kenenkään muun. Ja sitten niitä sääntöjä täytyy pilkuntarkasti noudattaa, koska se Jumalanne kyttää mustasukkaisesti niiden sääntöjen noudattamista, ettei tule Jumalan egoon kolhua, koska kukapa johtaja haluaisi sellaisia alaisia, jotka eivät elä johtajan ohjeiden ja egon kuilloisenkin olotilan mukaan.

    Eli Jumalasi taitaa olla samanlainen kyläpäällikkö, kuin ennen muinoin näitä jumalia oli joka niemessä ja notkelmassa.

    Minun jumalani on Kaikkivaltias, Jumala, jonka sääntöjen mukaan voi käyttäytyä ilman pitkän sääntölistan ulkoaopettelua, eli jokainen ihminen voi olla luonnostaan Hänelle mieluisa, kunhan kohtelee lähimmäistä kuten toivoisi itseään kohdeltavan.

    Laki on niitä varten, joilla ei ole ymmärrystä käyttäytyä oikein.
  3. >> Jaa, en minä ainakaan ole sanonut Jumalaa mustasukkaiseksi. Mistähän tuon sait? >>

    Lue omia viestejäsi.

    >> Alatko taas hätäpäissäsi vääristelemään palstan stammiksen tavoin? >>

    En ala. Lue omia viestejäsi ja ymmärrä kirjoittamasi tekstin sisältö. Liikaa vaadittu?

    >> Pidätkö sinä Jumalan lakia järjettömänä? >>>

    Miten sitä kukin lahko tulkitsee. Lakeja on niin monta kuin on lahkoja sitä tulkitsemassa. Sinun lahkosi versio on järjetön.

    >>> Olisiko sinusta orjallista Lada-liikkeeneen edustajana olla mainostamatta muita automerkkejä paremmaksi asiakkaalle? >>>

    Tässä me tulemme juuri ongelman ytimeen. Lada-kauppias myy sitä onnetonta kotteroa, turvatonta kotteroa juuri kuten pääkonttori käskee tai hän menettää työpaikkansa. Vaikka Lada-myyjä tietää, että Lada on saanut 0 tähteä törmäystestissä, tai itse asiassa Lada ei ole uskaltanut lähettää yhtään autoa koko testiin, hänen kuitenkin pitää myydä Ladaa turvallisena perheautona sitä kysyvälle, todellisuudesta viis.

    Aivan kuten sinun lahkosi liikemiehet myyvät omaa "Ladaansa" sitä kysyvälle.

    >> sillä ilman Jumalan lakiahan kaikki voisivat elää niinkuin itse haluavat ja silti sada iankaikkisen elämän, viedä synnin mukanaan takaisin taivaaseen. >>>

    Tätä olen koettanut koko ajan kertoa. Sinun Jjumalasi on luonut lauman typeryksiä, jotka elävät kuin siat pellossa heti kun silmä välttää ja siksi toimitusjohtajan pitää päättää, miten saa käyttäytyä. Toimitusjohtajan pitää päättää miten saa ajatella, koska alaiset ovat lauma typeryksiä. Tosin johtaja loi lauman kuvakseen, joten ketä syytämme? Tai sitten lauma loi johtajan kuvakseen, ihan miten vaan.

    >> Miksi Jeesuksen sitten olisi tarvinnut kuolla meidän syntiemme tähden >>

    Ehkä sinun kannattaisi miettiä tätä hetki ihan ajatuksen kanssa, niin se saattaisi sinulle selvitä, mutta et sinä mieti.

    Siksi sinä olet liittynyt lahkoon, joka henkilökohtaisen miettimisen sijaan tarjoaa valmiita vastauksia vaikeisiin kysymyksiin ja vieläpä huonoja sellaisia.

