lampinajadi

Vapaa kuvaus

Aloituksia

9

Kommenttia

1399

  1. Minä taas luulen, että pentu vaatii vain vähän aikaa tottua uuteen ympäristöön. Oma koirani oli 9vk tullessaan taloon (omakoti-), ja kaksi viikkoa myöhemmin muutin sen kanssa kerrostaloon opiskelupaikkakunnalle. Ei mitään ongelmia. Ei minkäänlaisia koko sen viiden vuoden aikana kun siellä asuin, ja nykyinenkin asuntoni on kerrostalossa, jossa asustan koirani kanssa edelleen ilman ongelmia.

    Olen vahvasti sitä mieltä, että kerrostalo ei ole syynä koiran apeuteen, vaan muutto ylipäänsä. Luultavasti aloittajan tilanne olisi sama vaikka olisi muuttanut toiseen omakotitaloon tai rivariin. Jotkut koirat ovat ihmissidonnaisia ja ovat kuin kotonaan missä tahansa kunhan oma väki on paikalla. Toiset taas kiintyvät paikkaan.

    Jos itselläni olisi tuollainen ongelma, veisin pentua päivän mittaan ulos paljon useammin kuin tavallisesti, mutta lyhyempiä aikoja kerrallaan. Sisällä pitäisin sitä hyvänä, silittelisin ja juttelisin sille vaikka sitä ei suuremmin kiinnostaisikaan, ja yrittäisin saada sen leikkimään, edes vähän. Jos uusien asioiden opettelu jaksaa vielä innostaa, niin sitten niitä kannattaa opettaa, sen aikaa kun keskittymiskyky riittää. Usein, mutta lyhyen aikaa. Ei todellakaan kannata luopua koirasta noin vähästä! Tuo on vain alkukankeutta!

    Voimia aloittajalle!
  2. Tarkista myös millä tavalla istut satulassa. Jos nojaat liikaa eteenpäin, tasapaino kärsii ja silloin helposti myös hölskyy enemmän. Kokeile nojata hiukan enemmän taaksepäin, silloin sinun on helpompi myötäillä hevosen liikkeitä lantiollasi, minkä pitäisi auttaa pomppimiseen.
  3. Ahaa. Sinulla on sitten kokemusta melkolaillakin enemmän kuin mitä alkuteksti antoi ymmärtää. Pakko myöntää etten minäkään ole koskaan joutunut tilanteeseen ettei apuohjissa riitä pituus. Hankala tilanne ellei pidempiä ole olemassa. Minä yrittäisin venyttää niitä virittämällä ne vaikka seinästä tai tolpasta toiseen kuin pyykinarun. Jos ne venyttäisi siihen niin pitkäksi kuin mahdollista ja jättäisi siihen muutamaksikin päiväksi, niiden luulisi antavan periksi ainakin jonkin verran.

    En myöskään ole nähnyt millään hevosella satulassa erillisiä lenksuja piuhoja varten, vaan ne on aina laitettu suoraan vyöhön. Ei kai ole sattunut kohdalle...

    Kaksi kysymystä: Paljonko niihin apuohjiin tarvitsisi lisäpituutta? Ja onko olemassa jokin erityinen syy siihen ettet halua kiinnittää apuohjia suoraan satulavyöhön, vai tuntuuko siltä, että ne esim hiertävät jos niin tekee? Tuumailen tässä vain, että olisiko niihin mahdollista järjestää lisäpituutta jonkinlaisella jatkopätkällä? Se ratkaisisi pituuspulman, mutta kiinnityspuoli olisi edelleen hankala. Tulee mieleen vikellysvyö jos sellainen sattuisi olemaan käytettävässä. Niissä olisi lenksut sivuilla apuohjia varten...

    Oletko kokeillut puomityöskentelyä? Paljon puomeja hujan hajan pitkin kenttää epämääräiseen järjestykseen. Kaarevia uria niiden yli ja ympäri. Kun hevonen nostaa päänsä, ohjaa se puomeille niin että sen on pakko laskea nenänsä alas nähdäkseen minne asettelee kavionsa. En ole koskaan kokeillut saada hevosen päätä alas pelkästää puomien avulla, mutta lisäharjoituksena on toiminut hienosti, joten jos hyvin käy, se voisi toimia sellaisenaankin etkä välttämättä tarvitsisikaan apuohjia. Sitä voisi kokeilla, ellet ole jo kokeillut.
  4. Siksi ne niin hassu juttu onkin! Viitisen vuotta sitten kävi niin, että eräänä aurinkoisena kevätpäivänä olin kirjoittamassa sähköpostia, kun koirani ravasi sisälle hermostuneesti vinkuen. Oletin sen nähneen pihassa pomppivan linnun tai jotakin sellaista ja käskin sen painua pihalle siitä vouhottamasta. Se ei kuitenkaan rauhoittunut, vaan ravasi ulos, tuli takaisin sisään, kiersi kehän, pysähtyi taakseni vinkumaan, kiersi toisen kehän ja vinkui taas. Kun se tuntui olevan oikeasti hädissään, käännyin katsomaan mikä sillä on hätänä, ja näin seuraavanlaisen näyn:

