Vapaa kuvaus

Aloituksia

9

Kommenttia

1399

  1. Linkittäisin varmasti jos muistaisin mikä ohjelma oli kyseessä. Haluaisin itsekin nähdä sen uudestaan. Eikä tuossa aiemmin ollutkaan puhetta selässä olevasta painosta vaan liikkeistä. Kouluratsastusliikkeet ovat luonnollisia, ratsastajan kantaminen onkin sitten toinen juttu, siinä olet kieltämättä oikeassa.
    Tuo mainitsemasi piaffipiruetti esiintyi myös siinä ohjelmassa. Vain muutama askel oriiden uhkaillessa toisiaan, mutta kuitenkin.

    Tiikerit hyppivät, totta, mutta eivät tulen läpi kuten sirkuksissa usein näkee. Tai jos joku saaliseläin työntäisi päänsä niiden hampaiden väliin, ne takuulla rouskauttaisivat siitä itselleen aterian.

    Villejä delfiineitä olen (työni puolesta) nähnyt luonnossa useitakin kertoja. Ne kyllä hyppivät, mutta eivät niin korkealle kuin delfinaarioissa. Esteiden yli ne eivät luonnossa hypi, koska merissä ei tavallisesti ole esteitä, eikä ainakaan sellaisia mitä niiden ei olisi helpompi ja turvallisempi kiertää. Mikään luonnollinen tarve ei vaadi niiltä korkeita hyppyjä vaikka ne siihen pystyvätkin. Luonnossa niiden hyppykorkeus jää yleensä maks pariin metriin, joskus keskenään kisaillessaan voivat loikata korkeammallekin, mutta eivät muuten. Sameissa vesissä ne eivät hypi ollenkaan koska eivät ilmasta käsin tiedä mitä vastassa on kun sukeltavat uudestaan. Ne eivät myöskään kävele pyrstönsä varassa kuten delfinaarioiden eläimet.

    Mutta nyt alkaa mennä jo ihan kunnolla pieleen aiheesta... Alunperin oli puhetta kuolaimista, nyt on puhe kääntynyt delfiinien temppuiluun.
  2. Anteeksi kun sekaannun keskusteluun ja vielä asian vierestä, mutta kiinnostaisi yksi juttu. Olen moneltakin taholta kuullut sanottavan että borderi vaatii aivojumppaa siinä missä aktiivista liikuntaakin, mutta en ole kenenkään kuullut kertovan, millaista tällainen koirille (borderille?) suunnattu aivojumppa oikeastaan on. Aktiviteetiksi mainitaan usein juuri agility, koska se on vauhdikasta ja koirat tuntuvat tykkäävän rodusta riippumatta, ja toko, koska tavallaan koulutusta sekin ja siten vaatii jonkin verran aivotoimintaa.

    Mutta kiinnostaisi tietää, mitä ihmiset käsittävät varsinaisella "aivojumpalla". Sitäkö, että laitetaan viisi kippoa lattialle ja yhden alle nami joka koiran pitäisi etsiä? Koiran hajuaisti huomioiden ei kuulosta kovin haastavalta. Jotakin aivotyötä vaativaa kaipailisin omallekin koiralleni, mutta olen hirveän huono keksimään mitään. Etsintäleikkiä olemme jonkin verran leikkineet, eli piilotan avaimeni jonnekin, joko talossa tai ulkona, ja koira etsii ne. Mutta mitä muuta voisin tehdä?

    Itse en borderia kovin hyvin tunne rotuna, mutta luulisi niistäkin löytyvän yksilöitä. On hölmöä sanoa ettei borderi sovi 15-vuotiaalle, sehän riippuu joka tapauksessa ihmisestä. 15-vuotias voi pärjätä vallan mainiosti aktiivisenkin koiran kanssa, ja jos opettaa koiran kulkemaan pyörän vierellä, sen lenkittäminen on helppoa ja koira saa halutessaan (ja mahdollisuuksien mukaan) juosta niin lujaa kuin pääsee, koska pyörällä ihminen pysyy koiran vauhdissa mukana. Oma pk-collieni ainakin nauttii niistä lenkeistä ja olen taipuvainen väittämään, että sellainen sopisi myös borderille.

