Aivan kuten katinkultaa ja väärennöksiä kullasta esiintyy, ei lukuisien väärennöksien perusteella kannata tehdä sitä johtopäätöstä, että kaikki kullan nimeä kantavat metallit ovat väärennöksiä.

Aivan samoin luomisestakin esiintyy useita erilaisia versioita ja suoranaisia väärennöksiä,
niin ei silti kannata olettaa, että ne kaikki ovat väärennöksiä, sillä Raamatun luomiskertomus pitää ja sen autenttisuus sekä todenmukaisuus on fakta.

Kristinuskon ulkopuolella on lähes mahdotonta löytää vastauksia erilaisiin asioihin, jotka koskevat varsinkin kristillisen alueen asioita.

Mutta kun tulee kristityksi, eli suostuu ottamaan Jeesuksen vastaan omaksi Vapahtajakseen sekä lähtee seuraamaan häntä elämässään sekä pitää silmät ja korvat avoimina, niin löytää sangen moneen asiaan vastauksen ja ymmärrys lisääntyy: tiedän tämän omasta kokemuksestani.

Raamattu nimittäin sanoo, että kristuksessa kaikki viisauden ja tiedon aarteet kätkettynä.
Raamatusta kolossalaiskirje 2:2. ja 3.

Eli jos haluaa oppia mahdollisimman paljon asioita ympäröimästämme todellisuudesta ja historiasta on tultava kristityksi sekä pidettävä silmät ja korvat auki!
Fossiililöydöt ja genetiikka todistavat, että ei ole ollut yhteistä kantamuotoa pallollamme, josta kaikki elämä olisi sitten lajiutunut.

Eliöiden kantamuotoaja on ollut lukuisa joukko yhden kantamuodon sijaan, ja näistä erilaisista kantamuodoista polveutuu elämä.

Esimerkiksi ihmisillä on ollut yksi ainoa kantamuoto kuten hyvin tiedämme, Raamatun mukaan
Aadam ja Eeva, joista sitten ovat lajiutuneet kaikki erilaiset ihmisrodut.

Aivan samoin koiraeläimillä on ollut kantamuotonsa, joista sitten lopulta ihminen joka on käyttänyt hyväksi valikoidulla jalostuksella geneettistä muuntautumista sekä joustoa, ja
on näin saanut aikaan lukuisat erilaiset koirarodut.

Ja näin ollen kun lukuisalla joukolla eläimiä on ollut kantamuotonsa, niin Nooan arkkiin on hyvin mahtunut kaikkkien eläimien kantamuodot, vaikka arkin tilavuus on ollut rajoitettu,
ja näistä arkissa olleista eläinten kantamuodoista ovat lajiutuneet kaikki ne eläinlajit, jotka nyt tunnemme.

Genetiikka ja fossiililöydöt eivät tue sitä evolutionistien ja kehitysoppien kannattajien väitettä,
että elämällä pallollamme oli aluksi yksi kantamuoto, josta elämä on sitten lajiutunut.

Todellisuudessa Jumala loi alussa useita täysin erilaisia elämän kantamuotoja, joista
sitten ovat polveutuneet sekä lajiutunut ne elämän muodot jotka nyt tunnemme, ja joita on arvion mukaan noin 30 miljoonaa.

Ja esimerkiksi sika, jonka elimistö muistuttaa niin paljon ihmisen sisäelimiä, että näitä käytetään kirurgien harjoitteluun, ei ole millään tavalla ihmiselle sukua, eikä ihmisillä ja sijoilla ole yhteistä kantamuotoa. Sijoilla on oma yhteinen kantamuotonsa aivan kuten ihmisillä.
Oli se uhkailua eli ei, tosi asia on, että on kaksi tietä, toinen on oman tahdon tie ilman Jeesusta
ja se vie helvettiin, ja toinen joka on Jeesuksen seuraaminen sekä tunteminen joka vie ikuiseen Paratiisiin.

Jeesus on itse Rakkaus, hän ei laita sinua väkisin tekemään positiivista uskonratkaisua, eikä hän edes vaadi, että häntä kumarretaan vaikka hän on kumartamisen arvoinen.

Tuosta tunteekin mikä on vale-jeesus ja mikä oikea Jeesus, vale jeesus vaatii, että häntä kumarretaan, mutta oikea ei sitä vaadi.

Ei ole harhaoppia sanoa Jeesusta Luojaksi, sillä evankeliumi Johanneksen mukaan sanoo seuraavaa: 1:3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.

Pyhä Jumala on luonut kaiken olevaisen Jeesuksen kautta, ja ylläolevassa tarkoitetaan Jeesusta.