Vapaa kuvaus

Aloituksia

96

Kommenttia

5326

  1. Ilm.18:4 muistutteli: «Esittäisitkö niistä "ziljoonasta eri kohteesta" >edes yhden< johon Ilmestyskirjan vertauskuvat pystyy täydellisesti sovittamaan.»

    En päivystä tällä palstalla. Hoputtaminen menee hukkaan.

    En sanonut, että sovittaminen olisi mihinkään kohteeseen *täydellistä*.

    Kun kirjoitin tämän: "Ja joka kerta voi ihastella, miten täsmälleen kaikki natsaa kohdalleen", en myöskään väittänyt, että kiistattomasti tai edes minun mielestäni kaikki osuisi täsmälleen kohdalleen. Selittäjistä vain tuntuu siltä.

    Kohteita voi etsiä mistä tahansa historian jaksosta tai vaikka Aku Ankan vuosikerroista. Ei kiinnosta riittävästi, että rupeaisin itse rakentelemaan näitä menneisyyden ennustamisia.

    Sen sijaan kysyn, mitä ihmeen merkitystä on ennustuksella, jonka merkitys keksitään vasta jälkeenpäin, kun kaikki ennustettu on jo tapahtunut?
  2. näin se menee kirjoitti: «Kalentereita on muutettu moneen kertaan, mutta viikkojärjestys on pysynyt muuttumattomana.»

    Mitä tukea on väitteelle, että viikkojärjestys on säilynyt muuttumattomana?

    Taitaa olla takana tavallinen kehäpäättely. Viikkojärjestystä ei ole voitu muuttaa, koska se on pyhä eikä Jumala salli sitä muutettavan. Ja tästä nyt huomaamme, ei sitä olekaan muutettu. Tai jotakin tämmöistä.

    Sitten pitäisi kysyä, mistä asti viikkojärjestys on säilynyt? Fundamentalin vastaus lienee, että maailman kuutena päivänä tapahtuneesta luomisesta.

    Historian tutkimus kuitenkin on päätynyt luultavimpana viikon alkuperänä siihen, että muinaisessa Babyloniassa jaettiin kuunkierto neljään osaan, joilla oli heidän jumaliensa mukaan nimetyt päivät. Samat nimet oli annettu myös auringolle, kuulle ja viidelle tunnetulle planeetalle. Sieltä tapa on sitten siirtynyt kreikkalaiseen ja roomalaiseen kulttuuriin.

    Luultavasti alkuperäinen Babylonialainen viikko ei ollut kiinteästi seitsenpäiväinen, vaan se sovitettiin kuunkiertoon lisäämällä ylimääräinen päivä suunnilleen joka neljänteen viikkoon.

    Viikkojärjestelmää vastaavia eri pituisia toistuvia jaksoja on vanhoissa kulttuureissa hyvin monenlaisia. Pituudet vaihtelevat kolmesta kolmeentoista päivään. Noiden kulttuurien alkuperän selittäminen on fundamentalistille haaste. Mutta selittämisen mestarit varmasti keksivät jotakin. Jos ei muu auta, pelataan paholaiskortti.

    http://en.wikipedia.org/wiki/Week#.22Weeks.22_in_other_calendars
  3. voi hyvää päivää kirjoitti: «Oletko oikeasti noin tyhmä?

    1. Moos. 46:8-27 ja 4. Moos. 1:39 välissä on useita satoja vuosia. Mieti nyt miten nopeasti lestadiolaiset lisääntyvät.»

    Oletko oikeasti noin rumakäytöksinen?

    Ja sitten asiaan.

    Jaakobista eli Israelista Moosekseen oli neljä sukupolvea: Leevi, Kehat, Amram, Mooses. Pikku välipiristyksenä voi mainita sen, että Mooseksen äiti oli hänen isänsä täti.

    Dan oli ikäjärjestyksessä viides Israelin pojista ja Leevi oli kolmas. Leevin äiti oli Lea, se Laabanin tihrusilmäisempi tytär. Danin äiti oli Lean nuoremman sisaren Raakelin orjatar Bilha. Heitetään ystävällisesti arviolta kaksi vuotta näiden väliä.

    4 Moos 1:39 tapahtuman aikaan Mooses oli 82-vuotias.

    Tuohon Husimin ja väenlaskun väliin voi kuvitella mahtuvan viisi tai enintään kuusi sukupolvea.

    Kuudella sukupolvella tavoitelukuun pääsisi kertoimella 6,303 jolloin väen lisääntyminen menisi 1, 6, 40, 250, 1578, 9948, 62700.

    Viidellä sukupolvella pitäisi olla keskivertona 9,109 poikaa per sukupolvi ja lukusarja olisi 1, 9, 83, 756, 6884, 62700.

    Aivan täysin mahdoton tuo kuvio ei siis ole. Tällä kertomuksella emme siis pysty kovin vahvasti argumentoimaan Vanhan testamentin historiallisuutta vastaan.

    Muita paljon räikeämpiä epäuskottavuuksia sitten kyllä löytyy. Ihan voisi aloittaa siitä, kuinka vanhoiksi patriarkkojen väitetään eläneen. Mikään ihmisen biologiasta ja arkeologiasta tiedetty ei tue niin pitkiä elinaikoja.
  4. ilmi-antaja kirjoitti: «Kun kysytään pelastumisesta ja kuka pelastuu, niin pitäisi myös kysyä, että mihin pelastuu?»

    Tuo on myös kiinnostava kysymys, mutta nyt hillitsen haluni kommentoida sitä.

    Toivon, että siihen mennään eri otsikon alla, jotta saisimme tähän ketjuun täsmävastauksia esittämääni kysymykseen.
  5. Stork kirjoitti: «Pelastuksen tie on Jeesus, ja kun olemme tulleet uskoon Pyhä Henki kyllä viitoittaa omilleen, mitä pelastettujen tiehen kuuluu, eli kuuliaisuus Jumalan Sanalle.»

    Tuo on minulle kyllä tuttua sanankäyttöä. Ongelmana on se, että se ei oikeastaan kerro kunnolla, mistä *käytännössä* on kysymys.

    Mitä tarkoittaa käytännössä "pelastuksen tie on Jeesus"? Pitääkö jollakin tietyllä tavalla käyttää sanaa "Jeesus"? Onko väliä sillä, minkä kielen mukaista väännöstä käyttää? Alkuperäinen ääntäminen taitaa olla aika tarkkaan Joshua.

    Onko se pelastuksen tie sitä, että tehdään niin kuin Jeesuskin teki tai olisi tehnyt? Onko se uskomista siihen, että Jeesus on ollut olemassa? Onko erityisen tärkeää uskoa siihen, että Jeesus nousi kuolleista?

    Pyhä henki viitoittaa eri ihmisille kovin erilaisia viitoituksia. Nämä sitten morkkaavat toisiaan siitä, että kyse ei olekaan oikeasta Pyhästä hengestä, vaan jostakin muusta. Mitä kautta Pyhä henki viestittää ihmiselle? Mistä voi tietää, että se on Pyhä henki eikä esimerkiksi heijastus omista alitajuisita arvoista, toiveista ja peloista? Jospa onkin paha henki, joka tervehtii sanoen: "Hei, minä olen Pyhä henki. Nyt kerron sinulle, miten sinun pitää elää."?

    Mitä on käytännössä kuuliaisuus Jumalan sanalle? Kuuluuko siihen Mooseksen lain noudattaminen? Riittääkö se, että rakastaa Jumalaa ja lähimmäisiään? Onko tarpeen uskoa Raamatun jumalallisuuteen?

    Mitä tarkoittaa käytännössä henkilökohtainen Jumalasuhde? Onko se rukoilua? Pitääkö tulla myös vastauksia? Mistä tunnistaa Jumalan vastauksen? Vai onko se Raamatun lukemista? Vaiko kirkossa käymistä?

    Tämmöisiä kysymyksiä tulee mieleen.

    Lisäksi on se, että eihän ihminen voi itseään pakottaa uskomaan yhtään mitään. Uskoo, mitä uskoo, sen perusteella, mitä on vakuuttavia todisteita kokenut saavansa.