    >> Ja jumalan valtakuntaa tappiota tekevänä firmana? >>>

    Minä kirjoitin vertauksin ja minun on vaikea selittää niitä sinulle, jos sinulla ei ole valmiuksia ymmärtää vertauksia. Jeesus puhui paljon vertauksin ja ilmeisesti nekin ovat menneet sinulta ohi.
  4. >>> sinä olet sitten luonut jumalan, sinulle mieleisen, joka toimii sinun haluamallasi tavalla. >>>

    Kumpi meistä väittää Jumalan olevan mustasukkainen sääntöjen kyttääjä?

    Sinä vai minä?

    Jos ei onnistu asian pohdiskelu, niin lue viesteilyämme taaksepäin.

    >>> Hänelle, joka minut loi, ei ihminen sanele sääntöjä. Alistumme nöyränä hänen tahtoonsa. >>>

    Hän, joka minut loi määrätyn prosessin kautta, on vapautettu inhimillisistä käyttäytymisen säännöskoodeista, eikä minun tarvitse pokkuroida ja miellyttää Häntä kuin kersanttia armeijassa. Mutta sinun täytyy ja iloitse siitä vähästä, sillä ei sinun Jumalasi ole välttämättä armeijan kessua suurempi herra.

    >> vaan löytää ilonsa Herran laista >>>

    Tätä minä olen odottanutkin ja tulihan se sieltä. Piippolan vaarilla oli laki, hiiala hiiala hei. Laki oli siellä ja laki oli täällä, hiiala hiiala hei ja niin edelleen.

    Hyvin pitkään piti taas keskustella, että lahkosi keskeinen dogmi pääsi näyttämölle. Laki sitä ja laki tätä, laki siellä ja laki tuolla.

    Ja olemme taas siinä ikävässä firmassa, jossa firman ajatteluun kyvyttömät työntekijät tavaavat toimitusjohtajansa yhtä hölmöjä sääntöjä siitä, kuinka tappiota tekevässä firmassa tulisi toimia, jotta toimitusjohtaja olisi tyytyväinen, oli se sitten järkevää tahi ei. Mutta se LAKI pitää toimitusjohtajan tyytyväisenä ja sen orjallinen noudattaminen.

    >>> Minulle Jumala on sittenkin, on ollut, on ja tulee olemaan, pilkkaajista huolimatta. >>>

    Oikeaa Jumalaa ei voi pilkata. Sellaista jumalaa voi pilkata, jota ei ole. Se on niin yksinkertaista, rakas Watson, mutta sen ymmärtämiseen voi mennä ihmisikä.

    Jos lahko on onnistunut luomaan jumalan jota voi pilkata, niin sitten kannattaa vakavasti pohtia sen lahkon jumalan luonnetta, jos kykenee. Sen luonteen voi löytää peiliin vilkaisemalla.
  5. >> Miksi sinä bushmanni käännät niinpäin, että Jumala olisi niinkuin me ihmiset. >>

    Juuri sinä itse kerroit sen minulle. Jumala on mustasukkainen säännöistään. Meillä ihmisillä on taipumusta mustasukkaisuuteen. Jumala haluaa kunnioitusta, aivan kuten kuka tahansa meistä jne jne jne...

    Jumala määrää sen miten saa ajatella. Osa meistä ihmisistä harrastaa ihan samaa. Jne jne jne...

    Kun me saamme Jumalan vuotamaan verta, eli teemme Jumalasta aivan samanlaisen turjakkeen, mitä me ihmiset olemme, niin ihmiset lakkaavat uskomasta Jumalaan ja kun verta on näkyvissä, hait saapuvat paikalle ja repivät sellaisen Jumalan kappaleiksi alle minuutissa.

    Ymmärrätkö?

    >>> Itsehän myönsit meidän olevan Jumalan kuvia. Ei se siis ole niin, että Jumala olisi meidän kuvamme. >>>

    SInähän juuri kerrot viesti toisensa perään, kuinka Jumala itse asiassa on meidän kuvamme, eli omaa ihan samanlaiset tarpeet kuin meillä ihmisillä on. Haluaa osoittaa valtansa, kuten mekin. Haluaa kunnioitusta kuten mekin. Haluaa noudatettavan sääntöjään kuten mekin..... Ihan kuten me ihmiset.