    Yksi kevään ensimmäisistä sitruunaperhosista oli herännyt ja lähtenyt lennolle, mutta ilma oli hieman viileä, joten se oli laskeutunut koirani mustalle otsalle lämmittelemään. Siinä se nökötti kuin iso kirkkaankeltainen rusetti suoraan koirani silmien välissä. Jostain syystä koira ei yrittänyt tassuillaan kaapia sitä pois, vaan ravisteli vain päätään häätääkseen sen pois, ja perhonen piteli karvoista kiinni henkensä edestä eikä hievahtanutkaan.

    Kun nousin penkiltä nauruani pidätellen, koira yritti kiivetä syliini ja vinkui todella hätääntyneesti kuin sanoen "apuatoikävipäälleotasepois!!". Kun sitten otin perhosen varovasti käsiini viedäkseni sen ulos, koira suorastaan huokaisi helpotuksesta, mutta rauhoittui vasta sitten kun olin vienyt perhosen ulos ja se oli liihotellut tiehensä. Ja kuten sanottu, se ottaa tänä päivänäkin etäisyyttä keltaisiin perhosiin nähdessään sellaisen lepattelevan lähemmäksi, mutta muista perhosista se ei välitä vähääkään. Sille jäi elinikäinen trauma sitruunaperhosista. Vaarallisiahan ne ovat kun sillä lailla päälle käyvät...
  5. Oho! Teillä on kissat ollu toimeliaana, Kisu ja 3!
  6. Kannattaa tarkistaa eläinlääkäriltä ettei tule yllätyksiä väärällä hetkellä. En oikein usko että maidosta olisi ongelmaa, mutta en voi luvata varmuudella, joten parempi varmistaa.
  7. Kuinkahan tuon nyt selittäisi ymmärrettävästi... Tavallisesti eteen alas ratsastusta käytetään loppuveryttelynä sen jälkeen kun hevonen on ollut enemmän tai vähemmän pitkään peräänannossa, ja tarkoittaa sitä, että hevoselle annetaan sen verran löysää ohjaa, että se laskee päänsä alas ja rentoutuu. Hevonen on hyvin herkkä ja kevyt ratsastaa. Tavallaan se on yhä muodossa, se siis kantaa itsensä edelleen ja otsalinja pysyy pystysuorana, mutta sen askel on rento (ei siis esim koottua ravia) ja vapautunut ja pää on selkälinjan alapuolella jolloin se venyttää selkälihaksiaan. Se puolestaan auttaa siihen ettei sen selkä kipeydy pitkällisen tiukan työskentelyn jälkeen. Niin kuin urheilija joka venyttelee rankan treenin jälkeen. Idea on aivan sama kun hevonen ratsastetaan eteen alas.

    Luulisin, että riippuu hevosesta, mutta niitä mitä itse olen ratsastanut, ei ole juurikaan tarvinnut ajaa eteen jotta ne saisi venymään, vaan ne ovat tehneet sen lähes itsestään siinä vaiheessa kun olen antanut niille ohjaa ja sen verran vihjaissut pohkeella, että ovat pidentäneet askeltaan rentoon pituuteen. Hevoset painavat mielellään päänsä alas oltuaan pitkään peräänannossa.

    Tuota eteen alas ratsastusta käytetään toki muistakin syistä kuin kouluratsastuksen takia. Myös esteratsuille tehdään niin samasta syystä, ja tiedän yhden hevosen jolla ei eläinlääkärin määräyksestä saanut mennä koulua muuten kuin eteen alas-tyylillä koska sen selkä tuli muuten heti kipeäksi.

    Tiedän myös ratsastajia joiden mielestä eteen alas tarkoittaa peräänantoa vaikka edellinen onkin todellisuudessa rentoutusmuoto jälkimmäisestä.