    Kouluttaahan se täytyy kuten mikä tahansa koira, mutta sinänsä omistajan ikä ei ole este. 15-vuotiaalla on jo sen verran vastuuntuntoa että osaa ja haluaa pitää huolen koirastaan kunnolla eikä vain sinne päin, ja rohkeutta pyytää apua jos ei itse tiedä mitä tehdä ongelmien tullen. Ja varsinkin jos on apua saatavilla kokeneemmilta koiran omistajilta, en näe mitään syytä olla ottamatta koiraa. Myöskään borderia.
  3. Sori, olinpa tyhmä... En sit muistanu laittaa edelliseen osotettani. Eli mun sähköposti on [email protected]

    Se toimii kyllä, foorumille en aina pääse jostain syystä.
  4. Oletko varma, ettei ponin käyttäytyminen johtunut itsestäsi? Omani tekee helposti juuri noin jos sen ohjia käsittelee liian kovakouraisesti. Se on hyvin herkkä avuille ja kapinoi heti jos ratsastaja käyttää liian vahvoja apuja. Ja se osoittaa mieltään juuri hyppimällä pystyyn.

    Tosin silloin kun se alunperin meille tuli, silläkin oli tapana juuttua keskelle kenttää ilman mitään syytä. Se vain testasi ratsastajan taitoja ja päättäväisyyttä, enkä silloin yhdeksänvuotiaana todellakaan saanut sitä liikkeelle muuten kuin ravauttamalla raipalla ihan kunnolla. Niissäkin tilanteissa se hyppäsi helposti pystyyn. Ehkä sinulla on sama tilanne. Aika pian löysin kuitenkin pari todella hyvää ratsastuksen opettajaa, toinen kouluun ja toinen esteille. ja sen jälkeen yhteistyö ponin kanssa alkoi sujua. Opin uusia temppuja saada kentälle pysähtynyt hepo liikkeelle ilmankin raippaa eikä se sittemmin enää edes yrittänyt kasvattaa juuriaan maahan.

    Pari kertaa se stoppasi keskellä koulurataa kun piti pysähtyä ja sitten peruuttaa. Poni ei suostunut liikkumaan eteen eikä taaksepäin, ja lopulta jouduin läimäyttämään sitä ohjasperillä lavalle saadakseni sen liikkeelle. Onneksi tuomari, vaikka näkikin, ei siihen sen kummemmin puuttunut, arvosteluun vain tuli maininta "poni vastustelee". Varmasti tuomari näki, että se kertakaikkiaan kiukutteli, oli tottelematon, koska suoritus oli siihen asti sujunut hyvin.

    Mutta tuo peruuttaminen kuulostaa oudolta, ja sen takia kysyin miten käytät ohjia. Jos sinulla on herkkäsuinen hevonen, se ei pidä kireistä ohjista ja voi peruuttaa sen takia. Näin netin kautta on vaikea sanoa kun ei näe mitä tapahtuu. Jos olet kovakätinen herkälle ponille, se saattaa pelätä että taas alat repiä sitä suusta, ja se vain pahentaa tilannetta.

    Muistatko myödätä ohjilla pyytäessäsi sitä eteenpäin? Jos ohjat ovat kireällä kun annat pohkeita, se on hevoselle peruuttamiskäsky, ja jos se sitten tietämättään tekee väärin ja sinä suutut sille, se ei tiedä mitä haluat sen tekevän. Varmista, että annat sille oikeanlaiset avut.

    Mutta mitä tuohon raipan käyttöön tulee, neuvoisin sinua jättämään raipan pois. Silloin et voi käyttää sitä. Kokeile ainakin mitä tapahtuu. Tarkista myös onko istuntasi kunnossa. Siis tarkoitan että oletko tasapainossa. Tunnen parikin ponia jotka alkavat kiukutella jos ratsastajan paino heiluu puolelta toiselle, vaikka vain vähänkin. Ne eivät välitä siitä, onko ratsastajan paino oikealle vai vasemmalle, eteen vai taaksepäin, kunhan se on vakaa, mutta painon heilumista sinne tänne ne eivät siedä ollenkaan.