    Minusta Kaikkivaltias on kaiken inhimillisen yläpuolella.

    Eräs vanhan ajan ajattelija, sangen arvostettu teologi jostain 1000-luvulta, jonka nimeä nyt ne sattumalta saa päähäni kertoi, että jos Jumalaa voi pilkata, niin se kertoo, että Jumalaa ei ole.

    Ei Jumalaa voi pilkata, koska oikea Kaikkivaltias, Jumala, on kaiken sellaisen yläpuolella.

    Ihmistä voi pilkata. Ihmiselle voi nauraa. Ihmistä voi pitää pilkkanaan, mutta Jumalaa ei voi, koska ei Häntä sellainen kiinnosta, sillä Hän ei ole kuten me olemme. Jos Jumalaa voi pilkata, Häntä ei ole. Olen samaa mieltä. Turhake sellainen on.

    >> Kyllä se Jumalan "firmassa" on hän, joka sanelee säännöt ja meidän on nöyrryttävä niihin. >>

    Juuri näin lahkoissa ajatellaan. Aivan kuten missä tahansa huonossa firmassa. Ja sinä viihdyt sellaisen Jumalan firmassa. No valinta on sinun.

    >>> Ja sen teemme mielellämme, jos Jumalaa kunnioitamme. >>>

    Höpsis. Sinä teet sen pelosta, juuri kuten huonossa firmassakin. Juuri sinä kerroit, että jos ei noudata sääntöjä, käy huonosti. Joten sinun on pakko noudattaa, koska muuten käy huonosti.

    Huonossa firmassa totellaan sääntöjä pelosta, koska jos ei noudata, niin mustasukkainen ilkeä johtaja antaa potkut (lue: heittää helvettiin).

    Hyvässä firmassa johtaja on kaiken jonnin joutavan pokkuroinnin yläpuolella ja siellä sääntöjä ei tarvitse keksiä, koska ihmiset osaavat tehdä hommansa ilman turhaa kyttäämistä.

    Minä olen sellaisessa firmassa niin siviilissä kuin Jumalankin firmassa.

    Ja kummassa firmassa sinä taas olitkaan?
  6. >> Niin, Jumalahan loi meidät kuvakseen, mutta pelkäksi kuvaksi hänestä. Kaikkein viisainkin meistä on vajari Jumalaan verratuna, vaikka miten pinnistäisimme käyttää niitä, minkä värisiä ne nyt olikaan, aivosoluja. >>>

    Etkös sinä juuri itse kertonut, että sinun Jumalasi on pahainen kyttääjä, sellainen, joita on taloyhtiöt täynnä? Jokaista sanaa kyttää ja jokaista tekoa? Sellainen kuin kuka tahansa ilkeä ihminen?

    >>> Johan tuokin sapatin rikkomisesta kuolleeksi kivittäminen aikoinaan todistaa, miten tarkka Jumala on siitä, että hänen tahtoaan kunnioitetaan. >>>

    Se on mystistä, miten Kaikkivaltias, ihmistä ylempi, omaa hyvin inhimillisiä tunteita ja on yhtä mustasukkainen omista säännöistään kuin kuka tahansa meistä tavallisista taaperoista.

    Kuinka Hänellä on varaa tulla meitä neuvomaan, jos Hän on samanlainen kuin me olemme?

    Kyllä minä ymmärrän, että taloyhtiön johtava äkäinen vanhus vahtii tiukasti sitä, että hänen paperilappustensa sisältöä kunnioitetaan taloyhtiössä, sillä hän on uransa ja vaikutusvaltansa huipulla, mutta jotenkin minä näkisin Jumalan hiukan korkeammaksi persoonaksi, enkä niin inhimilliseksi otukseksi samanlaisine elkeineen kuin mitä meillä ihmisillä on.