    Toivottavasti tuosta selityksestä sai jotain tolkkua, en osaa selittää sitä paremmin.
  8. Varmuuden vuoksi lienee parasta mainita yksi asia imurointiin liittyen. Useimmat tuntemani hevoset todennäköisesti hyppisivät seinille jos niitä yrittäisi ruveta imuroimaan. Joten siltä varalta että joku muukin kuin Kasiro päättäisi sitä kokeilla, niin olkaa varovaisia! Älkää laittako imuria hevosen viereen ja painako päälle, koska jos hevonen pelästyy ja alkaa riehua, olette pulassa. Kokeilkaa ensin kauempaa miten hevonen ääneen ja koko kapistukseen suhtautuu ennen kuin tuotte sen lähemmäksi.

    Kasirolle en tätä tullut maininneeksi, hän varmasti tietää sen sanomattakin, mutta koska täällä on niitäkin joilla ei kokemusta välttämättä niin paljon ole, ajattelin varoittaa, ettei satu vahinkoja minun takiani.
  9. Eipä kestä! Keksin sen eräänä päivänä kun olin turhautunut pölyyn jota ei saanut pois millään. Suutuspäissäni sitten päätin vähän improvisoida... Suurimmaksi ongelmaksi osoittautui tuon otuksen loputon uteliaisuus. Se halusi tutkia imuria enkä ensin sitä kieltänyt, kun ajattelin sen haluavan vain nuuskia sitä. Mutta kun se oli kaatanut imurin kumoon muutaman kerran ja sammuttanut sen useampaankin otteeseen, jouduin laittamaan sen lyhyempään naruun tai hommasta ei olisi tullut mitään.

    Se iso lattasuutin ja varsi kannattaa ottaa pois, niin on kätevämpi käsitellä. Mitään pikkusuuttimia meillä ei olekaan joten en tiedä kuinka hyvin sellaiset toimivat hevosta imuroitaessa. Luulisin, että joku harjasuutin olisi heti tukossa ainakin karvasadon aikaan, siitäkin huolimatta, että hevosen harjaisi mahd. hyvin ennen sitä. Mutta kokeilemallahan sen sitten näkee mikä toimii parhaiten, meillä pelkkä putki.

    Meilläkin pidetään paksua turvekerrosta kesät talvet ja kiviharja on varsin hyvä tahranpoistaja, mutta silti on kuvataidetta pitkin hevosta... Meillä ei ole lämmintä pesupaikkaa joten emme ole kastelleet sitä talvisin ellei ole ollut välttämätön pakko. Onkohan olemassa mitään hevosille tarkoitettua tahranopistoainetta..?

    Toivotan onnea ja menestystä tammavarsan kanssa!
  10. Minäkin olen utelias: Aiotko, Kasiro, tehdä tästä tammavarsasta itsellesi uuden kilparatsun tasolle X, vai oletko ajatellut mahdollisuutta jatkaa kasvatusta sen kanssa jonakin päivänä?

    Minusta ei olisi kasvattamaan mitään eläimiä. Kiinnyn hoidokkeihini niin etten pystyisi luopumaan niistä vaan päätyisin pitämään kaikki itselläni.
  11. Eikö kukaan siis neuvonut miten niitä kuuluu käyttää? Apuohjat ovat hyvät käytössä jos tietää miten niiden kanssa pelataan, mutta ellei itsellä ole kokemusta, niitä ei pidä mennä laittamaan ilman osaavaa opastusta. En tiedä onko sinulla kokemusta niistä, mutta ainakin kertomasi antaa ymmärtää, ettei ole, ainakaan tarpeeksi.

    Näkemättä on hyvin vaikea sanoa mitään varmaa, mutta ellei sinulla ole ketään auttamassa apuohjien kanssa, niin ihan ensimmäisenä löysää niitä reilusti. Laita ne niin löysälle kuin saat; niitähän pystyy säätelemään selästä käsinkin, ja kiristele sitten sen mukaan kuin tuntuu tarpeelliselta. Jos ne ovat jo niin löysät kuin mahdollista ja silti tiukalla tai edes tuntumalla silloinkin kun hevosen pää on normaalilla korkeudella, ne ovat liian lyhyet, ja silloin on syytä hankkia pidemmät.

    Tuossa teidän tilanteessa sanoisin, että apuohjia ei kannata kiristää enempää kuin sen verran, että ne ovat kevyellä tuntumalla silloin kun hevosen pää on niin korkealla kuin mihin se nyt sen nostaakin. Silloin ne ohjaavat hevosen päätä alaspäin ilman suoranaista pakotetta, mutta sallivat sen nostaa päätään mihin se on tottunut. Silloin se ei säikähdä. Jos sitten tuntuu ettei niistä ole mitään apua, niin niitä voi kiristää esim kämmenen leveyden verran kerrallaan jos hevonen pysyy rauhallisena. Jos se hermostuu, löysää hiukan.