    Martin Luther esimerkiksi opetti, ettei ihminen omasta voimastaan pysty uskomaan siinä mielessä kuin pitäisi, jotta pelastuisi. Se on Jumalan valinta ja teko. Ja tämä johtaa suoraan predestinaatio-opin syliin… Niin että ei sen enempää siitä.
  6. bushmanni kirjoitti: «Kreationistien toiminta perustuu siihen tosiasiaan, että viiden sekunnin aikana kerrotun typeryyden korjaamiseen mene ainakin 15 minuuttia, niin kun vaan tarpeeksi hoetaan typeryyksiä, lopulta kukaan ei jaksa jokaista epäkohtaa korjata, joten tästä kuvitellaan, että typeryys onkin totta.»

    Niin tavattoman totta. Siitä on sananlaskukin: Yksi tyhmä kysyy enemmän kuin kymmenen viisasta ehtii vastata.

    Tämän vuoksi minulla on tapana ainakin yrittää rajata keskustelut tämän tapaisista aiheista johonkin hyvin tarkasti rajattuun kysymykseen. Niissä käy sitten herkästi niin, että kun olen esittänyt argumenttini, keskustelu päättyy siihen. Sen voi tulkita niin, että vastapuoli myöntää olleensa väärässä, mutta kokemus ei tue tätä tulkintaa. Kunhan pöly on laskeutunut, alkaa taas virrata hölynpöly.

    Yksi sellainen suppea kysymys voisi olla sen metodin perustelu, että käytetään Raamattua totuuden lähteenä. Sille ei nimittäin ole mitään järjellistä perustelua. Homma toimii niin, että vain "otetaan uskon harppaus", kuten Kierkegaard muotoili. Siis Raamatun totuus ravistetaan hihasta oikeastaan ilman muuta syytä kuin että niin on ollut tapana tehdä.

    Toinen suppea kysymys olisi se, mitä jää jäljelle kreationismista, jos luovutaan nuoren maan opista ja myönnetään evoluution todellisuus. Tässä aiemmin Kai A kertoi, että hän pitää kiinni sanoista "Jumala loi". Minusta siinä jää jäljelle pelkät sanat, jotka eivät enää tarkoita mitään. Kirjoitin tämän aiemminkin.

    Vaikka tämmöisten aiheitten keskustelut loppuvatkin lyhyeen, toivon varsinkin nuorten lukijoiden löytävän niistä ajattelun aihetta ja vipupistettä oman maailmankuvansa kohdalleen laittamiseen.
  7. bushmanni kirjoitti: «Jokaiselle palstalaiselle on tuttu adventtikirkon historiasta tilanne, jossa Jeesusta odotettiin pikaisesti takaisin ja tämän tuli tapahtua 22.10.1844.»

    Sen havainnollistamiseksi, miten pitkä aika tuosta on, laitan tähän linkin kyseisen kuukauden almanakkasivulle.

    http://almanakka.helsinki.fi/images/arkisto/universitetsalmanackan/R184410.jpg

    Päivä oli tiistai. Nimipäiväänsä vietti silloin Sewerus. Nimi tarkoittaa ankaraa, vaikeaa tai kovaa. Sittemmin lokakuun 22. päivästä tuli Kaunon ja Kasperin päivä. Kuu oli kasvavassa vaiheessa viimeistä neljännestä kohti täyttäkuuta.

    Allakassa on planeettojen sijaintien ja kuun vaiheiden lisäksi säätietoja. Yliopiston väki tiesi oikein hyvin jo tuolloin, ettei siinä ole mitään järkeä, mutta kansan vaatimuksesta säilytettiin myrskynmerkit ja selkeän päivän ennusteet. Varmasti oli ollut mahdollisuus moneen kertaan todeta, ettei säätä oikeasti voi ennustaa niin pitkän ajan päähän, mutta uskomisen halu oli vahva.

    Almanakan kansisivun ja kuukausisivujen välissä on esiteltynä koko keisarillinen perhe, tittelit, kaikki nimet ja syntymäajat.

    Tällä haluan kertoa, miten erilainen maailma oli tuolloin, 170 vuotta sitten. Tietoa ei ollut niin vain saatavissa kenelle tahansa. Kouluissa, saati yliopistossa asti opiskelleet olivat harvalukuisia ja kunnioitettuja.

    On anakronistista ja epäreilua arvioida tuon ajan tavallisen kansan uskomuksia ja reaktioita meidän sivistystä ja tietoa pursuavan aikamme mittapuiden mukaan. Sen sijaan tuon ajan uskomusten edelleen jatkuminen on eri juttu. Sitä mielestäni on syytäkin hämmästellä.