    SInä taidat olla eri mieltä, ainakin vastauksistasi päätellen?

    >>> Ei Jumala ole leväperäinen hälläväliä-Jumala, joka katsoo sormien välistä synnintekoa. Ei hän päästä syntiä enää takaisin taivaaseen, pientäkään, vaan on luvannut tuhota kaiken muistonkin siitä. >>>

    Niin. Hän on juuri sellainen taloyhtiöitäkin hallitseva tyranni, jollainen voisi olla meistä kuka tahansa.

    Ilmankos mormonikirkko on oppeihinsa keksinyt, että kenestä tahansa mormonista voi tulla Jumala jollekin planeetalle, kun nämä lahkojen jumalat tuntuvat niin kovin inhimillisiltä kaikkine puutteineen ja käytöshäiriöineen.

    >> Ei se osoita Jumalan kunnioittamista, jos tahallaan tekee vastoin hänen tahtoaan. >>>

    Ja siitä Hän suuttuu, eli omaa taas inhimillisiä käytöstapoja, kuten me kaikki muutkin?

    >>> Eikä se ole Jumalan kunnioittamista, jos korotamme oman vajavaisen järkemme hänen tasolleen ja alamme itse päättämään, mikä on oikein, mikä väärin. >>>

    Vähän kuin toimitusjohtaja, joka päättää, että mitä firmassa saa kukin ajatella ja mikä ajattelu on sallittua.

    Harvinaisen inhimillinen on tuo Jumalasi, mutta omapa on, eli pidä siitä huolta.
  7. >>> "Jokaisesta sanastasi ja jokaisesta teostasi sinut tuomitaan", sanoo Raamattu. Eiköhän se vaikuta vähän niinkuin kyttäämiseltä? >>>

    Taas kyse on tulkinnasta. Sinun lahkosi tulkitsee sen kirjaimellisesti. Jokainen sana tutkitaan, jokainen teko kytätään.

    Vähän kuin rautakaupan inventaariossa. Kyttäävä esimies vaatii, että jokainen ruuvi ja mutteri lasketaan, myös pakkauksista, joita ei ole avattu, sillä saattaahan siellä olla väärä määrä, vaikka paketissa lukee että 50 kappaletta.

    Fiksu esimies pistää punnitsemaan vaikka 50 ruuvia ja sitten punnitaan loput ja lasketaan paljonko ruuveja ja muttereita on. Voi tulla heittoa muutama, mutta kyse on suuresta kokonaisuudesta.

    Itse katson sen niin, että jokainen sana kyllä katsotaan ja jokainen teko, mutta kyse on kokonaisuudesta, ei siitä, että jokaisen sanan kohdalla mietitään, että onkos tämä nyt pahasti sanottu sana vai eikö ole. Ymmärrätkö?

    Ihmisen elämä käydään syntymästä kuolemaan, kaikkine vaiheineen, mutta kyse on kokonaisuudesta, ei joka halvatun nippeliin ja nappeliin takertumisesta.

    Toki sinä saat nähdä Jumalasi aivan sellaisena pikkutarkkana nipottajana kuin haluat, ei siinä mitään.

    >>> Ja tuo ihmisiksi eläminen. Eikö se ole vähän ihmisestä itsestään kiinni, mitä pitää ihmisiksi elämisenä? >>>

    Tämä riski on aina olemassa, mutta sehän selviää sitten joskus, että käsittiko sen oikein vaiko ei käsittänyt. Sinne korvien väliin on joutunut sellaista harmaata massaa ja sitä on lupa käyttää. Toki sitä voi olla myös käyttämättä.

    Jos ihminen haluaa, että hänet ryöstettäisiin ja pahoinpideltäisiin harva se päivä ja kohtelee muita samoin, niin minkäs teet. Se on syntisen osa, että joutuu kantamaan vastuunsa tekosistaan, mutta luulisin suurimman osan ihmisistä ymmärtävän hyvän elämän perusaatteet suhteellisen samankaltaisesti.