    Toinen keino, mikä meillä osoittautui hyväksi, oli laittaa apuohjat kiinni satulan sivuille eikä mahan alle. Silloin hevosella on tavallaan johtava ohjastuntuma mikä myös auttaa sitä painamaan päätään alas. Se myös sallii hevosen liikuttaa päätään vapaammin ylös alas, jolloin apuohjaa voi pitää hivenen (!) tiukemmalla. Niidenhän kuuluukin olla tuntumalla vain hevosen nostaessa päätään, ja ne saavat roikkua löysällä sen laskiessa päänsä alas. Samaan tapaan kuin martingalitkin.

    Apuohjat eivät kuitenkaan ole mikään pikaratkaisu. Yksi kerta ei riitä eikä vielä kaksikaan, vaan se vie aikaa kuten minkä tahansa asian kouluttaminen. Kauanko niitä sitten tarvitsee, riippuu hevosen oppimiskyvystä ja siitä, miten hyvin ja kärsivällisesti ratsastaja(t) jaksaa opettaa.
  12. Aloittaja: Minusta teit oikein kun etsit kissoille uuden kodin! Tuo tilanne jota kuvailit, kuulostikin todella stressaavalle sekä kissojen että kanin kannalta. Et voinut tietää, että tilanne kääntyisi tuollaiseksi kauan sen jälkeen kun kissat olivat taloon tulleet.

    Hyvin tehty!
  13. Riippuu tosiaan kissasta. Meillä on maine coon 1,5v ja yksi sen suosikkiraapimapuista on metsästä raahattu haapapuun runko jolla on halkaisijaa noin 20cm. Kissa terottaa siihen kynsiään päivittäin ja on nyt vuodessa kuorinut yhden kohdan niin ettei kuoresta ole jäljellä juuri mitään. Nyt kissa on siirtynyt toiseen kohtaan runkoa missä kaarna on vielä tarpeeksi karkeaa. Sillä on myös itse köydestä tehty raapimapuu, mutta se köysi on osoittautunut hieman liian pehmeäksi. Kissa kyllä tykkää siitä ja raapii päivittäin sitäkin, mutta se on muutamassa kuukaudessa alkanut näyttääkin raavitulta. Tällä menolla saamme hankkia vuoden kuluttua uuden.

    Edellisellä kissalla (maatiainen) taas oli räsymatto johon se tykkäsi terotella. Se matto oli kissan päivittäisessä käytössä koko sen elämän ajan, viisitoista vuotta, ja kesti mainiosti.
  14. Minä päädyin tallille äidin mukana ollessani nelivuotias. Hän ratsasti siihen aikaan aktiivisesti, ja niin hevoskärpänen puri minuakin. Ensimmäinen oma hevonen meille tuli 1.1 -92, ja minä täytin helmikuussa 9. Se on tanskalainen risteytysruuna, nyt 30-vuotias. Säkäkorkeus on 138cm ja väriltään se on rautiaan pinto.

    On muuten kamala väri pitää siistinä tuo valkoinen! Vaikka kuinka harjaisi, se näyttää silti pölyiseltä. Meillä tuon ongelman ratkaisi eräänä päivänä vuosia sitten tavallinen pölynimuri, mutta millä ilveellä muut saavat puhtaanvalkoiset hevosensa pysymään puhtaina?! Kesäisin hevosen voi aina pestä, mutta talvisin?
  15. Siitä puhe mistä puute...
  16. Minäkään en ole varma, mutta siihen aikaan kun minä vielä kilpailin, senioriratsastaja tarkoitti aikuista, sen tarkemmin ikään katsomatta. Juniorit olivat alle 18v ja seniorit siitä ylöspäin. En vain tiedä onko näin edelleenkin vai onko asiaan jossain vaiheessa tullut eroa aikuisen ja seniorin välille.
  17. Mitäpä sitä mahtailemaan, kuka tahansa oppii kaikenlaista jos pitää silmät ja korvat auki. Ei ole kenenkään tiedoista pois jos jakaa omiaan muillekin, ja jos muut siitä vielä hyötyvät, ihmiset tai eläimet, niin aina parempi. :)

    Varsin moni näyttääkin hyötyneen... Hienoa kuulla! Haluankin nyt puolestani kiittää kovasti kaikkia palautetta antaneita; okei, myönnetään, on aina mukava saada kehuja, mutta lisäksi sain vastauksen erääseen kysymykseen mikä itseäni on askarruttanut jo kauan.