    Saanko udella, millä tasolla kisaat ja minkä ikäinen olet? Olisi hiukan helpompi arvioida tilannetta.

    Voitko muuten kirjottaa mun omaan sähköpostiini? Mun koneeni kiukuttelee eikä anna mun enää osallistua foorumin keskusteluihin. Olen nyt kirjaston tietokoneella mutten pääse tänne taas vähään aikaan.
  5. No vanhemmille nyt ei ihan kaikkee kannatakaan kertoo. Käy vielä niin että eivät enää päästä sua sille tallille. Oletko puhunu tallimestarille tai jollekin vastaavalle siellä tallilla? Joskus on helpompi puhua asioista jollekin muulle kuin omalle isälle tai äidille.

    Kehottaisin juttelemaan vaikka ratsastuksen opettajan kanssa siitä lyömisestä ja muusta mitä on tapahtunu. Et voi loputtomiin jatkaa tuolla tavalla. Jossain vaiheessa vanhempasi huomaavat että jotain on pahemminkin vialla kuin että sinua haukutaan, ja sitten siitä vasta onkin vaikea puhua, kun vanhempasi huolestuvat paitsi ruumiillisesta kiusaamisesta, myös siitä että et ole aikaisemmin uskaltanut puhua. Omille vanhemmillesi! Ja sitten saat selittää yhden asian sijasta kahta.

    Ja jos annat kiusaamisen jatkua, se voi vielä pahentua. Mitä tapahtuu, jos tämä kiusaajasi alkaa heitellä sinua esineillä sen sijaan että hieroo lantaa naamaasi? Kovia harjoja, hevosen kenkiä, puukkoja, saksia... Tallista löytyy kaikenlaista terävää ja kovaa johon kiusaajasi saattaa tarttua milloin tahansa. Minä en aikoinani puhunut siitä että minua kiusattiin koulussa, mutta kun minua alettiin heitellä isoilla saksilla, eräät luokkatoverini kertoivat opettajalle, ja sen jälkeen tilanne rauhoittui eikä minua enää kiusattu fyysisesti.

    Yritän vain sanoa, että tilanteesi voi muuttua oikeasti vaaralliseksi jos annat kiusaamisen jatkua. Tallillasi on varmasti joku aikuinen joka vastaa tallin toiminnasta, ja hänen velvollisuutensa on puuttua siihen mitä sinulle siellä tehdään. Ellei puhuttelu auta, kiusaajallesi pitäisi antaa porttikielto koko tallille.

    Olet pärjännyt hyvin jos nyt kisaat aluetasolla, ja olisi todella sääli jos joutuisit lopettamaan sen takia ettet jonain päivänä enää uskalla mennä tallille.

    Saanko uteliaisuuttani kysyä, minkä ikäinen olet?
  6. Kyllä ne kuolaimet vaahtoon liittyvät mitä suurimmassa määrin. Kun kuolain liikkuu hevosen suussa, vaikka sitten miten pienillä ja kevyillä liikkeillä, hevosen sylki vaahtoutuu ja pursuaa ulos. Enpä ole vielä koskaan nähnyt hevosen suun vaahtoavan ilman kuolaimia, ja olen harrastanut hevosia noin 25 vuotta. On totta, että kuolaimilla voi satuttaa hevosta pahastikin, mutta kuten moni on jo sanonut, oikein käytettynä ne eivät tuota kipua. Jos hevoseen sattuu, se kyllä osoittaa sen.

    Olen silti tiettyyn rajaan yhtä mieltä siitä, ettei hevosta ratsasteta suitsilla ja satulalla, vaan muilla keinoilla. Omillani en tarvitse edes riimua, vaan hallitsen ne pelkillä paino- ja pohjeavuilla. Olenpa joskus käynyt jopa maastossa niin ettei hevosella ollut päässään yhtään mitään. Ei suitsia, ei riimua eikä edes kaulapantaa. Eivätkä omanikaan ole siitä helpoimmasta päästä.

    Mutta yritäpäs saada hevonen peräänantoon ilman suitsia. Turpahihna ja ohjat, kyllä onnistuu, mutta riimu ja naru? Saa olla jo melkoisen etevä jos riimulla aikoo saada hevosen kunnolliseen peräänantoon.

    Joku valitti, että on luonnotonta hevoselle olla kaula kaarella, mutta itse asiassa kaikki kouluratsastusliikkeet ovat hevoselle luonnollisia temppuja joita näkee tavallisissa luonto-ohjelmissa. Niissä oriit kulkevat kaula kaarella yhtenään kosiskellessaan tammoja, ja ne hevoset kulkevat sivuttain (=pohkeenväistöä) joko leikkiessään tai riitatilanteissa väistellessään toisiaan. Eräässä ohjelmassa esiteltiin kaikki liikkeet mitä kouluradoilta löytyy, aina piaffeen ja passageen asti, ja jokaisen liikkeen jälkeen näytettiin miten villit hevoset tekivät samat liikkeet omia aikojaan. Tietenkään ne eivät kulkeneet kaula kaarella tai sivuttain kauaa kuten ratsastettaessa, mutta ne tekivät sen kuitenkin. Ihminen on vain opettanut hevoset tekemään luonnollisia liikkeitään käskystä.

    Ja mitä tulee kireisiin ohjiin, jotkut ratsastajat todellakin pitävät ne kireällä, mutta usein ohjat ovat todellisuudessa vain kevyellä tuntumalla vaikka asiaan perehtymättömän silmin katsottuna ne näyttävätkin olevan kireällä.

    Huomauttaisin vielä asian vierestä, että jos haluatte tietää miten hevonen oikeasti liikkuu luonnottomasti, katsokaa ravihevosia. Yksikään villi hevonen ei ravaa sellasta vauhtia kuin ravurit. Hevoset ravaavat luonnossakin, kylllä, mutta kun vauhti kasvaa tarpeeksi, se vaihtaa laukaksi. Ainoastaan ravihevoset opetetaan toimimaan luonnottomalla tavalla ja pysymään ravissa vaikka olisi helpompaa laukata.
  7. Sulle, kiusattu tallilainen, sanon, että tuollaisesta pitäis ehdottomasti puhua jonkun kanssa. Onko tallilla jotakuta joka vastaa tallin toiminnasta, tallimestaria tai vastaavaa? Minua kiusattiin aikoinaan koulussa ylipainon takia, mutta sanalliseen kiusaamiseen voi aina antaa takasin. Mutta viimeistään sitten kun kiusaaminen menee fyysiseksi, on aikuisten velvollisuus puuttua siihen. Suomesta sentään löytyy laki alaikäisillekin. Kenenkään ei tarvitse sietää tuollaista kohtelua! Itse tosin vaihtaisin tallia. Kiusaajilla on usein taipumus äityä entistä pahemmiksi jos heistä kertoo aikuisille.

    Ja sinulle, Läski, oikeestiko (jos vielä seuraat tätä keskustelua näin pitkän ajan kuluttua), voin sanoa, että itselläni on 137cm vankkarakenteinen rist. poniruuna joka tosin on ollut eläkkeellä jo vuosia. Olen aina ollut ylipainoinen, n. 80kg, ja ponin ollessa nuorempi ratsastin sillä lähes päivittäin, kentän puuttumisen takia enimmäkseen maastossa mikä tiesi tavallisesti 2-3h lenkkejä kaikissa askellajeissa. Poni oli raskaassa käytössä eikä kärsinyt vähääkään painostani. Vieläkään, vaikka sillä on ikää jo melkein 30v, sen selkä ei edes notkahda kun joskus harvoin vielä kiipeän sen selkään tehdäkseni jonkun lyhyen kevyen lenkin sen kanssa. Innokkaasti kulkee eteenpäin kuin olisin painoton sen selässä. Ja painan edelleen sen n. 80kg. Pituutta minulla on 163cm joten olen todellakin ylipainoinen. Joten jos joku irvailee sinulle painostasi, voit huoletta toivottaa heidät niin pitkälle kuin pippuri kasvaa!