    >>> Siksihän Jumala on sanassaan meille ilmoittanut omat norminsa ihmisiksi elämiseen, vetänyt rajat oikean ja väärän välille, ettei se jäisi meidän ratkaistavaksemme. >>

    Niin. Puhut kymmenestä käskystä. Ja sitten niistä reilusta 600, joita ei tarvitse enää noudattaa ja vaikeaa se olisikin.

    Tietenkin on aivan luultavaa, että koska Jumala loi meidät kuvakseen, hän pitää meitä myös tyhminä ja sitten täytyy ohjeistaa meitä esimerkiksi kertomalla kuinka sapattina saa tankata autoa, kuten sinun lahkosi jäseniään ohjeistaa, mutta minä luulen, että Jumala luodessaan meitä omaksi kuvakseen ei luonut meistä typeryksiä. Toki voin olla väärässä.

    >> Ihmisen silmissä, maallisen lain tai kulttuurikäsityksen mukaan, jokin asia saattaa helposti olla aivan OK, vaikka se onkin Jumalan silmissä väärin. >>

    Ja sama toisin päin. Jahven mielestä oli oikein kivittää kuoliaaksi vanhus, joka keräsi sapattina puita. Jos teet sen tänä päivänä, niin vaikka kuinka vetoat Jahven määräykseen, löydät itsesi vankilasta, eikä Jahve tule sinua puolustamaan.
  8. >> Mikä sinut sitten saa tuntemaan itsesi syntiseksi, jos vaaditaan vain, että kohtelee toisia niinkuin haluaisi itseään kohdeltavan ja pystyt täyttämään sen? >>

    Suurin osa meistä kykenee elämään ryöstelemättä, raiskailematta, pahoinpitelemättä toisia ja niin edelleen, eli poliisia ei tarvitse pelätä, mutta vihalleen, himolleen tai vaikkapa ahneudelleen ihminen ei voi mitään.

    Jokainen meistä on siis syntinen Raamatun määrittelemällä tavalla, vaikka elää kunnolla ja kohtelee lähimmäisiä hyvin.

    Itse koin jokin aika sitten erästä kollegaani kohtaan vähemmän mukavia tunteita, kun hän nappasi erittäin rahakkaan diilin, jonka olisin itse halunnut. Rahaa ei olisi tullut henkilökohtaisesti, vaan firmalle, joten sillä tavalla asialla ei ollut merkitystä, mutta olin kovasti tehnyt asiakkaan kanssa töitä ja sopimus meni kaverille.

    Tein siis syntiä vihastumalla kollegaani. Vaikka heti tilaisuuden tullen onnittelen häntä ja tarjoan vaikkapa lounaan hyvin tehdyn sopimuksen takia. Kohtelen häntä hyvin, niin nyt kuin tulevaisuudessa, mutta vihastuin hetkeksi.

    >>> Jos minun kadotukseen joutumiseni olisi kiinni siitä, etten pysty aina kohtelemaan toisia niinkuin haluaisin itseäni kohdeltavan niin sinnehän tässä olisi meno liukasta liukkaammin. >>>

    Tämä onkin kinkkinen kysymys, sillä siis tiedät kohtelevasi joskus muita huonosti, eli tiedät tekeväsi syntiä ja sitten koetat pyytää syntejä anteeksi?

    Vaiko illalla mietiskellessäsi päivän tapahtumia yllättäen huomaat, että saatoit kohdella jotakuta huonosti, mutta sillä hetkellä et niin ajatellut?

    Taas tämä riippuu siitä Jumalasta, eli kuinka äkäinen Jumala meitä siellä kyttää ja vahtii tekemisiämme.

    Luulisin kuitenkin, että Kaikkivaltias on kiinnostunut enemmän suurista linjoista ja kokonaisuudesta, kuin kyttää kyttäämällä jokaista sanottua sanaa ja jokaista tehtyä tekoa. Tämä nyt on tosin vain minun vaatimaton mielipiteeni, niin kuin jotakin tietäisin Jumalan mielenliikkeistä, mutta heitinpä ilmaan.

    Mitäpä itse luulet?

    Koetko Jumalasi samanlaiseksi kuin ovat useat taloyhtiössä elävät vanhukset, että hakkaavat patteria heti kun kuulevat naapurista ääniä heidän mielestään väärään aikaan?

    Minä jotenkin en kykene näkemään Jumalaa sellaisena kyttäävänä piruparkana, vaan todellakin Kaikkivaltiaana

    >>> Sinne tämän palstan porukat olisivat menossa yksi toisensa jälkeen, suurin osa. >>>

    Tämä taas riippuu siitä, onko Jumala sellainen, miksi meistä jokainen Hänet kuvittelee.

    Itse kokisin niin, että suurin osa kuitenkin elää ihmisiksi, lahkosta riippumatta sekä niistä opillisista sekavuuksista riippumatta, joten minusta suurimman osan menolippu on aivan toiseen paikkaan.
  9. >>> Tuon mukaan moni ateistikin on kristillinen, samoin moni muslimi, juutalainen, hindu... >>>

    Eikös olekin hienoa! Luulisin, että jos on olemassa vain yksi Jumala, niin Hän on tästä tavattoman onnellinen. Jokainen ihminen maapallolla kykenee olemaan hyvä ihminen, edustipa sitten mitä uskontoa/lahkoa tahansa.

    Mutta tämä pätee vain siinä tapauksessa, että ihminen uskoo olevan olemassa vain yhden Jumalan, joka on meitä kaikkia varten.

    Luuletko sinä, että on olemassa yksi ja yhteinen Jumala, vai onko asia niin, että on olemassa kristinuskon jumala, buddhalaisten jumala, hindujen jumala, mormonien jumala jne...

    Sitten jos meillä on tuhansia erilaisia jumalia, kaikenlaisia, mitä kukin lahko/uskonto on keksinyt, niin toki sellainen jumala haluaa aina noudatettavan juuri kyseisen lahkon sääntöjä pilkun tarkasti, sillä eihän niissä tuhansissa ja taas tuhansissa lahkoissa olisi muutoin mitään järkeä.

    Minusta on mukavaa, että Raamatun mukaan voi olla hyvä kristitty ihan ilmaiseksi ja tarvitsee noudattaa vain hyvin yksinkertaista ja helposti muistettavaa ohjetta: kohtele muita kuin toivoisit itseäsi kohdeltavan.

    Elätkö sinä kristillistä elämää tuon mainitsemasi kristillisyyden mittapuun mukaan? >>>

    Kyllä. Jokainen sekunti jonka elän ja hengitän.

    Koen olevani kristillinen ihminen, mutta samalla vaivainen syntinen, joten en ota elämästäni mitään stressiä, enkä paineita.

    Jos en kelpaa Jumalalle eläessäni siten, että kohtelen lähimmäistä kuten toivoisin itseäni kohdeltavan, niin sitten paikkani on jossain muualla kuin siinä valtakunnassa, johon niin moni toivoo pääsevänsä.
  10. >> Vilkaisin luotetulta Wikipedialtasi ja kyllä mielestäni Adventtikirkko täyttää kristillisyyden kriteerit sen mukaan. >>>

    Osittain varmaan, kuten mormonikirkkokin ja Jehovan todistajat, vaikka niitä ei kristillisinä pidetäkään. Mormonikirkko tosin omilla sivuillaan mainostaa olevansa kaikkein kristillisen kirkko, joka seuraa suoraan ja ainoana Jeesuksen opetusta.

    >>> No nii just. Opit eivät kohtaa, koska Adventtikirkon oppi on kristillinen ja noitten muitten ei ole. >>>

    Niin. Mormonikirkko väittää olevansa keikkein kristillisin, jos pidämme totena kulloisenkin lahkon omaa ilmoitusta opistaan.

    Skientologiakirkko ei ole kristillisyyttä nähnytkään, koska se on New Age humpuukia alusta loppuun.

    >>> Mitä sinä muuten ymmärrät kristillisyydellä? >>>

    Suurin osa pitää kristillisyytenä hyvin vaikeaselkoisia oppirakennelmia, joita pitäisi noudattaa jotta olisi kristillinen.

    Myös Jumalan ajatellaan tykkäävän kovasti hyvin byrokraattisista ohjeista ja opeista, sillä ei kai muuten olisi maailmassa kymmeniä tuhansia kristillisiä lahkoja, jotka väittävät olevansa juuri oikea Jumalan valitsema lahko?

    Itse pidän kristilisenä sitä, että elää ihmisiksi, eli kohtelee lähimmäistä kuten toivoisi itseään kohdeltavan, tai toisinsanoen tee muille se minkä haluaisit itsellesi tehtävän Ei se kristillinen elämä juuri muuta vaadi.

    Tuon kun pitää, niin on yleensä hyvä kristitty, vaikka asuisi Intiassa.

    Tietenkin voi noudattaa niitä monimutkaisia oppirakennelmia eli olla juomatta kahvia, syömättä possua, katsomatta televisiota, kuuntelematta radiota ja olla tekemättä työtä määrättynä päivänä, vastustamalla homoseksuaalisuutta etc jos siten kokee olevansa parempi kristitty kuin naapuri, mutta kukin taaplaa tyylillään.
  11. > Eiköhän tuokin lisko syntynyt äidistään tahi isästään...kuten nekin sammakot, jotka voivat olla vuosia , maan alla, ja sateen tullessa ilmestyvät maasta. >>>

    Itse asiassa tämä adventtikirkon yliopiston biologin löytämä uusi liskolaji on kovin mielenkiintoinen, sillä se on juuri kahden lajin risteymä, eli hybridi.

    Lisäksi sillä ei ole isää, eikä äitiä, koska se lisääntyy kloonaamalla itseään, eli kaikki liskot ovat naaraita. Uroksia ei ole ollenkaan ja se on ihmeellistä se.

    Näiden liskojen kohdalla voisi puhua jopa neitseellisestä sikiämisestä, sillä sitähän se on. Naaras ovuloi aivan spontaanisti ja kloonaavat itsensä tuottaen sillä tapaa jälkeläisiä, vähän kuten Neitsyt Maria, mutta nämä liskot eivät tarvitse edes Pyhää Henkeä.

    Nämä liskot toimivat kuin kopiokone. Kun tulee aika, naaras alkaa tehdä itsestään kopioita, eikä uroksia tarvita ollenkaan, yhtään mihinkään.

    Sitten meillä on vastaavia kalalajeja, joissa syntyy pelkkiä koiraita , mutta sitten osa muuttuu naaraiksi, jotta tasapaino ja lisääntyminen jatkuisi. Vuokkakalat ovat tällaisia ihmeotuksia, jotka kykenevät vaihtamaan lennosta sukupuoltaan.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Vuokkokalat

    "Vuokkokalat tunnetaan myös siitä, että ne voivat vaihtaa sukupuolta. Vastaskuoriutuneet pikkukalat ovat kaikki koiraita. Yhdessä vuokossa elää hallitseva naaras ja koiras ja mahdollisesti joukko pienempiä koiraita. Naaras on kooltaan suurin ja hallitsee kaikkia muita, vahvin koiras rökittää puolestaan nuorempiaan. Jos naaras kuolee, suurin koiras muuttuu naaraaksi."

    Luonto on niin ihmeellinen ,että tällaiset amerikkalaiset lahkot koettavat pitää sen jäsenistöltään salassa, mikäli mahdollista.