    Olen jo pitkään pohdiskellut, perustelenko vastauksiani liikaakin, mutta ilmeisesti en (ainakaan kaikkien mielestä), ja hyvä niin. Tuskin osaisin toisinkaan tehdä. Minä kun olen niitä ihmisiä jotka tarvitsevat syyn tekemisilleen. Opin parhaiten jos ymmärrän asian läpikotaisin, ja sen takia helposti itse pyydän selitystä jos joku käskee minun tehdä jotakin enkä ole varma onko siinä järkeä vai ei (koulussa tämä aiheutti joskus hankaluuksia opettajien kanssa ja nykyään työelämässä esimiesten). Minusta asia täytyy voida perustella, tai se muuttuu järkevästä ohjeesta/käskystä/näkemyksestä pelkäksi mielivaltaiseksi päähänpistoksi jossa ei ole yhtään mitään järkeä. Ja ellei siinä ole järkeä, sitä ei kannata tai pidä tehdä. Ja sen takia minulle on tullut tavaksi kertoa heti alkuunsa miksi olen jotain mieltä jostain. Lienee kasvatuskysymys...

    Mitä tulee taustejeni tiedusteluun, niin henkilökohtaisesti otan sen todellakin kohteliaisuutena! Kuten Tallihiiri98 huomautti, ei sitä tosiaan täällä kovin usein keneltäkään kysellä.

    Suuret kiitokset teillekin! :)
  18. Yhdyn edellisiin. Satulahuovan muodolla ei ole väliä, hevonen ei siitä piittaa. Apuohjia ja häntäremmiä ei kannata hankkia ellei heppa todella niitä tarvitse. Martingalit tavallisesti hyvät jos hevonen pyrkii nostelemaan nokkaansa - kunhan ne on oikein laitettu. Kuolaimista kannattaa kysyä edelliseltä omistajalta. Ellei hän sano mitään... No, useimmat aloittavat kuolainkokeilut tavallisilla nivelillä ja useimmille hevosille ne ovat ok, mutta tiedän itsekin yhden hevosen jolle ne eivät sopineet Katherinen mainitsemasta syystä. Mutta peruskuolaimet eivät maksa paljon, joten jos itse pitäisi päättää, ostaisin luultavasti molemmat ja kokeilisin kummilla hevonen toimii paremmin.

    Ja jos poni pysyy hyvin hallinnassa, kokeilisin jossain vaiheessa hellävaraisempiakin kuolaimia, kuten pehmeää kumisuoraa. Sellainen osoittautui parhaaksi tällä meidän ponilla, vaikka se myytiin meille kovasuisena ja sillä oli ohut nivelkuolain.
  19. Vaikea sanoa näkemättä... Hyvin usein liian pysty asento johtuu liian pitkistä ohjista. Lyhentämällä ohjia ratsastaja painuu automaattisesti alemmas, koska muuten hänen käsivartensa suoristuu mikä ei ole tarkoitus, tai hän alkaa kiskoa hevosta suusta, mikä on vielä huonompi.

    En kuitenkaan voi suositella tätä varauksetta... Vaarana on, että ratsastaja vetää itsensä alemmas ohjista vetämällä, eli kuten sanottu, kiskoo hevosta suusta. Kevytkätisille tämä sopii paremmin, he eivät päästä ohjia kiristymään liikaa vaikka ne olisivatkin lyhyet, ja pysyvät sen takia paremmin oikeassa asennossa.

    Toinen mahdollisuus mitä tulee mieleen, on liian pitkät jalustimet. Mutta puhuit isommista esteistä, ja tietämättä tarkemmin miten sen määrittelet, arvelen sinulla olevan sen verran kokemusta, että varmasti osaat mitoittaa jalustimet niin että pääset kunnolla kenttäistuntaan. Joten se tuskin on syynä.

    Käytkö valmennuksessa? Oletko puhunut asiasta opettajasi kanssa? Hänen olisi helpompi neuvoa kun hän näkee kokonaisuuden.
  20. Kärsivällisyyttä! Vastauksia tulee kyllä kunhan ihmiset ehtivät kotiin töistä ja koulusta ja ehtivät vastailemaan muilta kiireiltään. :)

    Mutta asiaan: Nuo mainitsemasi korkeudet ovat ihanteellisia sinulle. Jos hevosen selkä on hartoidesi tasalla, se on sopiva. Jos se on rinnan korkeudella, se on pieni, mutta voit vielä ratsastaa sillä. Jos sen selkä on vatsasi korkeudella tai alempana, se on liian pieni. Älä ratsasta.
    21. 40 / 70
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt