Muuttuis lumeksi. Vois kaivella sukset esiin. Ja suihkia pitkin latuja. Ohohoo ja kunto kohhoo
Kaatopaikallekko. Vai ottaako kodinkoneliikkeet maksutta niitä vastaan. Eikös kaatopaikalle saa ilmaiseksi viedä
Syövät linnut, paskovat ja kusevat kaikki paikat. Raapivat rikki kaiken minkä kynsiinsä saavat.
Kyllähän huoneet pieniä on. Mutta itse tykkäisin asua toisen kanssa. Hulluksi tulis möllötellä yksin huoneessa, jos huono kyky olis liikkua. Tuo telkkari sitten. Siinä on hyvät ja huonot puolensa. Kun se huutaa täysillä…
Elbistan sulki ovensa. Ja dersimissä kokki leipoo pitsaa ja samalka poksauttelee purkkapalloja, ja sylki vaan lentää
Kun tulette niiden tenavienne, jotka ei osaa käyttäytyä, kanssa kuusijuhlaan, niin peskää niiden naamat edes. Melkein yökötti kun eessä riehu tenava, jonka kasvoja ei oltu varmaan viikkoon pesty.
Lasten kanssa mennään vaan typeriin menoihinsa, vaikka isäntä tarviis kovastikin apua töissään tällaisena vuodenaikana, kun syystyöt pitää saada tehtyä
sokkarin kärrykatoksella mm. vahtivat kun joku palauttaa kärryä ja saa siitä sen kolikon, jolla saa kärryn siitä kärryjonosta. Nappaavat kolikon nenäsi edestä ja juoksevat karkuun. Eihän se iso raha ole, mutta raha kuit…
Talon takana mökissä katolla kyyhöttää. edes näköyhteyttä ei oo pihalle, josta ihmiset kulkevat. eikö ihmiset yhtään katso elämää eläimen kannalta.
aina samaa paskan jauhantaa ja höpötystä. tuntuis, että tän kokoisesta kylästä kuitenkin löytyis ihmisiä, jotka osais kirjoittaa asiaakin. saada aikaan kunnon keskusteluja. vaan ei näköjään.
talteen halpahallin eteisestä ja sen rehellisesti toimitit kassalle.
Eräs tietyn alan korjaaja tuntuu olevan huolissaan meidän asioista. Kysellen niistä pitkin kyliä. Vaikka varsin hyvin tietää asian oikeanlaidan. Niin voihan tulla kysymään suoraan, jos asiassa on kuitenkin jotain epäsel…